LAKIALOITE 59/2005 vp

LA 59/2005 vp - Maija Perho /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki tuloverolain 127 a §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Vuonna 2004 yhä useampi suomalainen käytti mahdollisuutta vähentää verotuksessa kotona suoritetusta siivouspalvelusta, pikkuremontista tai pihan kunnostuksesta aiheutuneita kuluja. Kotitaloustyön verovähennysoikeusjärjestelmä on lisännyt työllisyyttä ja vähentänyt harmaata taloutta.

Vuonna 2003 kotitaloustyön verovähennysoikeutta hyödynsi 5,2 prosenttia kaikista kotitalouksista. Arvioiden mukaan tulevina vuosina kotitalousvähennystä voisi käyttää hyväkseen jopa 15 prosenttia kotitalouksista. Toistaiseksi eniten palveluita kotitalousvähennyksellä ostavat suurituloiset ja johtavassa asemassa olevat. Vähennyksen hyödyntämisen mahdollisuus tulisi kuitenkin ulottaa huomattavasti suuremmalle osalle väestöä.

Lapsiperheistä vain keskimääräistä hyvätuloisemmilla on tänä päivänä mahdollisuus käyttää kotitalousvähennystä hyväkseen esimerkiksi säännölliseen ja jatkuvaan siivous- tai hoivatyöhön. Yhteistä aikaa on vähän, asunto- ja opintovelkaa usein paljon ja elämiseen liittyvät kulut ovat suuria. Tätä vaihetta elämässä ei turhaan kutsuta elämän ruuhkavuosiksi. Sen sijaan monet vanhemmat, joiden lapset elävät näitä taloudellisesti tiukkoja vuosia, saattaisivat mielellään kustantaa lastensa arkea helpottavia palveluja. Tämä mahdollisuus olisi tarpeellinen erityisesti silloin, kun lapset perheineen asuvat kaukana eivätkä isovanhemmat pysty tarjoamaan apua lastenlastensa hoitoon kuin harvoin.

Kotitalousvähennykseen oikeutettujen määrän laajentaminen edellä esitetyllä tavalla olisi perusteltua niin työllisyyden, perheiden hyvinvoinnin kuin sosiaalisen tasa-arvoisuudenkin kannalta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

tuloverolain 127 a §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

lisätään 30 päivänä joulukuuta 1992 annetun tuloverolain (1535/1992) 127 a §:ään, sellaisena kuin se on laeissa 995/2000, 1162/2002, 1065/2003 ja 1273/2004, uusi 5 momentti seuraavasti:

127 a §

Kotitalousvähennys

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Mitä 1 momentissa säädetään, koskee myös työtä, joka on tehty verovelvollisen sellaisen täysi-ikäisen lapsen, jolla on alaikäinen tai alaikäisiä lapsia, käyttämässä asunnossa.

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

_______________

Helsingissä 20 päivänä toukokuuta 2005

  • Maija Perho /kok
  • Eva Biaudet /r
  • Erkki Pulliainen /vihr
  • Olavi Ala-Nissilä /kesk
  • Tuija Nurmi /kok
  • Päivi Räsänen /kd
  • Sari Sarkomaa /kok
  • Ulla Anttila /vihr
  • Petri Salo /kok
  • Bjarne Kallis /kd
  • Suvi Lindén /kok
  • Jari Koskinen /kok
  • Pekka Kuosmanen /kok
  • Olli Nepponen /kok
  • Reijo Paajanen /kok
  • Jari Vilén /kok
  • Eero Akaan-Penttilä /kok
  • Kimmo Kiljunen /sd
  • Petri Neittaanmäki /kesk
  • Pertti Hemmilä /kok
  • Sari Essayah /kd
  • Raija Vahasalo /kok
  • Heikki A. Ollila /kok
  • Kaarina Dromberg /kok
  • Arto Satonen /kok
  • Irja Tulonen /kok
  • Ahti Vielma /kok
  • Jyrki Kasvi /vihr
  • Antti Kaikkonen /kesk
  • Lyly Rajala /kok
  • Irina Krohn /vihr
  • Seppo Särkiniemi /kesk
  • Anni Sinnemäki /vihr
  • Sinikka Hurskainen /sd
  • Minna Lintonen /sd
  • Jutta Urpilainen /sd
  • Lauri Kähkönen /sd
  • Raimo Vistbacka /ps
  • Tony Halme /ps
  • Rakel Hiltunen /sd
  • Tapani Tölli /kesk
  • Roger Jansson /r
  • Maija Rask /sd
  • Miapetra Kumpula /sd
  • Matti Väistö /kesk
  • Juha Rehula /kesk
  • Jukka Roos /sd
  • Matti Saarinen /sd
  • Satu Taiveaho /sd
  • Tuula Väätäinen /sd
  • Oras Tynkkynen /vihr
  • Heli Paasio /sd
  • Pia Viitanen /sd
  • Eero Reijonen /kesk
  • Leena Harkimo /kok
  • Jouko Laxell /kok
  • Leena Rauhala /kd
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Ben Zyskowicz /kok
  • Aulis Ranta-Muotio /kesk
  • Katri Komi /kesk
  • Jyri Häkämies /kok
  • Esko Kurvinen /kok
  • Anne Holmlund /kok
  • Jere Lahti /kok
  • Kalevi Lamminen /kok
  • Marjo Matikainen-Kallström /kok
  • Hanna-Leena Hemming /kok
  • Marjukka Karttunen /kok
  • Sirpa Asko-Seljavaara /kok
  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Nils-Anders Granvik /r
  • Mikaela Nylander /r
  • Pekka Vilkuna /kesk
  • Juhani Sjöblom /kok
  • Lasse Virén /kok
  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Antti Rantakangas /kesk
  • Paula Risikko /kok
  • Timo Seppälä /kok
  • Jukka Vihriälä /kesk
  • Pekka Nousiainen /kesk
  • Esko Kiviranta /kesk
  • Inkeri Kerola /kesk
  • Susanna Haapoja /kesk
  • Esko Ahonen /kesk
  • Mikko Alatalo /kesk
  • Jyrki Katainen /kok
  • Klaus Pentti /kesk
  • Mikko Immonen /vas
  • Virpa Puisto /sd
  • Sirkka-Liisa Anttila /kesk
  • Lauri Oinonen /kesk
  • Terhi Peltokorpi /kesk
  • Rosa Meriläinen /vihr
  • Heidi Hautala /vihr
  • Pehr Löv /r
  • Martin Saarikangas /kok
  • Maija-Liisa Lindqvist /kesk
  • Markku Laukkanen /kesk
  • Tarja Cronberg /vihr