Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi korkeakoululaitoksen
kehittämisestä annetun lain 3 §:n muuttamisesta
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Korkeakoululaitoksen kehittämisestä annetun lain mukaan yliopistojen
tehokkaan ja tuloksellisen toiminnan varmistamiseksi korotetaan valtion
talousarviossa vuosina 19972000 yliopistojen toimintamenomomentille
osoitettua määrärahaa vuosittain vähintään määrällä, joka vastaa valtion
keskustason palkkauksia koskevista sopimusratkaisuista aiheutuvaa
palkkausmenojen kasvua. Lakia ehdotetaan muutettavaksi vuoden 2002
alusta siten, että vastaavaa vuosittaista korotusta jatketaan. Lisäksi
ehdotetaan säädettäväksi, että määrärahaa korotetaan vuonna 2002
vähintään 40 miljoonalla eurolla, vuonna 2003 vähintään 30 miljoonalla
eurolla ja vuonna 2004 vähintään 20 miljoonalla eurolla.
Esitys liittyy vuoden 2002 valtion talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu
käsiteltäväksi sen yhteydessä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden
2002 alusta.
PERUSTELUT
1. Johdanto
Korkeakoululaitoksen kehittämistä koskevan lainsäädännön
voimassaolokauteen liittyvät yliopistojen voimakas laajentuminen ja
toiminnan ohjauksessa tapahtuneet muutokset. Yliopistojen päätäntävaltaa
on lisätty, ja yksityiskohtaisesta budjettiohjauksesta on siirrytty
tulosohjaukseen, jossa korostetaan toiminnan tavoitteiden ja määrärahojen
välistä yhteyttä. Yliopistojen toiminnan laatu on otettu huomioon
kohdentamalla osa määrärahoista tuloksellisuuden perusteella.
Nykyisessä hallitusohjelmassa edellytetään, että yliopistojen
perusvoimavarojen kehitys turvataan myös vuoden 2000 jälkeen
lainsäädännöllä. Tässä yhteydessä joudutaan myös arvioimaan yliopistojen
toiminnan laajuudessa ja toimintatavoissa tapahtuneita muutoksia.
2. Nykytila
2.1. Lainsäädäntö
Korkeakoululaitoksen kehittämisestä annettu laki (1052/1986), jäljempänä
kehittämislaki, koskee seuraavia yliopistoja: Helsingin yliopisto, Jyväskylän
yliopisto, Oulun yliopisto, Joensuun yliopisto, Kuopion yliopisto, Turun
yliopisto, Tampereen yliopisto, Åbo Akademi, Vaasan yliopisto, Lapin
yliopisto, Teknillinen korkeakoulu, Tampereen teknillinen korkeakoulu,
Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu, Helsingin kauppakorkeakoulu,
Svenska Handelshögskolan, Turun kauppakorkeakoulu, Taideteollinen
korkeakoulu, Sibelius-Akatemia, Teatterikorkeakoulu ja
Kuvataideakatemia.
Kehittämislakia annettaessa sen 3 §:llä turvattiin yliopistojen määrärahojen
reaalitaso vuosina 19871996 seuraavasti: "Korkeakoulujen tehokkaan ja
tuloksellisen toiminnan varmistamiseksi korotetaan korkeakoululaitokselle
valtion tulo- ja menoarvioissa osoitettujen määrärahojen yhteismäärää
vuosina 19871996 vuosittain vähintään kustannustason nousua
vastaavasti." Sittemmin eduskunta päätti, että kehittämislain 3 § ei ole
voimassa vuosina 1993 ja 1994.
Vuonna 1996 annetulla lailla kehittämislain 3 §:n voimassaoloaikaa
jatkettiin vuosiksi 19972000, ja pykälä muutettiin seuraavaan muotoon:
"Yliopistojen tehokkaan ja tuloksellisen toiminnan varmistamiseksi
korotetaan valtion talousarviossa 19972000 yliopistojen
toimintamenomomentille osoitettua määrärahaa vuosittain vähintään
määrällä, mikä vastaa valtion keskustason palkkauksia koskevista
sopimusratkaisuista aiheutuvaa palkkausmenojen kasvua."
2.2. Määrärahojen kehitys
Yliopistomäärärahat ovat reaalisesti hieman lisääntyneet vuodesta 1991
vuoteen 1999. Vuonna 1991 yliopistomäärärahojen (yliopistojen
toimintamenot ja yliopistolaitoksen yhteiset menot) reaalitaso oli vuoden
1999 rahassa 4 828 miljoonaa markkaa. Vuonna 1999 määrärahat olivat
yhteensä 4 957 miljoonaa markkaa. Ottaen huomioon toiminnan
laajentuminen yliopistomäärärahat ovat laskeneet vuosina 19911999
uusia opiskelijoita kohden 13 prosenttia ja maisterin ja tohtorin tutkintojen
yhteismäärää kohden 30 prosenttia.
Vertailukelpoisuuden saavuttamiseksi tilinpäätöksen lukuja on korjattu
ottaen huomioon budjettiteknisten muutosten vaikutukset määrärahoihin.
Vuoden 1991 määrärahat on saatettu vastaamaan nykyistä nettobudjetointia,
ja kiinteistöhallinnon järjestelyistä aiheutuneet muutokset on vähennetty
määrärahoista. Vuoden 1991 määrärahat on muutettu vuoden 1999 rahaksi
käyttäen indeksiä, jossa palkansaajien ansiotasoindeksillä (valtiosektori) on
painotus kaksi kolmasosaa ja tukkuhintaindeksillä painotus yksi kolmasosa.
Kustannustason nousua on 1990-luvulla kompensoitu palkkausmenojen
osalta, mutta esimerkiksi tilakustannusten voimakasta kasvua ja muuta
kustannustason nousua ei ole täysimääräisesti otettu huomioon.
Hallitusohjelmaa toteuttavia valtakunnallisia ohjelmia ja muita
valtakunnallisia toimintoja on rahoitettu pääasiassa yliopistojen
voimavaroja uudelleen kohdentamalla. Toteutuneet määrärahojen lisäykset
ovat pitkälti olleet hankesidonnaisia ja rasittavat osaltaan yliopistojen
perusvoimavaroja. Tämän kehityksen seurauksena yliopistojen varsinaiseen
toimintaan tarkoitettujen ennalta kohdentamattomien toimintamenojen
määrä on koko ajan supistunut ja siten aiheuttanut ongelmia yliopistojen
perustoiminnoille.
2.3. Ulkopuolinen rahoitus
Yliopistojen ulkopuolisella rahoituksella on tarkoitettu varsinaista
budjettirahoitusta täydentäviä rahoitusmuotoja. Näitä ovat maksullinen
toiminta, yhteisrahoitteinen toiminta ja lahjoitukset.
Ulkopuolisen rahoituksen on katsottu vahvistavan yliopistojen
yhteiskunnallista ja alueellista roolia. Lähtökohtana on ollut, että
rahoituksen on tuettava yliopiston muuta toimintaa ja oltava
koulutuspoliittisesti ja yhteistyön kannalta tarkoituksenmukaista.
Ulkopuolinen rahoitus on kuitenkin täydentävää. Yliopistojen
perustehtävien suorittamisessa suoran budjettirahoituksen merkitys on
ensisijainen. Yliopistojen omassa harkinnassa on ollut päättää rahoituksen
määrää ja kohdentamista koskevista rajoista. Yliopistojen
tulossopimuksissa on sovittu liiketaloudellisen maksullisen toiminnan tulo-
ja kannattavuustavoitteista. Julkisoikeudellisen maksullisen toiminnan
osalta ei tavoitteita ole asetettu. Perittävistä maksuista on määrätty
ministeriön päätöksin. Lähtökohtana on kuitenkin toiminnan katteellisuus.
Yhteisrahoitteisissa hankkeissa rahoittaja maksaa vain osan kustannuksista.
Yliopisto vastaa yleensä virkatyöstä, tiloista sekä yleis- ja
pääomakustannuksista. Normaalisti yhteisrahoitteiseen toimintaan
osallistuu koti- ja ulkomaisia tahoja, joiden tehtäviin tieteen tai
kehittämistoiminnan tukeminen kuuluu. Yhteisrahoituksen avulla voidaan
merkittävästi kehittää yliopistojen toimintaa, mutta samalla yhteisrahoitus
kuluttaa yliopistojen muihin toimintoihin varattuja resursseja.
2.4. Kansainvälistä vertailua
Kansainvälisesti koulutusjärjestelmien menoja verrataan tavallisesti
koulutusmenojen osuudella bruttokansantuotteesta. Maiden välistä vertailua
vaikeuttaa rahoitusjärjestelmien erilaisuus. Esimerkiksi Suomessa
koulutusmenoissa ovat mukana myös yliopistojen tutkimustoiminnan
menot.
Uusimmissa kansainvälisissä koulutusmenojen vertailuissa yliopistosektorin
tietoja ei ole erotettu muusta korkea-asteen koulutuksesta. Vuonna 1997
korkea-asteen koulutukseen kohdistuneiden koulutusmenojen osuus
bruttokansantuotteesta oli sekä Suomessa että muissa Taloudellisen
kehityksen ja yhteistyön järjestön jäsenmaissa (OECD-maat) keskimäärin
1,7 prosenttia. Koulutuksen opiskelijaa kohden lasketut kustannukset olivat
Suomessa selvästi OECD-maiden keskiarvoa alhaisemmat.
2.5. Nykytilan arviointi
Vuodesta 1991 vuoteen 2000 yliopistojen toiminta on laajentunut
voimakkaasti. Maisterintutkintojen määrä on kasvanut 37 prosenttia eli 8
410 tutkinnosta vuonna 1991 11 515 tutkintoon vuonna 2000 ja
tohtorintutkintojen määrä 121 prosenttia eli 524 tutkinnosta 1 156
tutkintoon. Uusien opiskelijoiden määrä on kasvanut 26 prosenttia eli
17 150 opiskelijasta 21 646 opiskelijaan. Lukumäärään sisältyvät myös
tietoteollisuusalojen muuntokoulutusohjelmiin otetut opiskelijat.
Opiskelijoiden kokonaismäärä on vastaavana aikana kasvanut 36 prosenttia
eli 115 573 opiskelijasta 157 195 opiskelijaan.
Verrattaessa määrärahojen kokonaiskehitystä toiminnan laajenemiseen
voidaan kaikilla indikaattoreilla todeta, että yliopistojen määrärahakehitys
on ollut aleneva. Vertailua kokonaisopiskelijamäärään voidaan kritisoida
sillä, että kokonaisopiskeluajat ovat Suomessa korkeat ja opintojen
laskennallinen läpäisy alhainen. Ylempien kandidaatintutkintojen
suorittamisen bruttomediaaniaika on ollut koko 1990-luvun ajan 6,5 vuotta
normatiivisen opiskeluajan ollessa 5 vuotta (lääketieteen ja
eläinlääketieteen aloilla 6 vuotta). Selittävinä tekijöinä ovat muun muassa
työssäkäynti opiskelun ohella ja halu varmistaa työelämään sijoittuminen
suorittamalla tutkinnoissa huomattavasti normatiivista enemmän
opintoviikkoja. Kuitenkin opintojen läpäisyssä on 1990-luvulla tapahtunut
huomattavaa tehostumista, koska läpäisykerroin on noussut vuosien 1991
1993 62 prosentista 69 prosenttiin vuosina 19982000. Edellä esitetyistä
syistä vertailua tutkintomääriin ja uusien opiskelijoiden määriin voidaan
pitää kokonaisopiskelijamäärää parempina kriteereinä.
Taloudellisen laman vuosina 1990-luvun alussa yliopistot sopeuttivat
toimintaansa niukkenevaan budjettikehykseen varsinaisten
määrärahaleikkausten lisäksi toteuttamalla rakenteellisen kehittämisen
toimenpiteitä ja lisäämällä budjetin ulkopuolista rahoitusosuuttaan.
Säästöjen kohdentamisessa ei voitu edetä täysin rationaalisesti, mitä
yliopistojen pitkäjänteinen kehittäminen olisi edellyttänyt. Yliopistojen
menoista kaksi kolmasosaa on palkkamenoja, ja henkilöstön vähentäminen
on yliopistoissa vaikeaa. Siitä huolimatta yliopistot turvautuivat myös
lomautuksiin ja irtisanomisiin. Säästöt kohdistuivat kuitenkin erityisen
voimakkaasti muihin toimintamenoihin. Varsinkin kirjasto- ja
laitehankintoja jouduttiin vähentämään. Samanaikaisesti yliopistot toimivat
ympäristössä, jossa teknologisen kehityksen nopeuden ja
tutkimustoiminnan laajenemisen seurauksena muun muassa laitteistojen,
tietotekniikkavälineistön ja tietoliikenneverkkojen uusiutumisvauhti on
jatkuvasti kiihtynyt.
Toimintamenobudjetoinnin yhteydessä omaksuttu siirtomäärärahakäytäntö
helpotti osaltaan yliopistojen sopeutumista muuttuvaan
toimintaympäristöön ja talouskehitykseen.
Opetusministeriö käynnisti vuonna 1991 yliopistojen rakenteellisen
kehittämistyön, jonka seurauksena valtioneuvosto vahvisti
toimenpideohjelman vuosiksi 19931996 osana koulutuksen ja
korkeakouluissa harjoitettavan tutkimuksen kehittämissuunnitelmaa.
Toimenpideohjelman lisäksi yliopistot ovat aktiivisesti toteuttaneet omia
rakenteellisen kehittämisen toimenpiteitään ja kohdentaneet hallinnosta ja
tukitoimista voimavaroja yliopistojen perustehtäviin. Kaikkiaan voidaan
arvioida, että yliopistot ovat rakenteellisen kehittämisen kautta vapauttaneet
noin 250 miljoonaa markkaa voimavarojaan uudelleen kohdennettavaksi.
Yliopistojen budjettirahoituksen ulkopuolisen rahoituksen määrä oli vuonna
2000 yhteensä 3 342 miljoonaa markkaa eli 36 prosenttia yliopistojen
kokonaisrahoituksesta. Ulkopuolisen rahoituksen kasvua vuodesta 1991 oli
2 104 miljoonaa markkaa. Rahoituksesta yli puolet on tutkimusrahoitusta.
Merkittävimpiä rahoittajia ovat Suomen Akatemia ja Teknologian
kehittämiskeskus. Ulkopuolinen rahoitus on luonteeltaan
toimintasidonnaista eikä lisää yliopistojen perusvoimavaroja. Monessa
tapauksessa se edellyttää muun muassa yleiskustannusten osalta panostusta
yliopiston perusvoimavaroista. Yliopistojen kanssa käydyissä
tulosneuvotteluissa on sovittu pyrittävän kehittämään ulkopuolista
rahoitusta niin, että se tukee nykyistä voimakkaammin yliopistojen
profiloitumista ja painopistealueita ja tuottaa näin synergiaa yliopistojen
perustoiminnoille.
Yliopistojen kustannusseurantaa ja tietoisuutta on kehitetty koko 1990-
luvun ajan toiminnan taloudellisuuden ja tehokkuuden parantamiseksi.
Kehitystä ovat jäntevöittäneet vuonna 1994 käyttöön otettu
tulosneuvottelujärjestelmä ja vuodesta 1997 alkaen asteittainen siirtyminen
toiminnan tavoitteisiin pohjautuvaan laskennalliseen rahoitukseen.
Ulkoisessa toiminnassa on parannettu hinnoittelun kustannusvastaavuutta ja
asetettu toiminnalle kannattavuus- ja tulotavoitteet.
3. Esityksen tavoitteet ja ehdotetut muutokset
3.1. Tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi
Yliopistolaissa (645/1997) yliopistojen perustehtäviksi määritellään vapaan
tutkimuksen ja tieteellisen ja taiteellisen sivistyksen edistäminen sekä
ylimmän opetuksen antaminen. Suomalaisten yliopistojen tehtävässä on
korostettu erityisesti perustutkimuksen merkitystä uusien innovaatioiden
tuottajana. Innovaatiojärjestelmän laatua ja toimintakykyä pidetään
teollisuusmaissa nykyisin kilpailukyvyn perustekijänä. Kehitys 1990-lu-
vulla on johtanut siihen, että taloudellinen kasvu ei painotu pelkästään
luonnollisten tuotannontekijöiden varaan, vaan tietointensiivisten alojen ja
teknologian kehityksen myötä inhimillisen osaamispääoman merkitys
tuotannontekijänä korostuu. Kaikki kehittyneet teollisuusmaat ovat mukana
muutosprosessissa, jossa pyritään siirtymään resurssipohjaisesta taloudesta
innovaatio- ja osaamisperusteiseen talouteen. Useat maat ovat panostaneet
erittäin voimakkaasti tutkimus- ja kehitystoimintaan.
Kauppa- ja teollisuusministeriön vuonna 1993 julkaistussa kansallisessa
teollisuusstrategiassa todettiin, että tutkimusten mukaan
koulutusinvestointien kansantaloudellisen tuoton on yleensä todettu
ylittävän perinteisten reaali-investointien tuoton. Tuottavuuden kasvun
realisoituminen edellyttää kuitenkin, että koulutettu työvoima ohjautuu
talouden kannalta tehokkaasti.
Suomalaisen yhteiskunnan kehittäminen lähtee ajatuksesta, jonka mukaan
taloudellinen kasvu ja yhteiskunnallinen vakaus ovat hyvinvoinnin
keskeinen edellytys. Kansallisen innovaatiojärjestelmän toiminnassa
avainasemassa ovat tutkimus, teknologia ja tuotekehitys sekä koulutus.
Innovaatiojärjestelmän toiminnan kannalta on tärkeää, että sen osa-alueet
kehittyvät keskinäisessä tasapainossa. Suomalaisen innovaatiojärjestelmän
vahvuutena voidaan pitää muun muassa yritysten ja yliopistojen välistä
yhteistyötä, tutkimuksen taloudellisia resursseja sekä teknologian kehitystä
ja soveltamista, joissa IMD (International Institute for Management
Development) on arvioinut Suomen yhdeksi johtavista maista.
Suomalaista innovaatiojärjestelmää on johdonmukaisesti kehitetty 1990-
luvulla. Kilpailukykymme kannalta erittäin merkittävä on tutkimus- ja
kehitystyön bruttokansantuoteosuuden tietoinen nosto hyvälle
kansainväliselle tasolle eli 2,87 prosenttiin vuoden 1998 lopussa.
Yliopistoissa toteutettu tutkimuspainotteinen strategia ja siihen liittyvä
huippuyksikköpolitiikka ovat luoneet suotuisia edellytyksiä tutkimuksen ja
taiteellisen toiminnan ja sitä kautta maamme kansainvälisen kilpailukyvyn
kehitykselle. Voidaan myös arvioida, että Suomi on pystynyt hyödyntämään
tietointensiivisten alojen kasvun avaamia mahdollisuuksia poikkeuksellisen
hyvin.
Valtiovallan tehtävänä on turvata koulutetun työvoiman ja tarvittavan
osaamisen saatavuus sekä henkisen pääomaan kumuloituminen. Tämän
vuoksi yliopisto- ja tutkijakoulutusta on voitava tarjota riittävän suurelle
joukolle ikäluokasta. Yliopistolain mukaan korkeakoulututkintoon johtava
opetus on opiskelijalle maksutonta. Opetuksen järjestäminen edellyttää näin
ollen yhteiskunnalta saatavaa rahoitusta.
Tietointensiivisten alojen kasvu korostaa yliopistokoulutuksen merkitystä.
Voidakseen vastata nopean kehityksen vaatimuksiin yliopistoilla on oltava
käytettävissään ajanmukaiset ja laadukkaat tutkimuksen ja opetuksen
perusedellytykset: laitteet, tilat, opettajat ja muu henkilöstö.
Yliopistokoulutusta on voitava kohdentaa joustavasti sinne, missä syntyy
erityistarpeita. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat tietoteollisuusohjelma ja
valmisteilla oleva opettajankoulutuksen kehittämisohjelma. Yliopistoilla
tulee myös olla elinkeinoelämän ja muun yhteiskunnan tarpeista lähtevää
jatko- ja täydennyskoulutusta. Samoin yliopistoilla tulee olla valmiutta
muuttaa profiloitumis- ja painopistealueitaan tutkimustoiminnassa.
Nykyisen osaamispääoman ylläpito ja uudistaminen, uusien innovaatioiden
luominen ja kehityksen kasvu-uralla pysyminen edellyttävät panostusta
perustutkimukseen ja tutkijakoulutukseen. Uuden tiedon syntymisen myötä
ja tiedon ja osaamisvaatimusten jatkuvasti muuttuessa tutkimuksen rinnalla
korostuu laadukkaan koulutuksen merkitys. On pystyttävä antamaan
tiedollisia ja toiminnallisia valmiuksia tehtäviin, jotka nykyään ovat vielä
täysin tuntemattomia. Koulutuksen tuotokset muodostavat inhimillisen
peruspääoman tulevaisuuden tutkimus- ja kehittämistyöhön ja sitä kautta
tuottavaan toimintaan.
Kansainvälisessä kehityksessä on tärkeää kansallisen identiteetin ylläpito ja
kehittäminen sekä sivistysperinnön vaaliminen ja kartuttaminen. Tämä
edellyttää panostusta myös sellaiseen toimintaan, joka ei välttämättä näy
suurina kasvulukuina tuotannollisessa toiminnassa, mutta luo pohjaa
henkiselle ja kulttuuriselle kasvulle. Tulevaisuudessa tulee myös edelleen
huolehtia koulutukseen ja tutkimukseen liittyvien eettisten arvojen
säilymisestä.
Yliopistojen tämän hetken toiminnassa ulkopuolisen tutkimusrahoituksen
kasvu on kehittänyt yliopistojen tutkimusyhteistyötä, mutta samalla lisännyt
painetta yliopistojen perusinfrastruktuuria kohtaan. Tutkimukseen ja
tutkijakoulutusjärjestelmään panostaminen on korostanut tutkimuksen
merkitystä ja tehostanut innovaatiotoimintaa, mutta samanaikaisesti tulisi
enenevästi huolehtia myös tutkimustoiminnalle kasvualustana toimivan
koulutuksen perusinfrastruktuurin kehittämisestä. Yliopistot ovat tehneet
rakenteellista kehittämistyötä ja ohjanneet voimavaroja painoaloille. On
tärkeää, että yliopistolaitoksen toiminnassa tapahtunut kasvu voisi riittävästi
heijastua myös yliopistojen määrärahoihin ja että yliopistojen sisäisiä
panostuksia voitaisiin vahvistaa julkisella rahoituksella.
Valtiontalous on viime vuosina ollut tiukkaa. Taloudellinen kehitys jatkuu
samanlaisena myös 2000-luvun alussa. Valtiontalouden toimenpiteet
kohdennetaan ennen kaikkea valtion velanhoitoon. Taloudellisen
liikkumavaran ollessa pieni joudutaan suorittamaan priorisointia eri
vaihtoehtojen kesken. Tässä kehityksessä on tarkoituksenmukaista painottaa
niitä tekijöitä, jotka tukevat Suomen pysymistä taloudellisella kasvu-uralla.
Hallitusohjelman kannanottoa yliopistojen perusrahoituksen turvaamisesta
lainsäädännöllä on pidettävä painopistepriorisointina määrärahoja
kohdennettaessa. Lainsäädännöllä vältytään suhdannevaihtelujen
aiheuttamilta lyhyen aikavälin heilahduksilta ja luodaan edellytykset
yliopistojen toiminnan pitkäjänteiselle ja vakaalle kehittämistyölle, mikä on
välttämätöntä myös innovaatiojärjestelmän tehokkuuden ja toimivuuden
kannalta.
Hallitusohjelman mukaan yliopistojen perusrahoituksen kehitys turvataan
edelleen lainsäädännöllä. Hallitusohjelman on katsottava edellyttävän
vähintään yliopistojen toimintamenojen reaalitason turvaamista
lainsäädännöllä.
Ehdotetulla kehittämislain muutoksella turvattaisiin yliopistojen
toimintamenojen reaalitaso siten, että toiminnan muutokset voidaan ottaa
riittävästi huomioon.
3.2. Ehdotetut muutokset
Yliopistomäärärahojen reaalitason turvaamiseksi ehdotetaan muutettavaksi
kehittämislain 3 §:ää, jonka mukaan yliopistojen toimintamenomomentille
osoitettua määrärahaa korotetaan vuosittain vähintään määrällä, joka vastaa
valtion keskustason palkkauksia koskevista sopimusratkaisuista aiheutuvaa
palkkausmenojen kasvua. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että
vastaavaa vuosittaista korotusta jatketaan vuosina 20022005.
Lisäksi kehittämislain 3 §:ään ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka
mukaan yliopistojen toimintaan osoitettua määrärahaa korotetaan vuonna
2002 vähintään 40 miljoonalla eurolla, vuonna 2003 vähintään 30 miljoo-
nalla eurolla ja vuonna 2004 vähintään 20 miljoonalla eurolla.
4. Esityksen vaikutukset
Ehdotetulla lailla turvattaisiin yliopistomäärärahojen tuleva kehitys.
Yliopistojen toimintamäärärahaa lisättäisiin vuosina 20022005 yleistä
palkkakehitystä vastaavalla määrällä sekä tämän lisäksi vuosina 2002
2004 markkamääräisillä korotuksilla, jotka olisivat vuonna 2002 vähintään
40 miljoonaa euroa, vuonna 2003 vähintään 30 miljoonaa euroa ja vuonna
2004 vähintään 20 miljoonaa euroa.
Valtion virka- ja työehtosopimuksiin liittyvien vuosien 2001 ja 2002
palkankorotusten on arvioitu olevan yliopistojen toimintamenojen osalta
noin 46 miljoonaa euroa. Vuonna 2002 yliopistojen toimintamenot
lisääntyisivät vuoden 2001 talousarvioon verrattuna yhteensä noin 86
miljoonalla eurolla.
Esityksellä ei ole organisaatioon tai henkilöstöön kohdistuvia vaikutuksia.
5. Asian valmistelu
5.1. Eduskunnan lausumat ja muut kannanotot
Yliopistojen määrärahojen riittävyydestä on kannettu eri tahoilla huolta
tavoitteena määrärahojen riittävyyden turvaaminen ja nykyistä
joustavammat käyttömahdollisuudet. Yliopistojen rehtorit ovat
kannanottonaan esittäneet yliopistomäärärahojen korottamista miljardilla
markalla. Yliopistot ovat lisäksi toivoneet, että määrärahoja voitaisiin
nykyistä joustavammin käyttää myös varsinaisen budjettivuoden jälkeisinä
vuosina. Eduskunta antoi vuoden 1999 talousarvioesityksen käsittelyn
yhteydessä lausuman, jossa eduskunta edellyttää, että yliopistojen
perusrahoituksen turvaaminen otetaan painopisteeksi valmisteltaessa uutta
koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaa. Hyväksyessään valtion
talousarvion vuodelle 2000 eduskunta edellytti, että yliopistojen
perusvoimavarojen vaje korjataan kuluvalla vaalikaudella.
Nykyisen hallituksen ohjelmassa asetetaan tavoitteeksi
yliopistomäärärahojen tason turvaaminen edelleen erillisellä
lainsäädännöllä.
Hallitusohjelmassa todetaan, että "koulutuksen, tutkimuksen ja
tuotekehityksen kasvavat voimavarat hyödyttävät talouden kasvua ja
kannustavat niin nuorisoa kuin aikuisväestöä parantamaan jatkuvasti
tietojaan ja taitojaan."
"Suomen ja suomalaisten tulevaisuus on vahvasti riippuvainen osaamisesta,
kyvystä hyödyntää osaamista ja luoda uusia innovaatioita. Koko väestön
osaamistason nostaminen tukee Suomen kehittymistä sivistyskansana ja
Suomen kilpailukykyä."
"Yliopistojen perusrahoituksen kehitys turvataan edelleen lainsäädännöllä
ja perusopetuksen maksuttomuus turvataan. Yliopistoja kehitetään siten,
että ne vastaavat korkeatasoisesta perusopetuksesta, tutkijakoulutuksesta ja
tieteellisestä tutkimuksesta. Yliopistojen itsehallinnon puitteissa
rakenteellista kehittämistä tuetaan ja vapautuvat voimavarat kohdennetaan
painopistealoille. Kehitetään perus- ja jatkotutkinto-opiskelun edellytyksiä
niin, että tutkintoihin tarvittava aika lyhenee. Tulosohjausjärjestelmää
kehitetään."
Opetusministeriön kehittämissuunnitelmassa Koulutus ja tutkimus vuosina
19992004 todetaan yliopistojen perusrahoituksen turvaamisesta
seuraavaa:
"Suunnitelmakaudella perusopetusta, tutkijankoulutusta, tutkimusta sekä
yliopistojen taiteellista toimintaa kehitetään kokonaisuutena niin, että
yliopistokoulutuksen yhteys uusimpaan tieteelliseen tietoon ja osaamiseen
vahvistuu. Liiketoimintaosaamista vahvistetaan.
Yliopistojen pitkäjänteisen työn mahdollistamiseksi yliopistojen
perusrahoituksen kehitys turvataan. Yliopistolaitokselle asetettujen
tavoitteiden ja määrärahojen yhteyttä parannetaan siten, että uudet tehtävät
sekä koulutuksen ja tutkimuksen laajentaminen kasvattavat vastaavasti
budjettirahoitusta.
Yliopistojen perusrahoituksen kehitys turvataan lainsäädännöllä."
Valtion tiede- ja teknologianeuvoston julkaisussa Katsaus 2000. Tiedon ja
osaamisen haasteet todetaan:
"Yliopistojen tutkimustoiminnan ja tutkijankoulutuksen perusedellytyksiä
on parannettava niin, että tutkimusympäristöt edelleen vahvistuvat ja niiden
aineelliset edellytykset kehittyvät.
Osaamisperustaa on jatkuvasti vahvistettava, jotta sen laajavaikutteinen
hyödyntäminen olisi mahdollista kestävällä tavalla myös tulevaisuudessa.
Yliopistojen toiminnan ja sen perusedellytysten kehittyminen on tässä yksi
avaintekijä.
Kun arviointi perustetaan pyrkimykseen kehittää Suomea tiedon ja
osaamisen yhteiskuntana, on perusteltua sanoa, että yliopistoissa tiedon ja
osaamisen tuottamiseen tulisi olla käytettävissä nykyistä enemmän julkista
perusrahoitusta."
5.2. Esityksen valmistelu
Opetusministeriö asetti 6 päivänä syyskuuta 1999 työryhmän
valmistelemaan lainsäädäntöä yliopistojen perusrahoituksen turvaamiseksi
vuoden 2000 jälkeen. Esitys on valmisteltu opetusministeriössä virkatyönä
työryhmän ehdotusten pohjalta. Hallituksen esityksen luonnoksesta
pyydettiin lausunnot kaikilta yliopistoilta. Myös Suomen Ylioppilaskuntien
Liitto ja eräät ylioppilaskunnat sekä Tieteen tekijöiden liitto antoivat asiasta
lausuntonsa. Kaikissa lausunnoissa on suhtauduttu esityksen
pääperiaatteisiin myönteisesti. Tehdyt muutosehdotukset on pyritty
ottamaan mahdollisuuksien mukaan huomioon.
6. Voimaantulo
Esitys liittyy vuoden 2002 valtion talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu
käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä tammikuuta 2002.
Ennen lain voimaantuloa voitaisiin ryhtyä sen täytäntöönpanon
edellyttämiin toimenpiteisiin.
Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava
lakiehdotus:
Laki
korkeakoululaitoksen kehittämisestä annetun lain 3 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan korkeakoululaitoksen kehittämisestä 31 päivänä joulukuuta 1986
annetun lain (1052/1986) 3 §, sellaisena kuin se on laissa 943/1996,
seuraavasti:
3 §
Korkeakoululaitoksen määrärahat
Yliopistojen tehokkaan ja tuloksellisen toiminnan varmistamiseksi
yliopistojen toimintamenomomentille valtion talousarviossa vuosina
20022005 osoitettavaa määrärahaa tarkistetaan siten kuin tässä pykälässä
säädetään.
Vuoden 2002 varainhoitovuoden ja sitä seuraavien varainhoitovuosien
määräraha mitoitetaan korottamalla kulloinkin kuluvalle
varainhoitovuodelle osoitettua määrärahaa vähintään määrällä, joka vastaa
valtion keskustason palkkauksia koskevista sopimusratkaisuista aiheutuvaa
palkkausmenojen kasvua.
Lisäksi määrärahaa korotetaan vuonna 2002 vähintään 40 miljoonalla
eurolla, vuonna 2003 vähintään 30 miljoonalla eurolla ja vuonna 2004
vähintään 20 miljoonalla eurolla.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2002.
Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.
Helsingissä 11 päivänä huhtikuuta 2001
Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN
Opetusministeri Maija Rask
Liite
Rinnakkaistekstit
Laki
korkeakoululaitoksen kehittämisestä annetun lain 3 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan korkeakoululaitoksen kehittämisestä 31 päivänä joulukuuta 1986
annetun lain (1052/1986) 3 §, sellaisena kuin se on laissa 943/1996,
seuraavasti:
Muutettava laki
Ehdotus
3 §
Korkeakoululaitoksen määrärahat
Yliopistojen tehokkaan ja
tuloksellisen toiminnan
varmistamiseksi korotetaan valtion
talousarviossa vuosina 19972000
toimintamenomomentille osoitettua
määrärahaa vuosittain vähintään
määrällä, mikä vastaa valtion
keskustason palkkauksia koskevista
sopimusratkaisuista aiheutuvaa
palkkausmenojen kasvua.
3 §
Korkeakoululaitoksen määrärahat
Yliopistojen tehokkaan ja
tuloksellisen toiminnan
varmistamiseksi yliopistojen
toimintamenomomentille valtion
talousarviossa vuosina 20022005
osoitettavaa määrärahaa
tarkistetaan siten kuin tässä
pykälässä säädetään.
Vuoden 2002 varainhoitovuoden ja
sitä seuraavien varainhoitovuosien
määräraha mitoitetaan
korottamalla kulloinkin kuluvalle
varainhoitovuodelle osoitettua
määrärahaa vähintään määrällä,
joka vastaa valtion keskustason
palkkauksia koskevista
sopimusratkaisuista aiheutuvaa
palkkausmenojen kasvua.
Lisäksi määrärahaa korotetaan
vuonna 2002 vähintään 40
miljoonalla eurolla, vuonna 2003
vähintään 30 miljoonalla eurolla ja
vuonna 2004 vähintään 20
miljoonalla eurolla.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä
tammikuuta 2002.
Ennen lain voimaantuloa voidaan
ryhtyä lain täytäntöönpanon
edellyttämiin toimenpiteisiin.
1
12
1....1..1. 1
1....1..2.
