Täysistunnon pöytäkirja 101/2002 vp

PTK 101/2002 vp

101. PERJANTAINA 20. SYYSKUUTA 2002 kello 13

Tarkistettu versio 2.0

34) Hallituksen esitys laiksi asuntojen korjaus- ja energia-avustuksista

 

Pentti Tiusanen /vas:

Puhemies! On hyvä, että tämä asia on annettu nyt hallituksen esityksenä. Tämä liittyy oleellisella tavalla myös Suomen Kansalliseen ilmasto-ohjelmaan, koska siinä on todettu nimenomaan asumiseen liittyvät energiansäästömahdollisuudet ja ne ovat aikamoinen osa Suomen kokonaisohjelmaa hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi.

Mutta tässä kohtaa haluaisin viitata siihen, että varsin moni muu toimenpide on jäänyt saamatta tukea ja nimenomaan kauppa- ja teollisuusministeriön suunnasta, josta olisi jo nyt tarvittu hallituksen esityksiä lainsäädännön kehittämiseksi ja parantamiseksi koskien nimenomaan ja ennen muuta uusiutuvien energianlähteiden edistämistä, niiden käytön edistämistä. Nuo asiat, jotka nyt ovat budjetin lähetekeskustelussa tulleet esille, ne mahdollisuudet, ovat budjettikirjassa vain yksi osa, ja olisimme tarvinneet myös lainsäädäntöä. Tässä suhteessa olemme jonkin verran kyllä jääneet nyt aikataulusta, joka Kansallisen ilmasto-ohjelman yhteydessä kesäkuussa 2001 hyväksyttiin.

Keskustelu päättyy.