TALOUSARVIOALOITE 694/2009 vp

TAA 694/2009 vp - Pentti Oinonen /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen rintamaveteraanien kuntoutustoiminnan menoihin

Eduskunnalle

Kunnista ympäri Suomen kantautuneiden tietojen mukaan monin paikoin ovat rintamaveteraanien kuntoutukseen kunnille koko vuodeksi tarkoitetut määrärahat (n. 40 miljoonaa euroa) loppuneet jo kesän aikana eikä asiaa ole juuri auttanut se, että miljoona euroa vuotuisesta määrärahasta on ollut kunnilla haettavana kesän aikana. Joiltakin paikkakunnilta rintamaveteraanien kuntoutukseen vuonna 2007 käyttämättä jääneiden, ja niin ikään kesän aikana kuntien haettavana olleiden, määrärahojen määrä on maanlaajuisesti tarkastellen niin pieni, ettei niistä viitsisi edes mainita. Tästä huolimatta määrärahoja aiotaan entisestään vähentää, mikä on täysin todellisuudesta vieraantunut toimenpide.

Esimerkiksi jokaisen laitoskuntoutusta hakevan rintamaveteraanin olisi kuitenkin kerran vuodessa syytä päästä laitoskuntoutukseen. Veteraanien kuntoutushakemuksia on jonossa pilvin pimein. Tasokkaalla laitoskuntoutuksella on aivan omanlaisensa merkitys veteraaneille, jotka haluavat paitsi yrittää pysyä kunnossa, tavata myös vanhoja ystäviään ja virkistyä kotinsa ulkopuolella. Rintamaveteraanit tarvitsevat kuntoutusta yhä enemmän ja koska laitoskuntoutukseen tarkoitettujen määrärahojen taso on jo aiempinakin vuosina ollut riittämätön, tarvitaan nyt korjausta ja nopeasti, kun vielä jotakin voimme tehdä maamme pelastaneiden veteraanien hyväksi.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 talousarvioon momentille  33.50.56 lisäyksenä 5 000 000 euroa rintamaveteraanien kuntoutustoiminnan menoihin.

Helsingissä 25 päivänä syyskuuta 2009

  • Pentti Oinonen /ps
  • Raimo Vistbacka /ps
  • Pietari Jääskeläinen /ps
  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Pertti Virtanen /ps

​​​​