KIRJALLINEN KYSYMYS 849/1999 vp

Hallitusmuodon 14 §:n 3 momentin mukaan "viittomakieltä käyttävien sekä vammaisuuden vuoksi tulkitsemis- ja käännösapua tarvitsevien oikeudet turvataan lailla". Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että viittomakielisillä olisi mahdollisuus saada palvelua omalla äidinkielellään niin valtiollisissa kuin kunnallisissakin terveys- ja sosiaalipalveluja tarjoavissa laitoksissa sekä muissa yhteiskunnallisissa virastoissa. Todellisuudessa tilanne on kuitenkin varsin toisenlainen. Hyvin harvoin ko. virastoissa palvelua voidaan tarjota viittomakielellä kuuroutuneille ja voimakkaasti huonokuuloisille.

Vammaispalvelulaissa (380/1987) on pyritty parantamaan ja tarkentamaan perustuslain jättämää tulkinnanvaraisuutta. Laissa säädetään kunnille velvollisuus järjestää vaikeavammaisille sellaisia palveluja, joiden avulla toiminta jokapäiväisissä elämän tilanteissa sujuisi mahdollisimman ongelmattomasti. Laki on kuitenkin varsin yleisluontoinen ja sillä tarkoitetaan kaikkia vaikeavammaisia, ei erikseen viittomakielisiä tai vaikeasti kuulovammaisia. Ainoa kunnille tässä laissa sälytetty velvoite, joka koskee nimenomaan viittomakielisiä, on tulkkipalvelujen järjestämistä koskeva velvoite. Tarkemmin tulkkipalveluista säädetään asetuksessa (759/1987).

Muutama vuosi sitten sosiaali- ja terveysministeriön peruspalvelulautakunta asetti työryhmän ("1996"), jonka tehtävänä oli kartoittaa osa-alueita, joissa vaikeasti kuulovammaisille tarjottuja palveluja tuli erityisesti kehittää. Työryhmän tuli myös selvittää viittomakielisten asemaa muihin kieliryhmiin nähden. Se keskittyi lähinnä viittomakielisten koulutuksen kehittämiseen.

Viittomakieliset tarvitsevat tulkkipalveluja lähes joka kerta, kun he asioivat julkisissa virastoissa tai osallistuvat muuten yhteiskunnan toimintoihin. Eniten tulkkipalveluja tarvitsevat ne 500-700 viittomakielistä, jotka ovat mukana työelämässä. Laki takaa tulkkipalvelut viittomakielisille, mutta niitä saa vain 120 tuntia vuodessa. Eräiden laskelmien mukaan viittomakielinen tarvitsee jo pelkästään työssään moninkertaisesti tuon tuntimäärän tulkkipalveluita vuodessa, puhumattakaan asioinnista pankissa, sairaalassa tai virastoissa. Näin ollen 120 tai maksimissaan 240 tuntia tulkkipalveluita kalenterivuotta kohden ei riitä kattamaan tarvetta.

Huonokuuloisia arvioidaan olevan Suomessa noin 500 000, joista 20 000 käyttää päivittäisissä toiminnoissaan apuna kuulokojetta. Tämä ryhmä on otettu edelleen erittäin huonosti huomioon kaikessa julkisen palvelun saamisessa. Induktiosilmukoita on asennettu aivan liian vähän. Tietoisuus kuulovamman aiheuttamista vaikeuksista asiakkaan kommunikaatiotaidossa on myös vähäistä.

Tulkkipalvelujen niukkuudesta huolimatta nämä kaikki ovat kuitenkin tapauksia, joihin viittomakielinen voi etukäteen varautua suunnitellessaan tulkintatuntiensa käyttöä. Lainsäädännössä täysin ratkaisematon suuri ongelma on se, kuinka viittomakielinen saa yhteyden hätätilanteessa terveyskeskuksen päivystykseen tai kuinka kuuro äiti saa sairastuttuaan yhteyden esim. kotipalveluun. Lisäksi monelle kuurolle on epäselvää, millä tavalla viittomakielisten lasten neuvola- tai mielenterveyspalvelujen saatavuus (avohoito, sairaalahoito, terapiapalvelut, jne.) on taattu. Edellä mainittu koskee soveltaen myös voimakkaasti huonokuuloisia ihmisiä.

Sosiaali- ja terveysministeriön varhaiskasvatustyöryhmä on hiljattain muistiossaan esittänyt, että päivähoitolakiin lisättäisiin säännös kunnan velvollisuudesta huolehtia siitä, että myös viittomakielinen lapsi saisi jatkossa päivähoitoa omalla äidinkielellään. Esitys on oikeansuuntainen ja täyttäisi näin ollen yhden puutteen, joka edellä mainitusta perustuslain pykälästä huolimatta on tähän asti ollut varsin heikosti hoidettu.

Edellä olevan perusteella ja valtiopäiväjärjestyksen 37 §:n 1 momenttiin viitaten esitän kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta viittomakielisten perustuslaissa taatut oikeudet turvattaisiin jatkossa paremmin ja jotta voimakkaasti huonokuuloisten asema yhteiskunnan palveluissa otettaisiin aiempaa tehokkaammin huomioon?

Helsingissä 30 päivänä marraskuuta 1999

Valtiopäiväjärjestyksen 37 §:n 1 momentissa mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Eero Akaan-Penttilän /kok näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 849/1999 vp:

Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, jotta viittomakielisten perustuslaissa taatut oikeudet turvattaisiin jatkossa paremmin ja jotta voimakkaasti huonokuuloisten asema yhteiskunnan palveluissa otettaisiin aiempaa tehokkaammin huomioon?

Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa:

Vuoden 1996 joulukuun 30 päivänä jätti mietintönsä oikeusministeriön asettama työryhmä, jonka tehtävänä oli eduskunnan vuonna 1995 esittämän lausuman mukaisesti selvittää, mitä toimenpiteitä hallitusmuodon 14 §:n 3 momentin säännös, jonka mukaan viittomakieltä käyttävien oikeudet turvataan lailla, edellyttää ja millä toimenpiteillä voidaan varmistaa, että viittomakieliset saavat turvatun ja tasavertaisen aseman muiden kielivähemmistöjen kanssa. Työryhmässä oli oikeusministeriön lisäksi edustus opetusministeriöstä, sosiaali- ja terveysministeriöstä sekä Kuurojen Liitto ry:stä. Työryhmä totesi julkisen vallan velvoitteeksi lainsäädännön kehittämisen siten, että viittomakieltä käyttävien oikeudet tosiasiallisesti toteutuvat. Työryhmä piti viittomakielisten oikeusaseman turvaamisen kannalta keskeisinä painopistealueina varhaiskasvatusta, opetusta, viittomakielialan tutkimusta ja koulutusta, tulkkipalveluiden järjestämistä sekä tiedonsaantia.

Työryhmän kolme vuotta sitten tekemät ehdotukset ovat osin toteutuneet: Opetusta koskevan lainsäädäntöuudistuksen yhteydessä 1998 viittomakielinen opetus on sisällytetty perusopetusta, lukio-opetusta ja ammatillista opetusta koskevaan lainsäädäntöön. Sosiaali- ja terveysministeriössä ovat valmisteltavina varhaiskasvatustyöryhmän keväällä 1999 jättämien esitysten jatkotoimet. Työryhmä esitti mm. päivähoitolain 11 §:n 2 momenttiin lisättäväksi säännöksen kunnan velvollisuudesta huolehtia siitä, että päivähoitoa voidaan antaa lapsen äidinkielenä olevan suomen-, ruotsin-, tai saamenkielen lisäksi myös viittomakielellä.

Vammaispalvelulain (380/1987) mukaisesti kuntien on järjestettävä tulkkipalvelua vaikeasti kuulovammaisille, kuulonäkövammaisille ja puhevammaisille henkilöille. Vammaispalveluasetuksen (759/1987) mukainen tulkkipalvelu -kuulonäkövammaisille vähintään 240 tuntia ja muille 120 tuntia vuodessa - on osoittautunut aktiivisten kansalaisten kohdalla riittämättömäksi. Vammaistyöryhmä 96 on esittänyt vuoden 1997 keväällä jättämässään muistiossa viittomakielen tulkkipalvelujen kehittämistä siten, että vähimmäistuntimääriä korotetaan 240 tuntiin kaikille tulkkipalveluihin oikeutetuille ja työssäkäyvien tulkkipalvelut turvattaisiin tämän lisäksi samaan tapaan kuin opiskelijoilla tarpeen mukaan työssä selviytymiseksi.

Hallituksen ohjelman sekä Sosiaali- ja terveydenhuollon vuosien 2000-2003 tavoite- ja toimintaohjelman mukaisesti vammaispolitiikan voimavaroja suunnataan lähivuosina Vammaistyöryhmä 96:n ehdotusten suuntaisesti ja tulkkipalveluja kehitetään tässä yhteydessä. Samoin hallitusohjelman sekä Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoite- ja toimintaohjelman eräänä tavoitteena on esteettömän ympäristön edistäminen. Tämä koskee rakennetun ja liikenneympäristön parantamista sekä kommunikaatiomahdollisuuksien kehittämistä. Tulevina vuosina tarkoitus on erityisesti tehostaa kommunikaatiovammaisuuden havaitsemista päivähoitoiässä sekä tukea alueellisten tulkkipalvelukeskusten perustamista ja toimintaa.

Sosiaali- ja terveyministeriö on palkannut henkilön selvittämään omakielisten palvelujen toimivuutta ruotsin- ja saamenkielen lisäksi viittomakielen osalta. Selvitysmiehen konkreettisten ehdotusten perusteella tehdään tarpeelliset muutokset Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoite- ja toimintaohjelman mukaisesti omakielisten palvelujen kehittämiseksi vuonna 2000.

Sosiaali- ja terveysministeriö ja Stakesin tulossopimuksen mukaisesti Stakes on selvittänyt vuoden 1999 aikana tulkkipalvelujen saatavuutta ja ongelmakohtia. Alustavien tulosten mukaan puhevammaisten tulkkipalvelujen kehittämiseen kohdistuu viittomakielen tulkkipalveluja suuremmat haasteet. Toistaiseksi myös viittomakielen tulkkipalvelujen toteutumista vaikeuttaa, erityisesti opiskelutulkinnan osalta, tulkkien puute.

Hallitus suhtautuu vakavasti viittomakielisten perustuslaissa taattujen oikeuksien toteutumiseen sekä voimakkaasti huonokuuloisten kansalaisten yhteiskunnallisen aseman kehittämiseen. Lainsäädäntötyön lisäksi vammaisten kansalaisten aseman kehittämiseksi tarvitaan tutkimus- ja kehittämistoimintaa mm. uuden tekniikan sovellutusten ja perinteisempienkin apuvälineiden käyttöominaisuuksien parantamiseksi. Samoin tarvitaan laajaa ymmärtämisen lisäämiseen tähtäävää tiedotustoimintaa, jonka parhaita asiantuntijoita ovat vammaiset henkilöt ja heidän järjestönsä. Paras tulos saadaan aikaan kaikkien voimavarojen yhdistamisen sekä jatkuvan vuorovaikutuksen keinoin.

Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 1999

I det syfte 37 § 1 mom. riksdagsordningen anger har Ni, Fru talman, till vederbörande medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsman Eero Akaan-Penttilä /saml undertecknade spörsmål SS 849/1999 rd:

Vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att de rättigheter som i grundlagen garanteras dem som använder teckenspråk i fortsättningen skall tryggas ännu bättre och för att man inom samhällets servicesektor skall beakta de svårt hörselskadades ställning effektivare än tidigare?

Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande:

Den 30 december 1996 överlämnade en arbetsgrupp som tillsatts av justitieministeriet sitt betänkande. Arbetsgruppen hade enligt ett riksdagsuttalande från 1995 till uppgift att utreda vilka åtgärder som förutsätts enligt bestämmelsen i 14 § 3 mom. regeringsformen om att rättigheterna för dem som använder teckenspråk skall tryggas i lag, och genom vilka åtgärder de som använder teckenspråk kan tillförsäkras en likadan tryggad ställning som de övriga språkminoriteterna har. Arbetsgruppen bestod förutom av representanter för justitieministeriet av representanter för undervisningsministeriet, social- och hälsovårdsministeriet och Dövas Förbund r.f. Arbetsgruppen konstaterade att det är den offentliga maktens skyldighet att utveckla lagstiftningen så att rättigheterna för dem som använder teckenspråk faktiskt blir tillgodosedda. Arbetsgruppen ansåg att de centrala prioriteringsområdena när det gäller att trygga den rättsliga ställningen för dem som använder teckenspråk var förskoleverksamhet, undervisning, forskning och undervisning i teckenspråk, ordnande av tolkservice samt information.

De förslag som arbetsgruppen lade fram för tre år sedan har delvis genomförts: I samband med reformen av undervisningslagstiftningen 1998 infördes undervisning på teckenspråk i lagstiftningen om grundundervisningen, gymnasieundervisningen och yrkesundervisningen. Vid social- och hälsovårdsministeriet bereds för närvarande fortsatta åtgärder som baserar sig på förslag som framlades av arbetsgruppen för småbarnsfostran våren 1999. Arbetsgruppen föreslog bl.a. att det till 11 § 2 mom. lagen om barndagvård fogas en bestämmelse om att kommunen skall sörja för att dagvård står till buds på barnets modersmål också när detta, utöver finska, svenska och samiska, är teckenspråk.

Enligt lagen om service och stöd på grund av handikapp (380/1987) skall kommunerna ordna tolktjänst för svårt hörselskadade, hörsel- och synskadade och personer med talskada. Den enligt förordningen om service och stöd på grund av handikapp (759/1987) till buds stående tolktjänsten - 240 timmar i året för hörsel- och synskadade och 120 timmar för andra - har visat sig otillräcklig för aktiva medborgare. Handikapparbetsgruppen 96 föreslog i en promemoria våren 1997 att teckenspråktolktjänsten skall utvecklas så att minimiantalet tolktimmar höjs till 240 timmar för alla som är berättigade till tolktjänsten och att tolktjänsten för dem som är yrkesverksamma dessutom skall tryggas på samma sätt som för studerande, dvs. efter behov så att de klarar sig i sitt arbete.

Enligt regeringsprogrammet och mål- och verksamhetsprogrammet för social- och hälsovården för 2000-2003 kommer handikappolitikens resurser under de närmaste åren att inriktas i enlighet med de förslag som framställts av Handikappsarbetsgruppen 96 och tolktjänsten kommer att utvecklas i anslutning till detta. Ett av målen i regeringsprogrammet och mål- och verksamhetsprogrammet för social- och hälsovården är också att skapa en miljö som är fri från hinder. Detta innebär att den byggda miljön och trafikmiljön skall förbättras och kommunikationsmöjligheterna utvecklas. Under de kommande åren är avsikten att framför allt effektivare försöka upptäcka kommunikationshandikapp i förskoleåldern samt stöda grundandet av och verksamheten vid regionala tolktjänstcentraler.

Social- och hälsovårdsministeriet har anställt en person för att utreda hur servicen på det egna språket fungerar, förutom på svenska och samiska också när det gäller teckenspråket. På grundval av utredningsmannens konkreta förslag kommer nödvändiga ändringar att genomföras i enlighet med mål- och verksamhetsprogrammet för social- och hälsovården för att utveckla servicen på det egna språket 2000.

I enlighet med resultatavtalet mellan social- och hälsovårdsministeriet och Stakes har Stakes under 1999 gjort en utredning om tillgången på tolktjänster och vilka problem som förekommer. Enligt de preliminära resultaten krävs det större insatser för utvecklandet av tolktjänster för personer med talskador än för teckenspråkstolktjänsterna. Tills vidare försvåras också genomförandet av teckenspråkstolktjänsten, särskilt när den gäller tolkning av undervisning, av att det råder brist på tolkar.

Regeringen förhåller sig allvarligt till frågan om tillgodoseendet av de rättigheter som grundlagen garanterar dem som använder teckenspråk samt till utvecklandet av de svårt hörselskadades ställning i samhället. För att utveckla handikappade medborgares ställning behövs det utöver lagstiftningsarbete forskning och utveckling bl.a. för att förbättra egenskaperna hos nya tekniska tillämpningar och också mer traditionella hjälpmedel. Likaså behövs det information som breddar förståelsen för dessa frågor - de främsta experterna på detta är de handikappade själva och deras organisationer. Det bästa resultatet nås genom att alla resurser förenas i en kontinuerlig växelverkan.

Helsingfors den 21 december 1999