KIRJALLINEN KYSYMYS 629/2008 vp

Liikunta edistää terveyttä. Liikunnan harrastamisen on todettu parantavan elämänhalua ja jopa ehkäisevän masennusta. Liikuntaa harrastavat pitävät myös vähemmän sairauslomapäiviä. Kuntoliikuntaliiton tekemien tutkimusten mukaan aktiivisesti liikuntaa harrastavat ovat töistä poissa 2-4 päivää vähemmän kuin liikunnallisesti passiiviset. Suurehkossa yrityksessä tai kansantaloudellisesti näillä lukemilla on erittäin suuri merkitys.

Liikunta vaikuttaa myös merkittävästi työkykyyn. Se on yksi kolmesta tärkeimmästä työkykytekijästä. Paremmassa kunnossa olevat kokevat myös itsensä työkykyisemmiksi, ja tällä on erityisesti merkitystä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisessä. Ne, jotka kokevat työkykynsä olevan huono, siirtyvät myös aikaisemmin työkyvyttömyyseläkkeelle. Jo 30 %:n lisäys yksikön liikunta-aktiivisuudessa saattaa johtaa työkyvyttömyyseläkkeen osalta 2,5-kertaiseen panos- tuotossuhteeseen. Kokonaisuudessaan panos-tuotossuhde voi olla jopa 3-4-kertainen.

Työnantajalla on mahdollisuus järjestää henkilöstölle liikuntapalveluita esim. ostopalveluna, mikä lasketaan verottomaksi henkilöstöeduksi. Vaihtoehtoisesti työnantajat voivat tarjota työntekijöille liikuntaseteleitä niin ikään verottomana henkilöstöetuna. Liikuntaseteli onkin verraten suosittu tapa järjestää työpaikkaliikuntaa: 41 % työpaikoista on valinnut liikuntasetelin käytön. Liikuntaseteleillä työntekijä voi ostaa valitsemiaan liikuntapalveluita. Liikuntaseteleitä voi ostaa useasta eri yrityksestä, ja työntekijän on itse löydettävä liikuntapaikka, jossa kyseinen liikuntaseteli toimii maksuvälineenä. Liikuntapalvelujen tarjoajat joutuvat kuitenkin maksamaan liikuntaseteleiden käytöstä noin 5 % palvelumaksuja riippuen seteleitä tarjoavasta yrityksestä, mikä lienee yksi syy siihen, etteivät kaikki liikuntapaikat ja -palvelujen tarjoajat hyväksy liikuntaseteleitä maksuvälineenä.

Liikuntasetelin käytön edellytyksenä on, että koko henkilökunnalla on mahdollisuus samansuuruiseen tukeen. Tämä ei kuitenkaan toteudu käytännössä, jos henkilökuntaan kuuluvilla sattuu olemaan erilaisia liikuntaharrastuksia, joista kaikki eivät kuulukaan liikuntasetelin piiriin. Liikuntaseteli asettaa myös eri paikkakunnilla asuvat eriarvoiseen asemaan, sillä suurimmissa taajamissa on huomattavasti enemmän liikuntasetelin hyväksyviä palveluntarjoajia kuin pienissä ja keskisuurissa taajamissa. Liikuntasetelien verovapautta ei myöskään voida soveltaa yksityiseen liikkeen- tai ammatinharjoittajaan, mikä asettaa saman yrityksen sisällä työskentelevät ostopalvelusopimuksella ja palkkasuhteessa olevat eriarvoiseen asemaan.

Liikuntaseteleiden tarkoitus on antaa työntekijöille mahdollisuus valita liikuntaharrastuksensa itse. Käytännössä liikuntasetelien käyttö kuitenkin rajoittaa valinnanmahdollisuuksia. Liikuntaharrastuksia, joita ei voi maksaa liikuntaseteleillä, ei työnantaja voi samalla tavoin tukea, sillä suoraa tukea kuitteja vastaan ei enää katsotakaan verottomaksi henkilöstöeduksi, vaan maksun tulee tapahtua liikuntaseteleiden kautta.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä työpaikkaliikunnan tukemisen helpottamiseksi ja järjestelmän saattamiseksi tasa-arvoiseksi?

Helsingissä 8 päivänä syyskuuta 2008

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Tapani Mäkisen /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 629/2008 vp:

Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä työpaikkaliikunnan tukemisen helpottamiseksi ja järjestelmän saattamiseksi tasa-arvoiseksi?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Työnantajan järjestämä tavanomainen ja kohtuullinen, koko henkilökunnalle suunnattu virkistys- ja harrastustoiminta on tuloverolain 69 §:n nojalla verovapaa etu. Kyse on työnantajan etua silmällä pitäen toteutettavasta, koko henkilöstön viihtyvyyttä ja suorituskykyä tai työpaikan ihmissuhteita ylläpitävästä ja parantavasta toiminnasta, jolla ei ole mainittavaa henkilökunnan elantokustannuksia säästävää vaikutusta. Esimerkkeinä työnantajan järjestämästä verovapaasta virkistys- ja harrastustoiminnasta voidaan sanoa esimerkiksi työnantajan koko henkilökunnalleen järjestämät yhteiset liikunta- ja kulttuuritilaisuudet.

Jotta työnantajan järjestämä virkistys- ja harrastustoiminta olisi verovapaa etu, tulee sen olla koko henkilökunnalle suunnattu siten, että etu on kaikkien työntekijöiden käytettävissä. Jos työnantajalla on toimipisteitä eri paikkakunnilla, edun järjestämistapa voi olla eri toimipisteissä erilainen, kunhan kaikkien työntekijöiden saama etu on kustannuksiltaan sama. Rahana maksettu palkka on kuitenkin aina veronalaista tuloa.

Työnantaja voi järjestää henkilökunnalleen liikuntaa verovapaana esimerkiksi siten, että työnantaja itse varustaa kuntosalin tai palkkaa liikunnanohjaajan omiin tiloihinsa. Liikuntapalvelut voidaan ostaa myös ulkopuoliselta palveluntuottajalta, jolloin työnantaja maksaa kustannukset suoraan palveluntuottajalle. Henkilökunnan liikunta- ja muuta harrastustoimintaa voidaan pitää työnantajan järjestämänä myös silloin, kun työnantaja luovuttaa harrastus- ja kerhotiloja henkilökunnan käyttöön, tukee rahallisesti henkilökunnan järjestäytynyttä kerhotoimintaa tai järjestää erilaisia yhteisiä harrastustilaisuuksia. Nykyisin työnantaja voi järjestää työntekijöilleen liikuntapalveluja myös liikuntaseteleiden avulla. Työnantaja voi siten järjestää työntekijöilleen liikuntapalveluja joustavasti ja monella eri tavalla.

Työnantajan kannalta liikuntasetelin etuna on se, että työnantajan ei itse tarvitse tehdä sopimuksia monen eri liikuntapaikan kanssa. Mitään estettä ei kuitenkaan ole sille, että työnantaja edelleenkin järjestää liikuntapalveluja sellaisesta liikuntapaikasta, joka ei hyväksy liikuntaseteleitä maksuvälineeksi.

Hallitus on esittänyt, että verovapaan virkistys- ja harrastustoiminnan alaa laajennettaisiin. Tarkoituksena on, että liikuntaseteleiden ohella myös kulttuurisetelit olisivat ensi vuoden alusta alkaen verovapaita. Samalla tällaisten työntekijän omaehtoisten liikunta- ja kulttuuripalveluiden verovapaa enimmäismäärä nousisi 400 euroon vuodessa. Edelleenkin työnantaja voisi hankkia työntekijöilleen verovapaasti sekä liikunta- että kulttuuripalveluita myös sellaisilta palveluntarjoajilta, jotka eivät hyväksy maksuksi liikunta- tai kulttuuriseteliä.

Helsingissä 10 päivänä lokakuuta 2008

I det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 629/2008 rd undertecknat av riksdagsledamot Tapani Mäkinen /saml:

Vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att underlätta stödjandet av motionsverksamhet på arbetsplatsen och för att systemet ska bli jämlikt?

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

Enligt 69 § i inkomstskattelagen räknas sedvanlig och skälig rekreations- eller hobbyverksamhet som arbetsgivaren ordnar för hela personalen som en skattefri förmån. Det är fråga om verksamhet som ordnas med tanke på arbetsgivarens intressen för att upprätthålla och förbättra personalens trivsel och prestationsförmåga eller de mänskliga relationerna på arbetsplatsen. Verksamheten leder inte till några nämnvärda besparingar för personalen avseende levnadskostnaderna. Som exempel på skattefri rekreations- eller hobbyverksamhet som ordnas av arbetsgivaren kan nämnas gemensamma motions- och kulturevenemang som arbetsgivaren ordnar för hela personalen.

För att rekreations- eller hobbyverksamheten som arbetsgivaren ordnar ska räknas som en skattefri förmån ska den riktas till hela personalen så att förmånen kan utnyttjas av alla arbetstagare. Om arbetsgivaren har verksamhetsställen på olika orter kan sättet att ordna förmånen vara olika på olika verksamhetsställen, kostnaderna för den förmån som arbetstagarna får ska dock vara lika för alla arbetstagare. Lön som utbetalas i pengar är dock alltid skattepliktig inkomst.

Arbetsgivaren kan erbjuda personalen motionsverksamhet skattefritt genom att t.ex. själv till de egna lokalerna skaffa utrustning till en motionssal eller anställa en idrottsinstruktör. Motionstjänster kan också upphandlas av utomstående tillhandahållare av tjänster, vilket innebär att arbetsgivaren då betalar kostnaderna direkt till den som tillhandahåller tjänsterna. Som av arbetsgivaren ordnad motions- och annan hobbyverksamhet för personalen kan även ses det att arbetsgivaren överlåter hobby- och klubblokaler till personalens förfogande, stödjer ekonomiskt organiserad klubbverksamhet för personalen eller ordnar olika gemensamma hobbyevenemang. Numera kan arbetsgivaren ordna motionsverksamhet för sina anställda även med hjälp av motionssedlar. Arbetsgivaren kan således ordna motionsverksamhet för de anställda flexibelt och på flera olika sätt.

En fördel med motionssedlarna ur arbetsgivarens synvinkel är att arbetsgivaren inte själv behöver ingå avtal med ett flertal olika ställen som tillhandahåller motionstjänster. Det finns dock inte något som hindrar arbetsgivaren från att fortfarande ordna motionsverksamhet på ett sådant ställe som inte godkänner motionssedlar som betalningsmedel.

Regeringen har föreslagit att området för skattefri rekreations- och hobbyverksamhet breddas. Avsikten är att inte bara motionssedlar utan också kultursedlar ska vara skattefria från och med den 1 januari 2009. Avsikten är också att det maximala beloppet för en arbetstagares bruk av motions- och kulturtjänster på eget initiativ stiger till 400 euro om året. Arbetsgivaren kan dock fortfarande skattefritt skaffa motions- och kulturtjänster även av sådana tillhandhållare av tjänster vilka inte godkänner motions- eller kultursedlar som betalningsmedel.

Helsingfors den 10 oktober 2008