Lauri Oinonen /kesk(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Aloitteella olen halunnut kiinnittää huomiota
kunniakkaan perinteen, pian sadan vuoden ikäisen Haapamäen
yhteiskoulun kehittämiseen siten, että sen lukio
voisi olla tänä aikana entistäkin ajanmukaisempi
ja vastata tämän ajan koulutuksen tarpeisiin.
Mainitsen, että koulun lukion oppilaita aiemmilta ajoilta
on ollut tunnettu elokuvaohjaaja Matti Kassila, ja suotakoon, että hänen
ideansa on se, minkä olen jättänyt Keuruulla
myöskin kaupunginvaltuuston aloitteena, kehittää tämä lukio laajamittaisempaankin
elokuvalukiotoimintaan, elikkä tällä tarkoitan
audiovisuaalista viestintää. Entistä tärkeämpää on
tänä aikana, että nuorilla olisi tilaisuus
ei vain omalta paikkakunnalta vaan laajemmaltikin tulla vanhalle,
perinteiselle koulupaikkakunnalle audiovisuaalista viestintää opiskelemaan.
Joku saattaa ajatella, että tuo on melko tarpeeton
ja hyödytön asia. Näin ei suinkaan ole,
vaan audiovisuaalinen viestintä on hyvin monitahoinen kysymys.
On kysymys mediakasvatuksesta, median lukutaidosta ja kaikesta siitä,
millä tänä aikana viestintää kehitetään.
Muun muassa opetusministeriö on kiinnittänyt tähän
huomiota, ja samalla tulisi kasvattaa nuorisoa ja tulevia suomalaisia
myös erottamaan väkivaltaviihde ja haitallinen
viestintä, propaganda, erilleen monesta muusta viestinnästä,
nähdä laaja kokonaisuus, mitä kuvallinen
viestintä myös sähköisessä muodossaan
voisi olla.
Nyt kuitenkin talousarvioaloite on sen takia välttämätön,
että tämä toiminta voisi kehittyä, koska
näen, että on väärin, että yksi
kaupunki joutuisi kantamaan tällaisesta koulusta pelkästään
vastuuta. Katson, että on paljon laajemmasta asiasta kysymys.
Meillä valitettavasti on nyt, osin ymmärrettävistäkin
syistä, otettu se asenne, että enää ei
erityislukioita mielellään haluta perustaa. Osaltaan
kysymys on ollut perin keinotekoisistakin ideoista, joilla on haluttu
lukioitten olemassaoloa turvata, ja ymmärrän tuon
periaatteen oikein hyvin. Mutta samalla jos löytyy jotain
semmoista innovatiivista, kehittävää ideaa, kuten
tässä tapauksessa Haapamäen lukion osalta
on noussut — siellähän jo kesäkaudella
on ollut tätä elokuvakasvatusta ja myöskin
nyt talvikaudella on jonkun verran — niin tätä tulisi
voida edistää. Samoin tulevana kesänä on
Haapamäellä elokuvafestivaalit. Paikkakunnalla
on filmattu monia filmejä, muun muassa osat uudesta Sibelius-elokuvasta — siellä esiintyy
Haapamäen tuttuja maisemia, ken niitä sieltä tuntee — Talvisota-filmi
ja monia monia muita. Paikkakunnalla on vanha perinteinen rautatieyhdyskunnan
suojeltu kulttuurimiljöö. Samoin Suomen höyryveturit
ovat paikkakunnalla tallessa. Niillä voidaan ajaa. Siellä on
säilytetty vanhat VR:n puhelinlinjatkin juuri filmintekoja
varten ja löytyy elävää maaseutua
sinisten, siintävien vetten ääreltä.
Tällaiseen maisemaan erinomaisen hyvin sopii myös
tällainen elokuvaopetus ja audiovisuaalinen viestintä.
Olen halunnut tällä vauhdittaa pian sata vuotta
täyttävän kunniakkaan ja upean perinteen
omaavan oppikoulun, entisen oppikoulun, nykyisen yhteiskoulun lukion,
tulevaisuutta ja toivon, arvoisa puhemies, aloitteelle myönteistä jatkokäsittelyä.
Petri Salo /kok:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Oinosella on tapana täällä yksittäisiä lakialoitteita
ja talousarvioaloitteita säännönmukaisesti
kehua ja toivoa niille hyvää menestystä.
Mutta kyllä minä totean, ed. Lauri Oinonen, että te
olette poikkeuksellisen lahjakas mies. Te olette onnistunut saamaan
tämän tyyppisen talousarvioaloitteen tänne
saliin keskusteluun, ja eduskunnan historiankirjoihin menee tämäkin
keskustelu. Minä toivoisin, että jos joku teidän
talousarvioaloitteistanne menestyy, niin se on juuri tämä. Nimittäin
kun meillä oikeastaan ei ole talousarvio ole ollut aukikaan
muuta kuin hetken aikaa, kun on tehty tällainen pieni lisäyskohta,
niin kuin tässäkin olette onnistunut jo olemaan
niin aktiivinen, että saitte nämä talousarvioaloitteet
tänne käsittelyyn aivan erikseen muutamana kappaleena.
Ihailen teidän taitoanne tässä politiikassa.
Susanna Haapoja /kesk:
Arvoisa puhemies! En malta olla viittaamatta ed. Oinosen elokuvatietämykseen,
mutta tässä tilanteessa on kyllä pakko
mainostaa Kauhavaa erittäin kovana elokuvakaupunkina, ja
meillä myös on tehty näitä valtavia
spektaakkeleita pohjalaisesta elämästä ja
vähän muustakin.
Mutta vakavammin ajatellen yhdyn tuohon ed. Salon mielipiteeseen
ed. Lauri Oinosen kyvykkyydestä tehdä näitä aloitteita,
mutta pääsääntöisesti
haluan puuttua tähän mediakasvatukseen sinällään.
Se on erittäin tärkeä asia. Meillä vuorokaudet
läpeensä tulee hyvin monenlaista viestintää ja
medioista sysätään nuorten ja vähän
aikuistenkin maailmaan asioita. Minusta kyllä kulttuuriministeri
Karpela on ottanut tämän asian erittäin
hyvin asiakseen ja koettanut herättää tällaista
vähän laajempaa keskustelua tämän
myötä. Mutta ehkä tässä voisin
tukea ed. Oinosen tavoitteita.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Kiitän aloitteen saamasta yksimielisestä tuesta.
Todellakin on niin, että ei kaiken toiminnan tarvitse olla
Pääkaupunkiseudulla. Voi olla 301 kilometrin päässä täältä.
Muun muassa Talvisota-filmin, joka tehtiin toistakymmentä vuotta
sitten, eräitä filmauksia oli Kauhavalla ja sitten
Haapamäellä ja eräillä muilla
paikkakunnilla. Juuri tämmöinen verkostoituminen
tässä on ihan hyvä asia. Minä näkisin,
että nuorten koulunkäynti ja opiskelu voi tapahtua
hyvinkin turvallisesti — monessa suhteessa — tuommoisella pienemmällä paikkakunnalla,
jossa monet kielteiset vaikutukset saattavat olla paljon vähemmän
esillä kuin suuremmilla paikkakunnilla. Siksi näkisin,
että tällainen vetovoimainen, innovatiivinen lukio
voisi saada oppilaita laajalti kautta maan.
Keskustelu päättyy.