TALOUSARVIOALOITE 296/2009 vp

TAA 296/2009 vp - Matti Kauppila /vas 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Heinolan seutukunnalle äkillinen rakennemuutosalue -ohjelman toteuttamiseen

Eduskunnalle

Hämeen TE-keskusalueen väkiluku on kuluneella vuosituhannella kasvanut, mutta Forssan ja Heinolan seutukunnissa väkiluku on supistunut. Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan väkimäärä tulee jatkamaan supistumistaan etenkin Heinolan seudulla, koska alueen ikärakenne on voimakkasti ikääntyvä. Alueella työikäisten määrä on jatkuvassa laskussa. Alueen työllisyysaste on alhainen, viimeisimmän Tilastokeskuksen tiedon mukaan 62,6 %. Alueen työttömyys painottuu ikääntyviin ja pitkäaikaistyöttömiin. Heinolan seudulla pitkäaikaistyöttömien suhteellinen osuus työttömistä on alueen korkein ja on edelleen noin 28 % työttömistä. Yli 50-vuotiaiden työttömien osuus työttömistä on myös alueen korkein ja on lähes 50 %. Työttömien määrä on viime aikoina vähentynyt Heinolan seutukunnassa selvästi. Avoimia paikkoja ja kasvua on ollut etenkin kaupassa ja palveluissa. Kevään aikana kysynnässä on kuitenkin tapahtunut hidastumista.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 talousarvioon momentille  32.30.45 lisäyksenä 4 000 000 euroa Heinolan seutukunnalle rakennemuutosalueohjelman toteuttamiseen.

Helsingissä 25 päivänä syyskuuta 2009

  • Matti Kauppila /vas 

​​​​