KIRJALLINEN KYSYMYS 66/2005 vp

Eduskunnan puhemiehelle

Julkisuudessa on ollut tietoja siitä ja maatalousyrittäjien keskuudessa on herättänyt kummastusta se, että valtion turveyhtiön Vapon tytäryhtiö Suo Oy on ilmoittanut peltotukijonoon noin 5 700 hehtaaria uutta peltomaata. Nämä peltoalueet ovat käytännössä turvetuotannosta jo vapautuneita viljelykunnossa olevia maita (noin 1 000 ha) tai lähivuosina turvetuotannosta poistuvia maita. Osa maista on yhtiöllä pitkäaikaisella vuokralla turvetuotannon harjoittamiseksi ja osa on sen itsensä omistamia.

Vuodesta 2000 alkaen yhtiöltä on poistunut turvetuotannosta noin 6 000 hehtaaria suota. Ala on jakaantunut karkeasti ottaen puoliksi yhtiön itsensä omistamien ja vuokralla olevien suoalueiden kesken. Osan alueista Vapo suunnittelee myyvänsä, mutta suunnitelmiin kuuluu lehtitietojen mukaan lisätä omaa peltoalaa noin 1 000 hehtaarilla vuodessa. Turvetuotannosta poistuneet suoalueet, jotka nyt käsitetään peltoalueiksi, yhtiö suunnittelee käyttävänsä ruokohelpeen viljelyyn. Tästä "maataloustuotannostaan" yhtiö nyt sitten on hakenut alussa mainittua maataloustukea. Tuen piiriin tuleva peltoala on siis vuosittain lisääntymässä yhtiön suunnitelmien mukaan 1 000 hehtaarilla vuodessa, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että vuosikymmenen lopussa Vapo nostaa maataloustukea yli 10 000 peltohehtaarilta.

Vapon tytäryhtiö Suo Oy nostaa saatujen tietojen mukaan peltotukia tälläkin hetkellä noin miljoona euroa vuodessa, eli vuoteen 2010 mennessä tuen määrä nousisi todennäköisesti 2-3 miljoonaan euroon. Maataloustuottajia on kummastuttanut valtion omistaman Vapon toiminta maatalousyrittäjänä ja vähäisten maataloustukien merkittävänä nostajana. Yhtiön saamat tuet ovat vähentämässä "oikeiden", luonnollisten maatalousyrittäjien tuensaantimahdollisuutta. Toinen kummastuttava yksityiskohta on yhtiön pienellä vuokralla pitkiksi ajoiksi turvetuotantoon vuokraamien soiden muuttaminen pelloiksi, jolloin siitä saatava tuki voi parhaimmillaan ylittää maanomistajalle maksettavan vuokran määrän. On vakavasti harkittava sitä, onko tämänkaltainen toiminta valtio-omisteiselle yhtiölle moraalisesti oikeaa menettelyä.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko hallitus tietoinen Vapo Oy:n tytäryhtiön Suo Oy:n harjoittamasta turvetuotannosta vapautuneiden soiden muuttamisesta pelloiksi muun muassa ruokohelpeen viljelyä varten niin, että yhtiö hakee mainituista pelloista myös maataloustukea ja

katsooko hallitus, että kuvattu toiminta on moraalisesti oikein varsinaisia maataloudenharjoittajia kohtaan?

Helsingissä 15 päivänä helmikuuta 2005

Raimo Vistbacka /ps

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Raimo Vistbackan /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 66/2005 vp:

Onko hallitus tietoinen Vapo Oy:n tytäryhtiön Suo Oy:n harjoittamasta turvetuotannosta vapautuneiden soiden muuttamisesta pelloiksi muun muassa ruokohelpeen viljelyä varten niin, että yhtiö hakee mainituista pelloista myös maataloustukea ja

katsooko hallitus, että kuvattu toiminta on moraalisesti oikein varsinaisia maataloudenharjoittajia kohtaan?

Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Kauppa- ja teollisuusministeriön asettama Energiansäästöohjelman ja Uusiutuvan energian edistämisohjelman 2003-2006 (UEO) toteutus- ja seurantaryhmä asetti työnsä tueksi erilaisia jaostoja. Eräs näistä on Peltobiomassa, liikenteen biopolttonesteet ja biokaasujaosto, joka selvittelee maataloudessa tuotettavan bioenergian käyttömahdollisuuksia. Jaosto on maa- ja metsätalousministeriön vetovastuulla. Se jätti väliraporttinsa (Työryhmämuistio MMM 2004:11) syyskuussa 2004.

Peltobiomassoista ruokohelpi on osoittautunut lupaavimmaksi. Eniten sitä käytetään lämmön ja sähkön tuotannossa, mutta käyttö biokaasun tuotantoonkin on mahdollista. Ruokohelpi on monivuotinen ruohokasvi, jonka satoikä on jopa kymmenen vuotta. Voimaloille myytävä korsisato korjataan useimmiten kevättalvella maatilojen työhuippujen ulkopuolella. Koska työnmenekki on suhteellisen pieni, ruokohelpi sopii myös osa-aikaiseen viljelyyn. Ruokohelpi menestyy erityisesti multa- ja turvemailla. Suurista energiayhtiöistä Pohjolan Voima Oy ja Vapo Oy käyttävät ja viljelyttävät ruokohelpeä, mikä kasvattaa sen viljelyalaa nopeasti. Sopimustoimintaa esiintyy näiden yksityisoikeudellisten toimijoiden toimesta lähinnä Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla sekä Pohjois-Karjalassa ja Oulun ympäristössä. Viljelmiä on mm. yhtiöiden omilla entisillä turvesoilla, mutta myös lisääntyvässä määrin yksityisten viljelijöiden mailla näiden kanssa tehtyjen viljelysopimusten perusteella.

Ruokohelpeen poltto on teknisesti helpointa silloin, kun se on seoksena turpeen tai hakkeen kanssa. Voimaloilla tarvitaan silppuamis- ja sekoituslaitteita. Nykyisellä hinta- ja kustannustasolla kannattava kuljetusmatka viljelypaikalta voimalaan on enintään 50-70 kilometriä.

UEO:n tavoite on tuottaa Suomessa 2,1 petajoulea peltobiomassaenergiaa vuonna 2010. Tavoite edellyttää noin 17 000 hehtaarin ruokohelpialaa, jos oletetaan 80 % tavoitteesta toteutettavan ruokohelpeen viljelyllä. Viljelypotentiaali on kuitenkin merkittävästi suurempi. Käyttö voi lisääntyä päästökaupan alettua huomattavasti, eniten suurten voimaloiden osalta. Edellä mainittu jaosto selvittää ruokohelpeen käyttöpotentiaalia Suomessa erikokoisissa voimaloissa.

Ruokohelpi ei kuulu sähköveron palautuksen piiriin, kuten monet muut uusiutuvan energian raaka-aineet. Maa- ja metsätalousministeriö on syksyllä 2004 tehnyt valtiovarainministeriölle esityksen ruokohelpeen lisäämisestä sähköntuotannon verotukeen oikeuttavien uusiutuvien energianlähteiden listaan. Tämän esityksen käsittely on vielä kesken.

Ruokohelpeen viljelyä puoltavat monet seikat sekä energiantuotannon että maataloustuotannon kannalta. Pelloilla kasvavat biomassat ovat ympäristölle ystävällisiä, sillä ne ovat uusiutuvaa energiaa, jonka käyttö ei lisää hiilidioksidipäästöjä. Peltoenergian tuotanto tuo monipuolisuutta ja vaihtoehtoja energiavalintoihin. Se turvaa energian saatavuutta ja lisää energiaomavaraisuutta. Maaseudulle ruokohelpeen viljely tuo työtä ja toimeentuloa monipuolistamalla paikallisten maatalousyrittäjien elinkeinomahdollisuuksia.

Ruokohelpi saatiin Suomen esityksestä mukaan EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistukseen kuuluvaan tilatukeen, joten se on viljelijän kannalta katsottuna kilpailukykyinen muiden peltokasvien kanssa. Tukiuudistus tekee vuodesta 2006 alkaen energiakäyttöön tarkoitetun ruokohelpeen viljelystä kannattavuudeltaan tasavertaisen vaihtoehdon muiden peltokasvien viljelyn kanssa.

Jos jokin yksityisoikeudellinen toimija harjoittaa suopohjaviljelyä, sen tukikohtelu vaihtelee sen mukaan, mistä tukityypistä on kyse, milloin viljely on aloitettu ja täyttyvätkö kyseisen tuen saamiseksi asetetut ehdot. Jos tällaisen viljelijän katsotaan täyttävän tukiehdot, ei häntä voida asettaa eriarvoiseen asemaan verrattuna muihin vastaavaa toimintaa harjoittaviin toimijoihin, kuten esimerkiksi yhtiömuotoisiin maatiloihin. Suopohjille raivattujen peltojen pääsy tukijärjestelmien piiriin noudattaa samoja sääntöjä ja rajoituksia kuin mitä muihinkin raiviopeltoihin sovelletaan.

Euroopan yhteisön yhteinen maatalouspolitiikka ei yleensä tee eroa sen perusteella, millaisessa muodossa toimintaa harjoitetaan. Yhteisen maatalouspolitiikan suoria tukijärjestelmiä koskevista yhteisistä säännöistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1782/2003 2 artiklassa todetaan, että "viljelijällä tarkoitetaan luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä taikka luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden ryhmää riippumatta ryhmän ja sen jäsenten oikeudellisesta asemasta kansallisessa lainsäädännössä ja jonka tila sijaitsee perustamissopimuksen 299 artiklassa tarkoitetulla yhteisön alueella ja joka harjoittaa maataloustoimintaa". Näin ollen tilatuen osalta tuen saajien piiriä ei edes voida kansallisesti rajoittaa neuvoston asetuksessa säädetystä.

Liittymissopimuksen ja kansallisia tukia koskevan yhteisölainsäädännön perusteella myönnettävien kansallisten tukien osalta maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain (1559/2001 ) 3 §:ssä todetaan, että "tukea voidaan myöntää Suomessa harjoitettavaan tuotantoon tai toimintaan hakijalle, joka on luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö taikka luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden yhteenliittymä". Näin ollen kansallisia tukiakaan ei voida rajata jonkin tietyntyyppisen yhtiömuodon osalta. Mainitun lain 3 §:n 2 momentin 2 kohdassa on mainittu tuen saamisen edellytyksenä olevan useamman luonnollisen henkilön yhdessä harjoittaessa maa- tai puutarhataloutta tai yhteisömuodossa harjoitettavassa toiminnassa, että vähintään yksi maa- tai puutarhataloutta itse harjoittava viljelijä, yhtiömies, jäsen tai osakas on sellainen luonnollinen henkilö, joka täyttää 1 kohdassa säädetyn edellytyksen, jossa puolestaan edellytetään, että hakija tai hänen puolisonsa on tukivuotta edeltävän kalenterivuoden viimeisenä päivänä ollut vähintään 18-vuotias, mutta ei yli 65-vuotias. Näin ollen tuen hakijan ollessa juridinen henkilö tulee senkin taustalta puhtaasti kansallisten tukien osalta löytyä luonnollinen henkilö, joka täyttää mainitun edellytyksen.

Maatalouden ympäristötukien ja luonnonhaittakorvauksen kansallisena säädösperusteena toimivan maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999 ) 5 §:ssä todetaan, että "tukea voidaan myöntää yhdelle tai useammalle luonnolliselle henkilölle, yksityis- tai julkisoikeudelliselle yhteisölle sekä säätiölle, jollei jäljempänä toisin säädetä". Lähtökohtaisesti tämäkään laki ei siis rajoita tukea hakevien toiminnanharjoittajien oikeudellista muotoa.

Helsingissä 8 päivänä maaliskuuta 2005

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja

Till riksdagens talman

I det syfte som anges i 27 § i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 66/2005 rd undertecknat av riksdagsledamot Raimo Vistbacka /saf:

Är regeringen medveten om den verksamhet som Vapo Oy:s dotterbolag Suo Oy bedriver, där företaget omvandlar ur bruk tagna torvmossar till åker för odling av bland annat rörflen och också ansöker om jordbruksstöd för åkrarna i fråga och

anser regeringen att den ovan nämnda verksamheten är moraliskt riktig gentemot egentliga jordbruksidkare?

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

Handels- och industriministeriets arbetsgrupp för förverkligande och uppföljning av ministeriets energisparprogram och programmet för främjande av förnybar energi 2003-2006 (UEO) har tillsatt olika arbetsutskott som skall stöda arbetsgruppen i dess arbete. Ett av dessa är arbetsutskottet för åkerbiomassa, flytande biobränslen och biogas, som utreder användningsmöjligheterna för bioenergi producerad i jordbruket. Jord- och skogsbruksministeriet ansvarar för sektionen. Utskottet lämnade in sin mellanrapport (arbetsgruppspromemoria MMM 2004:11) i september 2004.

Rörflen har visat sig vara den mest lovande grödan för produktion av åkerbiomassa. Den används mest för produktion av värme och el, men kan också användas för produktion av biogas. Rörflen är en flerårig gräsart som kan ge skörd i upp till tio år. Stråskörden som säljs till kraftverken skördas vanligen på vårvintern, utanför jordbrukets arbetstoppar. Eftersom arbetsåtgången är relativt liten är rörflen en lämplig gröda också för deltidsjordbruk. Rörflenet trivs i synnerhet på mull- och torvjordar. Pohjolan Voima Oy och Vapo Oy är två stora energibolag som använder och ingår odlingskontrakt för rörflen, och tack vare detta ökar odlingsarealen snabbt. De här två privaträttsliga aktörerna har kontraktsproduktion i främst södra och mellersta Österbotten samt i norra Karelen och området runt Uleåborg. En del odlingar finns bland annat på bolagens egna före detta torvmossar, men i allt större utsträckning sker produktionen också på privata jordbrukares åkrar där rörflen odlas på kontrakt.

Förbränningen av rörflen går tekniskt enklast om flenet blandas med torv eller flis. Kraftverken måste ha en anläggning för finfördelning och blandning av energimassan. Med nuvarande pris- och kostnadsnivå är den längsta lönsamma transportsträckan från rörflenets odlingsställe till kraftverket 50-70 kilometer.

UEO:s mål är att man i Finland år 2010 skall producera 2,1 petajoule energi med åkerbiomassa. För att målet skall nås behövs en rörflensareal på cirka 17 000 hektar, om  man  förutsätter att 80 % av åkerbiomassan skall bestå av rörflen. Odlingspotentialen är dock betydligt större. Användningen kan öka betydligt när utsläppshandeln kommit igång, främst i de stora kraftverken. Det ovan nämnda utskottet utreder möjligheterna att använda rörflen i kraftverk av olika storlek i Finland.

Rörflen hör i motsats till många andra energiråvaror inte till de bränslen som berörs av återbäringen av elskatt. Jord- och skogsbruksministeriet lade hösten 2004 fram ett förslag till finansministeriet om att rörflen skall tas med bland de förnybara energikällor som är berättigade till skattestöd för elproduktion. Behandlingen av förslaget är ännu inte färdig.

Odlingen av rörflen förordas av många faktorer med tanke på både energiproduktionen och jordbruksproduktionen. De biomassor som växer på åkrarna är miljövänliga eftersom de är en form av förnybar energi, vars användning inte ökar utsläppen av koldioxid. Produktionen av åkerenergi gör att valet av energiformer blir mångsidigare samtidigt som antalet alternativ ökar. Produktionen tryggar energitillgången och ökar självförsörjningen i fråga om energi. Odling av rörflen ger arbete och utkomst på landsbygden genom att de lokala lantbruksföretagarnas näringsmöjligheter breddas.

Vid reformen av EU:s gemensamma jordbrukspolitik togs rörflenet på förslag av Finland med bland de grödor som får gårdsstöd, och är härigenom ur jordbrukarens synvinkel konkurrenskraftig med andra jordbruksgrödor. Stödreformen kommer från och med början av år 2006 att göra odling av rörflen för energiproduktion likvärd med odling av andra jordbruksgrödor i fråga om lönsamhet.

Om en privaträttslig aktör bedriver odling på bottnen av torvmossar varierar stödpraxisen beroende på vilken form av stöd det är frågan om, på tidpunkten då odlingen inletts och på om stödvillkoren uppfylls. Om en sådan odlare anses uppfylla stödvillkoren kan denne inte ställas i en olikvärd position jämfört med andra som bedriver motsvarande verksamhet, som till exempel jordbruk i bolagsform. Åker som röjts på bottnen av torvmossar upptas i stödsystemet enligt samma bestämmelser och begränsningar som tillämpas på andra nyröjningar.

Den gemensamma jordbrukspolitiken gör i regel inte någon skillnad mellan olika företagsformer. I artikel 2 i rådets förordning (EG) nr 1782/2003 om upprättande av gemensamma bestämmelser för system för direktstöd inom den gemensamma jordbrukspolitiken konstateras att "med jordbrukare avses en fysisk eller juridisk person eller en grupp av fysiska eller juridiska personer, oavsett gruppens eller dess medlemmars juridiska ställning enligt nationell lagstiftning, vars jordbruksföretag ligger inom gemenskapens territorium, enligt artikel 299 i fördraget, och som bedriver jordbruksverksamhet." Sålunda går det inte ens att på nationell nivå begränsa kretsen av stödtagare för gårdsstödet från det som stadgats i rådets förordning.

I § 3 i lagen om nationella stöd till jordbruket och trädgårdsodlingen (1559/2001 ) konstateras i fråga om nationella stöd som beviljas i enlighet med fördraget om Finlands anslutning till Europeiska unionen, att "stöd för produktion eller verksamhet som idkas i Finland kan beviljas sökande som är fysiska personer eller juridiska personer eller sammanslutningar av fysiska personer eller juridiska personer." Sålunda kan inte heller de nationella stöden begränsas till vissa typer av bolagsformer. I moment 2.2. § 3 i sagda lag sägs att när flera fysiska personer tillsammans idkar jordbruk eller trädgårdsodling eller i verksamhet som idkas i form av en sammanslutning skall åtminstone en jordbrukare, bolagsman, medlem eller aktieägare som själv idkar jordbruk eller trädgårdsodling vara en sådan fysisk person som uppfyller det villkor som föreskrivs i 1 punkten, där det förutsätts att den sökande eller maken kalenderårets sista dag det år som föregår stödåret är minst 18 år, men inte över 65 år. Således skall det också då den som söker stödet är en juridisk person i bakgrunden till denna i fråga om rent nationella stöd finnas en fysisk person som uppfyller det ovannämnda kriteriet.

I § 5 i lagen om finansiering av landsbygdsnäringarna (329/1999 ), som fungerar som nationell rättslig grund för jordbrukets miljöstöd och kompensationsbidraget konstateras, att "stöd kan beviljas en fysisk person eller flera fysiska personer, privaträttsliga och offentligrättsliga sammanslutningar och stiftelser, om inte något annat bestäms nedan." Primärt begränsar således inte heller denna lag den juridiska formen för verksamhetsutövare som ansöker om stöd.

Helsingfors den 8 mars 2005

Jord- och skogsbruksminister Juha Korkeaoja