TALOUSARVIOALOITE 188/2009 vp

TAA 188/2009 vp - Reijo Kallio /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Rauman meriväylätöihin

Eduskunnalle

Suomen sijainti merimatkan takana keskiseen Eurooppaan nähden asettaa kovat haasteet maamme ulkomaanliikenteen hoidolle, satamille ja väylille. Toisaalta vahva merenkulkuelinkeino antaa runsaasti mahdollisuuksia tuottoisaan toimintaan ja työmahdollisuuksia.

Porin ja Rauman satamilla on merkittävä vaikutus Satakunnan elinkeinoelämässä. Niiden välitön työllistävä vaikutus on noin 1 660 htv ja välillinen vajaat 400 htv. Sidonnaiset vaikutukset ovat n. 4 600 htv.

Rauman satama on kokonaisliikenteellä mitaten Suomen kuudenneksi suurin satama ja neljänneksi suurin konttisatama. Rauma on eräs maamme metsäteollisuuden suurimpia satamia, ja siksi sataman maa- ja vesiväylien kehittäminen on osa metsäteollisuuden kilpailukykyä.

Kasvavat ja muuttuvat paperikuljetukset mm. valtameren taakse ja lisääntyvä konttiliikenne edellyttävät entistä suurempaa laivakokoa sekä nykyistä syvempää väylää. Rauman satamaa ollaan jatkuvasti laajentamassa erityisesti kemiallisen metsäteollisuuden, konttisatamatoiminnan ja laivanrakennusteollisuuden tarpeiden perusteella. Väylän syventämisellä on olennainen merkitys myös Rauman telakan toiminta- ja kilpailuedellytysten kehittämisessä.

Raumalle johtaa kaksi väylää, Valkeakarin 7,5 metrin ja Rihtniemen 10 metrin väylät. Satamaan on kuitenkin saatava syvempi, 12 metrin väylä. Syventämishankkeen kustannusarvion valtion rahoitusosuus on noin 28 miljoonaa euroa. Hanke sisältyy Merenkulkulaitoksen väyläohjelmaan.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 talousarvioon momentille  31.10.20 lisäyksenä 10 000 000 euroa Rauman meriväylätöihin.

Helsingissä 25 päivänä syyskuuta 2009

  • Reijo Kallio /sd
  • Antti Vuolanne /sd
  • Veijo Puhjo /vas
  • Sampsa Kataja /kok
  • Krista Kiuru /sd
  • Oiva Kaltiokumpu /kesk
  • Juha Korkeaoja /kesk

​​​​