Täysistunnon pöytäkirja 122/2002 vp

PTK 122/2002 vp

122. TIISTAINA 22. LOKAKUUTA 2002 kello 14

Tarkistettu versio 2.0

9) Hallituksen esitys ammattikorkeakoululaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

 

Opetusministeri Maija Rask

Arvoisa puhemies! Tämä on itse asiassa juhlapäivä, koska nyt lähtevät ainakin opetusministeriön puolesta viimeiset lakiesitykset eduskuntaan.

Ammattikorkeakoululaki, joka meillä nyt on esittelyssä, on täällä sen tähden, että ammattikorkeakoululain uudistaminen on kirjattu hallitusohjelmaan ja myös koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan. Siellä todetaan ykskantaan, että ammattikorkeakoululaki uudistetaan. Tällä lailla korvataan vuodelta 95 laki ammattikorkeakouluopinnoista ja vuodelta 96 laki ammatillisesta opettajakoulutuksesta. Tällä lailla halutaan luoda selkeät säännökset ammattikorkeakoulujen asemasta korkeakoulujärjestelmässä, sen tehtävistä, ja arvoisa puhemies, erityisen tärkeänä pidän sitä, että tällä lailla halutaan tukea Suomessa ylläpidettävää duaalimallia ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen välillä, jotta molempia näitä opinahjoja kehitetään oman selkeän profiilinsa mukaisesti.

Ammattikorkeakoulujen tehtäväksi todetaan opetus, tutkimus- ja kehitystyö ja alueellinen rooli. Tutkimus- ja kehittämistyöstä on sanottava se, että puhutaan nimenomaan soveltavasta tutkimus- ja kehittämistyöstä, jolla toisaalta halutaan tukea ja kehittää ammattikorkeakouluopintoja mutta myös alueiden elinkeinoelämää ja työelämää. Tämä oli se asia, josta erityisesti kävimme keskustelua tämän lain valmistelun yhteydessä. Tällä esityksellä ei missään tapauksessa anneta ammattikorkeakouluille mahdollisuutta vapaan perustutkimuksen tekemiseen. Se on ykskantaan yliopistojen tehtävä.

Lailla säädetään myös ammattikorkeakoulujen hallinnosta erityisesti niin, että ylläpitäjät: kunnat, kuntayhtymät, osakeyhtiöt tai säätiöt, päättävät keskeisimmistä toiminnallisista ja taloudellisista asioista ja myös strategisista linjauksista. Mutta lain mukaan ammattikorkeakouluille tulee sisäisissä asioissaan itsehallinto.

Korkeakoulupolitiikan kannalta keskeisistä ammattikorkeakoulukohtaisista tavoitteista sovitaan kolmikantaisesti opetusministeriön, ammattikorkeakoulun ylläpitäjän ja ammattikorkeakoulun edustajien kanssa. Tämän lisäksi laissa säädetään myös ammattikorkeakoulujen opiskelijakunnasta. Ammattikorkeakoulun rahoituksesta ei tässä laissa säädetä mitään uutta. Mielihyvin jätän tämän asian nyt ensin eduskunnan lähetekeskusteltavaksi ja sitten sivistysvaliokunnan käsiteltäväksi.

Mikko Elo /sd:

Rouva puhemies! Ensinnäkin on ilolla tervehdittävä sitä tosiasiaa, että tämä lakiesitys nyt on saatu eduskunnan käsittelyyn. Todennäköisesti ja toivottavasti sivistysvaliokunta myös ehtii tämän käsitellä ennen kauden loppua.

Puhemies! Oecd teki maatutkimuksen viime toukokuussa Suomen ammattikorkeakoulujärjestelmästä ja totesi suurin piirtein niin, että suomalainen ammattikorkeakoulujärjestelmä on ollut merkittävä menestys. Erityisesti Oecd korosti sitä, että työnantajat ja opiskelijat ovat olleet merkittävä tekijä tässä, että ammattikorkeakoulujärjestelmä on muodostunut menestykseksi.

Oecd:n maakatsauksessa puhutaan myös paljon muusta, mutta haluaisin nostaa yhden asian tässä vaiheessa esille, ja se on kansainvälistyminen, joka tuli ammattikorkeakoulun myötä yliopiston ulkopuolella toimivalle korkea-asteelle. Se on ollut todella mullistavaa Suomessa kymmenen viime vuoden aikana.

Puhemies! Mitä nyt käsiteltävänä olevaan lakiehdotukseen tulee, niin kuten ministeri Raskin esittelypuheenvuorosta kävi ilmi, tämähän on jonkin verran supistettu muoto siitä, millaisena virkamiestyöryhmä sitä esitti. Me ymmärrämme sen, että erilaisia poliittisia näkemyksiä on olemassa, ja se on johtanut siihen. Kuitenkin oleellisin ehkä rahoitusta lukuun ottamatta on mukana tässä lakiehdotuksessa.

Ylläpitäjähallinnosta siirrytään sisäiseen hallintoon, joka on yliopiston tapainen hallinto. Varmaa on, että ylläpitäjähallinto kuitenkin tullaan säilyttämään. Kun esimerkiksi itse toimin Satakunnan ammattikorkeakoulun hallituksen puheenjohtajana, meidän ensimmäisiä tehtäviämme oli ruveta selvittämään sitä, miten tämä ylläpitäjähallinto erotetaan sisäisestä hallinnosta.

Mitä tulee tutkimukseen, mielenkiintoista on, että esimerkiksi Oecd:n maakatsauksessa sanotaan, että on olemassa selvä potentiaali edelleen kehittää tutkimusta ja kehitystä ammattikorkeakoulun puitteissa. Kuten ministeri Rask totesi, kysymyksessä ei siis ole perustutkimus vaan kysymys on soveltavasta tutkimuksesta, joka liittyy oleellisesti kunkin ammattikorkeakoulun alueen kehittämiseen, eli sillä on suuria alueellisia kehittämistoiveita ja myös kehittämismahdollisuuksia.

Puhemies! On ehkä syytä tarkastella myös korkeakoulujärjestelmäämme muutamalla sanalla. Meillähän nyt on kaiken kaikkiaan, jos puhutaan korkeakoulutasoisesta opetuksesta, 20 yliopistoon verrattavaa laitosta ja kolmisenkymmentä ammattikorkeakoulua eli 50 yhteensä. Jos oikein muistan, muutama vuosi sitten asetettiin tavoitteeksi, että 70 prosenttia ikäluokasta suorittaa korkeakoulututkinnon. En ota kantaa näihin määriin, en puoleen enkä vastaan. Mielestäni näitä kaikkia kannattaa kuitenkin avoimin silmin katsella tulevaisuudessa, mitkä ovat ne vaikutukset, erityisesti meidän osaamiseemme. Sehän on kuitenkin kaiken korkeakoulu- ja yliopisto-opetuksen viimeinen ja tärkein tavoite eli osaamisen tason nostaminen.

Mitä tulee tähän, onko ammattikorkeakoulu-sanassa paino ammatti- vai korkeakoulu-sanalla, tässä olen havainnut ehkä sosialidemokraattien ja kokoomuksen välillä pieniä eroja. Kokoomuksen taholta olen ollut havaitsevinani, että mielellään korostetaan sanaa "ammatti" ja "korkeakoulu" jätetään vähän pienemmälle. Sosialidemokraatit ovat oikeastaan korostaneet molempia osia, eli se on läheisesti työelämään liittyvää korkeakoulutasoista opetusta.

Kyllä tässä vielä tänäkin päivänä kymmenen vuotta tämän järjestelmän käytössä olemisen jälkeen on tiettyjä asioita, jotka liittyvät silloisen korkea-asteen opetukseen eli teknisten oppilaitosten ja kauppaoppilaitoksen opetukseen, nimittäin esimerkiksi nimikkeet. Opettajat ovat yliopettajia, jotka olivat teknisten oppilaitosten opettajia tietyillä edellytyksillä, useimmiten niitä, joilla oli vähintään lisensiaattitutkinto taustana, ja sitten lehtoreita. Professoreja ei ole ammattikorkeakouluihin vielä esitetty eikä esitetä tässäkään, mutta esitän nyt vain vision siitä, miten mielestäni tässä kuitenkin, jos korkeakoulu-sanaa halutaan painottaa, pitäisi jossakin vaiheessa, ei tämän lain yhteydessä mutta myöhemmin, vakavasti harkita näitä nimikkeitä.

Itse olin silloin, kun olin poissa eduskunnasta, opettajana ammattikorkeakoulussa. Meillä olivat esimerkiksi opetusmäärät, opetustunnit, vielä suurin piirtein samanlaiset kuin teknisissä oppilaitoksissa eli suuret opetustuntimäärät, koska se liittyi oleellisesti meidän palkkaukseemme. Nyt tämä järjestelmä on tietenkin muuttunut jonkin verran, mutta tiedän, että edelleenkin suhteellisen suuria tuntimääriä kuitenkin pidetään eräiden alueiden oppilaitoksissa, koska palkkausjärjestelmässäkään ei ole vielä päästy eteenpäin.

Haluan kuitenkin korostaa, että tässä on tällaisia tietynlaisia jäänteitä. Toinen on raha. Kun 91—92 tämä järjestelmä tuli käyttöön kokeilumielessä, lamahan iski samanaikaisesti. Muistan, kuinka esimerkiksi silloisesta Porin teknillisestä oppilaitoksesta, josta tuli osa Satakunnan ammattikorkeakoulua, rahaa otettiin pois noin 25 prosenttia laman aikana. Se merkitsi tietysti sitä, että opetusta vähennettiin. Nyt on vähitellen päästy parempaan suuntaan, on pystytty lisäämään rahoitusta ammattikorkeakouluille, mutta se on mielestäni myöskin eräs asia, joka liittyy oleellisesti opetuksen tasoon, opettajien koulutustasoon jne.

Puhemies! Tässä ei myöskään ole kysymys jatkotutkinnosta, mutta haluan siitä myöskin sanoa muutaman sanan. Niin kuin Oecd:n maatutkimuksessa sanotaan, tulevasta kehityksestä on olemassa ristiriitaa, ja se oleellisesti liittyy paitsi eräisiin tässä laissa auki jääviin kysymyksiin myös jatkotutkintoihin. Mielestäni jatkotutkintokokeilusta tuli todella tynkäkokeilu, kun 300 koulutuspaikkaa on ja vain tietyillä aloilla. Ehkä kaikkein tärkeintä on se, että tälle jatkotutkinnolle ei ole saatu nimikettä. Niin kuin tiedämme, Oecd ehdottaa, että siitä käytettäisiin sanaa "Professional Master" eli ’maisteri ammattikorkeakoulu’, mutta tätä kysymystä ei nyt ilmeisesti ole lähinnä kokoomuksen vastustuksesta edes haluttu nostaa esille — eikä myöskään kandidaatti-nimikettä, joka muistaakseni oli virkamiestyöryhmän ehdotuksessa — tässäkään lakiehdotuksessa vielä.

Oma visioni on se, että Suomen ammattikorkeakoulujärjestelmää kehitetään samalla tavalla kuin esimerkiksi Saksassa, jossa on kandidaatti, maisteri ja voidaan suorittaa lisensiaatin- ja tohtorintutkintoja. Toivottavasti me suomalaiset kansanedustajat tulemme vakuuttuneiksi siitä, että ammattikorkeakoulujärjestelmää voidaan tähän suuntaan kehittää.

Lopuksi, puhemies, haluan korostaa erityisesti työelämäläheisyyden ja ammattikorkeakoulun yhteistyön merkitystä. Kun 80-luvun puolenvälin aikaan suurin piirtein poistettiin insinöörikoulutuksesta pakollinen harjoittelu ennen insinööriopiskelun aloittamista, pidin sitä suurena virheenä. Haluan korostaa sitä, että jos ammattikorkeakoulujärjestelmä todella tuottaa, niin kuin tarkoitus on, huippuosaajia omilla ammattialoillaan, asia, jossa on menty paljon eteenpäin, on tämä työharjoittelu ja työelämäläheisyys, mutta varmasti edelleenkin kehittämistä on.

Jyrki Katainen /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Nyt käsillä oleva lakiesitys on oikein hyvä kompromissi, ja on erittäin hyvä asia, että ammattikorkeakoululaki on saatu näin rivakassa tahdissa kuitenkin eteenpäin ja eduskunnan käsittelyyn. Tämä on ammattikorkeakouluopetuksen tulevaisuuden ja kehittämisen kannalta äärettömän tärkeää ja aivan keskeistä. Viime aikoina tapahtuneitten keskusteluitten ja lakiesityksen luonnoksen hiomisen ansiosta lakiesitys on minusta tässä muodossaan ihan mallikas, ja esitettyjen eväitten perusteella ammattikorkeakouluopetusta ja siihen liittyvää soveltavaa tutkimusta pystytään kyllä varsin hyvin kehittämään.

Nykyisessä lakiesityksessä on vahvasti omalla tavallaan sellaisia piirteitä, joka vahvistavat dualimallia. Tästä yksi keskeinen esimerkki on tutkintonimikkeiden selkeyttäminen, josta muun muassa tänä päivänä sain ihan hyvää palautetta eräiden ammattikorkeakoulujärjestöjen ja sieltä valmistuneiden ihmisten toimesta. He toivoivat, että tämän suuntainen uudistus tehdään eikä sotketa sitä yliopistotutkintojen kaltaisiin nimikkeisiin. Minusta se on ihan hyvä palaute, koska se tulee suoraan ammattikorkeakoulukentältä.

Ammattikorkeakouluopetuksen keskeisenä osana on sen omiin lähtökohtiin perustuva tutkimustoiminta. Se on totta jo tänä päivänä. Minusta tässä lakiesityksessä on hyvä, että siinä tuli viime hetkellä kirjauksia, joissa selkeästi rajataan tutkimustoiminta ammattikorkeakoulun opetustehtäviin ja sen tavoitteisiin liittyvään tutkimukseen eli soveltavaan tutkimus- ja kehitystyöhön. Tämä rajaus on ihan välttämätön, ja on hyvä, että se tässä esityksessä nyt selkeästi todetaan.

Tästä huolimatta ammattikorkeakoulukentällä ihan yhtä lailla kuin muillakin koulutuksen aloilla, mutta etenkin ammattikorkeakoulukentällä, joka on hakemassa tietyissä määrin vielä omia uomiaan ja myös työelämän ja elinkeinoelämän silmissä hakemassa tiettyä paikkaansa, on äärettömän tärkeää, että tätä kehitystyötä tehdään hyvin työelämälähtöisesti ja hyvin elinkeinoelämälähtöisesti ja haetaan ne intohimot nimenomaan työelämän kehittämisen ja siihen hyvinkin likellä olevan soveltavan tutkimuksen piiristä eikä tavallaan innostuta uusista mahdollisuuksista siten, että lähdetään kehittymään niille aloille, jotka eivät välttämättä ammattikorkeakoululle tämän lain hengen eikä lain kirjaimen mukaan lainkaan kuulu.

Meillä on äärettömän hyviä esimerkkejä ja jokainen tässä salissa olevista on varmaan kuullut ja nähnyt ja tietää äärettömän hyviä esimerkkejä loistavasta verkottumisesta ammattikorkeakoulujen, elinkeinoelämän, muun työelämän ja yliopistojen välillä. Näistä hyvistä esimerkeistä pitää oppia ja hakea ennakkotapauksia ja vahvoja esimerkkejä sille, kuinka ammattikorkeakouluja tulee jatkossa kehittää. On myös äärettömän hyviä esimerkkejä siitä, kuinka tämä verkosto pystyy palvelemaan aluekehitystehtävää ja nimenomaan sitä alueellista merkitystä, jota varten osaksi ammattikorkeakouluverkosto on luotu.

Toisaalta varmaan meistä jokainen on kuullut myös niitä heikkoja esimerkkejä, joista nyt viime aikoina olen itse kuullut etenkin terveydenhuollon puolelta. Sairaaloista on jossakin määrin kritisoitu tietyn ammattikorkeakouluopetuksen tasoa, että sen työelämävastaavuus ei ole sitä, mitä nyt sairaaloitten edustajat ovat itse toivoneet, ja on sillä tavalla suhtauduttu skeptisesti opetuksen sisältöihin. En tunne kyseisiä tapauksia tarkkaan enkä pysty sillä tavalla ottamaan kantaa, mutta tässä on vain kaksi esimerkkiä: toisaalta äärettömän hyviä esimerkkejä, toisaalta sitten työelämästä tulleita kritiikin sanoja. Tämä ehkä vain kuvaa sitä kehitystarvetta, joka tällä hetkellä on toisaalta ehkä ihan perusasioissa ja toisaalta pidemmälle menevän opetuksen ja soveltavan tutkimuksen kehittämisen haasteissa.

Positiivista omasta mielestäni tässä lakiesityksessä on myös se, että siihen ei tällä hetkellä sisälly erillistä rahoituslakia. Katson, että kun ensi vaalikaudella uudistetaan muun muassa opetustoimen valtionosuusjärjestelmää, on hyvä katsoa koko kunnallisen koulutusrahoituksen kokonaisuus kerralla. Muun muassa toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta on tullut yhteydenottoja, joissa on toivottu nimenomaan rahoituksen kokonaista tarkastelua, jolloin pystytään koulutuksen tarkoituksenmukainen rahoitusmalli järjestämään sillä tavalla, että ne tukevat toinen toisiaan. Tällä pystytään arvioimaan erilaisia elementtejä, kuten mikä on tuloksellisen rahoituksen osuus, valmistuneiden osuus, valmistuneiden painoarvo esimerkiksi rahoituksessa tai esimerkiksi tulisiko ottaa työllistyminen yhdeksi kriteeriksi rahoitusperusteissa.

Itselleni jäi aika lailla epäselväksi se, mikä olisi ollut järjestelmän alueellinen ja ammattikorkeakoulukohtainen vaikutus, jos nämä investointirahat olisi kytketty yksikköhintoihin eli toisin, kuin ne ovat tällä hetkellä, tai jos olisi siirrytty malliin, jossa osa rahoituksesta olisi tullut niin sanotun tasarahoitusmallin pohjalta. Näin ollen pidän ihan positiivisena sitä, että tämä koko kunnallisen koulutuksen rahoitus katsotaan yhtenä kokonaisuutena.

Valiokuntakäsittelyssä haluan erityisesti kiinnittää huomiota ammattikorkeakouluhallinnon uudistamiseen. Positiivista on se, että ammattikorkeakoulujen omalle hallinnolle, sisäiselle hallinnolle, kasataan vastuuta ja velvollisuutta kehittää nimenomaan opetuksen sisältöjä ja ammattikorkeakoulun sisäisiin toimiin ja opetukseen ja soveltavaan tutkimukseen sisältyviä kysymyksiä. Sen sijaan aika lailla epäselväksi itselleni on jäänyt kolmikannan valtasuhde: toisaalta opetusministeriö, toisaalta ylläpitäjähallinto ja kolmanneksi ammattikorkeakoulun sisäinen hallinto. Täällä on esimerkiksi ylläpitäjähallinnolle kasattu erilaisia tehtäviä, muun muassa alueellisen näkökulman tuominen, toisaalta strategioiden määrittely. Mutta minulle ei tästä lakiesityksestä hyvin selväksi käy, mikä on se valtasuhde ja mikä on se neuvottelumekanismi, jolla näitä tavoitteita asetetaan ja näin ollen myös sitä kehittämisvastuuta ja -valtaa käytetään. Eli tämä on varmaan yksi kysymys, jota valiokunnan tulee omassa käsittelyssään aktiivisesti painottaa.

Joitakin puheenvuoroja muun muassa ammattikorkeakoulun rehtoreiden taholta on tullut. He ovat kyselleet, mikä on 8 §:n 3 momentin merkitys, kun mainitaan, että jos yhteisymmärrystä opiskelijapaikoista tai suuntautumisesta ei löydetä, opetusministeriöllä on valta päättää. Mitä se käytännössä tarkoittaa ja mitkä ne tilanteet ovat, jolloin siihen voidaan joutua, ovat niitä käytännön hallintoon liittyviä kysymyksiä, joita varmasti tullaan hyvinkin tarkkaan seuraamaan.

Mutta kaiken kaikkiaan, rouva puhemies, pidän tätä hyvänä lakiesityksenä ja uskon, että tästä pystytään saamaan suomalaista yhteiskuntaa ja etenkin alueita, elinkeinoelämää ja suomalaista työelämää kehittävä varsin mallikas korkeakoulutuksen muoto.

Inkeri  Kerola  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Gustafssonille voin tässä lohdutuksena sanoa alkuun, että pyrin puhumaan tiiviisti ja ottamaan vain oleelliset kohdat esille.

Ammattikorkeakoulujärjestelmä on osa kansallista koulutuskokonaisuuttamme, jossa tulisi erityisesti korostaa korkeakoulujärjestelmämme kaksipilarista suuntausta. Sen lisäksi alueellisen kehittämistehtävän omaava korkeakoulu, jolla pohjana tulee olla työelämälähtöisyys, on mielestäni nyt tämän lain keskeisenä käsittelyn kohteena. Ammattikorkeakoulut ja yliopistot on nähtävä voimavaroina. Niiden välillä ei tulisi olla mitään estejuoksua, niin kuin viime vuosina on voinut havaita. Yliopistojen tulee nykyistä enemmän painottaa tieteellistä koulutusta ja tutkimusta. Sikäli kuin nämä tehtävät liittyvät aluekehitykseen, on niihin myös osoitettava oma rahoituksensa, mistä myös on käyty keskustelua viime vuosina.

Sen sijaan en pidä pahana opintojen hyväksilukemista kahden pilarin välillä. Oleellista on myös se, että siirtymisen mahdollistaminen eri yksikköjen välillä nimenomaan ammattikorkeakoulupuolella on hoidettava tyylikkäämmin kuin tähän saakka. Oletankin, että tuossa lakiesityksessä, kun tähän viitataan, se näin myös tehdään. Voimavaroja on suunnattava enemmän muuhun kuin opiskelijamäärärahojen kukkaron päällä istumiseen.

Toisen tontille reviirin levittäminen ei tule olla ammattikorkeakoulun päätehtävä. Tällä viittaan erityisesti rahoitusautonomiaan ja neuvottelumekanismeihin esimerkiksi liittyen juuri 8 §:n sisältöön. Koulutusmäärien on perustuttava nimenomaan alueelliseen työvoimatarpeeseen. Siksi elinkeinoelämän kuulemisen ja koulutuspaikkasuunnittelun tulee tapahtua työelämän kanssa tiiviisti yhteisesti. Niin ikään opiskelijoiden osallisuus sekä suunnittelussa, kehittämistyössä että arvioinnissa on mielestäni oleellisen tärkeää. Haluan kuitenkin korostaa sitä, että ammattikorkeakoulun kansallinen arviointi- ja ennakointitehtävä ovat virallisesti valtion toimia. Koska ammattikorkeakoulun ylläpitäjinä ja siten rahoittajina saattavat olla useat tahot, ja niin kuin yleensä ovatkin, kunnat jopa eri maakunnissa, on rahoitusta tarkasteltava kokonaisvaltaisesti osana valtionosuusjärjestelmän kokonaisuudistusta, ihan kuten ed. Katainen edellä puheessaan korosti.

Oman ongelmansa rahoitusvyyhteen tuovat erihintaiset ammattikorkeakoulututkinnot jatkotutkinnoista puhumattakaan. Näistä toivon valiokunnan erikoisesti keskustelevan.

Arvoisa puhemies! Enemmän kuin ammattikorkeakoululain pääpainopisteen siirtämistä autonomiakeskusteluksi meidän olisi kannettava huolta siitä, kuinka rahkeemme riittävät tulevaisuudessa pitämään yllä ja kannattelemaan viittäkymmentä korkeakoulua. Se on mielestäni oleellinen kysymys, joka vienee valiokunnalta panoksia enemmän kuin tarpeeksi.

Vielä, arvoisa puhemies, toivon, että valiokunta näkee käsittelyssään tarpeelliseksi pyytää lausunnon hallintovaliokunnalta. Mielestäni ylläpitäjäjärjestelmä vaatii sitä tämän lain käsittelyn yhteydessä.

Irina Krohn /vihr:

Arvoisa puhemies! Kannatan ed. Kerolan ehdotusta lausuntopyynnöstä hallintovaliokunnalta.

Tämä uusi lakiesitys on mielestäni parempi kuin ehkä ennakko-odotukset antoivat ymmärtää, mutta ei pysty kätkemään sitä asiaa, että meillä tosiasiallisesti vallitsee poliittisia erimielisyyksiä ammattikorkeakoulujärjestelmän kehittämisestä, vaikka on pitkään puhuttu mantranomaisesti tästä kahden pilarin mallista. Tuntuu, että Suomessa koulutuksen arvostus näkyy juuri siinä, että ikään kuin yliopiston puolelta lainataan käsitteitä ja niin nostetaan tätä ammattikorkeakouluasiaa. Yksi esimerkki oli keskustelu ammattikorkeakoulujen autonomiasta, joka oikeastaan siis oli keskustelua korkeakoulujen ja rahoittajien välisestä suhteesta, mutta käytettiin samaa käsitettä kuin yliopistoalueella, jossa autonomia johtuu tieteellisen tutkimuksen vapaudesta, siitä että pitää voida itse päättää, että tutkitaan asioita, jotka ovat kiusallisia, ja tieteelliset totuudet ovat riippumattomia vallanpitäjän käsityksistä. Näin dramaattista ongelmaa ei ammattikorkeakoulupuolella kyllä ollut, mutta kuitenkin hyvin pitkään oli tämmöinen vaatimus autonomiasta. Uskonkin, että tämä malli, missä nyt molemmille korkeakouluille on omat käsitteensä, on parempi kuin se aikaisemmin keskustelussa esiin tullut, jossa käytännössä asiaan perehtymätön ei ihan oikeasti osaisi erottaa näitä.

Uskon, että ammattikorkeakoululaitoksen ydin ja vahvuus ja sen kilpailu opiskelijoista ja vetovoima perustuu siihen, että siellä saadaan sellaista osaamista, joka on suoraan työelämän hyödynnettävissä. Kun ajatellaan niitä tuhansia ja tuhansia humanisteja, jotka yliopisto kouluttaa ei mihinkään ammattiin, niin on ihan hyvin ymmärrettävää, että sen rinnalla on varmasti vetovoimaa opiskelijoiden keskuudessa järjestelmällä, joka hyvin tietoisesti lähtee siitä, että tähdätään työelämään. Itse olen enemmänkin sellaisen mallin puolesta, missä osaaminen on itseisarvo eikä koulutuksen hieno nimike. Se määrä, minkä verran meillä ovat nimikkeet muuttuneet, välttämättä ei kuvaa sitä, minkä verran näiden ihmisten ammatillinen osaaminen on muuttunut, ja pahimmillaan tällaista käytännön käsityötaitoa tai harjoitusta, mitä monet ammatit käytännössä vaativat, on vain vähennetty.

Pidän hyvin tärkeänä opiskelijoiden oikeusturvan kannalta, että mikään koulutusjärjestelmä ei ole umpiperä, eli olen ehdottomasti sitä mieltä, että moni ammattikorkeakoulun opiskelija ehkä myöhemmin tai muuten haluaa täydentää opintojaan myös syvällisellä, teoreettisella näkökulmalla. Uskon, että monet ammattikorkeakoulun käyneet ihmiset tulevat tekemään aivan loistavia ja merkittäviä lisensiaattitöitä ja väitöskirjoja, mutta itse näkisin, että järjestelmän pitää olla sellainen, että sitten kun siirrytään toisenlaisen tekemisen pariin, niin paljon nykyistä paremmin huolehditaan siitä, että ammattikorkeakoulussa saavutettu osaaminen luetaan hyväksi maisterin perustutkinnossa yliopistopuolella eikä ole niin, että kaksi eri korkeakoulujärjestelmää kehittää omia jatkotutkintojansa.

Todella, jos valittaisiin sellainen linja, missä ammattikorkeakoulut myös tuottaisivat saman tyyppisiä jatko-opintoja kuin yliopistot, niin siinä tilanteessa pitäisi hyvin tarkkaan miettiä, mikä meidän nykyisen hyvin laajan ja kattavan, paljon perustutkintoja tuottavan yliopistoverkostomme idea on. (Ed. Gustafsson: Jatkotutkinnot ovat työelämälähtöisiä, ne ovat eri asia kuin tieteen teko!) — Aivan, mutta sanoin siis, että ajatus on erittäin hyvä. Onhan meillä aikanaankin erikoistuttu, ja ainahan nykyään puhutaan, että kaikki opintoalat tulevat olemaan alma matereita. Aikanaan luuli, että kun koulun oven sulkee, niin sieltä on poissa, mutta elinikäisen oppimisen periaatteessa me kaikki olemme kehdosta hautaan sidottuja niihin oppilaitoksiin, koska tarvitsemme jatkuvaa täydennyskoulutusta. Varmasti on hyvä, että tarjotaan syvempiä opintoja, mutta jos ajatellaan tällaista porrasteisuutta, mikä yliopistopuolella on, että on perustutkinto ja sitten tällainen syvempi jatkotutkinto, niin mielestäni, jos tämän kaltaista jatkotutkintoa haluaa tehdä, on parempi, että se tehdään yliopistolaitoksen puolella.

On siis tärkeää, että henkilöt järjestelmän sisällä voivat muuttaa asemiansa kysynnän ja tarpeiden mukaan, mutta ei ole tarpeen, että kahta järjestelmää ikään kuin muokataan saman kuuloisiksi ja menetetään enempien ... (Ed. Gustafsson: Eikö tärkeintä ole se, että osaamistaso nousee?) — Jos ed. Gustafsson olisi kuunnellut tarkemmin — voisin sanoa, että kuuntelemisen osaamistaso eduskunnassa meillä kaikilla on hyvin heikko, enkä tiedä, mitkä opinnot siihen vaikuttavat — hän olisi huomannut, että minun väitteeni on juuri se, että työelämässä mitattu osaamistaso ei ole samassa mittakaavassa noussut kuin tämän järjestelmän kehittämisestä voisi kuvitella.

Ensimmäinen varapuhemies:

Ed. Kerolalta olisin kysynyt, teittekö te konkreettisen ehdotuksen siitä, että asiasta pyydettäisiin myös lausunto hallintovaliokunnalta. Pyydän teitä vielä tarkentamaan, nimittäin ed. Krohn on kannattanut teitä.

Inkeri Kerola /kesk:

Arvoisa puhemies! En halua pitkittää tämän lain käsittelyä, mutta johtuen monesta ylläpitäjästä ja niin sanotusti maksumiehestä ehdotin, että tästä pyydettäisiin lausunto hallintovaliokunnalta. Mutta en halua pitkittää, korostan sitä, tätä lain käsittelyä.

Tuija Brax /vihr:

A rvoisa rouva puhemies! Täällä ovat jo edelliset puhujat puhuneet tästä ehkä hiukan pinnan alle piilotetusta poliittisesta vastakkainasettelusta, jonka toisaalta kuvittelen kyllä aikaa myöten lievenevän koko ajan. Käytännön elämässä varmaan tämä rinnakkaiselo ja vuorovaikutus tulee puhumaan puolestaan.

Itse aloittaisin miettimällä hiukan sanamagia-asioita. Kun minä olin pieni, oli kouluja, joita kävivät pienemmät, kansakouluja ja oppikouluja, ja osa meni sitten ammattikouluun, oli lukioita ja opistoja ja yliopistoja. Jossain tässä matkan varrella, minun keski-ikäisen elämäni aikana, tämä instituuttien nimimagia on jo edennyt niin, että opistoista tehtiin oppilaitoksia ja sitten myöhemmin, kun oppilaitoskaan ei riittänyt, nyt näitä vanhan järjestelmän, josta Saksa on pikku hiljaa luopumassa, mukaisia ammattikorkeakouluja. Koulut muuttuivat erilaisiksi asteiksi ja laitoksiksi, ja ehkä tämän sanamagian huippua edustaa nykyään lähes joka paikkakunnalta löydettävä instituutti. (Ed. Gustafsson: Taitokeskus on vielä parempi!) — Taitokeskus, ed. Gustafsson, on aivan oikea.

Jotenkin konservatiivinen osa minussa toivoisi, että tämä kello ehkä pyörähtäisi ympäri ja pääsisimme vanhoihin kunnon suomalaisiin sanoihin kuten koulu, opisto, (Min. Rask: Lukio!) — Lukio. Mukava kuulla, että myös ministeri Rask kannattaa. Se ei itse asiassa minua yllätä, koska hän on tunnettu jalat maassa olevana, täysjärkisenä ihmisenä.

Mutta sitten muutama sana tästä vaikeasta asiasta. Täällä viitattiin aikaisemminkin jossain määrin, että vaikka sanat ovat muuttuneet hienommiksi, niin välttämättä ammattitaito opiskelijoiden osalta ei ole kasvanut, opintojen sisältö, ei ehkä sittenkään, varsinkaan jos tähtäimessä on aidosti ennen kaikkea huipputason ammattiosaajia, joita työelämä kaipaa. Äitini on jäänyt eläkkeelle sairaanhoidon puolelta ammattikorkeakoulun lehtorin virasta, mutta opetti sairaanhoitajia jo vanhassa oppilaitoksessa. Hän on kertonut opintojen sisällöstä ja niitten teoriapainotteisuudesta ja siitä, että esimerkiksi ihan tämmöisille peruslääkelaskuidiotismeille, jotka on opeteltava, tai hygieniaharjoituksille jne. jäi huomattavan vähän aikaa ja sitten esimerkiksi hoitotiedettä oli hyvin paljon enemmän. Tämä sai sitten myöhemmin ihan muutakin kuin äitini kautta vahvistusta ulkopuolisen puolueettoman tutkimuksen osalta, jossa todettiin, että ammatillisesti pätevimmiksi arvioitiin nämä vanhan koulun käyneet sairaanhoitajat eivätkä suinkaan ammattikorkeakoulun käyneet. Toivottavasti en loukkaa ketään, koska tämä nyt ei ole aivan asiallista, mutta en malta olla sitä kertomatta, että tämä herättikin keskustelua jossain vaiheessa, pitäisikö sairaanhoitajien yhtenä muuntokoulutusvaihtoehtona olla sairaanhoitajaksi opiskelu.

Mutta vakavasti ottaen mielestäni tässä on hyvin vakavasta asiasta kyse, ettei vaan tämä loistava ajatus innostaa ja kouluttaa teollisuuden, kaupan, työelämän, palveluiden, hoitosektorin käyttöön poikkeuksellisen hyviä, sekä käytäntöön että teorioihin perehtyneitä ihmisiä käytännössä murene siihen, että heistä tehdään kvasiteoreetikkoja, ettei vaan vahingossa sorruta semmoiseen turhaan huonoon itsetuntoon ja sokerikuorrutukseen, semmoiseen, että yritetään teoretisoida asioita, joissa oikeastaan ennemmin työelämä ja hyvä, itsetuntoinen työntekijä tarvitseekin käytännön osaamista ja jossain määrin jopa todella varmaa osaamista sen sijasta, että on miettinyt sitä teoriassa kovin paljon.

Täällä on puhuttu jatko-opinnoista. Mielestäni juristina on päivänselvää, että oppilaan oikeusturva tässä asiassa pitää asettaa ensimmäiseksi. Silloin täytyy olla niin, että ammattikorkeakouluopinnoista voi jatkaa jatko-opintoihin. Mielestäni loogisinta olisi, että silloin voi jatkaa normaalille korkeakoulupuolelle, jos haluaa näitä teoreettisia opintoja täydentää, ensin perustutkintoa mahdollisesti puuttuvilta teoreettisilta osilta. Aina en ole varma, puuttuuko niitä edes kovin paljon, koska tosiaankin osa ammattikorkeakoulututkinnoista on kovin teoreettispainotteisia. Sen jälkeen voidaan jatkaa sitten lisensiaatti- ja väitöskirjapuolelle sielläpäin.

Mutta sen lisäksi toki työelämässä tarvitaan jatkokoulutusmahdollisuuksia myös käytännön osaamisessa. Siltä osin olen varma, että ei pidä sotkea mukaan näitä vanhoja akateemisen koulutuksen jatkotutkintotitteleitä, vaan tulee pysyä siinä kunniakkaassa perinteessä, että sitten räätälöidään sen tuotantolaitoksen, palvelulaitoksen, sen työnantajan tarpeisiin entistä joustavammin juuri myös ehkä entistä erikoistuneempaa koulutusta, mitä tarvitaan.

Tähän liittyy myös se kysymys, että meidän tarvitsisi viimeinkin löytää rahoitusvaihtoehdot ja realistiset mahdollisuudet työelämästä hypätä vähäksi aikaa kunnianhimoisten kieliopintojen pariin. Se on jostain syystä täysin laiminlyöty asia. Myöskään työllisyyskoulutuksena ihminen ei voi, vaikka hänellä on jo jokin ammatti-identiteetti, ammattiosaaminen, erittäin kunnianhimoisella, jopa akateemisella tasolla suorittaa sivuopintoja kielissä. Kuitenkin monien työllistymisen ja monien työpaikkojen työvoimatarpeen näkökulmasta se on huutava pula. Tarvittaisiin nykyisessä globaalissa maailmassa suomalaista huippuosaamista niin, että se voidaan toteuttaa myös muilla kielillä todella korkealla tasolla, ei vain jollakin kirjeenvaihtotasolla.

Sitten hallinnosta. Ed. Kerola puhui kolmikannasta. Itse pahoin pelkään, että se on todellakin epäselvä. Siksi pidän hyvänä, että tämä menee hallintovaliokuntaan. Pahoin pelkään myös, että käytännössä se on se paikallinen ylläpitäjätaho, kuntataho, joka sitten määrää tahdin. Siltä osin kyllä olisin kovasti ammattikorkeakoulujen itsenäisyysliikkeen puolella jo opiskelijoiden oikeusturvan näkökulmastakin, puhumattakaan siitä, että tarkoitus on markkinoida ja saada ammattikorkeakouluihin erittäin korkeatasoisia opettajia.

Uskon, että ammattikorkeakouluilla ja akateemisilla korkeakouluilla tulee jossain määrin olemaan kiristyvääkin kilpailua pienenevistä oppilasmääristä ja ikäluokista. Luulen, että ammattikorkeakoulut saattavat joihinkin oppilasryhmiin vedota aivan oikeutetusti sillä, että ne pystyvät varmastikin tarjoamaan turvallisempaa ja pedagogisesti mietitympää opetusta sellaisille oppilaille, joilla ehkä itseohjautuvuus ja akateeminen vapaus saattaakin olla ansa ja väärään houkutteleva.

Ammattikorkeakoulujen edeltäjät, esimerkiksi teknilliset oppilaitokset, joiden rehtorina ja opettajana isäni oli pitkän uran ja myös erään väliaikaisen ammattikorkeakoulun rehtorina, aloittivat paljon aikaisemmin kuin akateemiset korkeakoulut opettajien pedagogisen koulutuksen ja vaativat myös didaktiikan opintoja, seurasivat opettajien kykyä viestiä, kommunikoida, saada viestinsä perille. Perinteisillä korkeakouluilla on tässä vielä hyvin paljon opittavaa. Toistaiseksi vielä korkeakouluissa professuuri ei juurikaan vielä kerro siitä, että oikeasti olisi paljon annettavaa oppilaille. Mielestäni korkeakoulupuolella pitäisikin vakavasti miettiä sitä, onko aina sama asia olla hyvä tutkijaprofessori ja hyvä opettaja.

Sitten vielä muutama havainto itsetuntoasiasta. Jos ajattelee, millaiset erilaisten arvioiden ja Oecd-tilastojen mukaan ja myös monien vertailujen mukaan ovat suomalaiset työmarkkinat, millaisia työpaikkoja Suomessa on, niin niistä kaikista järjestään hyppää silmille, että meillä on poikkeuksellisen vähän yksityisyrittelijäisyyttä, pieniä ja keskisuuria osaajia. Meillä on ehkä osittain jopa sotakorvauksien jäljiltä ja siitä lähtien, kun Kekkosen aikana kansa vielä sidottiin pakkosäästämiseen ja isojen teollisten yksikköjen rahoitusprojektiin, jäljellä perinne, että työpaikka on valtavan iso laitos, jossa on ehkä hierarkiatkin aika isoja. Suomi tarvitsee jatkossa huomattavasti paljon enemmän pieniä, joustavia, itseohjautuvia yksiköitä, jotka osaavat siis myös käytännön tuotantotehtäviä tai hoiva-alan tehtäviä.

Luulen, että tältä osin ammattikorkeakoulut ovat kansantaloudellemme tärkeintä. Ne tulevat olemaan keskeinen osa siinä, että yritämme muuttaa tuotantorakennettamme joustavammaksi, pienyksikköisemmäksi, yrittäjäkeskeisemmäksi. Mutta se ei onnistu, jos eivät ammattikorkeakoulutuksen saaneet ihmiset samalla ole saaneet hyvää itsetuntoa. Jossain määrin, jos me juutumme tähän nyt vielä akuuttiin tappeluun titteleistä ja siitä, ollaanko yhdenvertaisia vai erivertaisia, me samalla teemme mielestäni karhunpalveluksen rehelliseen työhön opiskeleville ammattikorkeakoulun opiskelijoille. Jos me ylläpidämme sitä ikään kuin sanamagiariitelyä tittelien nimistä, me samalla ikään kuin ylläpidämme epäsuoraa tai hiljaisesti rivien välissä väitettä, että ilman sitä titteliä ammattikorkeakoulututkinto ei ole arvokas. Tätä pidän kyllä todella oman oksan sahaamisena ja vaarallisena tekijänä.

Aivan viimeisenä, arvoisa rouva puhemies, kun ministeri on paikalla — mitä kunnioitan suuresti — haluaisin esittää kainon toivomuksen. Kun olen varovasti laskenut, mitä paikallisissa suurissa sanomalehdissä ja nyttemmin jopa televisiossa käydään mainoskampanjoita näistä vähenevistä ikäluokista ammattikorkeakoulujen ja eri instituuttien välillä, niin laskin, että se jo, mitä minä olen huomannut Helsingin seudun televisiossa ja lehdissä, maksoi vanhoissa markoissa satoja miljoonia markkoja. Kun siihen otetaan valtakunnalliset kulut, oikeasti me olemme rakentaneet näiden oppilaitosten, instituuttien, korkeakoulujen keskinäisessä kilpailussa mainostamisesta älyttömän rahareiän. Katsokaapa joskus vaikka Helsingin Sanomien sivuja ja miettikää, mitä se maksaa. (Ed. Tiusanen: Satojatuhansia! — Ed. Gustafsson: Ei satoja miljoonia varmaan!) — Yhteensä koko maassa. No, ei varmaankaan satoja miljoonia, hyvä on, laskin väärin, mutta esimerkiksi yksistään Helsingin ammattikorkeakoulun Helian markkinointikustannukset olivat jo yli 0,5 miljoonaa vanhaa markkaa yhdeltä kaudelta. Eli siis miljoonia, näin on.

Silloin kyllä toivoisin ensinnäkin jotain selvitystä siitä, kuinka suuri tämä summa oikeasti on, ja arvioita tai ajatuksia siitä, voitaisiinko tätä rahalla kilpailua hillitä. Näkisin sen rahan todella paljon mieluummin käytettävän opetukseen ja oppimisvälineisiin kuin mainontaan, jopa nykyään televisiossa.

Erkki  Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Eräällä tavalla johdannoksi sille, mitä aion kohta sanoa, totean erään hyvin merkittävän näkökohdan: puolustuspoliittisista selonteoista olemme oppineet sen viimeisen viidentoista kuudentoista vuoden aikana, että jokaisella sanalla, jokaisella tavulla on merkitys, mikä täällä on asiakirjoihin laitettu, ja, arvoisa puhemies, se tulee tässä hallituksen esityksessä erittäin hyvin esille.

Täällä ed. Elo pohdiskeli ammattikorkeakoulujärjestelmän tulevaisuutta. Hän visioi täällä sitä, kuinka tähän oppilaitosinstituutioon tulevat professorit, kuinka siinä on yliopistomaiset tutkinnot ja koko järjestelmä itse asiassa on täysin saman kaltainen kuin nykyinen yliopistolaitos maailmanlaajuisesti on. Onko tällä visiolla jotakin pohjaa ja perustetta tämän hallituksen esityksen pohjalta?

Arvoisa puhemies! Se on kaikki kirjoitettu tänne jo, kun tämän lukee oikein. Aion tehdä nyt tällaisen lukuharjoituksen ja osoittaa, että se on kaikki jo tänne pantu täydellisesti ylös. Sinänsä taitava teko arvoisalta ministeriltä.

Ensinnäkin aloitetaan yhteenveto kertomalla, että kysymys on tilanteesta, jossa ammattikorkeakoulut ja yliopistot muodostavat yhdessä korkeakoululaitoksen. Se on hyvin selvästi, yksiselitteisesti, todettu.

Sitten edelleen kuvataan, että tällä instituutiolla on sisäisissä asioissaan itsehallinto, aivan niin kuin yliopistoissa on itsehallinto. Sen perustahan on Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston itsehallinnossa, joka oli kirjattu vanhaan hallitusmuotoon.

Edelleen, täällä on kolmikantainen hallintojärjestelmä. Aivan oikein, kannatan sitä lämpimästi. Sillä tavalla rinnasteisuus yliopistolaitoksen perushallintomalliin osallistumiseen on täsmälleen samalla tavalla.

Edelleen, täällä on tulosohjaus tuotu, nyt tosin pikkuisen sanakäänteissä eri tavalla kuin se on yliopistopuolella, mutta institutionaalisesti se on samanlainen kuin yliopistolaitoksella, jossa opetusministeriö on sitten keskeinen toimija tulosohjauksessa.

Mutta sitten se, mikä täällä on se villakoiran ydin, se löytyy tämän esityksen sivulta 18. Minä teen nyt sillä tavalla vääryyttä tälle hallituksen esityksen tekstille, sen perusteluosalle, että minä korvaan sanan "ammattikorkeakoulu" sanalla "yliopisto" ja luen: "- - keskeistä on jatkotutkintojen kehittämisen lisäksi yhdessä työelämän kanssa tehtävä soveltava tutkimus- ja kehitystyö. Tavoitteeksi on myös asetettu, että yliopistojen alueellista roolia ja vaikuttavuutta tehostetaan ja roolia työyhteisön kehittäjänä vahvistetaan. Yliopistojen harjoittama tutkimus- ja kehitystyö on viime vuosina kehittynyt voimakkaasti. Yliopistot ovat mukana muun muassa osaamiskeskusten, tiedepuistojen ja teknologiakylien kehittämisessä."

Toisin sanoen näinhän se juuri on yliopistojen kohdalla. Siis toisin sanoen yliopistojärjestelmässä nämä asiat ovat juuri täsmälleen tällä tavalla. Tämän vuoden keväällä tuli alueellinen tehtävä hyvin voimakkaasti, kysyttiin, ovatko yliopistot siihen valmiita vai eikö. Eihän yliopistoinstituutiolla ole mitään muuta mahdollisuutta sanoa kuin että kyllähän se meille passaa. Sekin uusi ulottuvuus on tässä kirjoitettu sisälle aivan täsmälleen. Toisin sanoen mitään funktionaalista eroa ei ole.

Täällä arvoisa ministeri johdantopuheenvuorossaan korosti sitä, että perustutkimus on tiedeyliopistojen erityispiirre. Arvoisa puhemies! 40 vuotta yliopistolaitosta palvelleena ja siitä 27 vuotta varsinaisena professorina toimineena totean, ettei ole olemassa mitään soveltavaa tutkimusta eikä kehitystyötä ilman perustutkimusta. Ilman perustutkimuksen suomaa tietoa ja pohjaa ei ole olemassa soveltavaa tutkimusta, ei lainkaan. Se on ymmärrettävä, sitä on pystyttävä tekemään ja sen tekemisen osaaminen on pystyttävä osoittamaan opinnäytteessä, että sillä soveltavalla tutkimuksella on jotakin merkitystä. Nämä ovat siis tällä tavalla naimisissa toistensa kanssa niin sanoakseni.

Mikä koskee sitten edelleen näitä rinnastuksia, niin seuraava olennainen rinnastus löytyy sivulta 28. Täällä todetaan nimittäin jo nyt varmuuden vuoksi: "Useissa Euroopan maissa on siirrytty tai ollaan siirtymässä yhtenäisiin tutkintojen nimiin yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa." Siis toisin sanoen, kun se samankaltaisuus ei nyt poliittisista syistä tällä kertaa onnistunut, on tällä tavalla taitavasti viitattu siihen todellisuuteen, mikä tällä hetkellä vallitsee yliopistoissa muualla Euroopassa, mistä ammattikorkeakouluinstituutio on kotoisin. Senhän toi tänne Suomeen opetusministeri Taxell. Aikoinaan siitä käytiin kova skaba. Tämä instituutiohan on eräissä maissa jatkunut, eräissä se on lakkautettu johtuen juuri siitä, että on tehty vääriä rinnastuksia, vääriä linjauksia ja sillä tavalla se on syönyt itseltään tulevaisuuden pois.

Silloin, kun tämä keskustelu tässä salissa käytiin, tämä perustamiseen tähdännyt keskustelu, Taxellin ollessa altavastaajana, erittäin merkittävä näkökohta oli se, että Teollisuus ja Työnantajat tähdensi kaikessa, että hyvä homma, että ammattiopintolaitosta tarvitaan ehdottomasti mahdollisimman sofistikoituna järjestelmänä, mutta työhönoton kannalta on äärimmäisen tärkeää, että tutkintonimikkeet ovat sellaiset, että rekrytoija tietää tismalleen sen, mitä on saamassa. Se on äärimmäisen tärkeää, koska siinä tilanteessa hämäykset eivät tuota hyvää tulosta.

Jukka  Gustafsson  /sd:

Arvoisa puhemies! Kuuntelin erityisellä tarkkuudella arvostamani kansanedustajan, professori Erkki Pulliaisen puheenvuoroa. Se oli analyyttinen ja antoisakin, mutta sitten se jotenkin jäi kesken, arvostamani kansanedustaja Pulliainen, että voisi kysyä, mikä se pihvi nyt sitten siinä oli, jollei se ollut se, että varoitettiin meitä kansanedustajia ja päättäjiä ja erilaisia tahoja ikään kuin liu’uttamasta ammattikorkeakouluja ja yliopistoja yhteen. Minusta tuo huolenaihe, mitä ed. Pulliainen peräsi, on pääosin tarpeeton. Uskallan puhua sosialidemokraattisena koulutuspoliitikkona tässä, ja ainakin minusta on erityisen tärkeää se, että yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen profiili ja toiminta-ajatus pidetään kristallinkirkkaina ja ne ovat selvästi eri suuntaan meneviä.

Uskallan sanoa näin, että minulla on ollut erityinen ilo ja haaste olla vaikuttamassa suomalaisen ammattikorkeakoulujärjestelmän syntyyn ja muotoutumiseen. Kun eduskunnassa vuosina 1990 ja 1991 oli koulutuspoliittinen selonteko, pidin silloin tärkeänä, että käynnistetään tämä ammattikorkeakoulukokeilu. Olin eduskunnan kuppilassa eräänä yönä tekemässä koulutuspoliittisen kompromissin silloisen sivistysvaliokunnan puheenjohtajan kansanedustaja, professori Erkki Pystysen kanssa, jolloin vedin henkselit yli nuorisokouluhankkeelta, jotta saimme käynnistettyä tämän ammattikorkeakoulu-uudistuksen, jota niin Oecd:n asiantuntijat, kansainvälinen ympäristö, lähes kaikki koulutuksen asiantuntijat pitävät merkittävänä menestystarinana, meidän ammattikorkeakoulujärjestelmäämme. Minä toivon, ettei kansanedustaja, professori Pulliainen nyt sorru epäsuorasti sen kaltaisen todistuksen antamiseen, johon äkkipäätänsä tuo puheenvuoro voisi antaa aineksia.

Arvoisa puhemies! Pidän jo nyt selvänä, että ammattikorkeakoulut ovat lunastaneet hyödyllisen ja uskottavan paikkansa ammatillisen korkeakouluopetuksen instituutioina ja olennaisena osana suomalaista koulutusjärjestelmää. Suomessa on mielestäni toimiva kahden pilarin korkeakoulumalli, joka myös Oecd:n Suomessa vierailleen arviointiryhmän mukaan on onnistunut hyvin. Nämä asiantuntijat pitivät korkeakoulujen koulutusohjelmia innovatiivisina ja työelämän tarpeita vastaavina, ja he pitivät ammattikorkeakoulujen peruslinjaa oikeana. Tältä osin tavallaan lähestymistapa, mitä kansanedustaja Pulliainen nyt haarukoi, on jotenkin minusta nyt tällaisen karkeasti vinoutuneen, puhtaasti yliopisto-orientoituneen akateemisen maailman vaellusta pimeydessä vailla ihan yhteyksiä siihen, mitä on tapahtunut ja mitä halutaan tapahtuvan.

Tämä Oecd:n arvovaltainen asiantuntijaryhmä esitti myös mielestäni varteenotettavia kehittämiskohteita. Yksi koski akateemisten ja ammattikorkeakoulututkintojen rinnastamista, johon meillä ei ole uskallettu tarttua. Tämä työryhmä pelkää, että Suomi uhkaa jäädä eurooppalaisen kehityksen jälkijunaan sen vuoksi, että ammattikorkeakoulututkintoja ei haluta tai uskalleta tunnustaa vertailukelpoisiksi korkeakoulututkinnoiksi siltä osin kuin ne ovat esimerkiksi lähellä alempia yliopistotasoisia korkeakoulututkintoja. Meillä on tältä osin lainsäädäntö epäselvä ja kehittymätön, eikä siihen nyt tältäkään osin ole ratkaisua tulossa, mutta tärkeää minusta on myöskin se, että meidän korkeakoulujärjestelmäämme kehitetään siten, että opiskelijoiden olisi myös käytännössä helpompi siirtyä korkeakoulusektorilta toiselle.

Arvoisa puhemies! Se, jonka olisin toivonut ed. Pulliaisen huomioivan ammattikorkeakoulujen kehityksessä, on se, että niiden kehityksessä ja niiden kehitysvaiheessa on ollut kaikkein arvokkainta erittäin vahva työelämäorientaatio. Ne näyttävät aidosti uskovan missioonsa työelämän kehittäjinä ja alueellisina toimijoina. Niistä on lähes kaikilla seutukunnilla ja maakunnissa tullut osa elinkeinopoliittista infraa ja käytäntöä. Tämä kokemus on, ed. Pulliainen, sitä vahvempi, mitä kauemmaksi Pääkaupunkiseudulta mennään ja korostuu erityisesti maakunnissa, joissa ei ole omaa yliopistoa.

Sitten, ed. Pulliainen, vielä syvemmälle: Työelämän kanssa tehtävässä yhteistyössä kysymys on kummankin osapuolen, siis ammattikorkeakoulun ja työelämän, osaamisen hyödyntämisestä. Se liittyy niin henkilöstökoulutukseen, tuntiopettajien käyttöön yrityksistä jne., myöskin systemaattiseen yrityspalvelutoimintaan. Syvimmillään yhteistyö yritysten ja ammattikorkeakoulujen kanssa voi olla yhteisiä laitteistoja, sopimukseen perustuvia partnershiphankkeita, koordinoituja laajahkojakin kansainvälisiä hankkeita ja ammattikorkeakoulujen jatkuvaa roolia yritysten sisäisessä osaamisen kehittämisessä. Kaikkia edellä kuvattuja asioita tapahtuu jo käytännössä.

Keskustelua ammattikorkeakoulujen tutkimustoiminnasta pidän sinällään erittäin tärkeänä, mutta kun tämä niin sanottu soveltava tutkimus perustuu työelämälähtöisyyteen, käytännölliseen, kehittävään ja soveltavaan tutkimukseen, niin en tässä nyt käytännön tasolta ongelmia näe. Aivan niin kuin ministeri Rask totesi, tieteellinen perustutkimus kuuluu yliopistoihin.

Sitten haluan vielä sanoa sen, että monet yliopistoihmiset ovat sanoneet minulle kahdenkeskisissä keskusteluissa, että ammattikorkeakoulut ovat joutuneet ottamaan tehtäviä, jotka yliopistopuoli on omassa yksipuolisessa tutkimussuuntautuneisuudessaan laiminlyönyt. Kysymys liittyy erityisesti työelämän tarpeisiin.

Arvoisa puhemies! Myös monissa ammattikorkeakouluissa toimii johtotehtävissä vahvan yliopistotaustan ja -uran omaavia ihmisiä. Silti uskon, tuntien myös monet heistä, ettei mitään todellista rakenteellista ristiriitaa tai sovittamattomia ongelmia ole olemassa. Paljon ja kasvavasti tehdään yhteistyötä ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen ja teknillisten korkeakoulujen kesken.

Keskustelin elokuussa Tampereen yliopiston rehtorin Jorma Sipilän kanssa ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen suhteista ja siitä, onko esimerkiksi tutkimustoiminnan näkökulmasta jotain todellisia ongelmia. Professori Sipilä vastasi yksiselitteisesti, ettei ongelmia ole. Hyvä niin. Lisäksi toivon, että ammattikorkeakoulut tekisivät nykyistä enemmän yhteistyötä myös ammattikoulujen kanssa, toistan: yhteistyötä myös ammattikoulujen kanssa. Välillä minusta on tuntunut ja tuntuu siltä, kuin ammattikorkeakoulut olisivat etääntyneet ammatillisesta koulutuksesta. Pidän tärkeänä, että myös opetusministeriö tulossopimusneuvotteluin ja käytettävissä olevin ohjauskeinoin vaikuttaisi asiaan. Nähdäkseni ammattikorkeakouluilla olisi paljon annettavaa nimenomaan ammattikoulujen opetuksen, koulutusohjelmien ja muiden kehittämisen suuntaan.

Pentti  Tiusanen  /vas:

Arvoisa puhemies! Kun aikaa on vähän, ihan täältä paikalta totean, että sekä ed. Gustafsson että ed. Pulliainen molemmat kiteyttivät omalta näkökulmaltaan hyvin tärkeitä asioita. Aivain oikein, niillä alueilla, joilla ei ole varsinaista tiedekorkeakoulua, siellä ammattikorkeakoulujen rooli nousee, ja niin kuin ed. Pulliainen sanoi, näiden ero pitäisi pitää kirkkaana myös tulevaisuudessa.

Mutta asiasta, joka aikaisemminkin jo tuli esiin, kun ed. Brax kertoi, että hänen äitinsä on ollut sairaanhoidon opettaja: Itse olen opettanut useamman vuoden sairaanhoitajia ja myöskin työskennellyt kirurgina sairaanhoitajien kanssa ja sanon, että se on erityisosaamista, mitä leikkaussalihoitaja tai tehohoitaja tekee. Palkkaus on vain erittäin heikko, mutta erityisosaaminen on erittäin korkea. Tähän eivät ammattikorkeakoulut todellakaan pysty valmistamaan, ja tämä on nimenomaan ongelma, nimenomaan käytännön työtä tekevien sairaanhoitajien valmistumisen puutteellisuus. Tämä on todettu ihan käytännön sairaalatyössä, ja tähän aivan oikein ed. Brax viittasi puheenvuorossaan.

Erkki Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Tämä on vastauspuheenvuoronomainen puheenvuoro ed. Gustafssonin äsken käyttämälle puheenvuorolle, jossa nimeni lausuttiin 10—20 kertaa ainakin.

Totean aivan lyhyesti, ed. Gustafsson, että te käytitte puheenvuoron, joka ei ollut millään tavalla synkassa tämän hallituksen esityksen perustelujen kanssa. Se oli ihan jokin muu tarina, jolla ei ollut mitään tekemistä hallituksen esityksen perustelujen kanssa. Minä tulin lukeneeksi sieltä vain sisältä näitä ja niillä edellytyksillä, jotka totesin, mutta siinä vain korvasin ammattikorkeakoulu-sanan yliopisto-sanalla ja osoitin sen, että mitään sellaista profiilieroa, mistä arvoisa ministeri puhui johdantopuheenvuorossaan ja mistä te puhuitte jossakin vaiheessa omaa puheenvuoroanne, mitään sellaista ei tämän hallituksen esityksen perusteluista löydy. Teidän puheenvuorossanne toki oli ihan selvä ero, mutta se ei liittynyt tähän tarinaan, mitä me nyt käsittelemme.

Kyösti Karjula /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Ammattikorkeakoululain sisällön määrittäminen minusta pitää muutamia hyvin mielenkiintoisia lähtökohtia sisällään. Edellä on keskusteltu nimenomaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen perustehtävistä. Minusta se, että yliopistoista tulee kansainvälisesti huipputason tieteellistä tietoa tuottavia yksikköjä ja ne säilyvät sellaisina, on hyvin keskeistä. Ammattikorkeakoulun osalta minun ajattelussani koulutuksen arvoketjuun liittyy tärkeä rooli: riittävä työelämäläheisyys ja ennen kaikkea riittävä pienyritysten todellisuuden ymmärtävä ote.

Tässä on viitattu myös siihen, mitä merkitsee yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa. Se on varmasti oma kysymyksensä, mutta minusta kaikkein mielenkiintoisimmaksi nousee se, mitä ihan oikeasti tarkoittaa tämä alueellinen kehittämisvastuu yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välillä. Minusta tämä on sellainen asia, joka minua huolestuttaa sillä tavalla, käykö niin, että tämä sama vastuu sälytetään kahdelle keskeiselle koulutuksen toteuttavalle taholle ja että todellista vastuuta ei ota kumpikaan. Rohkenen sanoa näinkin. Sen vuoksi toivon, että lain käsittely tulee selkeyttämään, synnyttämään julkista keskustelua siitä, mitä todella merkitsee se, että aluekehitykseen kytkeytyvä koulutusvastuu on riittävän selkeä.

Jukka  Gustafsson  /sd:

Arvoisa puhemies! Kun käsittelyssä olevan lain kohdalla esitellään pääasiallista sisältöä, todetaan näin: "Ammattikorkeakoulujen opetus perustuisi ensisijaisesti työelämän ja sen kehittämisen vaatimuksiin. Ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehitystyö palvelisi toisaalta ammattikorkeakouluopintoja ja niiden kehittämistä sekä toisaalta alueellista ja paikallista elinkeino- ja muuta työelämää ja sen kehittämistä." Suluissa ymmärrän, että "erityisesti" tarkoittaa pienyritystoimintaa. Tältä osin esimerkiksi yliopistojen suorittama tutkimustoiminta ja tutkimukselliset sopimukset poikkeavat nähdäkseni aivan olennaisesti siitä yhteistyöstä, jota tiedän ammattikorkeakoulujen tekevän. Tiedän, että esimerkiksi Tampereen ammattikorkeakoululla on yli 200 yhteistyösopimusta leimallisesti pienyritysten kanssa. Jyväskylän ammattikorkeakoulussa on sama tilanne: tehdään yhteistyötä yli 200 pienyrityksen kanssa. Tältä osin tavallaan se, että ed. Pulliainen toteaa, että minä olen puhunut jostain muusta kuin tästä laista, ei pidä paikkaansa.

Erkki Pulliainen  /vihr:

Arvoisa puhemies! Nyt joudun välttämättömästi toteamaan ed. Gustafssonille, että te ette tiedä sitten ollenkaan, minkälainen se tiedeyliopisto tänä päivänä on. Oulun yliopistossa biologian laitosta johdin, ja minun jälkeeni siinä tehtävässä olleet ovat sillä samalla linjalla jatkaneet. Meillä on yhteistyösopimuksia elinkeinoelämän kanssa vaikka kuinka paljon, vaikka on ... (Ed. Gustafsson: Paljonko pienyritysten kanssa?) — No, ne ovat sellaisia yrityksiä, joissa on 5—10 työntekijää. Eivät ne sen suurempia ole, mutteivät nyt paljon pienempiäkään. — Tämä tilanne on muuttunut ihan radikaalisti siitä, kun aloitin yliopistossa opettajana ja hallintomiehenä. Tilanne on muuttunut aivan radikaalisti, ja siihen on rahatilanne ja kaikki muut olleet syypäitä.

Olennaistahan on se, mitä yksityiskohtaisesti hallituksen esityksen perusteluissa todetaan ja mikä on sen rinnasteisuus yliopistolaitoksen tehtäväkuvaan, funktioon ja asemaan oppilaitosjärjestelmässä.

Opetusministeri  Maija Rask

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Elo totesi puheenvuorossaan, että tavoitteena on korkeakouluttaa 70 prosenttia ikäluokasta. Tämä tavoite ei ole ainakaan tämän hallituksen tavoite.

Ed. Katainen kysyi 8 §:n tavoitteiden asettamisen periaatteita. Totean, kun tässä viimeisessä kappaleessa sanotaan näin, että milloin ammattikorkeakoulukohtaisia määrällisiä tavoitteita ei saada muutoin valtakunnallisesti tai alueellisesti yhteensovitetuiksi, opetusministeriö voi päättää ammattikorkeakoulussa opintonsa aloittavien määristä aloituspaikkojen kokonaismäärinä jne., niin ihan voi sanoa, että ei ole kovin pitkä aika siitä, kun opetusministeriön oli välttämättä puututtava ammattikorkeakoulujen aloituspaikkoihin sen tähden, että niiden 250 uuden aloituspaikan, mitkä meillä tämän hallituskauden aikana vuodessa on ollut, määrärahat valtiovarainministeriö leikkasi, ja kuitenkin tarkoituksena oli, että näistä 250 aloituspaikasta 210 olisi suunnattu hoitajakoulutukseen, jossa tiedetään olevan pulaa jo nyt ja tulevaisuudessa myös. 15 ammattikorkeakoulun kanssa käytiin pyöreän pöydän neuvotteluja ja todettiin, että jokainen näistä ammattikorkeakouluista lisää 10 hoitajakoulutuksen aloituspaikkaa ja vähentää tekniikasta, liikenteestä, kaupasta, hallinnosta tai kulttuurista, mikä heille itse kullekin ammattikorkeakoululle kävi. Tällaista käytännössä on tehty, ei minun aikanani koskaan aikaisemmin, mutta nyt oli välttämätöntä tehdä, koska hoitajapulaan on reagoitava.

Sitten haluan, arvoisa puhemies, muutamalla sanalla puuttua tutkimusasiaan aloittaen sillä, että kuuntelin hämmästyneenä ed. Kataisen puheenvuoroa, ilahtuneena siitä, koska mielestäni se oli erittäin hyvä puheenvuoro, vaikka se ei kyllä vastannut ollenkaan sitä, mitä pari viikkoa sitten julkisuudesta luin. Mutta tämä on hyvä näin.

Ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehittämistyöstä ihan vain muutama sana.

Meillähän Tilastokeskus kokoaa tiedot Suomen tutkimus- ja kehittämistoiminnasta. Tilastokeskuksen tietojen mukaan ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehitystyön volyymi vuonna 2000 oli yhteensä 31,5 miljoonaa euroa, eli se vastaa 5,4:ää prosenttia ammattikorkeakoulujen rahoituksesta. Laajuudeltaan se vastaa kahdeksan pienimmän tiede- ja taideyliopiston tutkimustoiminnan laajuutta.

Ammattikorkeakouluissa ulkopuolisen rahoituksen osuus on 73 prosenttia, yliopistojen tutkimustoiminnassa ulkopuolisen rahoituksen osuus on 51 prosenttia. Tästä jos mistä, ulkopuolisen rahoituksen osuudesta, voi mielestäni vetää johtopäätökset siitä, että nimenomaan elinkeinoelämä tarvitsee ammattikorkeakoulujen soveltavaa tutkimusta.

Arvoisa puhemies! Käydyssä keskustelussa vapaasta tutkimuksesta, perustutkimuksesta, soveltavasta tutkimuksesta mielestäni on sotkettu keskenään vapaa tutkimus ja tutkimuksen vapaus. Totta kai ammattikorkeakoulussakin täytyy vallita opetuksen ja tutkimuksen vapaus niiden tehtävien puitteissa, jotka ammattikorkeakoululla ovat. Näinhän lakiehdotukseenkin on kirjattu. Tutkimuksen vapaudella ammattikorkeakoulussa viitataan lähinnä kolmeen asiaan: vapauteen valita, mihin hankkeeseen ammattikorkeakoulu lähtee mukaan, toiseksi vapauteen valita tutkimus- ja toimintamenetelmät ja kolmanneksi vapauteen toimia tutkimusyhteistyössä ilman ulkopuolista panostusta. Mielestäni jos tämä ei ole käytäntöä, niin silloin se on minusta aika kummallista.

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Pulliaisen puheenvuoroa minulla ei ole tarpeen kommentoida yhdelläkään sanalla.

Jyrki Katainen /kok:

Rouva puhemies! Mukava, että olemme opetusministerin kanssa keskeisiltä osilta samoilla linjoilla. Voin myös sanoa, että tämä hallituksen esitys ei kaikilta osin ole sellainen, kuin ne luonnokset olivat, joita vastaan omalta osaltani käytin myös julkisia puheenvuoroja. Mutta nyt se on ihan hyvässä mallissa ja sitä voi tukea.

Tässä kaivoin jonkun julkisen puheenvuoroni esiin, ja aika lailla yksi yhteen tämän päivän puheenvuoroni ja pari viikkoa sitten käyttämä puheenvuoroni menivät. Korostin ammattikorkeakoulujen t&k-toiminnan merkitystä alueellisen yritystoiminnan kilpailukyvyn kannalta, mutta myös alueellisen kehittymisen kannalta. Toisaalta totesin myös, että se on ammattikorkeakoulujen yksi perustehtävä silloin, kun se rajataan nimenomaan soveltavaan tutkimukseen ja ammattikorkeakoulujen opetustehtävään. En välttämättömänä pitänyt sitä, että tutkimustoiminnasta tehdään lakisääteinen velvollisuus siitäkin huolimatta, että tiesin, että ammattikorkeakoulut sitä, niin kuin tänä päivänä sanoin, tekevät ja hyvä kun tekevät, mutta tämä on kompromissin tulos. Minä uskon, että näillä rajauksilla ja näillä periaatteellisilla linjauksilla, mitä tähän lakiin on esitetty, pystytään ammattikorkeakoulua kehittämään sen tehtävän puitteissa, mihin tehtävään ammattikorkeakoulut periaatteessa on luotu.

Keskustelu päättyy.