TALOUSARVIOALOITE 937/2009 vp

TAA 937/2009 vp - Pentti Tiusanen /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen ilmastonmuutoksen torjuntaan ja luonnonsuojeluun

Eduskunnalle

Ilmastonmuutoksen edetessä sen hillitsemiseen tähtääviä toimia tarvitaan entistä nopeammin. Kansallisessa ilmastostrategiassa painotettiin vuonna 2002 kansalaisten tiedon ja muutokseen osallistumisvalmiuden merkitystä Kioton ja sitä seuraavien tavoitteiden saavuttamiselle. Tässä työssä kansalaisjärjestöjen merkitys on keskeinen.

Suomen tavoitteen tulee olla vähentää kasvihuonekaasuja 30 prosentilla vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan nopeita ja vaikuttavia toimia kaikilla tasoilla. Tässä kansalaisjärjestöillä on keskeinen asema. Lainsäädännön ja yleensäkin eduskunnan toiminnassa kansalaisjärjestöjen asiantuntijarooli on merkittävä ja kasvaa jatkuvasti, mutta niiden toiminta ei ole mahdollista ilman valtion riittävää tukea.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 talousarvioon momentille  35.01.65 lisäyksenä 500 000 euroa järjestöille ilmastonmuutoksen toimintaan ja luonnonsuojeluun.

Helsingissä 25 päivänä syyskuuta 2009

  • Pentti Tiusanen /vas
  • Merja Kyllönen /vas
  • Minna Sirnö /vas
  • Matti Kauppila /vas
  • Veijo Puhjo /vas
  • Jaakko Laakso /vas
  • Paavo Arhinmäki /vas
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Kari Uotila /vas
  • Jyrki Yrttiaho /vas
  • Markus Mustajärvi /vas

​​​​