Täysistunnon pöytäkirja PTK 79/2011 vp

79. TORSTAINA 1. JOULUKUUTA 2011 kello 16.02

3) Hallituksen esitys eduskunnalle adoptiota koskevan lainsäädännön uudistamiseksi sekä lasten adoptiota koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen hyväksymiseksi ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta
Ensimmäinen käsittely

Hallituksen esitys HE 47/2011 vp

Lakivaliokunnan mietintö LaVM 9/2011 vp

Jani Toivola /vihr: Arvoisa puhemies! Olen täällä jo pitkän tovin kuunnellut puhetta. Täällä on käytetty paljon hyviä puheenvuoroja, mutta myöskin minun mielestäni osittain erittäin asiattomia ja loukkaavia puheenvuoroja. Paljon olen tässä pohtinut, millä tavalla koko asiaan pitäisi suhtautua, koska samaan aikaan meillä kaikilla pitäisi olla oikeus omaan näkemykseemme. Meillä kaikilla on oma arvomaailmamme. Meillä on oma käsityksemme siitä, mikä on oikein ja väärin, mutta silti samaan aikaan meidän keskuudessamme pitäisi vallita absoluuttinen kunnioitus toisiamme kohtaan, toistemme arvoja kohtaan ja elämäntapaa kohtaan. Se on minun mielestäni myös, kun täällä on puhuttu tänään lapsen edusta, äärimmäisen tärkeä asia. Kyllä se on minun mielestäni lapsen etu, että me luomme semmoista yhteiskuntaa, jossa kunnioitus toteutuu mutta toteutuvat myöskin ihmisoikeudet ja toteutuu myöskin tasa-arvo.

Täällä muun muassa edustaja Niikko aikaisemmin mainitsi - kun puhui samaa sukupuolta olevista pareista, heidän mahdollisista perheistään tai perhehaaveistaan - "perheen leikkimisestä". Tämä on nimenomaan minun mielestäni sitä epäkunnioittavaa retoriikkaa ja olettamusta, mikä ei pohjaudu mihinkään faktaan, ja se on toisen ihmisen elämän aliarvioimista. Se on fakta ja tosiasia, että suomalaisessa yhteiskunnassa on monenlaisia perheitä ja perhekäsitys muuttuu ja elää koko ajan. Minun mielestäni vastuullista politiikkaa on se, että yhteiskunta on mukana tukemassa kaikenlaisia perheitä. Se vaatii meiltä joka päivä suurta rohkeutta kohdata toisiamme ja sitä muuttuvaa maailmaa, ja siksi ajattelinkin, että kerron pienen tarinan rohkeudesta nimenomaan lapsen maailmasta.

Vuosi sitten olin vierailulla Pelkosenniemellä pienessä kyläkoulussa, missä oli 90 oppilasta. Minut oli kutsuttu sinne vierailulle. Istuin kouluruokalassa yksin syömässä, kun yhtäkkiä ruokalan oviaukkoon ilmestyi pieni vaaleatukkainen poika. Opin myöhemmin, että pojan nimi oli Niko ja hän oli 9-vuotias. Niko juoksi kovaa vauhtia oviaukkoon, mutta kun hän näki minut yksin ruokalassa, niin hän pelästyi kovasti ja jäi oviaukkoon hämmentyneenä tuijottamaan outoa asiaa, asiaa, mitä ei ollut ehkä ikinä elämässään nähnyt. Mutta sitten yhtäkkiä se pieni poika juoksi minun luokseni ja kuiskasi korvaani, että meillä on kotona semmoinen videopeli, jossa on samannäköinen tyyppi kuin sinä.

Tämä tapahtuma tapahtui vuosi sitten, mutta tämä pieni rohkea poika on jäänyt vahvasti omaan mieleeni ja nimenomaan sen takia, että hän oli äärimmäisen rohkea. Hänen omaan turvalliseen elinpiiriinsä, elämäänsä ja yhteisöönsä ja ympäristöön tuli yhtäkkiä jotakin outoa, pelottavaa, odottamatonta, tuntematonta - jotain, mitä hän ei ehkä ollut ikinä elämässään nähnyt. Se hieno asia tässä 9-vuotiaassa pojassa oli se, että sen pelon kautta hän ei kääntynyt kannoillaan, poistunut ja menettänyt toivoaan sen oudon, tuntemattoman asian suhteen tai hän ei kääntänyt sitä omaa pelkoaan vihaksi sitä outoa ja tuntematonta asiaa kohtaan, vaan omassa loogisessa lapsen maailmassaan hän jäi tuijottamaan sitä outoa, pelottavaa asiaa. Hänen maailmassaan se oli ihan ymmärrettävää ja loogista, että kaikki ei ole tuttua ja turvallista mutta sitä voi jäädä seuraamaan, ja sitten kun tulee semmoinen tunne, että löytyy joku linkki, miten myös sitä tuntematonta asiaa voisi lähestyä, niin siihen ei ole mitään kriteerejä, miten lähestyy. Tärkeintä on se, että menisi jokaista ihmistä kohti ja uskaltaisi myöskin katsoa jokaista ihmistä silmiin.

On hienoa, että meillä on uusi adoptiolaki, ja on äärimmäisen hienoa, että sitä on nimenomaan valmisteltu lapsen edun näkökulmasta. Täällä on paljon nostettu erittäin tärkeitä ja hienoja asioita esille. Itse nostaisin ehkä nimenomaan tämän adoptioneuvonnan ja adoptioneuvontaan liittyvät jälkipalvelut. Tuki sekä adoptioperheelle, vanhemmille että sitten lapselle on äärimmäisen tärkeää koko heidän elinkaarensa ajan. Ihmiset kohtaavat paljon uusia odottamattomia tilanteita. Itse olen ollut paljon tekemisissä nimenomaan kansainväliseen adoptioon lähteneiden perheiden kanssa ja tiedän, että siellä kipuillaan monenlaisten erilaisuuteen liittyvien kysymysten kanssa. Se kipuilu ei lopu koko elämänkaaren aikana, eli silloin on äärimmäisen tärkeää, että  me vahvistamme sekä sitä etukäteistukea ja -neuvontaa, niin että perheet ymmärtäisivät, mihin ne ovat lähdössä, että sitten myöskin koko sen elinkaaren ajan niitä erilaisia muuttuvia tilanteita siinä elämässä.

Toinen, minkä haluaisin nostaa vielä lopuksi, ovat itsenäiset adoptiot ja se, että ne siirretään myöskin tänne lupamenettelyn piiriin. Minusta on tärkeää, että siinä myös otetaan kantaa ja ajatellaan sitä lapsen etua ja sitä kautta taistellaan myöskin ihmisoikeuskauppaa ja köyhimpien ihmisten hyväksikäyttöä vastaan.

Asia, mikä täällä aikaisemmin nostettiin esiin ja mikä ei kuulu adoptiolakiin, on rekisteröidyt parit. Haluaisin sen kuitenkin itse nostaa, eli mielestäni olisi tärkeätä, että tähän asiaan tartuttaisiin. Nopein tie tietenkin olisi avioliittolaki. Sydämestäni toivon, että jokainen kansanedustaja tuon avioliittolain allekirjoittaisi, että ei tehtäisi asiasta poliittista peliä vaan jokainen tekisi sen päätöksen arvomaailmansa kautta. Toivottavasti sitä kautta päädyttäisiin ratkaisuun, jossa jokainen perhe olisi tunnustettu ja oikea, niin kuin lapsen edun näkökulmasta tuleekin olla.