KIRJALLINEN KYSYMYS 638/2005 vp
Taimituonnin valvonnan tehostaminen
Suomen liityttyä Euroopan unioniin muuttui monen muun asian mukana myös maahan tuotavien taimien tarkastusmenettely. Maahantuojien on kuuluttava taimiaineistorekisteriin, johon kuuluminen edellyttää asetettujen velvoitteiden noudattamista (laki kasvinterveyden suojelemisesta, taimiaineistolaki ja maa- ja metsätalousministeriön asetus kasvisten kauppanormivaatimuksista).
Maahamme tuodaan runsaasti ns. frigotaimia. Niiden käytössä on viljelijän kannalta merkittäviä etuja, mutta samalla suuria riskejä kasvitautien ja vaikeiden rikkakasvien leviämisen muodossa. On ilmennyt, että frigotaimien mukana on Suomeen jo levinnyt ainakin ankeroista. Mahdolliset menetykset viljelijälle ovat aina paljon enemmän kuin pelkästään taimien hinta, koska menetetään myös työpanosta, satoa sekä muitakin tuotantopanoksia.
Kysymys onkin nyt taimiaineiston maahantuojan vastuusta. Vähäinen maahan tuotavan kasviaineksen valvonta on mitä ilmeisimmin tehnyt Suomesta houkuttelevan toimituskohteen. Suomen kaukainen sijainti suurista taimien tuottajamaista saa aikaan sen, että epäilyttäväksi todettua taimierää on vaikea ja kallis palauttaa takaisin. Ei voi välttyä ajatukselta, että Suomi näiden syiden vuoksi on jollakin tavoin heikompilaatuisen taimiaineksen kohdepaikka. Olisi olennaisen tärkeää saada tarkastus suoritetuksi toimitusketjun siinä vaiheessa, kun taimet on purettu kylmäkuljetusautosta, mutta ennen kuin ne on istutettu maahan. Siinä vaiheessa vahingot olisivat vielä estettävissä.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimiin asianomainen ministeriö aikoo ryhtyä lisätäkseen maahan tuotavien frigotaimien tarkastusta sekä taimia maahan tuovien liikkeiden vastusta viallisesta taimiaineksesta aiheutuvien vahinkojen korvaamisesta viljelijälle?
Helsingissä 21 päivänä kesäkuuta 2005
Pekka Vilkuna /keskEduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Pekka Vilkunan /kesk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 638/2005 vp:
Mihin toimiin asianomainen ministeriö aikoo ryhtyä lisätäkseen maahan tuotavien frigotaimien tarkastusta sekä taimia maahan tuovien liikkeiden vastuuta viallisesta taimiaineksesta aiheutuvien vahinkojen korvaamisesta viljelijälle?
Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:
Maa- ja metsätalousministeriö on säädöksin ohjeistanut Kasvintuotannon tarkastuskeskusta suorittamaan kasvien ja kasvituotteiden, mukaan lukien frigotaimien, markkinavalvontaa. Lisäksi alan toimijoita on ohjeistettu suosituksin. Maa- ja metsätalousministeriöllä ei ole tarkoitusta lisätä viallisesta taimiaineksesta aiheutuvien vahinkojen korvaamista viljelijälle taimiainesta maahan tuovien liikkeiden vastuulle.
Kasvintuhoojien torjuntaa toteutetaan Euroopan unionin kasvinsuojelujärjestelmän nojalla, jota sovelletaan vaarallisten kasvintuhoojien torjumiseksi ja leviämisen estämiseksi. Frigotaimia tuotetaan ainoastaan mansikasta. Mansikantaimien tuonti on pääsääntöisesti kiellettyä Euroopan unionin ulkopuolelta, joten Suomeen toimitetut mansikan frigotaimet ovat peräisin Euroopan unionin sisämarkkinoilta. Vastuu yhteisön sisämarkkinoille tarkoitetun tavaran kasvinterveydestä ja sen edellyttämästä tarkastuksesta on tuottajalla ja tuottajamaan viranomaisilla. Esimerkiksi mansikan istutettavaksi tarkoitetuille taimille on tehtävä kasvinterveystarkastus niiden tuotantopaikalla ja ne on varustettava kasvipassilla. Tavaraerän saa varustaa kasvipassilla vain, jos se täyttää kyseiselle tavaralle asetetut erityisvaatimukset. Näiden vaatimusten mukaan mansikantaimissa ei saa esiintyä tiettyjä kasvintuhoojia.
Yhteisön sisämarkkinoilla harjoitetaan vapaata tavarakauppaa, jota valvotaan markkinavalvontana eikä rajavalvontana. Yhteisön jäsenvaltioiden viranomaiset saavat suorittaa alueellaan pistokoeluontoista markkinavalvontaa tavaran kuljetuksen ja markkinoinnin eri vaiheissa. Sisämarkkinakaupassa ei ole tavaran tuonti-ilmoitusvelvollisuutta. Nykyisen käytännön mukaan Kasvintuotannon tarkastuskeskuksen kasvintarkastajat tutkivat mansikan frigotaimia markkinavalvontana siinä laajuudessa kuin saavat niiden toimituseriä tietoonsa.
Maa- ja metsätalousministeriö on jo yhdessä kasvinterveyssektorin sidosryhmien kanssa ottanut huomioon tervettä taimimateriaalia koskevat epäkohdat ministeriön työryhmämuistiossa 2003:25 "Kansallinen kasvinsuojelustrategia 2004-2013". Työryhmä on suositellut yhtenä strategiatoimenpiteenä, että maahantuojat ja muut toimijat ottavat myös itse vastuuta vaarallisten kasvintuhoojien leviämisen estämisestä varmistumalla kasvien tai kasvituotteiden alkuperästä ja terveydestä, välttämällä riskialttiista kohteista peräisin olevien kasvien käyttöä sekä käyttämällä ensisijaisesti kasvintarkastusviranomaisen tarkastamaa tai muuta tutkitusti tervettä taimiaineistoa.
Kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain (702/2003 ) mukaisesti korvataan Suomessa ennen esiintymättömien kasvintuhoojien hävittämiseksi annetun torjuntapäätöksen viljelijälle aiheuttamat kustannukset ja vahingot valtion varoista. Tätä käytäntöä on tarkasteltu vuonna 2004, eikä sen muuttamista katsottu tarpeelliseksi.
Helsingissä 15 päivänä heinäkuuta 2005
Maa- ja metsätalousministeri Juha KorkeaojaI det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 638/2005 rd undertecknat av riksdagsledamot Pekka Vilkuna /cent:
Vilka åtgärder avser det berörda ministeriet att vidta för att öka kontrollen av frigoplantor för import och plantimportörernas ersättningsansvar gentemot odlarna avseende skador till följd av felaktigt plantmaterial?
Som svar på detta spörsmål anför jag följande:
Jord- och skogsbruksministeriet har genom förordning instruerat Kontrollcentralen för växtproduktion om marknadsövervakning avseende växter och växtprodukter, inklusive frigoplantor. Aktörerna inom branschen har instruerats genom rekommendationer. Jord- och skogsbruksministeriet avser inte att öka importörernas ersättningsansvar gentemot odlarna avseende skador som uppstår till följd av felaktigt plantmaterial.
Bekämpningen av växtskadegörare genomförs med stöd av Europeiska unionens växtskyddssystem, som tillämpas för att bekämpa farliga växtskadegörare och förhindra deras spridning. Frigoplantor produceras endast av jordgubbe. Eftersom import av jordgubbsplantor från länder utanför Europeiska unionen i huvudsak är förbjuden, härstammar de finländska frigoplantorna av jordgubbe från den inre marknaden. Producenten och producentlandets myndigheter ansvarar för den fytosanitära kvaliteten hos och den behövliga kontrollen av varor som är avsedda för gemenskapens inre marknad. Bland annat jordgubbsplantor för plantering skall genomgå en växtskyddskontroll på produktionsplatsen och åtföljas av ett växtpass. Ett varuparti får förses med växtpass endast om det uppfyller de skärskilda krav som ställs på varan. Enligt kraven skall jordgubbsplantorna vara fria från vissa skadegörare.
Den fria handeln på gemenskapens inre marknad övervakas genom marknadskontroll, inte genom gränskontroll. Myndigheterna i gemenskapens medlemsstater kan, på sina områden, utföra marknadskontroll genom att ta stickprov i olika skeden av varutransporten och marknadsföringen. För handeln på den inre marknaden gäller ingen skyldighet att göra importanmälan. Enligt gällande praxis gör växtinspektörerna från Kontrollcentralen för växtproduktion marknadskontroll av frigoplantor av jordgubbe i den omfattning som leveransinformationen medger.
Jord- och skogsbruksministeriet har, tillsammans med intressenterna inom växthälsosektorn, tagit ställning till de missförhållanden som råder ifråga om sunt växtmateriel i ministeriets arbetsgruppspromemoria 2003:25b "Den nationella växtskyddsstrategin 2004-2013". Arbetsgruppen rekommenderar som strategiåtgärd att importörerna och övriga aktörer även själva tar ansvar för hindrandet av spridning av farliga växtskadegörare, genom att försäkra sig om växternas och växtprodukternas ursprung och hälsa, undvika användning av växter från riskfyllda platser och genom att använda plantmaterial som kontrollerats av myndigheten för växtkontroll eller vars sundhet har fastställts på annat sätt.
Enligt lagen om skydd för växters sundhet (702/2003 ) ersätts de kostnader och skador som åsamkas odlare till följd av beslut om bekämpning för att utrota skadegörare som inte tidigare förekommit i Finland med medel från staten. Denna praxis sågs över år 2004. Någon förändring ansågs inte vara nödvändig.
Helsingfors den 15 juli 2005
Jord- och skogsbruksminister Juha Korkeaoja