KIRJALLINEN KYSYMYS 1294/2010 vp

Haminan kaupunginvaltuuston 14.12.2010 (101 §) tekemästä päätöksestä on valittanut haminalainen Jyrki Jokinen. Valitusta on pidettävä kunnan jäsenenä tehtynä kunnallisvalituksena. Valitus kohdistuu Haminan kaupunkikeskukseen sijoittuvaan rakennushankkeeseen ja sen käsittelyyn liittyvään mahdolliseen esteellisyyteen.

Valituksen vuoksi Kouvolan hallinto-oikeus on pyytänyt Haminan kaupunginhallitusta antamaan lausunnon valituksesta. Haminan kaupunginhallituksen enemmistö toteaa 14.2.2011 antamassaan lausunnossa (14.2.2011, 34 §) seuraavaa: "Kaupunginhallitus vaatii, että hallinto-oikeus määrää Jyrki Jokisen maksamaan oikeudenkäyntikulujen korvauksena Haminan kaupungille 1 000 euroa, koska valituksella ei ole juridisia perusteita."

Haminan kaupunginhallituksen vaatimus asettuu kummalliseen valoon kuntalaisen omaan elinympäristöönsä vaikuttaviin päätöksiin liittyvän valitusoikeuden näkökulmasta. Perustuslain 20 §:n 2 momentti viittaa jokaiselle turvattavaan mahdollisuuteen vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Samoin maankäyttö- ja rakennuslakia (5.2.1999/132) säädettäessä eduskunnan ympäristövaliokunta kiinnitti erityistä huomiota kansalaisen mahdollisuuteen valittaa tehdystä päätöksestä. Tätä mahdollisuutta ei saa kohtuuttomin oikeudenkäyntimaksuin tai korvausvaatimuksin kaventaa.

Täysin riippumatta siitä, miten Kouvolan hallinto-oikeus arvioi kunnallisvalituksen menestymistä, ei liene kansalaisen perusoikeuksien mukaista vaatia valittajalta "oikeudenkäyntikulujen korvausta" Haminan kaupunginhallituksen samalla päätellessä, "ettei valituksella ole mitään juridisia perusteita". Valituksen juridiset perusteet ratkaisee hallinto-oikeus. Mikäli valitus on aiheeton, Kouvolan hovioikeus ilmoittaa asiasta.

Oikeudenkäyntikulujen korvausvaatimuksen voi nähdä myös rangaistuksena valittajaa kohtaan. Erityisen kummalliseksi korvausvaatimuksen tekee se, että korvauksen vaatijana on Haminan kaupunki.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko valtioneuvoston mielestä Haminan kaupungin menettelylle perusteita sen vaatiessa Kouvolan hallinto-oikeudelle antamassaan lausunnossa kunnallisvalitusoikeuden käyttäjältä 1 000 euron oikeudenkäyntikulukorvausta ja

kaventaako Haminan kaupungin menettely valittajan perusoikeuksia, joita mm. perustuslain 14 ja 20 § antavat?

Helsingissä 23 päivänä helmikuuta 2011

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Pentti Tiusasen /vas näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1294/2010 vp:

Onko valtioneuvoston mielestä Haminan kaupungin menettelylle perusteita sen vaatiessa Kouvolan hallinto-oikeudelle antamassaan lausunnossa kunnallisvalitusoikeuden käyttäjältä 1 000 euron oikeudenkäyntikulukorvausta ja

kaventaako Haminan kaupungin menettely valittajan perusoikeuksia, joita mm. perustuslain 14 ja 20 § antavat?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Vallan kolmijako-opin mukaan oikeusministeri ei voi ottaa kantaa yksittäisen kunnan oikeudenkäynnissä esittämään vaatimukseen.

Muutoksenhausta kunnallisen viranomaisen päätökseen säädetään kuntalain (365/1995) 11 luvussa, jossa ei ole säännöksiä oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen hallinto-oikeudessa sovelletaan hallintolainkäyttölakia (586/1996).

Perussäännökset oikeudenkäyntikulujen korvaamisvelvollisuudesta ovat hallintolainkäyttölain 74 §:ssä. Siinä on lähtökohtana, että asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen osapuolen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että tämä joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Sääntelyssä on kuitenkin otettu huomioon, etteivät oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevat säännökset saa estää yksityistä asianosaista hakemasta muutosta tulkinnanvaraisessa asiassa, vaikka tällöin onkin mahdollista, ettei hallintotuomioistuin hyväksy valittajan vaatimusta. Tästä syystä hallintolainkäyttölain 74 §:ssä rajoitetaan korvausvelvollisuutta niin, ettei yksityistä asianosaista saa velvoittaa korvaamaan viranomaisen oikeudenkäyntikuluja, ellei yksityinen asianosainen ole esittänyt ilmeisen perusteetonta vaatimusta. Tämä merkitsee sitä, että yksityinen asianosainen voidaan vain poikkeustapauksissa määrätä korvaamaan viranomaiselle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut. Säännöksen perustelujen mukaan tällaisia tilanteita voisivat olla esimerkiksi ne, joissa yksityinen asianosainen on asian käsittelyn aikaisemmassa vaiheessa saanut asiasta perustellun päätöksen, josta ilmenee, että hänen vaatimuksensa on selvästi lainvastainen.

Lainsäädännön nojalla viranomaista ei ole kielletty vaatimasta oikeudenkäyntikulujensa korvausta. Viranomainen voi siten vaatia yksityiseltä asianosaiselta korvausta oikeudenkäyntikuluistaan, mutta vaatimuksen ratkaiseminen oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan lainsäädännön pohjalta on tuomioistuimen tehtävänä.

Helsingissä 16 päivänä maaliskuuta 2011

I det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 1294/2010 rd undertecknat av riksdagsledamot Pentti Tiusanen /vänst:

Anser statsrådet att det finns grunder för Fredrikshamns stads förfarande i ett fall där staden i sitt utlåtande till Kouvola förvaltningsdomstol yrkar ersättning för rättegångskostnader på 1 000 euro från en person som har haft rätt att anföra kommunalbesvär och

inskränker Fredrikshamns stad genom sitt förfarande de grundläggande rättigheterna som garanteras bl.a. i grundlagens 14 och 20 § hos den som anfört besvär?

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

I enlighet med maktfördelningsprincipen kan justitieministern inte ta ställning till ett yrkande som en enskild kommun har framfört i en rättegång.

I 11 kap. i kommunallagen (365/1995) föreskrivs det om ändringssökande i beslut som fattats av kommunala myndigheter, men lagen innehåller inga bestämmelser om ersättning för rättegångskostnader. På ersättning för rättegångskostnader i förvaltningsdomstolen tillämpas förvaltningsprocesslagen (586/1996).

De grundläggande bestämmelserna om skyldigheten att ersätta rättegångskostnader finns i 74 § i förvaltningsprocesslagen. Utgångspunkten är att en part är skyldig att ersätta en annan parts rättegångskostnader helt eller delvis, om det särskilt med beaktande av avgörandet i ärendet är oskäligt att denne själv får bära sina rättegångskostnader.

Det har dock beaktats i regleringen att bestämmelserna om ersättning för rättegångskostnader inte får utgöra något hinder för en enskild part att söka ändring i ett ärende som lämnar rum för tolkning, fast det i ett sådant fall är möjligt att förvaltningsdomstolen inte godkänner ändringssökandens yrkande. Av detta skäl begränsas ersättningsskyldigheten i 74 § i förvaltningsprocesslagen så att en enskild part inte får åläggas att ersätta en offentlig parts rättegångskostnader, om inte den enskilda parten har framfört ett uppenbart ogrundat yrkande. Detta innebär att en enskild part endast i undantagsfall kan förordnas att ersätta en offentlig parts rättegångskostnader. Enligt motiveringarna till bestämmelsen kan sådana fall vara till exempel situationer där en enskild part har i ett tidigare skede av behandlingen fått ett motiverat beslut i ärendet, där det framgår att hans eller hennes yrkande uppenbart är lagstridigt.

Det finns inga sådana bestämmelser i lagen som förbjuder myndigheterna att yrka ersättning för sina rättegångskostnader. Myndigheten kan således yrka ersättning för sina rättegångskostnader från en enskild part, men domstolen ska avgöra yrkandet med stöd av lagstiftningen om ersättning för rättegångskostnader.

Helsingfors den 16 mars 2011