Reijo Laitinen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Täällä käydyn keskustelun pohjalta taloudellisesta tilanteesta saa kyllä varsin synkän kuvan, toki se kohtalaisen synkkä onkin. Vaikka yleinen taloudellinen tilanne on edelleen varsin epävarma, ei minun mielestäni epävarmuutta pitäisi kuitenkaan tarpeettomasti lietsoa lisää. Me tiedämme sen, mikä vaikutus sillä saattaa markkinoihin olla.

Maan sisäisesti ajatellen asiat ovat monelta kohdin taloudellisessa mielessä kunnossa. Kuluttajien asenne ja usko tulevaisuuteen on yhä suhteellisen hyvä. Teollisuuden pyörät ovat aivan viime kuukausina käynnistyneet uudelleen, tosin hieman hitaasti hitaan kasvun jälkeen. Olemme siis tehneet monen asian osalta voitavamme ja pyrkineet vaikuttamaan myös kansainvälisillä foorumeilla, jotta ympäröivän maailman taloudellinen tilanne kohentuisi. Kaikkeen emme mekään pysty ja puhumalla täällä emme ilmeisesti vientiämme voi kovasti vauhdittaa.

Vaalistrategioiden valmistelu vaaleihin käy todella täydellä teholla eri puolueissa. Tällä kertaa olisi toivottavaa, että ainakin suurimmat puolueet kykenisivät etsimään realistisen ja rahoitettavissa olevan ohjelman. Keskustalta toivoisi vastuullista otetta populismin sijaan. Myös kokoomuksen toivoisi kirkastavan kantaansa tai ainakin selkeyttävän linjaansa muun muassa hyvinvointipalveluihin ja työllisyyspolitiikkaan nähden. Ei ole mielestäni kovin uskottavaa, jos vuodesta toiseen vaatii vain veronalennuksia pääasiassa hyvätuloisille ja samalla puhuu epämääräisesti hyvinvointiyhteiskunnan ja sen palveluiden puolesta.

Vaikka veronkevennykset ja palvelut eivät täysin suljekaan toisiaan pois, nykyisessä tilanteessa täytyy tehdä tiettyjä valintoja ja rajauksia. Koko vaikean työttömyystilanteen aikana kokoomus ei ole hallituksessa uskonut työvoimapolitiikan tehoon. Lähes jokaisessa budjettikierroksessa sosialidemokraatit ovat saaneet kantaa vastuun ja puolustaa työvoimahallinnon riittämättömiä määrärahoja. Vaalien läheisyys näyttää — siltä se näyttää — muuttaneen tilanteen täysin. Nyt kokoomuksen puheenjohtaja julistaa, kuinka puolueen työllisyyspolitiikka on pitkälti samaa kuin hallituksen harjoittama työllisyyspolitiikka. Jokainen meistä ja myöskin suuri yleisö ja kansa pystyy arvioimaan ja tietää sen, että tämä ei pidä paikkaansa.

Heikomman kehityksen mukana maamme työttömyys uhkaa nousta. Onneksi käsittelyssä oleva talousarvioesitys pyrkii vaimentamaan tätä kehitystä. Budjetissa työttömyyteen puututaan useammalla tavalla, työmarkkinatuen käyttöä laajennetaan aktiivisena työllistämistukena ja työvoimapoliittisia määrärahoja kasvatetaan työvoimahallinnon vaikuttavuuden lisäämiseksi.

Tarpeettoman pitkään jatkuneessa julkisessa keskustelussa ollut eläkkeensaajien korotettu sairausvakuutusmaksu saa nyt ratkaisun, kun maksu alentuu ensi vuonna palkansaajien maksun tasolle. Asiallisesti eläketuloista perittävän savamaksun alennus päätettiin jo aikaa sitten. Tämän vuoksi asian ympärille viritetty näytelmä ei hyödytä ketään, eniten siitä joutunee kärsimään näytelmän käsikirjoittajana toiminut valtiovarainministeri Niinistö.

Työllisyyden ohella budjetissa otetaan askeleita palveluiden kehittämiseen ja koulutuksen edistämiseen. Hyvinvointipalveluihin tarkoitettuja määräahoja sosiaali- ja terveyshuollolle lisätään. Käynnistynyttä Kansallista terveyshuoltoprojektia tuetaan edelleen määrärahan lisäyksin ja sen kehittämishankkeisiin osoitetaan myöskin rahoitusta.

Arvoisa puhemies! Budjetissa on monia hyviä asioita. Myöskin Keski-Suomen kannalta moniin tarpeisiin, hankkeisiin löytyy lisää rahaa, muun muassa terveydenhuoltoon panostetaan. Mutta moniin kertaluonteisiin ja tärkeisiin kohtiin olisi toivonut lisäpanostuksia. Panostukset sopisivat mielestäni hyvin tähän hitaan kasvun aikaan, niillä olisi elvyttävää vaikutusta.

Tulevaisuuden kehityksen kannalta on mielestäni huolestuttavaa se, että Tekesin määrärahat ovat jämähtäneet vuoden 1997 tasolle. Tähän mielestäni, vaikka kaikilta osin muutoin en ed. Laukkasen puheenvuoroon voikaan yhtyä, jonka hän eilen täällä iltamyöhäisillä tunneilla piti, mutta tältä osin siihen kyllä voi yhtyä. Kyllä niin on, että vaikka meillä on suhteellisen korkeat t&k-panostukset, noin 3,5 prosentin luokkaa bkt:stä ja julkinen osuus noin 1 prosentin luokkaa, niin huolta pitää kantaa tulevaisuudesta. Ei voida elää kovin pitkään niin, että tämä määrärahataso pysyy, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että määrärahat reaalisesti laskevat. Mielestäni tätä kysymystä ei voi tarkastella myöskään sillä tavalla, että panostukset tutkimukseen ja kehittämistoimeen olisivat terveydenhuollosta pois, vaan ehkä päinvastoin. Me luomme näillä panostuksilla tulevaisuutta, jolla luodaan uutta vaurautta, jolla pystytään myöskin sitten rahoittamaan ne palvelut, jotka kansalaisille ovat tärkeitä, muun muassa terveydenhuoltopalvelut.

Näiden rahojen kanssa kannattaa olla hyvin varovaisia, koska tulevaisuudessa korkean teknologian hyödyntämiseen perustuva tuotantomuoto saattaa olla vähän monimuotoisempi kuin tänä päivänä. Meidän pitää näitä määrärahoja kohdentaa järkevästi ja tarkoituksenmukaisesti niin, että ne generoivat uutta toimintaa, uutta yritystoimintaa ja menestystä.

Liikenneinvestointimäärärahoista täällä on todettu useissa puheenvuoroissa hyvin paljon. Tosiasia on se, että vaikka tällä juhannussopimuksella, mikä viime vuonna tehtiin, erityisesti tie- ja rautatieliikenteen investointeja vauhditettiin ja perustienpitoon lisättiin rahaa, niin aukko on edelleen aika suuri. On välttämätöntä, niin kuin valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston puheenjohtaja Kari Rajamäki ja valtiovarainvaliokunta useissa eri yhteyksissä ovat tuoneet julki, että lisäämme liikenneinvestointeihimme määrärahoja. Tällä hetkellä muistini mukaan rahoitusvaje Tiehallinnon osalta liikkuu 700 miljoonan euron tasolla.

On ilman muuta selvää, että vain hyvillä ja toimivilla liikennejärjestelmillä voidaan tulevaisuudessa pitää huolta maamme kilpailukyvystä. Minusta on aika tavalla käsittämätöntä ollut se, että meidän keskeisin pääväylämme Helsingistä Lappiin, keskeinen pääväylämme etelä—pohjois-suunnassa, Nelostie, E75, on niin huonossa kunnossa, erityisesti Keski-Suomen osalta. Se on kapea, se on väylä, jossa sattuu tavattoman paljon liikenneonnettomuuksia, se on väylä, jossa liikennetiheydet ovat äärettömän korkeita. Häpeä on se, että me emme ole tätä pystyneet saattamaan kuntoon. Senkin takia minun on henkilökohtaisesti tavattoman vaikea suhtautua esimerkiksi Vuosaaren satamahankkeeseen positiivisesti, koska näen sen niin, että se hanke ...

... rahoitettuna vie määrärahoja mahdollisesti näiltä muilta kehittämishankkeilta pois.

Arvoisa puhemies! Ilmeisesti 10 minuutin aikaraja edelleenkin on, ja toivotaan siinä pysyttävän.

Mutta toivon, kun budjettia nyt käsitellään, että Nelostie Lusista aina Äänekoskelle saakka saisi sen arvon budjettikäsittelyssä, mikä sille kuuluu. Se hanke on saatava käyntiin. Keski-Suomen osalta on todettava se, että hyvää on se, että Ysitien rahoitus Muuramesta Orivedelle on turvattu ja se saadaan kuntoon. Korostan edelleen myöskin sitä, että perustienpidon määrärahoja on korotettava. Äärettömän hyvä oli se sopimus, minkä hallituspuolueiden eduskuntaryhmät viime juhannuksen alla tekivät tämän määrärahatason nostamiseksi. Tätä tietä meidän pitää jatkaa.

Olisin halunnut puhua vielä hivenen Puolustushallinnon rakennuslaitoksesta, mutta siihen kysymykseen varmaan palataan erikseen.

Olisin halunnut puhua vähän myöskin kuntatalouden probleemoista, tosin niistä on puhuttu täällä tosi paljon.

Olisin halunnut myöskin peilata mahdollisen työmarkkinaratkaisun vaikutuksia tulevaan talouden kehittämiseen.

Kari  Rajamäki  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vaikka budjettiriihessä sosialidemokraattien tavoitteet työllisyyden ja terveydenhuollonkin osalta etenivät, ei voida kääntää selkää arjen kipupisteille muun muassa julkisten palvelujen osalta tilanteessa, jossa julkisen talouden ylijäämä on Suomessa EU-maiden suurinta. Me olemme erittäin vahvassa rahoitusasemassa teollisuusmaissa. Valtionvelka suhteessa bkt:hen pienenee ensi vuonna nopeammin kuin tänä vuonna. VM:n arvioimat valtion verotuloarviotkin ovat alakanttiin ensi vuoden budjetissa.

Tässä suhteessa on pakko miettiä, minkälaisia työllisyyskehitystä tukevia toimia voidaan tehdä. Eräitä tällaisia ovat tietysti työvoimapoliittiset toimenpiteet, mutta myös investoinnit. Ed. Laitinen on siinä oikeassa, että nopeasti käynnistettäviä eri alueiden elinkeinoelämää tukevia infrastruktuurihankkeita on myös vietävä eteenpäin. Tässä maassa ei voida toteuttaa vain Etelä-Suomen megahankkeita.

Ben  Zyskowicz  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Laitinen puhui verotuksen ja peruspalvelujen suhteesta. On väärin nähdä verotus pelkästään keinona kerätä valtiolle varoja ja rahoittaa sitä kautta valtion menoja ja ummistaa silmänsä siltä, että verotuksella, sen tasolla ja sen yksityiskohdilla on monin tavoin myös vaikutusta taloudelliseen toimintaan ja sitä kautta edellytyksiin, esimerkiksi peruspalvelujen rahoittamiseen. Jos ajatellaan esimerkiksi tätä syksyä, on aivan selvää, että jos pystytään verovastaantulon avulla saamaan aikaiseksi sellainen tulopoliittinen ratkaisu, joka vaikuttaa myönteisesti suomalaisten yritysten menestykseen ja kilpailukykyyn, niin sitä kautta tuetaan taloudellista kehitystä ja työllisyyttä ja voidaan näin myös peruspalvelujen rahoitus turvata paremmin. Verotuksen alentamisella (Puhemies koputtaa) siinä yhteydessä ja vastaantulolla on myönteinen vaikutus palvelujen rahoittamiseen. (Puhemies koputtaa) Kokoomus pitää hyvin ...

... tärkeänä sitä, että peruspalvelut pystytään rahoittamaan.

Kauppa- ja teollisuusministeri Sinikka Mönkäre

Arvoisa puhemies! Tutkimus- ja kehitysrahoituksen osalta on todettava, että linja on ollut sellainen, että painopiste on ollut tällä hallituskaudella ensinnäkin yliopistojen perusrahoituksen turvaamisessa samoin kuin koko opetustoimen rahoituksessa, jonne on laitettu selvästi nyt rahaa. Tekesin ja teknologian rahoituksen taso on nyt esitetyssä budjetissa ensi vuodelle sama kuin tänä vuonna, mutta siellä on painopistettä siirretty suoriin tukiin lainojen asemasta, jolloin julkisella rahalla voitaisiin nimenomaan auttaa sellaisia hankkeita, jotka eivät välittömästi tuota taloudellista tuotetta, mutta jotka pitkäjänteisesti vievät asioita eteenpäin. Mutta olennaista on se, että yliopistojen rahoitukseen, koulutukseen on laitettu rahaa, jotta saamme niitä ihmisiä, jotka sitten voivat sitä Tekes-rahaakin käyttää, mutta selkeästi tietysti myöskin rahaa Tekesiin tarvitaan lisää. Nyt se on samalla tasolla kuin tänä vuonna.

Marja-Liisa  Tykkyläinen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Laitinen puuttui Tekes-asiaan, johon ministeri Mönkäre osittain vastasi. Haluaisin todeta, että olemme kuulleet asiantuntijoita jo tässä yhteydessä ja todenneet sen, että tieteen osuus on jäänyt heikommalle tässä hallituksen esityksessä. Tämä osittain johtuu siitä, että budjettiraamien sisältä on jouduttu ottamaan Kansallisteatterin korjaukseen rahoituksia. Tämä vaikuttaa myöskin pitkälti muihin asioihin, esimerkiksi tänään käsittelyyn tulevaan arpajaislainsäädäntöön ja johtaa sen kohdalla ilmeisesti uusiin päätöksiin, jos ei voida tehdä joitakin korjauksia budjetin yhteydessä.

Marjatta  Vehkaoja  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kyllä kummastelin ed. Zyskowiczin puheenvuoroa. Mielestäni ed. Laitinen oli täysin oikeassa puhuessaan siitä, että verotuksella ja palveluilla on toisiinsa yhteys. Erityisesti tietysti pitää painottaa sitä, että verokertymää tarvitaan, jotta voitaisiin näitä palveluja tuottaa ja oikeastaan yhteisiä palveluja myöskin kehittää. Verotuksen yhtenä päätarkoituksena on tietenkin jakaa tuloja uudelleen. Mitä enemmän halutaan luopua verotuksen tästä tehtävästä, niin sitä masentavampaa se täältä vasemmalta nähtynä tietenkin on. Sitä nämä, nimenomaan kokoomuksen toimesta tulleet hankkeet veroprogression laimentamiseksi ja verotuksen helpottamiseksi yläpäästä juuri ovat olleet.

Ulla Anttila /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kiinnittäisin ed. Zyskowiczin huomiota siihen, että tulopoliittinen ratkaisu on aika myöhäinen ajankohta ryhtyä etsimään vastausta kysymykseen, mikä on meidän rakennetyöttömyytemme ongelma. Tämähän nyt on se merkittävä kysymys, että Suomi ei ole varsinaisesti lamassa, mutta kuluneina vuosina hallitus valitettavasti ei ole onnistunut saamaan ratkaisevaa parannusta työttömyystilanteeseen. Nyt pitäisi miettiä juuri niitä rakenteita, miten muokata sosiaaliturvamaksuja siihen suuntaan, että matalapalkkaisille aloille syntyisi lisää työpaikkoja. Totta kai on hyvä, että tulopoliittista ratkaisua leivottaessa tämäkin asia otetaan esille, mutta hallituksen olisi pitänyt olla tässä asiassa aloitekykyisempi.

Ben  Zyskowicz  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Vehkaojalle totean, että verotuksella on toki yhteys yhteiskunnan toimintojen kuten palvelujen rahoittamiseen, mutta se yhteys on myös niin päin, että jos tehdään järkevää veropolitiikkaa, voidaan tukea taloudellista toimintaa, parantaa työllisyyttä ja sitä kautta luoda edellytyksiä, parempia edellytyksiä peruspalvelujen rahoittamiseen, joka on erittäin tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä.

Mitä ed. U. Anttilan puheenvuoroon tulee, niin olen hänen kanssaan hyvin pitkälle samaa mieltä. Totesin tästä tulopoliittisesta ratkaisusta vain sen, että se on konkreettinen esimerkki siitä, miten siinä yhteydessä toivottavasti verovastaantulolla saadaan aikaan parempi tulopoliittinen ratkaisu, siis työllisyyden kannalta parempi tulopoliittinen ratkaisu. Sitä kautta saadaan aikaan parempi työllisyyskehitys, sitä kautta saadaan aikaan paremmat edellytykset yhteiskunnan elintärkeiden peruspalvelujen rahoittamiseen. Pidämme erittäin tärkeänä sitä, että pystytään rahoittamaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja, koulutusta, turvallisuutta jne.

Lopuksi sanon ed. Rajamäelle, kun työllisyydestä (Puhemies koputtaa) kannatte oikein huolta, niin ...

... tukekaa sitä. Kotitaloustyön vähennystä voidaan parantaa eduskunnan käsittelyssä.

Markku  Laukkanen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Laitinen on siinä aivan oikeassa, että tämän budjetin suurin vika, valuvika, on siinä, että työttömyyden hoitoon suunnatut varat ovat aivan liian vähäisiä niin tämänhetkiseen laajaan työttömyyteen kuin myöskin siihen varautumiseen, mitä meillä kansainvälisten kriisien ja talouden myötä saattaa ensi talvena olla käsissä.

Minusta veroelvytys nyt tähän tilanteeseen ei riitä. Tarvitaan myöskin muita elvyttäviä toimia, kuten tämänpäiväinen valtiovarainvaliokunnan asiantuntijakierros selvästi osoitti. Tarvitaan toimia, jotta matalapalkka-alat ja palvelusektori voivat paremmin työllistää sekä, kuten ed. U. Anttila viittasi, palvelusektorin, matalapalkka-alojen ja myöskin hyvinvointietuisuuksien yhteensovittamisen kattavampaa selvittämistä. Mutta mikä tärkeätä, aktiivisten toimien lisäksi tarvitaan investointeja myöskin infrastruktuurihankkeisiin, joihin ed. Laitinen kiinnitti huomiota. Meillä on tavattoman paljon varsinkin liikenneväyläpuolella sellaisia hankkeita, joita voidaan aikaistaa ja nopeuttaa. Niiden käyntiinsaattamisella voimme paremmin, rouva puhemies, vastata tähän suhdannetilanteeseen.

Olavi Ala-Nissilä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! On hyvä yhtyä ed. Laukkasen puheenvuoroon ja keskusteluun myöskin pk-rahoituksen tarpeellisuudesta. Ed. Laitinen puhui tieasioista. Jos nyt pitäisi yksi uusi tiehanke saada liikkeelle, tai pitää saada, se on kyllä Kasitie, jota on jo monta vuotta lykätty.

Arvoisa puhemies! Voin todella yhtyä siihen, että Ysitien kehittäminen on erittäin hyvä ja iloinen asia. Sehän on myöskin osa Etelä-Suomen Turku—Tampere—Helsinki-kolmiota, ja Turku—Loimaa—Tampere-korridooria, jossa on Ysitie ja rautatie, sitähän pitää koko ajan kehittää.

Pia Viitanen  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Mielestäni ed. Laitinen erinomaisella tavalla kuvasi sitä, kuinka tärkeää on, että työllisyysmäärärahoja tällaisessa yhteiskuntapoliittisessa tilanteessa on riittävästi. Ed. Laitinen oli myös siinä aivan oikeassa, että valitettavan yksin sosialidemokraatit useasti ovat työllisyysmäärärahojen ja niiden riittävyyden puolesta taistellessaan.

Mielestäni kaikista huimin asia tässä oikeastaan oli se, että muutamia viikkoja sitten kotialueeni lehdestä, Aamulehdestä, luin kokoomuksen puheenjohtajan Ville Itälän lausuntoa, jossa hän kertoi, että koko sosialidemokraattien johtama työllisyyspolitiikka on tehotonta temppupolitiikkaa. Työllisyysmäärärahat leimattiin tehottomaksi temppuiluksi. Se on käsittämätöntä aikana, kun tiedämme kuinka tärkeään tarkoitukseen ne menevät, kuinka paljon niitä tarvitaan. Isoja yrityksiä irtisanoo väkeään ainakin meillä Pirkanmaalla. En voi ymmärtää, kuinka tällainen työllisyyspolitiikka vastuuntuntoiselta taholta tulee leimatuksi tehottomaksi temppupolitiikaksi. (Puhemies koputtaa) Ehkä tämä todella kertoo jotakin niistä arvoeroista, joita eri puolueiden välillä on.

Eero  Lämsä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Laitinen toi puheessaan esille tiestön kunnon ja kiinnitti siihen varsin paljon huomiota. Samoin ed. Rajamäki linjapuheessaan toi sen esille. Kun ajatellaan, että täällä on 7 vuotta, vuodesta 95, oltu ja edelleen on tämä sama hokema. Hallituksen puolelta tulee kyllä painopisteitä lisää vain ja onneksi tulee, että tiestön kunnosta on pidettävä huolta. Ongelma on, sitä koko ajan korostetaan, niin kuin nyt näissäkin puheissa, joita tässä on kahden päivän aikana kuullut, mutta kuitenkaan mitään ei ole tehty. Meillä on pientiestön määrärahoja nirhattu pikkuhiljaa siitä kun ne leikattiin, eikä olla vieläkään sillä tasolla, miltä ne 95 tai 96 leikattiin lähes kokonaan pois. Tämä ongelma tiedostetaan todella. Budjettikirjassakin sanotaan selkeästi, että budjettiesitys linjaa, että alemman tieverkon palvelutasoa ei ole mahdollista parantaa tienkäyttäjiltä saadusta runsaasta (Puhemies koputtaa) asiakaspalautteesta huolimatta. Sitten korostetaan sitä, että päätieverkko pidetään suurin piirtein nykyisellä tasolla. Ongelma on suuri, (Puhemies koputtaa) mutta on valitettavaa, että ...

... tässäkään budjetissa ei korjausta tule.

Kari Kantalainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On tietysti mieluisa kuunnella tätä keskustelua. Toivottavasti se löytää vähän rakentavamman suunnan. Itse toteaisin siitä kaksi asiaa.

Toinen asia on se, mihin ed. Viitanen puheenvuorossaan viittasi puhuessaan niin sanotusta tempputyöllistämisestä. Valtiontilintarkastajat ja työasiainvaliokunta ovat omalta osaltaan arvioineet työllistämistoimenpiteiden vaikuttavuutta kuten myöskin monet muut tutkijat. Tässä suhteessa parantamisen varaa näyttäisi olevan todella reilusti ja siihen asiaan tarvitaan lisää potkua.

Toinen asia on selkeästi se, että uutta työtä ja uusia työpaikkoja ei löydy, jos suomalaisen työn hinta ei ole kilpailukykyinen, jos Suomi ei verotuksellisesti investointikohteena ole kilpailukykyinen. Kyllä nämä asiat kulkevat käsi kädessä, emme voi unohtaa toista ilman toista.

Reijo  Laitinen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Ministeri Mönkäre: Aivan oikein, painotukset tässä ovat varmasti olleet ihan oikeat, että yliopistolle ja koulutukseen, me olemme tukeneet tätä linjaa ja se on ollut hyvin perusteltua. Mutta nyt meidän pitää kantaa huolta tulevaisuudesta, että tutkimukseen ja kehittämistoimintaan tulee riittävästi panostusta. Sillä luomme uutta.

Kyllä, ed. Zyskowicz, tilanne on se, että verotusta on kevennetty nyt, niin kuin te aivan hyvin tiedätte, kahden hallituksen aikana huomattavasti enemmän kuin hallitusohjelmaan on kirjattu. Semmoinen käsitys ja kuva, joka jollakin saattaa olla, että tuloratkaisu ostettaisiin verotuksen kautta, ei ole realistinen. Meidän pitää saada maahan tuloratkaisu, jotta saadaan sitä kautta myöskin taloudellista toimeliaisuutta ja työllisyyttä nostettua. Elvytystoimenpiteitä tässä suhdannetilanteessa (Puhemies koputtaa) tarvitaan ja niihin pitää satsata.

Arvoisa puhemies! (Puhemies koputtaa) Vielä näistä megahankkeista ...

Se on kovin lyhyt.

Irja Tulonen /kok:

Arvoisa puhemies! Jälleen tänäänkin siirtyi keskustelu työllisyyden hoitoon. Kun ed. Viitanen toi esiin sen, että tukityöllistäminen olisi se tärkein alue työllistämisessä, se ei välttämättä ole ihan oikea mielipide, tai onhan se hänen mielipiteensä tietysti, mutta mielestäni sillä ei kyllä työttömyyttä paranneta eikä työllisyyttä lisätä.

Minusta on hyvä asia, että tässä budjettikirjassa on se kokoomuksen linjaus esimerkiksi siitä, että koulutukseen panostetaan silloin, kun halutaan työllisyyttä parantaa. Oppisopimuskoulutus, jota lisätään nyt aika kunnolla tässä budjetissa, on mielestäni hyvä avaus. Huonoa oppisopimuskoulutuksessa on vain se, että siinä on edelleen kiintiö. Tiedetään, että oppisopimuskoulutuksessa on tänä päivänä sellaisia työttömiä, joilla on jo yksi ammatti, mutta kun he pääsevät työnantajan kautta oppisopimuskoulutukseen, heille räätälöidään työpaikka. Mielestäni tämä olisi johdonmukaista, voitaisiin järjestää enemmän oppisopimuskoulutusta ja sillä parantaa tilannetta. Esimerkiksi Tampereen seudulla metallimiehistä on aikamoinen pula eli tullaan rakenteelliseen työttömyyteen, joka valitettavasti on aikamoinen syöpä tänä päivänä meidän yhteiskunnassamme.

Arvoisa puhemies! Toteaisin, että hyvää on todella tässä budjetissa se, että me aloitamme nyt Kansallisen terveysprojektin. Siihen on nyt jo ennen juhannusta tullut rahaa 25 miljoonaa euroa, jolla lyhennetään sairaanhoitopiireissä jonoja. 40 prosenttia jonoista lyhennetään tällä rahalla, kun siihen lisätään kuntien vastineraha. Tämä ei mielestäni ole mikään huono asia. Tämä on mielestäni tavattoman hyvä avaus, kun kunnille tulee lisää valtionosuuksia, vaikka joidenkin mielestä ei tarpeeksi. Mutta mielestäni eivät kunnatkaan ykskaks voi palkata hirveän paljon henkilökuntaa, jotta nämä asiat saataisiin hoitumaan. Mutta mielestäni tämä on todella hyvä avaus ja tällä päästään eteenpäin.

Toteaisin vielä sen, että tässä budjetissa on erilaisiin sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeisiin 8 miljoonaa euroa, joilla saadaan aikaan aika paljon hyvää, nimenomaan sen kaltaisia kokeiluja, että tulee isompia terveydenhuoltoalueita perusterveydenhuoltoon, jolloin turvataan myöskin siellä kunnissa erikoissairaanhoidon tarve. Samaten henkilöstön osaaminen ja saatavuus turvataan näillä erilaisilla kokeiluilla. Viittaan vaan palvelusetelikokeiluun, jota nyt sosiaali- ja terveysministeriössä ollaan todella miettimässä. Toivoisin, että kehittämishankkeitten rahoja käytettäisiin myöskin kunnissa tämäntapaisten uusien palvelujen järjestämisen tutkimukseen ja hoitamiseen.

Yksi asia tässä terveysprojektissa on vaikea. Se on se, että rahoja terveydenhuollon alan koulutukseen ammattikorkeakouluihin ei ole tarpeeksi. Pitäisi olla tälle vuodelle noin 250 terveydenhuollon ammattilaisen aloituspaikkaa, mutta niitä on vain muutama kymmen. Tästä kannan huolta. Meillä on hyvä Kansallinen terveysprojekti alkanut, mutta henkilökuntaa ei samassa määrin kouluteta. Toivonkin, että eduskunta pystyisi muuttamaan tätä asiaa ja myöskin palauttamaan enemmän rahaa aloituspaikkoihin terveysprojektin mukaisesti.

Arvoisa puhemies! Vielä pieni asia, jota eilen jo sivuttiin. Se on arpajaislaki. Eduskunta on päättänyt minusta erittäin edistyksellisesti, valitettavasti muutettiin vähän hallituksen esitystä, mutta kuitenkin niin, että veikkausvoittovarojen edunsaajat tulevat lakiin. Mutta nyt valitettavasti esitetään sitä, mitä olemme pelänneet, että Kansallisteatterin rahoitus, remonttirahat, tulevat veikkausvoittovaroista. Tämä on aiheuttanut ja tulee aiheuttamaan aika paljon ongelmia niin nuorisotyölle, tieteelle kuin taiteelle, kulttuurin rahoitukselle ensi vuoden budjetissa, todella suuria ongelmia.

Minusta olisi viisautta miettiä uudelleen, onko tässä mitään järkeä. 2003 on ongelmia, ensi vuoden budjetissa, mutta paljon suurempi summa Kansallisteatterin korjausrahoista on tulossa 2004 budjettiin, ja tiedetään, että veikkausvoittovarojen tuotto ei varmastikaan täyty siltä osin, mitä täällä budjettikirjassa sanotaan, ei täyttynyt viime vuonnakaan. Toivotaan kuitenkin, että kansa veikkaa ja edunsaajat tulevat saamaan sen summan, mikä tässä budjetissa on esitetty.

Margareta  Pietikäinen  /r(vastauspuheenvuoro):

Talman! Ed. Tulonen puhui muun muassa työttömyydestä ja koulutuksesta. Toteaisin, että kotouttamislaki on parhaillaan käsittelyssä meidän yhdessä valiokunnassamme. Tässä on varmasti tullut hyvin voimakkaasti esille se, että maahanmuuttajien työnsaanti on hyvin paljon kiinni suomen ja tietenkin myös ruotsin kielen taidosta. Toivon, että talousarvion valiokuntakäsittelyssä kiinnitetään erityistä huomiota resurssien varaamiseen suomen ja myöskin ruotsin kielen opetukseen, joka on siis tarkoitettu maahanmuuttajille.

Bjarne  Kallis  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Varmasti voidaan verotuksen vaikutuksesta työllisyyteen väitellä kuinka kauan tahansa. Varmasti on myöskin vaikea vaikuttaa toisen asenteisiin ja mielipiteisiin. Mutta tunnustan kyllä, että tilastot ovat minun mielipiteeseeni vaikuttaneet. Kun katsoo veroastetta eri EU-maissa, joutuu toteamaan, että Ruotsi ja Tanska ovat kärjessä. Ruotsissa ja Tanskassa on myöskin selvästi alhaisempi työttömyys kuin Suomessa. Suomen tasolla, pikkasen meidän yläpuolellamme, on Ranska ja alapuolella Saksa. Ranska, Suomi, Saksa — veroaste on suurin piirtein näissä kolmessa maassa sama ja meillä kaikilla on aika korkea työttömyys.

Totean vielä, että me olemme erittäin rajusti alentaneet bruttoveroastetta tällä hallituskaudella ja edellisellä hallituskaudella, mutta meillä on esimerkiksi vanhustenhoitoalalla 7 000 työntekijää (Puhemies koputtaa) vähemmän kuin vuonna 92.

Matti  Saarinen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Tulonen puhui hyvin ja erityisen hyvin Veikkaus Oy:n asemasta ja veikkausvoittovarojen myöntämiseen liittyvistä ongelmista. Velkaa otettiin Kansallisteatteria varten aikoina, jolloin valtion budjetit olivat kymmeniä miljardeja ylijäämäisiä. Se oli virheratkaisu, ja siitä silloin kyllä esimerkiksi valtiovarainvaliokunnassa puhuttiin. Nyt se vekseli siis lankeaa maksettavaksi.

Ratkaisun avain on, että palataan siihen entiseen järjestelmään, että kirjastojen resurssit turvataan, siis lakisääteiset valtionavut kirjastoille turvataan verorahoin, niin kuin aikaisemminkin tehtiin. Sitä kautta ratkeavat Kansallisteatterin peruskorjausrahoituksen ongelmat ja monet muutkin ongelmat. Kaiken lisäksi tässähän on pohjalla, niin kuin kollegat tietävät, eduskunnan päättämät arpajaislaki ja jakosuhdelaki. Toivon, että sellainen yhteishenki löytyy talosta, että pidetään siitä päätöksestä kiinni, joka on varsin tuore päätös.

Mauri Salo /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Eduskunta on käsitellyt arpajaislain ja määrännyt siinä, kuinka prosenttiosuudet jatkossa kulkevat. On ihan perusteltua, että sitä lakia myös nyt hallituksen esityksestä poiketen edelleen eduskunta kuitenkin tinkimättä noudattaa.

Arpajaislain kokonaisuudistus oli iso urakka. Nyt sen jatkeeksi on annettu vielä arpajaisverolaki. Verolaissa esitetään nostettavaksi Raha-automaattiyhdistyksen arpajaisveroa selkeästi, ja sehän on tietenkin siirto Raha-automaattiyhdistyksen tuloista valtion budjettiin verotuloina yleiskatteeksi. On kuitenkin pidettävä huoli siitä, että Raha-automaattiyhdistykselläkin on oma toimintaympäristönsä. (Puhemies koputtaa) Sen lisäksi tulevat hevospelien vedonlyönti ja arpajaisveron yhdenmukaistaminen.

Katja Syvärinen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Verovaroin tuotetut, laadukkaat, kohtuuhintaiset tai maksuttomat palvelut, jotka ovat kaikkien saatavissa, ovat suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan peruskallio. Suomalaiset arvostavat palveluita ja ovat valmiit kustantamaan ne verovaroin.

Veroasteen lisäalentamiseen ei mielestäni ole perusteita. Budjettiriihessä valtiovarainministeriön ja kokoomuksen tuloveronalennuslinja torjuttiin. Budjettiesityksessä verotus laskee hieman, mutta niin maltillisesti, että se vielä mielestäni on siedettävää. Jo etukäteen on kuitenkin todettu, että laskuvaraa on jätetty myös tupopöytään. Taitaapa olla niin, että se jakovara on jo valmiiksi myytyä. Nyt kysytään vain, kuinka tupoveroale jaetaan ja paljonko siihen niistetään lisää ja ennen kaikkea, kenen kustannuksella. En soisi tupopöydässä syntyvän suurta verojenlaskuinnostusta. Valtiovarainministeri Niinistö sanoi täällä auki sen totisen tosiasian, että tupopöydässä syntyneet veroratkaisut ovat yleensä olleet tulonjakovaikutukseltaan parempituloisia suosivia, koska ne ovat tasaprosenttipäätöksiä. Tähän tietysti voi lisätä, että yleensä nämä ovat myös suosineet miehiä enemmän kuin naisia.

Hallituksen viisas talouspolitiikka, hallitusohjelmassa sovitut ja jo toteutetut veronalennukset ja EU:n alueen matala korkotaso ovat pitäneet huolta siitä, että niiden perheiden tulokehitys, joissa on työtä, on ollut kohtuullisen mukava. Kuitenkin erityisesti yksinhuoltajien toimeentulo on edelleen huolestuttavan huono ja valitettavasti ollut myös huononemaan päin. Kun yhä useampi yksinhuoltaja hakee toimeentulotukea, olisikin syytä miettiä täsmätoimenpiteitä, joilla heidän taloudellista ahdinkoaan helpotetaan. Terveisiä tässäkin asiassa myös tupopöytään. Toivon, että sielläkin pidetään huolta naisten palkoista ja erityisesti lapsiperheistä. Onhan sellainenkin solidaarisuus mahdollista.

Mutta lapsiperheitä ei tässäkään budjetissa ole suinkaan unohdettu, vaikka oppositio on niin koettanut väittää. Tässä budjetissa nostetaan vihdoin vanhempainrahan vähimmäismäärää eli niin sanottua minimiäitiyspäivärahaa. Olisin toivonut, että vasemmistoliitto olisi saanut riihessä tukea sille, että päivärahaa olisi nostettu työmarkkinatuen ja työttömyysturvan peruspäivärahan tasolle, mutta siihen pyrimme jatkossa. Perheiden iloksi myös isyysrahakautta pidennetään ja perhevapaiden käyttöä joustavoitetaan. Minimiäitiyspäivärahan nosto jatkaa sitä köyhyyden ja syrjäytymisen torjuntaa, joka vasemmistoliitolle on ollut työllisyyden parantamisen ohella kaikkein keskeisintä, sikäli kuin nämä kaksi asiaa voidaan toisistaan erottaa.

Kaikkein pienimpiä päivärahoja on nostettu tämän hallituskauden aikana, on toteutettu kansaneläkkeen tasokorotus, nyt pohjaosan leikkausta korjataan. Tässä budjetissa myös eläkeläisten ylimääräinen sairausvakuutusmaksu poistuu. Henkilökohtaisesti olisin ehkä tämän rahan jakanut eläkeläisille vähän solidaarisemmin, enemmän pienituloisille eläkeläisille, vähemmän hyvätuloisille, mutta koska eläkeläisjärjestöt yhdessä lähtivät tästä mallista, niin olkoon näin. Myös terveysprojektin liikkeellelähtö on tärkeää ihan kaikille väestöryhmille, jotka terveyspalveluita käyttävät. Lääkkeiden omavastuuosuuden nosto sen sijaan on mielestäni valitettavaa. Me olemme saaneet aikaan tämänkin hallituskauden aikana ja edellisen hallituskauden aikana hyviä maksukattoja, joita on edelleen kehitettävä. Mielestäni omavastuuosuuden nosto antaa väärän signaalin tähän suuntaan.

Arvoisa puhemies! Työ on toimeentulon kannalta keskeisin elementti, mutta meidän on pidettävä huolta myös niistä, jotka eivät syystä tai toisesta työtä saa tai voi tehdä. Toimeentulo ei voi olla pelkästään kiinni ansiosidonnaisista järjestelmistä. Ne ovat kyllä keskeinen kivijalka, mutta yhä useampi putoaa näiden ansiosidonnaisten järjestelmien ulkopuolelle tai ei koskaan pääse edes niihin kiinni. Siksi on hyvä, että työssäoloehdon aika laskee. Toivotaan, että se laskee edelleen kohti sitä kuutta kuukautta, josta lähdimme sitä nostamaan aikanaan.

Vaikka Lipposen kahden hallituksen aikana on luotu yli 300 000 työpaikkaa, ei onni näytä olevan ikuista. Työttömyys uhkaa nousta jo loppuvuonna. Vasemmistoliitto on vaatinut riittävän aikaista puuttumista työllisyyttä tukevin toimenpitein siitä lähtien, kun ensimmäiset merkit kasvun hidastumisesta reilu vuosi sitten tulivat. Kun työttömyys kaikesta huolimatta uhkaa nousta eivätkä yritysten taseissa olleet reilut puskuritkaan ikuisesti kestä, on syytä varautua lisäämään työllisyysmäärärahoja, ennen kuin ilmatyynyt laukeavat. Näin voidaan tehdä esimerkiksi aientamalla julkisia hankkeita.

Täällä ed. Viitanen sanoi, että sosialidemokraatit ovat olleet yksin työllisyysmäärärahoja puolustamassa. Kyllähän niin on ollut, että hallituksessa, kun vasemmistoliitto keväällä esitti, että meidän pitäisi aikaisessa vaiheessa ottaa huomioon tämäkin kehitys, että työttömyys uhkaa nousta, se oli jo keväällä selkeästi nähtävissä, siinä tilanteessa me jäimme yksin.

Kotimaakuntani Satakunta on varpaillaan myös telakoiden tilauskirjojen sivujen kahistessa tyhjinä, mutta emme me siellä Satakunnassa vielä hirsipuita rupea piirtelemään, sillä usko omaan maakuntaan ja omaan edunvalvontaan on kova. Ed. Korkeaoja eilen puhuessaan toi esille sitä huolta, jota me Satakunnassa tunnemme, kun budjettiesityksessä ensi vuodelle meitä ei juuri muisteta. Mutta muun muassa siksi satakuntalaiset kansanedustajat tulevat tekemään talousarvioaloitteita, jotta edes joitain uusia hankkeita meilläkin lähtisi ensi vuonna liikkeelle, muitakin kuin jatkorahoituksia, vaikkapa sitten niitä täällä esiin tuotuja tiehankkeita.

Arvoisa puhemies! Eduskunta äänesti toukokuussa uuden ydinvoimalaitoksen rakentamisen periaatepäätöksestä. Päätökseen liitettiin paljon puhuttu ponsi, niin sanottu risupaketti, jossa edellytettiin monenlaisia toimenpiteitä uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämiseen ja energian säästöön. Budjettiesityksestä ei kuitenkaan mielestäni käy selville, millä tavoin ministeriö on varautunut toteuttamaan kyseisiä toimia. Pelkäänpä pahoin, ettei oikein ollenkaan. Harmi, että ministeri Mönkäre ehti jo lähteä. Olisin häneltä kysynyt tarkemmin tästä ministeriön ja hallituksen esityksestä. Mutta hallitus taitaa risupaketin osalta valitettavasti ansaita itse risuja.

Onkin aivan välttämätöntä jo ihan eduskunnan uskottavuuden ja tämän ponnen uskottavuuden vuoksi, että asianomaiset valiokunnat pitävät tarkasti huolta siitä, että risupaketin toteutukseen myös löytyy rahaa. Ehkä se siellä budjetissa jo on, mutta ehkä minä en sitä löytänyt. Tässä yhteydessä minua kyllä hieman todellakin pelottaa, että siellä on vain niitä jo ennalta sovittuja toimenpiteitä, joita täällä keväällä toimme esiin ponsikeskustelunkin yhteydessä, mitään uutta sieltä ei ehkä löydy.

Budjettiesityksen liikenne- ja ympäristöpoliittista linjaa en myöskään kaikilta osin oikein ymmärrä. Kun tavoitteena on vähentää liikenteen päästöjä, tulisi raideliikennettä kehittää voimallisesti. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan selvitysosassa sanotaan muun muassa, että suomalaisen tuotannon kilpailukyvyn varmistamiseksi tarvittavat kuljetukset tulee hoitaa mahdollisimman vähäisellä liikenteellä ja mahdollisimman pienin yhteiskuntataloudellisin kustannuksin. Mahdollisimman suuri osa kuljetuksista tulisikin hoitaa rautateitse. Myös henkilöliikennettä mielestäni tulisi entisestään kehittää, nimenomaan rautatiehenkilöliikennettä. Siksi tämä oikoratahanke on massiivisuudestaan huolimatta ymmärrettävä, mutta sen sijaan minua huolestuttaa se, että Hangon ja Kotkan henkilöliikenne on uhattuna. Seurauksena on varmasti yksityisautoilun lisääntyminen esimerkiksi työmatkaliikenteessä, vaikka julkisanottu tavoite on päinvastainen.

Budjetin yksityiskohdista kehitysapumäärärahan nostosta olen erittäin iloinen. Tahti kohti YK:n suosittelemaa 0,7:ää prosenttia bruttokansantuotteesta vain on suoraan sanottuna häpeällisen hidas. Toivon todella, että seuraavassa hallitusohjelmassa saadaan aikaiseksi uskottava aikataulu, johon voidaan sitoutua. Sille on myös kansalaisten selkeän enemmistön tuki.

Arvoisa puhemies! Eduskunnassa pidettiin eilen torstaina eduskunnan naisverkoston järjestämä seminaari budjetin sukupuolivaikutusten arvioinnista. On tärkeää, että niin hallitus kuin eduskuntakin niin hyvin kuin mahdollista selvittää esitystensä vaikutukset erikseen niin miehille kuin naisille. Kun valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Maria Kaisa Aula on hyvin perehtynyt niin sanottuun suvaukseen, toivonkin jo, että ensi vuoden budjettia katsotaan eduskunnassa sillä silmällä.

Kauppa- ja teollisuusministeri Sinikka Mönkäre

Arvoisa puhemies! Tässä perättiin tätä risupakettia, jolla ymmärrän näitä eduskunnan ydinvoimapäätökseen liittyneitä ponsia. Olemme eilen toimittaneet talousvaliokuntaan ja kauppa- ja teollisuusjaostoon kirjallisesti, mikä on näitten ponsien tämänhetkinen tilanne. Toimikunta on asetettu kivihiilen käytön hallituksi rajoittamiseksi, energiansäästöohjelman ja uusiutuvan energiaohjelman päivittäminen on sovittu työryhmien tehtäväksi marraskuun loppuun mennessä. Budjettiesityksessä on energiaverojen nosto, joka on energiansäästöön tähtäävä toimenpide ensimmäisen kerran nyt Lipposen hallituksen aikana. Kansalliseen metsäohjelmaan on metsähakkeen käsittelyyn tukirahan tasokorotus ensi vuodelle, ja lisäksi tähän budjettiin sisältyy 18 miljoonan euron verotukipaketti nimenomaan uusiutuvalle energialle, kierrätyspolttoaineelle ja biokaasulle, niin kuin noissa eduskunnan ponsissa toivottiin. Seuraava selvitys tästä asiasta tulee eduskunnalle hallituksen kertomuksen yhteydessä tammikuussa, jolloin kerrotaan, mikä on näitten ponsien toteutumisen tilanne.

Leena-Kaisa Harkimo /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esitys ensi vuoden budjetiksi on annettu tilanteessa, jossa yleistä talouskehitystä ja tulevaisuuden näkymiä leimaa suuri epävarmuus. Elämme myös aikaa, jonka huolestuttaviksi ominaispiirteiksi ovat nousseet pitkään jatkunut rakenteellinen työttömyys, lasten ja nuorten enenevä pahoinvointi ja kuntien ongelmat peruspalveluiden turvaamisessa. Siksi budjetin käsittelyssä, vaalivuodesta huolimatta, on jokaisen meidän tässä talossa syytä miettiä tarkkaan, mikä on tärkeää, mikä ei. Hyvinvointiyhteiskuntamme turvaamiseksihan joutuu valtio ensi vuonna ottamaan lisää velkaa, raha ei riitä siis kaikkeen.

Kokoomuksen menopuolen painopistealueena on peruspalveluiden turvaaminen. Palvelut turvataan työllisyyttä parantamalla ja työllisyyttä lisätään erityisesti verokiilaa kaventamalla. Verotuksen osuuden työn hinnasta on nykyisestään laskettava. Järkevällä verotuspolitiikalla parannetaan työllisyyttä ja talouskasvua ja sitä kautta vahvistetaan hyvinvointipalveluiden rahoituspohjaa. Verotus on siis työttömyyden alentamisen väline.

Yrittäjyyden edellytyksiä on edelleen vahvistettava niin, että yritysten perustamis- ja kasvumahdollisuudet ovat hyvät ja säilyvät sellaisina. Hallituksen Yrittäjyys-hanke on tässä tärkeä työkalu. Rahoitusongelmat ovat keskeisiä erityisesti pk-sektorilla, joten esimerkiksi Finnveran toiminnan mahdollisuuksia on ehdottoman tärkeää parantaa. Finnveran erityislainojen myöntämisvaltuutta tulisi korottaa. Tämänhetkinen kiintiö on osoittautunut liian niukaksi kysyntään nähden.

Työvoimapolitiikka ja työllistämistoimet vaativat kokonaisvaltaista uudelleen arviointia ja ravistelua. Veroeurojen tuhlaaminen tukitoimiin, joilla ei ole tutkimusten mukaan paljonkaan vaikutusta työllistymiseen, on tyhjäkäyntiä. Rakenteellisen työttömyyden poistaminen edellyttää pitkäkestoista tutkintoon johtavaa koulutusta aloille, joilla on pulaa työvoimasta.

Kyseenalaistan ministeri Niinistön lailla työmarkkinajärjestöjen toimintaa. Kenen etua nämä järjestöt oikeastaan ajavat? (Ed. Pulliainen: Jäsentensä!) Monet tärkeät uudistukset, kuten ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastus, ovat kaatuneet työmarkkinajärjestöjen vastustukseen. Kuitenkin tutkijoidenkin mukaan päivärahasysteemimme on tällä hetkellä sellainen, että se passivoi ja jopa rohkaisee työttömyyteen. (Ed. Kekkonen: Ohhoh!) Kannustinloukkujen purkaminen on ehdoton edellytys työttömien parempaan työllistymiseen. Stakesin viimevuotisen tutkimuksen mukaan jopa 41 prosenttia työttömistä on tilanteessa, jossa töihin meno ei hyödytä tai hyödyttää vain vähän taloudellisesti verrattuna työttömänä olemiseen.

Arvoisa rouva puhemies! Lasten ja nuorten psykiatrian palveluihin tulee tänäkin vuonna kiinnittää erityistä huomiota. Tuoreen tutkimuksen mukaan noin 80 000 alle 15-vuotiasta lasta ja varhaisnuorta tarvitsee psyykkistä tukea, tutkimusta ja hoitoa. Oikea-aikainen hoito on äärimmäisen tärkeää lapsen myöhemmän kehityksen kannalta. Samaan aikaan kun lapset voivat entistä huonommin, kunnissa on paineita supistaa psykiatrian palveluita joko resurssien tai poliittisen tahdon puutteesta. Ongelma ei ole vain euromääräinen. Esimerkiksi psykiatreista on huutava pula. Erikoislääkäreitä ei saada värvättyä julkiselle sektorille ja koko maassa onkin lähes 40 prosenttia lastenpsykiatrian viroista täyttämättä.

Lääkäreiden työtaakkaa ja pitkiä jonoja tulee oleellisesti helpottaa. Erilaisia palvelutuotannon tapoja täytyy kehittää edelleen. Palvelun tuottaminen voi ja sen tulee tapahtua julkisen sektorin lisäksi myös yksityisen ja kolmannen sektorin toimesta. On pidettävä mielessä, että lasten mielenterveysongelmilla on kauaskantoisia yhteiskunnallisia ja taloudellisia seurauksia. Lasten ja nuorten pahoinvointiin ja ongelmien ennaltaehkäisyyn täytyy löytyä voimavaroja myös niukassa taloudellisessa tilanteessa. Siksi korvamerkityt lisäresurssit lasten ja nuorten psykiatrian palveluihin ovat enemmän kuin tarpeen.

Me kaikki tiedämme, arvoisa rouva puhemies, että lapset ja nuoret ovat tulevaisuuden kannalta tärkein painopistealue. Eri hallinnonaloilta löytyy momentteja ja tavoitteita tämän alueen panostuksiin, mutta yksi tärkeimmistä on mielestäni liikunnan osuus valtion budjetista. Liikunta tukee merkittävästi lasten ja nuorten tervettä kasvua ja kehitystä ja antaa luontevia mahdollisuuksia fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten taitojen kehittämiselle. Se, että liikuntatoimen varoista panostetaan lasten ja nuorten liikuntaan niin lähiliikuntapaikkarakentamisen kuin iltapäivä- ja kerhotoiminnan muodossa, on oikea teko. Liikuntapaikathan hyödyttävät myös ikääntyneempiä liikkujia.

Olen edelleen, jälleen kerran, sitä mieltä, että veikkausvoittovarat täytyy palauttaa alkuperäisiin tarkoituksiinsa eli liikunnan, urheilun, nuorison, taiteen ja tieteen tukemiseen, kuten eduskunta on päättänyt. Kirjastoja on tuettava yleisistä budjettivaroista, ei Veikkauksen tuotosta. Viime vuonna säädetyn arpajaislain mukaan tuotot pitää asteittain vuosina 2003—2011 palauttaa perinteisiin kohteisiin. Hallitus kuitenkin esittää eduskunnalle arpajaislain väliaikaista muuttamista, ja budjettiesityksen mukaan veikkaus- ja raha-arpajaisvaroista rahoitetaan vielä ensi vuonna kirjastoja enemmän kuin nykyinen arpajaislaki sallii. Veikkauksen tuoton kasvu on taittunut, ja mainitsemani liikuntasektorin rahoitus on vuosia polkenut paikallaan. Tilanne on kestämätön. Liikunnassahan on kyse juuri kansanterveyden kannalta ennalta ehkäisevästä toiminnasta.

Arvoisa puhemies! Tämän päivän lapset ovat huomisen aikuisia, jotka joutuvat punnitsemaan päätöksiemme viisauden. Lisämenojen osoittaminen kaikille mahdollisille tahoille ei ole mahdollista. Valtion varat on kohdennettava viisaasti.

Antero  Kekkonen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Puutun yhteen seikkaan ed. Syvärisen puheenvuorossa, ja se on hyvin käytännöllinen koskien rataosuuksia, joita ollaan panemassa rullalle matkustajaliikenteen osalta. Kysymys ei ole pelkästään kuitenkaan käytännöllinen, vaan se on myös sillä tavalla periaatteellinen ratkaisu, että kun rataosuus katkaistaan jossakin, se säteilee koko kyseiseen liikennemuotoon. Tässä tapauksessa malliesimerkistä käy Kotka—Kouvola-rataosuus, joka on rakennettu myös aikataulullisesti perin taitavasti palvelemaan koko maan rautatieliikennettä. Kun ratkaisu tehdään nyt jonkun muun liikennemuodon hyväksi, se säteilee myös rautatieliikenteeseen kaikkialla Suomessa.

Erkki  Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä on siis vastauspuheenvuoro ed. Syvärisen puheenvuoron johdosta. Totean vain lyhyesti, että ed. Syvärinen oli tämän niin sanotun risupaketin osalta täysin oikeassa ja ministeri Mönkäre tässä välissä onnistui taas kertomaan saman tarinan, jossa ei paljoa sisältöä ole.

Totuushan on se, että niin kuin ministeri Mönkäreen puheenvuorosta kävi ilmi, on asetettu toimikuntia ja työryhmiä, kaikkea muuta sellaista, jotka siirtävät tämän seuraavien hallitusten hoidettavaksi. Eihän tällä tavalla ollut tarkoitus. Toisekseen, mitä tässä budjettiesityksessä nyt on? Siellä on energiaveroasia, jossa kuitenkin sähköveron osalta todetaan, että nämä menevät vanhojen hankkeitten hyväksi, ei mitään uutta. Sitten on energiahaketuki ja se menee myrskytuhojen synnyttämien hakekasojen hoitamiseen, eikä mitään uutta.

Esa Lahtela  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Syvärinen puuttui tähän risupakettiin. Itseltänikin ihan muutama kommentti siitä. Ensinnäkin asia on juuri niin kuin ed. Pulliainen totesi, jotta sinällään olisi tarvittu vähän enemmän aktiivitoimia. Tässähän on vähän lisätty varoja, mutta saa nyt nähdä, miten se tapahtuu ja hukkuuko se nyt työryhmiin.

Mutta sitten se toinen asia, mistä meinasin todeta, on se, että ed. Syvärinen totesi, jotta hänestä tämä veroale on siedettävä. Minusta tässä olisi kuitenkin pitänyt lähteä — ja tämä on nimenomaan minun mielipiteeni — siitä, jotta veroalea ei olisi tullut yhtään ja se pikkuinen liikkumavara, mikä olisi voinut olla, olisi kokonaan laitettu tupoon, koska ne eväät on nyt tavallaan syöty. Jos lähdetään lisää tupossa antamaan verohelpotuksia, niin sehän tarkoittaa sitä, että se on jostakin poissa ja otetaan mahdollisesti lisävelkaa. Tässä budjetissahan jo nyt myydään valtion omaisuutta ja 155 miljoonaa euroa otetaan velkaa, mikä tarkoittaa, että se ei ole millään tavalla tasapainossa ainakaan sitten, jos tupossa menee lisää helpotuksia.

Mika  Lintilä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Vastauspuheenvuoro ed. Syvärisen puheenvuoroon ja erityisesti kohtaan, jossa hän kertoi, mitä tämä budjetti tuo lapsiperheille.

Totuus on kuitenkin se, että Lipposen kakkoshallituksen tehdessä viimeistä budjettiaan ovat perhe-etuudet alemmalla tasolla kuin ne olivat silloin, kun Lipposen ensimmäisen hallitus teki vuoden 95 budjettia. Kaikki tiedämme elinkustannusten nousun tältä ajalta. Olisi tullut lähteä indeksitarkistuksiin lapsilisissä. Se olisi ollut oikeanlainen signaali hallitukselta, signaali siitä, että hallitus todella välittää lapsiperheistä.

Antero Kekkonen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! On vähän vaikea määritellä, missä tilassa maailmantalous tällä hetkellä on. Elämme epävarmuuden aikaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Laskusuhdannetta noin sanana voinee käyttää viimeisen vuoden, parinkin vuoden ajalta. Mikä sen on aiheuttanut? Tietysti tämä it-sektorin käänne alaspäin, öljynhinnan nousu, syyskuun 11. päivän vaikutus — se nyt jäi pieneksi, mutta jätti epävarmuuden, huoli elää yhä. Se merkitsi myös sitä, että Suomen vientivolyymit ja hinnat ovat alenneet, mutta sittenkään vaikutus kotimaiseen kysyntään ja työllisyyteen ei ole ollut aivan järisyttävä.

Entäpä sitten viime kesä, mikä on muuttunut kesän aikana? Yhdysvaltain elpymisprofiili on laimeampi ja siirtynyt myöhemmäksi. Se nousu, mitä olemme Yhdysvalloista odottaneet, antaa yhä odottaa itseänsä. Arviot Yhdysvaltain pitkän aikavälin kasvusta ovat tulleet alas. Se on merkinnyt sitä, että dollari on heikentynyt ja euro vahvistunut. Koronnousuodotukset ovat samaan aikaan hälvenneet, mitä voinee pitää hyvänä asiana. Osakekurssit ovat tulleet alaspäin.

Se, missä epävarmuus ehkä kaikkein eniten on näkynyt ja näkyy, on tietysti Latinalainen Amerikka. Latinalainen Amerikka on todella pahoissa vaikeuksissa. Ei ole enää pelkkä jäävuoren huippu se, minkä näemme Argentiinassa, Argentiinan lähes täydellisessä taloudellisessa katastrofissa. On pelättävissä, että Latinalainen Amerikka kulkee samaan suuntaan kuin missä Argentiina on ollut ja on edelleen.

Entäpä sitten näkymät juuri nyt, syksyllä 2002, kun käsittelemme valtion tulo- ja menoarviota? Yhdysvaltain elpymisskenaario on todellakin voimassa, mutta monen mutan, mutta-sanan takana. Vaihtotaseen vaje ja velkaantuneisuus vaivaavat, valtion alijäämä kasvaa, talouspolitiikan strategia näyttäytyy vähän epäselvänä — puhun siis nyt Yhdysvaltain taloudesta koko ajan — on budjettialijäämää ja on kasvavaa halua protektionismiin, jota maailmantilanne vielä tällä hetkellä lietsoo. Tämä jonkinlainen tuplataantuma yhdistyneenä ihan oikeaan sodan uhkaan — näinhän Amerikasta viestitetään suhteessa Irakiin — tekee perin epävarmaksi lähitulevaisuuden ennustamisen.

Suomen taloudelliset näkymät eivät nyt aivan synkkiä ole, mutta ei voi kauheasti kyllä röyhistelläkään. Kasvu on liikkeellä, mutta aika vaimeana. Bruttokansantuotteen vaihtelut ovat suuria. Nyt olisi paljon tärkeämpää, että saisimme aikaan tasaisen kulutuksen ja tasaisen työllisyyden kasvun, joita kyllä uhkaa moni asia. On vähän olemassa inflaatiopeikkoa, sitten on tämä työttömyyspeikko nimenomaan teollisuuden puolella, sitten ovat nämä julkisen talouden ongelmat, ja kaiken tämän takana, näin tutkimustulokset viestittävät, tuottavuuskehitys on ollut oletettua heikompaa.

Arvoisa rouva puhemies! Tämä keskustelu jatkuu nyt kolmatta päivää, on lopuillaan. Keskustelu on ollut sillä tavalla mielenkiintoinen, että siinä ovat pelkistyneet aika lailla ne yhteiskunnalliset näkemyserot, joita Suomessa yhä edelleen on päinvastaisista väitteistä huolimatta. On ollut kovin mekaanista yhteiskunta-ajattelua se, että verotuksen taso ja työttömyysaste automaattisesti kulkisivat rinnan. Tällaista ajattelutapaa on esiintynyt yllättävän monessa porvarillisessa puheenvuorossa eduskunnan budjettikeskustelun todellakin nyt jatkuttua kolmatta päivää. Rajalinja kahden suurimman hallituspuolueen välillä on kulkenut, näin tulkitsen, juuri tässä isossa periaatteellisessa näkemyserossa. Molemmat pohjoiset EU-naapurimme, Ruotsi ja Tanska, ovat veroasteeltaan Euroopan huippua, siis huippua niin, että siellä veroaste on oikeastaan Euroopan korkein. Samaan aikaan kyseisten maiden työttömyysaste on maanosan matalinta tasoa. Toisin sanoen korkea veroaste ei todellakaan merkitse korkeata työttömyyttä, niin kuin täällä todella mekaanisesti useammassakin puheenvuorossa on annettu ymmärtää. Ruotsin ja Tanskan työttömyysasteet ovat 2 ja 4 prosentin välillä, ja kun yleinen käsitys on se, että alle 4 prosentin työttömyys ei käytännössä ole työttömyyttä ollenkaan johtuen liikkuvuudesta, liikkumisesta maan rajojen sisällä ja muista tällaisista seikoista, kitkoista, niin voidaan todeta, että korkealla veroasteella on pystytty huolehtimaan erinomaisen hyvin työllisyyskysymyksistä.

Verotus ei ole itseisarvo, mutta se antaa välineet harjoittaa myös tehokasta työllistämistä. Työllistämispolitiikan tuleekin olla entistä enemmän painopistealue juuri nyt, kun kansainvälinen talous on pitkittyvässä epävarmuuden tilassa.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Keskusteltaessa tulevan vuoden valtion budjetista on ylitse muiden noussut kysymys kuntien jaksamisesta. Kuinka kunnat jaksavat, siitä riippuu paljolti se, kuinka ihmiset jaksavat. Suomalaisessa yhteiskunnassa ihmisten perustarpeista huolehtiminen on paljolti uskottu paikallishallintoa edustaville kunnille. Kunnat vastaavat kouluista, sosiaalitoimesta, terveydenhuollosta, sairaanhoidosta erikoissairaanhoitoa myöten kuntayhtymien kautta, kunnat vastaavat asioista alkaen jo sieltä lapsuuden vaiheista aina ihmisen elämänkaaren loppuun saakka.

Kymmenkunta vuotta sitten yhteiskunnassa valtiovalta osallistui kaksinkertaisella osuudella kuntien menoihin verrattuna siihen, mitä tällä hetkellä tapahtuu. Hyvin tyypillistä oli, että suomalaisessa kunnassa tuli valtionosuuksia kaksi kolmatta osaa kuntatalouden menoista. Nyt kymmenen vuoden kuluessa, aikana, johon mahtuu useita hallituksia, hallituskausia, tämä valtion rahoitusosuus on puolittunut. Tämä on merkinnyt kunnissa leikkauksia menoihin, supistuksia toimintoihin. Usein näitä kutsutaan säästöiksi, mutta todellisuudessa on ollut kyse leikkauksista ja supistuksista. Säästöstähän on silloin kysymys, jos jotain on olemassa, mielellään vielä korkoa kasvamassa, ja se voitaisiin ottaa haluttaessa sitten korkoineen talteen. Kun kunnat ovat joutuneet supistamaan ja leikkaamaan menojaan ja toimintojaan, mitään sellaista, joka olisi korkoineen takaisin otettavissa, ikävä kyllä, ei ole. Päinvastoin ihmisten perustarpeista vastaavat paikallishallinnon yksiköt, kunnat, ovat velkaantuneet jatkuvasti. Negatiivinen vuosikate on ja tulee olemaan tällä menolla yhä useamman kunnan tilinpäätöksen tulosta.

Meidän tulisi nähdä yhteiskunta kokonaisuutena, jossa kunnat, valtio ja myös muut toimijat ovat kaikki yhdessä toimimassa kansalaisten parhaaksi. Kun käsittelemme valtion budjettia, meidän tulisi nähdä kokonaisuus. Niin se on kansalaisen lompakossakin, kun sieltä verot menevät, ei hän sitä sitten itse asiassa erittele, että tuo meni kunnalle, tuo meni valtiolle, tuo meni kirkolle, vaan se on henkilön veronmaksua ja sillä yhteiskuntaa pidetään yllä.

Siihen, että kuntatalous on ajautunut tai ajettu siihen kireyteen ja kohtuuttomaan kireyteen, joka on tällä hetkellä, liittyy myös yhteiskuntapolitiikkaa. Kunnallisvero on prosentuaalinen jakovero, joka kohdistuu erityisen painokkaasti pieni- ja keskituloisiin, ja näin ollen tässä paineessa, jota yhteiskunnassa on ollut jo pitkään kunnallisveroprosenttien nostamiseksi, jonka valtio on aiheuttanut, on laajasta yhteiskuntapoliittisesta muutoksesta kysymys. Ja tämä sietäisi kyllä eduskunnassa laajemman keskustelun kuin pelkän valtion budjettikeskustelun.

On kysymys paljon laajemmista asioista. Kuntien tilanteeseen tarjotaan lääkkeeksi kuntaliitoksia. Ne voivat olla joissakin tapauksissa ratkaisu. Siellä, missä ne perustuvat laajaan yksimielisyyteen, asia on ihan hyvä. Mutta jos sitä kuntaliitosta ryhdytään kaavamaisesti tarjoamaan kautta maan ratkaisuksi, pian oltaisiin siinä, että yksi maakunta olisi kunta ja seuraavassa vaiheessa koko maa yhtä kuntaa, koska jos liitetään yhteen kaksi köyhää, seurauksena on helposti yksi suurempi köyhä. Voi olla, että jotain hallintomenoja saatettaisiin vähentää, mutta tosiasiassa kunnat ovat niitä jo niin vähentäneet, että paljon sieltä ei enää löydy. Päinvastoin palvelut etääntyisivät kansalaisista, kansalaisten asiointimatkat pidentyisivät ja mikä vaarallisinta, menetettäisiin lähidemokratia. Kansalaiset vieraantuisivat todennäköisesti yhä enemmän yhteiskunnallisesta päätöksenteosta, se tulisi entistä kasvottomammaksi ja vieraammaksi. Tämä on eräs paikallisidentiteettiä ja suomalaista yhteiskuntaa koskettava kysymys. Sen takia meidän tulee nähdä kysymys siitä, kuinka kunnat jaksavat, kysymyksenä ihmisten jaksamisesta. Kunnat pitävät huolta kouluista, hoito- ja hoivatyöstä, henkilöt kuntien palveluksessa ovat uupumassa. Tämä on voimavara, jota ei kannata uuvuttaa sairaslomille, ennenaikaisille eläkkeille.

Valtion budjetista voisi löytää monia muitakin tarkasteltavia kysymyksiä. Tieasioista voidaan löytää aina ajankohtaista. Tiestö on päässyt viime vuosina kaikilta osuuksiltaan toki eräin poikkeuksin heikkenemään. Maaseudun yksityistiet ovat tärkeitä maaseudun asutuksen, puuhuollon ja totta ihmeessä myös vapaa-ajan liikenteen kannalta. Kysymys maaseudun tieverkosta on ajankohtainen, ei vain kelirikkoaikaan vaan myös silloin, kun tielle voitaisiin soraa ajaa, niin kuin nyt syksyllä olisivat hyvät ajat kunnostaa teitä.

Kysymys on maaseudun palveluista muutoinkin. Etääntyvätkö lääkäripalvelut, terveydenhoidon palvelut, etääntyvätkö koulut, pitenevätkö koulumatkat? Mielestäni maaseutu on pidettävä asuttuna kautta koko maan. Olkoon niin, että Suomi on poikkeus Euroopassa. Siellä on asuttu ja elävä maaseutu, joka on sellaisena säilytettävä, eikä siitä saa tehdä suurpetoreservaattia, vaan maaseutu on ihmisten asumisen, työn, elämän ja myös vapaa-ajan ympäristö.

Tuon sitten esille eräitä tiekysymyksiä. Valtatie 18:n osuus Jyväskylä—Vaasa pätkii, niin kuin tie-esitteissä sanotaan. Tie tulisi saada rakenteille Multia—Ähtäri—Myllymäki-väliltä. Tästä asiasta tulen jättämään talousarvioaloitteen. Viittaan tähän tiehen liittyvään tieosuuteen myös Keuruun ja Liesjärven välillä. Samoin viittaan Suomenselkätiehen Keuruu—Multia—Pylkönmäki—Karstula—Kivijärvi—Kinnula jne. aina Nelostielle. Tämä olisi Turusta Tampereen kautta suorin yhteys, todella suoni kohti Oulua ja Pohjanmaata. (Ed. I. Kanerva: Se on tosi tärkeä!) Tämä vähentäisi Nelostien liikennerasituksia, kun tämä tie saataisiin käyttöön, ja lyhentäisi matkoja. Se olisi niin Turusta kuin pääkaupungistakin laajoihin osiin Sisä-Suomea vaihtoehtoinen ja suorin yhteys ja samalla se olisi maaseudun elinvoimaisuuden sykkivä suoni.

Puolustusvoimien sektorilta olen huolestunut siitä, että Puolustusvoimien kiinteistöjen omalaatuisuutta, omia käyttötarpeita, ei tajuta riittävästi, vaan ollaan yhdistämässä kiinteistöjä Senaatti-kiinteistöihin. Minusta tuo on ratkaisu, jota ei pitäisi tehdä, vaan Puolustusvoimien kiinteistöjärjestelyt tulisi tehtävien ja tarkoituksen ja myös taloudellisuuden vuoksi säilyttää nykyisellään. On havaittu, että kiinteistöjärjestelyt muun muassa yliopistojen ja poliisihallinnon kohdalla ovat olleet epäonnistuneita.

Samoin toivon, että pienimpiä eläkkeitä voitaisiin korottaa. On mielestäni kansallinen häpeä, että nyt eläkkeellä olevissa raivaajasukupolven, sodan ajan sukupolven, edustajissa on heitä, jotka saavat perin pientä eläkettä.

Arvoisa rouva puhemies! Toivon, että valiokuntakäsittelyssä olisi aikaa myös talousarvioaloitteisiin paneutumiselle asioitten kohentamiseksi.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Oli hyvä kuulla ed. Oinosen ansioitunut puheenvuoro, joka kosketteli erityisesti Keski-Suomen tulevaisuutta. Mutta erityisesti minua lämmitti se, että kannettiin maaseudusta, maakunnista, huolta ja huolta siitä, että niistä ei muodostu mitään petoreservaatteja, niin kuin ed. Oinonen puheenvuorossaan mainitsi. Tässä on meille yhteiskunnassa tehtävää, erityisesti päättäjille tehtävää, että pääsemme parempaan järjestykseen.

Rouva puhemies! Mitä tulee erityisesti tähän talousarvioon 2003 jatkaen yleisestä opista poiketen oppositiosta puhuen, niin olen erityisesti huolestunut siitä asiasta, kuinka käy tämän valtionvelan hoidon ja kantaako kukaan huolta sen lyhentämisestä. (Ed. Kekkonen: Puhuja on oikeassa!) — Ed. Kekkonen, huolemme on yhteinen, kannamme huolta tulevaisuudesta, tulevasta yhteiskunnasta ja siitä, kuka sen maksaa. (Ed. I. Kanerva: On siinä muitakin vastuunkantajia!) — Ed. Kanerva, näin on olemassa, mutta erityisesti Kymenlaaksosta katsoen me vain kahdestaan ikään kuin kannamme tästä huolta. Siltä se tuntuu. (Ed. I. Kanerva: Aika lähellä totuutta on tuo!)

Tämän pohjalta on tässäkin talousarviossa hyvin nähtävissä niin, että kun valtionvelkaa on saatu lyhennettyä, jo koroissa löytyy euromääräisen koron osalta säästöä noin 100 miljoonaa markkaa tässä budjetissa. Se on sellaista säästöä, mikä on helppo jakaa ja mille ottajia löytyy. Tällaisesta valtionvelkataakasta, joka meillä on, en malta olla mainitsematta sitä, että se valtionvelka on kerääntynyt vain tämän yhteiskunnallisen hyvinvoinnin ylläpidosta ja näiden pysyvien rakenteiden ylläpidosta kymmenen vuotta taaksepäin, jolloin ei kukaan antanut mistään periksi ja jokainen oli vain lisää ottamassa. Kun maailmantalouden kasvu pysähtyi, Suomen talouskasvu myöskin heikkeni siinä samalla, jopa oltiin hetken aikaa jonkin näköisessä taantumassa. Syntyi tällainen velkataakka, mitä me nyt tässä selvitämme. Siinä mielessä ei ole ollenkaan vähäistä se huoli, ettei tulevaisuudessa pääsisi käymään samalla lailla.

Mutta se, millä tämä velka ja Suomen talouskasvu turvattaisiin eteenpäin, velanmaksu ja talouskasvun eteneminen, niin mielestäni yksi aihe, mikä tästä talousarviosta hyvin huonosti näkyy, on yrittäjyys ja yritteliäisyyden lisäämishalut. Tämän osalta on nähtävissä, että Suomen yrittäjäväki, erityisesti pieni ja keskisuuri, on se, joka pitää nämä maan pyörät eteenpäin pyörimässä, väheksymättä myöskään raskasta teollisuutta ja erityisesti it-alan teollisuutta. Mutta usein vain puhutaan isosta ja erityisesti it-alasta. Siinä mielessä kannan huolta pienestä ja keskisuuresta. Tämän pohjalta se työteliäisyys, mikä usein yrittäjien selkänahasta irti otetaan, on se, joka luo sitä vähäistäkin jakovaraa, mitä tällä kertaa jaetaan.

Ed. Oinonen edellisessä puheenvuorossa puhui Keski-Suomen teistä ja liikenneoloista. Mielestäni tämä huoli on aivan samanlainen kaikissa maakunnissa, jokaisen kunnan ja kulmakunnan alalla. Jos voidaan nähdä jotain, kun eilen puhuin yleisellä tasolla liikenneoloista, moitteen sanaa, niin voisi sanoa, että aavistuksen verran löytyy, suurennuslasilla lukien: yksityistieavustuksiin on tulossa lisää edelliseen budjettiin nähden 1 miljoonaa euroa, mikä tuntuu kovin pieneltä summalta, mutta sekin on kuitenkin lisänä siellä olemassa, että tämän pohjalta tyytyväisenä, tyydytyksellä on tätä tervehdittävä, onhan se noin 10 prosentin lisä kuitenkin aikaisempaan määrärahaan.

Rouva puhemies! Kun näen, että Suomen puolustuksesta vastaavat puolustusvaliokunnan keskeiset voimat edustajat I. Kanerva ja Kekkonen ovat salissa, en malta olla lähestymättä sellaista asiaa, sellaista asiaa siinä, että puolustusministeriön pääluokassa hyvin perustellusti kerrotaan ja nähdään tämä asia, että puolustusmateriaalihankinnat keskitetään etupäässä Euroopan unionin alueelle tai Pohjoismaihin ja kaiken hankittavan materiaalin tulee olla Nato-yhteensopivaa, sillä lailla valmista, että kotimaista modifiointia ei siinä tarvitse tehdä. Tätä pidän aika hyvänä ja vahvana linjauksena. Mutta toisaalta ajatellen se, että olemme täällä idän ja lännen välissä, tämä mielestäni sulkee pois sen, että idästä ei halvallakaan nykyisenkään aseistuksen täydentämiseen, vähän tarkasti lukien ja huonosti lukien, ikään kuin oltaisi enää mitään ostamassa taikka hankkimassa, kun muistamme, että Venäjän valtion velka on kuitenkin Suomelle tavattoman suuri siinä mielessä, vaikka aseistusta hankkimalla voitaisiinhan sitäkin asiaa tasapainottaa ja kuolettaa. (Ed. Kekkonen: Onko puhujalla tarkempaa käsitystä, minkä laatuista aseistusta?) — Ed. Kekkonen on menossa tässä asiassa selvästi pidemmälle kuin mitä itse katson. Mutta muun muassa Pääkaupunkiseudun turvana on ohjusaseistusta, mikä on sen sukuista jo olemassa, mitä voitaisiin täydentää ja lisätä, jos varsinkin maailman syvä rauhantila olisi menossa epävarmempaan suuntaan, mitä näin emme voisi toivoa ainakaan, että niin kävisi, mutta kaiken varalta. (Ed. Kekkonen: Onko myynnissä sellaista?) — Ed. Kekkonen, on ennenaikaista ryhtyä puhumaan siitä, onko myynnissä, kun puhutaan siitä, mistä tilataan, mistä pääosin hankitaan, mikä on yhteensopivuus olemassa.

Mutta se on myönteistä nähdä, että tässä budjetissa näkyy se, mitä puolustusselonteossa on tavallaan raamitettu siihen asiaan, että tästä asiasta yllättävän vähän on kuitenkin täällä puhuttu. Siihen nähden uhkatekijänä yhtyisin ed. Oinosen puheenvuoroon, että nämä Senaatti-kiinteistön kovat vuokrat rasittavat tätä asiaa. Saattaa olla niin, että se ei niin hyvältä näytä kuin tässä nyt tuntuukaan.

Mitä tulee vielä puolustusministeriön pääluokkaan, niin hyvin terävästi on kirjoitettu siellä tekstiä, missä todetaan, että vapaaehtoista maanpuolustusta, maanpuolustustyötä, erityisesti paikallispuolustukseen tukeutuvaa alueellista puolustusta ja siihen liittyvää vapaaehtoisuutta, tuetaan vahvasti. Näen sen erittäin hyvänä ja kehitettävänä asiana, mutta se on vain tekstiä, kun kuitenkaan lisää rahaa ei sille momentille siellä ole nähtävissä. Tämän pohjalta, jos tekstikin kehittyy näin, ehkä tulevaisuudessa löytyy rahaakin siihen asiaan.

Rouva puhemies! Yksi tärkeä asia ei tässä salissa ole vieläkään riittävää näköalaa saanut johtuen siitä, että hallitus suuressa kovuudessaan ja ankaruudessaan on eduskunnan tahdon vastaisesti jättänyt sieltä pois määrärahan, millä voitaisiin partisaanien uhrien asemaa korvata niin, että heidät saatettaisiin veteraanikorvausperiaatteen tasolle. Tätä pitäisin sellaisena tärkeänä näköalana, että kun uskon, että Pohjois-Suomesta syntyy talousarvioaloite tästä asiasta, toivon, että se asia etenisi ja, kun näen salissa ed. Myllyniemenkin, että ed. Myllyniemi tästä asiasta muistuttaa ja ottaa siihen muitakin allekirjoittajiksi mukaan, sellaisia, jotka kantavat huolta tämän yhteiskunnan, niin kuin ed. Oinonen sanoi, rakentajasukupolven kärsimyksistä ja tulevaisuudesta, että tämäkin asia tulisi kuntoon, niin kuin eduskunta on lausumassaan aikaisemmin edellyttänyt.

Rouva puhemies! Näin lyhyesti tällä kertaa.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. S. Lahtela viittasi siihen, että Suomen puolustustarvikkeiden hankinnoissa vastaisuudessa pyritään Nato-yhteensopivuuteen. Hän oli huolissaan tästä. Hän ei tuonut esille niitä perusteita, minkä vuoksi Nato-yhteensopivuuteen on pyritty. Sehän liittyy siihen, että Suomi on mukana Naton rauhankumppanuusohjelmassa, ja nimenomaan tulevissa rauhanturvaoperaatioissa ja myöskin Petersberg-periaatteiden pohjalta hoidettavissa kriisinhallintaoperaatioissa on tärkeätä, että osallistuvat tahot kykenevät suurin piirtein saman tyyppisillä asejärjestelmillä toimimaan.

Hän oli huolissaan nimenomaan sen suhteen, voiko Venäjältä tulevaisuudessa hankkia aseita. Tässä suhteessa täytyy todeta, että Venäjä on itse asiassa Nato-yhteistyössä pidemmällä kuin Suomi. Sillä on erityissuhde Natoon, ja on mitä luontevimpaa ja todennäköisimpää, että varmaan myöskin Venäjällä kun on halukkuutta osallistua yhteisiin rauhanturvaoperaatioihin, tulevaisuudessa myöskin Nato-yhteensopivuutta joudutaan harkitsemaan, jolloin ongelma siitä, voidaanko aseistusta ehkä tulevaisuudessa Venäjältä ostaa, ei ole ehkä niin akuutti kuin ed. Lahtela antoi ymmärtää.

Seppo Lahtela /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! On myönteistä kuulla, että ed. Kiljunen on kuitenkin näin lämpimästi suhtautumassa Nato-yhteensopivuuteen. Mutta selkeästi siellä lukee, mihin suuntaan tilaukset osoitetaan. Tältä osin minusta se on vahva linjaus ja toivottavasti johtaa hyvään lopputulokseen, vaikka se näin jyrkkänä on tällä kertaa luettavissakin. Mutta tervehdin tyydytyksellä sitä, että ed. Kiljunen, joka on perehtynyt maailmantilanteeseen ja epävarmuuteen maailmalla, näkee tärkeänä myöskin Suomen puolustuskysymyksen.

Ilkka Kanerva /kok:

Arvoisa puhemies! Koetan hieman katsella, miltä Suomen maailmanmeno tai elämänmeno tällä haavaa näyttää siitä penkistä, josta sitä itse seuraan lähinnä sellaisten tekijöitten valaisemana, joilla kaikilla on melko olennainen rooli suomalaisen todellisuuden muotoutumiseen. Pyrin ensiksi hieman katsomaan, missä menee suomalainen elinkeinoelämä ja yritystoiminta, toiseksi hieman sitä, mikä on lehdistön rooli tämän kuvan välittäjänä ja muokkaajana sekä sen mielikuvan luojana, ja kolmanneksi, onko meillä poliittisen koneiston kansanvallan edun puolestapuhujina oma vastuumme ja roolimme ja mikä sen pitäisi mahdollisesti tällaisessa tilanteessa olla.

On tietysti selvää, että näiden kaikkien välillä niin kuin muutoinkin niin yksilö- kuin yhteisötasolla täytyy tietysti pyrkiä elävään ja aitoon vuorovaikutukseen oikeuksien ja vastuiden välillä, onpa sitten kysymys, niin kuin sanottu, yksilöstä tai yrityksestä yhteiskunnassa. Yhteiskuntahan on meilläkin rakennettu tietysti avoimena yhteiskuntana niin, että se tarjoaa elämisen ja järkevän vastuullisen toiminnan puitteet ihmisille, jäsenilleen, yrityksilleen. Mutta vastaavasti meillä kaikilla, niin elinkeinoelämällä kuin yrityksillä, on omia velvollisuuksiaan yhteiskuntaa kohtaan. Hyväksi esimerkiksi käy vaikkapa arviointi nyky-Venäjästä, jossa todella haetaan väkevin toimenpitein poliittista ja taloudellista vakautta yhteiskuntamenolle, sisäistä turvallisuutta ja toimivaa oikeusjärjestystä, ylipäätään toimivaa yhteiskunnallista infrastruktuuria, niin että esimerkiksi ulkomaiset investoinnit voisivat olla kiinnostuneita. Ymmärrämme helposti, että yritykset tarvitsevat kaikissa yhteiskunnissa sellaista toimivaa infrastruktuuria, jonka varassa vakaa ja ennustettavissa oleva toiminta käy mahdolliseksi. Vasta näiden toimintaedellytysten kunnossa ollen voidaan kuvitella yhteiskunnan kykenevän lunastamaan niitä ihanteita, joita niin Suomella kuin kaikilla muillakin yhteiskunnilla tietysti on ja pitääkin olla.

Ajatus siitä, ettei yrityksillä ja elinkeinoelämällä — nyt tulen nykypäivään, myöskin Suomessa — olisi erityisesti mitään omaa yhteiskunnallista vastuutaan, on jollakin tavalla absurdi ja sairas. Yritystoiminnalla on oma yhteiskunnallinen vastuunsa, eikä toiselta puolelta katsoen saman asian ilmentymä ole sen kummallisempi. Yrityshän ei voi menestyksellä toimia sellaisessa yhteiskunnassa, josta puuttuvat esimerkiksi vakaa demokratia ja toimiva hallinto ja jossa ei ole koulutettua työvoimaa, ei toimivaa liikenne- ja tietoliikenneinfraa tai jossa ei ole koulutus- ja tutkimustoimintaa voimallisesti käynnissä.

Meillä yksilöillä on täsmällisiä velvollisuuksia yhtä lailla kuin yrityksilläkin. Meillä on omat oppivelvollisuutemme, asevelvollisuutemme tai vaikkapa verovelvollisuutemme hoidettavana. On niitä yrityksilläkin, niillä on verovelvollisuuksia, ympäristöön liittyviä velvoitteita ja vaikkapa työsuojeluun ja omaan henkilöstöönsä liittyviä moraalisia, eettisiä ja asiallisia velvoitteita. Tässä suhteessa on sanottava, että joskus elämänmenoa Suomessa nyt arvioitaessa ei voi välttyä siltä, että meillä on yrityselämässä noussut arvojen kesken sellaisia painotuksia, jotka ovat suomalaisessa yhteiskunnassa uusia. Rahan ja pääoman merkitys on meillä ehkä korostunut tuotannontekijänä enemmän kuin mihin me olemme totunnaisesti Suomessa osanneet ikään kuin henkisen takkimme ripustaa. Tässä voi puhua näistä omistaja-arvoista, tai niin kuin fiinimpi väki puhuu, share holders -arvoista, joissa optioiden ja osingonjaon ylikorostus nousee ilmiselvänä esille. Voin valittaen todeta, että Suomi on jollakin tapaa tässä suhteessa ajanut keskitieltä metsähallituksen puolelle eräissä osingonjaoissa ja optiojärjestelyissä ja yritystoiminnan virittämisessä nostamaan tuon yrityksen hetkellisiä osakearvoja tavalla, jotka eivät kestä kuitenkaan pidempiaikaisen tarkastelun näkökulmaa. Tämä on seikka, joka tällä hetkellä suomalaisessa elämänmenossa hieman nousee arveluttavaankin rooliin.

Yritysten keskeinen eettinen velvollisuus on tietysti luoda taloudellista perustaa ja vaurautta yhteiskuntaan ja näiden yritysten toiminnan turvaaminen pitkällä tähtäimellä. Tämän vaurauden jakamisesta päävastuun kantavat puolestaan poliittisen järjestelmän edustajat ja poliitikot. Tämä antaa hyvin vahvan perustan sille, että yritystoiminnan, elinkeinoelämän ja politiikan suhde ei saisi Suomessa millään tavalla juopautua. Tästä on moniakin esimerkkejä olemassa. Meillähän nyt yritysjohto oikeastaan jakautuu kahdella tavalla: toiset ovat ikään kuin perinteisiä, ikään kuin omistajien isäntärenkejä, ja toiset ovat olleet sitten perinteisesti katsottuna myöskin yritysten eri intressien tasapainottajia. Pyrkiikö yritysjohto omistajiensa maksimaalisen edun kautta toimivaan toimintalinjaan vai pyritäänkö turvaamaan yrityksen menestyminen pitkällä aikavälillä, nämä suuntaukset johtavat aika lailla erityyppiseen käyttäytymiseen yritysjohdossa. Epäilen, että pörssiyritysten keskuudessa esiintyy sellaista taipumusta, jossa painotetaan näitä omistaja-arvoja ja sitä kautta pääoman hyötynäkökohtia enemmän kuin yritysten yhteiskunnallisia ja pitkän tähtäimen näkökantoja. Tässä korostuvat ylimitoitetut ja väärin asetetut optio-ohjelmat myöskin liiketoiminnassa. Sanon, että en voi välttyä vaikutelmalta, että Suomi tässä mielessä joskus aika ajoin seuraa liian pitkälle yhdysvaltalaista mallia. Uskon suomalaisen elinkeinoelämän ja yritystoiminnan itseohjautuvuuteen hyvin vahvasti ja epäilen, että me olemme nyt jo ensimmäisten esimerkkien kolhimina tulossa takaisin kohti eurooppalaista suuntausta näissä asioissa.

Kun seuraa tätä budjettikeskustelua, ei tietenkään voi olla välttymättä siltä ajatukselta, että hyvin monet kollegoistamme ovat myöskin sitä mieltä, että eduskunnan taloudellinen päätöksenteko, finanssipolitiikan toteuttaminen budjettipolitiikan keinoin on asia, jossa eivät taloudelliset lainalaisuudet tunnu yhtään missään. Siinä mielessä muistuu mieleeni nuoruusvuosieni Suomen Kuvalehti, josta luin legendaarisen Aarre Simosen, Suomen Pankin johtokunnan jäsenen, arvion siitä, että on perustuslakejakin vahvempia lakeja elämässä olemassa, joita ei eduskunta edes yksimielisenä voi muuttaa, ja ne ovat talouden rautaiset lait. Nämä lait joskus tahtovat mennä sekaisin meillä tässä käsittelyssämme, mitä tahojen budjettitoiveita tässä seuratessa tulee miettineeksi. Toisaalta tämä puoli ja toisaalta tuo yritysjohdon puoli korostavat sitä, mikä on yhteinen yhteiskunnallinen vastuu suomalaisen todellisuuden rakentamisessa, yritysten yhteiskunnallinen vastuu, ja myöskin politiikan puolen ymmärtäminen sen osalta, mitä todellisuudessa yhteiskunnassa, elinkeinoelämässä ja yritysmaailmassa pitäisi olla. On vaarallinen tauti, mitä syvemmäksi muodostuu kuilu politiikan ja elinkeinoelämän välillä, mitä enemmässä määrin puhutaan eri kieltä ja koetaan arvomaailma erilaiseksi. Tämä on suomalaisen yhteiskunnan pitkän tähtäimen kehityksen kannalta todella ongelmallinen kysymys.

Hyviä ja huonoja yrityksiä on aina löytynyt ja tulee tietysti aina löytymään. Ne erottuvat toisistaan tietysti paitsi taloudellisen tuloksensa osalta myös sen perusteella, miten niiden koetaan toteuttavan yhteiskunnallista vastuuta. Huomionarvoista on se, että politiikan ja elinkeinoelämän keskinäisissä suhteissa juopa ja kuilu on kasvanut myöskin siinä mielessä, että yritysjohtajiksi valittavilla alkaa olla enemmänkin dismeriitti kuin ansio se, että on ollut mukana yhteiskunnallisessa toiminnassa. Yhteiskunnallinen kokemus on paremminkin taakka kuin ansio, ja tämän kehityksen tienpää ei ainakaan synnytä rohkaisevia ajatuksia siitä, mikä on suomalaisen yhteiskunnan huominen päivä.

Me tiedämme tässä talossa ja yhteiskunnassa varsin hyvin, että politiikan arvostus on ollut laskussa jo varsin kauan. Politiikkaa ei koeta riittävänä pätevöitymisenä julkisiin virkoihin, saatikka sitten yritystoiminnan vastuullisiin tehtäviin. Ja tässäkin mielessä kuilu yritysten ja yhteiskunnan välillä on kasvanut. Kun seuraa tätä keskustelua ja seuraa suomalaisen yhteiskunnan muotoutumista noin ylipäätään, niin ei voi päätyä muuhun kuin siihen, että vuoropuhelun lisäämisen tarve on ilmiselvä. Yhteiskunta on tietysti vaikea keskustelukumppani, koska sillä ei ole yhtenäistä tahtoa avoimessa moniarvoisessa yhteiskunnassa, mutta meillä on hyviä kokemuksia muun muassa kolmikannan kautta siitä, mitä kannattaa pyrkiä tavoittelemaan. Nykyään on vain jotenkin puistattavan modernia, ikään kuin trendikästä, halveerata kansanvaltaa, halveerata politiikkaa, kansanedustuslaitosta julkisessa keskustelussa. Me tiedämme, että ihmiset vieroksuvat, monet jopa inhoavat politiikkaa tämän päivän yhteiskunnassa.

Mitä pitäisi tehdä, jotta yhteiskunnallisen toiminnan arvostus voisi nousta siitä aallonpohjasta, johon se on ajautunut? Mitä yksinkertaisempia vastauksia annetaan, sitä suuremmassa todennäköisyydessä ne ovat vääriä. Yksinkertaisia vastauksia ei tietenkään löydy. Paljon selittyy ajalla ja olosuhteilla, ja suuren yleisön mielenkiinto politiikkaan on aina ollut aaltoliikettä, jossa laimeaa kautta voi helposti seurata myöskin innostuksen aaltoja ja päinvastoin. Mutta vikaa on myöskin meissä poliitikoissa ja näinhän merkittävässä määrin myöskin todellisuudessa on. Jos katsotaan esimerkiksi, miten suomalaiset puoluekoneistot ovat sopeutuneet tähän yhteiskunnalliseen muutokseen, niin voi sanoa, että se on tapahtunut erittäin hitaasti, jos ollenkaan on kyetty sopeutumaan tähän yhteiskunnalliseen muutosvirtaan. Peilin eteen menemisen tarvetta meillä on kaikilla.

Tiedotusvälineitten tapa käsitellä politiikkaa on sellainen, jota saattaa myöskin arvioida. Käsitelläänkö tässä suhteessa oikeita asioita? Luulen että itsetutkiskelun paikkaa ja tarvetta on sekä politiikan että julkisen sanan puolella, jossa vain dramaattiset käänteet ja äkilliset muutokset ovat sellaista tavaraa, joka merkittävällä tavalla muokkaa otsikoita. Hitaat muutokset, syvä pohjavirta, ei kiinnosta eikä se muodosta myöskään ravinneainetta poliittiselle julkiselle keskustelulle lehdissä. Yksinkertaistaminen ja pelkistäminen merkitsevät sitä, että suurimmat otsikot tulevat sitä kautta muotouttamaan poliittista agendaa, mitä enemmän irtonumeromyyntiin perustuvaa on myöskin lehdistön suunnassa tapahtuva kehitys.

Politiikassa on erittäin vaarallista se, jos myöskin politiikan puolella ryhdytään seuraamaan sellaista kehitystä, jonka sisällön muodostavat irtonumerolehtien isot lööpit. Jos motiivi politiikan tekemiselle ja aiheitten käsittelylle tulee iltapäivälehtien lööpeistä, niin se antaa oman surullisen kertomuksensa siitä, mikä on politiikan tekemisen taso tässä yhteiskunnassa. Olen pitkään yrittänyt sanoa vastalauseeni sille, että puolueitten linjausten tai vaaliteemojen vetäminen siitä, mitä itse kunkin puolueen joko yhteisesti tai erikseen tekemistä gallupeista löytyy, on politiikan epäideologisointia. Se merkitsee yhteisen mössön muodostumista ja sitä, että äänestäjät eivät riittävän selkeästi kykene hahmottamaan yhteiskunnallisia vaihtoehtoja. Gallupien mukaan meneminen on trendikästä, mutta se ei synnytä yhteiskunnallista vakautta eikä ole omiaan luomaan luottamusta siihen, että puolueet todellisuudessa pyrkivät viemään pitkän tähtäimen yhteiskunnallisia asioita toivottuun päämäärään. Se on enemmänkin tuulen haistelua ja helppoa politiikan tekoa kuin vastuun ottamista siitä, missä ollaan menossa.

Onneksi Suomessa on ollut vahvoja hallituksia, jotka ovat kyenneet näkemään vähän kukkuloitten ylikin ja vetämään pitkän tähtäimen tavoitteita. Toivon, että myöskin eduskuntasali voisi tässä suhteessa olla vähän ryhdikkäämpi, kuin tämä budjettikeskustelu omalta osaltaan vaalinalustunnelmineen on edustamassa. Vahvat yleistykset, jyrkät tuomiot ja vaihtoehtojen niukkuus ovat leimallisia tälle keskustelulle, mutta sanoisin, että kyllä myöskin käytännössä pitäisi toisenkin kerran miettiä, ennen kuin hurahtaa vaatimaan ja esittämään sellaisia asioita, jotka äkkiseltään näyttäisivät kiehtovilta.

Arvoisa puhemies! Otan tästä vielä yhden esimerkin: Meillä on käsiteltävänä kohtsillään se, että muun muassa maakuntajohtajat valittaisiin suoralla kansanvaalilla. Nurkan takana odottaa ajatus siitä, että kaupunkeihin luotaisiin pormestarimalli, joka tarkoittaisi sitä, että heidät valittaisiin suoralla kansanvaalilla. Kuulostaa viehättävältä ja kansanvallan lisäämistä edustavalta linjaukselta. Hyvä on! Mihin se johtaa? Me tiedämme, että nykyinen vuoropuhelu, esimerkiksi julkisen sanan ja politiikan kesken, johtaa siihen, että näistä äärettömän helposti tulee sellaisia kansallisia kauneuskilpailuja — mukavan naisen, mukavan miehen mentäviä tilaisuuksia — joissa sen kaltaisilla ehdokkailla, kiitos julkisen sanan saattelemina, on eniten kysyntää, jotka tunnetaan mahdollisimman filmaattisina ja mahdollisimman vähän, voisinko sanoa nyt yhtä esimerkkiä käyttääkseni, maunokoivistomaisina.

Ja tässä mielessä sen sanon, kun aika lailla matalaotsaisesti ollaan esittämässä, että pitäisi joka paikassa lisätä kansanäänestyksiä, että sillä tullaan käytännössä potkaisseeksi tuoli alta vastuulliselta poliittiselta, yhteiskunnalliselta toiminnalta. Ja varoitan hyvin vahvoin tuntemuksin siitä, että Suomea oltaisiin viemässä sellaiseen suuntaan, jossa jokaisesta tämän tyyppisestä kauneuskilpailuasiasta oltaisiin järjestämässä yleisiä kansanäänestyksiä. Väitän, että jos niin tullaan menettelemään, niin tullaan pitkällä tähtäimellä epäilemättä tehneeksi karhunpalvelus suomalaisen kansanvallan todelliselle olemukselle.

Antero  Kekkonen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Tulin äsken omassa puheenvuorossani vetäneeksi vähän rajalinjaa kokoomuslaiseen ajatteluun ja siihen ajatteluun, mitä me sosiaalidemokraatit olemme harrastaneet tässäkin keskustelussa.

En tiedä, mahtoiko ed. I. Kanerva kuulla puheenvuoroni (Ed. I. Kanerva: Valitettavasti en!) vai mistä johtuu, mutta hän antoi eräällä tavalla vastauksen. Hän vastasi kyllä hyvin toisella tavalla kuin on ollut kokoomuspuhujien iso linja tässä salissa. Runsas 20 vuotta sitten kokoomus tarjosi oppirakennelmaa nimeltä sosiaalinen valintatalous, joka jostain syystä katosi kokoomukselta jossain vaiheessa. Minä löysin tästä ed. Kanervan puheesta tätä sosiaalisen valintatalouden oppia nyt aika puhtaaksi viljeltynä. Se saattaa johtua kyllä myöskin siitä, että ed. Kanerva taisi olla tämän oppirakennelman yksi tekijöistä aikoinaan.

Valitettavasti minuutissa ei ehdi sanoa enempää. Toivoisin, että ed. Kanerva olisi vastannut minulle, että olisin voinut vielä vastata hänelle.

Matti  Saarinen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. I. Kanervan ulostulopuheenvuoron johdosta haluan kaksi kommenttia esittää.

Ensinnäkin yhdyn täysin hänen mielipiteeseensä siitä, että toiminta yhteiskunnallisissa tehtävissä ei saisi leimata ihmistä kielteisesti, vaan paremminkin pitäisi katsoa, että se on ansio ja kokemusta. Ei saisi joutua pannaan, jos on antanut elämästään, työpanoksestaan huomattavan osan yhteiskunnan hyväksi.

Sen sijaan en olisi yhtä varma enkä yhtä ehdoton mielipiteessäni koskien pormestarimallia tai vastaavia käytäntöjä. Ehkä joissain olosuhteissa, eivät maailmallakaan ne vaalit ole epäonnistuneita yleensä. Siinä voidaan sortua myöskin äänestäjien aliarvointiin. Jos he valitsevat itselleen jonkinlaisia poppareita johtajiksi, niin sekin on sitten ollut kansan tahto. Tämän suhteen olisin vähän pohdiskelevampi ja ehkä joskus joissakin olosuhteissa ne mallit saattavat tulla käytäntöön.

Ilkka  Kanerva  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tähän ed. Saarisen toiseen kommenttiin omasta käsityksestäni totean vain lyhyesti, että kun puhuin lehdistön ja politiikan vuorovaikutuksesta, niin hyvin helposti tämä kansanäänestysten järjestäminen kaikista, sittenkin yhteiskunnallisilta mittasuhteiltaan kohtuullisen rajallisista asioista, johtaa siihen, että puolueet, jotka elävät vähän vanhaa aikaa ja joilla ei ole resursseja olla siinä asiallisesti mukana, joutuvat omine vaihtoehtoineen varjoon. Tämä julkinen myllytys on se, joka ratkaisee itse asiassa sen, kuka kulloinkin on kauneuskilpailujen mestari, kuka on vuoden Mr. Suomi tai Mr. Lohja. (Ed. Saarinen: Vai että mister Lohja!) Tätä olen hieman pitämässä kyseenalaisena kehityskulkuna. Sen vuoksi sanon, että puolueitten on tässä rohjettava myöskin tehdä omia yhteiskunnallisia valintojaan.

Antero  Kekkonen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Tämä minun vastauspuheenvuoroni koskee juuri sitä samaa julkisen sanan ja yhteiskunnallisen päätöksenteon suhdetta, jossa on tapahtunut selvä muutos viimeisten 20 vuoden aikana. Eli on tullut sellainen optinen harha, jota myös on kieltämättä lietsonut se, että hallitukset ovat niin laveapohjaisia kuin ne ovat, että julkisesta sanasta on tullut ikään kuin yhteiskunnallinen oppositio. Jos me tarkasti katsomme, mitä he opponoivat, mitkä ovat ne asiat, joita ne muuten pystyvät painoarvottamaan ihan eri tavalla kuin poliitikot yksinkertaisesti jopa otsikoinnin koolla, niin me tulemme sellaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun, joka on virvatulten perässä juoksemista, joka ei ole välttämättä missään yhteydessä olemassa olevaan todellisuuteen, mutta on itse itseänsä ruokkivaa keskustelua. Varjelkoon, että me lähtisimme täällä siihen mukaan, sitten ei tule... (Ed. I. Kanerva: Niin me teemme!) — Me valitettavasti liian usein sen teemme, mutta jos kaikki lähtevät siihen mukaan, sitten näistä töistä ei tule yhtään mitään. (Ed. I. Kanerva: Juuri näin!)

Veijo Puhjo /vas:

Arvoisa puhemies! Lipposen ensimmäisen hallituksen tärkein tavoite oli suurtyöttömyyden puolittaminen viime eduskuntakaudella. Tavoite oli määrä saavuttaa laskemalla kansalaisten tuloveroja roimasti. Sen myötä odotettiin talouden elpyvän automaattisesti niin, että se omalla painollaan olisi laskenut myös työttömyyttä. Tämän automatiikan onnistumiseen luotettiin niin vakaasti, että työllistämismäärärahoja alettiin laskea tilastonikkaroinninkin keinoin alentuneiden työttömyyslukujen myötä.

Luotto hyvin elpyneen talouden auttavaan käteen työttömyyden laskemisessa on ensi vuoden talousarvioesityksessä loppunut kokonaan, koska itse esityskin lähtee siitä arviosta, että työttömyys on lähtenyt kasvuun. Työttömiä arvioidaan ensi vuonna olevan 310 000 henkilöä. Kun työttömyyden piti viime kaudella puolittua, nyt sen todetaankin kahdeksassa vuodessa laskeneen vain kolmanneksen.

On siten outoa, että hallitus jatkaa entisellä linjallaan eikä vaihda keinoja yhteiskunnassa esiin tulleiden suurien ongelmien ratkaisemiseksi. Edellisen hallitusohjelman mukaiset veronalennustavoitteet on jo ajat sitten ylitetty, mutta veronalennuksia jatketaan edelleen, vaikka terveydenhuolto ja muut palvelut ovat rempallaan ja ovat edelleen heikentymässä.

Veronalennukset ovat nyt aivan väärä ratkaisu. Olen varma, etteivät suomalaiset niitä hyväksy, varsinkin kun he näkevät, ettei terveydenhuollossa ole odotettavissa kuin supistuksia. Suomalaiset haluavat kaikkien selvitysten mukaan hyviä julkisia palveluita veroalen sijaan aivan samalla tavoin kuin ruotsalaisetkin vaaleissaan juuri osoittivat. Samalla tavoin on tulkittavissa myös maamme viimeinen presidentinvaalitulos. Kansa valitsi Tarja Halosen presidentiksemme, koska se halusi kovien arvojen sijasta toivoa sosiaalisemmasta Suomesta, missä kaikilla olisi riittävä sosiaaliturva ja kunnolliset julkiset palvelut.

Työttömyyden ja palveluiden ongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan talousarvioesitykseen selvempiä esityksiä niin, että kansalaisetkin uskoisivat tilanteen lähtevän paranemaan. Esimerkkinä muutoksen tarpeesta ovat palkkaperusteiset työllistämisrahat kunnille ja kuntayhtymille. Vuonna 1998 määrärahat olivat 800 miljoonaa markkaa. Ensi vuodelle niitä esitetään 78 miljoonaa euroa eli 464 miljoonaa markkaa. Kun työttömyys on siis laskenut vain kolmanneksen, mutta nämä määrärahat ovat laskeneet viidessä vuodessa 42 prosenttia, näiden rahojen selvään korottamiseen on täydet perusteet. Tekemätöntä työtä on. Suuren pitkäaikaistyöttömien armeijan parasta sosiaaliturvaa on työn saaminen, mikä automaattisesti edistää myös terveydentilaa. Nykyinen taloustilanne mahdollistaa tämän määrärahan korottamisen aiemmille tasoille. Ilman korotusta tämä pitkäaikaistyöttömien armeija on yhteiskunnan toimesta tuomittu loppuiäkseen työttömäksi. Sehän ei voi olla oikein.

Työttömyyttä ja julkisia palveluita voidaan parantaa myös kuntien valtionapujen indeksitarkistuksen täysimääräisellä huomioon ottamisella sekä Kansallisen terveysprojektin viime tammikuisen väliraportin mukaisen lähivuosien rahoitussuunnitelman täysimääräisellä toteutuksella, minkä mukaan Suomessa saavutettaisiin vuonna 2010 eurooppalainen keskitaso terveyspalveluissa. Nyt esitetyllä indeksin puolittamisella kunnat joutuvat supistamaan palveluitaan, samoin terveysprojektin väliraportista lipeäminen vesittää vahvasti koko hanketta.

On huomattava, että Kansallisen terveysprojektin väliraportti tammikuulta oli aito yritys ratkoa terveyspalveluidemme ahdinkoa. Kun sen kustannusvaikutukset esitettiin, esiintyi Raimo Sailas virkansa puolesta tyyliin, että puuhastelkaa te vain terveysprojektinne kanssa, mutta rahaa siihen ei tipu. Terveysprojektin loppuraporttia huhtikuulta ei saakaan pitää pohjana suomalaisen terveydenhuollon kehittämisessä, koska loppuraportti on hallituksen tai virkakoneiston määräämä asiantuntijoiden kannoista piittaamaton projektin vesitys.

Mikäli me kansanedustajat haluamme saattaa suomalaisen terveydenhuollon edes eurooppalaiselle keskitasolle, tulisi meidän talousarviokäsittelyssä muuttaa talousarvioesitystä lähemmäksi tammikuista terveysprojektin väliraporttia. Samalla saisi ratkaisunsa myös lähivuosina edessä oleva sairaanhoitajien eläköitymispommi. Hoitajien lisäpalkkaamisen estäminen johtaa lähivuosina auttamatta suureen hoitajapulaan, varsinkin jos heidän palkkatasonsa pidetään muita Pohjoismaita selvästi alempana.

Lukuisista sairaanhoitopiireistä kiirii jatkuvasti tietoja uusista toiminnan supistuksista. Tämä on oikeastaan aika luonnollista, kun otamme huomioon sosiaali- ja terveydenhuollon menokehityksen vuoden 1994 jälkeen. Tuolloin tilinpäätöksen mukaan valtio käytti sosiaali- ja terveydenhuollon pääluokkaan 54 miljardia markkaa. Sittemmin menot kävivät aallonpohjassaan 43 miljardissa markassa. Sen jälkeen on tilanteen toivottomuuden takia nostettu menoja tasaisesti niin, että ensi vuodeksi esitetään 8,5 miljardia euroa eli 50 miljardia markkaa.

Terveydenhuollon jatkuvien supistusten välttäminen vaatii valtion talousarvioon vielä 4 miljardia markkaa indeksitarkistuksineen, jotta olisimme edes vuoden 1994 tasolla. Täysimääräisellä terveysprojektin toteuttamisella lähivuosina yllämme kyllä siihen. Vaikka nyt lisätäänkin terveydenhuoltoon varoja, ei se yksipuolisena riitä, koska sosiaali- ja terveyspuolen budjetti on kokonaisuus, jossa toisen puolen heikompi huomioiminen johtaa automaattisesti toisen puolen menonlisäyksiin.

Kansallisen terveysprojektin täysimääräinen toteuttaminen on täysin mahdollista nykyisessä taloustilanteessa. Osakeyhtiöiden taloudellinen tila on huomattavasti parempi kuin viime eduskuntakaudella, jolloin 27—30 miljardin markan säästöillä aikaansaatiin nykyiset ongelmat sosiaaliturvassa ja julkisessa palvelutasossa.

Viime kauden valtion talousarvioilla mahdollistettiin osakeyhtiöille kohtalokkaisiin säästöihin verrattuna muhkeat 375 miljardin markan verotettavat tulot vuosina 1996—1999. Kun tilanne on nyt vielä parempi, tulisi vakavasti harkita työnantajien sivukulujen uutta porrastusta niin, että suurille automaatioyrityksille korotettaisiin maksuja ja pienille selvästi alennettaisiin maksuja, jolloin pienyritysten työllistävä vaikutuskin voisi toimia täysimääräisesti ja saisimme samalla varoja välttämättömään palvelutason nostoon ja riittävään sosiaaliturvaan.

Terveydenhuollon budjetin laadinnassa puutun vain yhteen yksityiskohtaan täysin käsittämättömänä periaatteena. Nyt lääkkeitä käyttävät pakotetaan kustantamaan muiden sairaiden kuluja omavastuuosuuden korotuksen myötä. Viimeksi hammashuollon laajennus maksatettiin matkakustannusten omavastuuosuuksien korotuksella. Jatkossa tulee ehdottomasti luopua periaatteesta, missä sairaat kustantavat toisten sairaiden hoidot.

Arvoisa puhemies! Kun edellä olevien terveysongelmien liian hidasta ratkaisemista vertaa talousarvioesityksessä olevaan uuteen 201 miljoonan euron varusteluohjelmaan sekä ensi kertaa talousarvioesityksessä olevaan vaateeseen kaiken sotilasmateriaalihankinnan Nato-yhteensopivuudesta, ei voi kuin todeta, että ihmiselämää tuhoavaa toimintaa kyllä edistetään aktiivisesti, mutta ihmiselämää pelastavan toiminnan annetaan riutua vain sivusta katselemalla. Onneksi talossa kiertää jo talousarvioaloite Nato-yhteensopimusvaateen hylkäämiseksi.

Valto Koski  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tulin paikalleni kuunneltuani ed. Puhjon vuodatuksen, joka käsittääkseni pääosin luettelonomaisesti puuttui vain niihin ongelmiin, joita hän näki valtion toimenpiteiden seurauksena syntyneen. Toisen kautta totean, että täällä on tiettyjä asioita, joihinka voi yhtyä, mutta vähän liian musta maali näyttää olevan käytössä ed. Puhjolla. Toivoisin, että jonkinlainen todenperäisyys kuitenkin suhteessa siihen elämään, jossa tänä päivänä eletään, olisi ollut näkyvissä ja keinovalikoima ja vaihtoehdot esitettävänä. Toivon, että myöhemmin voidaan palata tähän myönteiseenkin puoleen.

Veijo Puhjo /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen kyllä ed. Valto Kosken kanssa samaa mieltä siitä, että puheenvuoroni saattoi olla vähän mustamaalaava, mutta sellaisia niiden puheenvuorojen pitää kantaaottavina ollakin. Mutta yleisenä piirteenä tässä talousarvioesityksessä näyttää olevan se, että on jäänyt eräällä tavalla levy päälle, vialliseksi todettu levy päälle, siinä mielessä, että uskotaan vakaasti, että edesauttamalla vain yritysten taloudellista hyvinvointia voidaan työttömyyttä alentaa ja saada rahoja palveluksiin. Nyt on tällä linjalla tultu siihen, että työttömyys onkin lähtenyt nousuun. Se teoria ei pidä paikkaansa, ja siksi koetin puheenvuorossani esittää vähän muitakin konsteja tilanteen parantamiseksi.

Kari Myllyniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Nyt kun ollaan näin loppusuoralla, keskityn vain yhteen hyvin suppeaan alueeseen, ja se koskee hyvin tarkasti budjettiasiaa siinä mielessä: poliisin määrärahoja.

Valtiovalta ja poliisi ovat vuosikausia neuvotelleet uudesta palkkaustavasta. Varsinaiset palkkaluokat katoaisivat, ja palkat tulisivat olemaan jokaisella yksilöllisiä. Olen saanut seurata asiaa hyvin läheltä ja olen ollut koko ajan hyvin epäileväinen. Jospa alan tulla vanhaksi, koska pidän nykyistä palkkaluokkasysteemiä selkeänä ja oikeudenmukaisena.

Palkkaneuvottelut ovat keskeytyneet. Tästä ei hyvää seuraa. Sanon aivan suoraan tällä päivämäärällä, että lähes koko poliisikunta on lakossa aivan lähitulevaisuudessa, jollei valtiovalta ota lusikkaa kauniiseen käteensä ja nosta palkkatarjoustaan huomattavasti. Rahaa pitäisi olla jo tässä budjetissa näkyvissä. Millään maalla ei ole varaa päästää poliisia lakkoon. Poliisilakkoa seurasin 26 vuotta sitten, ja se aiheutti suuria vahinkoja. Näitä vahinkoja tapahtui silloin, vaikka vain osa poliisista oli lakossa. Järjestyspoliisi oli lakossa, mutta rikospoliisi oli töissä. Nyt lakko tulisi olemaan lähes totaalinen. Työntekijöitten ja työnantajan välit menisivät pilalle vuosikausiksi. Asiaa ei paranna se, että poliisiministeri Itälä on suhtautunut neuvotteluissa asiaan vähintäänkin ynseästi.

Tämän vuoksi jo nyt talousarviossa tulisi olla jopa erillinen määräraha poliisin merkittäviin palkankorotuksiin. Peruspalkat pitäisi nostaa kautta linjan vähintään 2 000 markalla kuukaudessa. Unohtaa ei saisi myöskään muuta poliisin henkilöstöä. Nykyisin poliisilla on alkupalkka noin 7 500—8 000 markkaa, joka saattaa jäädä myöskin kokonaispalkaksi kuukaudessa. Sillä nyt ei kukaan enää tule toimeen.

Muutenkin on hämmästyttävää, että poliisin määrärahat vuodesta toiseen mitoitetaan liian pieniksi. Valtiovarainministeri Niinistö on useaan kertaan, kaksi kolme kertaa, joutunut sanomaan, että poliisin rahat hoidetaan sitten lisämäärärahalla. Se ei ole oikein eikä lainmukaistakaan, joten tulen esittämään aikanaan merkittäviä lisämäärärahoja poliisin tarpeisiin.

Lopuksi pakollinen tieasia: Oulu—Kiiminki—Kuusamo-tie on niin ruuhkainen, että se haittaa jopa teollisuuden sijoittumista. Kun kysymys on vain 150 miljoonasta markasta, niin on ihme, ettei rahaa löydy tällaiseen hyvään tarkoitukseen.

Henrik Lax /r:

Fru talman! Jag skall beröra en enda sak och det är regeringens proposition som vi har på dagordningen under punkt 14 och som gäller att belägga konstverk och konstföremål med mervärdesskatt.

Arvoisa rouva puhemies! Keskityn tässä yhteen ainoaan asiaan elikkä taideteosten saattamiseen arvonlisäverotuksen piiriin. Tämä asiahan on myös hallituksen budjettilain muodossa esillä esityslistan 14. kohtana.

Rouva puhemies! Ehdotus taideteosten ja muiden taide-esineiden saattamiseksi arvonlisäverotuksen piiriin perustuu EY-tuomioistuimen ratkaisuun. Tässä ratkaisussa tuomioistuin on katsonut, ettei Suomi ole noudattanut EU:n niin sanottua kuudetta arvonlisäverodirektiiviä. Tämän vuoksi on vaikea tuomita hallituksen esitystä. Tosiasia kuitenkin on, että arvonlisäveron käyttöön ottaminen asettaa sekä gallerian pitäjät että taiteilijat uuteen tilanteeseen, joka ei ole kaikilta osin hahmotettavissa. Voidaan kuitenkin sanoa, ettei heidän toimintansa ainakaan tule helpottumaan. Tämän vuoksi onkin tärkeää nyt tähän lainsäädäntöön liittyen keskustella myös niistä kulttuuripoliittisista seurauksista, joita arvonlisäverottaminen taiteelle voi aiheuttaa.

Talman! Förslaget att momsbelägga konstverk och andra konstföremål har sin grund i ett avgörande av EG-domstolen, som ansett att Finland inte har följt EU:s så kallade sjätte mervärdesskattedirektiv. Det är därför svårt att utdöma regeringens proposition.

Ett faktum är dock att införandet av moms kommer att försätta både gallerister och konstnärer i en ny situation som inte till alla delar kan överblickas idag. Sägas kan dock att deras verksamhet inte kommer att bli lättare. Det är därför viktigt att nu i anslutning till denna nya lagstiftning också diskutera de kulturpolitiska följder som införandet av moms på konsthanteringen kan få.

Rent allmänt kan sägas att våra konstnärer i många fall är ekonomiskt trängda och sällan kan försörja sig på sin konstnärliga verksamhet. De är i hög grad beroende av olika stipendier och understöd och passar sällan in i vår sociallagstiftning och det regelverk som gäller dem som blivit arbetslösa. I vissa fall har myndigheterna velat likställa dem med privatföretagare, vilket knappast någonsin motsvarar verkligheten.

När vi gör en jämförelse med EU-länderna är det uppenbart att våra konstnärer har en mycket mindre och mera svårbearbetad marknad för sina alster än sina kolleger i Kontinentaleuropa. Det är i varje fall så att konsten är en omistlig del av kulturlivet också här i vårt land och därför upprätthåller vårt samhälle ett brett utbud av utbildning i olika former av konstutövande, inte minst på akademisk nivå. Det är säkert bra så, men vi skall också vara medvetna om den verklighet som våra konstnärer möter, när de avslutat sin utbildning. Ingen vill väl skicka ut dem i livet med tiggarstaven i handen?

Vid en snabb genomläsning förefaller regeringens förslag att till alla delar vara förankrat i EU:s direktiv och EG-domstolens tolkning av detta. Jag vill dock uppmana finansutskottet och gärna också kulturutskottet att kontrollera att regeringen inte varit påvligare än påven själv vid uppföljningen av domslutet. Det vore önskvärt att kunna tilllämpa den lägsta skattesatsen också på galleristernas verksamhet. I varje fall förefaller det som om skattesatser på 6 och 8 procent skulle kunna tillämpas i vissa andra EU-länder.

Erfarenheterna från bl.a. Sverige och förhandsreaktionerna bland galleristerna i vårt land ger anledning att anta att en del gallerister kommer att lägga ned sin verksamhet. I ett tv-program nyligen uppgav fyra gallerier att de kommer att upphöra med sin verksamhet. Ett av de bästa gallerierna i Helsingfors, Kenetti, ingår i denna fyrklöver. Ett minskat antal gallerier skulle ytterligare försvåra konstnärernas möjligheter att ställa ut sina verk och finna avsättning för dem.

Erfarenheterna från Tyskland och Italien visar också på olika försök att kringå mervärdesskatten. Själv skulle jag unna konstnärerna att rikta in sin skapande fantasi på att skapa konst i stället för att lägga ned möda på att sälja "den skapande konstakten" som uppenbarligen inte skulle drabbas av mervärdesskatten på samma sätt som slutprodukten, konstverket.

Slutligen vill jag fästa uppmärksamhet vid att konstskapandet inte är någon förutsägbar process som skulle generera regelbundna intäkter. Därför är det helt beroende av tillfälligheterna om en konstnärs försäljningsinkomster av konst ett år överskrider gränsen för skyldigheten att betala moms eller underskrider densamma. Den här gränsen föreslås vara 8 500 euro per år. Det är därför viktigt att det skapas rimliga mekanismer för att skillnaderna skall kunna utjämnas mellan olika beskattningsår.

Jag vill ännu citera en ung finländsk konstnär. Hon sade som följer: "Konstnärens ekonomiska situation är så udda jämfört med så gott som alla andra yrken att det är svårt att göra sig förstådd hos olika instanser, från arbetslöshetskassor till skattemyndigheter. Vi är en kategori som faller utanför de gängse definitionerna inom de byråkratiska systemen eller så placeras vi in i en kategori som inte motsvarar vår verklighet, typ privatföretagare."

Momsskyldigheten kommer tyvärr bara att förstärka denna olyckliga inställning hos myndigheterna. Det är ytterst viktigt att en helhetsbedömning görs av konsekvenserna av att momsbelägga konstverk. Hur stor blir den faktiska nettoeffekten på statskassan i slutändan, när kontaktytan mellan konstnärer och uppköpare kringskärs och de sociala bieffekterna skall finansieras.

Fru talman! Riksdagen får ett utmärkt tillfälle att återkomma till dessa frågor den 17 oktober i aktualitetsdebatten om konstens samhälleliga betydelse.

Rouva puhemies! Aivan yleisesti voidaan sanoa, että taiteilijamme ovat monissa tapauksissa taloudellisesti tiukoilla ja pystyvät harvoin elättämään itsensä taiteellisella toiminnallaan. He ovat suuressa määrin riippuvaisia eri apurahoista ja avustuksista ja sopivat harvoin sosiaalilainsäädännön ja työttömäksi joutuneita koskevan säännöstön piiriin. Eräissä tapauksissa viranomaiset ovat halunneet rinnastaa heidät yksityisyrittäjiin, mikä tuskin vastaa todellisuutta. EU-maihin vertailtaessa on ilmeistä, että meidän taiteilijoillamme on paljon pienemmät ja vaikeammin työstettävät markkinat tuotteilleen kuin heidän kollegoillaan Manner-Euroopassa.

Kuitenkin taide on välttämätön osa myös meidän maamme kulttuurielämää, minkä vuoksi yhteiskunnallamme on laaja koulutustarjonta taiteen harjoittamisen eri muodoille, eikä vähiten akateemisella tasolla. Näin on varmasti hyvä, mutta meidän tulee olla myös tietoisia siitä todellisuudesta, jonka taiteilijamme kohtaavat koulutuksensa päätettyään. Kukaan ei kai halua lähettää heitä elämään kerjäläisen sauva kädessä.

Nopeasti luettuna näyttää siltä, että hallituksen esitys perustuu hyvin tarkoin EU:n direktiiviin ja EY-tuomioistuimen sitä koskevaan tulkintaan. Haluan kuitenkin kehottaa valtiovarainvaliokuntaa ja myös sivistysvaliokuntaa tarkistamaan, ettei hallitus joiltakin osin ole ollut paavillisempi kuin paavi itse tuomioistuimen päätöstä noudattaessaan. Olisi näet toivottavaa, että alhaisinta verokantaa voitaisiin soveltaa myös gallerianpitäjien toimintaan. Näyttää ainakin siltä, että 6 ja 8 prosentin verokantoja voidaan soveltaa eräissä muissa EU-maissa myös gallerianpitäjien osalta.

Muun muassa Ruotsista saadut kokemukset ja maamme gallerianpitäjien ennakkoreaktiot antavat aiheen olettaa, että osa gallerianpitäjistä tulee lopettamaan toimintansa tämän uuden lainsäädännön johdosta. Eräässä äskettäin esitetyssä tv-ohjelmassa neljä gallerianpitäjää ilmoitti lopettavansa toimintansa. Yksi Helsingin parhaista gallerioista Kenetti sisältyy tähän neliapilaan. Gallerioiden määrän väheneminen vaikeuttaisi entisestään taiteilijoiden mahdollisuuksia saada teoksiaan näytteille ja niille menekkiä.

Saksasta ja Italiasta saadut kokemukset osoittavat myös, että on erilaisia tapoja kiertää veroa. Soisin taiteilijoille luovan mielikuvituksensa suuntaamisen taiteen luomiseen sen sijaan, että he näkisivät vaivaa "luovan taidonnäytteen" myymisestä, johon ilmeisesti ei kohdistuisi veroa, kuten lopputuotteeseen, taideteokseen.

Haluan myös kiinnittää huomiota siihen, että taiteen luominen ei ole ennakoitavissa oleva prosessi, joka tuottaisi säännöllisiä myyntituloja. Tämän vuoksi on täysin sattumanvaraista, ylittävätkö taiteilijan myyntitulot jonakin vuonna arvonlisäverovelvollisuuden rajan vai alittavatko ne sen. Sehän olisi tämän lakiesityksen mukaan 8 500 euroa vuodessa. Tämän heilahtelun vuoksi on tärkeää luoda kohtuulliset mekanismit, jotta eri verotusvuosien erot voidaan tasoittaa.

Haluan myös lainata erästä nuorta suomalaista taiteilijaa. Hän sanoi seuraavasti: "Taiteilijan taloudellinen tilanne on niin erilainen lähes kaikkiin muihin ammatteihin verrattuna, että on vaikea tulla ymmärretyksi eri tahoilla työttömyyskassoista veroviranomaisiin. Me olemme joukko, joka jää vakiintuneiden määritelmien ulkopuolelle byrokraattisissa järjestelmissä, tai sitten meidät sijoitetaan ryhmään, joka ei vastaa meidän todellisuuttamme, kuten esimerkiksi yksityisyrittäjiin."

Arvonlisäverovelvollisuus tulee valitettavasti vain vahvistamaan tätä viranomaisten onnetonta asennoitumista. On äärimmäisen tärkeää tehdä kokonaisarvio taideteosten arvonlisäverotuksen vaikutuksista. Miten suureksi loppujen lopuksi muodostuu nettovaikutus valtion kassaan, kun taiteilijoiden ja taide-esineitä ostavien välistä kontaktipintaa kavennetaan ja sosiaaliset sivuvaikutukset rahoitetaan?

Arvoisa puhemies! Eduskunnalla on oivallinen tilaisuus palata näihin asioihin taiteen yhteiskunnallisesta merkityksestä lokakuun 17. päivänä järjestettävässä ajankohtaiskeskustelussa.

Kari Uotila /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Ensin pari sanaa menneestä. Viime keskiviikon Helsingin Sanomat uutisoi suurimpien oppositiopuolueiden näkemyksiä budjetista, ja mieleen jäi erityisesti pääoppositiopuolueen Suomen keskustan ryhmän puheenjohtajan, ed. Pekkarisen kannanotto siitä, että tämä ja edellinen Lipposen hallitus ovat liikaa tukeutuneet taloudelliseen kasvuun eivätkä ole varautuneet tähän notkahdukseen ja sen vuoksi työttömyystilanne on niin paha kuin se on.

On totta, että työttömyys on erittäin kova haaste tällä hetkellä, mutta jos ajatellaan niitä teoreettisia malleja, joilla olisi näiden 7 vuoden aikana pystytty varautumaan suuremmin, esimerkiksi suuremmalla finanssipoliittisella liikkumavaralla, työllisyyden hoitamiseen, niin vaihtoehtoja on tietysti esimerkiksi kolme. Olisimme lyhentäneet valtion velkaa hitaammin kuin nyt on lyhennetty, sallineet suuremman velkaantumisasteen, sallineet suuremmat velanhoitomenot vuosittain jne. Minusta tämä ei ole perusteltua eikä tätä ole oppositiokaan hyväksynyt, vaan oppositio on moneen kertaan viitannut liian korkeaan valtion velkaantumisasteeseen ja myöskin edellyttänyt siitä eroon pääsemistä.

Toinen vaihtoehto olisi tietysti ollut se, että olisimme pitäneet verotuksen ennallaan emmekä olisi tehneet niitä veronkevennyksiä, joita näiden kahden vaalikauden aikana on tehty, ja sillä tavalla kireämmällä verotuksella tuoneet liikkumavaraa valtion talouteen ja julkiseen talouteen. Ei tämäkään oikein keskustaopposition näkövinkkelistä tunnu uskottavalta vaatimukselta, koska hyvin voimakkaasti keskusta on arvostellut Suomen korkeaa bruttoveroastetta ja sitä, että meillä verotetaan liikaa niin yrityksiä kuin työntekijöitä, eläkeläisiä jne.

Kolmas näkökulma on, että olisimme näiden kahden vaalikauden aikana luopuneet niistä vähäisistäkin parannuksista, joita hyvinvointiyhteiskuntaan on tehty tulonsiirtojen korotuksen osalta tai palvelujen parantamisen osalta, ja säästäneet nämä rahat ehkä varautumiseen tähän tällä hetkellä todellisuudessa vallitsevaan taloudelliseen notkahdukseen. Olisiko ollut hyväksyttävää tai toivottavaa keskustaoppositionkaan mielestä se, että emme olisi korottaneet kansaneläkkeitä, emme olisi korottaneet työttömyysturvaa, emme olisi hyväksyneet lakia esiopetuksesta, poistaneet eläkeläisten ylimääräistä sairausvakuutusmaksua jne?

Yhteenlaskettuna itse asiassa ne keinot, joilla olisi erityisesti pystytty lisää liikkumavaraa tähän tilanteeseen saamaan, eivät ole olleet helppoja hallitukselle, mutta ei kovin uskottavaa vaihtoehtoa niiden toteuttamiseen tietysti ole myöskään oppositiolta tullut. Totta on tietysti se, että sekä veronkevennysten suhteen että myöskin uudistusten suhteen ja niiden kohdistamisen suhteen hallituksen sisällä on ollut koko ajan näiden 7 vuoden aikana erilaisia käsityksiä.

Toiseksi, rouva puhemies, kun esimerkiksi ed. Kekkonen laajasti puhui globaalista taloudesta ja sen tilanteesta, siitä ihan muutama sana.

On tullut vähän jo tavaksi erityisesti USA:n talouden osalta todeta, että seuraavalla puolivuotiskaudella se kääntyy tuntuvaan nousuun. Tätä nyt on odotettu aika monta puolivuotiskautta. Se on vain nihkeätä ja nihkeänä se tuntuu edelleen säilyvän. Nyt siellä valtiovarainministeri totesi, että rahaa on ja sotaakin voitaisiin ainakin taloudellisten voimavarojen puitteissa käydä. Samaan aikaan kuitenkin Amerikan keskuspankin pääjohtaja esitti hyvin synkkiä näkymiä siitä, mikä on USA:n todellinen taloustilanne. Ei ole ollenkaan varmaa, että USA:n talous lähtee vielä sillä seuraavallakaan puolivuotiskaudella kovin jyrkkään nousuun, kun se on niin monta pettymystä tuottanut tähänkin asti. Siihen on monia syitä, erityisesti amerikkalaisten kuluttajien uskon hiipuminen, koska eräällä tavalla heidän taloudellinen asemansa on heikentynyt huomattavasti erityisesti pörssikurssien huomattavan ja hyvin pitkäaikaisen laskemisen vuoksi. Mitä maailmalla muuta on, niin aika pieniä ovat ne merkit, mitä elpymisestä globaalilla tasolla on. Tässä samassa joukossa ovat tietysti Eurooppa ja Euroopan unionin maat ja euroaluekin.

Tämä liittyy ja heijastuu Suomen tilanteeseen. Sitä silmällä pitäen, mikä on sitten taloudellinen tilanne meillä ja Euroopassa ja laajemminkin tällä hetkellä, sitä tilannetta vasten pitää tietysti arvioida tämän budjettiesityksen finanssipoliittista linjaa. Onko se neutraali, niin kuin monet asiantuntijat sanovat, että se on lähes neutraali? Jotkut näkevät sen hyvin lievästi elvyttävänä viitaten siihen hienoiseen veronkevennykseen, joka budjettiin sisältyy.

Nyt on tilanne kuitenkin se, että vaikka tämä suhteellisen optimistinen bruttokansantuotteen kasvuarvio, 2,8 prosenttia, toteutuisikin ensi vuonna — korostan, että varsin monet tahot pitävät sitä aika optimistisena kasvuarviona — niin työttömyyden suhteen menemme ikävä kyllä alaspäin. Tähän on selkeä syy. Tämä notkahdus on luonut tällaista pattitilannetta työmarkkinoille vahvojen taseiden vuoksi, ja minusta aivan järkevän suhtautumistavankin vuoksi yritykset ovat pitäneet työvoiman sisällä yrityksissä eivätkä ole päästäneet sitä työmarkkinoilta ulos, lomauttaneet, irtisanoneet vielä suuressa määrin. Mutta tämä on johtanut siihen tilanteeseen, että vaikka talous tässä vielä syksyn aikana ja talven aikana lähtisikin varsin ripeäänkin kasvuun, on odotettavissa, että työttömyyspiikki, työttömyyden kasvu, laahaa perässä. Uskallan todeta, että kun kohti maalisvaaleja mennään, niin vaikealta kuin se ehkä meistä hallituspuolueiden kansanedustajista saattaa tuntuakin, tosiasiassa maalisvaaleja kohti mennään kasvavan työttömyyden näköalassa juuri sen vuoksi, että työttömyyden sykli on tästä taloudellisesta syklistä jonkin verran jäljessä.

Kun tätä taustaa vasten ajatellaan budjetin finanssipoliittista linjaa, minusta sen pitäisi olla elvyttävämpi. Se ei saisi olla niin neutraali kuin se on. Elvyttämisessähän on tietysti kaksi vaihtoehtoa: veroelvytys ja muunlainen finanssipoliittinen elvytys. Vasemmistoliitto budjettiriiheen valmistauduttaessa, budjettiriihessä ja myöskin vielä koko sen jälkeisen ajan on kritisoinut veronkevennyksiä. Meillä on ollut siihen vankat perusteet, koska olemme nähneet, että veronkevennykset syövät pohjaa hyvinvointivaltion rahoituspohjalta. Toisaalta tietysti voidaan sanoa, että veronkevennyksillä on kotimarkkinoita elvyttävä vaikutus, kun ihmisille tulee pikkasen euroja lisää taskuun. Mutta jos sen mitalin toinen puoli on huoli siitä, mitä tapahtuu esimerkiksi kunnallisille palveluille, terveydenhoitopalveluille jne., niin se kotimarkkinoiden positiivinen reaktio ei ole ollenkaan yksiselitteinen. Sen vuoksi en ole hakemassa tässä lisäelvytystä veronkevennysten kautta.

Nythän on sanottu, että tuloratkaisuun liittyen on jätetty verotukseen kevennysvaraa tai on varauduttu veronkevennyksiin, mikäli saadaan maltillinen ja laaja tulopoliittinen ratkaisu neuvoteltua. Voi olla, että jonkin verran paukkuja, veronkevennysvaraa, voidaan siihen tarkoitukseen käyttää, mutta tietysti työmarkkinaratkaisulle voidaan silotella tietä muillakin tavoilla. Voidaan sopia laadullisista asioista työmarkkinoihin liittyen.

Itse asiassa viime aikoina on noussut esiin myös se, mikä on todellinen irtisanomiskynnys suomalaisilla työmarkkinoilla. Erityisesti tämä koskee sellaisia kansainvälisiä yrityksiä, joilla on yksiköitä sekä Suomessa että muualla EU-alueella. Tämä on paljastanut sen, että itse asiassa, kun monet työnantajien edustajat ja edustajat oikealta laidalta väittävät, että irtisanomissuoja, irtisanomiskynnys, on Suomessa kovin korkea ja on vaikea päästä työntekijöistä eroon, niin tämä ei välttämättä kyllä pidä paikkaansa kahdestakaan syystä. Uusi työsopimuslaki ja muut uudistukset ovat lyhentäneet neuvotteluaikoja, ovat lyhentäneet irtisanomisaikoja. Niillä on tavoiteltu sitä varmuutta, että kynnys palkata lisää työväkeä olisi madaltunut. Tämä on varmasti toteutunut. Mutta samaan aikaan kansainvälisesti vertaillen itse asiassa meillä on aika halpaa päästä joukkomitassa työntekijästä eroon esimerkiksi siinä tilanteessa, kun joku yksikkö päätetään kokonaan lopettaa. Euroopan mittakaavassakin on ... (Puhemies koputtaa) — Kymmenen minuuttiako oli?

Kiitoksia, rouva puhemies! — Euroopan mittakaavassakin on tietysti aika hurja tilanne. Jos jonkun teollisuusyksikön tai muun yritysyksikön sulkeminen jossakin maassa ei johdukaan siitä, että se yksikkö olisi taloudellisesti kannattamaton, sen tuottavuus olisi alhainen tai olisi jotakin tällaista taloudellis-tuotannollista syytä, vaan sen yksikön lopettamisperuste tuleekin siitä, että siinä maassa, missä se sijaitsee, on halvempi päästä joukkomitassa työntekijöistä eroon, tällaisia asioita pitäisi minun mielestäni tupopöydässä nostaa myöskin esiin.

Sen sijaan veroelvytyksen sijaan kannatan kyllä lämpimästi sitä, että työttömyyden torjuntaan todella satsattaisiin nyt. Silloin se tarkoittaa selkeästi lisäpanostuksia työllistämistoimiin, koulutukseen jne. Myöskin infran rakentamiseen voitaisiin suunnata. En hae sellaisia ratkaisuja, jotka pysyvästi rasittavat valtiontaloutta ja julkista taloutta, jotka luovat pitkälle tulevaisuuteen menopaineita, mutta tällaisia määräaikaisia elvyttäviä keinoja on syytä kaivaa esille, ja sen puolesta toivon, että tässä eduskunnassa, kun budjetin käsittelyä valtiovarainvaliokunnassa ja sen eri jaostoissa jatketaan, niin siihen tulisi tukea myöskin kautta linjan.

Vielä pari kommenttia, arvoisa puhemies. Ihan lopuksi yhdyn siihen kritiikkiin, jota täällä on monen liikuntaihmisen taholta esitetty veikkausvoittovarojen kohtelusta suhteessa budjettivaroihin koskien liikunnan tukemista. Se on todella härskiä, se on tahallista kiusantekoa eduskuntaa kohtaan, että eduskunnan tahtoa ei näissä asioissa noudateta. Se on suorastaan käsittämätöntä. Siihen kritiikkiin yhdyn täysin.

Kun täällä äsken ed. Lax puhui taiteilijoiden työn arvonlisäverolle laittamisesta, niin kyllä tietysti myöskin toivon, että sekä sivistys- ja tiedejaostossa että sivistysvaliokunnassa tämä asia todella pohdittaisiin ja katsottaisiin, onko järkevää taiteilijoiden asemaa heikentää, niin kuin ainakin ed. Laxin puheen mukaan näytti hyvin vahvasti olevan käymässä.

Markku  Markkula  /kok:

Arvoisa puhemies! Budjetin lähetekeskustelussa on aivan erityisesti kannettu huolta suomalaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta ja sen tulevaisuudesta. Haluan aivan erityisesti korostaa sitä, että vielä enemmän olisi pitänyt kantaa huolta siitä, miten suomalainen yhteiskunta saa lisää tuloja, miten valtio saa lisää tuloja, jotta se voi kehittää hyvinvointipalveluja ja jotta se voi kehittää koulutusta, jotta valtio voi selkeästi investoida yhä enemmän meidän suomalaiseen perustutkimukseemme ja myös yleensäkin tutkimus- ja tuotekehitystoimintaan. Vain lisätulojen kautta me kykenemme vahvistamaan suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perustaa, korjaamaan sen eräitä rakenteellisia heikkouksia ja kannustamaan kansalaisia voimaan hyvin, tekemään ahkerasti töitä ja nauttimaan elämästä.

Tätä kautta on todella tärkeää, että eduskunta tässä budjettikäsittelyssä, vaikka kuinka on vaalivuoden budjetin määrittely, menee myös näihin tulopohjan pitkäjänteisiin peruskysymyksiin katsomaan, että tuloja ei voi saada aikaiseksi vain sillä, että verotus pidetään niin korkealla kuin mahdollista. Verotus on jos mikä tänä päivänä globaali kysymys, ja nimenomaan EU:n sisällä kysymys, jossa meidän pitää pitää huolta kilpailukyvystämme, siitä, että Suomi myös verotuksellisesti houkuttelee ensinnäkin omia osaavia ihmisiämme pysymään Suomessa, mutta houkuttelee lisää myös kansainvälisiä osaavia ihmisiä eri puolilta maailmaa tulemaan Suomeen, asumaan ja elämään täällä, olemaan osa suomalaista tieto- ja osaamisyhteiskuntaa ja antamaan oman panoksensa globaalin kehityksen hyväksi. Tässä mielessä tämä verotuskysymys ei ole niin yksinkertainen kuin täällä useissa puheenvuoroissa on annettu ymmärtää vastustamalla verojen keventämistä.

Suomalaiseen yhteiskuntaan kohdistuu tulevaisuudessa hyvin suuria kustannuspaineita useista syistä. Näitä syitä ovat muun muassa ikääntyminen, terveydenhuollon, sosiaalitoimen ja koulutuksen kustannuspaineet. Korostan, että siellä on selkeitä kustannuspaineita, koska esimerkiksi koulutoimen kehittämistä ei voi hoitaa vain sillä, että palkattaisiin lisää opettajia, vaan kustannuspaineet on ratkottava menemällä rakenteelliseen kehitystyöhön, jossa opettajien keskinäistä yhteistyötä lisätään, jossa yhteistä oppimateriaalityötä lisätään, ja tätä kautta opettajan työ muuttuu hyvin merkittävästi. Näihin kysymyksiin kustannuspaineiden alla on myös paneuduttava.

Kustannuspaineet johtuvat tietenkin hyvin luontevasti myös monikulttuurisuuden lisääntymisestä, infrastruktuurin ja turvallisuuden vaatimista lisäinvestoinneista. Tämän tyyppisiin kysymyksiin tarvitaan tietyiltä osilta suoraa, kunnollista, riihikuivaa rahaa, mutta tarvitaan myös toimintakonseptien, toimintamallien uudistamista ja tarvitaan asenteellista vaikuttamista siihen, että suomalaisessa yhteiskunnassa yhä enemmän korostetaan taas uudella tavalla yhteisvastuuta, sitä vastuuta, joka kaikilla on ja aivan erityisesti vanhemmilla on omista lapsistaan kotona.

Samanaikaisesti myös julkinen tulokertymä on paineiden alainen. Veroja, nimenomaan tuloverotusta on pakko alentaa tuossa aiemmin mainitsemistani eurooppalaisista kehitystrendeistä johtuen, ja lisäksi eurooppalaisten toimintojen harmonisointi pienentää monia perinteisiä verotuslähteitä, kuten autojen osalta on viime päivinä todella huomattu ja keskustelua käyty. Nyt niihin veroalennuksiin tältäkin osin on pakko mennä. Alkoholin ja tupakan verotus tulee kiistatta lähivuosina laskemaan. Jos tässä valossa mietin, mitkä ovat ne avainalueet, joihin Suomen menestyminen lähivuosina on pakko rakentaa, niin ensinnäkin on selkeää, että meidän pitää kyetä nyt aikaansaamaan edelleen monia muita kilpailijamaitamme nopeampaa kasvua, siis ennen kaikkea työn tuottavuuden kasvua. Mutta myös koko bruttokansantuotteen kasvuvauhti on ollut erittäin suotuisa Lipposen hallitusten politiikan seurauksena ja osittain siitä politiikasta myös riippumatta ottaen huomioon kokonaisglobaalin kehityksen. Joka tapauksessa Lipposen hallitusten aikana tämä bruttokansantuotteen kasvu on ollut todella erinomaisen korkea.

Toinen osa-alue on hyvinvointiyhteiskuntamme kustannustehokkuuden parantaminen, jonka ennen kaikkea tulee tapahtua ottamalla uudenlaisia toimintamalleja, rakenteita käyttöön, korostamalla sosiaalisia innovaatioita, hallinnollisia innovaatioita, joissa teknologia on yhtenä keskeisenä tekijänä, mutta ei suinkaan ainoana tekijänä mukana.

Kolmas osa-alue on yleensäkin innovatiivisuuden lisääminen, aivan erityisesti nimenomaan aluekehityksessä. Alueiden tasa-arvoisen kohtelun kannalta on aivan keskeistä, että ihmiset ja organisaatiot, yhteisöt alueella kykenevät yhä enemmän ja selkeämmin tunnistamaan alueiden omat vahvuudet ja kykenevät sitten määrätietoisen politiikan tuloksena vahvistamaan edelleen näitä vahvuuksiaan, poistamaan harkiten sellaisia heikkouksia, jotka on järkevä poistaa, jotka on mahdollista poistaa. Tätä kautta saamme aikaan toivottua tulokehitystä.

Miten tässä valossa sitten budjetin yleinen kehitysnäkymä, miltä se näyttää? Se näyttää siinä mielessä hyvältä, että menojen kehitys on edelleen kyetty pitämään varsin hyvin kurissa. Liki 36 miljardin euron loppusumma on todella valtavan suuri, mutta tähän sisältyy lievästi elvyttäviä toimenpiteitä. Tämä budjetti sisältää eduskuntaryhmien sopimat hyvinvointipanostukset, mutta kyllä täällä kiistatta on monia sellaisia kehitettäviä, korjattavia kohtia, joihin nyt eduskuntatyössä on paneuduttava.

Haluan kuitenkin korostaa myös sitä, että meidän velkojemme korot ovat edelleen erittäin korkeat. Velkojen korkoihin tämä valtion budjetti ensi vuodelle varaa 3,6 miljardia euroa, siis suuruusluokaltaan 10 prosenttia budjetin kokonaisuudesta. Jos meillä ei noin suurta korkopainetta olisi, niin voisimme hoitaa monia tulevaisuusasioita, koulutukseen liittyviä asioita, kouluja kuntatasolla, voisimme hoitaa niitä paljon enemmän. Voisimme satsata paljon selkeämmin, merkittävämmin meidän terveydenhuoltojärjestelmämme kehittämiseen jne.

Globaalisti on kuitenkin sanottava, että tietenkin, vaikka nyt tämänkin budjetin suhdanne-ennuste on varsin positiivinen viime ja tämän vuoden heikkouksien jälkeen, silti globaalisti tähän sisältyy edelleen erittäin suuria ongelmia ja epävarmuustekijöitä ennen kaikkea Yhdysvaltain toiminnan ja politiikan seurauksena ja siellä olevista monista eri tekijöistä johtuen. Suomi informaatio-, tietoyhteiskuntana on pärjännyt varsin hyvin, mutta nyt pitäisi edelleen katsoa, että meidän on pakko investoida osaamiseen, jotta me todella siirtyisimme lähivuosina yhä tietoisemmin osaamisyhteiskunnaksi. Viime viikkoina on kritisoitu aika paljon uutta taloutta ja sitä analysoitu mediassa varsin pinnallisesti, mitä uudessa taloudessa on tapahtunut. Haluan kuitenkin korostaa, että nimenomaan me olemme pärjänneet tieto- ja viestintätekniikkavälineiden ja -palveluiden tuottajana erinomaisen hyvin. Ongelmana on ennen kaikkea se, että tietotekniikan vaikutusta ei ole osattu vielä riittävästi soveltaa tuottavuuteen erityisesti palvelualoilla ja julkisessa hallinnossa.

Tuottavuuden osaltahan meidän perinteinen teollisuutemme on uudistunut jopa erinomaisen hyvin. Suomalaiset teollisuuslaitokset ovat parantaneet tuottavuutta erittäin hyvin. Mutta tämä vastaava kehitys ei vielä, korostan vielä, näy palvelusektorilla ja julkisessa hallinnossa nimenomaan tuottavuuden parantamisena. Tämä on niin monimuotoinen kysymys, että ehkä siinä on myös meidän syytä odottaa tulevaisuusvaliokunnan raporttia Suomen tulevaisuuden kehitysnäkymistä. Tulevaisuusselontekokeskustelussa, joka tapahtuu muutaman kuukauden päästä 2015 tilanteesta, Tasapainoisen kehityksen Suomi, puhutaan varmasti näistä kysymyksistä paljon lisää.

Arvoisa puhemies! Haluan yhden asian nostaa tässä vielä esille: nimenomaan panostuksen tutkimus-kehitystoimintaan ja erityisesti siinä Tekesin rahoituksen. Tutkimus-kehityspanostuksen tulokset näkyvät nimenomaan pitkällä aikavälillä kilpailukyvyn ja talouskasvun vahvistumisena, ja on välttämätöntä saada julkisen teknologiarahoituksen määrä takaisin kasvu-uralle. Kansainväliset vertailut osoittavat kiistatta sen, että viime vuosikymmenellä Suomessa toteutettu tiede- ja teknologiapolitiikka on ollut onnistunutta. Julkisen sektorin tehtävänä on huolehtia erityisesti perusosaamisen vahvistumisesta, koulutuksesta ja suotuisasta innovaatioympäristöstä. Elinkeinorakenteen monipuolistamista on jatkettava tehostamalla tutkimustulosten hyödyntämistä sekä parantamalla yritysten perustamis- ja kasvuedellytyksiä.

Korostan sitä, että nyt, kun on tehty uunituoreita selvityksiä Tekesin alkuvuoden rahoituksesta, Tekesin puitteissa on jouduttu jättämään rahoittamatta lähes 600 hyvää ja haasteellista tutkimus- ja kehitysprojektia, mikä on enemmän kuin kertaakaan viimeisten 10 vuoden aikana. Ja lisäksi tietenkin suuri joukko projektiesityksistä on karsiutunut jo alustavissa keskusteluissa ja neuvotteluissa Tekesin asiantuntijoiden kanssa. Eli meillä on todella potentiaalia paljon, ja tämä tutkimus-kehitystoimintakokonaisuus pitää eduskunnan ottaa nyt hyvin vakavasti, koska tämä on ainoa keino, merkittävä keino varmistaa pitkäjänteinen, hyvä tulokertymä Suomessa, koska tätä kautta syntyy uusia työpaikkoja, tätä kautta henkilöverotuksen työtulot myös merkittävästi kasvavat, yhtiöverotus kasvaa ja silti Suomessa kyetään elämään, sanoisinko, edelleen hyvää, korkeatasoista elämää, nauttimaan siitä, että olemme suomalaisia, kykenemme viemään suomalaisuutta globaalisessa toiminnassa edelleen aktiivisesti eteenpäin.

Kari Uotila /vas (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Haluan kommentoida vain sitä kohtaa ed. Markkulan puheesta, kun hän tätä verokeskustelua ja vertailua ympäristöön teki. Täytyy muistaa, että vuosina 2000—2003, kun otetaan ensi vuosi mukaan, Suomen veroaste tulee laskemaan 3 prosenttiyksikköä. Hollannissa se laskee näinä vuosina 2 prosenttiyksikköä, Itävallassa se nousee yhden prosenttiyksikön ja monissa muissa EU-maissa veroasteen lasku on yhden prosenttiyksikön luokkaa. Kun tähän taustalle ottaa sen, että noin viisi vuotta sitten puhuttiin hyvin voimakkaasti Ranskan ja Saksan suurista veroremonteista, kymmenien miljardien silloisten, esimerkiksi D-markkojen veroremonteista, niin niissä on vedetty nyt selvästi takaisin ja näissä maissa on otettu maltillisempi linja. Tässä mielessä, vaikka meidän veroasteemme onkin vielä korkea ja paineita sen laskemiseen on, tämä laskukehitys on ollut kyllä aivan yllättävän positiivinen Suomen kannalta katsottuna näinä viime vuosina. Se kommentti, jonka (Puhemies koputtaa) haluan vielä sanoa, koskee tuottavuutta. Se ei ikävä kyllä ihan viime aikoina ole ollut parasta mahdollista.

Markku  Markkula  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On tärkeää, että niin ed. Uotila kuin muutkin paneutuvat verotuksen todellisiin vaikutuslukuihin, ja silloin on pakko tarkastella erilaisia ammattiryhmiä omina ryhminään ja vertailla näiden ammattiryhmien tilannetta eurooppalaisittain kaiken aikaa, todellisia tilanteita eikä vain sitä, onko yleinen veroaste laskenut yhden tai kaksi prosenttiyksikköä kahden, kolmen, neljän vuoden aikana. Tähän tarkasteluun tietenkin pitää ottaa kokonaisuudessaan innovaatiotoiminnan, innovatiivisuuden lisäämisen kannalta se, mikä on tietyn alueen houkuttelevuus, vetovoima kaiken kaikkiaan. Ne tekijät muodostuvat verotuksesta yhdeltä osin, mutta nimenomaan myös koulutuksesta, erilaisista harrastuspalveluista, kaikesta siitä, mitä ihmiselle ja hänen perheelleen on sillä alueella tarjota. Tällaisessa laajemmassa kokonaisuudessa myös tätä verotuskysymystä on tarkasteltava.

Kalervo Kummola /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esitys ensi vuoden talousarvioksi on oikean suuntainen. Alati jatkuva epävarmuus kansainvälisessä taloudellisessa tilanteessa on tosiasia, joka budjetista keskusteltaessa on pidettävä mielessä koko ajan. On viisasta, että talousarvioesityksen pohjalla on realistinen odotus ensi vuoden talouskasvusta.

Kasvua toki tänäkin vuonna on, vaikka esimerkiksi ed. Uotila puhui notkahduksesta. En tiedä, voidaanko puhua notkahduksesta niin kauan kuin kasvua kuitenkin on olemassa.

Valtion mahdollisuudet ohjata talouskehitystä ovat entistäkin rajallisemmat, mutta maltillinen, realistinen ja kansalaisia kannustava talousarvio on vankka perusta hyvinvointivaltiolle.

Täällä on puhuttu verotuksesta paljon. Esimerkiksi äskeinen keskustelu ed. Uotilan ja ed. Markkulan välillä osoittaa selvästi sen eron, mikä on vasemmistoliiton ja kokoomuksen välillä. Ed. Uotila, vaikka ansiotuloverotus on pudonnut Suomessa viime vuosien aikana, samaan aikaan esimerkiksi pääomatulojen verotus on noussut 4 prosenttiyksikköä, joka tarkoittaa noin 15:tä prosenttia. Samaten jos katsomme välillisiä veroja, tuskin voidaan mistään verojen alennuksesta puhua. Jos meillä ansiotuloverotuskaan ei laske, uskon, että on tosiasia lähivuosina, että yritykset suuntaavat entistä enemmän ulkomaille. Vaikka tässäkin talossa on esimerkiksi pääjohtaja Jorma Ollilan puheet monta kertaa leimattu uhitteluksi, uskon, että hän on aivan tosissaan ja mistään uhittelusta ei ole kysymys.

Muuten olen monessa asiassa ed. Uotilan kanssa samaa mieltä. Hän sentään tunnusti reilusti edustavansa hallituspuoluetta, mutta ed. Puhjon puheenvuorosta oli hyvin vaikea tunnistaa sitä, että myös hän todellisuudessa kuitenkin edusti puhujakorokkeella hallituspuoluetta.

Veronalennuksilla on monia positiivisia vaikutuksia. Kaikkein tärkein vaikutus tulevaisuutta silmällä pitäen on työnteon kannustavuuden lisääminen. Tämä on käytännössä ainoa keino saada kansantalouden kokonaiskakku kasvamaan. Tulevaisuuden budjetintekijöillä ei tule olemaan helppoa, ellei veronkevennyksiä toteuteta riittävän ajoissa. Kun julkisen talouden menopuolelle on ennustettavissa koviakin kasvupaineita esimerkiksi väestön ikääntymisen johdosta, on välttämätöntä hyödyntää kaikki keinot, joilla yhteisten hyvien asioiden rahoituspohja jatkossakin voidaan turvata. Hyvinvointivaltion rakentamiseen ja kehittämiseen ei riitä pelkkä hyvä tahto. Taloudellinen perusta on kaiken tämän perusedellytys.

On erittäin tärkeää, että tähänkin budjettiin on saatu pieni tuloveronalennus. Valitettavasti suurempaan ei tällä kertaa ollut mahdollisuuksia. Toivottavasti saamme maltillisen tuloratkaisun aikaiseksi tässä maassa ja sitä kautta voimme siinä yhteydessä palata veroihin ja suorittaa tuntuvamman alennuksen ehkä silloin. Suunta on joka tapauksessa oikea. Kansalaisten ostovoiman pienikin lisääntyminen tuo paljon kaivattua lisäpotkua erityisesti yksityiselle palvelusektorille, jonka mahdollisuudet tarjota uusia työpaikkoja lisääntyvät.

Veronalennuksen kohdistaminen myöskin kaikkiin tuloluokkiin on tärkeätä, vaikka siitäkin voimme olla eri mieltä. Esimerkiksi maamme tulevaisuuden kannalta ratkaisevan tärkeiden huippuosaajien pysyminen Suomessa ja uusien houkutteleminen on osittain tai aika laillakin riippuvaista verotuksen kohtuullisuudesta. Osaamisen ja ahkeruuden on oltava kannattavaa, ja niitä on valtiovallan syytä edistää myös veropolitiikan keinoin.

Arvoisa rouva puhemies! Tulonhankkimisvähennyksen enimmäismäärä nousee 460 eurosta 540 euroon ja kunnallisveron ansiotulovähennyksen enimmäismäärä 2 140 eurosta 2 300 euroon. Tämä on huomattavasti vähemmän kuin valtiovarainministeriö esitti ja siten parantaa kuntataloutta oleellisesti. Toisaalta suo siellä, vetelä täällä. Yksityisen henkilön kohdalta varmasti olisi ollut mieluisempi ratkaisu tämä valtiovarainministeriön esitys.

Sairausvakuutusmaksun nostamista ei tähän talousarvioesitykseen sisälly, ja hyvä niin. Eläkkeensaajien ylimääräisen sairausvakuutusmaksun vähittäinen poistuminen on lopullisesti toteutettu. Tätä oppositio on halunnut epäillä koko ajan, on puhuttu vaalikikoista ja muuta, mutta tähän ei ole uskottu. Nyt hallituspuolueet näyttävät, ja eduskunta ennen kaikkea, että lupaus pidetään.

Eilen saimme EY-tuomioistuimen päätöksen käytettyjen autojen verotuksen muuttamisesta. Se oli aika lailla odotettu päätös. Pikkuhiljaa varmasti päästään siihen, mutta ehkä olisi jo nyt ollut aika myöskin uusien autojen verotuksen kohdalla aloittaa asteittainen alentaminen. Suomalaiseen perinteeseen kuuluva autoilun himoverotus on muinaisjäänne ajalta, jolloin autoa pidettiin ylellisyytenä ja harvojen etuoikeutena. Nykyisin auto on useimmille perheille arkipäivää ja harvaanasutussa maassamme monille välttämättömyys, mutta sen kustannukset rasittavat ennen kaikkea verotuksellisista syistä aivan kohtuuttomasti tavallisia kansalaisia. On aivan selvää, että valtion on vaikea luopua aikoinaan keksitystä tuottoisasta verotuksen muodosta, vaikka aika onkin ajanut sen perusteiden ohi. Tästä huolimatta vähitellen olisi autovero meilläkin saatava lähemmäksi kohtuullista tasoa. Uskon, että valtion kassa täyttyisi yhtä lailla sitäkin kautta, koska autokanta uusiutuisi nopeammin. Se on jo kaiken kaikkiaan päässyt pahasti Suomessa vanhentumaan.

Tässä tilanteessa ei myöskään polttoaineveron nostaminen tunnu mielestäni kovinkaan järkevältä, sillä se kasvattaa nimenomaan kaikkien suomalaisten perheiden arkisia menoja. Mikäli polttoaineveroa nostetaan esitetyllä tavalla, pitäisi ainakin pitkiä työmatkoja tekeville ja syrjäseuduilla asuville perheille myöntää vieläkin suuremmat matkakuluvähennykset verotuksessa.

Sitten muutama sana liikenteestä: Meillä on ensi vuoden budjetissa liikenteelle markkoja enemmän kuin aikaisemmin muutamana viime vuotena, mutta taso on edelleen erittäin matala, jos verrataan huippuvuosiin. Etelän kolme suurta kohdetta syövät suurimman osan tulevista varoista: Kerava—Lahti-oikorata, Muurla—Lohjanharju-moottoritie sekä Vuosaaren satamahanke.

Mutta listalla odottelee edelleen ensimmäisenä Tampereen läntinen ohitustie, joka olisi välttämättä saatava mahtumaan jo ensi vuoden talousarvioon. Tämän hankkeen viivästyminen aiheuttaa tavattoman suuria hankaluuksia elinkeinoelämälle ja yksityisille kansalaisille hitaasti etenevän liikenteen vuoksi, suurista liikenneturvallisuuteen liittyvistä riskeistä puhumattakaan. Tampereen ohitustiellä on erittäin suuri merkitys paitsi pohjoiselle Pirkanmaalle myös Pohjanmaan maakunnille. Jo pelkästään työllistämisnäkökulmasta hanke on järkevä. Alueellisilta vaikutuksiltaan sitä voisi verrata Vuosaaren satamahankkeeseen.

Yhdyn niihin lukuisiin puheenvuoroihin myöskin veikkausvoittovaroista, joita täällä on pidetty. On eduskunnan tahdon vastaista, että kirjastomenojen siirtoa veikkausvoittovaroista budjettimenoihin ei aloitettaisi jo ensi vuonna. Uskonkin, että eduskunta jättää jälkensä ja merkkinsä tähän kohtaan budjettia.

Arvoisa puhemies! Ensi vuoden talousarviossa on pientä korjattavaa, ja monen edustajan mielessä ovat pitkät toivomuslistat. Ymmärrän hyvin esimerkiksi kovat paineet terveydenhuollon puolella. Siellä tietysti myöskään ei pelkästään rahalla kovin pitkälle päästä eteenpäin, vaan on syytä myöskin katsella ja tarkastella sitä rakennetta ja byrokratiaa, joka siellä vallitsee. Jaettavaa ei kuitenkaan kerta kaikkiaan ole tämän enempää. Yleisiltä linjoiltaan budjettiesitys on mielestäni nykyiset taloudelliset näkymät huomioon ottaen rakennettu realistiselle ja kestävälle pohjalle.

Teknologian kehittämiseen satsaamisesta en tällä kertaa puhunut, koska oletan, että seuraava puhuja, ed. Tiuri, keskittyy tähän aiheeseen.

Martti Tiuri /kok:

Arvoisa puhemies! Huomaan, että ed. Uotila, joka tarvitsisi vähän valistusta veroasioissa, on jo häipynyt, mutta ehkä hän voi lukea tämän esityksen sitten myöhemmin.

Suomessa verotuksen taso riippuu siitä, paljonko me tienaamme. Jos meillä on semmoisia töitä vähän enemmän, joista voidaan maksaa yhä parempaa palkkaa, ja meillä on semmoisia työntekijöitä, jotka ovat niin koulutettuja, että heille on se mahdollista maksaa, niin meidän palkkasummamme nousee paljon nopeammin kuin verotuksen tarvitsee nousta. Meillä Suomessa oli vielä pari vuotta sitten alemman ja ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita työelämässä joku 850 000. Parin vuoden kuluttua heitä on 1 200 000.

Kyllä kai koulutus nyt vaikuttaa siihen, että parempia palkkoja maksetaan heille kuin niille, joilla ei sitä koulutusta ollut. Vuonna 1996 suurin piirtein palkkasumma Suomessa oli vain noin 200 miljardia silloista markkaa. Nyt se on jo yli 300 miljardia ja euroina yli 50 miljardia. Jos pidetään huolta siitä, että näillä yhä paremmin koulutetuilla ihmisillä on mahdollisuus saada hyviä töitä, tämä palkkasumma nousee paljon nopeammin kuin reaalipalkat, jotka tietenkin keskimäärin nousevat pari prosenttia vuosittain. Mutta kun tulee paremmin palkattuja ihmisiä töihin, niin palkat nousevat paljon nopeammin. Sillä tavalla meidän palkkasummamme helposti nousee jo johonkin 400 miljardiin vanhaan markkaan tässä lyhyessä ajassa. Siitä saman verotulon saaminen kuin tällä hetkellä merkitsee, että verotus voi olla paljon alhaisempaa ja vielä on varaa, ei tarvitse ihan niinkään paljon laskea kuin laskelma tekisi mahdolliseksi, ja tulee jopa verotuloja lisää.

Siis hyvinvointiyhteiskuntaa ei voida tukea missään tapauksessa sillä tavalla, että vain verotusta pidetään mahdollisimman korkealla. Paljon tärkeämpää on, että meillä on mahdollisimman hyvin palkattuja töitä lisää. Siihen meidän koulutuksemme jo vastaa. Meillä koulutetaan lisää ihmisiä, joilla on parempaa tietoa maailmasta. Heitä yritykset ja julkinen valta voivat käyttää, että saadaan enemmän aikaan. Sitten meillä on lisäksi vielä mahdollisuus kehittää työpaikkoja, mutta siihen tarvitaan tutkimusta, tutkimustoiminnan kehittämistä. Koulutuspuolella on hankaluutena se, että on lisätty ict-alan koulutusta esimerkiksi teknillisissä korkeakouluissa. Muutama vuosi sitten otettiin 1 000, nyt otetaan 2 000 uutta opiskelijaa, mutta rahat ovat jääneet aivan vaatimattomiksi verrattuna siihen, mitä tarvittaisiin.

Koulutuspuolella on siis tämmöinen musta aukko, joka vaatii lisää rahaa erikoisesti korkeakoulukoulutukseen, mutta luultavasti myöskin ammattikorkeakouluille, jotta sielläkin taso saadaan nousemaan maailman huipulle, sitähän me nyt Suomessa edustamme ict-alalla. Tulevia aloja on vielä biotekniikka.

Tutkimuspuolella tilanne on ehkä vielä murheellisempi, koska jo kolme vuotta on Suomen Akatemian ja Tekesin rahat pidetty vakioina. Samaan aikaan yritykset ovat sijoittaneet tuotekehitykseen varmaan jo kaksinkertaisen määrän verrattuna siihen, mitä se muutama vuosi sitten oli. Samassa suhteessa olisi pitänyt lisätä myöskin perustutkimuksen ja soveltavan tutkimuksen varoja. Eihän yrityksillä millään riitä tietäviä ihmisiä eikä tietoja, jos ei niitä myös perustutkimuksen ja soveltavan tutkimuksen puolella kehitetä. Minusta tämä Lipposen hallitus on siinä kohdassa kyllä pahasti epäonnistunut, kun lisäksi on kysymys vielä aika vaatimattomista varoista.

Kaiken kaikkiaanhan Tekes ja Akatemia eivät taida käyttää miljardiakaan vanhaa markkaa näihin ja siihen saataisiin helposti jokin 10 prosentin lisä vuosittain valtion myyntituloista, joka olisi aivan järkevä sijoitus. Tämä minusta täytyy viimeistään uudessa hallitusohjelmassa korjata, mutta olen tähän budjettiinkin tehnyt jo pari aloitetta, joissa Tekesin varoja siirretään enemmän tutkimuksen ja tuotekehityksen myöntämisvaltuuksiin pois lainavaroista, joita Tekes ei välttämättä tarvitse niin paljon kuin niitä budjetissa on. Siinä on ennestään jo pieni muutos, mutta se on liian pieni, sitä on lisättävä. Sillä tavalla takaamme sen, että verotettavia tuloja, palkkasummaa, on Suomessa tulevaisuudessa entistä enemmän. Ihan ratkaisevaa on se, että tuo palkkasumma saadaan nousemaan, eikä se, että mahdollisimman paljon verotusta kiristetään. Päinvastoin verotusta pitää laskea, sillä tilanne Suomessa on se, että kun katsotaan tilastoja, niin näillä normaalipalkkaisilla ja matalapalkkaisilla aloilla meillä verotus on samaa luokkaa nykyään kuin EU-maissa keskimäärin. Mutta kun mennään Suomen teollisuutta ja tietämistä eteenpäin vieviin ihmisiin, niin heidän palkkojensa kohdalla verotus on jo useita prosenttiyksikköjä suurempi. Ei ole mitään järkeä vielä lisätä sitä progressiota, niin kuin keskustapuoluekin haluaa. Se vielä nopeammin johtaa siihen, että meillä yhä vähemmän on sitten niitä ihmisiä, jotka todella huolehtivat siitä, että Suomessa osataan ja luodaan uutta teollisuutta.

Minusta tämä verokeskustelu täällä on todella ollut yksipuolista. Siinä vain ajatellaan, että korkeat verot takaavat hyvinvointiyhteiskunnan. Ed. Uotila mainitsi, että Ruotsissa, ja oliko se Norjassa, verotus on juuri se, joka takaa hyvinvointiyhteiskunnan. Kyllähän Ruotsin hyvinvointiyhteiskunnan takaa se, että jo 150 vuotta sitten, kun suomalaiset vain kuokkivat vimmatusti suota, ruotsalaiset kehittivät jo separaattoreita ja kuulalaakereita ja dynamiittia ja muuta tavaraa ja sillä lailla saivat töitä aikaan, josta pystyttiin maksamaan paljon parempia palkkoja kuin suon kuokkimisesta. Sitä on Ruotsi jatkanut.

Tällä hetkellä Ruotsi käyttää tutkimus- ja tuotekehitysmenoihin jo 4 prosenttia kansantuotteesta, ja suurin osa siitä ei suinkaan ole teollisuuden, yritysten osuutta, niin kuin Suomessa tämä 3,6 prosenttia, vaan siellä valtion osuus on yli 40 prosenttia, kun Suomessa se on jo pudonnut 30 prosentin tienoille ja taitaa mennä siitä allekin. Jos tuijotetaan vain Ruotsin verotusta, silloin ei huomata, että siellä osataan tehdä arvokkaita töitä hyvin monella alueella. Suomi on toistaiseksi pärjännyt vasta ict-alueella. Se johtaa vauraampaan yhteiskuntaan, ja silloin siinä on mahdollisuuksia verojakin kerätä.

Valto Koski /sd:

Arvoisa puhemies! Totean, että valtioneuvoston budjettiesitys vuodelle 2003 merkitsee jatkoa Lipposen ensimmäisen hallituksen valitsemalle poliittiselle linjalle, uudelle yhteiskuntapolitiikalle. Samalla kun nyt muotoilemme käsittelyssämme olevan tulo- ja menoarvion avulla tulevaisuutta, voimmekin myös arvioida toteutettua politiikkaa, sitä, miten tämä uusi yhteiskuntapolitiikka on vastannut ajan haasteisiin. Lipposen toisen hallituksen finanssipoliittisella linjalla, jolla hallitus ilmoitti pyrkivänsä tiukan budjettipolitiikan avulla siihen, että vaalikauden kuluessa valtion talouteen syntyy rakenteellinen kansantaloudellinen tilinpidon mukainen rahoitus ja valtionvelka supistuu siten, että se olisi vaalikauden päätteessä alle 50 prosenttia bruttokansantuotteesta, tällä oli tarkoitus luoda liikkumatilaa suhdannevaihteluiden ja väestön ikääntymisen aiheuttamiin tulevien vuosien rahoitus- ja menopaineisiin.

Hallitusohjelma toteaa, että valtion menot pidetään koko vaalikauden ajan reaalisesti enintään vuoden 1999 varsinaisen talousarvion tasolla, ja tämän sanottiin edellyttävän säästäväisyyttä valtiontalouden hoitamisessa. Lisäksi hallitus ilmoitti varautuvansa vaalikauden aikana 10—11 miljardin markan suuruiseen tulovero- ja sosiaalivakuutusmaksuperusteisiin kevennyksiin, mikä edellytti talouskasvun jatkumista vahvana, maltillisia tulopoliittisia ratkaisuja ja verorakenteen kehittämistä. Hallitusohjelman mukaan veronalennukset kohdistetaan ansiotulojen verotukseen ja sosiaalivakuutusmaksujen alentamiseen.

Totean, että tämä hallituksen vuonna 1999 määrittelemä linja on pitänyt varsin hyvin. Veronkevennysten osalta jopa niin hyvin, että se on antanut aiheen arvostella kevennysten mittasuhdetta ja tarpeellisuutta sekä kevennysten vaikutusta hyvinvointipalvelujen ylläpitämiseen. Veronkevennysten ohella on myös syytä muistaa, että hallituksen vakaan talouspolitiikan seurauksena korkojen lasku ja vakaus ovat merkinneet merkittävää tulonlisää kansalaisille ja erityisesti velallisille. Suurin merkitys korkopolitiikalla yksityisen kansalaisen kannalta lienee asuntopolitiikassa, unohtaa ei tietenkään sovi myöskään korkopolitiikan vaikutusta elinkeinoelämälle.

Vuoden 2003 tulo- ja menoarvion valmistelua leimaavat, niin kuin täällä on aikaisemmissakin puheenvuoroissa todettu, monet epävarmuustekijät, joilla toteutuessaan voi olla laajakantoisia merkityksiä. Viittaan epävarmuuteen Irakin tilanteessa, joka pahimmassa tapauksessa moninkertaistaa ongelmia muun muassa raakaöljyn hinnankorostusten kautta. Jos tällainen ennuste toteutuu, maailma kohtaa sen lisäksi tilanteessa, jossa on merkkejä muutenkin talouskehityksen suunnan laskusta.

Yksi maamme talouspolitiikan vakauteen vaikuttava tekijä on ollut koko Lipposen hallituskaudella tulopolitiikka. Varmuutta siitä, miten jatkossa onnistutaan tämä talouden tukipilari pitämään pystyssä, ei tällä hetkellä ole. Sekin luo epävarmuustekijöitä tulevaisuuden suhteen. Muun muassa näistä syistä on mielestäni syytä jatkaa hallituksen valitsemaa finanssipoliittista linjaa ja varautua siten ottamaan vastaan uudet haasteet. Finanssipolitiikan avulla voidaan varautua myös tilanteeseen, jossa väestön huoltosuhteen muutokset vaativat yhä enemmän yhteiskunnan panostuksia. Merkittävää on, että Lipposen hallituskausilla budjetteja ei ole tehty vaalibudjeteiksi, ja samaa on sanottava myöskin nyt käsittelyssä olevasta budjetista, vaikka vaalit toisen kautta houkuttelisivatkin tähän. Nyt ei ole kysymyksessä vaalibudjetti, vaan johdonmukainen jatko sille hallituspolitiikan linjalle, joka aikanaan valittiin.

Arvoisa puhemies! Haluan todeta, että Lipposen hallituksen politiikan seurauksena Suomi voi yleisesti ottaen varsin hyvin. Monista lamakauden vaikeuksista on selvitty ja voidaan katsoa luottavaisesti tulevaisuuteen. Käsittelyssämme olevassa budjettikirjassa tarkastellaan asioita kuitenkin paljolti makrotason näkökulmasta. Elävässä elämässä asiat ovat kuitenkin toisenlaisia. Siksi on totuuden nimissä syytä todeta, että yleisestä hyvinvoinnista huolimatta yksilötasolla ratkaistavaksi on jäänyt monia ongelmia. Useimmat niistä liittyvät työttömyyteen, terveydenhuoltoon, sosiaaliseen hyvinvointiin ja niin edelleen. Jos hyväksymme, että kansalaisten hyvinvointi liittyy pitkälti heidän mahdollisuuteensa saada elantonsa ja toimeentulonsa työstä, on pakko tunnustaa, että vielä tänäänkään se ei ole kaikille kansalaisille todellisuutta monista käyttöön otetuista keinovalikoimista huolimatta. Tämä kuvannee samalla, miten ongelmallisen asian kanssa olemme olleet tekemisissä, kun olemme koettaneet etsiä keinoja paremman työllisyyden aikaansaamiseksi. Korkea työllisyys on talouspolitiikan onnistumisen kannalta keskeinen tekijä, siksi se on haaste erityisesti nyt, kun merkkejä jonkin asteisesta taantumasta on olemassa. Kannattava yritystoiminta, täällä jo aikaisemmin esille tuotu tutkimus, kehityspanokset, tuottavuuden lisääminen ja tuotekehitys yleensä ovat välttämättömiä, mutta myös yksityisen yritystoiminnan lisäksi julkishallinnon osalta, josta aika vähän on kuitenkin ollut puhetta.

Työttömyyden lisäksi katson suureksi ongelmaksi nuorisomme käytösmuutokset. Lisääntynyt yhä nuorempia ikäluokkia koskettava alkoholin käyttö, huumeongelmat, nuorisorikollisuus, mielenterveysongelmat ja niin edelleen muistuttavat meitä nuorisomme kokemasta ahdistuksesta. Mistä tällainen muutos johtuu, hakee osittain vielä vastauksia. Eikä keinovalikoima ongelmien hoitamiseksikaan ole itsestäänselvyys. Maamme terveydenhuollossa on monia ongelmia, joihin haetaan ratkaisuja, muun muassa Kansallinen terveydenhuoltoprojekti pyrkii löytämään vastauksia tähän. Myös sosiaalitoimen puolella on ongelmia, joihin on löydettävä aikaan kuuluvia ratkaisuja.

Arvoisa puhemies! Kansanedustajan kannalta talousarvion käsittelyyn liittyy mielestäni monia ongelmia. Yleisesti koetaan vaikutusmahdollisuudet vähäisiksi. Kysyä sopiikin, mikä rooli kansanedustajalla on tulo- ja menoarvioprosessissa, missä ja milloin voi yrittää saada äänensä kuuluviin. Toisaalta asiakirja ei anna vastauksia kysymyksiin, joita kokonaisuuden ymmärtämiseksi tarvittaisiin. Kaipaan itse analyyttista arviota siitä, miten tiedossa oleviin ongelmiin aiotaan vastata. Vastausta on turha hakea, eikä tulostavoitteeksi määritellyt linjauksetkaan paljoa kerro toteutukseen tähtäävästä keinovalikoimasta. Yleisesti voidaan todeta, että luetteloita asiakohdista löytyy kyllä riittävästi, mutta keinovalikoimat jäävät jalostumaan vasta, kun tulo- ja menoarviota aletaan käytännössä toteuttamaan. Esimerkkinä mainitsen sisäministeriön toimialalta poliisitoimen, jossa näyttää muun muassa olevan sellainen lause, jossa sanotaan että poliisitoimen organisaatiota kehitetään tehokkaammaksi. Tällaisilla lausumilla täytettynä talousarvio ei kyllä todella keinovalikoimiin vastaa, ja olisi tietysti toivottavaa, että näihin kysymyksiin ainakin ministeriökohtaisesti tarkemmin paneuduttaisiin, että tässä salissa voitaisiin vähän tarkastella näitten sisältöjen vaikutuksia.

Tulo- ja menoarvion kipukohtia arvioitaessa painottuvat yksityisen kansanedustajan kohdalla asiat, joilla on merkitystä oman vaalipiirin kehitykselle. Tällöin korostuvat yleensä liikenneinfraan liittyvät hankkeet, kuten täällä useassa puheenvuorossa on kuultu. Myös valtion rahoittamat rakennuskohteet ja sellaiset määrärahat, joita paikalliset toimijat tarvitsevat, ovat keskustelun aiheita. Totean omalta kohdaltanikin ikään kuin tähän jatkoksi, että Valtatie 6:n jatkorahoitus, henkilöliikenteen jatkumisen turvaaminen Kotka—Kouvola-rataosuudella ja monet liikuntapaikkarakentamiseen kuuluvat kohteet, liikuntamäärärahat seuratyöhön, maakuntaliiton, te-keskuksen, ympäristökeskuksen ym. toimijoiden käyttöönsä tarvitsemat määrärahat kiinnostavat. Toistan sen, mitä täällä edustajat ovat viimeisissä puheenvuoroissa sanoneet, että urheiluelämässä mukana olevana pidän vahinkona, jos valtiovarainministeriön linjaukset veikkausvoittovarojen jakamisesta vastoin eduskunnan päätöstä toteutuvat. Samoin on asian laita myös niiden hankkeiden kohdalla, joiden toteuttamiseen liittyy Raha-automaattiyhdistyksen rahoitus.