Eduskunnan hyväksymät lausumat -rekisteri
Katkaisumerkki on *.
Eduskunnan lausuma on asian ratkaisevassa käsittelyssä päätetty valtioneuvostoon
kohdistuva eduskunnan tahdonilmaus.
Rekisteri sisältää eduskunnan hyväksymät lausumat vuodesta 1995.
Lausumien sisällön lisäksi rekisterissä on lausumien antamiseen liittyvät asiakirjalinkit
ja käsittelyajankohdat.
Rekisteristä voi hakea lausumia vapaalla hakusanalla, asian tunnuksella,
jonka yhteydessä lausuma on hyväksytty (esim. HE 92/2004), valtiopäivittäin ja
lausumaa ehdottaneen valiokunnan tai kansanedustajan perusteella.
Lausumiin (alkaen hallituksen toimenpidekertomuksesta 2003, K 1/2004 vp) on
kirjattu myös asiakirjaviite toimenpidekertomukseen ja valiokunta-asiakirjoihin,
jos niissä on viitattu kyseiseen lausumaan. Tällöin voidaan esimerkiksi hakea kaikki
lausumat, joihin tiettynä vuonna on toimenpidekertomuksessa viitattu.
Lausumat päivittyvät rekisteriin, kun eduskunnan vastaus tai kirjelmä annetaan.
Toimenpidekertomuksen ja siitä annettujen valiokunta-asiakirjojen viitetiedot
päivitetään niiden valmistumisen jälkeen.