TALOUSARVIOALOITE  660/2009 vp

TAA 660/2009 vp - Lauri Oinonen /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen kotimaisen rokotetuotannon aloittamiseen pandemian ja muiden uhkien varalta

Eduskunnalle

Sikainfluenssapandemian uhka on maailmassa akuutti. Vaikka pandemian 1. vaihe olisikin akuutti, ovat seuraavat vaiheet todennäköisesti pahempia, ja jälkitaudit ovat jo nyt hengenvaarallisia. Kyseinen virus H1N1 on kehittynyt jo keväällä ihmisestä toiseen tarttuvaksi muodoksi. Huolimatta kauppasopimuksista vain kotimaassa tuotettu rokote voi varmistaa rokotteiden saatavuuden riittävän ajoissa. On välttämätöntä muodostaa heti kaikki rokotetuotannon fasiliteetit omaan maahamme. Tämä voi tapahtua yritystoiminnan kautta, mihin valmiuksia tarjoaa mm. tamperelainen Fitbiotech Oy, tai valtion toimiessa omistajana. Kaikki voitava pandemian estämiseksi ja leviämisen rajoittamiseksi ja hidastamiseksi on tehokkaasti tehtävä. Rokotetuotanto palvelisi omalla alallaan huippuosaamisen edistäjänä Suomessa ja tarjoaisi myös vientimahdollisuuksia.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää valtion vuoden 2010 talousarvioon momentin  33.70.20 perusteluihin maininnan, että määrärahaa saa käyttää kotimaisen rokotetuotannon valmistuksen aikaansaamiseksi tappavan pandemian ja muiden uhkien ja normaaliolojenkin uudistuvan rokotetuotannon tarpeisiin.

Helsingissä 25 päivänä syyskuuta 2009

  • Lauri Oinonen /kesk

​​​​