Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi taimi-
aineistolain muuttamisesta
Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys
n:o 44/2000 vp laiksi taimiaineistolain muut-
tamisesta. Eduskunta, jolle maa- ja metsäta- lousvaliokunta on antanut asiasta mietintönsä
n:o 8/2000 vp, on hyväksynyt seuraavan
lain:
Laki
taimiaineistolain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan 16 päivänä joulukuuta 1994 annetun taimiaineistolain (1205/1994) 10 §:n 4 mo-
mentti,
muutetaan 35 §, 79 §, 10 §:n 1 momentti, 11 §:n 1 momentti, 12 §:n 1 ja 2 momentti
ja 1416 §, sellaisina kuin niistä ovat 9 § laissa 666/1999 ja 14 § osaksi mainitussa laissa,
sekä
lisätään lakiin uusi 3 a, 7 a, 7 b ja 9 a § seuraavasti:
3 §
Taimiaineiston toimittajan hyväksyminen ja
rekisteröinti
Taimiaineistoa saa markkinoida, mark-
kinointia varten tuottaa, varastoida ja maa-
hantuoda vain sellainen taimiaineiston toi-
mittaja, joka on hyväksytty ja merkitty kas-
vintuotannon tarkastuskeskuksen valvontaa
varten pitämään rekisteriin. Maa- ja metsäta-
lousministeriön asetuksella säädetään tar-
kemmin, sen mukaan kuin taimiaineiston
tuottamista ja markkinointia koskevat Euroo-
pan yhteisön säännökset edellyttävät, mitä
taimiaineistoa hyväksymis- ja rekisteröinti-
vaatimus koskee.
Hyväksymisen ja rekisteröinnin edellytyk-
senä on, että:
1) toimittaja on järjestänyt toimintansa laa-
dunvarmistuksen;
2) toimittajalla on toiminnan asianmukai-
seen harjoittamiseen tarvittavat tuotanto- tai
toimitilat; sekä
3) rekisteriin merkittävässä toimintayksi-
kössä on tämän lain säännösten noudattami-
sesta vastaava henkilö.
Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella
annetaan tarkemmat säännökset taimiaineis-
ton toimittajan hyväksymisen ja rekisteröin-
nin perusteista sen mukaan kuin taimiaineis-
ton tuottamista ja markkinointia koskevat
Euroopan yhteisön säännökset edellyttävät.
Hyväksymistä ja rekisteröintiä haetaan
kasvintuotannon tarkastuskeskukselle osoite-
tulla hakemuksella, joka toimitetaan työvoi-
ma- ja elinkeinokeskukselle. Päätöksen hy-
väksymisestä ja rekisteröinnistä tekee työ-
voima- ja elinkeinokeskus. Maa- ja metsäta-
lousministeriön asetuksella voidaan antaa
tarkempia säännöksiä hyväksymistä ja rekis-
teröintiä koskevasta hakemusmenettelystä.
Taimiaineiston toimittajan on ilmoitettava
kirjallisesti kasvintuotannon tarkastuskes-
kukselle toimintansa aloittamisesta, lopetta-
misesta ja toiminnassa tapahtuvista muutok-
sista.
3 a §
Rekisteritiedot ja niiden käsittely
Rekisteriin merkitään seuraavat tiedot:
1) taimiaineiston toimittajan nimi ja osoite
sekä muut tarvittavat yhteystiedot;
2) toimipaikkojen osoitteet ja yhteystiedot;
3) taimiaineiston toimittajan toimiala ja
tuotantosuunta;
4) edellä 3 §:n 2 momentin 3 kohdassa
tarkoitetun vastuullisen henkilön nimi;
5) numero, jolla taimiaineiston toimittaja
on merkitty rekisteriin;
6) taimiaineiston toimittajan hyväksymisen
ajankohta;
7) jäljempänä 1014 §:n nojalla määrätyt
kiellot, rangaistukset ja muut toimenpiteet.
Tiedot poistetaan rekisteristä kolmen vuo-
den kuluessa siitä, kun taimiaineiston toimit-
taja on ilmoittanut kasvintuotannon tarkas-
tuskeskukselle toimintansa lopettamisesta.
Henkilötietojen keräämiseen ja tallettami-
seen sekä rekisteriin tallennettujen tietojen
käyttämiseen ja luovuttamiseen sovelletaan
muutoin, mitä henkilötietolaissa (523/1999)
ja viranomaisten toiminnan julkisuudesta
annetussa laissa (621/1999) säädetään.
Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella
voidaan antaa tarkempia säännöksiä rekis-
teröinnistä.
4 §
Taimiaineiston tuotanto
Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella
voidaan säätää markkinoitavaksi tarkoitetun
taimiaineiston tuottamiselle ehtoja ja vaati-
muksia, jotka koskevat taimiaineiston perin-
nöllistä ja ulkoista laatua sekä kasvien ter-
veyden turvaamista.
Taimiaineiston tuotanto voidaan järjestää
myös virallisesti valvottuna varmennettuna
tuotantona. Maa- ja metsätalousministeriön
asetuksella annetaan tarkemmat säännökset
varmennetun taimiaineiston tuotannon järjes-
tämisestä ja laadunvarmistuksesta.
5 §
Taimiaineiston markkinointi
Maahan tuotavan, Suomessa markkinoita-
van sekä Euroopan talousalueelle vietävän
taimiaineiston tulee täyttää taimiaineiston
laatua ja kasvien terveyttä koskevat vaati-
mukset sen mukaan kuin maa- ja metsäta-
lousministeriön asetuksella säädetään ottaen
huomioon Euroopan yhteisön taimiaineiston
tuotantoa ja markkinointia koskevat sään-
nökset sekä Suomea sitovat kansainväliset
sopimukset.
Taimiaineiston laadun ja terveyden varmis-
tamiseksi maa- ja metsätalousministeriön
asetuksella voidaan säätää, että maahan-
tuojan on etukäteen ilmoitettava tuotaviksi
aiotuista taimiaineistoeristä valvontaviran-
omaiselle tai valtuutetulle tarkastajalle kas-
vintuotannon tarkastuskeskuksen antamien
ohjeiden mukaisesti. Maa- ja metsätalousmi-
nisteriön asetuksella voidaan lisäksi säätää
taimiaineiston maahantuontipaikat.
Taimiaineiston tulee olla varustettu taimi-
todistuksella, joka sisältää taimiaineiston
käytön kannalta tarpeelliset tiedot. Maa- ja
metsätalousministeriön asetuksella annetaan
tarkemmat säännökset taimitodistuksessa
ilmoitettavista tiedoista, taimitodistuksen
muodosta ja merkintöjen tekemisestä. Maa-
ja metsätalousministeriön asetuksella voi-
daan antaa säännöksiä myös markkinoitavak-
si tarkoitetun taimiaineiston pakkaamisesta.
7 §
Yleinen ohjaus ja valvonta
Tämän lain täytäntöönpanon yleinen oh-
jaus ja valvonta kuuluvat maa- ja metsäta-
lousministeriölle.
7 a §
Valvontaviranomaiset
Tämän lain täytäntöönpanosta sekä tämän
lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja
määräysten noudattamisen valvonnasta ja
valvonnan järjestämisestä vastaa kasvin-
tuotannon tarkastuskeskus, joka käyttää val-
vonnassa apunaan työvoima- ja elinkeino-
keskusten maaseutuosastoja.
7 b §
Valtuutetut tarkastajat
Sen lisäksi, mitä 7 a §:ssä säädetään, kas-
vintuotannon tarkastuskeskus käyttää valvon-
nassa apunaan valvontatehtävään kirjallisesti
valtuuttamiaan tarkastajia, jotka toimivat
tarkastuskeskuksen valvonnassa. Valtuutetut
tarkastajat toimivat virkavastuulla.
Valtuutetun tarkastajan esteellisyyteen so-
velletaan, mitä hallintomenettelylain
(598/1982) 10 §:ssä säädetään. Jos valtuutet-
tu tarkastaja on estynyt suorittamasta tehtä-
väänsä, kasvintuotannon tarkastuskeskus voi
määrätä jonkun muun tilapäisesti suoritta-
maan hänen tehtäviään. Tilapäisesti määrät-
tyyn henkilöön sovelletaan, mitä valtuutetus-
ta tarkastajasta säädetään.
Valtuutetun tarkastajan on tarkastusta suo-
rittaessaan kiinnitettävä huomiota siihen, että
taimiaineiston toimittaja voi esittää tarkasta-
jalle omat näkemyksensä äidinkielellään suo-
meksi, ruotsiksi tai saameksi. Jos taimiai-
neiston toimittaja ei osaa kielilain
(148/1922) mukaan käytettävää kieltä, tar-
kastajan on huolehdittava siitä, että tarkastus
toimitetaan huolehtimalla hallintomenettely-
lain 22 §:n mukaisesti tarvittavasta tulkitse-
misesta tai kääntämisestä.
8 §
Tarkastus- ja tiedonsaantioikeus
Valvontaviranomaisilla ja valtuutetuilla
tarkastajilla on oikeus valvontaa varten tar-
kastaa taimiaineistoa, viljelmiä, viljelypaik-
koja, taimiaineiston tuotanto- ja pakkaustilo-
ja, varastointi- ja myyntipaikkoja sekä kulje-
tusvälineitä ja taimiaineiston toimittajan kir-
janpitoa sekä ottaa maksutta tarpeellisia
näytteitä taimiaineistosta. Kotirauhan piirissä
tarkastus tai näytteenotto saadaan toimittaa
vain, jos on perusteltua syytä epäillä jonkun
syyllistyneen tässä laissa rangaistavaksi sää-
dettyyn menettelyyn.
Valvontaviranomaisilla ja valtuutetuilla
tarkastajilla on oikeus saada tässä laissa tar-
koitettua tarkastusta ja valvontaa varten tar-
peelliset tiedot ja asiakirjat taimiaineiston
toimittajalta.
Poliisi-, tulli- ja paloviranomaiset ovat vel-
vollisia tämän lain mukaisten valvontavi-
ranomaisten pyynnöstä antamaan valvontavi-
ranomaisille virka-apua tämän lain ja sen
nojalla annettujen säännösten ja määräysten
mukaisten tehtävien suorittamisessa.
9 §
Salassa pidettävien tietojen luovuttaminen
Viranomaisen toiminnan julkisuudesta an-
netussa laissa säädetyn salassapitovelvolli-
suuden estämättä saa tässä laissa säädettyä
tehtävää suoritettaessa saatuja tietoja yksityi-
sen tai yhteisön liike- tai ammattisalaisuu-
desta tai taloudellisesta asemasta luovuttaa
syyttäjä- ja poliisiviranomaiselle pakkokei-
nolain (450/1987) 5 luvun 1 §:ssä tarkoite-
tun rikoksen selvittämiseksi sekä tämän lain
7 ja 7 a §:ssä tarkoitetuille viranomaisille tä-
män lain mukaisten tehtävien suorittamista
varten.
9 a §
Valvonnan tulosten julkaiseminen
Kasvintuotannon tarkastuskeskus julkaisee
valvonnan tulokset. Maa- ja metsätalousmi-
nisteriön asetuksella annetaan tarkemmat
säännökset valvonnan tulosten julkaisemises-
ta.
4 luku
Pakkokeinot ja seuraamukset
10 §
Kielto
Valvontaviranomainen voi kieltää Euroo-
pan talousalueelta peräisin olevan taimiai-
neiston erän markkinoinnin sekä Euroopan
talousalueen ulkopuolisesta valtiosta peräisin
olevan erän markkinoinnin tai maahantuon-
nin, jos taimiaineisto, sen pakkaaminen tai
sitä koskevat merkinnät eivät täytä niille täs-
sä laissa tai sen nojalla annetuissa säännök-
sissä asetettuja vaatimuksia.
11 §
Hävittämis- ja maastavientimääräys
Jos taimiaineiston markkinointi tai maa-
hantuonti on kielletty, valvontaviranomainen
voi määrätä taimiaineiston vietäväksi maasta
tai hävitettäväksi. Päätökseen voidaan liittää
ehtoja sen täytäntöönpanossa noudatettavasta
menettelystä.
12 §
Rekisteristä poistaminen
Jos tarkastuksessa todetaan, ettei taimiai-
neiston toimittaja noudata tämän lain tai sen
nojalla annettuja säännöksiä, työvoima- ja
elinkeinokeskuksen tulee antaa asianomai-
selle huomautus sekä tarvittaessa ilmoittaa
määräaika, jonka kuluessa toiminnassa ha-
vaitut virheellisyydet on korjattava.
Työvoima- ja elinkeinokeskuksen tulee
poistaa rekisteristä taimiaineiston toimittaja,
joka ei huomautuksesta huolimatta korjaa
toiminnassa havaittuja virheellisyyksiä.
14 §
Rangaistussäännös
Joka tahallaan tai törkeästä huolimatto-
muudesta
1) markkinointia varten tuottaa, markkinoi,
varastoi tai maahantuo taimiaineistoa ilman
3 §:ssä tarkoitettua hyväksymistä ja rekiste-
röintiä,
2) markkinointia varten tuottaa, markkinoi,
maahantuo tai vie Euroopan talousalueelle
taimiaineistoa, joka ei täytä tässä laissa tai
sen nojalla annetuissa säännöksissä taimiai-
neistolle asetettuja vaatimuksia, taikka
3) markkinoi taimiaineistoa ilman 5 §:n
3 momentissa tarkoitettua taimitodistusta,
on tuomittava, jollei teosta muualla laissa
säädetä ankarampaa rangaistusta, taimiai-
neistolain säännösten rikkomisesta sakkoon.
Se, joka rikkoo tämän lain nojalla määrättyä
uhkasakolla tehostettua kieltoa tai velvoitet-
ta, voidaan jättää tuomitsematta rangaistuk-
seen samasta teosta.
Kasvintuotannon tarkastuskeskus tekee 7
ja 7 a §:ssä tarkoitettujen viranomaisten puo-
lesta ilmoituksen 1 momentissa tarkoitetun
rikkomuksen saattamiseksi syyteharkintaan.
Ilmoitus voidaan jättää tekemättä rikkomuk-
sesta, jota on kokonaisuutena pidettävä il-
meisen vähäisenä. Tällöin tarkastuskeskus
voi antaa rikkomukseen syyllistyneelle tai-
miaineiston toimittajalle kirjallisen huomau-
tuksen, jossa häntä kehotetaan korjaamaan
havaitut virheellisyydet.
15 §
Maksut, palkkiot ja korvaukset
Tämän lain mukaisista suoritteista voidaan
periä valtiolle maksuja siten kuin valtion
maksuperustelaissa (150/1992) säädetään.
Kasvintuotannon tarkastuskeskuksen val-
tuuttamille tarkastajille voidaan suorittaa
tarkastuksista palkkiota ja kustannusten kor-
vausta valtion talousarvion rajoissa. Palkki-
oiden ja korvausten suorittamisesta ja perus-
teista päättää maa- ja metsätalousministeriö.
16 §
Muutoksenhaku
Tämän lain nojalla annettuun valvontavi-
ranomaisen päätökseen saa hakea muutosta
valittamalla maaseutuelinkeinojen valitus-
lautakuntaan noudattaen, mitä muutoksen-
hausta hallintolainkäyttölaissa (586/1996)
säädetään. Valituskirjelmä voidaan toimittaa
myös päätöksen tehneelle viranomaiselle,
jonka on viipymättä lähetettävä valituskirjel-
mä sekä asiassa kertyneet asiakirjat ja lau-
suntonsa valituksesta valituslautakunnalle.
Edellä 10 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitet-
tua päätöstä on noudatettava jo ennen kuin
se on saanut lainvoiman, jollei valitusvi-
ranomainen toisin päätä.
Tämä laki tulee voimaan päivänä
kuuta .
Helsingissä 15 päivänä kesäkuuta 2000
Eduskunnan puolesta
puhemies
pääsihteeri