vp 1992
HE 152
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi patentti- ja
rekisterihallituksen suoritteista perittävistä
maksuista sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki patentti- ja
rekisterihallituksen suoritteista perittävistä maksuista.
Ehdotetussa laissa säädettäisiin yleiset perusteet patentti-
ja rekisterihallituksen suoritteiden maksullisuudelle ja
maksujen suuruudelle. Lakia sovellettaisiin myös sellaiseen muun
viranomaisen tuottamaan suoritteeseen, joka perustuu tai
kohdistuu patentti- ja rekisterihallituksen pitämään rekisteriin
tai tiedostoon. Maksujen suuruuden määräämisen osalta suoritteet
jaettaisiin kahteen ryhmään eli julkisoikeudellisiin
suoritteisiin ja muihin suoritteisiin.
Julkisoikeudellisesta suoritteesta perittävän maksun suuruus
määrättäisiin pääsääntöisesti suoritteen omakustannusarvon
perusteella eli suoritteesta perittävän maksun tulisi vastata
suoritteen tuottamisesta valtiolle aiheutuvia
kokonaiskustannuksia. Patenttioikeuden, tavaramerkin,
mallioikeuden, hyödyllisyysmallioikeuden ja integroidun piirin
piirimallin rekisteröimisestä ja voimassapitämisestä perittävän
maksun suuruus voitaisiin kuitenkin määrätä
suoriteryhmäkohtaisen tulojen ja menojen vastaavuuden
perusteella eli kunkin rekisterin maksujen kokonaismäärän
tulisi vastata kyseisen rekisterin ylläpitämisestä valtiolle
aiheutuvien kokonaiskustannusten määrää. Laissa mainituista
syistä maksu voitaisiin määrätä suoritteen omakustannusarvoa tai
suoriteryhmäkohtaista tulojen ja menojen vastaavuutta alemmaksi
tai korkeammaksi.
Muut maksulliset suoritteet hinnoiteltaisiin
liiketaloudellisin perustein. Valtion talousarviossa voitaisiin
osoittaa määräraha liiketaloudellisin perustein hinnoiteltujen
suoritteiden maksujen alentamiseksi.
Pääsääntöisesti maksuja koskeva toimivalta olisi
julkisoikeudellisten maksujen osalta kauppa- ja
teollisuusministeriöllä ja muiden suoritteiden osalta
suoritteita tuottavalla viranomaisella.
Esityksessä ehdotetaan myös leimaverolain, patenttilain 73
§:n, mallioikeuslain 47 §:n, yksinoikeudesta integroidun piirin
piirimalliin annetun lain 45 §:n, hyödyllisyysmallioikeudesta
annetun lain 46 §:n, tavaramerkkilain 58 §:n ja
kaupparekisterilain 21 ja 31 §:n muuttamista.
Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan 1 päivänä maaliskuuta
1993. Kaupparekisteriin tehtävissä ilmoituksissa maksuihin
perustuvaa järjestelmää sovelletaan kuitenkin vasta 1 päivästä
syyskuuta 1993.
-----
SISÄLLYSLUETTELO
YLEISPERUSTELUT
1. Nykyinen tilanne ja asian valmistelu
1.1. Nykyinen tilanne
1.1.1. Yleistä
1.1.2. Kaupparekisterin suoritteista perittävät
maksut ja leimaverot
1.1.3. Patenttimaksut
1.1.4. Piirimallimaksut
1.1.5. Hyödyllisyysmallioikeusmaksut
1.1.6. Tavaramerkkimaksut
1.1.7. Mallioikeusmaksut
1.2. Asian valmistelu
2. Ehdotetut muutokset
2.1. Erityislain säätämisen tarve
2.2. Siirtyminen leimaveroista maksuihin
2.3. Liiketaloudellisesti hinnoitellut suoritteet
2.4. Suhde paikallisviranomaisiin
3. Esityksen hallinnolliset ja taloudelliset vaikutukset
4. Muita esitykseen vaikuttavia seikkoja
YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT
1. Lakiehdotusten perustelut
1.1. Laki patentti- ja rekisterihallituksen
suoritteista perittävistä maksuista
1.2. Leimaverolaki
1.3. Patenttilaki
1.4. Mallioikeuslaki
1.5. Laki yksinoikeudesta integroidun piirin
piirimalliin
1.6. Laki hyödyllisyysmallioikeudesta
1.7. Tavaramerkkilaki
1.8. Kaupparekisterilaki
2. Tarkemmat säännökset ja määräykset
3. Voimaantulo
LAKITEKSTIT
1. Laki patentti- ja rekisterihallituksen suoritteista
perittävistä maksuista
2. Laki leimaverolain muuttamisesta
3. Laki patenttilain 73 §:n muuttamisesta
4. Laki mallioikeuslain 47 §:n muuttamisesta
5. Laki yksinoikeudesta integroidun piirin piirimalliin
annetun lain 45 §:n muuttamisesta
6. Laki hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain
46 §:n muuttamisesta
7. Laki tavaramerkkilain 58 §:n muuttamisesta
8. Laki kaupparekisterilain 21 ja 31 §:n muuttamisesta
LIITE
RINNAKKAISTEKSTIT
2. Laki leimaverolain muuttamisesta
3. Laki patenttilain 73 §:n muuttamisesta
4. Laki mallioikeuslain 47 §:n muuttamisesta
5. Laki yksinoikeudesta integroidun piirin piirimalliin
annetun lain 45 §:n muuttamisesta
6. Laki hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain 46 §:n
muuttamisesta
7. Laki tavaramerkkilain 58 §:n muuttamisesta
8. Laki kaupparekisterilain 21 ja 31 §:n muuttamisesta
YLEISPERUSTELUT
1. Nykyinen tilanne ja asian valmistelu
1.1. Nykyinen tilanne
1.1.1. Yleistä
Patentti- ja rekisterihallitus käsittelee patentteja,
tavaramerkkejä, mallioikeutta, integroidun piirin piirimallia,
hyödyllisyysmallioikeutta, kaupparekisteriä ja yrityskiinnitystä
sekä yritysten taseita koskevia asioita. Valtaosan tehtävistä
muodostaa kaupparekisteri-ilmoitusten sekä patentti-,
tavaramerkki-, mallioikeus-, hyödyllisyysmallioikeus-,
yrityskiinnitys- ja piirimallihakemusten käsittely.
Patentti- ja rekisterihallituksen suoritteista on osa
leimaverollisia ja osa maksullisia. Leimaverot perustuvat
leimaverolakiin (662/43) ja maksut määrätään valtion
maksuperustelain (150/92) periaatteiden mukaan. Patentti- ja
rekisterihallituksen suoritteista perittävien leimaverojen
suuruus määräytyy valtion fiskaalisten tarpeiden eikä suoritteen
tuottamisesta aiheutuvien kustannusten perusteella. Valtion
maksuperustelain nojalla perittävät patentti- ja
rekisterihallituksen maksut puolestaan määrätään periaatteessa
siten, että ne kattavat suoritteiden tuottamisesta valtiolle
aiheutuneet kustannukset. Nämä maksut määrätään patentti- ja
rekisterihallituksen suoritteista perittävistä maksuista
annetussa asetuksessa (202/91).
Vuonna 1990 patentti- ja rekisterihallituksen suoritteista
tuloutettiin leimaveroja yhteensä 50,5 miljoonaa markkaa ja
maksuja yhteensä 57,6 miljoonaa markkaa.
1.1.2. Kaupparekisterin suoritteista perittävät maksut ja
leimaverot
Kaupparekisterisuoritteita antaa kolme eri viranomaista:
patentti- ja rekisterihallitus rekisterinpitäjänä sekä
kihlakuntien rekisteritoimistot ja maistraatit paikallisina
viranomaisina.
Kaupparekisterisuoritteista perittävät maksut perustuvat
useisiin säännöksiin. Näistä tärkein on leimaverolaki. Muita
säännöksiä ovat patentti- ja rekisterihallituksen suoritteista
perittävistä maksuista annettu asetus (202/91, jäljempänä
patentti- ja rekisterihallituksen maksuasetus), asiakirjain
lähettämisestä annettu laki (74/54) ja asetus (75/54), oikeaksi
todistamattomista jäljennöksistä valtiolle perittävistä
maksuista annettu asetus (110/77) sekä yrityskiinnitysasetus
(778/85). Maistraattien perimät maksut perustuvat yleisen
alioikeuden, maistraatin ja julkisen notaarin suoritteista
perittävistä maksuista annettuun asetukseen (290/87).
Kaupparekisteri-ilmoituksista perittävästä leimaverosta
säädetään leimaverolain 14 §:ssä. Kiinteä leimavero määräytyy
perusilmoituksissa yhtiömuodoittain ja muutosilmoituksissa
ilmoitettavan asian perusteella.
Patentti- ja rekisterihallitus ja rekisteritoimistot perivät
rekisteriotteista kiinteän, sivumäärästä riippumattoman maksun
leimaverolain 10 §:n nojalla. Maistraatit perivät
rekisteriotteista yleisen alioikeuden, maistraatin ja julkisen
notaarin suorituksista perittävistä maksuista annetun asetuksen
mukaisen kiinteän maksun. Maistraattien perimä maksu on eri
suuruinen kuin patentti- ja rekisterihallituksen ja
rekisteritoimistojen perimä leimavero.
Oikeaksi todistettujen jäljennösten tärkein ryhmä on
rekisteröityjen yhtiöiden voimassaolevat yhtiöjärjestykset,
yhdistysjärjestykset, yhtiösopimukset ja säännöt. Maksu peritään
sivumäärän mukaan. Patentti- ja rekisterihallituksen ja
rekisteritoimistojen perimä maksu perustuu leimaverolain 6
§:ään. Maistraatit perivät maksun yleisen alioikeuden,
maistraatin ja julkisen notaarin suoritteista perittävistä
maksuista annetun asetuksen perusteella.
Oikeaksi todistamattomista paperijäljennöksistä patentti- ja
rekisterihallitus perii maksun patentti- ja rekisterihallituksen
maksuasetuksen 20 §:n nojalla. Rekisteritoimistot ja maistraatit
noudattavat oikeaksi todistamattomista jäljennöksistä valtiolle
perittävistä maksuista annettua asetusta.
Patentti- ja rekisterihallituksen ja rekisteritoimiston
antamista diaaritodistuksista perittävistä leimamaksuista
säädetään leimaverolain 6 §:ssä. Patentti- ja rekisterihallitus
perii saman pykälän nojalla maksun myös sellaisista
todistuksista, joissa todistetaan, ettei tietynnimistä
toiminimeä löydy kaupparekisteristä. Maistraatit perivät
diaaritodistuksista maksun yleisen alioikeuden, maistraatin ja
julkisen notaarin suoritteista annetun asetuksen perusteella.
Mikrofilmeinä saatavilla olevista kaupparekisteritiedostoista
suoritetaan patentti- ja rekisterihallituksen maksuasetuksen 18
§:ssä säädetyt kerta- ja vuotuiskorvaukset.
Tilinpäätösasiakirjoja sisältävistä mikrofilmijäljennöksistä
annettavista valokopioista peritään maksut oikeaksi
todistamattomista jäljennöksistä valtiolle perittävistä
maksuista annetun asetuksen mukaisesti. Rekisteritoimistot ja
maistraatit eivät myy mikrofilmijäljennöksiä eivätkä anna
valokopioita tilinpäätösasiakirjoista.
Patentti- ja rekisterihallituksen yrityskiinnitystoimiston
perimät maksut perustuvat valtaosin leimaverolakiin.
Toimituskirjana yrityskiinnitysrekisteriin merkitystä asian
ratkaisusta velkakirjaan merkittävän todistuksen leimamaksusta
samoin kuin rasitustodistuksen leimaverosta säädetään
leimaverolain 10 §:ssä. Rekisteritoimistot ja maistraatit eivät
tuota yrityskiinnitysrekisteriin liittyviä suoritteita.
Kaupparekisterin suoritteista maksettavasta leimaverosta ovat
leimaverolain 2 §:n mukaan vapaat valtio ja valtion laitokset,
kansaneläkelaitos, Kera Oy, Teollisen Kehitysyhteistyön Rahasto
Oy, Postipankki ja Suomen Pankki sekä virka-asioissa valtion
viranomaiset.
Leimaverolain 12 §:n mukaan leimaveroa ei suoriteta patentti-
ja rekisterihallituksen ja sen valitusosaston antamasta
päätöksestä. Leimaveroa ei myöskään suoriteta osakeyhtiön
yhtiöjärjestyksen ja osuuskunnan sääntöjen jäljennöksestä eikä
kaupparekisteriotteesta, jotka patentti- ja rekisterihallitus
perus- ja muutosilmoituksen jälkeen ensimmäisen kerran antaa
ilmoituksen tehneelle elinkeinonharjoittajalle. Kyseiset
asiakirjat annetaan ilmoittajalle erillisen
rekisteröimispäätöksen sijasta.
Leimaverolain 15 §:n mukaan kaupparekisteri-ilmoituksesta ei
peritä leimaveroa, kun ilmoitetaan pelkästään postiosoitteen
muuttamisesta tai elinkeinotoiminnan lakkaamisesta. Rekisteri-
ilmoitus on leimaverosta vapaa myös, kun se koskee keskinäistä
palo-, eläin- tai kalastusvakuutusyhdistystä, karjanjalostamista
varten perustettua siitoseläinosuuskuntaa tai maataloudellista
koneosuuskuntaa.
Yrityskiinnitysasioissa on edellä mainitun lisäksi maksusta
vapautettu korjaamisasiassa toimituskirjan antaminen sekä
korjaamismerkintöjen tekeminen.
Vuonna 1990 kertyi kaupparekisteri-ilmoituksiin
kiinnitetyistä leimamerkeistä leimaveroa noin 47 miljoonaa
markkaa. Samana vuonna kertyi rekisteriotteista ja oikeaksi
todistetuista jäljennöksistä valtiolle tuloa noin 9,6 miljoonaa
markkaa (patentti- ja rekisterihallitus 1,1 miljoona,
rekisteritoimistot 5 miljoonaa ja maistraatit 3,5 miljoonaa).
Patentti- ja rekisterihallituksen kaupparekisteriosaston
perimistä maksuista kertyi tuloa vuonna 1990 noin 2,4 miljoonaa
markkaa. Yrityskiinnitystoimisto peri samana aikana leimaveroa
lähes kaksi miljoonaa markkaa.
1.1.3. Patenttimaksut
Patenttilain (550/67) mukaan se, joka on tehnyt keksinnön,
jota voidaan käyttää teollisesti, voi hakemuksesta saada
patentin keksintöön. Patentteja koskevat hakemukset käsitellään
patentti- ja rekisterihallituksen patenttiosastossa.
Patenttilain 73 §:n mukaan patenttilaissa tarkoitetut maksut
vahvistetaan asetuksella. Maksuista säädetään patentti- ja
rekisterihallituksen suoritteista perittävistä maksuista
annetussa asetuksessa. Tämän lisäksi on eräitä suoritteita,
joista peritään leimaveroa leimaverolain mukaisesti.
Leimaverolain alaisia suoritteita ovat erilaiset todistukset
ja otteet.
Patenttiosaston suoritteista perittävät maksut jakautuvat
kahteen pääryhmään: vuosimaksuihin ja patenttiasioihin
liittyviin muihin maksuihin. Patenttihakemuksista ja patenteista
on suoritettava vuosimaksu ensimmäisen kerran maksuvuodet 1-3
yhdessä kolmannen maksuvuoden alkaessa ja tämän jälkeen aina
vuosittain patentin voimassaoloajan (enintään 20 vuotta).
Oikeudenhaltija, joka haluaa pitää suojan voimassa, joutuu siis
suorittamaan vuosimaksuja, joiden suuruus vaihtelee 500 markasta
4 400 markkaan. Vuonna 1990 vuosimaksuja kertyi yhteensä 31,6
miljoonaa markkaa.
Muita patentteihin liittyviä maksuja ovat hakemusmaksu,
lähettämismaksu, tutkimusmaksu, uudelleenkäsittelymaksu,
nähtäväksipanomaksu, maksu etuoikeustodistuksesta, tilausmaksu,
patenttirekisteriin tehtävästä merkinnästä perittävä maksu,
patenttiasiamiesmerkinnästä perittävät maksut, käännösmaksu,
ratkaisumaksu sekä eräät näihin liittyvät lisämaksut.
Hakemusmaksuja kertyi vuonna 1990 yhteensä 6,9 miljoonaa
markkaa. Patenttihakemuksia tehtiin vuonna 1990 yhteensä 6 469.
Näistä 2 059 oli kotimaisia ja 4 410 ulkomaisia.
Lisäksi osastossa tehdään asiakkaiden tilaamia maksullisia
palveluita. Vuoden 1990 aikana tehtiin 503
ennakkouutuustutkimusta tai valmistusestetutkimusta sekä 148
kansainväliseen INPADOC-tietokantaan perustuvaa tutkimusta.
Patenttimaksujen osalta määräämisperusteena on pidetty sitä,
että kunakin vuonna saatavat kokonaistulot kattaisivat
patenttitoiminnasta aiheutuvat kokonaiskustannukset. Valtion
maksuperustelain mukaisten suoritekohtaisten maksujen periminen
ei ole patenttimaksujen osalta käytännössä mahdollista.
Patenttihakemusten käsittely jakaantuu useammalle kuin yhdelle
vuodelle. Nykyisen käytännön mukaan patenttien hakemusmaksut on
asetettu pienemmäksi kuin vuosimaksut, jotka perustuvat
asiakkaiden saamaan suojaan. Ottaen huomioon kohtuusnäkökohdat
ei voida lähteä siitä, että jo hakemusvaiheessa
patenttihakemuksen tekijät joutuisivat maksamaan saman maksun
riippumatta siitä, saako hakija 20 vuotta voimassaolevan
yksinoikeuden keksintöön vai ei.
Maksujärjestelmä perustuu kansainväliseen käytäntöön.
Patenttiosaston vuonna 1990 kertyneistä tuloista kertyi
maksuina 43,9 miljoonaa markkaa ja leimaveroina 270 000 markkaa.
1.1.4. Piirimallimaksut
Yksinoikeudesta integroidun piirin piirimalliin annettu laki
(32/91) tuli voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1991. Yksinoikeuden
piirimalliin voi saada rekisteröinnillä patentti- ja
rekisterihallituksen patenttiosastossa.
Lain 45 §:n mukaan maksut vahvistetaan asetuksella
noudattaen, mitä valtion maksuperustelaissa säädetään.
Vahvistetut piirimallimaksut vastaavat suoritteiden
tuottamisesta aiheutuvia kustannuksia lukuun ottamatta
valitusmaksua, joka valtion maksuperustelain 2 §:n 2 momentin
mukaisesti vahvistettiin suoritteen omakustannusarvoa alemmaksi
oikeudenhoidollisista syistä.
Piirimallimaksut koostuvat rekisteröintimaksuista,
uudelleenkäsittelymaksuista, mitättömäksi julistamisvaatimusta
koskevista maksuista, valitusmaksuista sekä
piirimallirekisteriin tehtävistä merkinnöistä perittävistä
maksuista. Piirimallin rekisteröinti on voimassa kymmenen
vuotta.
1.1.5. Hyödyllisyysmallioikeusmaksut
Hyödyllisyysmallioikeudesta annettu laki (800/91) tuli
voimaan 1 päivänä tammikuuta 1992. Lain mukaan keksijä voi saada
rekisteröinnillä yksinoikeuden hyödyllisyysmalliin.
Hyödyllisyysmallien rekisteröinti tapahtuu patenttiosaston
hyödyllisyysmallijaostossa.
Hyödyllisyysmallioikeusmaksut koostuvat
rekisteröintimaksuista, rekisteröinnin uudistamismaksuista,
uudelleenkäsittelymaksuista, mitättömäksi julistamisvaatimusta
koskevista maksuista sekä hyödyllisyysmallirekisteriin
tehtävistä merkinnöistä perittävistä maksuista.
Hyödyllisyysmallin rekisteröinti on voimassa neljä vuotta ja
se voidaan uudistaa kerran neljäksi vuodeksi.
Hyödyllisyysmallioikeudesta ei peritä vuosimaksuja, vaan
uudistamisen yhteydessä peritään uudistamismaksu.
Hyödyllisyysmallioikeusmaksuista uudelleenkäsittelymaksu ja
rekisteriin merkitsemismaksu vastaavat suoritteiden
tuottamisesta aiheutuvia kustannuksia. Vaikkakin
rekisteröintimaksu vahvistettiin hieman korkeammaksi kuin
suoritteen tuottamisesta aiheutuvat kustannukset, tuottaa
hyödyllisyysmallioikeushakemusten käsittely ensimmäisinä vuosina
alijäämää patentti- ja rekisterihallituksessa. Tämä johtuu
siitä, että ensimmäisenä neljänä vuotena ei kerry lainkaan
uudistamismaksuja. Mikäli olisi haluttu myös neljänä
ensimmäisenä vuotena päästä täyteen kustannusvastaavuuteen,
olisi rekisteröintimaksu pitänyt määrätä kohtuuttoman korkeaksi.
Teollisuuspoliittiset näkökohdat huomioon ottaen päädyttiin
edellä mainittuun ratkaisuun.
Uudistamismaksu vahvistettiin suoritteiden tuottamisesta
aiheutuneita kustannuksia suuremmaksi. Tämä vastaa patenttien
vuosimaksujen osalta jo nykyisin noudatettua käytäntöä.
Teollisuuspoliittisesti ei ole tarkoituksenmukaista vahvistaa
uudistamismaksua vain suoritteen tuottamisesta aiheutuvia
kustannuksia vastaavaksi, vaan hyödyllisyysmallioikeuden
haltijan tulee maksaa saamastaan yksinoikeudesta. Lisäksi
perimällä suoritteen tuottamisesta aiheutuneita kustannuksia
korkeampia uudistamismaksuja on mahdollista pitää muut maksut
hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain tavoitteiden kannalta
kohtuullisina.
Maksu mitättömäksijulistamisvaatimuksesta ja valitusmaksu
vahvistettiin oikeudenhoidollisista syistä suoritteen
omakustannusarvoa alemmaksi.
Hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain 46 §:n mukaan
kyseisessä laissa tarkoitetut maksut vahvistetaan asetuksella.
1.1.6. Tavaramerkkimaksut
Tavaramerkkilain (7/64) mukaan elinkeinonharjoittaja voi
saada rekisteröinnillä yksinoikeuden tavaramerkkiin.
Tavaramerkkejä koskevat hakemukset käsitellään patentti- ja
rekisterihallituksen tavaramerkki- ja mallioikeusosaston
tavaramerkkitoimistossa.
Tavaramerkkilain 58 §:n mukaan asetuksella annetaan tarkemmat
määräykset siitä, mitä hakijan on rekisteröintiasioissa
noudatettava. Tähän perustuen on asetuksella säädetty
tavaramerkkiasioita koskevista maksuista.
Tavaramerkkimaksut koostuvat tavaramerkkien hakemusmaksuista,
uudistamishakemusmaksuista, luokkamaksuista, määräajan
pidentämistä koskevista maksuista, rekisteröidyn merkin
muuttamishakemusmaksuista ja tavaramerkkirekisteriin tehtävistä
merkinnöistä perittävistä maksuista.
Tavaramerkeistä ei peritä vuosimaksuja, vaan rekisteröinnin
uudistamismaksuja. Tavaramerkin rekisteröinti on uudistettava
kymmenen vuoden väliajoin, jos rekisteröinti halutaan pitää
voimassa.
Hakemuskäsittelyn yhteydessä perittävien pakollisten maksujen
lisäksi tavaramerkkitoimistolle kertyy maksuja
rekisteröintikelpoisuuden ennakkotutkimuksista, joita
tavaramerkkitoimisto tekee maksullisena palvelutoimintana
yleisön pyynnöstä.
Tavaramerkkihakemuksia tehtiin vuonna 1990 yhteensä 6 666,
joista kotimaisia oli 1981. Määrä on kasvanut viime vuosien
aikana.
Tavaramerkkimaksujen osalta määräämisperusteena on pidetty
sitä, että tavaramerkeistä saatavat kokonaistulot kattavat
tavaramerkkitoiminnasta aiheutuvat kokonaiskustannukset. Valtion
maksuperustelain mukaisten suoritekohtaisten maksujen periminen
ei ole myöskään tavaramerkkimaksujen osalta käytännössä
mahdollista.
Tavaramerkkihakemuksen käsittely jakaantuu yleensä useammalle
kuin yhdelle vuodelle. Tavaramerkin rekisteröinti on voimassa
aina 10 vuotta kerrallaan. Rekisteröinti voidaan uusia niin
monta kertaa kuin merkin haltija haluaa.
Nykyisen käytännön mukaan rekisteröintien hakemusmaksut on
asetettu pienemmäksi kuin uudistamishakemusmaksut.
Uudistamismaksu perustuu merkin haltijan saamaan suojaan, ei
uudistamishakemuksen käsittelystä aiheutuviin kustannuksiin.
Jos uudistamishakemusmaksusta perittäisiin vain sen
aiheuttamat kustannukset, maksu olisi alle 1/10 hakemusmaksusta.
Toisaalta rekisteröinnin hakemusmaksu olisi noin
kaksinkertainen. Olisi kohtuutonta, jos merkin haltija saisi
aina kymmeneksi vuodeksi kerrallaan yksinoikeuden merkin
käyttöön alle sadan markan maksua vastaan.
Maksujärjestelmä perustuu kansainväliseen käytäntöön.
Suurin osa tavaramerkkimaksuista kertyy hakemusmaksuista ja
uudistamismaksuista. Vuonna 1990 hakemusmaksuja perittiin
yhteensä 5,2 miljoonaa markkaa ja uudistamismaksuja 3,4
miljoonaa markkaa.
Maksullisena palvelutoimintana tehtävistä
ennakkotutkimuksista, joita suoritettiin 880, kertyi vuonna 1990
yhteensä 110 000 markkaa. Ennakkotutkimuspyynnöt ovat
vähentyneet selvästi viime vuosina. Tämä johtuu parantuneesta
asiakaspalvelusta ja siitä, että asiakkaiden käyttöön on varattu
mikrofilmit tavaramerkeistä. Suuri osa asiakkaista on ryhtynyt
tekemään ennakkotutkimukset itse.
1.1.7. Mallioikeusmaksut
Mallioikeuslain (221/71) mukaan mallin luoja voi
rekisteröimällä saada yksinoikeuden mallin ammattimaiseen
käyttöön. Mallioikeutta koskevat hakemukset käsitellään
patentti- ja rekisterihallituksen tavaramerkki- ja
mallioikeusosaston mallioikeustoimistossa.
Mallioikeusmaksut koostuvat rekisteröintihakemusmaksuista,
rekisteröinnin uudistamishakemusmaksuista, luokkamaksuista,
yhteisrekisteröintimaksuista, säilytysmaksuista,
kuulutusmaksuista ja mallirekisteriin tehtävistä merkinnöistä
perittävistä maksuista.
Mallioikeuslain 47 §:n mukaan maksut vahvistetaan
asetuksella.
Mallin rekisteröinti on voimassa viisi vuotta ja se voidaan
uudistaa kahdesti. Mallioikeudesta ei peritä vuosimaksuja, vaan
uudistamisen yhteydessä peritään uudistamismaksu.
Mallioikeushakemuksia tehtiin vuonna 1990 yhteensä 1030,
joista kotimaisia oli 499. Määrä on viime vuosina pysynyt miltei
ennallaan.
Myös mallioikeusmaksujen osalta lähtökohtana on pidetty sitä,
että malleista saatavat kokonaistulot kattavat toiminnasta
aiheutuvat kokonaiskustannukset. Kaikkina vuosina täyteen
kustannusvastaavuuteen ei ole kuitenkaan päästy, vaikka maksuja
on korotettu lähes vuosittain.
Valtion maksuperustelain mukaisten suoritekohtaisten maksujen
periminen ei ole myöskään mallioikeusmaksujen osalta käytännössä
mahdollista.
Myös mallien osalta maksujärjestelmä perustuu kansainväliseen
käytäntöön.
Suurin osa mallioikeusmaksuista kertyy
rekisteröintihakemusmaksuista ja rekisteröinnin
uudistamishakemusmaksuista. Vuonna 1990 hakemusmaksuja perittiin
yhteensä 1,2 miljoonaa markkaa ja uudistamismaksuja 600 000
markkaa.
1.2. Asian valmistelu
Esitys perustuu kauppa- ja teollisuusministeriön asettamaan
patentti- ja rekisterihallituksen maksujärjestelmän
muutostarpeita selvittäneen maksutyöryhmän 31 päivänä joulukuuta
1991 jättämään ehdotukseen. Työryhmässä on ollut edustettuna
kauppa- ja teollisuusministeriön lisäksi valtiovarainministeriö,
patentti- ja rekisterihallitus ja Suomen
patenttiasiamiesyhdistys ry.
Maksutyöryhmän ehdotuksesta on pyydetty lausunto
sisäasiainministeriöltä, oikeusministeriöltä,
valtiovarainministeriöltä, patentti- ja rekisterihallitukselta,
Teollisuuden Keskusliitolta ja Suomen Patenttiasiamiesyhdistys
ry:ltä.
Lausunnonantajat katsoivat yleisesti patentti- ja
rekisterihallituksen maksujärjestelmän uudistamisen
tarpeelliseksi. Samoin puollettiin patentti- ja
rekisterihallituksen siirtymistä leimaveroista
suoritekohtaisesti perittäviin maksuihin. Lausunnoissa esitetyt
seikat on pyritty ottamaan huomioon esitystä valmisteltaessa.
2. Ehdotetut muutokset
2.1. Erityislain säätämisen tarve
Hallitusmuodon 62 §:ää on muutettu 1 päivänä maaliskuuta 1992
voimaan tulleella Suomen hallitusmuodon IV luvun muuttamisesta
annetulla lailla (1077/91), jonka mukaan valtion viranomaisten
virkatoimien, palvelujen ja muun toiminnan maksullisuuden sekä
perittävien maksujen suuruuden yleisistä perusteista säädetään
lailla.
Samanaikaisesti tuli voimaan valtion maksuperustelaki. Laki
korvasi vuodelta 1973 olleen valtion maksuperustelain (980/73)
ja vuodelta 1942 olleen eräiden viranomaisten toimituskirjoista
ja virkatoimista suoritettavain maksujen perusteista annetun
lain (806/42). Valtion maksuperustelaissa säädetään yleiset
perusteet valtion suoritteiden maksullisuudelle ja maksujen
suuruudelle. Maksujen suuruuden määräämisen osalta suoritteet
jaetaan kahteen pääryhmään eli julkisoikeudellisiin
suoritteisiin ja muihin suoritteisiin.
Valtion maksuperustelain mukaan maksullisista
julkisoikeudellisista suoritteista perittävän maksun suuruus
määräytyy suoritteen omakustannusarvon perusteella eli
suoritteesta perittävän maksun tulee vastata suoritteen
tuottamisesta valtiolle aiheutuvia kokonaiskustannuksia.
Omakustannusarvosta voidaan poiketa tietyillä laissa mainituilla
perusteilla.
Muiden kuin julkisoikeudellisten suoritteiden osalta maksut
määrättäisiin liiketaloudellisin perustein.
Toimivalta maksuista päätettäessä on asianomaisella
ministeriöllä. Ministeriö päättää, mitkä suoritteet tai
suoriteryhmät ovat maksullisia ja mistä suoritteesta tai
suoriteryhmästä maksu määrätään omakustannusarvon perusteella ja
mitkä hinnoitellaan liiketaloudellisin perustein.
Patentti- ja rekisterihallituksen perimät maksut on tähän
asti määrätty valtion maksuperustelain nojalla. Kaikkien
patentti- ja rekisterihallituksen suoritteiden hinnoittelua ei
kuitenkaan ole ollut mahdollista suorittaa valtion
maksuperustelain edellyttämällä tavalla. Käytännössä patentti-,
tavaramerkki- ja mallioikeusasioiden kohdalla on maksuja
määrättäessä pidetty pääperiaatteena sitä, että kunakin
varainhoitovuonna kertyvät asianomaisen tulosyksikön
kokonaistulot kattavat asianomaisesta toiminnasta aiheutuvat
kokonaiskustannukset. Maksuja määrättäessä on tuloarviot
jouduttu perustamaan sisään tulevien hakemusten ja
uudistamishakemusten oletettuun määrään eikä kyseisenä vuonna
tehtävään käsittelytyöhön.
Valtion maksuperustelain mukainen omakustannusarvo ei sovellu
teollisoikeudellisista yksinoikeuksista perittävien maksujen
määräämisperusteeksi useasta eri syystä. Tärkein näistä on, että
suojan hakemisesta ja saamisesta aiheutuvat kustannukset eivät
saa nousta hakemisvaiheessa niin korkeiksi, että suojan
hakeminen tosiasiallisesti vaikeutuu. Tässä vaiheessa hakijalla
ei aina ole riittävää tietoa keksinnön taloudellisesta
merkityksestä eikä sen patentoitavuudesta. Samoin tavaramerkin
tai mallioikeuden todellinen arvo voi syntyä vasta pitkäaikaisen
käytön johdosta. Suojan saamisen kannalta on kuitenkin tärkeää,
että hakemus tehdään ajoissa. Esimerkiksi patentin osalta
hakemusta ei voi tehdä enää sen jälkeen, kun keksintö on tullut
julkiseksi.
Teollisoikeudellisten suojahakemusten käsittelyaika on jo
laista johtuvista syistä suhteellisen pitkä. Erilaisista
prioriteetti-, nähtäväksipano- ja väiteajoista johtuen
patenttihakemuksen käsittelyaika on lyhimmilläänkin noin kaksi
vuotta. Myös tavaramerkkihakemusten käsittely jakaantuu
käytännössä useammalle vuodelle. Mallioikeushakemusten lyhin
käsittelyaika on noin yksi vuosi. Valtion maksuperustelain
soveltaminen tällaisiin suoritteisiin on tästä syystä vaikeaa.
Patenteista, tavaramerkeistä ja mallioikeuksista perittävät
maksut perustuvat pääosin yhteispohjoismaiseen ja
kansainväliseen käytäntöön, jonka mukaan vuosi- ja
uudistamismaksut ovat yleensä hakemusmaksuja suurempia. Ratkaisu
on myös suojan saajalle kohtuullinen, koska rekisteröinti on
suojan saajalle sitä arvokkaampi mitä pidemmän ajan se on
voimassa.
Valtion maksuperustelaki ei ota riittävästi huomioon
teollisoikeudellisen suojan antamiseen ja rekisteritietojen
ajantasalla pitämiseen liittyviä erityispiirteitä. Erityinen
ongelma on uuden suoritteen käyttöönottoon liittyvät maksut.
Maksut on edellä mainitun mukaisesti määrätty siten, että
hakemusmaksut ja vuosimaksut tai uudistamismaksut yhdessä
kattavat kustannukset.
2.2. Siirtyminen leimaveroista maksuihin
Leimaverojärjestelmä on varsin laaja valtion tulojen
hankkimisjärjestelmä. Useiden patentti- ja rekisterihallituksen
suoritteiden korvausmuotona on edelleen leimavero.
Taloudellisesti merkittävin on kaupparekisteri-ilmoituksista
perittävä leimavero. Muita leimaverollisia suoritteita ovat muun
muassa etuoikeustodistukset sekä erilaiset otteet ja
todistukset.
Patentti- ja rekisterihallitus on tulosohjattu virasto ja
kihlakuntien rekisteritoimistot siirtyvät tulosohjaukseen
lähiaikoina. Leimavero ei ole asianmukainen korvausmuoto
tulosohjatun viraston maksullisessa toiminnassa. Leimavero on
vero ja sen määrää vahvistettaessa ei lähtökohtana ole
suoritteen tuottamisesta valtiolle aiheutuvat kustannukset, vaan
varojen kerääminen valtion tehtävien rahoittamiseksi ja muut
verotukselle annetut tavoitteet. Leimaverojen suuruutta
harkittaessa on käytännössä tosin pyritty ottamaan huomioon se,
että veron tulisi ylittää valtiolle aiheutuvat kustannukset.
Leimaveron puitteissa ei ole kuitenkaan mahdollista määrittää
yksittäisen viraston suoritteista perittäviä korvauksia
vastaamaan kyseisten suoritteiden tuottamisesta aiheutuneita
kustannuksia.
Patentti- ja rekisterihallitus ja kaupparekisterin
paikallisviranomaisina toimivat kihlakuntien rekisteritoimistot
perivät eräistä suoritteista kuten todistuksista, otteista ynnä
muista leimaveroa ja maistraatit samoista suoritteista maksua.
Tämä aiheuttaa tulkintavaikeuksia ja epäyhtenäistä käytäntöä eri
viranomaisten kesken. Se on lisäksi menettelyltään hankalaa,
koska se edellyttää muusta maksuliikenteestä erillistä
kirjanpitoa, mahdollisesti leimamerkkien hankkimista ja
erillistä tilitystä lääninverovirastolle kahdesti vuodessa.
Patentti- ja rekisterihallitus ja rekisteritoimistot ovat
siirtymässä automaattiseen tietojenkäsittelyyn kaupparekisterin
pidossa, jolloin uudistuva palvelutoiminta edellyttää nykyistä
joustavampaa hinnoitteluperusteiden tarkistamista.
Valtiontalouden tarkastusvirasto on kertomuksessaan 117/53/91
todennut ottaneensa jo patentti- ja rekisterihallituksen vuoden
1980 taloudenhoidon tarkastuksen yhteydessä kannan, jonka mukaan
kaupparekisteri-ilmoituksista perittävät leimaverot eivät
perustu verotuksellisiin syihin, joten näistä patentti- ja
rekisterihallituksen tuottamista suoritteista perittävistä
maksuista tulisi säätää valtion maksuperustelain mukaisesti
maksuasetuksella. Tarkastusviraston mielestä myös
tulosohjaukseen liittyvät näkökohdat edellyttävät, että
patentti- ja rekisterihallituksen suoritteista perittävät
korvaukset määritettäisiin vastaamaan suoritteiden
tuottamisesta aiheutuneita kustannuksia.
Nettobudjetointi tulee mahdolliseksi vuoden 1993 alusta.
Nettobudjetointiin siirtymisen edellytykseksi on muun muassa
valtion vuoden 1993 talousarvioehdotusten laadintaohjeissa (TM
9114/11.12.1991) asetettu, että virasto on maksuperusteisessa
järjestelmässä.
2.3. Liiketaloudellisesti hinnoitellut suoritteet
Liiketaloudellisesti hinnoiteltuja olisivat sellaiset
suoritteet, joiden kysyntä ei perustu lakiin tai asetukseen, ja
sellaiset suoritteet, jotka ovat saatavissa myös muualta kuin
patentti- ja rekisterihallituksesta. Pääosin tällaisia
suoritteita olisivat erilaiset neuvonta-, koulutus- ja
informaatiopalvelut.
Kaupparekisteriosastolla liiketaloudellisesti hinnoiteltuja
suoritteita voisivat olla esimerkiksi puhelintiedustelut, nimien
ennakkotutkimukset, mikrofilmipalvelut, pohjoismainen
otepalvelu, kaupparekisteritietojen välittäminen yleisten
tietokantojen kautta sekä automaattisella tietojenkäsittelyllä
tapahtuva tietojen seuranta ja poiminta.
Patenttiosastolla tällaisia suoritteita voisivat olla
esimerkiksi hakemusten ennakkouutuustutkimukset,
tilaustutkimukset tekniikan tason tai valmistusesteen
selvittämiseksi, kopiointipalvelut, julkaisujen myynti, koulutus
ja konsultointi sekä käyttöoikeuksien järjestäminen ja myynti
atk-rekistereihin.
Tavaramerkki- ja mallioikeusosastolla liiketaloudellisesti
hinnoiteltuja suoritteita voisivat olla esimerkiksi erilaiset
ennakkotutkimukset, koulutus sekä informaatiopalvelut.
Liiketoiminnan luonteisen maksullisen toiminnan hinnoista
päätettäisiin liiketaloudellisin perustein. Sen mukaan
hinnoittelua tarkastellaan kannattavuusvaatimuksen näkökulmasta.
Kannattavuusvaatimus tarkoittaa sitä, että tuotoilla tulee
kattaa toiminnan kustannukset ja toimintaan sijoitetulle
pääomalle asetettava tuottovaade. Kannattavuusvaatimus pyritään
toteuttamaan joustavalla hinnoittelulla siten, että
hinnoittelussa otetaan kustannusten ohella huomioon kysyntä ja
kilpailu. Hinnoiteltaessa liiketaloudellisin perustein
alennuksia voidaan käyttää asianomaisen viranomaisen harkinnan
mukaan, kunhan maksullinen toiminta hoidetaan kokonaisuudessaan
kannattavuusvaatimuksen mukaisesti. Tällaistakin toimintaa
voitaisiin tukea ja hintoja alentaa valtion talousarvioon
otettavalla määrärahalla.
2.4. Suhde paikallisviranomaisiin
Kaupparekisteriasioita hoitavat kolmen eri ministeriön
alaisuuteen kuuluvat viranomaiset: kauppa- ja
teollisuusministeriön alainen patentti- ja rekisterihallitus
rekisterinpitäjänä sekä sisäasiainministeriön alaiset
kihlakuntien rekisteritoimistot ja oikeusministeriön alaiset
maistraatit paikallisviranomaisina. Kihlakuntien
rekisteritoimistoille on siirretty asunto-osakeyhtiöiden
perusilmoitusten ja muiden kuin yhtiöjärjestystä koskevien
muutosilmoitusten käsittely. Kihlakuntien rekisteritoimistoilla
ja maistraateilla on lisäksi oikeus antaa kaupparekisteriin
perustuvia otteita ja jäljennöksiä. Kaupparekisterin tehtäviä on
tarkoitus delegoida laajemmaltikin kihlakuntien
rekisteritoimistoille. Maistraatit on suunniteltu lakkauttaa
lähitulevaisuudessa.
Käytännön ongelmia aiheuttaa kuitenkin se, että patentti- ja
rekisterihallituksen, kihlakuntien rekisteritoimistojen ja
maistraattien otteista, todistuksista ja jäljennöksistä perimät
maksut eivät kaikilta osin määräydy samojen säännösten
perusteella. Patentti- ja rekisterihallituksen ja
rekisteritoimistojen suoritteista perittävät maksut perustuvat
useisiin eri säännöksiin, joista tärkein on leimaverolaki.
Leimaverolain viranomaisryhmityksestä johtuen jotkut
rekisteritoimistojen perimistä maksuista ovat alempia kuin
patentti- ja rekisterihallituksen vastaavista suoritteista
perimät maksut. Maistraattien perimät maksut perustuvat yleisen
alioikeuden, maistraatin ja julkisen notaarin suoritteista
perittävistä maksuista annettuun asetukseen.
Määräytymisperusteiden erilaisuudesta johtuen ei ole käytännössä
ollut mahdollista yhtenäistää eri viranomaisten samanlaisista
suoritteista perimiä leimaveroja ja maksuja. Kaupparekisteri-
ilmoituksista peritään leimaveroa samansuuruisena riippumatta
siitä, kuka ilmoituksen ottaa vastaan.
Valtion maksuperustelain nojalla toimivalta maksuista
päätettäessä on pääasiassa asianomaisella ministeriöllä. Lakia
säädettäessä on lähdetty siitä, että koko hallinnonala on saman
ministeriön alaisuudessa. Jotta kaikista
kaupparekisterisuoritteista voitaisiin periä yhtenäisiä maksuja,
päätösvalta maksuista tulisi keskittää kauppa- ja
teollisuusministeriölle.
Ehdotetussa laissa patentti- ja rekisterihallituksen
suoritteista perittävistä maksuista säädettäisiin, että maksun
perisi se viranomainen, jonka toimivaltaan kuuluu päätöksenteko
kyseisen suoritteen tuottamisesta. Maksun perivä viranomainen
olisi velvollinen korvaamaan suoritteen tuottamiseen
osallistuneelle muulle viranomaiselle osallistumisesta
aiheutuneet kustannukset.
3. Esityksen hallinnolliset ja taloudelliset vaikutukset
Ehdotetun lain säätämisellä ei olisi huomattavia
taloudellisia vaikutuksia. Lain mukaan kustannukset olisivat
edelleen maksujen määräämisen perusteena joko
omakustannusperiaatteen tai kustannusvastaavuuden periaatteen
mukaisesti. Vuonna 1991 viraston toiminnoista kertyvät sekä
maksu- että leimaverotulot valtiolle jäivät hieman viraston
toiminnasta aiheutuvia kustannuksia pienemmiksi.
Leimaveroperusteiden muutosten vuoksi
kaupparekisteritoimintojen leimaverojen tuotto arvioidaan vuoden
1992 tulo- ja menoarviossa noin 6 miljoonaa markkaa ja vuoden
1993 talousarvioesityksessä 9,9 miljoonaa markkaa
ylijäämäiseksi.
Verrattuna vuoden 1991 tilanteeseen maksuperusteisuus lisäisi
lievästi valtion tuloja kaupparekisteritoimintojen osalta.
Verrattuna vuosien 1992 ja 1993 tilanteeseen maksuperusteisuus
taas vähentäisi niitä.
Esityksellä ei olisi merkittäviä hallinnollisia vaikutuksia.
Esitys kuitenkin selkeyttäisi patentti- ja rekisterihallituksen
ja paikallisviranomaisten välisiä suhteita maksujen osalta.
Lisäksi esitys antaisi edellytykset patentti- ja
rekisterihallituksen siirtymiseksi nettobudjettivirastoksi 1
päivästä tammikuuta 1994.
4. Muita esitykseen vaikuttavia seikkoja
Suomi käy parhaillaan keskusteluja liittymisestä Euroopan
patenttisopimukseen. Euroopan patenttisopimuksella on luotu
järjestelmä, jossa yhdellä Euroopan patenttivirastoon tehtävällä
hakemuksella voidaan saada patentti kaikissa sopimuksen
jäsenvaltiossa. Suomen liittyminen tapahtunee vuoden 1995
alusta. Jos Suomi liittyy Euroopan patenttisopimukseen, on
välittömänä seurauksena patentti- ja rekisterihallitukseen
tehtävien patenttihakemusten määrän voimakas lasku, joka
puolestaan johtaa hakemusmaksujen vähenemiseen. Hakemusruuhkan
takia patenttiosaston henkilöstöä voidaan vähentää huomattavasti
hitaammin kuin hakemusvirta pienenee. Tällöin osaston
kustannukset muodostuvat tuloihin verrattuna nykyistä selvästi
suuremmiksi. Harkittavaksi tullee tällöin, tulisiko
patenttimaksuihin soveltaa ylimenokauden aikana alihinnoittelua
teollisuuspoliittisin perustein, ja ottaa alihinnoittelun
suuruinen määräraha kyseisten vuosien talousarvioihin. Ehdotetun
lain säännökset ja vuoden 1994 alusta suunniteltu patentti- ja
rekisterihallituksen siirtyminen nettobudjetointiin
mahdollistavat molemmat tällaisen menettelyn. Tarkemmin
taloudelliset vaikutukset voidaan arvioida Euroopan
patenttisopimukseen liittymispäätöksen yksityiskohtaisemman
valmistelun ja liittymistä koskevan hallituksen esityksen
yhteydessä.
Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen mukaan Suomi
sitoutuu liittymään tavaramerkkien kansainvälistä rekisteröintiä
koskevaan Madridin vuodelta 1989 olevan sopimuksen pöytäkirjaan
viimeistään 31 päivänä joulukuuta 1995. Pöytäkirjan
tarkoituksena on se, että yhdellä hakemuksella saadaan
tavaramerkin rekisteröinti voimaan kaikissa jäsenvaltioissa.
Madridin pöytäkirjaan liittyminen lisää patentti- ja
rekisterihallituksen tavaramerkkitoimiston työtä, mutta myös
tuloja. Tavaramerkkikäsittelyn hyvän tuottavuuskehityksen
ansiosta nykyiset ruuhkat purkautuvat vuosina 1994 ja 1995.
Tällöin liittymisen aiheuttamasta lisääntyvästä työstä on
mahdollista selviytyä ilman huomattavia resurssilisäyksiä.
Tarkemmin taloudellisia vaikutuksia voidaan arvioida liittymistä
koskevan valmistelun ja hallituksen esityksen yhteydessä.
YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT
1. Lakiehdotusten perustelut
1.1. Laki patentti- ja rekisterihallituksen suoritteista
perittävistä maksuista
1 §. Soveltamisala. Laki olisi tarkoitettu erityislaiksi,
jonka mukaan voitaisiin määrätä patentti- ja
rekisterihallituksen suoritteista perittävät maksut. Patentti-
ja rekisterihallitus käsittelee patenttia, tavaramerkkiä,
mallioikeutta, hyödyllisyysmallioikeutta ja integroituja piirejä
koskevia asioita. Se pitää kaupparekisteriä ja
yrityskiinnitysrekisteriä sekä julkistaa
tilinpäätösasiakirjoja. Lisäksi sillä on eräitä muita tehtäviä.
Ehdotuksen mukaan lakia sovellettaisiin myös sellaiseen muun
viranomaisen tuottamaan suoritteeseen, joka perustuu tai
kohdistuu patentti- ja rekisterihallituksen pitämään rekisteriin
tai tiedostoon. Kaupparekisterin paikallisviranomaisina toimivat
kihlakuntien rekisteritoimistot ja maistraatit. Ne antavat
kaupparekisteriin perustuvia otteita ja muita asiakirjoja sekä
suorittavat rekisteriin liittyvää muuta asiakaspalvelua.
Kihlakuntien rekisteritoimistot myös käsittelevät osan
kaupparekisteri-ilmoituksista. Ehdotuksella pyritään siihen,
että asiakkaan saamat asiakirjakirjat ja palvelu olisivat
samanhintaisia siitä riippumatta, miltä viranomaiselta hän on ne
saanut.
2 §. Määritelmiä. Pykälässä määriteltäisiin suorite,
julkisoikeudellinen suorite ja suoriteryhmäkohtainen
kustannusvastaavuus. Suoritteilla tarkoitettaisiin tämän lain
mukaan patentti- ja rekisterihallituksen tai muun 1 §:ssä
tarkoitetun viranomaisen virkatoimia, niiden tuottamia tavaroita
ja palveluita sekä muuta toimintaa. Tämän lain mukaista muuta
toimintaa olisi lähinnä viranomaisen suorittama valvonta ja
tarkastustoiminta. Julkisoikeudellisella suoritteella
tarkoitettaisiin edellä mainitun viranomaisen suoritetta, jonka
kysyntä perustuu lakiin tai asetukseen ja viranomaisella on
suoritteen tuottamiseen tosiasiallinen yksinoikeus.
Julkisoikeudellinen suorite olisi muun muassa
teollisoikeudellisen yksinoikeuden antaminen, kaupparekisteri-
ilmoituksen rekisteröinti sekä ote patentti- ja
rekisterihallituksen pitämästä rekisteristä.
Suoriteryhmäkohtaisella kustannusvastaavuudella
tarkoitettaisiin patenttioikeuden, tavaramerkin, mallioikeuden,
hyödyllisyysmallioikeuden ja integroidun piirin piirimallin
muodostamiin suoriteryhmiin kuuluvien suoritteiden
rekisteröimisestä ja voimassapitämisestä perittävien maksujen
kokonaismäärän määräämistä siten, että maksujen kokonaismäärä
vastaa kyseisen rekisterin ylläpitämisestä valtiolle aiheutuvien
kokonaiskustannusten määrää.
3 §. Julkisoikeudellisista suoritteista perittävät maksut.
Pykälässä säädettäisiin julkisoikeudellisten suoritteiden
maksujen määräämisperusteet. Määräämisperusteeksi ehdotetaan
pääsääntöisesti suoritteen tuottamisesta valtiolle aiheutuneita
kokonaiskustannuksia eli omakustannusarvoa. Suoritteen
omakustannusarvolla tarkoitetaan suoritteen tuottamisesta
aiheutuneita kokonaiskustannuksia. Kokonaiskustannuksiin
kuuluvat suoritteen aiheuttamien erilliskustannusten ohella
suoritteen osuus hallinto-, toimitila- ja pääomakustannuksista
sekä muista yhteiskustannuksista. Kokonaiskustannuksiin kuuluvat
myös muille kuin maksun perivälle valtion viranomaiselle
aiheutuvat vastaavat kustannukset, mikäli nämä osallistuvat
kyseessä olevan suoritteen tuottamiseen. Näin on laita useiden
kaupparekisterisuoritteiden osalta.
Pykälän 2 momentin mukaan voitaisiin patenttioikeuden,
tavaramerkin, mallioikeuden, hyödyllisyysmallioikeuden ja
integroidun piirin piirimallin rekisteröimisestä ja
voimassapitämisestä perittävät maksut määrätä
omakustannusarvosta poiketen siten, että niistä perittävien
maksujen kokonaismäärä vastaisi kyseisen rekisterin
ylläpitämisestä valtiolle aiheutuvien kokonaiskustannusten
määrää (suoriteryhmäkohtainen kustannusvastaavuus). Maksut
määrättäisiin suoriteryhmäkohtaisten kokonaiskustannusten ja
sisäänjätettyjen hakemusten arvioidun lukumäärän perusteella.
Maksujen määräämisessä tulisi voida ottaa huomioon edellisten
enintään viiden vuoden yli- tai alijäämä, jos tämä tulee valtion
talousarviota koskevien yleisten säännösten mukaan
mahdolliseksi. Kansainvälisesti noudatettujen periaatteiden
mukaisesti yksinoikeuden saamisesta aiheutuneita kustannuksia ei
perittäisi täysimääräisinä suojan myöntämisen yhteydessä, vaan
vasta suoja-ajan kuluessa. Maksuja määrättäessä voitaisiin ottaa
huomioon myös, että suoja on rekisteröinnin haltijalle sitä
arvokkaampi mitä pidemmän ajan se on voimassa. Tällöin maksu
voisi nousta suoja-ajan myötä.
Suoriteryhmäkohtaista kustannusvastaavuutta sovellettaisiin
kustannuksiin, jotka aiheutuvat suojan antamisesta ja sen
voimassapitämisestä. Näihin ei luettaisi kustannuksia, jotka
aiheutuvat rekisterin käytöstä, esimerkiksi otteen tai
jäljennöksen tilaamisesta. Niiden osalta suoritteen tilaaja
suorittaa maksun, joka vahvistetaan kyseisen suoritteen
omakustannusarvon perusteella.
Pykälän 3 momentin mukaan viranomaisen tai viranomaisten
samanlaatuisista suoritteista voitaisiin määrätä samansuuruinen
maksu silloinkin, kun suoritteen tuottamisesta aiheutuvat
kustannukset poikkeavat toisistaan. Tällaisen kiinteän maksun
suuruutta määrättäessä olisi otettava huomioon suoritteiden
keskimääräiset kokonaiskustannukset. Maksujen suuruuden tulee
perustua tällöin tietyllä aikavälillä samanlaatuisille
suoritteille kohdistuviin keskimääräisiin kokonaiskustannuksiin.
Samanlaatuisilla suoritteilla tarkoitetaan yleensä samannimisiä
ja useasti samassa tarkoituksessa tuotettuja suoritteita.
Patentti- ja rekisterihallituksen suoritteet ovat
pääsääntöisesti tällaisia.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin poikkeuksista
omakustannusarvon tai suoriteryhmäkohtaisen
kustannusvastaavuuden mukaisiin maksuihin. Momentin mukaan maksu
voitaisiin jättää kokonaan perimättä tai perittäisiin
omakustannusarvoa tai suoriteryhmäkohtaista
kustannusvastaavuutta alempana yleisesti teollisuuspoliittisista
tai oikeudenhoitoon, uuden suoritteen käyttöönottoon tai
rekisteritietojen ajantasallapitoon liittyvistä taikka
kansainvälisistä sopimuksista tai käytännöstä johtuvista syistä.
Teollisoikeudellisten suojamuotojen tarkoituksena on
elinkeinoelämän edistäminen. Tällöin voisi olla
tarkoituksenmukaista, että suojan hakijalta ei perittäisi
täysimääräisenä jostain suojamuodosta valtiolle aiheutuvia
kustannuksia, mikäli se vähentäisi kyseisen suojamuodon
käyttämistä. Patentti- ja rekisterihallituksen
valituslautakunta käsittelee ensimmäisenä asteena
teollisoikeudellisen suojahakemuksen ratkaisemista tai
kaupparekisteri-ilmoituksen rekisteröinnin epäämistä koskevat
valitukset. Valittajalta perittävä maksu ei saisi nousta niin
korkeaksi, että valittajan oikeusturva tosiasiallisesti
vaarantuisi.
Hyödyllisyysmallioikeus on uusi suojamuoto, joka tuli voimaan
1 päivänä tammikuuta 1992. Rekisteröinnin voimassaoloaika on
neljä vuotta. Hyödyllisyysmalleista ei näin ollen kerry
uudistamismaksuja ennen vuotta 1996. Teollisuuspoliittisesti ei
olisi suotavaa, että hyödyllisyysmalleista perittävät maksut
olisivat lain voimassaolon neljänä ensimmäisenä vuonna
korkeampia kuin miksi ne määräytyisivät myöhemmin lain oltua
pidemmän ajan voimassa. Omakustannusarvoa tai
suoriteryhmäkohtaista kustannusvastaavuutta alempi maksu voisi
tulla kysymykseen myös kansainvälisten sopimusten johdosta.
Teollisoikeudellisen suojan antaminen on pitkälti määrätty
kansainvälisin sopimuksin, joihin myös Suomi on liittynyt.
Maksuttomuus tai alennettu maksu voisi tulla kysymykseen myös
rekisterinpidollisista syistä. Nykyisten säännösten nojalla
leimaveroa ei ole peritty kaupparekisteri-ilmoituksesta, joka
sisältää ainoastaan postiosoitteen muutoksen tai ilmoituksen
elinkeinotoiminnan lakkaamisesta tai yhteisön purkamisesta.
Kyseisten ilmoitusten jättäminen on erityisen tärkeää
rekisteritietojen pitämiseksi ajantasalla. Maksua ei myöskään
ole peritty patentti- ja rekisterihallitukselle julkistettaviksi
jätetyistä tilinpäätösasiakirjoista eikä kaupparekisterin
lomakkeista. Lomakkeiden maksuttomuus on mahdollistanut niiden
tarkoituksenmukaisen jakelun eri pisteistä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin lisäksi, että maksu
voitaisiin määrätä teollisuuspoliittisista taikka
kansainvälisistä sopimuksista tai käytännöstä johtuvista tai
muista vastaavista syistä omakustannusarvoa tai
suoriteryhmäkohtaista kustannusvastaavuutta suuremmaksi.
Omakustannusarvo tai suoriteryhmäkohtainen kustannusvastaavuus
tulisi aina selvittää, vaikka maksu määrättäisiinkin siitä
poiketen. Poikkeama voitaisiin määritellä esimerkiksi
markkamääräisesti tietyn määräisenä tai tietyllä prosentilla
alennettuna tai korotettuna omakustannusarvosta tai
suoriteryhmäkohtaista kustannusvastaavuudesta taikka siten, että
jotkut kustannukset jätetään ottamatta huomioon maksua
määrättäessä.
Milloin julkisoikeudellisista suoritteista perittävä maksu
määrätään 3 ja 4 momenteissa mainituilla perusteilla
omakustannusarvoon tai suoriteryhmäkohtaiseen
kustannusvastaavuuteen verrattuna liian alhaiseksi tai
korkeaksi, voidaan valtion talousarviossa joko osoittaa
määräraha maksukertymän alijäämän kattamiseksi tai vastaavasti
tulouttaa valtiolle julkisoikeudellisten suoritteiden
maksukertymän mahdollinen ylijäämä.
4 §. Muiden suoritteiden hinnat. Pykälässä säädettäisiin
liiketoiminnan luonteisen maksullisen toiminnan hinnoittelun
peruste. Hinnoista päätettäisiin liiketaloudellisin perustein.
Sen mukaan hinnoittelua tarkastellaan kannattavuusvaatimuksen
näkökulmasta. Kannattavuusvaatimus tarkoittaa sitä, että
tuotoilla tulee kattaa vähintään toiminnan kustannukset ja että
toimintaan oman pääoman ehdoin sijoitetulle pääomalle on
asetettava tuottovaade. Kannattavuusvaatimus pyritään
toteuttamaan joustavalla hinnoittelulla siten, että
hinnoittelussa otetaan kustannusten ohella huomioon kysyntä ja
kilpailu. Hinnoiteltaessa liiketaloudellisin perustein
alennuksia voidaan käyttää asianomaisen viranomaisen harkinnan
mukaan, kunhan maksullinen toiminta hoidetaan kokonaisuudessaan
kannattavuusvaatimuksen mukaisesti. Tällaistakin toimintaa
voitaisiin tukea ja hintoja alentaa valtion talousarvioon
otettavalla määrärahalla.
Valtion talousarviossa voidaan osoittaa määräraha myös
julkisoikeudellisten suoritteiden maksukertymän alijäämän
kattamiseksi tai tulouttaa valtiolle julkisoikeudellisten
suoritteiden maksukertymän mahdollinen ylijäämä.
5 §. Ministeriön toimivalta. Pykälässä säädettäisiin maksujen
määräämistä koskevasta ministeriön päätösvallasta. Kauppa- ja
teollisuusministeriö päättäisi pääsääntöisesti tässä laissa
tarkoitettujen julkisoikeudellisten suoritteiden maksuista.
Kauppa- ja teollisuusministeriön päätösvalta koskisi myös muun
viranomaisen kuin patentti- ja rekisterihallituksen tuottamia
suoritteita, jotka perustuvat tai kohdistuvat patentti- ja
rekisterihallituksen pitämään rekisteriin tai tiedostoon
siinäkin tapauksessa, että kyseinen muu viranomainen
hallinnollisesti kuuluisi toisen ministeriön alaisuuteen.
Kaupparekisterin paikallisviranomaisina toimivat kihlakuntien
rekisteritoimistot ovat sisäasiainministeriön ja maistraatit
oikeusministeriön alaisia viranomaisia.
Ehdotuksen mukaan kauppa- ja teollisuusministeriön tulisi
selvittää patentti- ja rekisterihallituksen ja muiden 1 §:ssä
tarkoitettujen viranomaisten suoritteet ja määritellä ne
maksullisiin ja maksuttomiin noudattaen mitä valtion
maksuperustelaissa säädetään. Maksulliset suoritteet tulisi
ryhmitellä julkisoikeudellisiin suoritteisiin tai suoriteryhmiin
sekä toimintoihin tai suoritteisiin, joiden hinnoittelusta
päätetään liiketaloudellisin perustein. Julkisoikeudelliset
suoritteet tulisi edelleen ryhmitellä niihin, joista maksu
peritään omakustannusarvon mukaan sekä niihin, joihin
sovelletaan suoriteryhmäkohtaista kustannusvastaavuutta.
Julkisoikeudellisten suoritteiden osalta kauppa- ja
teollisuusministeriö päättäisi myös suoritteista tai
suoriteryhmistä, joista peritään kiinteät maksut. Ministeriö
päättäisi myös maksun suuruuden määräämisestä omakustannusarvoa
tai suoriteryhmäkohtaista kustannusvastaavuutta alemmaksi tai
korkeammaksi sekä poikkeaman perusteen ja suuruuden.
Kauppa- ja teollisuusministeriön päätös julkaistaisiin
säädöskokoelmassa.
6 §. Viranomaisen toimivalta. Pykälän mukaan toimivalta
muissa kuin 5 §:ssä säädetyissä maksuja ja hinnoittelua
koskevissa asioissa olisi asianomaisella viranomaisella.
Kysymykseen tulisi lähinnä patentti- ja rekisterihallitus.
Patentti- ja rekisterihallitus määräisi maksunsa ja julkaisisi
hinnastonsa. Hinnaston muutokset olisivat tarvittaessa
joustavasti tehtävissä.
7 §. Maksujen jakautuminen viranomaisten kesken. Pykälän
mukaan maksun perisi se viranomainen, jonka toimivaltaan kuuluu
päätöksenteko kyseisen suoritteen tuottamisesta. Maksu
voitaisiin periä joko ennen suoritteen tuottamista, esimerkiksi
ilmoitus- tai hakemusmaksu tai suoritteen tuottamisen jälkeen,
kuten esimerkiksi otteesta perittävä maksu. Maksu voisi olla
myös tietyin väliajoin erääntyvä vuosi- tai uudistamismaksu.
Maksun perivä viranomainen olisi velvollinen korvaamaan
suoritteen tuottamiseen osallistuneelle muulle viranomaiselle
osallistumisesta aiheutuneet kustannukset.
8 §. Maksujen perintä. Pykälään sisällytettäisiin säännös
siitä, että maksu julkisoikeudellisista suoritteista saadaan
periä siinä järjestyksessä kuin verojen ja maksujen perimisestä
ulosottotoimin annetussa laissa (367/61) säädetään.
Liiketoiminnan luonteisen maksullisen toiminnan saatavien osalta
tulisi sovellettavaksi yksityisoikeudellinen menettely eli
yleensä alioikeus- tai maksamismääräysmenettely.
9 §. Tarkemmat säännökset. Pykälässä annettaisiin valtuus
säätää tarvittaessa asetuksella 3 §:n 2 momentissa
tarkoitetuista kustannusvastaavuuteen kuuluvista kustannuksista
sekä lain täytäntöönpanosta.
10 §. Muut säännökset. Pykälän 1 momentissa todettaisiin,
että tätä lakia ei sovellettaisi siihen velkakirjojen
pääomamäärän mukaan määräytyvään leimaveroon, joka peritään
yrityskiinnitystä haettaessa. Sitä koskeva säännös on
leimaverolain 45 §:ssä.
Pykälän 2 momentissa todettaisiin, että siltä osin kuin tässä
laissa ei ole poikkeavia säännöksiä, noudatettaisiin valtion
maksuperustelakia (150/92). Valtion maksuperustelaista tulisivat
noudatettaviksi muun muassa maksullisia ja maksuttomia
suoritteita koskevat yleiset perusteet. Valtion maksuperustelaki
sisältää valtuutuksen säätää asetuksella omakustannusarvoon
kuuluvista kustannuksista ja maksujen perimisestä. Valtion
maksuperustelaki sallii myös säätää maksujen perimisestä
toisinkin virastokohtaisesti, jos tarvetta olisi poiketa
yleisistä säännöksistä. Pykälän mukaan valtion maksuperustelain
nojalla annettuja säännöksiä ja määräyksiä noudatettaisiin myös
tämän lain suhteen.
1.2. Leimaverolaki
10 §. Rekisteriotetta koskeva nimike. Kun patentti- ja
rekisterihallituksen rekisteriotteista ryhdytään perimään
leimaveron sijasta maksu, ehdotetaan nimikkeen 2 ja 3 kohta
kumottaviksi.
Yrityskiinnitysasiassa velkakirjaan merkittävää todistusta
koskeva nimike. Kun yrityskiinnitysasiassa velkakirjaan
merkittävästä todistuksesta ryhdytään perimään leimaveron
sijasta maksua, ehdotetaan yrityskiinnitysasiassa velkakirjaan
merkittävää todistusta koskeva nimike kumottavaksi.
12 §. Pykälässä säädetään leimaverovapaista
toimituskirjoista. Koska pykälän 1 momentin 11 kohdan mukaisia
karjanjalostusta varten perustetun siitoseläinosuuskunnan ja
maataloudellisen koneosuuskunnan sääntöjen taikka työsääntöjen
vahvistamista koskevia toimituskirjoja ei enää anneta,
ehdotetaan lainkohtaa muutettavaksi siten, että näitä koskevat
maininnat poistetaan.
Pykälän 1 momentin 29 kohdan mukaan leimaverosta on vapaa
patentti- ja rekisterihallituksen ja sen valitusosaston antama
päätös ja välipäätös. Pykälän 1 momentin 57 kohdan mukaan on
leimaverosta vapaa jäljennös osakeyhtiön yhtiöjärjestyksestä ja
osuuskunnan säännöistä sekä ote kaupparekisteristä, jotka
patentti- ja rekisterihallitus perus- tai muutosilmoituksen
rekisteröimisen jälkeen ensimmäisen kerran antaa ilmoituksen
tehneelle elinkeinonharjoittajalle. Kun patentti- ja
rekisterihallituksen suoritteiden osalta siirrytään leimaverosta
maksuihin, ehdotetaan pykälän 1 momentin 29 ja 57 kohta
kumottaviksi.
14 §. Kaupparekisteriin tehtävää ilmoitusta koskeva nimike.
Pykälässä säädetään asiakirjoista ja ilmoituksista perittävän
leimaveron määrästä. Kun kaupparekisteri-ilmoituksista
siirrytään perimään leimaveron sijasta maksua, ehdotetaan
kaupparekisteriin tehtävää ilmoitusta koskeva nimike
kumottavaksi.
15 §. Pykälän mukaan leimaverosta ovat vapaita muun muassa
eräät kaupparekisteriin tehtävät ilmoitukset sekä
patenttioikeuden siirtämistä koskeva uudistettu ilmoitus. Kun
patentti- ja rekisterihallituksen suoritteista siirrytään
perimään leimaveron sijasta maksua, ehdotetaan pykälää
muutettavaksi siten, että kyseiset kohdat poistetaan.
1.3. Patenttilaki
Voimassa olevan patenttilain 73 §:n mukaan patenttilaissa
tarkoitetut maksut vahvistetaan asetuksella. Kun patentti- ja
rekisterihallituksen suoritteista perittävistä maksuista
säädettäisiin erillinen laki, pääsääntöisesti kauppa- ja
teollisuusministeriö päättäisi maksuista säädöskokoelmassa
julkaistavalla päätöksellään. Patenttilain 73 §:ää ehdotetaan
muutettavaksi siten, että viittaus asetukseen poistetaan ja
maksuista todetaan säädettävän erikseen.
1.4. Mallioikeuslaki
Voimassa olevan mallioikeuslain 47 §:n mukaan
mallioikeuslaissa tarkoitetut maksut vahvistetaan asetuksella.
Kun patentti- ja rekisterihallituksen suoritteista perittävistä
maksuista säädettäisiin erillinen laki, pääsääntöisesti kauppa-
ja teollisuusministeriö päättäisi maksuista säädöskokoelmassa
julkaistavalla päätöksellään. Mallioikeuslain 47 §:ää ehdotetaan
muutettavaksi siten, että viittaus asetukseen poistetaan ja
maksuista todetaan säädettävän erikseen.
1.5. Laki yksinoikeudesta integroidun piirin piirimalliin
Voimassa olevan piirimallilain 45 §:n mukaan piirimallilaissa
tarkoitetut maksut vahvistetaan asetuksella noudattaen, mitä
valtion maksuperustelaissa säädetään. Kun patentti- ja
rekisterihallituksen suoritteista perittävistä maksuista
säädettäisiin erillinen laki, pääsääntöisesti kauppa- ja
teollisuusministeriö päättäisi maksuista säädöskokoelmassa
julkaistavalla päätöksellään. Piirimallilain 45 §:ää ehdotetaan
muutettavaksi siten, että viittaus asetukseen poistetaan ja
maksuista todetaan säädettävän erikseen.
1.6. Laki hyödyllisyysmallioikeudesta
Voimassa olevan hyödyllisyysmallioikeuslain 46 §:n mukaan
hyödyllisyysmallioikeuslaissa tarkoitetut maksut vahvistetaan
asetuksella. Kun patentti- ja rekisterihallituksen suoritteista
perittävistä maksuista säädettäisiin erillinen laki,
pääsääntöisesti kauppa- ja teollisuusministeriö päättäisi
maksuista säädöskokoelmassa julkaistavalla päätöksellään.
Hyödyllisyysmallioikeuslain 46 §:ää ehdotetaan muutettavaksi
siten, että viittaus asetukseen poistetaan ja maksuista todetaan
säädettävän erikseen.
1.7. Tavaramerkkilaki
Voimassa olevan tavaramerkkilain 58 §:n mukaan asetuksella
annetaan tarkemmat määräykset siitä, mitä hakijan on
noudatettava rekisteröintiasioissa. Kun patentti- ja
rekisterihallituksen suoritteista perittävistä maksuista
säädettäisiin erillinen laki, pääsääntöisesti kauppa- ja
teollisuusministeriö päättäisi maksuista säädöskokoelmassa
julkaistavalla päätöksellään. Tavaramerkkilain 58 §:ään
ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jonka mukaan maksuista
todetaan säädettävän erikseen.
1.8. Kaupparekisterilaki
21 §. Jos ilmoitus voimassa olevan kaupparekisterilain 21 §:n
mukaan on puutteellinen tai jos rekisteriviranomainen havaitsee
muun esteen rekisteröinnille, on hakijaa kehotettava annetussa
määräajassa antamaan lausuntonsa tai ryhtymään tarvittaviin
toimiin uhalla, että asia muuten raukeaa. Jos rekisteröimiselle
on olemassa este senkin jälkeen, kun kehotuksessa tarkoitettu
lausunto on annettu, rekisteröiminen on evättävä. Jotta
rekisteröiminen voitaisiin evätä myös puuttuvan maksun takia,
ehdotetaan pykälän 1 momenttia muutettavaksi siten, että hakijaa
on kehotettava määräajassa suorittamaan säädetty maksu uhalla,
että asia muuten raukeaa.
31 §. Voimassa olevan kaupparekisterilain 31 §:n mukaan
tarkemmat säännökset muun muassa ilmoituksiin liitettävistä
selvityksistä ja rekisteristä ja sen pitämisestä annetaan
asetuksella. Kun patentti- ja rekisterihallituksen suoritteista
perittävistä maksuista säädettäisiin erillinen laki,
pääsääntöisesti kauppa- ja teollisuusministeriö päättäisi
maksuista säädöskokoelmassa julkaistavalla päätöksellään.
Kaupparekisterilain 31 §:ään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2
momentti, jonka mukaan maksuista todetaan säädettävän erikseen.
2. Tarkemmat säännökset ja määräykset
Tarkemmat säännökset 1.1. kohdassa mainitun lain 3 §:n 2
momentissa tarkoitetuista kustannusvastaavuuteen kuuluvista
kustannuksista sekä lain täytäntöönpanosta annettaisiin
tarvittaessa asetuksella.
3. Voimaantulo
Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan 1 päivänä maaliskuuta 1993.
Kaupparekisteriin tehtäviin ilmoituksiin maksuihin perustuvaa
järjestelmää sovellettaisiin kuitenkin vasta 1 päivästä
syyskuuta 1993.
Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan
hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset:
1.
Laki
patentti- ja rekisterihallituksen suoritteista perittävistä
maksuista
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 §
Soveltamisala
Patentti- ja rekisterihallituksen suoritteista peritään
maksuja valtiolle sen mukaan kuin tässä laissa säädetään. Tätä
lakia sovelletaan myös sellaiseen muun viranomaisen tuottamaan
suoritteeseen, joka perustuu tai kohdistuu patentti- ja
rekisterihallituksen pitämään rekisteriin tai tiedostoon.
2 §
Määritelmiä
Tässä laissa tarkoitetaan:
1) suoritteella patentti- ja rekisterihallituksen tai muun 1
§:ssä tarkoitetun viranomaisen virkatoimia, niiden tuottamia
palveluja ja tavaroita sekä muuta toimintaa;
2) julkisoikeudellisella suoritteella patentti- ja
rekisterihallituksen tai muun 1 §:ssä tarkoitetun viranomaisen
suoritetta, jonka kysyntä perustuu lakiin tai asetukseen ja
jonka tuottamiseen mainituilla viranomaisilla on tosiasiallinen
yksinoikeus; sekä
3) suoriteryhmäkohtaisella kustannusvastaavuudella
patenttioikeuden, tavaramerkin, mallioikeuden,
hyödyllisyysmallioikeuden ja integroidun piirin piirimallin
muodostamiin suoriteryhmiin kuuluvien suoritteiden
rekisteröimisestä ja voimassapitämisestä perittävien maksujen
kokonaismäärän määräämistä siten, että maksujen kokonaismäärä
vastaa kyseisen rekisterin (suoriteryhmän) ylläpitämisestä
valtiolle aiheutuvien kokonaiskustannusten määrää.
3 §
Julkisoikeudellisista suoritteista perittävät maksut
Julkisoikeudellisesta suoritteesta valtiolle perittävän
maksun suuruuden tulee vastata suoritteen tuottamisesta
valtiolle aiheutuvien kokonaiskustannusten määrää
(omakustannusarvo).
Edellä 2 §:n 3 kohdassa lueteltuihin suoriteryhmiin kuuluvien
suoritteiden rekisteröimisestä ja voimassapitämisestä perittävän
maksun suuruus voidaan kuitenkin määrätä suoriteryhmäkohtaisen
kustannusvastaavuuden perusteella ottaen huomioon vuosittain
jätettävien rekisteröinti- ja voimassapitämishakemusten arvioitu
lukumäärä sekä 3 ja 4 momentin säännökset. Tämän momentin mukaan
määräytyvät maksut voidaan vahvistaa siten, että maksu on sitä
korkeampi mitä pidemmän ajan rekisteröinti on voimassa.
Tässä laissa tarkoitetun viranomaisen tai viranomaisten
samanlaatuisista suoritteista voidaan määrätä saman suuruinen
maksu silloinkin, kun suoritteen tuottamisesta valtiolle
aiheutuvat kustannukset poikkeavat toisistaan. Tällaisen
kiinteän maksun suuruutta määrättäessä on otettava huomioon
suoritteiden keskimääräinen kokonaiskustannus.
Teollisuuspoliittisista tai oikeudenhoitoon, uuden suoritteen
käyttöönottoon tai rekisteritietojen ajantasallapitoon
liittyvistä taikka kansainvälisistä sopimuksista tai käytännöstä
johtuvista syistä maksu voidaan määrätä perittäväksi yleisesti
suoritteen omakustannusarvoa tai suoriteryhmäkohtaista
kustannusvastaavuutta alempana tai jättää kokonaan perimättä.
Teollisuuspoliittisista taikka kansainvälisistä sopimuksista tai
käytännöstä johtuvista tai muista erityisistä syistä maksu, joka
muutoin määrättäisiin suoritteen omakustannusarvoa tai
suoriteryhmäkohtaista kustannusvastaavuutta vastaavaksi, saadaan
määrätä tätä korkeammaksi.
4 §
Muiden suoritteiden hinnat
Patentti- ja rekisterihallituksen muiden kuin 3 §:ssä
tarkoitettujen suoritteiden hinnoista päätetään
liiketaloudellisin perustein. Valtion talousarviossa voidaan
osoittaa määräraha liiketaloudellisin perustein hinnoiteltujen
suoritteiden hintojen alentamiseksi.
5 §
Ministeriön toimivalta
Kauppa- ja teollisuusministeriö päättää noudattaen mitä
valtion maksuperustelaissa (150/92) säädetään, mitkä patentti-
ja rekisterihallituksen ja 1 §:ssä tarkoitetut muun viranomaisen
suoritteet tai suoriteryhmät ovat maksullisia ja mistä
suoritteesta tai suoriteryhmästä maksu määrätään
omakustannusarvon, mistä suoriteryhmäkohtaisen
kustannusvastaavuuden perusteella ja mistä liiketaloudellisin
perustein.
Kauppa- ja teollisuusministeriö päättää myös 3 §:n 3
momentissa tarkoitetuista kiinteistä maksuista. Lisäksi
ministeriö päättää, mistä suoritteesta tai suoriteryhmästä ja
millä 3 §:n 4 momentissa sanotulla perusteella sekä miten maksun
suuruus voidaan määrätä suoritteen omakustannusarvosta tai
suoriteryhmäkohtaisesta kustannusvastaavuudesta poiketen.
6 §
Viranomaisen toimivalta
Muissa kuin 5 §:ssä sanotuissa tapauksissa toimivalta maksuja
ja suoritteiden hinnoittelua koskevissa asioissa on
asianomaisella viranomaisella.
7 §
Maksujen jakautuminen viranomaisten kesken
Maksun perii se viranomainen, jonka toimivaltaan kuuluu
päätöksenteko kyseisen suoritteen tuottamisesta. Maksun perivä
viranomainen on velvollinen korvaamaan suoritteen tuottamiseen
osallistuneelle muulle viranomaiselle osallistumisesta
aiheutuneet kustannukset.
8 §
Maksujen perintä
Maksu tämän lain 2 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetuista
julkisoikeudellisista suoritteista saadaan periä siinä
järjestyksessä kuin verojen ja maksujen perimisestä
ulosottotoimin annetussa laissa (367/61) säädetään.
Perittäessä saatavia 4 §:ssä tarkoitetuista muista
suoritteista noudatetaan, mitä yksityisoikeudellisten saatavien
perinnästä säädetään.
9 §
Tarkemmat säännökset
Tarkempia säännöksiä 3 §:n 2 momentissa tarkoitetuista
suoriteryhmäkohtaiseen kustannusvastaavuuteen kuuluvista
kustannuksista sekä lain täytäntöönpanosta voidaan antaa
tarvittaessa asetuksella.
10 §
Muut säännökset
Yrityskiinnityksen velkakirjojen pääomamäärän mukaan
määräytyvästä leimaverosta säädetään erikseen.
Muilta osin noudatetaan, mitä valtion maksuperustelaissa ja
sen nojalla annetuissa säännöksissä ja määräyksissä säädetään
tai määrätään.
11 §
Voimaantulo
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 1993.
Tämän lain säännöksiä sovelletaan leimaverolain 14 §:ssä
tarkoitettuihin kaupparekisteriin tehtäviin ilmoituksiin
kuitenkin vasta 1 päivästä syyskuuta 1993.
-----
2.
Laki
leimaverolain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan 6 päivänä elokuuta 1943 annetun leimaverolain
(662/43) 10 §:n Rekisteriotetta koskevan nimikkeen 2 ja 3 kohta
ja Yrityskiinnitysasiassa velkakirjaan merkittävää todistusta
koskeva nimike, 12 §:n 1 momentin 29 ja 57 kohta sekä 14 §:n
Kaupparekisteriin tehtävää ilmoitusta koskeva nimike,
sellaisina kuin ne ovat, 10 §:n Rekisteriotetta koskevan
nimikkeen 2 ja 3 kohta ja Yrityskiinnitysasiassa velkakirjaan
merkittävää todistusta koskeva nimike, 14 §:n Kaupparekisteriin
tehtävää ilmoitusta koskeva nimike 20 päivänä joulukuuta 1991
annetussa laissa (1555/91) sekä 12 §:n 1 momentin 29 kohta 19
päivänä marraskuuta 1971 annetussa laissa (776/71) ja 57 kohta
12 päivänä kesäkuuta 1980 annetussa laissa (419/80); sekä
muutetaan 12 §:n 1 momentin 11 kohta ja 15 §,
sellaisina kuin ne ovat, 12 §:n 1 momentin 11 kohta 23
päivänä joulukuuta 1987 annetussa laissa (1118/87) ja 15 §
mainitussa 20 päivänä joulukuuta 1991 annetussa laissa,
seuraavasti:
12 §
Leimaverosta ovat vapaat toimituskirjat:
- - - - - - - - - - - - - -
asioissa, jotka koskevat:
- - - - - - - - - - - - - -
1) metsästäjäin keskusjärjestön, riistanhoitoyhdistyksen,
vesilintujen suojeluyhdistyksen, kalastuskunnan tai
kalastushoitoyhtymän sääntöjen taikka työsääntöjen
vahvistamista;
- - - - - - - - - - - - - -
15 §
Edellä 14 §:ssä säädetystä leimaverosta ovat vapaat:
asiakirja, joka on laadittu kuoletetun asiakirjan sijaan, jos
tämä todistettavasti on ollut säädetyllä leimalla varustettu;
asiakirjan kaksoiskappale;
ilmoitus avustuskassarekisteriin; sekä
vekseli, joka on Suomen ulkopuolella maksettava,
asianmukaisesti leimalla varustetun vekselin kaksoiskappale ja
rahalaitoksen asettama maksujen välitykseen tarkoitettu oma
vekseli; samoin kuin
talletuspankkien, rahoitustoimintalaissa (1544/91)
tarkoitettujen luottolaitosten, arvopaperinvälitysliikkeiden,
vakuutuslaitosten ja ulkomaisten luottolaitosten Suomessa
olevien sivukonttoreiden toistensa maksettaviksi asettamat
vekselit.
---- Tämä laki tulee voimaan 1
päivänä maaliskuuta 1993. Lain 14
§:n kaupparekisteriin tehtävää ilmoitusta koskeva nimike
kumotaan kuitenkin vasta 1 päivänä syyskuuta 1993.
-----
3.
Laki
patenttilain 73 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 15 päivänä joulukuuta 1967 annetun patenttilain
(550/67) 73 §, sellaisena kuin se on 10 päivänä toukokuuta 1985
annetussa laissa (387/85), seuraavasti:
73 §
Tämän lain mukaan perittävistä maksuista säädetään erikseen.
Vuosimaksuista voidaan tällöin säätää, että yksi tai useampi
ensimmäisistä maksuvuosista on maksuton.
---- Tämä laki tulee voimaan 1
päivänä maaliskuuta 1993.
-----
4.
Laki
mallioikeuslain 47 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 12 päivänä maaliskuuta 1971 annetun mallioikeuslain
(221/71) 47 §:n 2 momentti seuraavasti:
47 §
- - - - - - - - - - - - - -
Tämän lain mukaan perittävistä maksuista säädetään erikseen.
---- Tämä laki tulee voimaan 1
päivänä maaliskuuta 1993.
-----
5.
Laki
yksinoikeudesta integroidun piirin piirimalliin annetun lain
45 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan yksinoikeudesta integroidun piirin piirimalliin 11
päivänä tammikuuta 1991 annetun lain (32/91) 45 § seuraavasti:
45 §
Maksut.
Tämän lain mukaan perittävistä maksuista säädetään erikseen.
---- Tämä laki tulee voimaan 1
päivänä maaliskuuta 1993.
-----
6.
Laki
hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain 46 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan hyödyllisyysmallioikeudesta 10 päivänä toukokuuta
1991 annetun lain (800/91) 46 § seuraavasti:
46 §
Tämän lain mukaan perittävistä maksuista säädetään erikseen.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 1993.
-----
7.
Laki
tavaramerkkilain 58 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään 10 päivänä tammikuuta 1964 annetun tavaramerkkilain
(7/64) 58 §:ään uusi 2 momentti seuraavasti:
58 §
- - - - - - - - - - - - - -
Tämän lain mukaan perittävistä maksuista säädetään erikseen.
---- Tämä laki tulee voimaan 1
päivänä maaliskuuta 1993.
-----
8.
Laki
kaupparekisterilain 21 ja 31 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 2 päivänä helmikuuta 1979 annetun
kaupparekisterilain (129/79) 21 §:n 1 momentti, sellaisena kuin
se on 9 päivänä maaliskuuta 1990 annetussa laissa (232/90), sekä
lisätään 31 §:ään, sellaisena kuin se on 4 päivänä joulukuuta
1981 annetussa laissa (834/81), uusi 2 momentti seuraavasti:
21 §
Jos ilmoitus on puutteellinen tai jos säädettyä maksua ei ole
suoritettu taikka jos rekisteriviranomainen havaitsee muun
esteen rekisteröinnille, ilmoituksen tekijää on kehotettava
määräajassa, jonka tulee olla vähintään kaksi kuukautta,
antamaan lausuntonsa tai ryhtymään tarvittaviin toimiin uhalla,
että asia muuten raukeaa.
- - - - - - - - - - - - - -
31 §
- - - - - - - - - - - - - -
Tämän lain mukaan perittävistä maksuista säädetään erikseen.
---- Tämä laki tulee voimaan 1
päivänä maaliskuuta 1993.
-----
Helsingissä 11 päivänä syyskuuta 1992
Tasavallan Presidentti
MAUNO KOIVISTO
Ministeri Ole Norrback
Liite
2.
Laki
leimaverolain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
kumotaan 6 päivänä elokuuta 1943 annetun leimaverolain
(662/43) 10 §:n Rekisteriotetta koskevan nimikkeen 2 ja 3 kohta
ja Yrityskiinnitysasiassa velkakirjaan merkittävää todistusta
koskeva nimike, 12 §:n 1 momentin 29 ja 57 kohta sekä 14 §:n
Kaupparekisteriin tehtävää ilmoitusta koskeva nimike,
sellaisina kuin ne vat, 10 §:n Rekisteriotetta koskevan
nimikkeen 2 ja 3 kohta ja Yrityskiinnitysasiassa velkakirjaan
merkittävää todistusta koskeva nimike, 14 §:n Kaupparekisteriin
tehtävää ilmoitusta koskeva nimike 20 päivänä joulukuuta 1991
annetussa laissa (1555/91) sekä 12 §:n 1 momentin 29 kohta 19
päivänä marraskuuta 1971 annetussa laissa (776/71) ja 57 kohta
12 päivänä kesäkuuta 1980 annetussa laissa (419/80), sekä
muutetaan 12 §:n 1 momentin 11 kohta ja 15 §,
sellaisina kuin ne ovat, 12 §:n 1 momentin 11 kohta 23
päivänä joulukuuta 1987 annetussa laissa (1118/87) ja 15 §
mainitussa 20 päivänä joulukuuta 1991 annetussa laissa,
seuraavasti:
Voimassa oleva laki Ehdotus
10 §
Seuraavat toimituskirjat
tai viranomaiselle esitettyyn
asiakirjaan merkityt
lupatodistukset, mikäli ne
eivät ole leimaverosta
vapaat, on 6 ja 8 §:ssä
säädetyn leimaveron sijasta
varustettava leimalla
seuraavin säännöksin:
- - - - - - - - - - - - - -
Rekisteriote
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
2) muista patentti- ja (2 ja 3 kohta kumotaan)
rekisterihallituksesta
pidetyistä rekistereistä kuin
kaupparekisteristä 70
markkaa;
3) kaupparekisteristä 70
markkaa sekä
rekisteritoimiston
paikallisviranomaisena
pitämästä kaupparekisteriin
perustuvasta
paikallisluettelosta 70
markkaa;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Yrityskiinnitysasiassa (nimike kumotaan)
velkakirjaan merkittävä
todistus 290 markkaa. Kun
samassa asiassa todistus
merkitään useampaan kuin
yhteen velkakirjaan, tässä
tarkoitettu leimavero
suoritetaan vain yhdestä
todistuksesta.
12 §
Leimaverosta ovat vapaat
toimituskirjat:
- - - - - - - - - - - - - -
asioissa, jotka koskevat:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
11) karjanjalostusta 1) metsästäjäin
varten perustetun keskusjärjestön,
siitoseläinosuuskunnan, riistanhoitoyhdistyksen,
maataloudellisen vesilintujen
koneosuuskunnan, suojeluyhdistyksen,
metsästäjäin keskusjärjestön, kalastuskunnan tai
riistanhoitoyhdistyksen, kalastushoitoyhtymän
vesilintujen sääntöjen taikka työsääntöjen
suojeluyhdistyksen, vahvistamista;
kalastuskunnan tai
kalastushoitoyhtymän
sääntöjen taikka työsääntöjen
vahvistamista;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
29) patentti- ja (29 kohta kumotaan)
rekisterihallituksen ja sen
valitusosaston antama päätös
ja välipäätös;
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
57) jäljennös osakeyhtiön (57 kohta kumotaan)
yhtiöjärjestyksestä ja
osuuskunnan säännöistä sekä
ote kaupparekisteristä, jotka
patentti- ja
rekisterihallitus perus- tai
muutosilmoituksen
rekisteröimisen jälkeen
ensimmäisen kerran antaa
ilmoituksen tehneelle
elinkeinonharjoittajalle.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
14 §
Jäljempänä mainituista
asiakirjoista ja
ilmoituksista, mikäli ne
eivät ole leimaverosta
vapaat, peritään leimavero
seuraavin määrin:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Ilmoitus (nimike kumotaan)
kaupparekisteriin:
1) yksityisen
elinkeinonharjoittajan
perusilmoitus 350 markkaa,
avoimen yhtiön sekä
kommandiittiyhtiön
perusilmoitus 700 markkaa ja
muun elinkeinonharjoittajan
perusilmoitus 1 400 markkaa;
2) osakeyhtiön
yhtiöjärjestyksen ja
osuuskunnan sääntöjen
muuttamista, avoimen yhtiön
tai kommandiittiyhtiön
muuttamista osakeyhtiöksi
sekä yhdistyksen muuttamista
osuuskunnaksi koskeva
muutosilmoitus 1 400 markkaa
ja muu muutosilmoitus 280
markkaa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
15 § 15 §
Edellä 14 §:ssä säädetystä Edellä 14 §:ssä säädetystä
leimaverosta ovat vapaat: leimaverosta ovat vapaat:
asiakirja, joka on asiakirja, joka on
laadittu kuoletetun laadittu kuoletetun
asiakirjan sijaan, jos tämä asiakirjan sijaan, jos tämä
todistettavasti on ollut todistettavasti on ollut
säädetyllä leimalla säädetyllä leimalla
varustettu; varustettu;
asiakirjan kaksoiskappale; asiakirjan kaksoiskappale;
ilmoitus ilmoitus
kaupparekisteriin avustuskassarekisteriin;
postiosoitteen muuttamisesta, sekä
elinkeinotoiminnan
lakkaamisesta, niin myös
keskinäistä palo-, eläin- ja
kalastusvakuutus yhdistystä,
karjanjalostamista varten
perustettua
siitoseläinosuuskuntaa ja
maataloudellista
koneosuuskuntaa koskeva
rekisteri-ilmoitus, samoin
kuin ilmoitus
avustuskassarekisteriin;
uudistettu ilmoitus,
sitten kun asianmukaisesti
leimalla varustettu ilmoitus
patenttioikeuden
siirtämisestä on hylätty;
sekä
vekseli, joka on vekseli, joka on
maksettava Suomen maksettava Suomen
ulkopuolella, asianmukaisesti ulkopuolella, asianmukaisesti
leimalla varustetun vekselin leimalla varustetun vekselin
kaksoiskappale ja kaksoiskappale ja
rahalaitoksen asettama rahalaitoksen asettama
maksujen välitykseen maksujen välitykseen
tarkoitettu oma vekseli ; tarkoitettu oma vekseli;
samoin kuin samoin kuin
talletuspankkien, talletuspankkien,
rahoitustoimintalaissa rahoitustoimintalaissa
tarkoitettujen (1544/91)
luottolaitosten, tarkoitettujen
arvopaperinvälitysliikkeiden, luottolaitosten,
vakuutuslaitosten ja arvopaperinvälitysliikkeiden,
ulkomaisten luottolaitosten vakuutuslaitosten ja
Suomessa olevien ulkomaisten luottolaitosten
sivukonttoreiden toistensa Suomessa olevien
maksettaviksi asettamat sivukonttoreiden toistensa
vekselit. maksettaviksi asettamat
vekselit.
----
Tämä laki tulee voimaan 1
päivänä maaliskuuta 1993.
Lain 14 §:n kaupparekisteriin
tehtävää ilmoitusta koskeva
nimike kumotaan kuitenkin
vasta 1 päivänä syyskuuta
1993.
----
3.
Laki
patenttilain 73 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 15 päivänä joulukuuta 1967 annetun patenttilain
(550/67) 73 §, sellaisena kuin se on 10 päivänä toukokuuta 1985
annetussa laissa (387/85), seuraavasti:
Voimassa oleva laki Ehdotus
73 § 73 §
Tässä laissa tarkoitetut Tämän lain mukaan
maksut vahvistetaan perittävistä maksuista
asetuksella. Vuosimaksuista säädetään erikseen.
voidaan tällöin säätää, että Vuosimaksuista voidaan
yksi tai useampi tällöin säätää, että yksi tai
ensimmäisistä maksuvuosista useampi ensimmäisistä
on maksuton. maksuvuosista on maksuton.
----
Tämä laki tulee voimaan 1
päivänä maaliskuuta 1993.
----
4.
Laki
mallioikeuslain 47 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 12 päivänä maaliskuuta 1971 annetun mallioikeuslain
(221/71) 47 §:n 2 momentti seuraavasti:
Voimassa oleva laki Ehdotus
47 § 47 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tässä laissa tarkoitetut Tämän lain mukaan
maksut vahvistetaan perittävistä maksuista
asetuksella. säädetään erikseen.
----
Tämä laki tulee voimaan 1
päivänä maaliskuuta 1993.
----
5.
Laki
yksinoikeudesta integroidun piirin piirimalliin annetun lain
45 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan yksinoikeudesta integroidun piirin piirimalliin 11
päivänä tammikuuta 1991 annetun lain (32/91) 45 § seuraavasti:
Voimassa oleva laki Ehdotus
45 § 45 §
Maksujen vahvistaminen. Maksut
Tässä laissa tarkoitetut Tämän lain mukaan
maksut vahvistetaan perittävistä maksuista
asetuksella noudattaen, mitä säädetään erikseen.
valtion maksuperustelaissa
(980/73) säädetään.
----
Tämä laki tulee voimaan 1
päivänä maaliskuuta 1993.
----
6.
Laki
hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain 46 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan hyödyllisyysmallioikeudesta 10 päivänä toukokuuta
1991 annetun lain (800/91) 46 § seuraavasti:
Voimassa oleva laki Ehdotus
46 § 46 §
Tässä laissa tarkoitetut Tämän lain mukaan
maksut vahvistetaan perittävistä maksuista
asetuksella. säädetään erikseen.
----
Tämä laki tulee voimaan 1
päivänä maaliskuuta 1993.
----
7.
Laki
tavaramerkkilain 58 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään 10 päivänä tammikuuta 1964 annetun tavaramerkkilain
(7/64) 58 §:ään uusi 2 momentti seuraavasti:
Voimassa oleva laki Ehdotus
58 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tämän lain mukaan
perittävistä maksuista
säädetään erikseen.
----
Tämä laki tulee voimaan 1
päivänä maaliskuuta 1993.
----
8.
Laki
kaupparekisterilain 21 ja 31 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 2 päivänä helmikuuta 1979 annetun
kaupparekisterilain (129/79) 21 §:n 1 momentti, sellaisena kuin
se on 9 päivänä maaliskuuta 1990 annetussa laissa (232/90), sekä
lisätään 31 §:ään, sellaisena kuin se on 4 päivänä joulukuuta
1981 annetussa laissa (834/81), uusi 2 momentti seuraavasti:
Voimassa oleva laki Ehdotus
21 § 21 §
Jos ilmoitus on Jos ilmoitus on
puutteellinen tai jos puutteellinen tai jos
rekisteriviranomainen säädettyä maksua ei ole
havaitsee muun esteen suoritettu taikka jos
rekisteröinnille, ilmoituksen rekisteriviranomainen
tekijää on kehotettava havaitsee muun esteen
määräajassa, jonka tulee olla rekisteröinnille, ilmoituksen
vähintään kaksi kuukautta, tekijää on kehotettava
antamaan lausuntonsa tai määräajassa, jonka tulee olla
ryhtymään tarvittaviin vähintään kaksi kuukautta,
toimiin uhalla, että asia antamaan lausuntonsa tai
muuten raukeaa. ryhtymään tarvittaviin
toimiin uhalla, että asia
muuten raukeaa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
31 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tämän lain mukaan
perittävistä maksuista
säädetään erikseen.
----
Tämä laki tulee voimaan 1
päivänä maaliskuuta 1993.
----