Siirry Eduskunta.fi sivustolle svenska

Talousarvioaloite 628/2007 vp

Tarkistettu versio 2.0 TAA 628/2007 vp - Sirpa Paatero /sd ym.

Määrärahan osoittaminen rakennusperinnön hoitoon ja UNESCOn maailmanperintökohteiden ylläpitoon

Eduskunnalle

Rakennuskantamme on muihin Euroopan maihin verrattuna nuorta. Koko rakennuskannasta ennen vuotta 1921 valmistuneita rakennuksia on vain noin 5 prosenttia ja ennen vuotta 1950 valmistuneitakin vain noin 15 prosenttia. Rakennussuojelun tavoitteena on arvokkaan kansallisen kulttuuriperinnön säilyttäminen. Valtion tuki rakennusperinnön hoitoon on yhä kaukana rakennusperintöstrategiassa arvioidusta 8 miljoonan euron vuotuistarpeesta.

Unescon maailmanperintöluettelossa on tällä hetkellä seitsemän kohdetta Suomesta. Näistä kuusi on kulttuuriperintökohdetta ja yksi luonnonperintökohde. Näiden maailmanperintökohteiden ylläpitoon on valtion budjetissa ainoastaan muodollinen noin 300 000 euron määräraha, vaikka kohteiden kansallinen ja kansainvälinen arvo on yleisesti tunnustettu. Unesco-kohteista esimerkiksi Verlan puuhiomo Jaalassa on yksinomaan UPM-Kymmene Oyj:n ylläpitämä. Valtion tulee osallistua suuremmalla taloudellisella panostuksella maailmanperintökohteiden ylläpidosta aiheutuviin kustannuksiin.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille 29.80.50 lisäyksenä 200 000 euroa rakennussuojelukohteiden kunnostamiseen sekä UNESCOn maailmanperintökohteiden ylläpitoon.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

Sirpa Paatero /sd
Sinikka Hurskainen /sd
Valto Koski /sd
Markku Laukkanen /kesk
Reijo Paajanen /kok
Markku Pakkanen /kesk
Sari Palm /kd
Pentti Tiusanen /vas