Täysistunnon pöytäkirja 27/2006 vp

PTK 27/2006 vp

27. KESKIVIIKKONA 22. MAALISKUUTA 2006 kello 15 (15.06)

Tarkistettu versio 2.0

1) Hallituksen esitys laiksi lastensuojelulain muuttamisesta

 

Valto Koski /sd (esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kysymyksessä on hallituksen esitys laiksi lastensuojelulain muuttamisesta, ja siinä esityksessä ehdotetaan lapsen oikeusturvan parantamiseksi täsmennettäväksi ja täydennettäväksi lastensuojelulain nykyisiä säännöksiä, jotka koskevat lastensuojelulaitokseen sijoitettuun, huostassa olevaan lapseen kohdistettavia rajoitustoimenpiteitä. Samalla selkeytettäisiin laitosjohtajien rajoitustoimivaltaa ja mahdollisuutta käyttää laissa tarkoitettuja rajoituksia kaikissa lastensuojelulaitoksissa.

Rajoitustoimenpiteitä koskevat lastensuojeluasetuksen säännökset ehdotetaan niiden lapsen perus- ja ihmisoikeuksiin kajoava luonne huomioon ottaen nostettavaksi lakitasolle. Seurannan ja valvonnan tehostamiseksi ehdotetaan rajoitustoimenpiteiden kirjaamisvelvoitetta täsmennettäväksi ja korostettavaksi, rajoitustoimenpiteiden vaikutusta huoltosuunnitelmaan tehostettavaksi, lääninhallitusten valvontavelvoitteita täsmennettäväksi ja päätöksentekoa sekä muutoksenhakua koskevaa sääntelyä selkeytettäväksi.

Lisäksi tehostettaisiin lapsen mahdollisuutta keskusteluun sijaishuollon toteuttamisessa ja häneen kohdistettuja rajoitustoimenpiteitä koskevissa asioissa. Myös sijaishuoltoon sijoitetun lapsen ja hänen vanhempiensa tai muiden läheistensä välistä yhteydenpitoa ja sen rajoittamista koskevaa lastensuojelulain sääntelyä ehdotetaan täsmennettäväksi.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu. Valiokunta on tässä kannanotossaan ollut yksimielinen, ja seuraavaksi esittelen pääosin valiokunnan kannanottoja.

Valiokunta pitää tärkeänä, että lastensuojelulain säännöksiä lastensuojelulaitokseen sijoitettuun lapseen kohdistettavien rajoitustoimenpiteiden käytöstä täsmennetään ja täydennetään vastaamaan perustuslain ja ihmisoikeussopimusten vaatimuksia. Lastensuojelulain 19 §:n nojalla sosiaalilautakunnalla on huostaanoton tarkoituksen toteuttamiseksi oikeus päättää lapsen hoidosta, kasvatuksesta ja valvonnasta ja muusta huolenpidosta sekä olinpaikasta. Tästä yleisestä lapsen kasvattamisen oikeudesta johtuva toimivalta sisältää mahdollisuuden lapsen valvomiseen ja rajojen asettamiseen lapselle. Lakiehdotuksessa on kyse tällaista yleistä kasvatusoikeutta pidemmälle menevistä rajoituksista.

Rajoitustoimenpiteiden sääntelyn yhteydessä nousee huoltosuunnitelman merkitys selvästi aikaisempaa suuremmaksi. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan huoltosuunnitelmaa koskevat säännökset on tarkoitus nostaa lain tasolle sosiaali- ja terveysministeriössä vireillä olevan lastensuojelulain sisällöllisen kokonaisuudistuksen yhteydessä, joka on tiedossani olevien asiapapereiden osalta lähiaikoina tulossa eduskunnan käsittelyyn. Valiokunta pitääkin lastensuojelulain kokonaisuudistusta tarpeellisena ja kiireellisenä.

Sääntelyä täsmentämällä voidaan lisätä rajoitustoimenpiteiden turvallisuutta vaikeimmissa tilanteissa, joissa joudutaan puuttumaan lapsen fyysiseen koskemattomuuteen esimerkiksi kiinnipitämisellä tai eristämisellä. Valiokunta korostaa henkilöstön riittävyyden ja koulutuksen merkitystä rajoitustoimenpiteiden välttämisessä ja niiden turvallisessa ja kivuttomassa toteutuksessa.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan myös perhehoitona järjestettävään sijaishuoltoon kaivataan nykyistä selkeämpiä säännöksiä yhteydenpidon rajoitusten lisäksi muiden rajoitustoimenpiteiden käytöstä. Valiokunta pitää kiireellisenä myös näiden säännösten uudistamistarpeen arviointia, joka myöskin on vireillä sosiaali- ja terveysministeriössä yksityisten sosiaalipalvelujen valvontatyöryhmän ehdotusten pohjalta. Yhteydenpidon rajoittamisen osalta valiokunta ehdottaa poistettavaksi lakiehdotukseen sisältyneen mahdollisuuden kolme vuotta kestävän rajoituspäätöksen tekemiseen.

Perustuslain 6 §:n 3 momentin ja YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen perusteella lapsen tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Lapsen vastustaessa yhteydenpitoa voidaan lakiehdotuksen 25 §:n mukaan yhteydenpitoa rajoittaa, jos lapsi on 12 vuotta täyttänyt tai jos hän on niin kehittynyt, että hänen tahtoonsa voidaan kiinnittää huomiota. Huostaanotettu lapsi saattaa asiantuntija-arvion perusteella esimerkiksi pelätä vanhempaansa eikä sen vuoksi halua pitää tähän yhteyttä. Valiokunta yhtyy esityksen perusteluissa esitettyyn näkemykseen siitä, että viranomaisilla ja muilla lapsen huolenpidosta vastaavilla henkilöillä on erityinen velvollisuus valvoa, että lapsen ja hänen läheistensä välinen yhteydenpito on lapsen edun mukaista eikä vahingoita lasta fyysisesti tai psyykkisesti. Valiokunta korostaa vielä, että alle 12-vuotiaiden lasten sijaishuollossa tulee lapsen kieltäytymistä ja hänen kehitystasoaan arvioitaessa kuulla sijaishuollosta vastaavia ja siihen osallistuvia henkilöitä.

Valiokunta on ottanut huomioon, mitä perustuslakivaliokunta on omassa lausunnossaan esittänyt ja esittää lakiesityksen hyväksymistä niillä muutoksilla, jotka näistä lausunnoista ja valiokunnan päätöksistä seuraavat.

Arvoisa puhemies! Lasten huostaanottokysymykset ovat todella suuren huolen aihe tänä päivänä, ja lasten mielenterveysongelmien lisääntyminen on yhtä lailla suuri huolenaihe. Toivottavaa olisi, että paitsi lainsäädäntöteitse niin myös muilla toimenpiteillä yhteiskunta voisi kiinnittää huomiota niihin tekijöihin, jotka lasten huostaanottopäätöksiin johtavat, ja myöskin siihen, että lapsi sairastaa tänä päivänä entistä enemmän.

Tässä kaikki, mitä tältä osin esittelyn osalta halusin sanoa.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan hyviä asioita. Siinä puhutaan huostaanotetun lapsen aseman ja oikeusturvan parantamisesta. Esitys on sinällään hyvä. Siinä otetaan huomioon lapset, joiden elämä ei ole tähän mennessä sujunut niin kuin sen pitäisi. Tämän esityksen lisäksi meidän kyllä pitäisi keskustella enemmänkin näitten ongelmien ennaltaehkäisemisestä.

Suomalaisista perheistä osa elää köyhyysrajan alapuolella. Kuten Stakes kertoi viime kuussa, hyvinvointierot ovat kasvaneet. Yksi tähän vaikuttava tekijä on ihmisen perhetilanne. Kovimmille ovat joutuneet lapsiperheet, erityisesti yksinhuoltajaperheet ja monilapsiset perheet. Rahat ovat perheissä vähissä eikä töitä ole. Useinhan se menee niin, että kun rahat loppuvat, loppuu rakkauskin. Monet avioliitot päättyvät nykypäivänä eroon. Kun vanhemmilla ei mene hyvin, se heijastuu välittömästi lapsiin. Tilastot kertovat, että viimeisen vuoden aikana lasten huostaanotot ovat lisääntyneet jopa kolmanneksen. Samoin ovat lisääntyneet lasten pahoinpitelyt. Samaan aikaan koulumaailmassa säästetään. Koulujen luokkakokoja suurennetaan säästömielessä, mutta pitäisikö miettiä, mitä tulevat maksamaan näitten oppimisvaikeuksista kärsivien lasten ja nuorten ongelmat tulevaisuudessa?

Tuloerot ovat kasvaneet. Meillä Suomessa on yli puoli miljoonaa EU:n köyhyysriskirajan alapuolella elävää. Jos tällainen kehitys halutaan estää, pitää hallituksen ryhtyä sanojen sijasta toimiin. Istuvan hallituksen tulonsiirtopolitiikka on ollut kylmyydessään ennennäkemätöntä. Sen harjoittaman politiikan seurauksena köyhät ovat köyhtyneet ja rikkaat rikastuneet. Siitä on myös olemassa tutkimustuloksia.

Täällä ollaan huolissaan lasten asemasta, puhutaan kauniisti ja ollaan tekevinään asioita, mutta samaan aikaan murennetaan pohjaa koko ajan. Täällä eletään muka hyvinvointivaltiossa, eikä köyhien lapsiperheitten aseman parantamiseksi ole tehty mitään konkreettista. Jos perheitten kasvavalle köyhyydelle ei saada tehtyä mitään, meillä tulee vielä isot laskut maksettavaksi. (Ed. Soini: Lapsivähennys takaisin veroihin!)

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Vaikka tämä lapsi- ja perhepolitiikka ei omaa alaani olekaan, niin katson, että mielipiteeni tässä asiassa, mitä mietin ja näen, saattaa olla ainakin omasta mielestäni melko korvaamatonta. Ja mitä ed. Kangas äskeisessä puheenvuorossaan totesi, niin voisi sanoa, että siihen ei tarvitsisi oikein mitään muuta kertausta kuin kahdella sanalla sen kuitata: tosi on!

Tämä mietintö, sen mitä tätä sisällöltään tutkin, on hyvä, niin hyvä kuin sosiaali- ja terveysvaliokunta sen on voinut tehdä ja toteuttaa. Uskon, että kuullut asiantuntijat ovat antaneet parhaansa ja se on otettu myöskin tässä valmistelussa huomioon. Mutta kuitenkin tämä muuttunut tilanne yhteiskunnassa antaa sen kuvan ja selvityksen, että jotain mätää näissä järjestelyissä on olemassa. Jostakin syystä kansa ja lapset ovat sairaita ja sillä lailla sairaita, että näitä ongelmia on ja syntyy.

Niin kuin ed. Valto Koski esittelypuheenvuorossaan totesi, tämän yhteydenpidon rajoittamisen suuntaan taikka toiseen parhaimmillaan kuvaa ja kertoo se täällä valiokunnan tekemässä muutosesityksessä 25 §:n kohdalta, kun todetaan, että tietyin edellytyksin saadaan:

"1) rajoittaa lapsen oikeutta tavata vanhempiaan tai muita läheisiään,

2) rajoittaa lapsen oikeutta pitää yhteyttä läheisiinsä puhelimitse tai muita yhteydenpitolaitteita tai välineitä käyttäen,

3) lukea ja pidättää lapsen lähettämä tai hänelle osoitettu yksittäinen kirje tai siihen rinnastettava muu luottamuksellinen viesti tai tarkastaa ja pidättää muu lähetys sekä

4) ottaa rajoituksen ajaksi sijaishuoltopaikan haltuun lapsen hallussa olevat yhteydenpitoon käytettävät laitteet ja välineet tai rajoittaa niiden käyttöä."

Tämä mielestäni kuvaa sen, että maailma on muuttunut myöskin tämän yhteydenpidon suhteen, mutta kun tässä selkeästi on aistittavissa se, että ongelma on siinä perheessä, josta lapsi on huostaanotettu, sen perheen elämäntilanteessa ja elämäntavoissa, niin että tätä yhteyttä niin kuin halutaan katkaista ja lapsi saattaa niin kuin oikeille jäljille, kun tämä yhteys sinne varsinaiseen perheeseen pannaan poikki, tämä antaa sen kuvan, että ongelmia on ja niiden ongelmien ennaltaehkäisyyn tässä mietinnössä ja hallituksen esityksessä sitten pyritään tavalla tai toisella puuttumaan.

Tähän liittyy niin kun pohjana tavallaan se, että viime viikolla ministeri Hyssälä antoi taas vaihteeksi yhden lausunnon julkisuuteen, missä todettiin, kuinka suuret ne kustannukset ovat näitten huostaanottojen osalta yhteiskunnalle olemassa. Tämän pitäisi herättää kuulemaan ja näkemään se, että yhteiskunta on sairas, perheet ovat sairaita. Ne ovat sillä lailla henkisesti sairaita, että tätä kodin merkitystä, kodin turvallista kasvuympäristöä, ei näillä eväillä lapselle kyetä tarjoamaan. Ja pelkään, että tämä on vaan se jäävuoren huippu, mistä tässä keskustellaan. Oikein todelliset asiat eivät ole näkyvissäkään.

Ymmärrän erinomaisen hyvin ja tiedän, että arvostamani ed. Soini tietää, että tämä johtuu paljon tästä radikalismista ja niistä ihanteista, mitä on luotu vapaan kasvatuksen, vapaan elämän ja voisi sanoa, että suositun huliganismin ympärille, missä lapsi työnnetään niin kuin syrjään, ettei se niitten vanhempien yhdessäoloa tai yhdessä pidettävää huonoa elämää ole seuraamassa; annetaan vitonen: mene ulos, mene nakkikioskille jne. Mistä se lapsi löytää sen turvallisen kodin ja pohjan, kun nämä ongelmat kertautuvat, kertautuvat ja kertautuvat?

Herra puhemies! Se, mitä tällä puheenvuorollani haen, niin nyt olisi kiinnostuttava, hallituksen herättävä ja koko yhteiskunnan ja erityisesti eduskunnan ja kaikkien tällä rintamalla olevien virkamiesten ryhdyttävä pohtimaan tätä ja keskustelemaan niistä keinoista, millä pystytään ennalta ehkäisemään niin, että vain harva niistä lapsista jouduttaisiin huostaan ottamaan, jotka nykyisin tähän asiaan joutuvat ja ajautuvat. Tämä on todella suuri ongelma, ja tämä on myöskin lasku niille tuleville sukupolville, niille meidän lastenlapsillemme ja muille, jotka tätä yhteiskuntaa maksavat silloin, kun me kävelemme kävelykepeillä taikka työntelemme potkukelkoilla tuolla ja pohdimme, että toista oli ennen. Toivon, että olen väärässä, mutta luulen tässäkin ennusteessani osuvani suurin piirtein oikeaan.

Virpa Puisto /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Seppo Lahtelan maailmoja syleilevään perhepoliittiseen puheenvuoroon voin vain sanoa sen, että nämä ennalta ehkäisevät avohuollolliset toimenpiteet tulivat entistä vaikeammiksi siinä vaiheessa, kun oman puolueenne ministeri Manninen ja ministeri Hyssälä johdattelivat tämän eduskunnan purkamaan Lastensuojelun tasausrahaston, jonka kautta kaikki lapset olisivat voineet saada asuinpaikasta riippumatta myös kalliita hoitotoimenpiteitä. Tätä ei haluttu, koska kuntien rajalle pysähtyi vastuu Suomen lapsista. Samat kunnat kuitenkin edellyttävät, että me verorahojamme tasaamme ja maksamme heidän kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksensa. Että se siitä keskustelusta ja toimenpiteistä.

Sen sijaan olen todella pahoillani siitä, että hallitusohjelmaan kirjattu lastensuojelun kehittämisohjelma ja lastensuojelulaki antavat yhä odottaa itseään. Lastensuojelulakia on odotettu toistakymmentä vuotta. Sosiaali- ja terveysministeriössä sanottiin, että kauanhan se on ollut vireillä, että ei kai sillä vielä ole kiire. Sen takia se kirjattiin etupainotteisesti toteutettavaksi tällä vaalikaudella, ja edelleen kehittämisohjelma on käsittelemättä, ei ole valmis. Sen pohjalta piti saada eväät lastensuojelulakiin, jota, kuten nyt näemme, tulee osina. Siitä lastensuojelulaista on huutava puute.

Sitä odotetaan päivittäin alkaen oikeusistuimista, joissa päivittäin päätetään lasten huostaanotosta, tapaamisesta, tuetusta tapaamisesta, valvotusta tapaamisesta ja sen lisäksi käydään keskustelua ja oikeutta ja arvioidaan, milloin lapsi on oikeutettu saamaan avohuollolliset toimenpiteet, milloin kunta voi evätä hoidon vedoten taloudellisiin syihin. Kun avohuoltoa riittävän kauan laiminlyödään, on selvää, että olemme tilanteessa, johon peruspalveluministeri Hyssälä meidät on johtanut, eli tilanteessa, että valtionosuutta maksetaan nyt kunnille huostaanottojen perusteella. Se oli tämä hänen muutoksensa, lastensuojelullinen muutos.

Kun avohuoltoa ei toteuteta, lasten ongelmat ovat aina moninaisempia. On turha keskustella silloin siitä, mistä löydämme sijaisperheitä, jotka ottavat näitä lapsia hoitoon. Me emme puhu sinisilmäisistä, kauniisti käyttäytyvistä lapsista. Me puhumme henkisesti sairaista, sosiaalisesti sopeutumattomista lapsista, joilla on jo lukemattomien vuosien traumat kotoa ja ulkoa opitut käyttäytymismallit. He eivät tule sopeutumaan perheiden sijaishoitolapsiksi. Heidän kohdallaan tarvitaan jo erityishoitolaitoksia. Siksi tämän lain yhteydessä nyt erillismääräyksenä puhutaan muun muassa kiinni pitämisestä, mikä kertoo siitä, että kyseessä on niin sairas lapsi, että hänen taltuttamisekseen joudutaan hoitomuotona usein monen hoitajan voimin hänet pitämään kiinni pidettynä, jotta hänen henkinen tilansa voidaan saada sille tasolle, että hänen kanssaan voidaan keskustella. On selvää, että tällaisia hoitotoimenpiteitä ei voida tehdä lapsen eikä hoitajien oikeusturvan kannalta ilman, että ne kirjataan ja että ne määritellään.

Mutta se, mikä tässä on, arvoisa puhemies, kaikkein surullisinta, on se, että meillä ei edes tunneta tällä hetkellä käsitteitä. Meillä puhutaan laitoshoidosta, puhutaan perhehoidosta, sijoitushoidosta, perhesijoituksesta jne. Kun esimerkiksi tätä Lastensuojelun tasausrahaston purkua oli valmisteltu, valmisteleva virkamies ja täällä salissa sosiaalivaliokunnan jäsenet puhuivat siitä, että lapsia on Stakesin tilaston mukaan paljon sijoitettu laitoksiin, eivätkä tienneet, että tämä laitostilasto piti sisällään perhekodit, joihin he sen sijaan olisivat sijoittaneet nämä lapset. Eli ei osata lukea edes lastensuojelun tilastoja, eivät edes virkamiehet puhumattakaan näitä heikennyksiä läpivievistä kansanedustajista.

Toivon, että tämän kaltaisia irtolakeja lastensuojeluun ei enää tällä kaudella tule vaan me saisimme lastensuojelulain, joka valitettavasti ilmeisesti tulee toisen suuren lain, vammaispalvelulain, kanssa syksyllä budjettilakiruuhkaan käsittelyyn. Se on kohtuutonta näiden lakien tuomien palvelujen odottajia kohtaan.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! On kaksi puheenvuoroa, joista voi niin kuin jälkeenpäin sanoa, että tuntuu niin kuin siltä, että olen ihan samaa mieltä. Nimittäin mikä koski tätä ed. Seppo Lahtelan yleistä maailmaa syleilevää puheenvuoroa maailman tilanteesta ja Suomen tilanteesta lastensuojelun osalta, niin tietysti, niin kuin ed. Puisto totesi, siinähän on tietysti vinhaa perää. Näin se on asianlaita myöskin Oulussa. Olin eräässä tilaisuudessa, joka viivästyi sen takia, että sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenet, jotka olivat tilaisuuteen tulossa, olivat myöhässä sen takia, että huostaanottotapausten luettelo Oulun kaupungissa oli niin pitkä ja niin vaikea käsiteltäväksi, että kaikki viivästyi siltä illalta. Siis toisin sanoen tässä on akuutista, polttavasta ongelmasta kysymys. Ja mikä koskee sitten näitä syitä ja tilanteita ja analyysia, niin olen jälleen kerran ed. Puiston kanssa samaa mieltä: mitä ilmeisimmin näin on.

Nythän pitäisi sitten kaikkien näitten lainsäädäntöjen ja käytäntömuutosten jälkeen meidän oululaisten olla onnellisia, kun huostaanottojen perusteella valtionosuuksia määrätään. Emme ole sillä kannalla. Vaikka fiskaalisesti ehkä näin olisi, niin asiallisesti näin ei voi olla. Tämä on kurja juttu, kerta kaikkiaan.

Arvoisa puhemies! Minä puutun tässä, kun en ole näitten asioitten ekspertti pätkänkään vertaa, ihan muuhun asiaan ja tähän prosessuaaliseen puoleen. Nimittäin odotin, että täällä olisi joitakin muita puheenvuoropyyntöjä ollut tuolla taulussa, ja sillä tavalla hannasin omaa puheenvuoroani listan viimeiseksi, kun se lista sitten osoittautui erittäin lyhyeksi. Nimittäin tämä on ainutlaatuinen sinä aikana, kun minä olen ollut tässä talossa kansan valitsemana, kun palautetaan mieliin, mitä tässä hallituksen esityksen yhteydessä on tapahtunut. Tämä esitys annettiin vuoden 2004 valtiopäivillä, ja perustuslakivaliokunta antoi siitä lausuntonsa sosiaali- ja terveysvaliokunnalle helmikuun lopussa 2006. Mitä sillä välillä tapahtui? Sillä välillä tapahtui se, että Helsingin Sanomissa julkaistiin Vieraskynä-kirjoitus, jossa kiinnitettiin huomiota siihen, että johan nyt on kumma, kun tämän laatuista lausuntoa ei saada aikaiseksi.

Nyt yritin katsoa sitten, onko tässä jotakin erityistä. No, se lausunto on todella pitkä, ja osittain sen johdosta on myöskin pykäliä ruvettu muuttamaan. Tämä muistuttaa jo muutoksillaan liikenne- ja viestintävaliokunnan tyypillistä mietintöä liikenne- ja viestintäministeriön esittelemästä hallituksen esityksestä, sillä melkein kaikki pykälät ovat muuttuneet ja syvällisesti muuttuneet. Jos tarve on ollut todella näin suuri ja tämä on osunut kohdalleen, niin hyvä on itse asian kannalta. Mutta sen sijaan olisin odottanut ehdottomasti sitä, että perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja olisi ollut täällä esittelemässä, mitä kaikkea tapahtui asiassa perustuslakivaliokunnan käsittelyn yhteydessä ja mitä kaikkea varteenotettavaa siinä yhteydessä tapahtui, kun yhteiskunnan piti reagoida sillä tavalla, että asiaa käsitellään Vieraskynä-artikkelissa Helsingin Sanomissa ja ilmeisesti myöskin muissa medioissa. Elikkä toisin sanoen tässä olisi ollut nyt vähän perusteellisemman analyysin paikka ja myöskin prosessuaalisesti niin, että kerrottaisiin sitten, mitenkä aiotaan nokkaa valkaista näissä asioissa jatkossa. Mutta kuten sanottu, tähän on tyytyminen, mitä pöytään on jaettu.

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä

Arvoisa puhemies! Erityisesti ed. Virpa Puiston puheenvuoroon haluan todeta, että Lastensuojelun suurten kustannusten tasausrahaston purkuunhan oli syyt ja että se oli hallituksen yksimielinen esitys (Ed. Puisto: Se oli äänestystulos!) ja myöskin ed. Puiston puolue on tässä ollut mukana. Sitten eduskunta on sen käsitellyt ja enemmistö on sen hyväksynyt.

Siinähän alun perin oli tilanne se, että tämä tehtiin pienten kuntien turvaksi, että myöskin nämä voisivat kalliita lastensuojelutoimenpiteitä toteuttaa. Kun se oli kuntien keskinäinen tasausrahasto, niin siinä kävi niin, että se toimi juuri päinvastoin kuin alun perin tarkoitettiin ja suurimmat hyötyjät olivat 30 000—100 000 asukasta omaavat kunnat ja muut olivat menettäjien puolella. Nyt sitten toivotaan, että uusi järjestelmä on toimivampi, mutta en sano, että se on täydellinen, mutta sitä seurataan ja katsotaan, miten se toimii käytännössä.

Mitä sitten tulee tähän lastensuojelulakiin, niin me tarvitsemme todellakin uuden lastensuojelulain. Sille on erittäin suuri tilaus tässä. Olemme tehneet huolellista valmistelua siinä. Se on erittäin vaativa, ja meidän ministeriössämme on myöskin rajallinen määrä virkamiehiä tekemässä näitä suuria lakipaketteja, joita tehdään tällä vaalikaudella sosiaalipuolella erittäin paljon myöskin kehitysvammaisten ja vammaisten osalta. Saamme tämän varmasti. Nyt tämän kuun lopussa päättyy tämän suuren työryhmän toimeksianto, ja olemme edellyttäneet, että työryhmä kirjoittaa esityksensä hallituksen esityksen muotoon ja saamme sen eteenpäin.

Meillä on erittäin suuria ongelmia alueilla lastensuojelussa. Varhainen puuttuminen ei mielestäni toimi niin kuin pitäisi. Riittävän nopeasti ei tarvittaessa oteta huostaan, ja joskus seurataan liian pitkään, kun pitäisi varhainen puuttuminen joko perheen tukemisella erityistukitoimin tai huostaanotolla tehdä; nämä eivät toimi. Olemme varhaisen puuttumisen projekteja kehittäneet, kouluttaneet henkilökuntaa, ja siinä on paljon ongelmia, mutta ennen kaikkea tämän lain ajantasaistus on kyllä semmoinen asia, joka meidän pitää nyt tehdä. Mutta ei ole helppoa, kuten sanottu. Nämä perheitten ongelmat ovat niin monimutkaisia, että todellakin olisi hyvä, että eduskunta myöskin sillä tavalla asiallisesti ilman hyökkäyksiä ja yksittäisiä henkilöitä vastaan hyökkäämättä tässä toimisi, kun varmasti niin täällä eduskunnassa kuin hallituksen puolellakin parhaamme yritämme, että saamme lakeja eteenpäin kansalaisten parhaaksi.

Tähän kansalliseen sosiaalihankkeeseen liittyy monenlaisia asioita, joita tässä on tehty ja toimitettu erilaisia hankkeita. Niihin on saatu myöskin rahoitusta, mutta niitten tulokset vaan eivät ihan heti näy, vaan ne näkyvät pitkällä viiveellä, ja ikävä kyllä nämä lastensuojeluasiatkin osittain näkyvät heti, mutta osittain sitten vasta pitkällä viiveellä.

Virpa Puisto /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Hyssälälle: Kyllä jonkun on jo taisteltava lasten puolesta. Lastensuojelulakia, kuten tiedätte, on vuosia odotettu. Oli tarkoitus, että se tulee etupainotteisesti eikä budjettilakien myötä viimeisenä vuotena.

Kun sanoitte tästä uudesta järjestelmästä, miten se toimii, sehän nyt sitten sulki pois näitä avohuollollisia toimia ja ainoa laskentaperuste on huostaanotot. Se on kaikkien lastensuojelun näkemysten vastainen ja oli myös kaikkien asiantuntijalausuntojen vastainen, kuten tiedätte. Kun vetositte silloin tilastoihin, että tasausrahasto laitosti, niin nyt toivon, että tutkitte sen Stakesin tilaston, joka pitää sisällään perhekodit ja sijaishoitoja, eikä anneta väärää tietoa. Toivon kaikkea menestystä, että saatte sen lain, ettemme käsittele näitä irtolakeja.

Kun puhuitte pienten kuntien ja suurten kuntien tilasta, valtiontilintarkastajat selvittää nyt, mistä nämä lapset ovat tulleet niihin suuriin kuntiin. Ne ovat sieltä pienistä kunnista suuri osa lähtöisin, ja kuitenkin te olette mukana monien muiden kanssa edellyttämässä, että suuret kunnat verotasauksilla maksavat näiden pienten kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia ja valtionosuuksia. Toivon, että me saamme pian suuret kunnat, joissa kannetaan vastuuta kaikenikäisistä ihmistä, lapsista, vanhuksista, ja käytetään verorahat oikein eikä vastuu lopu oman kunnan rajalle, kuten teidän esityksessänne tapahtui.

Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Kun on joutunut muutamien kansalaiskirjeitten perusteella perehtymään jonkin verran näihin asioihin, niin myönnän tietysti, niin kuin ministeri sanoi, että nämä ovat ongelmallisia tilanteita ja perhekohtaisia monta kertaa ja varmasti on subjektiivisia näkemyksiä vanhemmilla kontra sosiaaliviranomaiset. Mutta ainakin viimeaikaiset yhteydenotot ovat olleet kyllä huolestuttavia lähinnä siitä syystä, että kun tämä tasausrahasto purettiin ja huostaanotot ovat ikään kuin se peruste siihen, että saadaan niitä osuuksia sieltä, niin ainakin tällä hetkellä pelko monen perheen kohdalla on ollut se, että se huostaanotto tapahtuu sittenkin joissakin kunnissa liian helposti, kun on joku toinen kiilto silmissä kuin se lapsen etu.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun arvoisa ministeri nyt tänne tuli keskusteluun, mikä on äärimmäisen hyvä asia, niin minä olisin odottanut, että äskeisessä puheenvuorossaan hän olisi kertonut, mitä tämä avohuollollisen puolen muutos on merkinnyt käytännössä. Kyllä täytyy olla tilanne sellainen, että sellaiset kokemukset, jotka nyt ihan sattumien kautta ovat tulleet tietooni Oulun kaupungista, ovat tulleet myöskin tietoon ministeriössä, ja niitä on tietysti silloin, kun on muutos tehty, myöskin ruvettu seuraamaan ja niistä kokemuksia keräämään. Niistä olisi ollut mukava kuulla tässä yhteydessä, kun tämä laki on nyt kuitenkin täällä ensimmäisessä käsittelyssä.

Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Lasten sijoittamisen laitospainotteisuus ei varmaankaan johdu ainakaan pelkästään tästä tasausrahastosta vaan kyllä myös perhehoitajien heikoista taloudellisista kannusteista. Suomessahan perhehoitajien palkkiot alittavat pohjoismaisen tason, ja muissa Pohjoismaissa taas näissä sijoituksissa suositaan enemmän perheitä. Muissa Pohjoismaissa on määrätietoisemmin myös tuettu perhehoitajia, hoitajia värvätty ja koulutettu. Meillähän esimerkiksi sijaisvanhemmilta puuttuu oikeus äitiys- ja vanhempainpäivärahaan ja kotihoidon tukeen, vaikka olisi aivan pieni lapsi sijoitettuna näihin koteihin. Näkisin varsin tarpeellisena, kun tätä lastensuojelulakia valmistellaan, että myös tämä seikka siinä yhteydessä huomioitaisiin.

Sari Essayah /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri hyvin siellä aitiossaan tietää, niin kuin mekin täällä, että suurin osahan näistä lasten perheitten ongelmatilanteista johtuu päihteitten käytöstä, ja sieltä taustalta tietysti löytyy myöskin mielenterveysongelmia ja joskus ihan sitä taloudellista kriisiä, mistä noitten perheitten tilanteet lähtevät sitten kurjistumaan. Tämä lastensuojelulain kokonaisuudistus on varmasti äärimmäisen kaivattu, ja olisinkin kysynyt ministeriltä: Onko tarkoitus siinä yhteydessä tuoda joitakin uusia instrumentteja siihen, miten alaikäisten päihteitten käyttäjien tilanteeseen voitaisiin esimerkiksi pakkohoidon kautta puuttua? Tämä on ollut sellainen toive, jota esimerkiksi monet huumelasten äidit, jotka ovat täällä käyneet, ovat tuoneet esille ja suorastaan vaatineet, että jos tätä uudistusta ei tule, niin tilanteeseen ei saada mitään korjausta näitten lasten kohdalla.

Rakel Hiltunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta tämä keskustelu osoittaa sen, että eduskunta haluaa kiirehtiä lastensuojelulain kokonaisuudistusta.

Huostaanotossahan on kysymys siitä, että yhteiskunta ottaa lapsen vanhemmuuden itselleen. Se on kovinta puuttumista perheiden elämään, mitä voi tapahtua, ja se tehdään ääriolosuhteissa. Nyt tämä käsittelyssä oleva lakiehdotus koskee yhtä yksityiskohtaa, eli sillä rajoitetaan lasten biologisen vanhemman ja huostaanotetun lapsen yhteydenpitoa, mikä on ääritapaus. Minä toivoisin, ministeri Hyssälä, että voisitte tämän lain toimeenpanovaiheessa sitten ministeriössä huolehtia siitä, että silloin, kun tapahtuu näin kova tilanne, että joudutaan rajoittamaan lapsen ja vanhempien yhteydenpitoa, pidettäisiin huoli, että avohuollon sosiaalityössä kuitenkin koko ajan työskenneltäisiin niiden biologisten vanhempien kanssa ja heistä löytyisi se voimavara, että aikanaan lapsi ja vanhemmat voisivat tavata.

Peruspalveluministeri  Liisa Hyssälä

Arvoisa puhemies! Tästä perhehoidosta ensin: Me olemme tällä vaalikaudella nyt tehneet ensin siitä selvityksen, ja olen samaa mieltä kuin edustajat Räsänen ja Essayah, että meillä ei ole riittävästi tähän perhehoitoon muihin Pohjoismaihin verrattuna panostettu. Niinpä olenkin tästä käynnistänyt nyt toimenpiteitä niin, että toivon, että saan ensi vuoden budjettiin jo jonkinlaista aloitusta perhehoitajien aseman parantamiseksi, ja viimeksi tänään sitä olemme ministeriössä käsitelleet. Uskon, että saan siihen rahoitusta. Tämä on todella hyvä asia, ja sitä kautta meidän pitää lähteä tätä laitosvaltaisuuttakin uudelta pohjalta katsomaan.

Mitä sitten tulee näihin syihin, on juuri näin, että alkoholi- ja mielenterveysongelmat ovat siellä ihan tutkimusten mukaan hyvin keskeisiä. Miten tällä lailla pystytään juuri niihin sitten käymään käsiksi, sitä en ihan vielä voi ennakoida, mutta korostan, että meillä on lainvalmistelussa ollut useita eri osa-alueita, joita on aina yksi työryhmä vetänyt, ja sitten niistä kootaan nyt oma laki. Tämä on hyvin vaikea sikäli, kun siinä on sosiaalipuolen ja oikeusistuimien välistä juridiikkaa ja vielä sitten vanhempia ja hyvin monia osapuolia. Mutta minkäänlaista jarrutusta — viittaan tässä ed. Puiston puheenvuoroon — meillä ei ole ollut tässä, vaan asia vaan on niin suuri, kun me teemme paljon lainsäädäntöä niillä voimavaroilla, jotka meille on annettu. Tarkoitus on, että tällä vaalikaudella saadaan tämä, kuten myöskin tämä vammaislainsäädäntö, ja nämä ovat siinä mielessä nyt valmistelun alla.

Mutta sitten näistä käytännön toimista siellä, mihin ed. Hiltunenkin viittasi: Varmasti on hyvin tarkkaan nyt seurattava tämän lain toimeenpanoa. Nämä tilanteet, niin kuin täällä on moneen kertaan todettu, ovat herkkiä, vaikeita; on juridiikkaa, sosiaalipuolta, kaikkea tätä yhdessä, mutta kaikki me, varmasti eduskunta ja myöskin hallitus, haluamme toimia tässä lastensuojelun näkökulmasta, lapsen etua silmälläpitäen ja lapsen etua kunnioittaen.

Matti Kauppila /vas:

Arvoisa puhemies! Tässä kun kuuntelee tätä keskustelua, niin puheena on lasten perusoikeudet, ja ehkä voi sanoa, että tässä vähän mennään äärirajalle eli on kysymys vanhempienkin oikeuksista. Huolestuneena voi kysyä: Onko meillä henkilökunta koulutettu siihen valmiuteen, mitä tämä työ vaatii? Onko se motivoitunut sitten siihen, että pystytään tekemään avohuollossa töitä ja laitoksissa töitä, elikkä missä kunnossa ovat ne fyysiset tilat, rakennukset? Onko kunnissa, kuntayhtymissä näistä asioista huolehdittu, vai teemmekö me jälleen lainsäädäntöä, joka on vailla taloudellisia perusteita?

Tässä kun kuuntelee, niin vähän tuli taas maatalousasiat mieleen, kun hallituspuolueet keskenään syyttelivät toisiansa siitä, onko asiat hoidettu nyt tämän lain kohdalla niin kuin pitää, elikkä minusta tässä nyt ei kovin paljon hallitus voi tehdä muuta kuin ilmoittaa, että nyt budjettikehyksissä on annettu tähän ylimääräistä rahaa, koska tapaukset lisääntyvät.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa puhemies! Tämä lainsäädäntö on todellakin tarpeen ja täällä varsin yksimielisen käsittelyn tämän lain osalta tässä talossa saamassa, ja, ikävä kyllä, nämä säädökset ovat myös välttämättömiä. Lakiehdotus parantaa mahdollisuuksia huolehtia käytännön lastensuojelutyöstä aivan erityisesti kaikkein vaativimmissa lastensuojelutilanteissa edistäen samalla eri osapuolten oikeusturvan toteutumista.

Käsittelyssä olevan teeman tulisi herättää meidät pohtimaan laajemminkin tätä ongelmaa. Ajattelen, että tämä lastensuojelutoimenpiteiden kasvava tarve on yksi tämän hetken merkittävimpiä hälytyssignaaleja, ja todellakin taustalla vaikuttavat ennen kaikkea lisääntynyt päihteiden käyttö, alkoholin kulutus, myös mielenterveysongelmat. Kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsiahan on jo lähes 15 000, ja heistä 10 000 kasvaa laitoksissa tai ammattimaisesti hoidetuissa perhekodeissa ja vain yksi kolmesta eli 5 000 lasta sijaisperheessä. Niin kuin tuossa aiemmin totesin, niin Suomessa lapsi sijoitetaan muita Pohjoismaita useammin laitokseen. Sijoitusperheistä alkaa olla meillä huutava pula. Paitsi että perhesijoitus on varsinkin pienen lapsen kannalta se ihanteellinen sijoitustapa, perheeseen sijoittaminen on myös yhteiskunnalle laitossijoitusta edullisempaa. Laitoshoito maksaa kolmessa päivässä saman verran kuin perhehoito kuukaudessa keskimäärin.

Minuun otti yhteyttä eräs sijaisäiti, jolle sijoitettuna olevalle leikki-ikäiselle lapselle oli syntymässä pikkusisarus. Tämän syntymässä olevan vauvan biologinen ja juridinen äiti ei halunnut luovuttaa lasta adoptoitavaksi, mutta oli niin vaikeasti päihdeongelmainen ja sairas, että hän ei kyennyt huolehtimaan lapsistaan. Sijaisäiti kertoi, että hän olisi kyllä valmis ottamaan tämän vauvankin huostaansa, mutta hän havahtui siihen, että hänellä ei olisi oikeutta äitiyslomaan. Kun hän kunnan kanssa asiaa pohti, niin hänelle ehdotettiin, että hän voisi viedä sijoitetun vauvan työpäivän ajaksi kunnalliseen päivähoitoon. Sijaisäiti ihmetteli sitä, miksi juuri näiltä kaikkein syrjäytyneimmiltä pikkulapsilta puuttuu tämä oikeus eli oikeus saada kokopäiväistä hoitoa äitiys- ja vanhempainloman turvin.

Sijaisvanhemmat ovat myös keskimäärin melko iäkkäitä eli 50-vuotiaita, ja noin kolmannes kaikista perhehoitajista on jäämässä eläkkeelle viiden vuoden aikana, eli todennäköisesti viiden vuoden kuluttua tilanne on vielä pahempi, jos ei todellakin asialle jotain tehdä. Tuo ministeri Hyssälän lupaus, että tämä asia on nyt harkinnassa, oli todellakin tervetullut, ja siihen hallitusta vakavasti kannustan. Me tarvitsemme kiireesti lisää sijaisperheitä, ja tämä on mahdollista vain parantamalla tätä vaativaa työtä tekevien sijaisvanhempien asemaa, arvostusta ja palkkaa. Perhe, joka avaa sylinsä lapselle ja monesti vielä hyvin vaikeista olosuhteista tulevalle lapselle, jonka kasvatustyökin on hankalaa, samalla joutuu myös avaamaan usein kotinsa lapsen biologisille vanhemmille tai ainakin olemaan tämän toisen suvun kanssa yhteydessä, jotta ne lapsen yhteydet omiin juuriin säilyisivät. Monesti nämä tilanteet ovat todellakin hankalia, aivan niin kuin tänään käsittelyssä olevasta lakiesityksestä näemme, mitä se pahimmillaan voi olla.

Muistutan vielä siitä, että perhehoitaja saa hoitopalkkiota 242—725 euroa kuukaudessa, ja vuonna 2004 keskimääräiset ansiot olivat 565 euroa kuussa. Eri kunnissa perhehoitajat ovat erilaisessa asemassa keskenään, ja tämä palkkataso alittaa pohjoismaisen tason. Nämä pitkäaikaiset perhehoitajat ovat viestittäneet myös sitä, että tällä hetkellä sijoitettavat lapset ovat selvästi moniongelmaisempia kuin vielä muutamia vuosia sitten, eli he ovat joutuneet pidempään olemaan niissä haavoittavissa elinolosuhteissa ja tarvitsevat aina tavallista enemmän huomiota, suojelua, hoivaa, turvallisia olosuhteita. Sen takia olisi niin tärkeää, että sijaisperheissä turvattaisiin alusta lähtien varsinkin pienen lapsen kohdalla mahdollisimman rikkoutumaton suhde tähän sijaisvanhempaan, ja mielestäni juuri tämä perhevapaaoikeuksien laajentaminen — oikeus äitiys-, isyys-, vanhempainpäivärahaan, myös oikeus kotihoidon tukeen — olisi todellakin tärkeä uudistus. Se ei ole yhteiskunnan kannalta kallis uudistus, koska on kuitenkin melko pienestä ryhmästä kysymys, mutta tärkeä uudistus ajatellen niitä perheitä, jotka ovat valmiit harkitsemaan tätä ratkaisua.

Muistutan vielä siitäkin, että jäädessään hoitamaan kotiin lasta, jäädessään omasta työstä pois, sijaisvanhempi menettää sen palkan lisäksi usein myös työsuhteisiin liittyvät etuudet, kuten lomaoikeuden, määrävuosilisät, eläkekertymän kyseiseltä ajalta, ja senkin vuoksi heidän tulisi olla tässä suhteessa tasavertaisessa asemassa lapsen synnyttäneisiin vanhempiin. Perhehoitajaliittohan on kyllä ollut aktiivinen tässä suhteessa, ja tammikuussa antamassaan kannanotossa he vaativat sitä, että sijaishuollon perhehoidossa kasvavilla lapsilla tulee olla oikeus kotihoitoon ja sijaisvanhemmilla oikeus saada kotihoidon tuki kotihoidon järjestämiseksi vaihtoehtona kunnalliselle päivähoidolle.

Mutta niin kuin äsken kuulimme, ministeri Hyssälä lupasi, että nimenomaisesti tätä asiaa selvitellään ja toimenpiteitä siihen, millä tavoin voitaisiin tähän perhehoitoon kannustaa. Mielestäni tämä on todellakin tällä vaalikaudella tehtävien ratkaisujen joukossa.

Lyly Rajala /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tässä asiassa tunnen olevani, jos en asiantuntija, niin ainakin asianomistaja. Olen usein sanonut, että kasvatus alkaa kodista, ei päiväkodista eikä lastenkodista. Minun tapauksessani se on alkanut ruotsalaisesta Taalainmaalla sijaitsevasta Ludvikan kaupungin lastenkodista. Huostaanotto tosin ei johtunut mistään äidin harhoista, vaan isän varhaisesta tapaturmaisesta kuolemasta ja äidin sairastumisesta. Mutta lastenkoti on minua kasvattanut ja kiitokset siitä. Minun kohdallani se oli ihan onnellinen asia, että sain hyvää hoitoa siellä.

Tämä lastensuojelu on todellakin suojelua. Tässäkin hallituksen esityksessä tulee uusia säännöksiä. Minuun hyvin usein ottaa yhteyttä, en tiedä, johtuuko se tuosta minun taustastani, mutta kuitenkin kansanedustajana ja myöskin jo kaupunginvaltuutettuna ollessani, jota olen edelleenkin, useinkin tällaisia huostaanotettujen lasten vanhempia, eli lapsia kyllä suojellaan jopa liikaakin sillä tavalla, että noihin asioihin ei pääse kyllä ulkopuolinen puuttumaan millään tavalla.

Olipa tässä viime keväänä, vuosi sitten, tällainenkin tapaus, että 12-vuotias lapsi oli huostaanotettuna ja sosiaalilautakunta Oulussa oli määrännyt, että hän ei saa tavata isäänsä ollenkaan. Niinpä isä ja tytär tapasivat salaa. Tulivat jopa luokseni kylään ja anomaan apua, millä tavalla saisi päätöstä muutettua. Lapsi halusi tavata isäänsä, jopa muuttaa isänsä luo asumaan, mutta virkakoneisto päätti toisin, ja he joutuivat tapaamaan salaa. Lapsi sai toki käydä yksityisen lastenkodin ulkopuolella koulua, ja aina koulun jälkeen silloin tällöin he pystyivät tapaamaan toisiaan. Nämä ovat äärettömän vaikeita asioita.

Useimmissa, ainakin isommissa, kaupungeissahan osa näistä huostaanottoasioista hoidetaan omana toimintana eli omissa lastenkodeissa, mutta vielä suurempi osa niistä hoituu yksityisiltä ostettuina palveluina. On yksityisiä lastenkoteja tai sitten perhepaikkoja, joista ed. Räsänen ansiokkaasti äsken puhui. Toki noissa lastenkodeissa kuten myöskin koulukodeissa näkee myöskin hyviä tuloksia.

Minulla oli tilaisuus ja onni olla kutsuttuna muutama viikko sitten Muhokselle, jossa on entinen Pohjolan Poikakoti, nykyinen Pohjolakoti, jota ylläpitää Oulussa aikoinaan perustettu ja sieltä toimintaansa myöskin Helsinkiin saakka laajentanut Nuorten Ystävät ry. Olin konfirmaatiotilaisuudessa, jossa 11 nuorta rippikoulun käynyttä konfirmoitiin, ja kolme heistä vielä ennen tuon tilaisuuden alkua kastettiin. Minun täytyy sanoa vaan sen verran, että ainakin siitä koulukodista jäi hyvä mieli. Kun muistelin omaa konfirmaatiotilaisuuttani jostakin 60-luvulta, niin kyllä meillä ainakin oli suurempi hälinä. Siellä olivat kaikki 11 nuorta hyvinkin kiltisti.

Sitä minä olen ihmetellyt näissä asioissa, niin lastensuojeluun liittyvissä ja päiväkotiasioissa kuin monissa muissa, myöskin vanhusten hoidossa, että kun kuitenkin me kaikki tiedämme sen, että yksityiset hoitokeinot, omaishoitajat, perhepäivähoidot ja tässä tapauksessa perhekodit ja tällaiset tulevat aina halvemmiksi kuin suuret laitokset, miksi me emme täällä saa sellaisia päätöksiä aikaan, että näille yksityisille toimijoille, yksittäisillekin toimijoille, saataisiin enemmän määrärahoja, koska ne ovat aina mielestäni jopa usein parempiakin, pienet yksiköt, plus sen lisäksi ne ovat yhteiskunnalle äärettömän paljon edullisempia, kuten ed. Räsänen hyvin ansiokkaasti kertoi myöskin tältä osalta.

Toivottavasti ministeri Hyssälän lupaus pitää, että tämä lastensuojelulain kokonaispaketti tulisi mahdollisimman pian ja nimenomaan sillä tavalla, ettei se tulisi tuonne budjettiruuhkaan ensi syksyksi, vaan että virkamiehet keskittyisivät ministeriöissä saattamaan sen hallituksen esityksen muotoon jo kevätkaudella.

Sari Essayah /kd:

Arvoisa puhemies! Meillä tosiaankin on tänä päivänä lähestulkoon 15 000 lasta kodin ulkopuolelle sijoitettuina. Niin kuin täällä ed. Puisto toi aikaisemmin esille, tähän lukumäärään sisältyy myöskin perhekodeissa sijoitettuina olevat lapset.

Ed. Rajala täällä äsken kysyi, minkä tähden emme painota tätä perhekotimuotoa hoitomuotona näitten lasten kohdalla. Varmasti se monessa tapauksessa on parempi ja yhteiskunnankin kannalta halvempi, mutta voisiko sanoa asiaa kohtuullisen läheltä seuranneena, että tänä päivänä meillä on myöskin niin vaikeita lastensuojelutapauksia, että joittenkin lasten paikka itse asiassa olisi pikemminkin psykiatrisella osastolla. Heitä perhekodit eivät pysty ottamaan; niissä ei ole sitä koulutustaustaa, sitä resursointia henkilökunnan puolella, että ne pystyisivät näitten aivan vaikeimpien tapausten kanssa tulemaan toimeen. Sen tähden meillä on sitten lastensuojelulaitoksiin sijoitettuina lapsia, joitten kohdalla todellakin voidaan miettiä, olisiko oikeampi paikka sittenkin siellä lastenpsykiatrisella.

Mutta se, että meillä on ylipäätänsä näin paljon kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia, kyllähän se kertoo lasten hädästä ja se kertoo perheitten suuresta hädästä.

Viime keväänä luin kehitysmaatutkija Taimi Sitarin haastattelua. Hän on viettänyt yli 30 vuotta kehitysmaissa, ja hän totesi siinä haastattelussa, että hän ei ole tällaista lasten hätää nähnyt missään kehitysmaassa kuin mihin hän törmäsi, kun tuli kehitysmaajaksoilta Suomeen. Hän puhui lasten syvästä turvattomuuden kokemisesta kaiken ulkoisen hyvinvoinnin keskellä ja jokseenkin sarkastisesti totesi, että näyttää siltä, että emme näköjään kestä tätä hyvinvointiamme. (Ed. Kiljunen: Se on kyllä liioittelua!) — Niin varmasti ehkä liioittelua, mutta hän halusi kärjistää sitä — Hän todellakin on nähnyt sitä syvää fyysistä puutetta, mitä kehitysmaissa on, ruuan puutetta, nälkää, vaatteitten puutetta, kaikkea mahdollista kurjuutta, mutta sittenkin se lasten valtava turvattomuuden tunne, minkä hän kohtasi täällä kotimaassa, se oli hänelle syvästi järkyttävä asia. Itse väitän, että sieltä taustalta siis tietenkin löytyvät ne kotien ongelmat, päihteitten käyttö, mielenterveysongelmat, jotka ovat täällä jo hyvin tulleet esille, mutta kuitenkin sieltä taustalta löytyy myös tällainen yhteiskunnan arvotyhjiö, missä elämme. Ihmiset kokevat suurta turvattomuutta, heiltä on viety arvopohja, lapsilta on viety mahdollisuus kokea turvallisuutta.

Sijoittaminen on lasten kohdalla aina se vihonviimeinen keino, enkä usko, että meillä Suomessa kovinkaan heppoisin perustein siihen mennään. Kyllä pikemminkin kai on näin, että useimmiten todetaan, että sijoittamispäätös olisi pitänyt tehdä jo hivenen aikaisemmin. Sen tähden tässä laissa on kirjattu nämä rajoittamistoimenpiteet, ja katson, että se on nimenomaan näitten lastensuojelutyöntekijöiden oikeusturvan kannalta äärimmäisen tärkeää ja tietenkin myös lasten oikeusturvan kannalta. Näitä rajoittamistoimenpiteitähän koko ajan tälläkin hetkellä tehdään lasten sijoituspaikoissa, mutta se, että nämä saavat nyt tällaisen selkeän lakitaustaisen sääntelyn, joka pohjautuu sitten myös meidän perustuslakimme perusoikeuksiin ja myöskin kansainvälisiin oikeuksiin, niin siinä mielessä tämä on erittäin hyvä parannus.

Arvoisa puhemies! Haluaisin tässä vielä kiittää valiokuntaa siitä, että valiokunta teki tällaisen elävää elämää tuntevan muutoksen tähän lakiin. Siellä todetaan, että henkilötarkastuksen näitten sijoitettujen lasten kohdalla saa tehdä myös lapsen kanssa toista sukupuolta oleva henkilö. Totuushan on tänä päivänä näissä erityislastenkodeissa se, että siellä on, niin kuin sanoin alussa, niitä vaikeita lastensuojelutapauksia. Siellä on esimerkiksi sellaisia osastoja, joissa yövuoroissa ei tänä päivänä enää työskentele naisia, koska tarvitaan tiettyä fyysistä kapasiteettia. En lähde nyt erittelemään sen tarkemmin näitä tilanteita, mutta todellakin olisi ollut aivan (Ed. Pulliainen: Kuvaus on oikea!) käsittämätöntä, jos olisi menty siihen ratkaisuun, mitä ministeriön korkeassa norsunluutornissa oli mietitty, että pitää olla samaa sukupuolta oleva ihminen. Todennäköisesti keskellä yötä koko lastensuojelulaitoksesta ei löydy välttämättä esimerkiksi naispuolista lastensuojelutyöntekijää.

Arvoisa puhemies! Aivan niin kuin ed. Rajalakin täällä totesi lopuksi, tätä kokonaisuudistusta tosiaankin jäämme odottelemaan. Toivotaan, että siitä huolimatta, että syksy näyttää kiireiseltä, tässä asiassa saataisiin aikaan hyvää jälkeä, koska se on se vähin, mitä siinä tapauksessa voimme lasten kohdalla tehdä, kun lapsen syliksi on muodostunut tämä yhteiskunnan syli.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Me olemme kuulleet tänään monia painavia, tärkeitä puheenvuoroja, joissa on arvioitu suomalaista lastensuojelutyötä. Voin yhtyä moniin niihin puheenvuorojen huoleen siitä, millä tavalla meillä voimavarat riittävät tällä tärkeällä työsaralla.

Mutta, arvoisa puhemies, kuitenkin ed. Essayahin puheenvuorossa, kun hän viittasi kehitysmaatutkija Taimi Sitariin ja kun tunnen tutkija Sitarin sattuneesta syystä erinomaisen hyvin, niin jollain tavalla tuon tapainen sitaatti, jossa todettiin, että kehitysmaista palattuaan Suomeen hän toteaa, ettei ole nähnyt niin huolestuttavaa lastensuojelutilannetta kuin Suomessa, tuntui liioittelevalta, jos ei suorastaan propagandistiselta. Minä uskon, että Taimi Sitari myöskin tietää kehitysmaissa tilanteen. Kysymys ei ole ainoastaan lastensuojelusta, suojakodeista, vaan liian monissa kehitysmaissa, joissa pahimmillaan lapset ovat suorastaan heitteillä, ollaan katulapsiongelman kanssa tekemisissä ja lastenkotien resurssit noissa maissa ovat täydellisen kohtuuttomassa tilanteessa.

Me emme voi alkuunkaan verrata, me emme voi alkuunkaan verrata tilannetta Suomessa ja useimmissa kehitysmaissa maailmalla. Minä voin ymmärtää Taimi Sitarin sitaatin suhteellisesta perspektiivistä, suhteessa niihin taloudellisiin voimavaroihin, joita meillä Suomessa on. Se voi herättää kysymyksen, että pienemmillä taloudellisilla voimavaroilla yritetään ponnistaa ja tehdä ja ollaan ehkä saatu jotakin aikaiseksi, ja Suomen varallisuustaso tietysti edellyttäisi ehkä enemmän ja parempaa, mutta se, että voidaan absoluuttisesti verrata kehitysmaita tai edes eurooppalaisia köyhempiä maita Suomeen, oli kohtuuton vertaus.

Sari Essayah /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Todellakin tuo Taimi Sitarin haastattelu oli Turun yliopiston ylioppilaskunnan lehdessä, ja siinä hän totesi tämän. Ilmeisesti hän painotti sitten nimenomaan tätä henkistä turvattomuutta, minkä hän oli kohdannut, ja ehkä sitä järkyttävyyttä todella, niin kuin sanoitte, että kun tulee tuommoiselta pitkältä kehitysmaajaksolta Suomeen, niin ei varmaankaan sitten kuvittele sen jälkeen näkevänsä sitä, mitä sitten näki tässä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Valto Koski /sd:

Arvoisa puhemies! Niin kuin tuossa esittelypuheenvuorossanikin totesin, suomalaisen yhteiskunnan kannalta on todella ongelmallista, että meillä on niin iso joukko lapsia, niin kuin ed. Essayahkin puheenvuorossaan mainitsi, 15 000, jotka on kodista siirretty ulkopuolelle laitoksiin. Onneksi meillä on sellaisia paikkoja, joihin voidaan sijoittaa. Jos ei olisi, niin olisi vielä huonompi tilanne.

Mutta kun tämä lastensuojelulaki nyt sitten on valmistelun alla sosiaali- ja terveysministeriössä, niin uskon, että näihin kysymyksiin sitten voidaan ennalta ehkäisevästi sen lain käsittelyn yhteydessä puuttua. Haluaisin tässä yhteydessä eduskunnan oikeusasiamiehelle antaa tunnustusta siitä, että hän on tehnyt tällaisen hyvin kattavan selvityksen, jota käsitellään eduskunnan valiokunnassa, "Lapsi, perheväkivalta ja viranomaisten vastuu: oikeusasiamiehen erilliskertomus eduskunnalle 2006". Sen lukemalla varmasti saa aika paljon tietoonsa niitä syitä, jotka ovat saattaneet tähän tilanteeseen johtaa, ja myöskin siitä, mitä pitäisi tehdä.

Minusta tässä on nyt hyvät ainekset jatkaa tätä keskustelua, ja toivon eduskunnan paneutuvan näihin kysymyksiin tosi syvällisesti.

Yleiskeskustelu päättyy.