Täysistunnon pöytäkirja PTK 22/2011 vp
22. TIISTAINA 28. KESÄKUUTA 2011 kello 12.02
1) Valtioneuvoston tiedonanto eduskunnalle 22.6.2011 nimitetyn
pääministeri Jyr-ki Kataisen hallituksen
ohjelmasta
Ainoa käsittely
Valtioneuvoston tiedonanto VNT 2/2011 vp
Arvoisa puhemies! Olen tänään valinnut puhua ryhmästä, joka ikävä kyllä ei vieläkään ole tässä salissa edustettuna, vaikka se olisi elintärkeää koko yhteiskunnalle. Rasismi ja muukalaisviha ovat viime kuukausina nostaneet aivan uudella tavalla päätään suomalaisessa yhteiskunnassa. Rakentavan maahanmuuttopolitiikan sijaan keskustelussa tuntuu olevan entistä sallitumpaa syyllistyä yleistyksiin, jotka niputtavat ja ylenkatsovat eri maahanmuuttajaryhmiä. Uusi hallitus on ohjelmallaan jo heti johdantokappaleessa ottanut tähän asiaan vahvasti kantaa. Kaikenlainen rasismi ja syrjintä tulee kitkeä yhteiskunnastamme, ja muualta tulleiden juurtumista suomalaisen yhteiskunnan osaksi tulee tukea, edistää ja helpottaa kaikin tavoin.
Arvoisa puhemies! Maahanmuuttokriittisiä puheenvuoroja on usein perusteltu sillä, että suomalaisten asiat tulisi saada kuntoon ennen kuin aletaan huolehtia muista. Nämä kaksi asiaa eivät missään tapauksessa sulje toisiaan pois. Maahanmuutto ja kansainvälinen Suomi ovat nykypäivää, ja siksi tämä on lähtökohta, josta on aloitettava. Mitä paremmin muualta tulleet ihmiset löytävät paikkansa osana suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa, sitä paremmat edellytykset meillä on viedä eteenpäin vahvaa, hyvinvoivaa ja kilpailukykyistä Suomea, Suomea, jonka ykkösarvona on varmistaa, että kaikki ovat mukana matkassa, ja jossa jokainen kansalainen kokee, että heillä on ääni ja sitä ääntä myöskin kuunnellaan. Emme voi enää erottaa suomalaisia ja muualta tulleita toisistaan, kun puhutaan ihmisistä, jotka asuvat Suomessa.
Kantasuomalaisen elämän karikot eivät johdu sodan jaloista pakolaisleirin kautta Suomeen paenneista perheistä. Sekä kantasuomalaisilla että maahanmuuttajilla tulee olla edellytykset elää ihmisarvoista elämää. Jos perhe Kuopiossa elää köyhyysrajan alapuolella, on heidän elämänsä edellytyksiä pystyttävä kaikin tavoin edistämään. Suomalaisen köyhän elämää ei kuitenkaan edistetä asettamalla häntä vastakkain maahanmuuttajien kanssa. Kaikista pidetään huolta. Yleisessä keskustelussa on mielestäni paljon tämän vastakkainasettelun vastuutonta hyväksikäyttöä. Osoitetaan syyttävä sormi kohti ulkomaalaista ja etsitään sieltä vastauksia ongelmiin. Tosiasiassa poliitikkoina meidän tulisi aina lakkaamatta kääntää sormi itseemme: mitä me voimme tehdä tämän vastakkainasettelun torjumiseksi, ja miten me voisimme edistää molempien asiaa ja näin myöskin Suomen asiaa?
Arvoisa puhemies! Kyse on lopulta aina kahden ihmisen välisestä kohtaamisesta, mutta ilmassa on tällä hetkellä paljon pelkoa, ennakkoluuloja, arkuutta ja vastaamattomia kysymyksiä. Tämä määrittelemätön alue muotoutuu syytöksiksi, vihaksi ja rasismiksi. Tärkein kysymys meille päättäjille on, miten me voimme politiikan välineillä helpottaa näitä kohtaamisia ihmisten arjessa.
Maahanmuutto on vielä nuori asia yhteiskunnassamme, ja siksi työhön tarvitaan kaikkia. Millään puolueella ei voi yksin olla kaikkia ratkaisun avaimia tulevaisuuden haasteisiin. Tarvitaan nöyrtymistä, perinteisen politiikan ja valtataistelun sivuun jättämistä. Meidän on uskallettava istua saman pöydän ääreen ja yhdessä kehittää sellaista maahanmuuttopolitiikkaa, joka on ihmistä kunnioittavaa, avointa, tehokasta ja tuottavaa, politiikkaa, jonka avulla jokainen Suomeen tuleva ihminen löytää paikkansa yhteiskunnastamme, politiikkaa, joka uskaltaa rohkeasti määrittää kuvan tulevaisuuden Suomesta, jossa jokainen voi ja saa tunnistaa itsensä.
Arvoisa puhemies! Meidän on hyväksyttävä, että suomalaisuuden kuva on muuttumassa, ja meidän on uskallettava muuttua sen mukana. Sisukkaana maana meillä on kaikki mahdollisuudet luoda onnistuneesta maahanmuuttopolitiikastamme jopa kansainvälinen vientituote. Mikä olisikaan hienompaa kuin jos pienellä Suomella olisi esitellä yhteiskuntamalli, jossa kotouttaminen olisi viety huippuunsa, ja voisimme puhua todellisesta hyvinvointivaltiosta, joka pohjautuu todelliseen tasa-arvoon.
Arvoisa puhemies! Tasa-arvosta puhuttaessa en voi olla mainitsematta suurta pettymystäni tasa-arvoisen avioliittolain kirjaamatta jättämiseen. Kirjaamatta jättämisellä teemme päätöksen edistää ja ylläpitää yhteiskunnassamme ajattelua, jossa eri ihmisryhmille jaetaan jo lähtökohtaisesti eri määrä oikeuksia. Edistämme yhteiskuntaa, jossa ihmiset lokeroidaan ja kansalaisten ihmisoikeuksia rikotaan julkisesti ja avoimesti. Viemme tietoisesti eteenpäin arvomaailmaa, joka perustuu toisen ihmisryhmän alistamiseen ja sen oikeuksien rajoittamiseen. Kyse ei ole vain prosentuaalisesti pienen vähemmistön asiasta, vaan koko yhteiskuntamme arvomaailmasta ja suhtautumisesta ihmisyyteen. Tällä teolla me myös määritämme, olemmeko maailman ihmisoikeuspolitiikassa edelläkävijöitä vai emme.