TALOUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 16/2013 vp

TaVM 16/2013 vp - HE 23/2013 vp

Tarkistettu versio 2.0

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kuitintarjoamisvelvollisuudesta käteiskaupassa ja sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 §:n muuttamisesta

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 2 päivänä huhtikuuta 2013 lähettänyt talousvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen eduskunnalle laeiksi kuitintarjoamisvelvollisuudesta käteiskaupassa ja sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 §:n muuttamisesta (HE 23/2013 vp).

Lausunto

Eduskunnan päätöksen mukaisesti perustuslakivaliokunta on antanut asiasta lausunnon (PeVL 14/2013 vp), joka on otettu tämän mietinnön liitteeksi.

Asiantuntijat

Valiokunnassa ovat olleet kuultavina

hallitusneuvos Johanna Lähde, työ- ja elinkeinoministeriö

ylitarkastaja Timo Annala, valtiovarainministeriö

hallitusneuvos Ismo Tuominen, sosiaali- ja terveysministeriö

ylitarkastaja Riku-Matti Lehikoinen, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

ryhmäpäällikkö Kari Kunnas, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira

johtava asiantuntija Kari Aaltonen, Verohallinto

myyntijohtaja Fredrik Blumme, Kassamagneetti Oy

lakimies Janne Koivisto, Päivittäistavarakauppa ry

varatoimitusjohtaja Veli-Matti Aittoniemi, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry

toiminnanjohtaja Arja Laurila, Suomen Hiusyrittäjät ry

lainsäädäntöasioiden päällikkö Janne Makkula, Suomen Yrittäjät ry

toiminnanjohtaja Ari Kallas, Tori- ja Markkinakaupan Keskusjärjestö ry

Lisäksi kirjallisen lausunnon ovat antaneet

  • Poliisihallitus
  • Elinkeinoelämän keskusliitto EK ry
  • Finanssialan Keskusliitto
  • Palvelualojen ammattiliitto PAM ry
  • Suomen Taloushallintoliitto
  • Suomen Kosmetologien Yhdistys ry.

HALLITUKSEN ESITYS

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki kuitintarjoamisvelvollisuudesta käteiskaupassa.

Elinkeinotoiminnassa myyjällä olisi eräin poikkeuksin velvollisuus tarjota ostajalle kuitti, jos maksu tapahtuisi käteisellä tai käteismaksuun rinnastettavalla tavalla. Kuitti olisi mahdollista tarjota myös sähköisesti. Laissa säädettäisiin lisäksi kuitin tietosisällöstä.

Verohallinto, poliisi ja aluehallintovirastot vastaisivat lain valvonnasta. Jos elinkeinonharjoittaja laiminlöisi kuitintarjoamisvelvollisuuden, valvontaviranomainen voisi määrätä seuraamuksena laiminlyöntimaksun. Oikeusrekisterikeskus vastaisi laiminlyöntimaksun täytäntöönpanosta, mistä lisättäisiin säännös sakon täytäntöönpanosta annettuun lakiin.

Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2014.

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja muutosehdotuksin.

Hallituksen esityksessä on lain (1. lakiehdotus) soveltamisalaa ehdotettu rajattavaksi siten, etteivät automaatista tapahtuva myynti, arpajaislaissa tarkoitettu toiminta eikä markkina- ja torikauppa ulkotiloissa — lukuun ottamatta alkoholijuomien vähittäismyyntiä ja anniskelua — kuulu lain soveltamisalaan. Perusteluiden mukaan soveltamisalan rajaus on tarkoituksenmukainen, koska on arvioitu, että kassakoneen käyttö olisi sääolosuhteiden ja myyntitilojen varustelutason vuoksi epävarmaa ja vaikeasti toteutettavissa ja että kuitin antaminen ylipäänsä näissä olosuhteissa olisi myyntitapahtuman kannalta kohtuuttoman hankalaa. Talousvaliokunta pitää rajausta tällä hetkellä perusteltuna. Alan teknologian kehitys tuottanee kuitenkin tulevaisuudessa sellaisia ratkaisuja, jotka mahdollistavat uusien menetelmien käyttöönoton. Tämä on huomioitava lainsäädäntöä uudistettaessa. Toreilla tehdään pienimuotoisen kaupankäynnin ohella myös rahamääriltään merkittävää liiketoimintaa. Talousvaliokunta toteaa, ettei torikaupasta ole käytettävissä neutraalia tutkimustietoa, mikä osaltaan vaikeuttaa kokonaisarviointia torikaupan sääntelyn merkityksestä harmaan talouden kitkemisessä.

Kuitinantovelvollisuuden rajaaminen sen mukaan, tapahtuuko kaupankäynti sisä- vai ulkotiloissa, asettaa toiset samalla alalla toimivat yrittäjät epätasa-arvoiseen asemaan. Talousvaliokunta katsoo, että torimyynnin kuitintarjoamisvelvollisuutta tulee selvittää. Torikauppaa koskevan laajemman selvityksen yhteydessä on lisäksi tarkasteltava, onko tarkoituksenmukaista pitää alkoholin myynnin yhteydessä tapahtuvaa muuta käteiskauppaa kuitinantovelvollisuuteen kuuluvana.

Talousvaliokunta huomauttaa, että vaikka käsillä oleva hallituksen esitys ei nimenomaisesti edellytä kassakoneen käyttöä, vaan sellaisen kuitin antamista, jonka tietosisältö vastaa säädettyä, hallituksen tulee selvittää, mitkä olisivat vaikutukset toimialaan, jos kassakoneen käytöstä tulisi pakollista. Kassakoneen käyttövelvollisuus torjuisi muuta kuitinantovelvoitetta tehokkaammin harmaata taloutta.

Talousvaliokunnan saaman selvityksen mukaan lain soveltamisalaan kuuluu sellaisia elinkeinoelämän toimialoja, joiden toiminnassa ja rahan siirroissa muodostuu jo nykyiselläänkin luotettava ja toistamiskelpoinen merkintä siirretyn varallisuuden määrästä, sen lähettäjästä ja vastaanottajasta. Tällaisia toimialoja ovat esimerkiksi rahoitus- ja vakuutuspalvelut. Ehdotettu laki soveltuisi lähtökohtaisesti näihin palveluihin silloin, kun asiakas tekee suorituksen käteisellä tai käteiseen verrattavalla maksutavalla ja maksunsaajana on pankki, vakuutusyhtiö tai muu finanssialan yritys. Kassajärjestelmästä tulostetaan jo nykyisinkin asiakkaan tositteelle kassakuittaus, josta ilmenevät muun muassa arkistointitunnus ja tieto pankin veloittamasta palvelumaksusta. Pankkien kassajärjestelmät ovat olennainen osa niiden kirjanpitojärjestelmiä, joissa maksuliikepalvelun toteuttaminen ohi kirjanpidon on käytännössä mahdotonta. Lisäksi veroviranomaisilla on tileille kyselyoikeus ja tekniset yhteydet kyselyjen toteuttamiseksi. Muissa finanssialan yrityksissä, kuten vakuutusyhtiöissä, sijoituspalveluyrityksissä, rahastoyhtiöissä, arvopaperinvälittäjissä ja rahoitusyhtiöissä, käteistä ei käytetä, vaan suoritukset toteutetaan kokonaan konekielisinä esimerkiksi tilisiirtoina. Näihin toimijoihin kohdistuva, erillisen kuitin antamista koskeva velvollisuus ei lisäisi harmaan talouden valvontaa koskevaa tehokkuutta. Kirjanpitolainsäädännössä on ollut jo pitkään lähtökohtana, että rahoituslaitoksen tuottama tiliote on verotusmenettelyn kannalta luotettavana pidettävä tosite. Talousvaliokunta pitää tärkeänä, että jo olemassa olevat, luotettavat järjestelmät rahan liikkeiden jälkikäteiseksi todentamiseksi otetaan huomioon arvioitaessa kuitin tarjoamisvelvollisuuden täyttymistä.

Hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa on kuvattu poikkeuksia soveltamisalasta enemmän kuin mitä ehdotetun lain pykälistä käy ilmi. Talousvaliokunta pitää tärkeänä, että lain soveltamisala tulee yksiselitteisesti ja selkeästi ilmi varsinaisesta säädöstekstistä. Tämän vuoksi talousvaliokunta ehdottaa, että lain soveltamisalan rajausta koskevaan kohtaan lisätään ne perusteluosioon kirjatut tapaukset, joita kuitintarjoamisvelvollisuus ei koske.

Talousvaliokunta pitää hyvänä, että harmaan talouden toimintaohjelma on konkretisoitumassa uuden sääntelyn muodossa. Vaikka on odotettavissa, että nyt ehdotetulla sääntelyllä ei pystytä torjumaan ohimyyntiä täysin kattavasti, hallituksen esitys on silti askel oikeaan suuntaan. Talousvaliokunta toteaa, että harmaa talous on laaja-alainen ja monitahoinen ongelmavyyhti, jonka selvittäminen edellyttää etenemistä usealla rintamalla. Parhaaseen lopputulokseen päästään korjaamalla sääntelyn aukkokohtia vähitellen ja ongelma kerrallaan seuraten samalla muuttuneen sääntelyn vaikutuksia.

Yksityiskohtaiset perustelut

1. Laki kuitintarjoamisvelvollisuudesta käteiskaupassa

3 §. Soveltamisalan rajaus.

Ehdotetun pykälän ensimmäisen kohdan mukaan tätä lakia ei sovelleta automaatista tapahtuvaan myyntiin. Pykälän toisen kohdan mukaan tätä lakia ei sovelleta arpajaislainsäädännössä tarkoitettuun toimintaan. Pykälän kolmannen kohdan mukaan lakia ei sovelleta markkina- ja torikauppaan ulkotiloissa lukuun ottamatta alkoholijuomien vähittäismyyntiä ja anniskelua. Pykälään lisättäisiin uudeksi neljänneksi kohdaksi hallituksen esityksen yksityiskohtaisista perusteluista ilmenevä lainsäätäjän tarkoitus jättää soveltamisalan ulkopuolelle sähköinen kaupankäynti, laskun maksaminen ja muut sellaiset maksutilanteet, joissa ostaja voi itsenäisesti maksaa suoritteen ilman myyjän läsnäoloa.

5 §. Valvonta.

Pykälän ensimmäisessä momentissa säädetään toimivaltaiset valvontaviranomaiset. Perustuslakivaliokunta on viimeaikaisessa käytännössään (PeVL 14/2013 vp) toistuvasti kiinnittänyt huomiota siihen, että yrityksiin kohdistuvien valvontatyyppisten tarkastusten sääntelyssä on syytä selkeyden vuoksi viitata hallintolain (434/2003) tarkastuksia koskeviin 39 §:n yleissäännöksiin. Ehdotettuun ensimmäiseen momenttiin on siten syytä lisätä viittaus hallintolain 39 §:ään. Pykälän toisessa momentissa säädetään valvontaviranomaisten keskinäisestä valvontatietojen vaihdosta.

Pykälän kolmannessa momentissa säädetään valvontaviranomaisten oikeudesta tehdä tarkastuksia elinkeinonharjoittajan toimitiloihin. Perustuslakivaliokunnan kannanoton (PeVL 14/2013 vp) mukaan pysyväisluonteiseen asumiseen käytetyssä tilassa tällainen tarkastus voidaan tehdä vain, jos näissä tiloissa tosiasiallisesti harjoitetaan elinkeinotoimintaa ja jos on perusteltua syytä epäillä tätä lakia rikotun tai rikottavan. Tarkastuksen on lisäksi oltava välttämätön kuitintarjoamisvelvollisuuden noudattamisen selvittämiseksi. Säädöksen selkeyden vuoksi asuinhuoneiston tarkastusta koskeva säännös erotettaisiin omaksi, uudeksi momentikseen ja momentin sanamuoto muutettaisiin perustuslakivaliokunnan kannanoton mukaiseksi.

Ehdotetun pykälän kolmannessa momentissa säädetään lisäksi valvontaviranomaisen oikeudesta tehdä koeostoja. Perustuslakivaliokunnan kannanoton (PeVL 14/2013 vp) mukaan koeosto voidaan tehdä vain, jos on perusteltua syytä epäillä tätä lakia rikotun tai rikottavan. Koeoston on oltava välttämätön kuitintarjoamisvelvollisuuden noudattamisen selvittämiseksi. Säädöksen selkeyden vuoksi koeostoa koskeva säännös erotettaisiin omaksi, uudeksi momentikseen ja momentin sanamuoto muutettaisiin perustuslakivaliokunnan kannanoton mukaiseksi.

Päätösehdotus

Edellä esitetyn perusteella talousvaliokunta ehdottaa,

että 2. lakiehdotus hyväksytään muuttamattomana ja

että 1. lakiehdotus hyväksytään muutettuna (Valiokunnan muutosehdotukset).

Valiokunnan muutosehdotukset

1.

Laki

kuitintarjoamisvelvollisuudesta käteiskaupassa

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 ja 2 §

(Kuten HE)

3 §

Soveltamisalan rajaus

Tätä lakia ei sovelleta:

(1—3 kohta kuten HE)

4) sähköiseen kaupankäyntiin, laskun maksamiseen ja muihin sellaisiin maksutilanteisiin, joissa ostaja voi itsenäisesti maksaa tavaran tai palvelun ilman elinkeinonharjoittajan läsnäoloa. (Uusi)

4 §

(Kuten HE)

5 §

Valvonta

Verohallinto ja poliisi valvovat tämän lain noudattamista. Alkoholijuomien anniskeluluvan haltijan anniskelupaikassa lain noudattamista valvoo lisäksi aluehallintovirasto. Ahvenanmaan maakunnassa lain noudattamista valvoo Verohallinto. Tarkastuksessa on noudatettava, mitä hallintolain (434/2003) 39 §:ssä säädetään.

(2 mom. kuten HE)

Valvontaviranomaisella on oikeus valvoa kuitintarjoamisvelvollisuutta sellaisen elinkeinonharjoittajan toimitiloissa, jota koskevat tai jota voidaan olettaa koskevan tämän lain mukaiset velvoitteet. (Poist.)

Pysyväisluonteiseen asumiseen käytetyssä tilassa tarkastus voidaan toimittaa vain, jos näissä tiloissa tosiasiallisesti harjoitetaan elinkeinotoimintaa ja jos on perusteltua syytä epäillä tätä lakia rikotun tai rikottavan. Tarkastuksen on lisäksi oltava välttämätön kuitintarjoamisvelvollisuuden noudattamisen selvittämiseksi. (Uusi)

Valvontaviranomaisella on oikeus valvontaa varten tehdä koeostoja, jos on perusteltua syytä epäillä tätä lakia rikotun tai rikottavan. Koeoston on oltava välttämätön kuitintarjoamisvelvollisuuden noudattamisen selvittämiseksi. (Uusi)

6—8 §

(Kuten HE)

_______________

Helsingissä 6 päivänä kesäkuuta 2013

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

  • pj. Mauri Pekkarinen /kesk (osittain)
  • vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok
  • jäs. Lars Erik Gästgivars /r (osittain)
  • Harri Jaskari /kok
  • Antti Kaikkonen /kesk
  • Johanna Karimäki /vihr
  • Pia Kauma /kok
  • Jukka Kärnä /sd
  • Eero Lehti /kok
  • Päivi Lipponen /sd (osittain)
  • Jari Myllykoski /vas
  • Martti Mölsä /ps
  • Arto Pirttilahti /kesk (osittain)
  • Kaj Turunen /ps

Valiokunnan sihteerinä on toiminut

valiokuntaneuvos Teija Miller