Raimo   Vistbacka  /ps:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys laiksi virallistetusta parisuhteesta on nyt toisessa käsittelyssä, ja asia on monessa mielessä periaatteellisesti merkittävä. Erityisen merkittävää on se, että hallitus on lähtenyt lakiesityksellä liikkeelle tällaisessa syvästi kansaa jakavassa kysymyksessä. Vaikka asiassa on muodollisesti kansanedustajilla vapaat kädet, on tietenkin aina pelättävissä, että solidaarisuus hallituksen esitykselle voi olla joillekuille ainoa peruste kannattaa tätä mielestäni vastustettavaa lakiesitystä.

Hyväksymällä tämän lain olemme tekemässä mielestäni huonoa lainsäädäntötyötä. Tämä laki on monella tavalla kehno, ja otaksun, että mikäli tämän lain hyväksymme, tulemme jatkossa, ja melko pian, näkemään muutos- ja lisäysesityksiä siihen.

Aivan kuten kansanedustaja Annika Lapintie totesi ensimmäisessä käsittelyssä syyskuun 19. päivänä, on nyt esitetty laki vain välitavoite. Ed. Lapintie totesi muun muassa: "Koska todellakaan en halua vaarantaa lakiesityksen läpimenoa, sen vuoksi en nyt esitä niitä sisältömuutoksia, jotka olen vastalauseeseeni kirjoittanut, vaan toivon, että voimme hyväksyä nyt tämän lakivaliokunnan esityksen. Sen lisäksi melko pian joudumme palaamaan lasten asemaan ja tekemään kuten Ruotsissakin on tehty. Siellä alun perin ei hyväksytty adoptiomahdollisuutta - -". Aivan lopuksi ed. Lapintie totesi vielä: "Toivon, että hyväksymme tämän lain ja hallitus nopeasti valmistelee muutosesityksen, jonka mukaan perheen sisäinen adoptio sallitaan."

Ed. Lapintie paljasti rehellisesti tavoitteensa. Se on sinänsä arvostettavaa, vaikka itse asia on vastustettava. Ed. Lapintien puheista voi päätellä, että mikäli tämä laki nyt hyväksytään, tulemme näkemään vielä ennen lumen tuloa kansanedustajan lakialoitteen adoptio-oikeuden ja muiden toiseksi jääneiden tavoitteiden sisällyttämisestä lakiin.

Tällä viikolla vietämme kodin ja perheen viikkoa. Olen sanonut tämän ennenkin, että homolaki on troijan puuhevonen, jolla käydään perinteisen Suomen perhe- ja yhteiskunta-arvojen kimppuun. Tämä toteutuu nyt teemaviikkoa myöden. Puuhevosvertaukseni on ilmeisesti kuvaava, sillä uskontotieteen dosentti Raimo Harjula kommentoi sitä tänään Helsingin Sanomien mielipidesivuilla.

Tämän lain symbolimerkitys on huomattava ja kauaskantoinen. Se yhdellä tavalla normalisoi poikkeavuutta, mikä on mielestäni suuri virhe. Yksi asia tämän lain seurauksena tosin paljastuu, mikäli se hyväksytään. Se on se, että silloin todella näemme, kuinka marginaalinen ilmiö homoseksuaalisuus on. Parisuhteiden rekisteröinti tulee olemaan melko harvinaista, koska homoseksuaaleja on luultua paljon vähemmän. Julkisten viranomaisten ovensaranat eivät juurikaan lisää rasitu rekisteröintiparien takia.

Tämä homorummutus on saanut osan kansasta ja suuren osan mediastakin luulemaan, että kysymys on todella merkittävästä vähemmistöstä. Mikäli lakiesitys hyväksytään vasten omaa käsitystäni, laiha totuus nähdään tulevaisuudessa. Pienen porukan iso meteli harhauttaa koko yhteiskuntaa. Meidän ei täällä eduskunnassa pitäisi tanssia pienten pillipiipariryhmien lobbausten tuloksena.

Ruotsissa vastaava parisuhdelaki on ollut voimassa vuodesta 1995 lähtien. Tuoreimman, Setan välityksellä saamani tiedon mukaan vuonna 1999 Ruotsissa eli tällaisessa virallistetussa parisuhteessa vajaat 2 000 ihmistä: noin 1 200 miestä ja runsaat 600 naista. Ruotsin väkiluku on yli kolme miljoonaa Suomea suurempi, joten tästä voimme päätellä, että Suomessa tämän lain piiriin tulisi kuulumaan muutama sata ihmistä vuodessa. Tämä kysymys on syvästi kansaa jakava. Kannattaako meidän todella räätälöidä tämä kiistanalainen laki näin pientä vähemmistöä varten?

Arvoisa puhemies! Perussuomalaisten eduskuntaryhmä ei millään muotoa voi hyväksyä nyt esitettyä parisuhdelakia. Katsomme, että esitys on mahdoton hyväksyä niin kristillisestä perinteestä ja perhekäsityksestä käsin kuin myös sen esimerkkivaikutusten pohjalta. Tämä hanke pistettiin aikoinaan alulle homosuhteessa eläneiden perintöasioissa ilmenneiden epäkohtien varjolla, mutta varsin pian hanketta alettiin johdonmukaisesti ajaa kohti virallista yhteiskunnallista instituutiota, joka on lain kannattajien perimmäinen tarkoituskin. Tämä hivutustaktiikka on toiminut hämmästyttävän hyvin, ja osa ihmisistä ei vieläkään ole kyennyt tai ei halua nähdä lain lopullista päämäärää, joka on samanarvoinen asema avioliiton kanssa. Tämän kohdistan erityisesti kokoomuksen ja keskustan eduskuntaryhmien edustajiin. Tällaiseen arvojen ja käsitteiden sekamelskaan en halua olla Suomea viemässä.

Nyt käsittelyssä olevan lain pohjana on avioliittolaki, jonka säädöksiin toistuvasti viitataan, yli kymmenen kertaa. Tämä käsittelytapa viittaa mielestäni selkeästi siihen, että pyrkimyksenä on luoda tasa-arvoinen instituutio avioliiton kanssa, vaikka ensimmäisessä käsittelyssä eräät edustajat juuri päinvastaista väittivätkin.

Avioliitolla on ja sillä tulee jatkossakin olla selkeä ja kiistaton suosituimmuusasema. Järjestäytyneessä yhteiskunnassa on oltava selkeät ja yksiselitteiset pelisäännöt. Epäselvä ja tulkinnanvarainen lainsäädäntö aiheuttaa paljon tulkintariitoja ja selvittelyä. Kelvottomuus käy usein kalliiksi.

Arvoisa puhemies! Meillä on suomalaisessa yhteiskunnassa monia vähemmistöryhmiä, joiden eduissa ja elämän olosuhteissa on paljon korjaamisen varaa. Vammaiset, joita maassamme on kymmeniätuhansia, ovat yksi tällainen ryhmä, jotka saavat vuodesta toiseen taistella laillisten oikeuksiensa puolesta. Heillä on laki takanaan, mutta silti monet kunnat ja kaupungit eivät noudata vammaispalvelulain velvoitteita. Kyseiseen lakiin olisi toki saatava parannus siten, että lain tarkoittamat palvelut olisivat vammaisille niin sanottu subjektiivinen oikeus. Olisi hyvä, jos heidän oikeuksiinsa ja vaikeuksiinsa saataisiin suunnattua yhtä paljon tarmoa ja julkisuutta kuin esillä olevaan niin sanottuun homolakiin.

Arvoisa puhemies! Perussuomalaisten eduskuntaryhmä ei hyväksy esitystä parisuhdelaiksi. Ehdotan, että nyt käsittelyssä oleva lakiehdotus hylätään.

Kari Kärkkäinen /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Hyvät edustajat! Muistelen, että tässä salissa on menneinä vuosinakin äänestetty juhannushäistä. Tämä tuli mieleeni, kun kaksi nuorta lesbonaista kertoi viime keskiviikkona TV1:n uutisissa, että jos tämä käsittelyssä oleva laki menee läpi, niin he menevät naimisiin ensi juhannuksena.

Siinähän se tuli, arvoisa oikeusministeri, lakivaliokunnan edustajat ja muut edustajat: Juhannuksena homohäät. Ne, joita tämä laki koskisi, käsittivät niin, että tämä laki mahdollistaa samaa sukupuolta olevien avioliiton.

Sen, että keisarin uudet vaatteet on tämä homoavioliittolaki, näkee suurin osa kansasta ja asianomaisista. Sen sijaan lakivaliokunta ja sen enemmistön kannalla olevat jaksavat vieläkin kaunistella juridiikan sanakäänteillä asiaa, kun puhuvat samaa sukupuolta olevien parisuhteen virallistamisesta.

Haluan näin aluksi kerrata, minkä puolesta olen. Haluan parantaa homojen sosiaalisia oloja. Olen tyytyväinen, että homoudesta on käyty tämän lakiehdotuksen johdosta laaja keskustelu, vaikka syvällisyys siitä on lähes täysin puuttunut. Olen asuinkumppanuusmallin puolesta, jolla huomioitaisiin myös homotalousyksiköt muiden asuinkumppanuusmuotojen rinnalla.

Näin paljon voin olla samaa mieltä tämän lakiehdotuksen taustaideasta. Miksi siis kulutan energiaani tämän lakiehdotuksen vastustamiseen?

Tämä homoavioliittolakiehdotus lepää perusolettamuksella, että homouden tulee olla yksi yhteiskunnan hyväksymistä normeista. Normi on sääntö, ohje, malli tai yhteisöelämän käyttäytymissääntö. Lakiehdotus puhuu juuri samaa sukupuolta olevien parisuhteesta. Tämä perusolettamus, homous on normi, on kuin annettu meidän eteemme syötäväksi ja se meidän on syötävä mukamas ilman, että saisimme kysyä, mistä homoudessa on todella kysymys. Tätä perusolettamusta lakivaliokunta on erittäin vähän pohtinut. Tästä homouden normittamisesta yhteiskuntaan lain puoltajat eivät halua puhua, ja toisaalta vähemmistön puolustamisinnossaan he eivät näe, mitä muuta he ovat tekemässä.

Miksi tämä normittaminen on niin tärkeä kysymys? Yhteiskunnan normit ovat tärkeitä juuri etenkin asianomaisille. Homoavioliittolaki olisi kuin ihanne homotaipumuksen omaavalle: näin sinun tulee elää ja tätä sinun tulee tavoitella. Mutta kun on totta, että homous ei ole absoluuttisen pysyvä ominaisuus ihmisessä — tähän palaan kohta myöhemmin — homotaipumuksen omaavalla on valittavana kaksi tietä: edellä mainittu, joka nyt haluttaisiin päättää ainoaksi tieksi elikkä normiksi. Hänellä on myös toinen tie: lähteä selvittämään, mistä hänen homotaipumuksensa johtuu. Tässä tarvitaan ehdottomasti yhteiskunnan ja lähipiirin vahvaa tukea. Tällaisia ihmisiä on Suomessa sadoittain, eikä yhteiskunta millään tavalla halua tukea heitä antamalla esimerkiksi terapia-apua. He ovat oikeutettuja yhteiskunnan apuun, niin kuin esimerkiksi uskottomuudesta tai alkoholismista kärsivät ihmiset. Lisäksi meidän täytyy muistaa, että kansainvälisessä tautiluokituksessa on edelleen määritys "itseään häiritsevä seksuaalisuus". Tämä on tuon oikeuden yksi perusta.

En halua moniavioliittolailla antaa signaalia homotaipumuksen omaavalle, että hänellä on vain yksi elämäntyyli valittavanaan. En halua antaa tätä signaalia vanhemmille, kasvatuksen, opetuksen ja terveydenhuollon ammattilaisille.

Arvoisa puhemies! Politiikan satiirissa mellastava Itse valtiaat -televisio-ohjelma on esitellyt meidät kristillisdemokraatit ihmisinä, joilla ei ole muuta tehtävää kuin toisten seksuaalisuuden valvominen. Tässä ja nyt tämä pilkka karahtaa kyllä täysin kiville. On päivänselvää, että juuri homoavioliittolain puolustajat haluavat, että makuukamareissa touhuavat ehdottomasti kaksi miestä tai kaksi naista. Täällä salissa jo aikaisemmin selittämäni ja kirkon tukema asuinkumppanuusmalli rekisteröisi ihmisten talousyksikköä, ei heidän seksuaalista käyttäytymistään tai suuntautuneisuuttaan. Seksuaalisuhteen edellyttäminen kaikkia asuinkumppaneita koskevien epäkohtien ratkaisemisessa on epäoikeudenmukaista niitä kohtaan, jotka asuvat yhdessä ystävinä, kumppaneina, toisilleen rakkaina ihmisinä ilman seksuaalisuhdetta.

Kerroin viime viikon keskiviikkona puheessani Columbian yliopiston professorin Robert Spitzerin tutkimuksesta, joka viime toukokuussa julkaistiin Amerikan psykiatrisen yhdistyksen vuosikokouksessa. Nähtävästi joku suomalaisen homoliikkeen edustaja oli ripeästi toimittanut puheeni professori Spitzerille, kai myös käännettynä englanniksi. Sain nimittäin professori Spitzeriltä eilen sähköpostiviestin, jossa hän kirjoittaa muun muassa seuraavasti:

"Tutkimukseni perustui hyvin ainutlaatuiseen otokseen. Vastoin monien mielenterveysalan ammattilaisten nykyisiä näkemyksiä tutkimus osoitti, että jotkut homoseksuaalit voivat kokea seksuaalisen suuntautumisen muutosta huomattavassa määrin. Esitykseni keskusteluosuudessa kerroin, että tällaiset tulokset ovat todennäköisesti melko harvinaisia hyvin motivoituneiden homoseksuaalien joukossa.

Sanoin myös, että olisi vakava virhe päätellä tutkimuksestani, että kuka tahansa hyvin motivoitunut homoseksuaali voisi kokea muutoksen seksuaalisessa suuntautumisessaan tai että tutkimukseni osoittaisi homoseksuaalisuuden olevan valinta."

Hän jatkaa vielä näin: "Voivatko jotkut homoseksuaalit kokea muutoksen vai eivät, on tieteellinen kysymys. Minulla tällä ei ole mitään merkitystä tarkasteltaessa eettistä kysymystä homoseksuaalien syrjintää kieltävistä laeista ja parisuhdelaista. Kansalaisena, " — hän korostaa — "en tiedemiehenä, henkilökohtaisesti kannatan homoseksuaalien parisuhdelakia ja syrjintää kieltäviä lakeja."

Tässä professori Spitzer vahvistaa, niin kuin viime viikon puheessani sanoin, että jotkut homot voivat muuttua heteroiksi. Aivan samalla tavalla hän sitä itse vielä haluaa vahvistaa. Se on todistettu monella tutkimuksella, viimeksi tällä USA:n Columbian yliopiston professorin tutkimuksella. Professori Spitzer on hyvin rehellinen tiedemies, vaikka onkin homoliikkeen kannattaja, niin kuin viestin lopusta selvästi näemme. Tällaista rehellisyyttä kaipaisin suomalaiselta homoliikkeeltä ja homoavioliittolain puolustajilta.

Täällä salissa on sanottu, että Suomi on kuin jäljessä kansainvälisestä trendistä säätämässä homoja varten avioliittolakia. Kuitenkaan kansainvälinen oikeus ei tunnusta kahden samaa sukupuolta olevan henkilön oikeutta avioliittoon tai perheeseen. Kansainvälisessä oikeudessa on toki vihdoin etabloituneena oikeus avioliittoon, ja sen perusteella johdetaan oikeus perheeseen. Oikeus avioliittoon käsittää kahden biologisesti eri sukupuolta edustavan henkilön oikeutta avioliittoon.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen yhteydessä sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin että ihmisoikeuskomissio ovat tähän saakka väistäneet kysymyksen samaa sukupuolta olevien avioliitosta. Epäilemättä kysymys tulee nousemaan esille tuomioistuimen oikeuskäytännössä ennemmin tai myöhemmin. Ihmisoikeuskomissio on käsitellyt samaa sukupuolta olevien avioliittoa yksityiselämän asiana, siis oikeutena yksityiselämään artikla 8:n mukaan.

Artikla 12 puhuu oikeudesta avioliittoon. Sekä ihmisoikeuskomission että ihmisoikeustuomioistuimen mukaan tämä oikeus ei sovellu homoseksuaaliseen elämänmuotoon. Vuonna 87 tuomioistuin sanoi suoraan, että tämä oikeus viittaa perinteiseen avioliittoon, miehen ja naisen väliseen avioliittoon. Tämän oikeussäännön takana on siis ajatus suojata avioliittoa perhemuotona.

Kansainvälisen oikeuden tasolla ei siis ole mitään samaa sukupuolta olevien henkilöiden oikeutta avioliittoon. On hyvä muistaa koko oikeusjärjestelmän systeemi, jossa kansainvälinen oikeus, ennen kaikkea kansainvälinen tapaoikeus ja multilateraaliset kansainväliset sopimukset, on hierarkiassa kansallisten oikeusjärjestelmien yläpuolella. Valtioilla on toki kansallistasolla sisäisesti aika paljon harkintavaltaa, mutta ei ole olemassa ylipäätään mitään juridista tai poliittista konsensusta homoavioliitoista edes Euroopan tasolla. Emme ole siis myöhästymässä mistään junasta, jos hylkäämme tämän lakiehdotuksen. Pikemminkin: tällöin emme ajaudu väärille raiteille.

Muun muassa monet nuoret naiskansanedustajat väittivät täällä viime viikolla, että monet luterilaiset teologit ovat tämän lakiehdotuksen puolesta. Toistan ajatuksen: kirkkohistoriallisesti kirkon kannan kertovat piispat.

Pikkuvertaus politiikkaan: Sillä ei ole paljonkaan merkitystä, mitä kansanedustaja Kari Kärkkäinen väittää Suomen ulkopolitiikan linjaksi. Suomen virallisen kannanoton muodostavat kyllä tasavallan presidentti ja hallitus yhdessä.

Nämä teologit kirkon jäseninä edustavat pientä vähemmistöä. Usein he ovat niin sanottuja liberaaliteologeja, jotka kieltävät kristinuskon keskeisimpiä dogmeja. Suomen kaikki kristilliset kirkkokunnat ovat tätä lakiehdotusta vastaan, siis Suomen kaikki kristilliset kirkkokunnat ovat tätä lakiesitystä vastaan. Samassa rintamassa seisovat Suomen juutalaiset ja muslimit.

Arvoisa puhemies! Meillä on kaksi vaihtoehtoa. Käymmekö kohti juhannuksen homohäitä, vai käymmekö kohti syvällisempää totuutta homoudesta? Siitä me päätämme ensi perjantaina.

Homoja meistä on 1—2 prosenttia eli 50 000—100 000 ihmistä. Heistä vain murto-osaa tulisi koskettamaan tämä homoavioliittolaki. Silti tällä lailla olisi suuri symboliarvo homouden normittamisessa yhteiskuntaamme. Niin kuin homoliikkeen edustajat ovat tunnustaneet: tämä idea on homohäiden takana.

Vai toinen vaihtoehto: Käymmekö kohti totuutta, joka tunnustaa, että homojen sosiaalisia olosuhteita voidaan parantaa muun muassa perintöverolain muutoksella ja asuinkumppanuusmallilla, ei homoavioliittolailla, ja kohti sitä totuutta, joka samanaikaisesti tunnustaa, että yhteiskunnan on annettava tukea niille, jotka haluavat homoudesta ulospääsyä? Tämä olisi aitoa demokratiaa, sanoisinko, kristillisdemokratiaa.

Arvoisa rouva puhemies! Kannatan ed. Vistbackan ehdotusta.

Kirsi  Ojansuu  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olisi hyvä, jos nyt olisivat olleet ed. Kärkkäisen rinnakkaislakialoitteet käsittelyssä, joissa hän olisi näitä kyseisiä oikeuksia homo- ja lesbopareille esittänyt. Se olisi ollut uskottavuuden kannalta erinomaisen tärkeää.

Spitzer, tutkijaprofessori, johon Kärkkäinen on vedonnut, toukokuussa ilmoitti World Street Journal -lehdessä olevansa kauhistunut tavasta, jolla eheytysliike vääristeli hänen sanojaan. Hän sanoo näin: "Tutkimukseni päätyi tärkeään varoitukseen: sitä ei saisi käyttää perustelemaan kansalaisoikeuksien kieltämistä homoilta ja lesboilta tai pakkohoidon tukemiseen. En väittänyt, että kaikkien homojen tulisi yrittää muuttua tai edes että he voisivat paremmin, jos yrittäisivät. Kuitenkin kauhukseni huomasin joidenkin tiedotusvälineiden" — ja täällä kristillisdemokraattien edustajat ovat tehneet samoin — "raportoivan tutkimukseni väittävän, että homoseksuaalisuus on valinta ja että merkittävä muutos on mahdollinen jokaiselle homolle ja lesbolle, joka päättää yrittää." Hän itse irtisanoutuu näistä teidän johtopäätöksistänne.

Vetoan vielä: jokainen meistä äitinä ja isänä hyväksyy lapsensa, olivat he minkälaisia tahansa, ja jokaisen meistä lapselle (Puhemies koputtaa) voi tulla mitä tahansa asioita eteen, kuka tahansa voi kasvaa homoksi tai lesboksi, ja me rakastamme heitä ihan yhtä lailla ja haluamme heille oikeudet.

Susanna  Rahkonen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluaisin sanoa, että homoseksuaalisuus on tosiasia, syntyi se mistä syystä hyvänsä. Parisuhteet ovat tosiasia, ja pysyvät parisuhteet ovat mielestäni toivottavampia kuin ei-pysyvät parisuhteet. Tässä laissa nimenomaan ratkotaan muitakin ongelmia kuin perintöoikeudellisia ongelmia. Tämä on kokoelma erilaisia tilanteita, joihin tarvitaan ratkaisuja. Ei sen kummemmasta ole kyse.

Avioliittolaki ei ole yhtä kuin avioliittoinstituutio, avioliittoinstituutio on paljon enemmän. Eivät nämä lakiviittaukset tähän lakiin mitään perheinstituutiota ja avioliittoinstituutiota mielestäni voi romuttaa.

Päivi   Räsänen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen täysin samaa mieltä ed. Ojansuun kanssa oman lapsen rakastamisesta ja hyväksymisestä. Mutta kun te kuulutitte rinnakkaislakialoitetta käsiteltäväksi samanaikaisesti tämän esityksen kanssa, niin esimerkiksi perintöverolain muutos ei olisi onnistunut rinnakkaislakialoitteena tässä kohden, koska muutokset olisivat kohdistuneet teknisesti aivan eri pykäliin kuin nyt käsittelemme. Itse asiassa käsittelemme nyt sellaista lakikokonaisuutta ja niitä pykäliä, joille nimenomaisesti emme halua, eli avioliittolaille, rinnakkaislakia. Mutta perintöverolain muutos on käsiteltävänä erillisenä aloitteena.

Toimi  Kankaanniemi  /kd:

Arvoisa puhemies! Ed. Ojansuulle totean, että melko tasan neljä vuotta sitten eduskunta päätti lausuman, että hallitus ryhtyy asianmukaisiin lainsäädäntötoimiin samaa sukupuolta olevien kumppaneiden yhteiselämään liittyvien oikeudellisten epäkohtien poistamiseksi. Sitten mietinnössä vielä todettiin, että lähtökohtana tulee olla se, ettei parisuhdetta rinnasteta avioliittoon.

Arvoisa puhemies! Hallitus on menetellyt eduskunnan tahdon vastaisesti antaessaan tällaisen esityksen avioliittolakiin rinnasteisesta lakiehdotuksesta ja avioliittoinstituutioon rinnastuvan järjestelmän luomisesta. Eduskunnan tahto oli, että näitä epäkohtia korjataan, niin kuin ponsi sanoo, mutta hallituksessa, jossa vihreätkin ovat, ei ole eduskunnan tahtoa haluttu noudattaa.

Esa  Lahtela / sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ensinnäkin ed. Rahkoselle voisi todeta, kun hän totesi, jotta pysyvät parisuhteet ovat tärkeämmät kuin ei-pysyvät: Tähän lauseeseen sisältyy semmoinen ajattelu, jotta miehen ja naisen välinen parisuhde ei ole hyvin pysyvä ja se on epävakaa ja samaa sukupuolta olevien parisuhde on sitten vakaa. Tällaisen johtopäätöksen tästä voi tehdä. (Välihuutoja)

Ed. Ojansuulle voisi todeta, kun hän luki jotakin professorin paperia kansalaisoikeuksista, jotta minun käsitykseni mukaan missään ei sanota sillä tavalla, jotta samaa sukupuolta olevien rekisteröinnin pitää olla kansalaisoikeus, jotta tässä loukataan kansalaisoikeuksia, kun ei tällaista sallita. En minä ole vielä kuullut mistään kansalaisoikeudesta tai muualla mainittavan semmoisesta. Tämä on tällä hetkellä meidän oma keskustelumme. Suomen eduskunta voi tehdä tässä päätöksiä ihan puhtaalla omallatunnolla. Ei voida verrata mihinkään sellaiseen, että jossakin meidät pakotetaan tekemään tällainen päätös. Tämä on arvokysymys ja omantunnon kysymys.

Kari Kärkkäinen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ihan lyhyesti ed. Ojansuulle haluan vastata, että tulemme tekemään mielellämme aloitteen perintöverolain uudistamisesta. Toivomme, että, ed. Ojansuu, te voitte — arvoisa edustaja, se ei ollut mahdollista tässä rinnakkaislakialoitteena, mutta me tulemme tekemään aloitteen teille — perjantain äänestyksessä ikään kuin kaataa tämän lain kanssamme, niin kuin se siltä tällä hetkellä näyttää. Me tulemme mielellämme jatkamaan keskustelua sitten asuinkumppanuusmallista, mikä helpottaisi monen rakkaan ihmisen elämää.

Lauri Oinonen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Minusta lainsäädännölle pitää olla yhteiskunnallinen tarve. Tälle laille, jota nyt käsittelemme, ei ole olemassa mitään yhteiskunnallista tarvetta. Näin ollen en pidä tätä lakia miltään osin tarpeellisena enkä kannatettavana.

Henrik Lax /r(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! On traaginen asia syntyä homoseksuaaliksi. Valinta ei ole omaehtoinen, joutuu vääjäämättä heikompaan yhteiskunnalliseen asemaan kuin muut. Lakivaliokunnassa olen aivan liian monta kertaa joutunut todistamaan, kuinka nöyryyttäviin ja epäinhimillisiin tilanteisiin homoseksuaalinen henkilö voi joutua siksi, että hänelle ei ole suotu laissa tunnustettua lähiomaisen asemaa.

Mitä me kansanedustajat teemme, jos me hylkäämme tämän lain? Me annamme rankan viestin. Me annamme tuomion kymmenilletuhansille Suomen kansalaisille. Me sanomme heille: Te olette toisen luokan kansalaisia. Te olette vähemmän arvoisia kuin me muut.

Päivi  Räsänen  /kd:

Arvoisa puhemies! Eduskunnalla on lukuisia hyviä perusteluja hylätä käsiteltävänä oleva esitys.

Ensiksi, käsiteltävä esitys ei vastaa eduskunnan oman toimeksiannon, ponnen, linjauksia, jossa edellytettiin samaa sukupuolta olevien parien aseman selvittämistä niin, että tällaista suhdetta ei kuitenkaan rinnastettaisi avioliittoon. Tässä esityksessä rinnastaminen tapahtuu, vaikka muitakin vaihtoehtoja olisi ollut tarjolla, esimerkiksi Kirkkohallituksen lausunnossa ehdotettu yhteistalousmalli, joka olisi koskenut muitakin kuin homoseksuaaleja pareja. Jo tämän ristiriidan vuoksi esitys pitäisi mielestäni hylätä ja aloittaa uusi valmistelu ponnen viitoittamalta perustalta.

Jos halutaan estää kehitys kohti samaa sukupuolta olevien parien adoptio- ja hedelmällisyyshoito-oikeuksia sekä kirkollista vihkimistä, tämä aloite on syytä hylätä nyt. On sinisilmäistä kuvitella, että kehitys kohti virallistetun parisuhteen täydellistä rinnastamista avioliittoon pysähtyisi tähän, ovathan hallituksen omat ponnet jo edellyttämässä adoptio-oikeuden jatkotyöstämistä. Muut Pohjoismaat ja esimerkiksi Hollanti ovat varoittava esimerkki tästä kehityksestä. Ruotsissa on jo valmisteilla esitys kirkollisesta vihkimisestä homopareille. Hollanti on edennyt pisimmälle avaamalla avioliiton kaikkine oikeuksineen samaa sukupuolta oleville henkilöille. Jos tämä laki nyt menee läpi, on selvää, että hyvin pian joudumme tässä salissa käsittelemään esitystä samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeudesta ja oikeudesta hedelmällisyyshoitoihin. Tällaiset vaatimukset ovat merkillisiä signaaleja aikana, jolloin samaan aikaan yritetään kannustaa isiä kantamaan vastuunsa lasten kasvatuksesta, peräänkuulutetaan molempien sukupuolten vanhemmuutta.

Eduskunnan tehtävä on myös linjata sitä, millaisten arvojen pohjalta yhteiskuntaa kehitetään. Ensimmäisen käsittelyn keskusteluissa monet edustajat perustelivat hyväksyvää kantaansa sillä, että eduskunnasta käsin ei voida vaikuttaa siihen, millaisia perheitä arjessa syntyy. Ajatuksena oli se, että kun samaa sukupuolta olevia perheitä kerran on, eduskunnan tulee seurata perässä ja säätää sitä mukaa lakeja kuin erilaisia ilmiöitä alkaa esiintyä. Itse ajattelen, että lainsäädännön merkittävä tehtävä on ohjata yhteiskunnan elämää sellaiseen suuntaan, jota lainsäätäjä pitää hyvänä ja tavoiteltavana. Jos lailla ei olisi kielletty esimerkiksi avioliittoa alle 15-vuotiailta, se olisi yhteiskunnassa sallittua.

Lisäksi pidän varsin mahdollisena ja suorastaan jopa todennäköisenä sitä, että homoseksuaalisuus voi lisääntyä, mikäli sitä lainsäädännön tasolla suositaan heteroseksuaalisen aviosuhteen rinnalla. On merkillistä, jos täällä kuvitellaan, ettei ympäröivällä kulttuurilla ole mitään vaikutusta homoseksuaalisuuden esiintyvyyteen. Esimerkiksi klassisen ajan kreikkalais-roomalaisessa kulttuurissa niin sanottu pederastia, poikarakkaus, ja homoseksuaalisuus olivat yleinen ja täysin hyväksytty ilmiö. Miesten homoseksuaalisuus hyväksyttiin yleisesti, ja sitä esiintyi varsin paljon. Toki homoseksuaalisuutta esiintyy niissäkin kulttuureissa, joissa siihen suhtaudutaan torjuvasti, mutta on perusteetonta väittää, että sen esiintyvyys olisi vakio kulttuurista riippumatta.

Samaa sukupuolta olevien parisuhteen rinnastaminen avioliittoon muuttaisi paitsi yleistä perhekäsitystä myös koulujen perhe- ja seksuaalikasvatusta. Tämä on mielestäni hyvin tärkeä näkökohta. Jos laki tulisi voimaan, lapsille opetettaisiin, että täysi-ikäisenä voi mennä naimisiin eri tai samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa. Tämä voi lisätä hämmennystä etenkin varhaisnuorille, joiden seksuaali-identiteetti on usein vielä epävarma, mutta seksikokeilut alkavat nuorilla varhain. Yli 34 000 koululaiselle tehty tutkimus vuonna 91 kertoi, että 12-vuotiaista 26 prosenttia kertoi olevansa epävarma seksuaalisesta identiteetistään. 18-vuotiaista epävarmoja oli enää 5 prosenttia. Tässä iässä vain yhteensä 1,1 prosenttia kuvasi itsensä homoseksuaalina tai biseksuaalina. Valtaosa aiemmin seksuaali-identiteetiltään epävarmoista kehittyi murrosiän myötä heteroseksuaaleiksi. On todettu myös se, että mitä varhaisemmassa vaiheessa nuorella on homoseksuaalisia kokemuksia, sitä vaikeampaa tästä taipumuksesta on myöhemmin päästä eroon. Nykyisen arvoköyhän, pinnallisen, seksikokeiluihin yllyttävän seksuaalikulttuurin yhdistyminen homoseksuaalisten suhteiden yleiseen hyväksyttyinä esittämiseen, normaalistamiseen, on yhdistelmä, joka saattaa altistaa homoseksuaalisuuden yleistymiseen.

Yleinen perustelu lain kannattajilla on ollut käsitys seksuaalisen taipumuksen muuttumattomuudesta, suorastaan sen synnynnäisyydestä. Kuulimme juuri äsken ed. Laxin toteavan, että on traaginen asia syntyä homoseksuaaliksi. (Ed. Lax: Onko se omaehtoinen valinta?) — Se ei välttämättä ole omaehtoinen valinta, mutta ei se myöskään välttämättä ole synnynnäistä. Nimittäin tällainen näkemys on täysin vailla tieteellistä näyttöä, puhutaanpa sitten homoseksuaalisuuden muuttumisesta heteroseksuaalisuudeksi tai päinvastoin. Esimerkiksi valtaosa lesboäideistä on elänyt aiemmin heteroseksuaalista elämää.

Lesboaktivisti Paula Kuosmanen on todennut artikkelissaan, joka on otsikoitu "Lesboäidit ja lapset on lesboperhe?", näin: "Suomessa tyypillisin lesboperhemuoto on uusperhe, jossa lasten biologinen äiti on hankkinut lapsensa perinteisessä heteroliitossa ja vasta myöhemmin perustanut uusperheen toisen naisen kanssa." Jos taipumus voi muuttua heteroseksuaalisuudesta homoseksuaalisuuteen, miksei se voi muuttua toisinkin päin? Tästäkin on useita tutkimuksia olemassa.

Kansainvälisen ihmisoikeussopimukset tai kansainvälinen oikeus eivät myöskään edellytä muuttamaan lainsäädäntöä nyt esitetyllä tavalla, toisin kuin ensimmäisen käsittelyn yhteydessä eräät edustajat ovat otaksuneet. Kansainvälinen oikeus ei tunnusta kahden samaa sukupuolta olevan henkilön oikeutta avioliittoon. Kansainvälisessä oikeudessa oikeus avioliittoon käsittää kahden biologisesti eri sukupuolta edustavan henkilön oikeuden avioliittoon. Euroopan ihmisoikeuskomissio on käsitellyt nimenomaisesti samaa sukupuolta olevien parien kysymyksiä oikeutena yksityiselämään artiklan 8 mukaan, ei oikeutena avioliittoon tai perheeseen. Kysymystä käsitellään ainoastaan sekaantumisena oikeuteen yksityiselämän kunnioittamiseen, ei oikeutena avioliittoon.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen artiklassa 12 mainittu oikeus avioliittoon on sekä ihmisoikeuskomission että tuomioistuimen mukaan todettu soveltumattomaksi homoseksuaaliseen elämänmuotoon. Ennakkopäätöksessä tuomioistuin totesi, että tämä oikeus viittaa perinteiseen miehen ja naisen väliseen avioliittoon.

Viimeksi haluan kommentoida ensimmäisen käsittelyn keskusteluissa esiintyneitä väitteitä. Nimittäin useat lakia kannattaneet edustajat puheenvuoroissaan viittasivat kristillisiin arvoihin ja Raamattuun, itse asiassa jopa enemmän kuin lain vastustajat. Puheissa toistuu ajatus: minun kristilliset arvoni suvaitsevat tai minun kirkkoni suvaitsee homoseksuaalisen elämänmuodon. Kuitenkin tässä jos missä kysymyksessä Raamatun etiikka on harvinaisen selkeä. Myös Yhteys-liikkeen keulakuvaksi noussut dekaani Raija Sollamo totesi eduskunnassa Setan järjestämässä seminaarissa, että Raamatusta ei löydy yhtään kohtaa, jossa osoitettaisiin hyväksyntää homoseksuaaliselle elämänmuodolle. Sen sijaan sitä pidetään selvästi Jumalan luoman seksuaalisuuden vastaisena toimintana, ei suinkaan pelkästään Vanhassa testamentissa, kuten eräät edustajat otaksuivat viime viikon keskustelussa, vaan vielä voimakkaammin Uudessa testamentissa. Raamatun perussanoma on toki sanoma Jumalan armosta ja rakkaudesta Jeesuksessa Kristuksessa, mutta tämä ei ole ristiriidassa Jumalan tahdonilmauksen kanssa, päinvastoin. Siksi me kaikki juuri armoa tarvitsemmekin, että olemme syntisiä ja Jumalan tahtoa vastaan rikkovia ihmisiä.

Lopuksi, arvoisa puhemies, totean, että pidän vääränä ja suorastaan loukkaavana sitä, että tämän lain vastustajat on eräissä puheenvuoroissa leimattu homofoobikoiksi, homokammoisiksi. Kiistän ehdottomasti sen, että pelkäisin homoseksuaalisia lähimmäisiäni tai heidän seksuaalisuuttaan. Minulla on useita homoseksuaalisia ystäviä, aivan tavallisia lahjakkaita ihmisiä, tuttava- ja ystäväpiirissäni, joita kunnioitan siinä, missä heteroystäviänikin. Sen sijaan tässä laissa on kysymys arvoista, jotka osuvat yhteiskunnan ytimeen, sen perusyksikköön perheeseen ja yhteiskunnallisesti ainutlaatuista tehtävää suorittavan avioliiton asemaan.

Paula  Kokkonen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Haluaisin todeta, että tällä lailla ei voida perustaa kenellekään ihmisarvoa eikä tällä lailla voida myöskään viedä keneltäkään ihmisarvoa, toisin kuin tässä salissa on tänään esitetty.

Minunkin mielestäni ongelma on se, että hallituksen esitys ei vastaa eduskunnan pontta. Yhdyn moniin ed. Räsäsen käsityksiin, muun muassa käsitykseen siitä, että asuinkumppanuuslaki olisi poistanut tunnetut epäkohdat. Se olisi lisäksi antanut monille muillekin ihmisille kuin samaa sukupuolta oleville kumppaneille mahdollisuuden omaisuus- ja läheisjärjestelyihin.

Julkisuudessa on esitetty erittäin paljon virheellisiä käsityksiä tämän lainsäädännön merkityksestä ja myöskin homoseksuaalien kohtelusta muun muassa terveydenhuollon yhteydessä. Toivoisin, että pysyttäisiin oikeassa tiedossa.

Jouko Jääskeläinen /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Edustajat Kärkkäinen ja Räsänen ovatkin jo käsitelleet kansainväliseen oikeuteen liittyviä kysymyksiä, joten en mene niihin enää syvemmin.

Suomessa asiaa on käsitelty useammassakin eri eduskunnassa. Ensimmäisen kerranhan asia oli liikkeellä lakialoitteen muodossa kaudella 91—95. Itse asiassa jo silloin tiedostettiin ne ääriliberalistiset paineet, joita pinnan alla oli. Perustuslakiinhan tehtiin silloin melkoinen muutos jättämällä pois tavallisen lain lepäämään jättämisen mahdollisuus. Tätä tarkoittava lakiehdotushan oli lepäämässä kaudelta 87—91. Poistaessaan lopullisesti lepäämäänjättämissäännökset perustuslaista eduskunta 92 totesi jo perustuslakivaliokunnassa esitetyn ponnen mukaan äänin 148—22, että "uudistettaessa perheoikeutta ja yleensäkin elämän perusarvoja käsittävää lainsäädäntöä tulee yhteiskunnassa pyrkiä laajaan yhteisymmärrykseen ja kansalaiskeskusteluun eikä puheena olevaa lainsäädäntöä tule muuttaa niukan eduskuntaenemmistön turvin".

Keskustelua on ollut, mutta muutoin näyttää siltä, että tämä ponsi jää täällä unholaan, jopa pahemmin kuin Helteen ponsi presidentin toimivallan parlamentaaristen piirteitten vahvistamisesta.

Viime vuoden maaliskuun alussa astui voimaan uusi perustuslaki 2000. Sitä ennen oli uudistettu perusoikeuksia koskeva sääntely vuonna 94 ilmeisesti kansainvälisesti arvioiden erääksi moderneimmista. Uusi perusoikeusjakso turvaa monet yksilön oikeudet nimenomaan suhteessa valtiovaltaan. Tämä on liberalistisen valtio-opin periaate, jota kannatamme. Kuitenkin eräissä tulkinnoissa ja liitynnöissä mukaan on yritetty tuoda sellaisia korostuksia, joita liberalismin oppi-isät tuskin osasivat edes aavistaa.

Perustuslakivaliokunta käsitteli nyt esillä olevaa parisuhteen virallistamista koskevaa lakiehdotusta varsin pitkään. Selväksi tuli, että laki hyväksytään tai hylätään yksinkertaisessa järjestyksessä. Näin siitä huolimatta, että eräitä innokkaimpien ajamia elementtejä, kuten adoptiota ja yhteistä nimeä, ei esityksessä ole.

Perustuslakivaliokunnan mietinnössä todetaan muun muassa, että avioliittolainsäädäntöä ja sen kanssa rinnasteisia lakeja säädettäessä on kyse sellaisista erityisistä yhteiskunnan tulevaisuuteen ja arvoihin liittyvistä ratkaisuista, joissa avioliiton asettaminen naisen ja miehen parisuhteena erityisasemaan lainsäädännössä on perusteltua.

Arvoisa puhemies! Eri yhteyksissä on käynyt ilmeiseksi myös se, mitä valiokunnan mietinnössä edelleen todetaan: "Lakien tulkinta toisaalta saattaa ajan kuluessa muuttua ja perustuslain tulkinta aktiivisesti muuttaa arvokäsityksiä."

On selvää, että nyt ollaan tekemässä perusratkaisua. Jos nyt tehdään esitetty ratkaisu, hännät seuraavat perässä. Kenenkään ei siis pidä lohduttaa itseään sillä, mitä tässä lainsäädännössä ei vielä ole. Arvolähtökohtiin liittyvissä tulkintatilanteissa voidaan todella puhua junasta, joka on liikkeellä tiettyyn suuntaan ja tietyllä nopeudella. Nyt kuitenkin ollaan risteysasemalla, jolla voidaan suuntaan ratkaisevasti vaikuttaa.

Arvoisa puhemies! Yksiselitteistä on, että voimassa oleva uusi perustuslakimme, kansainväliset sopimukset, tasa-arvon vaatimus, perusoikeudet tai ihmisoikeudet eivät pakota meitä tämän lain säätämiseen. Me ihan itse kukin yksittäisinä kansanedustajina hyväksymme tai hylkäämme ehdotuksen.

Avioliitto on tarkoitettu puolisoiden ja lasten turvaksi, ja se on yhteiskunnan perussolu. Sellaisena se tarvitsee meidän kaiken tukemme. Raamattu kertoo, että meidät on luotu mieheksi ja naiseksi. Tämä puhuu meille paljon ja johtaa ajatuksemme oikeaan suuntaan. Eivät nämä muut mallit menestykseksi koidu. Voimme tulla samaan johtopäätökseen jo katsomalla vähän ympärillemme. Niin kuin eri vastalauseista havaitsemme, voimme perustellusti motivoida päätöksemme miettimällä hetken yhteiskunnan turvallisuutta ja tulevaisuutta.

Monet kokevat olevansa vailla ihmisarvoa ja turvaa. Perheet ja avioliitot ovat nykyisellään varsin kovilla. On monia taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia, joita pitäisi pikaisesti korjata. Se olisi aivan välttämätöntä myös lasten hyvinvoinnin kannalta. Työtä siis riittää, mutta toisissa kohdin kuin valiokunta nyt esittää.

Arvoisa rouva puhemies! Avioliiton rinnalle tai sen katveeseen ei pidä säätää näitä elämän lainalaisuuksia rikkovia muita vaihtoehtoja.

Inkeri  Kerola  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Ensinnäkin, käsittelyssä olevaa asiaa on käsitelty niin monelta kulmalta, että tuskin mikään asia on jäänyt käsittelemättä. Mutta eräs näkökulma, joka on jäänyt hyvin vähälle huomiolle, on lapsen näkökulma.

Ed. Laxille sanoisin hänen antamastaan lausunnosta lain mahdollisesti tultua hylätyksi, että se oli niin kärkevä, että toivoisin, että se ei ainakaan kattaisi kaikkia eduskunnan jäseniä.

Arvoisa puhemies! Suomessa otetaan vuosittain runsaat 14 000 avioeroa. Niiden lisäksi tulevat avoerot. Kokonainen pieni kaupunki siis saattaa erota vuosittain. Joka vuosi perheen hajoamisen kokee noin 30 000 lasta. Summa on oikeastaan aika suuri. Valtavat ovat myös yhteiskunnalle aiheutuvat kulut. Pahinta on kuitenkin eroista aiheutuva lasten tuskan määrä, jota on mahdotonta mitata tai edes kuvata sanallisesti.

Miten tämä liittyy nyt käsiteltävään parisuhdelakiehdotukseen? Edellä olevat luvut kertovat siitä, miten vähän, jos lainkaan, yhteiskunnassamme ajatellaan lapsia ja heidän parastaan. Joka asiassa, niin tässäkin käsiteltävässä lakiehdotuksessa, on keskitytty vain ja ainoastaan aikuisten oikeuksiin ja vapauteen tehdä niin kuin tahtoo. Kukaan ei puhu aikuisten vastuusta ja lapsen oikeuksista, esimerkiksi lapsen oikeudesta isään ja äitiin. Tämä kysymys nousee esille jokaisen lapsen elämässä, kun hän itse rakentaa omaa identiteettiään. Me aikuiset olemme vastuussa siitä, miten kipeästi tai rajusti tämä kysymys nousee vaikuttamaan lapsen elämään.

Käsittelyssä olevaa lakiehdotusta perustellaan sillä, että nykyinen tilanne on vaikea erityisesti sairastamis- tai kuolemantapauksissa. Mielestäni asiaa on lähdetty hoitamaan liian järeällä ja väärällä aseella perusteinaan suvaitsevaisuuden ja kansainvälisyyden mittaristot. Miksei tilannetta ole edes yritetty korjata esimerkiksi perintöverolain muutoksilla, niin kuin täällä on esitetty? Miksi tarvitaan massiivinen instituutio turvaamaan mitä kekseliäimmätkin yhdessäelämisen muodot? Oma kysymyksensä ja tärkeä sellainen on se, tullaanko nyt käsiteltävänä olevalla lailla pitämään hallinnassa erilaisten uusien liittojen mukanaan tuomat yhteiskunnalliset ongelmat ja niiden pitkälle menevät vaikutukset.

Näen tämän lakiesityksen taustalla jo esityksen adoptio-oikeudesta. Varmaa on myös se, että asiaa puolustellaan jokaisen ihmisen — lue: aikuisen — oikeudella hankkia lapsia. Kuka puhuu silloin aikuisen vastuusta? Entä kuka muistaa lapsen oikeuksia? Ajatusta voi jatkaa vielä eteenpäin. Itse asiassa lainsäätäjinä meidän on katsottavakin pitkälle tulevaisuuteen. Näemmekö kymmenen vuoden kuluttua edessämme tilanteen, että ensimmäisiä virallistettujen parisuhteiden ero-oikeudenkäyntejä käydään ja suurimpana kiistana on kysymys lapsen huoltajuudesta?

Jokainen aikuinen suunnitelkoon tulevaisuutensa, mutta vastuullisesti, kunhan asia ei koske negatiivisesti avutonta, suojatonta lasta. Lainsäätäjänä en voi hyväksyä sitä, että yhteiskuntaamme ollaan rakentamassa sellaista järjestelmää, joka väistämättä koskettaa lapsia kielteisesti. Olen aikuinen, olen lainsäätäjä, olen vastuussa lapsista, jo syntyneistä ja vielä syntymättömistä.

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä oleva laki ei suinkaan mielestäni edistä yhteiskuntamme harmoniaa, kuten otaksutaan. Toivon, että jokainen edustaja vielä kerran harkitsee käsittelemämme asian todellisen sisällön ja ennen kaikkea seuraukset yhteiskuntamme monilla eri aloilla, päätöksenteossa ja ihmisten elämässä. Niistä avioliitto ei ole vähäisin vaikutuksen kohde, päinvastoin. Toivon myös jokaisen meistä miettivän ja tarkistavan arvopohjaansa, jolta tulevia päätöksiä teemme.

Kari Myllyniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Parisuhteiden sääntely on leimallisesti sosiaali-, uskonto-, kulttuuri- ja yhteiskuntasidonnaista. Tässä katsannossa erityisesti avioliittoinstituutiolla on pitkät oikeudelliset, sosiaaliset ja uskonnolliset perinteet. Avioliiton sääntelyä on pidettävä välttämättömänä. Avioliitto on paitsi parisuhde myös yhteiskunnan kehityksen ja väestökehityksen eettinen ja sosiaalinen kulmakivi. Yhteiskunnan perusyksikkö perhe rakentuu sille. Vaikka perherakenteet ovat avioerojen ja niin sanottujen avoliittojen yleistymisen myötä muuttuneet olennaisesti 1970—1990-luvulla, naisen ja miehen solmimaa avioliittoa tulee edelleen pitää perustavana yhdessä elämisen muotona. Yhteiskunnan tulee antaa kaikki mahdollinen tuki avioliitolle ja sen aseman vahvistamiselle. Avioliiton rinnalle ei tule luoda siihen rinnastettavia instituutioita.

Perustuslakivaliokunta on lakivaliokunnalle antamassaan yksimielisessä lausunnossa todennut: "Avioliittolainsäädäntöä ja sen kanssa rinnasteisia lakeja säädettäessä on kysymys sellaisista erityisistä yhteiskunnan tulevaisuuteen ja arvoihin liittyvistä ratkaisuista, joissa avioliiton asettaminen naisen ja miehen parisuhteena erityisasemaan lainsäädännössä on perusteltua."

Eduskunta hylkäsi yksimielisesti vuonna 1997 lakialoitteen samaa sukupuolta olevien parisuhteen virallistamisesta. Hylkäys perustui lakivaliokunnan mietintöön. Valiokunta ja eduskunta edellyttivät tuolloin, että kun samaa sukupuolta olevien parisuhteen joitakin epäkohtia selvitetään, lähtökohtana tulee olla se, ettei parisuhdetta rinnasteta avioliittoon. Edelleen todettiin, että kyseessä on perhelainsäädännön perusteita koskettava lainsäädäntöhanke. Tämän johdosta eduskunta piti tärkeänä, että asiaa valmistellaan perusteellisesti.

Hallituksen esitys laiksi virallistetusta parisuhteesta perustuu kuitenkin eduskunnan tahdon vastaisesti hyvin kapea-alaisen työryhmän valmisteluun. Työryhmään kuului ainoastaan muutama virkamies ja vain yhden etujärjestön edustaja. Toimikunta käsitteli asiaa pelkästään juridisena kysymyksenä ja siltäkin osin hyvin pintapuolisesti. Perhelainsäädännön perusteet, lasten asema ja yhteiskunnan arvoperusta jäivät unohduksiin.

Huolimatta rekisteröityjä parisuhteita koskevan lakiehdotuksen tavoitteesta pitää avioliitto ja rekisteröity parisuhde erillisinä oikeudellisina instituutioina parisuhde kuitenkin käytännössä tulee rinnastumaan avioliittoon. Tähän viittaa jo sekin, että parisuhteen rekisteröinti tuo sen osapuolille pääsääntöisesti samat oikeudet ja velvollisuudet kuin avioliiton solmiminen. Rekisteröidyissä parisuhteissa tai avioliitossa olevien kesken tulee vallitsemaan pääsääntöisesti eräs merkittävä ero. Parisuhteessa eläville ei yleensä ole velvoitusta kasvattaa uutta sukupolvea. Vastuu lasten kasvattamisesta ei ole pelkästään myötäelämistä, vaan siinä on paljon niin henkistä kuin taloudellistakin vastuuta.

Erillispyrkimyksen kannalta ristiriitaisena voidaan pitää lakiehdotuksessa käytettyä lakiteknistä viittaustekniikkaa muuhun avioliitto- ja perheoikeudelliseen lainsäädäntöön. Myöskään käytetyn terminologian ja selväpiirteisyyden kannalta valittu ratkaisutapa ei ollut perusteltu. Käytetyt oikeudelliset käsitteet, kuten avio-oikeus ja avioehtosopimus, eivät ole ymmärrettävästi erillisiä ilman, että ne saatetaan yhteen avioliitto- ja perheoikeudessa käytettävien vastaavien käsitteiden ja normien kanssa.

Erilaisissa yhteystalouksissa asuvien asemaan liittyviä epäkohtia on kuitenkin mahdollisuuksien mukaan pyrittävä poistamaan muuttamalla lainsäädäntöä muulla tavoin kuin perustamalla avioliittoa vastaavantyyppisiä instituutioita. Tämä mahdollistaisi myös muille kuin seksuaalisuhteelle perustuvien yhteistalouksien ja asuinkumppanuuksien oikeudellisten epäkohtien juridiset järjestelyt. Tällaisten yhteistalouksien oikeudellisten epäkohtien poistamiseksi ja niissä asuvien sosiaalisen, taloudellisen ja oikeudellisen aseman parantamiseksi ei tarvita rekisteröityä parisuhdetta.

Epäkohtien korjaaminen ja samaa sukupuolta olevien muodostamien parien pääsy perhettä koskevan lainsäädännön piiriin voidaan toteuttaa usealla eri tavalla. Erään vaihtoehdon tarjoaisi järjestely, jossa samaa sukupuolta olevien parisuhteet rinnastettaisiin avioliitonomaiseen suhteeseen eli avoliittoihin. Ne oikeusvaikutukset, jotka laki liittää avioliitossa elämiseen, tulisivat tällöin koskettamaan myös samaa sukupuolta olevien muodostamia pareja.

Vaikka lainsäädännössä ei ole aviopuolisoiden keskinäisiä siviilioikeudellisia suhteita erikseen säännelty, esimerkiksi tulo- ja varallisuusverotuksessa avioliiton säännöstaso on otettu huomioon jo kauan. Vastaavanlaiset innostukset 1990-luvulla ovat lisääntyneet sekä sosiaali- että siviilioikeudessa. Avioliiton omaisia suhteita koskevan yksittäisen säännöstön tai niiden tulkinnan muuttaminen siten, että samaa sukupuolta olevat parit pääsisivät sen piiriin, on mahdollinen ratkaisu samaa sukupuolta olevien parien oikeudellisen aseman kohentamiseksi.

Erityisesti sosiaalioikeuden piiriin kuuluvissa niin sanotuisssa perhesidonnaisissa säännöksissä perhesuhteet otetaan huomioon vaihtelevin tavoin. Osin säännökset ovat yksilöllisiä, jolloin perhesuhteilla ei ole merkitystä. Osassa säädöksiä otetaan huomioon se, että asianomainen henkilö elää avioliitossa tai avoliitossa. Tällaisella säätelyllä on suuri käytännöllinen, taloudellinen ja periaatteellinen merkitys. Esimerkiksi toimeentulotuki ja asumistukisäännökset ovat perhe- ja ruokakuntakohtaisia. Aviopuolisot ja avioliiton omaisissa olosuhteissa yhteistaloudessa elävät henkilöt otetaan tukien suuruutta harkittaessa ja niitä maksettaessa huomioon.

Lakivaliokunnan mietinnön mukaan niitä säännöksiä, joita lainsäädännössä on avioliitonomaisista suhteista, ei sovelleta samaa sukupuolta oleviin yhdessä asuviin henkilöihin. Jos laki hyväksytään mietinnön muodossa, tulevat samaa sukupuolta olevat avoparit useassa tapauksessa parempaan taloudelliseen asemaan kuin perinteiset avoparit. Perinteisen avoparin oikeus esimerkiksi asumistukeen ja korotettuun lapsilisään voidaan rajata yhteenlaskettujen tulojen perusteella. Näin ei kuitenkaan tapahdu, jos avopari muodostuu kahdesta samaa sukupuolta olevasta henkilöstä. Yhdenvertaisuuden kannalta on tärkeää, että mahdollinen rekisteröidyn parisuhteen hyväksyminen ei aseta miehen ja naisen välistä parisuhdetta perhesidonnaisessa lainsäädännössä rekisteröityä parisuhdetta huonompaan asemaan.

Lakivaliokunta on hyväksynyt hallituksen esityksen nimikettä lukuunottamatta sellaisenaan. Tämä merkitsee sitä, että lapsen adoptio-oikeutta ei 9 §:n sanamuodosta johtuen suljeta kokonaan pois. Adoptio-oikeuden osittainen salliminen johtaa monenlaisiin ongelmiin, jotka valiokunta on jättänyt pääosin selvittämättä. Adoptiossa lapsen asema on aina tärkeintä, ja sen jättäminen laissa epämääräiseksi on vakava epäkohta. Samaan 9 §:ään sisältyvä yhteistä sukunimeä koskeva säädös on harhaanjohtava. Yhteisen sukunimen, jopa kaksoisnimen, saaminen on säännöksen näistä kielloista riippumatta käytännössä mahdollista, joten siihen liittyvät hallituksen esityksen perustelut ovat epätarkat. Tässä hallitus osaltaan rinnastaa rekisteröidyn parisuhteen avioliittoon.

Arvoisa puhemies! Jos laki olisi laadittu siten kuin eduskunta 1997 edellytti, voisin harkita asian hyväksymistä, mutta tätä lakiesitystä en voi hyväksyä.

Hannes Manninen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Parisuhdelain yhteydessä on puhuttu paljon asiaa, mutta on sanottu myös paljon sellaista, joka olisi ehkä ollut parasta jättää sanomatta. Suvaitsevaisuus on noussut tämän keskustelun keskeiseksi käsitteeksi. Eräs valtakunnallinen päälehti otsikoi pääkirjoituksensa seuraavasti: "Parisuhdelaki on eduskunnan suvaitsevaisuustesti." Miten ja millä tavalla se sitä on? Mitä on suvaitsevaisuus ja kuka on suvaitsematon?

Jos minä oman omantuntoni ja arvojeni pohjalta en voi hyväksyä tätä lakiesitystä, millä perusteella joku sanoo, että minä olen suvaitsematon. Minä voin yhtä perustellusti sanoa, että se, joka ei hyväksy minun toimintaani ja käsitystäni tässä asiassa, on suvaitsematon. Vai olemmeko me molemmat suvaitsemattomia? Itse määrittelen suvaitsevaisuuden niin, että se edellyttää toisen ihmisen hyväksymistä sellaisena kuin hän on ja hänen kunnioittamistaan, mutta suvaitsevaisuuden varjolla ei voida vaatia toista ihmistä aktiivisesti edistämään vaatijan arvoja ja tekoja.

Tältä pohjalta ja käsittäen näin suvaitsevaisuuden tulen äänestämään lakia vastaan, enkä katso olevani suvaitsematon, kuten niistä julkisuuden määritelmistä helposti ymmärtäisi.

Esa  Lahtela  /sd:

Arvoisa herra puhemies! Jokaisella yhteiskunnalla on normit ja jokaisella yhteiskunnalla, myös päätöksentekoelimellä, on oikeus tehdä uusia normeja, verrata ovatko entiset normit kohdallaan ja niiden arvojen pohjalta, mitä enemmistö kulloinkin päättää. Tässä ollaan nyt siinä saumakohdassa päättämässä yhdestä asiasta, yksistä normeista.

Voi yhtyä edelliseen puhujaan aika pitkälti siinä, jotta tämän keskustelun aikana, mikä virallistetun parisuhdelain osalta on käyty, täällä on sanottu paljon sellaista, mikä olisi voinut jäädä sanomatta, ja käytetty sellaisia termejä, mitkä johtavat moneen pohdintaan. Ilmeisesti itsekin olen tullut sanoneeksi, mutta jotkut muutkin ja muutaman huomion siitä ajattelin käydä läpi.

Paikaltani arvioin jo joidenkin puhujien sanontoja. Täällä on käytetty sanaa kansalaisoikeus siinä mitassa niin kuin meidät pakotettaisiin tekemään ja hyväksymään tämä laki: tässä on kyse kansalaisoikeudesta, kyse siitä, jotta nyt niillä ihmisillä, joita tämä koskee, ei olisi kansalaisoikeuksia. Minä väitän sillä tavalla, että kukaan ei ole oikeuksia ollut viemässä pois. Joskus aikaisemmin ne oikeudet ovat voineet olla heikot, mutta tähän mennessä en usko tai ole kuullut ainakaan, jotta olisi olemassa mustia listoja tai syrjintää. Tässä on toisesta asiasta kyse. Nyt vain halutaan vielä laajentaa oikeuksia siten, jotta perinteisestä avioliittokäsityksestä, jota varten monet lait on tehty, tässä halutaan laajentaa oikeuksia huomattavasti pitemmälle, vaikka ei vielä ihan täydellisesti siihen mittaan, mitä koko avioliittoasiassa on olemassa. Se on sanomattakin selvää, niin kuin olen aikaisemmin todennut, jotta kannatan tämän hylkäämistä. Ne pienet epäkohdat, jotka täällä on todettu, pitää korjata muulla tavalla, mutta ei sillä tavalla, että rinnastetaan täydellisesti avioliittoon.

Sitten keskustelussa on jo aikaisemmin ja tänäkin iltana käytetty sanontaa siitä, jotta pysyvät parisuhteet ovat suotavia. Se sanonta pitää sisällään sen, jotta jollakin tavalla samaa sukupuolta olevien parisuhteet olisivat parempia, kestäisivät paremmin kasassa, ja niissä ei olisi riitoja. Minä en usko sitä ollenkaan. Minusta se antaa harhaanjohtavan kuvan ensinnäkin. Ihmisiä nimittäin on varmasti silläkin puolella, ja varmasti tulee riitoja samalla tavalla kuin missä hyvänsä suhteessa. Mutta tämä heittää sen varjon, jotta miehen ja naisen välisessä avioliitossa olisi ennen kaikkea paljon riitoja ja se olisi jotenkin huonompi. Ainakin jos semmoinen ajatus leviää hyvin laajasti yhteiskuntaan ja nuorten keskuuteen, niin varmaan tulee semmoinen mielikuva, kuin itsellenikin tuli tuollaisesta sanonnasta.

Sitten siitä, onko tässä kyse tasa-arvosta: Itse kuulun työ- ja tasa-arvoasiainvaliokuntaan, ja yleensä me puhumme aika pitkälle tasa-arvosta siinä mielessä, miten on työelämässä, sorretaanko jossakin miehiä tai sorretaanko jossakin naisia, ovatko säännökset sellaisia ja onko jossakin tapahtunut tällaista. Tässä minusta ei voi semmoisesta tasa-arvosta puhua, koska meillähän tämänhetkisessä yhteiskunnallisessa normituksessa on sillä tavalla, jotta avioliitto on avioliitto, ja silloin ei voi puhua tasa-arvosta. Jos samaa sukupuolta olevat henkilöt asuvat yhdessä, niin ei voida sanoa, että tämä olisi tasa-arvokysymys, koska nyt tässä tehdään kyllä, jos tämä menee läpi, niin tässä tietysti nostetaan sillä tavalla, että nämä suhteet rinnastetaan avioliittoon. Sen takia minusta se väite, jotta tämä on tasa-arvokysymys, ei ole pitävä.

Itse kun olen maa- ja metsätalousvaliokunnassa ja muaseuvvun ihminen, niin meillähän puhutaan aina luomusta ja tällaisista asioista. Minä kyllä kannatan tässä luomuliittoja, siis luonnonmukaisia liittoja. Siksi tulen äänestämään tämän lakiesityksen kumoon saattamiseksi.

Johannes Leppänen /kesk:

Arvoisa puhemies! Toisessa eli ratkaisevassa käsittelyssä on nyt laki virallistetusta parisuhteesta. Ensimmäisen käsittelyn yhteydessä asiasta puhuttiin hyvin vilkkaasti, mutta niin kuin täällä tapahtui, muutosesityksiä lakivaliokunnan enemmistön kantana muodostuneeseen mietintöön ei tehty. Nyt on siis kysymyksessä päätös siitä, hyväksytäänkö laki vai hylätäänkö se.

Edellisessä käsittelyssä käydyissä puheenvuoroissa esiintyi hyvin usein perustuslain nojalla tehty vaatimus kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun puolesta. Tällä haluttiin ilmeisesti saada hyväksymisen puolelle perustuslaillinen velvoite, ikään kuin perustuslain henki velvoittaisi hyväksymään tämän lain. Tätäkin asiaa on puheenvuoroissa jo käsitelty, enkä siihen sen syvemmälle mene.

Perustuslain 6 §:n 1 momenttihan kuuluu: "Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä." Tämä on yksiselitteinen lähtökohta lain käytössä ja lain säätämisessä ja siten tarkoitettu noudatettavaksi. Saman 6 §:n 2 momentti kuuluu: "Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella." Lainsäätäjälle on siten jätetty mahdollisuus arvioida hyväksyttävää syytä ja sen painavuutta lainsäädäntötyössä silloin, kun tarkastellaan yhdenvertaisuuden toteutumista.

Arvoisa puhemies! Minun arvopohjani ja siltä nouseva käsitys tämän asian yhteydessä on se, että nyt on hyväksyttävä peruste sille, ettei samaa sukupuolta olevien suhdetta tule rekisteröinnillä laillistaa. Avioliitto ja perhe on instituutioista maailman vanhimpia, taitaa olla maailman vanhin. Sen asetti ja vahvisti Jumala viisaudessaan. Se on kestänyt maailmanhistorian läpi vahvana ja elämää ylläpitävänä ja suojelevana instituutiona. Uskon sen merkitykseen ja vahvuuteen nytkin ja tulevaisuudessa.

Olen hyvin tietoinen siitä, että avioliiton ja perheen merkitys on länsimaisessa yhteiskuntakäsityksessä ohentunut ja ihmisten itsekkyyden vuoksi menettänyt merkitystään, mutta se ei ole instituution syy, vaan syy on meissä ihmisissä. Tämän instituution eli avioliiton rinnalle ei yhdenvertaisuussyistä tule nostaa nyt käsiteltävänä olevaa parisuhdetta.

Perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan muun muassa: "Avioliittolainsäädäntöä ja sen kanssa rinnasteisia lakeja säädettäessä on kyse sellaisista erityisistä yhteiskunnan tulevaisuuteen ja arvoihin liittyvistä ratkaisuista, joissa avioliiton asettaminen naisen ja miehen parisuhteena erityisasemaan lainsäädännössä on perusteltua."

Edellä kerrotulla lyhyellä perustelulla kannatan lain hylkäämistä.

Marja-Leena  Kemppainen  /kd:

Arvoisa puhemies! Kun tämä lakiehdotus aikanaan tehtiin, mielestäni jo valmisteluvaiheessa tiedettiin, mitä sen suuret kysymykset ja ristiriidat tulevat aiheuttamaan. Vuonna 97 silloisen lakiehdotuksen hylkäyksen yhteydessä tuli selkeä yhteinen näkemys siitä, että joitakin epäkohtia samaa sukupuolta olevien parien kohdalla tulee selvittää siitä lähtökohdasta, ettei parisuhdetta rinnasteta avioliittoon. Koska samalla oli myös kysymys perhelainsäädännön perusteita koskettavasta asiasta, se tuli myös valmistella erittäin huolella.

Kun hallituksen esitys laiksi virallistetusta parisuhteesta annettiin, törmättiin tähän asiaan jo heti ensimetreillä. Eduskunnan kannanotto oli unohtunut jo siinä vaiheessa, kun työryhmä valittiin asiaa valmistelemaan. Kysymys, miksi työryhmään ei valittu laajempaa asiantuntijaryhmää, esimerkiksi kirkon edustusta, ei ole mielestäni saanut perusteltua vastausta. Jo tällä toiminnalla olisi vältytty monelta monelta kysymykseltä. En ole voinut tulla muuhun lopputulokseen kuin siihen, että asiaa ei haluttukaan selvittää laajemmin. Tuolloin olisi jo voinut todeta, että lain valmistelua ei tehty perusteellisesti, kuten eduskunta oli edellyttänyt. Monien muiden asioiden yhteydessä me kansanedustajat kyllä vaadimme hallitukselta eduskunnan tahdon toteutumista. Miksi sitten emme tässä?

Lakiesityksessä tulee selkeästi esille rinnastus avioliittoon, vaikkei sitä halutakaan myöntää. Pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta lakiesitys antaa samat oikeudet ja velvollisuudet kuin aviopareilla. Kysymys ei ole vain tarkoituksellisista, teknisistä syistä johtuvista maininnoista. Jokainen, joka on mietinnön lukenut, ymmärtää, mihin tällä todellisuudessa pyritään. Edelleen kysyn, miksi näin esitetään? Eduskunnan tahdossa selkeästi toivottiin aikanaan, että näin ei saa tapahtua.

Maassamme asuu yhdessä erilaisista syistä monia samaa sukupuolta olevia ihmisiä. Osa on sukulaisia, jotkut muista syistä, suhteissa, joihin ei sisälly seksuaalisuus. Jo sekin, että heidät on jätetty täysin ulkopuolelle tämän lain valmistelussa, kertoo siitä, että ollaan rakentamassa avioliiton rinnalle uutta instituutiota, myönnettiinpä sitä tai ei. Onkin aika erikoista vaatia näitä ihmisiä rekisteröitymään sen vuoksi, että tietyt verotukselliset ja juridiset asiat voidaan hoitaa järkevästi. Tietenkin se lisäisi tilastoissa rekisteröityjen parisuhteiden määrää, jos se on tavoitteena. Tämäkö on eduskunnan tahto?

Tähän asiaan olivat puuttuneet myös sosiaali- ja terveysministeriön asiantuntijat valiokunnassa, mutta asia jätettiin valiokunnan enemmistön tahdon mukaisesti hoitamatta. Jos tarkoituksellisesti tehdään sellainen laki, jonka käytännön tulkinta jätetään valitusviranomaisten ja lain soveltajan varaan, ei voi kuin ihmetellä. Sen ymmärtää, jos lain toimimattomuus tulee myöhemmin käytännössä esille, mutta sitä en voi ymmärtää, että jo valmisteluvaiheessa näin ajatellaan.

Tämän lakiehdotuksen yhteydessä on vedottu ihmisoikeuksiin, tasa-arvoon ja perustuslakiin. Kuitenkaan mikään edellisistä ei edellytä tämän lain hyväksymistä. Uskon, että ne arkipäivän ongelmat, joihin lakiesityksen puolustajat vetoavat, voidaan korvata muilla jo täällä aiemmin esitetyillä lainmuutoksilla. Erillistä avioliittoon rinnastettavaa instituutiota ei tarvita.

Tämän lakiesityksen vastustajana olen saanut hyvin monenlaisia yhteydenottoja: puolesta ja vastaan, asiallisia ja asiattomia, nimellisiä ja nimettömiä. Olen halunnut perehtyä niihin jokaiseen huolella mahdollisimman neutraalisti ja yrittänyt löytää vastauksia niihin kysymyksiin, joita minulle esitetään. Kuitenkaan en ole löytänyt mitään sellaista uutta argumenttia, joka olisi pannut edes vähäisestikään miettimään lain hyväksymistä, päinvastoin olen saanut lisää tietoja, jotka tukevat entisiä käsityksiäni asiasta.

Pitkään sairaalatyössä niin psykiatrisella kuin somaattisella puolella työskennelleenä olen joutunut kohtaamaan myös nämä asiat. Sitä, että minua ja meitä muita vastustajia syytetään homofoobikoiksi, en hyväksy. En hyväksy, että itseäni kutsutaan suvaitsemattomaksi, enkä sitä, että muita vastustajia kutsutaan siten, enkä sitä, että meidät luokitellaan toisen luokan kansalaisiksi sen takia, että me tätä vastustamme. Haluan olla rakentamassa sellaista yhteiskuntaa, jossa mennään eteenpäin luonnollisella tavalla.

Ed. E. Lahtela toi esiin oman ajatuksensa: luomuavioliiton. Hieman humoristinen nimitys, mutta se pitää paljon sisällään. Luoja on luonut elämän jatkumisen. Miksi me emme tässä talossa toteuttaisi sitä? Minusta meidän tulee se tehdä. Siksi esitän ja olen sen kannalla, että tämä lakiesitys hylätään.

Oikeusministeri  Johannes  Koskinen

Arvoisa puhemies! Ed. Kemppainen kyseli työryhmän kapeudesta. Työryhmän asetti oikeusministerinä Kari Häkämies, joka siinä vaiheessa itse kovasti vastusti ajatusta ja ilmeisesti myös varmisti, että on riittävän monipuolinen ja moniarvoinen työryhmä, joka asiaa valmistelee. Sittemmin kun ehdotus on muuttunut, ilmeisesti Häkämieskin saattaisi nykyisen mallin jo hyväksyä. Järjestettiin kaksi poikkeuksellisen laajaa lausuntokierrosta: sekä työryhmän ehdotuksesta että vielä hallituksen esitysluonnoksesta, ja myöskin täydentäviä kuulemisia. Kyllä tässä on hyvin tarkoin otettu varteen, mitä tärkeimmät lausunnonantajat, kuten kirkkoa edustavat tahot, ovat esittäneet.

Marja-Leena Kemppainen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olisin kyllä edelleen perännyt sitä, että valmistelevasta työryhmästä jätettiin kirkon edustus pois. Minusta se on tarkoitushakuisuutta, ja haluttiin tehdä näin, myönnettiinpä sitä tahi ei.

Toinen asia on se, mikä on kirkon virallinen kanta. Väitetään, että kirkon virallinen kanta on toinen kuin se todellisuudessa on. Tänä päivänä ed. Kärkkäinen toi sen selkeästi esille. Se ei ole yksittäisen pienryhmän kanta, vaan kirkon virallinen kanta on julkinen, ja se on tuotu esille valiokunnassa ja myös tässä salissa.

Leea  Hiltunen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jatkaen ed. Kemppaisen puheenvuoroon: Kun lausunnoissa kuitenkin oli kirkonkin kanta ja kristityssä maassa enemmistö kuitenkin kristillisiä arvoja kunnioittaa ja näkee avioliittolainsäädännön merkityksen, niin olisin halunnut kuulla ministerin vastauksen siihen, miksi ei sitten selvitetty tässä työryhmässä vaihtoehtomalleja, esimerkiksi yhteistalousmallia sillä tavalla, että olisi niihin epäkohtiin, joita samaa sukupuolta olevilla on tänä päivänä yhteisasumisessa ja muissa kysymyksissä, haettu muita ratkaisuja. Täällä monissa puheenvuoroissa on aivan vedottu, että tämä asia olisi voitu hoitaa monella muullakin tavalla, esimerkiksi sillä tavalla, että olisi korjattu lainsäädäntöä tai yhteistalousmallin pohjalta lähdetty etsimään ratkaisua. Minun mielestäni näillä henkilöillä täytyy olla ihmisarvo ja tasa-arvoisesti heidän asioitaan tulee hoitaa. Mutta samalla tavalla meillä on monia muita epäoikeudenmukaisessa asemassa olevia pienryhmiä, vammaisia ja sairaita, ja heillekään ei sillä (Puhemies koputtaa) tavalla erillislakia ole laadittu.

Oikeusministeri Johannes Koskinen

Arvoisa puhemies! En voi vastata edeltäjäni puolesta, miksi ei työryhmän kokoonpano ollut laajempi. Tosiaankin koko työryhmän työskentely tapahtui edellisellä hallituskaudella. Vasta luovutus tuli tämän hallituksen nimiin. Mutta tarkkaan siellä kuultiin eri näkökohtia. Sen jälkeen tehdyissä muutoksissahan on nimenomaan etäännytty siitä alkuperäisestä ehdotuksesta kirkon haluamaan suuntaan elikkä on korostettu rekisteröidyn parisuhteen erillisyyttä instituutiona avioliitosta.

Miksi ei muita yhteistaloussuhteita lähdetty tässä yhteydessä selvittämään? Niissä on kysymys aivan eri tilanteesta. Ainoastaan näissä on kysymys saman tyyppisestä elinikäisestä sitoutumisesta parisuhteeseen kuin avioliitossa ja tarvitaan yhtä kattava oikeudellinen järjestely. Ei tarvita rinnastusta avioliittoon, mutta tarvitaan yhtä kattava oikeudellinen järjestely. Näitä muita verotus- ja sosiaalilainsäädännön ongelmia taas pitää asia kerrallaan selvittää ja purkaa.

Ismo Seivästö /kd:

Arvoisa puhemies! Lakivaliokunta ja eduskunta edellyttivät vuonna 1997, että kun samaa sukupuolta olevien parisuhteen joitakin epäkohtia selvitetään, lähtökohtana "tulee olla se, ettei parisuhdetta rinnasteta avioliittoon". Edelleen todettiin, että "kysymyksessä on perhelainsäädännön perusteita koskettava lainsäädäntöhanke". Tämän takia tätä esitystä on erityisesti katsottu ja arvioitu kristillisen perinteen pohjalta. Kristilliseen uskoonhan kuuluu selkeä käsitys siitä, mikä erottaa meidät toisistamme ja Jumalasta, eli tuo kuuluisa synti-käsite. Samaan suurten kokonaisuuksien ryhmään liittyvät myös käsitykset tuomiosta, armosta, eheydestä ja rakkaudesta — nämä vain tässä mainittuina sen syvemmin niihin nyt uppoutumatta.

Parisuhdelain taustaksi voi kuitenkin todeta, että sekä Vanhassa testamentissa että Uudessa testamentissa torjutaan selkeästi samaa sukupuolta olevien parisuhteet. Israelin naapurimaissa olivat aikoinaan ennen ajanlaskumme alkua homosuhteet yleisiä näiden kansojen harjoittamissa uskonnoissa, mutta myös yksityiselämässä. Rajanveto torjuvassa mielessä oli silti juutalaisten keskuudessa hyvin selvä. Yhtä kirkas raja oli suhteessa kreikkalaiseen kulttuuriin. Eihän ollut mitenkään harvinaista muinoin Ateenassa, että vapailla miehillä oli toki kotonaan vaimo ja myös lapsia, mutta sukupuolinen suuntautuminen kohdistui voimakkaammin ensisijaisesti nuoriin poikiin. Ilmiö on siis hyvin vanha, ei mitenkään meidän aikamme keksintö. Kuitenkin niin juutalaisuus kuin kristinuskokin säilyttivät torjuvan suhtautumisensa tähän malliin. Tämä ei merkitse tietenkään sitä, että asetetaan kyseisten henkilöiden ihmisarvo mitenkään kysymyksenalaiseksi. Kun on kyse homoseksuaalisuudesta tai kristillisen uskon perusytimestä, armosta ja rakkaudesta, niin molemmissa tapauksissa kirkon perinne on aivan selvä. Miten paljon me sitten annamme tämän ohjata päätöksiämme, jää meidän kaikkien harkintaan. Tätä ratkaisua tehdessämme meidän kannattaa pohtia ja miettiä ratkaisun seurausvaikutuksia suomalaiselle yhteiskunnalle.

Äänestystilanteessa ja sen jälkeen meidän kannattaa kuitenkin kunnioittaa toisiamme leimaamatta ja syyllistämättä eri johtopäätökseen tulevia edustajia. Ongelmiksi koetut perintökysymykset ja tapaamisoikeus olisi voitu ratkaista muulla tavoin huomioiden samalla samassa taloudessa asuvien sisarusten edut. Tämä linja olisi saanut minunkin tukeni. Tämä esitys ei.