TALOUSARVIOALOITE 196/2009 vp

TAA 196/2009 vp - Bjarne Kallis /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Suomen Yrityskummit ry:n toiminnan tukemiseen

Eduskunnalle

Suomen Yrityskummit ry:n tarkoituksena on tarjota yrittäjälle tai yrittäjäksi aikovalle keskustelukumppani ideoiden kehittelyssä. Yrityskummi tarkastelee asioita ulkopuolelta ja pystyy tällä tavalla tarjoamaan yrittäjälle ratkaisuja ja oivalluksia, jotka auttavat yritystä eteenpäin. Suomen Yrityskummit ry:n verkostossa on yli 700 yrityskummia. Yrityskummit ovat entisiä ja nykyisiä yrittäjiä, yritysjohtajia ja elinkeinoelämän asiantuntijoita, jotka käyttävät aikaansa ja osaamistaan yritysten ja kuntien elinkeinotoiminnan kehittämiseen.

Yrityskummitoiminta on yrittäjille maksutonta. Toiminnan tukijoilta eli kunnilta, järjestöiltä, seudullisilta elinkeinoyhtiöiltä, yhdistyksiltä ja yrityksiltä yrityskummi saa rahat matkakuluihinsa, mikä on yrityskummin ainoa työstään saama korvaus. Yrityskummien toiminnan motiivi on nähdä toisen yrittäjän onnistuminen. Kokemukset yrityskummien käytöstä ovat olleet positiivisia, ja erityisesti nykyisessä taloustilanteessa tarve tämäntyyppisille mentoreille kasvaa jatkuvasti. Jotta Suomen Yrityskummit ry voisi jatkossakin toimia ja laajentaa toimintaansa, valtion tulisi tukea yhdistystä 300 000 eurolla. Aloite on osa kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjettia.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 talousarvioon momentille  32.20.41 lisäyksenä 300 000 euroa Suomen Yrityskummit ry:n toiminnan tukemiseen.

Helsingissä 25 päivänä syyskuuta 2009

  • Bjarne Kallis /kd
  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Tarja Tallqvist /kd
  • Päivi Räsänen /kd
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Sari Palm /kd
  • Leena Rauhala /kd

​​​​