TALOUSARVIOALOITE 3/2009 vp

TAA 3/2009 vp - Esko Ahonen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Eteläpohjalaisten Spelien järjestelyjen avustamiseen

Eduskunnalle

Eteläpohjalaiset Spelit kansanmusiikki ja -tanssitapahtuma on kuulunut opetusministeriön valtakunnallisten kulttuuritapahtumien avustusten piiriin vuodesta 1972. Yli kolmenkymmenen vuoden aikana Eteläpohjalaiset Spelit on vakiinnuttanut asemansa valtakunnallisten ja kansainvälisten kulttuuritapahtumien joukossa ja se kuuluu Finland Festivals -ketjuun.

Eteläpohjalaisten Spelien ansiosta on maahamme ja maakuntaamme luotu uutta kansanmusiikkikulttuuria perinteisen pohjoismaisen polskamusiikin pohjalta, jota parhaiten tällä hetkellä edustaa maamme kärkiyhtyeisiin kuuluva Lauri Tähkä ja Elonkerjuu, jonka Spelit nosti yleisön tietoisuuteen vuonna 1995. Spelit-tapahtuma on myös erittäin kansainvälinen kulttuuritapahtuma, jolla on yhteydet koko Eurooppaan sekäKanadan, Australian ja USA:n suomalaisalueille.Spelien kävijämäärä eri tapahtumissa on vuosittain noin 20 000 henkeä. Budjetti on noin 150 000 euroa, josta valtionavustusta Spelit ry saa 10 000 euroa. Spelien innovatiivinen ja poikkitaiteellinen toiminta jatkuu lähivuosina.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 talousarvioon momentille  29.80.52 lisäyksenä 40 000 euroa Eteläpohjalaisten Spelien järjestelyjen avustamiseen ja valtionavun nostamiseen samalle tasolle muiden vastaavien valtakunnallisten kansanmusiikkijuhlien kanssa.

Helsingissä 25 päivänä syyskuuta 2009

  • Esko Ahonen /kesk
  • Paula Sihto /kesk
  • Raimo Vistbacka /ps
  • Lasse Hautala /kesk

​​​​