KIRJALLINEN KYSYMYS 384/2011 vp

Useassa kunnassa jätehuollon yhteydessä peritään niin sanottua ekomaksua. Ekomaksulla katetaan jätteisiin liittyvää neuvontaa, hyötyjätehuoltoa sekä ongelmajätehuoltoa. Ekomaksun avulla kuntalaiset voivat kierrättää yleisillä jätepisteillä maksutta useat eri jätelajit, kuten kartongit, paperit, lasit ja pienmetallit. Ekomaksua peritään niin kunnan vakituisilta asukkailta kuin mökkiläisiltäkin.

Maksun käyttötarkoitus on kannatettava. Jätteiden kierrätystä tulee kehittää kaikin tavoin. Ongelmana maksussa on kuitenkin se, että maksusta ei pääsääntöisesti vapauteta niitä henkilöitä, jotka omistavat kunnan alueella vapaa-ajan asunnon mutta eivät pysty henkilökohtaisten syiden vuoksi käyttämään mökkiään lainkaan. Useassa tapauksessa vapaa-ajan asunnon omistajat ovat hyvin iäkkäitä, ja useiden sairauksien vuoksi mökin käyttö on täysin mahdotonta.

Hallinto-oikeudessa on käsitelty tapauksia, joissa henkilö on hakenut vapautusta ekomaksusta terveydentilan perusteella. Oikeuden päätöksessä on katsottu, että vapaa-ajan asunnon käyttämättömyydellä ei ole merkitystä ekomaksun maksuvelvollisuuden syntymiseen.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Voidaanko pitää kohtuullisena, että iäkkäät ja sairaat henkilöt joutuvat osallistumaan mökkikuntansa jätehuollon kustannuksiin siitä huolimatta, että he eivät pysty millään tavoin hyödyntämään vapaa-ajan asuntoaan ja

mihin toimiin ministeri ryhtyy, jotta ekomaksun määräytymisperusteista saadaan oikeudenmukaisemmat?

Helsingissä 8 päivänä joulukuuta 2011

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Mirja Vehkaperän /kesk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 384/2011 vp:

Voidaanko pitää kohtuullisena, että iäkkäät ja sairaat henkilöt joutuvat osallistumaan mökkikuntansa jätehuollon kustannuksiin siitä huolimatta, että he eivät pysty millään tavoin hyödyntämään vapaa-ajan asuntoaan ja

mihin toimiin ministeri ryhtyy, jotta ekomaksun määräytymisperusteista saadaan oikeudenmukaisemmat?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Jätelain muutos (452/2004 ) koski muun muassa liittymisvelvollisuutta järjestettyyn jätteenkuljetukseen, jätteenkuljetuksen palvelutasoa ja jätemaksujen määräytymistä. Lain voimaantulon jälkeen ei yksittäisille kiinteistöille ole enää voitu myöntää vapautusta järjestetystä jätteenkuljetuksesta. Tänä vuonna hyväksytty uusi jätelaki (646/2011 ) ei ole tuonut tähän asiaan muutosta.

Jätelain kokonaisuudistusta valmisteltiin useita vuosia ja uusi jätelaki (646/2011 ) hyväksyttiin eduskunnassa keväällä. Se astuu voimaan 1.5.2012. Uudessa jätelaissa on tarkennettu muun muassa jätemaksujen määräytymisperusteita sekä kunnan tarjoaman jätehuollon palvelutasovaatimuksia.

Jätelain (646/2011 ) mukaan kunnalla on velvollisuus kantaa järjestämästään jätehuollosta maksua, jolla katetaan kunnan tehtävistä koituvat kustannukset. Lain mukaisesti jätemaksun yksityiskohtaiset perusteet sisältävän taksan hyväksyy kunta. Jätemaksun tulee vastata tarjottua palvelutasoa ja kannustaa jätteen määrän ja haitallisuuden vähentämiseen sekä lain etusijajärjestyksen noudattamiseen. Jätemaksu, jolla katetaan kunnan jätehuollon perustehtäviä, kuten jäteneuvontaa, kierrätysmahdollisuuksia, vaarallisen jätteen vastaanottoa, voidaan periä erillisenä perusmaksuna, jota useissa kunnissa kutsutaan ekomaksuksi.

Vaikka kaikki eivät katso tarvitsevansa kunnan jätehuoltopalveluja on jätehuoltojärjestelmän oltava valmiina ottamaan vastaan syntyviä jätteitä siinä vaiheessa kun niitä kiinteistöltä syntyy. Jokainen asukas ja kiinteistönomistaja, jonka kiinteistöllä mahdollisesti voi syntyä jätteitä, on velvollinen osallistumaan kunnan jätehuoltoa varten perustaman, kiinteistöä ja sen rakennusten käyttöä palvelevan palveluvarustuksen investointi- ja ylläpitokustannuksiin maksamalla siitä kohtuulliseksi katsottavaa jätemaksua. Vapaa-ajan asunnot ovat jo lähtökohtaisestikin käytössä vain osan vuotta ja vaikka varsinainen omistaja olisi estynyt käyttämästä loma-asuntoaan, sitä voidaan lainata tai vuokrata sukulaisille ja tuttaville.

Jätelaissa (646/2011 ) on tarkemmin määritelty jätemaksun määräämisperusteista, joita yleisesti ovat jätteen laji, laatu, määrä ja noutokerrat. On mahdollista käyttää myös muuta perustetta esimerkiksi kiinteistössä asuvien henkilöiden lukumäärää, kiinteistön käyttötarkoitusta tai muuta vastaavaa perustetta, jos jätteen määrää tai laatu on vaikea luotettavasti selvittää tai jos se on tarpeellista ympäristön tai terveyden suojelemiseksi tai jätehuollon järjestämiseksi.

Perusmaksun eli niin kutsutun ekomaksun perusteena on kiinteistöllä asuvien henkilöiden lukumäärä tai kiinteistön käyttötarkoitus taikka muu vastaava peruste. Perusmaksu voidaan määrätä kiinteistö- tai talouskohtaisena. Jätemaksun perusteista määrätään tarkemmin kunnan hyväksymässä jätetaksassa. Kunnalla on siis mahdollisuus päättää taksaan alempi perusmaksu kesämökkiläisille, kiinteistön käyttötarkoituksen perusteella. Jätelaki ei kuitenkaan tunne sosiaalisten perusteiden huomioimista maksujen määräytymisen perusteena.

Jos jätetaksan mukaista jätemaksua on pidettävä kohtuuttoman suurena tai pienenä ottaen huomioon jätteen määrä ja kunnan järjestämä palvelutaso, maksu voidaan maksuvelvollisen hakemuksesta tai viranomaisen aloitteesta määrätä jätetaksasta poiketen tai jättää perimättä. Erikseen kuitenkin laissa todetaan, että maksuperusteiden tulee olla tasapuoliset kunnan asukkaille. Asukkaan on siis mahdollista hakea kunnalta maksun alentamista esimerkiksi sillä perusteella, ettei kiinteistöä käytetä esim. asukkaan sairaalahoidon vuoksi ja jätemäärä on sen vuoksi vähäinen.

Edellä mainituilla maksuperusteiden läpinäkyvyydellä sekä kunnan mahdollisuudella perustelluista syistä alentaa jätemaksuja voidaan vähentää kunnan ja kuntalaisten jätemaksuihin liittyviä näkemyseroja.

Helsingissä 16 päivänä tammikuuta 2012

I det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 384/2011 rd undertecknat av riksdagsledamot Mirja Vehkaperä /cent:

Kan det anses skäligt att gamla och sjuka människor blir tvungna att delta i kostnaderna för avfallshanteringen i kommunen där sommarstugan är belägen trots att de inte kan utnyttja sin fritidsbostad på något sätt, och

vilka åtgärder tänker ministern vidta så att grunderna för bestämningen av ekoavgiften blir rättvisare?

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

Ändringen av avfallslagen (452/2004 ) gällde bl.a. skyldighet att ansluta sig till ordnad avfallstransport, avfallstransportens servicenivå och bestämmande av avfallsavgiften. Efter att lagen trädde i kraft har enskilda fastigheter inte längre kunnat befrias från den ordnade avfallstransporten. Den nya avfallslagen (646/2011 ) som trädde i kraft i år har inte medfört någon ändring i detta avseende.

Totalreformen av avfallslagen bereddes i flera år och den nya avfallslagen (646/2011 ) godkändes av riksdagen på våren. Den träder i kraft 1.5.2012. I den nya avfallslagen preciseras bl.a. grunderna enligt vilka avfallsavgifterna bestäms och kraven på den i kommunal regi ordnade avfallshanteringens servicenivå.

För avfallshantering som kommunen ordnar ska den enligt avfallslagen (646/2011 ) ta ut en avfallsavgift som täcker dess kostnader för uppgiften. Enligt lagen ska kommunen godkänna taxan, som innehåller utförligare bestämmelser om grunderna för avfallsavgiften. Avfallsavgiften ska motsvara den servicenivå som kommunen tillhandahåller och uppmuntra till minskning av avfallets mängd och skadlighet och till avfallshantering som följer lagens prioriteringsordning. Den avfallsavgift som täcker kostnaderna för avfallshanteringens grundläggande uppgifter i kommunen, såsom avfallsrådgivning, återvinningsmöjligheter och mottagning av farligt avfall kan tas ut i form av en separat grundavgift, som i många kommuner kallas ekoavgift.

Trots att alla inte anser sig behöva kommunens avfallshanteringstjänster måste avfallshanteringssystemet vara förberett för att ta emot avfall när det uppkommer på fastigheten. Varje invånare och fastighetsägare på vars fastighet avfall eventuellt kan uppkomma är skyldig att delta i investerings- och underhållskostnaderna för den serviceutrustning som kommunen har anlagt för avfallshanteringen och som betjänar fastigheten och användningen av dess byggnader genom att betala en avfallsavgift som kan anses vara skälig för denna service. Fritidsbostäder används i princip bara en del av året, och även om den egentliga ägaren är förhindrad att använda sin semesterbostad kan den lånas eller hyras ut till släktingar och bekanta.

I avfallslagen (646/2011 ) föreskrivs närmare om grunderna för bestämmande av avfallsavgiften. De allmänna grunderna är avfallets art, beskaffenhet och mängd samt antalet avhämtningar. Också andra grunder kan tillämpas, exempelvis fastighetens ändamål eller annan motsvarande grund, om avfallets mängd eller art inte utan svårighet kan utredas tillförlitligt eller om det är påkallat för att skydda miljö eller hälsa eller för att ordna avfallshanteringen.

Grunderna för grundavgiften eller den s.k. ekoavgiften är antalet personer som bor på fastigheten, fastighetens användningsändamål eller någon annan motsvarande omständighet. Grundavgiften kan bestämmas fastighets- eller hushållsvis. I den avfallstaxa som kommunen antar finns utförligare bestämmelser om grunderna för avfallsavgiften. Kommunen har alltså möjlighet att på grundval av fastighetens syfte besluta om en lägre grundavgift i taxan för sommarstugeägare. Avfallslagen beaktar dock inte sociala grunder som grund för bestämning av avgiften.

Om den i avfallstaxan bestämda avfallsavgiften måste anses som oskäligt stor eller liten med hänsyn till avfallets mängd och servicenivån på avfallshanteringen i kommunen, kan avgiften på ansökan av den avgiftsskyldige eller på initiativ av myndigheten påföras så att den avviker från avfallstaxan eller efterskänkas. I lagen sägs dock särskilt att avgiftsgrunderna ska vara objektiva för kommuninvånarna. En invånare kan alltså ansöka om nedsättning av avgiften till exempel för att fastigheten inte används exempelvis om invånaren är intagen på sjukhus och avfallsmängden därför är liten.

Genom ovan nämnda transparens i avgiftsgrunderna och kommunens möjlighet att av grundad anledning sätta ned avfallsavgifterna kan meningsskiljaktigheterna mellan kommunen och kommuninvånarna minskas.

Helsingfors den 16 januari 2012