Täysistunnon pöytäkirja 101/2008 vp

PTK 101/2008 vp

101. KESKIVIIKKONA 5. MARRASKUUTA 2008 kello 15.01

Tarkistettu versio 2.0

3) Hallituksen esitys laiksi toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain muuttamisesta

 

Juha Rehula /kesk(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssämme on hallituksen esitys laista, joka esittää toimenpiteitä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain muuttamiseksi. Ja jos tämän oikein lyhyesti pelkistää, niin kyse on siitä, että tupakan myynti on jatkossa luvanvaraista. Tavoitteena on vaikuttaa erityisesti nuorten tupakointiin, ja lähtökohtana on se, että koskaan ei edes aloitettaisi tupakointia. Ja kolmas asia liittyy paloturvallisuuteen. Savukkeet ovat valiokunnan mietinnön mukaan 1.4.2010 jälkeen itsestään sammuvia, mikä tarkoittaa sitä, että tässä maassa tullaan säästämään 10—15 ihmishenkeä vuodessa tämän lain voimaantulon jälkeen.

Kyse on Matti Vanhasen toisen hallituksen hallitusohjelman päihdepoliittisten linjausten täytäntöönpanosta niiltä osin, että tupakoinnista aiheutuvia haittoja pyritään vähentämään erityisesti alaikäisten osalta. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että myynnin valvontaa tullaan parantamaan lähtökohtaisesti. Tilanne on jatkossa se, että jotta tupakkaa voi myydä, siihen pitää olla lupa, ja sen luvan käyttöä tullaan valvomaan, ja silloin ollaan tilanteessa, missä viranomaisilla tämän lain voimaantulon jälkeen on mahdollisuus siihen lupaan puuttua.

Valiokunta tosin kiinnittää erityistä huomiota siihen, että nämä rangaistussäännökset jäävät sellaiselle tasolle, että me toivomme niihin jatkossa paneuduttavan. Valiokunta kiinnittää huomiota tupakkalain rangaistussäännöksiin erityisesti tämän alaikäisille tapahtuvan myynnin osalta ja siihen, miten jatkossa sanktioidaan tilanteet, jotta tupakkatuotteiden laiton myynti ja markkinointi saataisiin ehkäistyä.

Tupakkalain rangaistussäännöksiä ei ole vielä uudistettu. Meillä on rikoslain uudistus menossa perustuslain uudistamisen jälkeen. Se on pieniltä osiltaan vielä kesken, ja nämä tupakkalain rangaistussäännökset kuuluvat siihen joukkoon, jossa vielä valmistelua ja työtä tarvitaan. Valiokunnan toive on, että säännökset jatkossa näitten rangaistusten osalta tulisivat rikoslakiin. Toisekseen valiokunta toivoo, että kun rikoslakiin mennään, niin siellä omaksuttu käytäntö porrastuksesta liittyen tekotapaan ja tekomuotoon ja siihen, miten törkeä teko on, tulisi näissä sanktioissa huomioitua.

Tämä on asia, joka kiinnitti valiokunnan huomiota niin paljon, että olemme tästä asiasta esittäneet lausumaa: "Eduskunta edellyttää, että tupakkalain rangaistussäännösten tarkoituksenmukaisuus selvitetään pikaisesti ja arvioidaan erityisesti tupakan alaikäiselle myymisen rangaistustason asianmukaisuus muiden rikosten vaatimustasoon verrattuna." Olen henkilökohtaisesti tämän valiokunnan mietinnön valmistumisen jälkeen keskustellut ministeri Braxin kanssa asiasta, ja kun tässä meidän toiveessamme täällä käytämme sanaa "pikaisesti", niin se "pikaisesti" tässä tarkoittaa noin/vähintään vuotta, mutta joka tapauksessa tärkeää on se, että tämä valmistelu tämän asian osalta etenee.

Valvonta tulee olemaan ongelma, yksi keskustelun aihe, ja valiokunta kiinnittää siihen mietinnössäänkin huomiota, on se, että me sanktioimme asioita, teemme myynnistä luvanvaraista. Miten sitten pystytään lakia valvomaan? Kannattaako sellaista lakia ylipäätänsä tehdä, jos sen valvonta ontuu? Valiokunnan lähtökohta on se, että kun nyt tämä luvanvaraisuus tulee ja meillä on muitakin toimenpiteitä lähtien Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen ja Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen yhdistämisestä, niin tämän valvonnan paranemiseen tulee tämä hallinnollinenkin muutos vaikuttamaan. Kuntien resurssit eivät välttämättä ainakaan alkuvaiheessa ole riittävät, mutta se, että me saamme valtakunnallisen tason paremman ohjeistuksen jatkossa, on meille edustajille ja eduskunnalle luvattu.

Toisekseen on tarpeen, että päästään kiinni tilanteisiin, mitä käytännön tasolla arkipäivisin tapahtuu kauppakeskuksissa ja kylillä ja kaupungeissa. Eli tilanteissa, missä aivan ilmiselviä väärinkäytöksiä alaikäiselle tapahtuvan myynnin osalta tapahtuu, meillä on valvontamekanismi, meillä on viranomainen, joka valvojana toimii. Emme me mitään ilmiantomenettelyä tässä ole luomassa, mutta tämä menettely luo sen mahdollisuuden, että valvovalle viranomaiselle asioista ilmoitetaan ja asioita seurataan.

Ja analogia löytyy alkoholivalvontaan. Meillähän viranomaiset tekevät tällaisia tehoiskun kaltaisia operaatioita, joissa ihan viime viikkojen aikanakin alkoholin anniskelun osalta on löydetty epäkohtia ja ryhdytty myös toimenpiteisiin. Näiltä osin itse luotan siihen, että vaikkemme ihan aukotonta valvontaa saisikaan, niin tämä laki tulee olemaan edistysaskel näissä asioissa, ja valiokunta uskoo myös tähän.

Sitten ei aivan vähäpätöisenä vaan merkittävänä asiana se, että kun erityisesti nuorten tupakoinnin ehkäisemistä tällä lakiesityksellä tavoitellaan, niin tupakkamäärän vähimmäismyyntikokoa tullaan kasvattamaan ja sitä kautta tulee yksittäisen savukeaskin hinta nousemaan. Eli kun olemme tällä hetkellä tilanteessa, että se 10 kappaletta maksaa noin reilun 2 euroa ja 20 kappaletta maksaa reilun 4 euroa, ja semminkin kun tähän lisätään eduskunnan jo hyväksymä tupakkaveron korotus, niin tämän hinnan kautta, kun tiedetään sillä olevan vaikutusta siihen, mitenkä tupakkatuotteita ostetaan, tämä myytävä pakkauskoko tulee myös vaikuttamaan siihen suuntaan, että nuorten tupakoiminen tulee vähenemään.

Ja aivan lopuksi, arvoisa puhemies, vielä maininta siitä, että yksi tämän lain kolmesta keskeisestä asiasta on se, että meillä jatkossa on itsesammuvat savukkeet. Tämä on paloturvallisuusasia, jolla tosiaankin tullaan arvioiden mukaan 10—15 jopa 20 ihmishenkeä vuodessa tässä maassa säästämään sillä, että poltettu savuke, jos se nukahtamisen tai muun syyn takia palamaan jää, ei sitten aiheuta isompaa vahinkoa ja sytytä tulipaloa.

Arvoisa puhemies! Valiokunnan mietintö on yksimielinen.

Hannakaisa Heikkinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Pääministeri Matti Vanhasen toinen hallitus on linjannut hallitusohjelmassaan päihdepolitiikan osalta tavoitteeksi uudistaa tupakkalainsäädäntöä rajoittamalla tupakkatuotteiden saatavuutta, tehostamalla valvontaa ja suuntaamalla ennalta ehkäiseviä toimia erityisesti lapsiin ja nuoriin. Lisäksi hallitusohjelmassa on mainittu alkoholijuomien ja tupakkatuotteiden verotuksen korottaminen kansanterveydellisin perustein.

Hallitusohjelman päihdepoliittisia linjauksia on osaltaan toteutettu tässä kyseisessä käsiteltävänä olevassa tupakkalaissa. Tavoitteena on tupakoinnista aiheutuvien haittojen vähentäminen tehostamalla alaikäisiä koskevan tupakkatuotteiden myyntikiellon noudattamista, ehkäisemällä tupakkatuotteiden laitonta vähittäismyyntiä ja säätämällä savukkeille paloturvallisuusvaatimukset. Tupakkalain muuttamisella sekä tupakkaveron korotuksella sen rinnalla pyritään puuttumaan ja ehkäisemään erityisesti lasten ja nuorten tupakointia.

Painotimme sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössä erityisesti nuorten tupakoinnin ehkäisemisen valvonnan ja rangaistussäännösten tärkeyttä. Nostimme mietinnössämme lausumaehdotukseksi, että tupakkalain rangaistussäännösten tarkoituksenmukaisuus ja erityisesti tupakan alaikäiselle myymisen rangaistustason asianmukaisuus suhteessa muiden rikosten rangaistustasoon verrattuna arvioidaan pikaisesti.

Arvoisa puhemies! Viime vuonna tehdyn nuorten terveystapatutkimuksen mukaan tupakan myyntikieltoa rikotaan runsaasti. Viime vuonna tupakkaa myytiin 14—16-vuotiaille noin 180 000 kertaa ja 16—18-vuotiaille 840 000 kertaa. Terveystapatutkimuksen mukaan viime vuonna 16—18-vuotiaista pojista tupakoi päivittäin 24 prosenttia ja tytöistä 25 prosenttia. Tupakointia kokeilleiden ja satunnaisesti tupakoivien nuorten ryhmä on merkittävä senkin vuoksi, että nikotiiniriippuvuus syntyy jo lyhytaikaisen tupakoinnin seurauksena.

Alaikäisten tupakoinnin tehokas ehkäisy on myös paras keino ehkäistä ja vähentää tupakkasairauksia. Valistustyön lisäksi kaksi keskeistä tekijää, joilla voimme vaikuttaa nuorten tupakointiin, ovat hinta ja saatavuus. Tällä hallituksen esityksenä olevalla lailla vaikutamme hintatekijään kieltämällä niin sanotut pikkuaskit. Saatavuuteen vastaavasti pyritään vaikuttamaan valvontaa tehostamalla ja myynnin luvanvaraistamisella. Kuitenkin keskeisin tapa, millä voimme vaikuttaa tupakan alaikäisille myymiseen, on sen muuttaminen rikkomuksesta rikokseksi. Tähän asiaan siis kiinnitimme huomiota tupakkalain valiokuntakäsittelyssä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.

Sosiaali- ja terveysministeriö ei vastusta myynnin kriminalisoimista, mutta oikeusministeri Brax totesi tv-uutisissa parisen viikkoa sitten, että oikeusministeriössä ei ole tarvittavia resursseja tehdä lakiesitystä tupakan alaikäiselle myymisen kriminalisoimiseksi. Asia ei voi jäädä siihen, että todetaan, ettei tarvittavia resursseja ole. Lain myötä saatavat säästöt terveydenhuoltomenoissa olisivat niin valtavat, että tuntuu aivan hullulta, jos tarvittavan lakimuutoksen voi estää resurssipula. Maailmanpankki on laskenut, että teollistuneissa maissa kaikista terveydenhuollon kustannuksista 6—15 prosenttia johtuu tupakoinnista. Tupakoinnin vuoksi on Suomessa vuosittain 1,2 miljoonaa sairauspoissaolopäivää ja 600 000 lääkärissä käyntiä. Tupakkasairauksien hoito puolestaan sitoo vuoden aikana yhden keskussairaalan verran sairaansijoja. Se merkitsee yli 220 000 hoitopäivää yleissairaalassa.

Otetaan yhdeksi esimerkiksi tupakoivilla varsin yleisen kroonisen keuhkoputkentulehduksen ja keuhkoahtauman aiheuttamat vuosittaiset hoitokustannukset. Ne arvioitiin 1,5 miljardiksi markaksi ja kokonaisvaikutukset 5 miljardiksi markaksi vuonna 97. Nämä luvut siis käsittävät ainoastaan yhden, joskin varsin yleisen tupakkasairauden hoitokustannukset. Valtiovarainministeriö on puolestaan laskenut tupakkaveron tämän vuoden tuotoksi 611 miljoonaa euroa. Valtion saamilla tupakkaveron tuotoilla ei siis lähimainkaan kateta tupakkasairauksien hoidosta aiheutuvia kustannuksia.

Arvoisa puhemies! Kun me nyt samaan aikaan olemme vaatimassa kunnilta ja aluehallinnolta mittavia hallinnon ja toimintojen tehostamistoimenpiteitä, niin minusta on aika noloa, jos emme valtionhallinnossa osaa erottaa metsää puilta. Nyt tarvitaan ministeriöiden yhteistyötä, jotta saamme pikaisesti lakiesityksen tupakan alaikäiselle myymisen kriminalisoimiseksi. Se olisi tämän hallituksen parhaita säästölakeja, jolla säästettäisiin valtavasti tulevien vuosien ja vuosikymmenten terveydenhuoltomenoja ja lisäksi inhimillistä kärsimystä. Tupakkatauteihin kuolevat ovat miltei poikkeuksetta aloittaneet polttamisen alaikäisenä. Nämä ihmiset menettävät elämästään keskimäärin 22 vuotta. Lapsi ei osaa ajatella niin pitkälle tulevaisuuteensa. Siksi meidän aikuisten ja lainsäätäjien vastuu korostuu erityisesti.

Arja Karhuvaara /kok:

Arvoisa herra puhemies! Kaikki toimet, joilla yritetään estää lasten ja nuorten tupakoinnin aloittamista, ovat todella tarpeen. Tiedetään, että on tilastollisestikin todennäköistä, että nuori ei koskaan aloitakaan tupakointia, mikäli ajoitus saadaan siirrettyä lähemmäs 18—20 ikävuotta. Tupakkatuotteiden hinta ja saatavuus ovat myös tekijöitä, joilla tupakoinnin aloittamista ja määrää voidaan vähentää. Jotta tälläkin lailla oikeasti päästään siihen tavoitteeseen, jota haetaan, tulisi mielestäni tarkkailla erityisesti muutamaa asiaa.

Terveysvalvontaresurssit, terveystarkastajien koulutus ja työllistyminen on saatava itse asiassa nopeasti reaaliaikaan. Yleisöilmoitusten vastaanotto on organisoitava ja siitä on tiedotettava kansalaisille niin, etteivät ilmiannot rikkomuksista kuormita lisää poliisin hätänumeroa, johon nämä ilmoitukset eivät todellakaan kuulu. Salakuljetettujen tupakkatuotteiden säilyttäminen myyntihuoneistossa pitäisi myös tehdä rangaistavaksi. Näin voitaisiin puuttua muun muassa nuuskan myyntiin koulujen lähistöllä olevien kioskien tiskin alta. Tupakkatuotteiden mainonta ja asettelu myymälässä pitäisi muuttaa niin, että brändäys ja esillepano eivät voisi toimia myynnin edistäjinä. Ja viimeiseksi, koko savukkeiden myynti alaikäisille, kuten itse asiassa valiokuntakin mainitsi, pitäisi rinnastaa ihan tahalliseen terveyden vaarantamiseen, pahoinpitelyyn ja jopa kuolemantuottamukseen ja rangaista myöskin rikoksena eikä rikkomuksena.

Rinnastus huumausaine- ja dopingrikoksiin tulisi tehdä pikaisesti rikoslakiin. Nyt jo olisi syytä ajatella myöskin sitä, olisiko meillä oikeus suositella myöskin selvästi vanhempien sakottamista. Tiedän, että tämä kuulostaa ehkä ihan tämmöiseltä nutturatädin puheelta, mutta vanhempien ja aikuisten käsissä on yhteisöjä, jotka sallivat alaikäisten lasten tupakoimisen, urheiluseurat ja seurakunnat etunenässä. Vanhempien malli ja asenteet tupakointiin ja lasten tupakoinnin aloittaminen kulkevat usein käsi kädessä. Vanhemmille pitäisi myös olla yleisesti vastuuta omasta ja lastensa terveydestä. Neuvola- ja kouluterveydenhoidon parantamisella voidaan tässäkin asiassa ehkä vähentää terveyserojen tapaan sosiaaliluokkien välillä näkyvää tupakointia.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Molempien puheenvuorot, ed. Karhuvaaran ja ed. Heikkisen, olivat oikein hyviä, ja niitä sopii kannattaa.

Tämä näkökulmahan on niin, että jos tupakka nyt tulisi markkinoille tai joku keksisi alkaa viljellä tupakkaa ja tarjota sitä, siihen varmasti suhtauduttaisiin aivan samalla vakavuudella kuin huumeisiin, esimerkiksi juuri heroiinityyppiseen huumeeseen. Tupakka on todella moniongelmallinen.

Täällä puhuttiin tupakkasairauksista. Tuon jo mainitun lisäksi esimerkiksi lievä häkämyrkytys on jatkuvasti tupakoitsijalla, joka on esimerkiksi ketjupolttaja. Siinä on nämä karsinogeenit, syöpää aiheuttavat yhdisteet, ja sitten nikotiini, joka aiheuttaa valtimoiden supistumisen ja huonontaa oleellisesti etenkin raajojen verenkiertoa. Lukuisia ovat ne amputaatiot, joita tehdään tupakoitsijoille, joilla on tietysti sitten vielä muu sairaus, kuten esimerkiksi diabetes, siinä pohjalla. Myös yhteisvaikutus ilman saasteiden, yleensä karsinogeenien kanssa, joita voi tulla ravinnon ja sitten tupakoinnin kautta, lisää syöpäriskiä ja syövän esiintymistä, eli se on todella ongelma.

Tässä mielessä se ajatus, mikä täällä oli esillä, että tupakka kuuluisi todella myyntiartikkelina mieluummin apteekkiin kuin Nicorette, on varmasti ihan validi ajatus, kun otetaan huomioon tämän yhdistelmän aiheuttamat terveysriskit. Tässä mielessä hallitus on nyt, en tiedä kuinka monetta kertaa, mutta ainakin nyt ehkä toista kertaa tällä vaalikaudella, löytänyt oikealle polulle.

Sanna Lauslahti /kok:

Arvoisa puhemies! Nuorten terveyttä uhkaavat ylipainon ja vähäisen liikunnan ohella muun muassa alkoholi ja tupakka. Siltä osin voidaan todeta, että laki on erittäin tarpeellinen ja samoin valiokunnan lausumaehdotus on varsin hyvä. Toisaalta tämä laki jää puolitiehen. Meillä on paljon tapauksia, joissa tupakkaa myydään ihan laillisesti 18 vuotta täyttäneelle, mutta tämä 18 vuotta täyttänyt sitten huristelee autollansa läheisen nuorisotalon pihalle, johon kertyy 16—17-vuotiaita nuoria odottamaan niitä tupakka-askeja. Tätähän emme tässä lainkaan kiellä.

Väitänkin, että tämä laki ei tosiasiassa tule vähentämään nuorten tupakointia oikeastaan paljon lainkaan. Siksi realistina meidän on otettava lusikka kauniiseen käteen ja jatkettava tupakkalain kehittämistä. Tupakkalakihan oikeastaan vaan koskettaa elinkeinotoimintaa. Muuten tupakkatuotteiden ja tupakointivälineiden välittämistä tai hallussapitoa ei kielletä. Alkoholilaki taas kieltää alkoholin myynnin, välittämisen ja hallussapidon alle 18-vuotiailta. Poliisi voi takavarikoida viinoja ja oluita alle 18-vuotiailta, mutta tupakan osalta se ei ole mahdollista. Miksi poliisi ei tupakan suhteen voisi käyttää samaa valvontatoimenpidettä kuin millä valvotaan alkoholinkäyttöä, koska ihan yhtä lailla ne samat nuoret saattavat sen tupakan kanssa olla siellä ulkona? Se ei vaadi lisää resursseja.

Samalla myös kouluille tulee mahdollisuus puuttua nuorten tupakointiin entistä rivakammin. Nykyisellään jopa yläkouluikäiset voivat rauhassa polttaa tupakkaa julkisilla paikoilla, koska mikään asia ei sitä kiellä. Tämä kuulostaa vähän hullulle nuoren näkökulmasta, että me kiellämme myymisen ja me vielä lähdemme kriminalisoimaan sitä tiukemmin, mutta samaan aikaan me emme millään tavalla sano, että älä pidä sitä tupakkaa kädessä, hallussa. Tämä antaa hyvin ristiriitaisen viestin nuorelle, kun kasvatuksessa pitäisi pyrkiä antamaan yksi viesti, ei niin, että on kaksi viestiä. Näin ollen toivonkin, että jatkossa tupakkalakia kehitetään sillä tavalla, että tupakan hallussapito myöskin kielletään alle 18-vuotiailta.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys on ohjelman mukainen, ja erikoisesti kiinnitän huomiota näitten erittäin hyvien puheenvuorojen jälkeen tähän lausumaehdotukseen, jota äärimmäisen voimakkaasti kannatan. Toivon, että ministeri Brax löytää jostakin salaisesta laatikosta varallisuuden ja osaamisen tehdä tämän rangaistussäännösesityksen tänne eduskuntaan. Se on todella tarpeellinen, se on todella kiireellinen.

Meidän ei tarvitse mennä, arvoisa puhemies, tästä eduskuntatalosta kuin tuohon Kampin aukiolle. 12-, 13-, 14-kesäisen näköiset nuoret miehet ja aivan erikoisesti nuoret naiset röökaavat niin paljon kuin olla voi vaan, ja kun he hengailevat siinä lähestulkoon alvariinsa, niin voi vain kuvitella, mistä ne röökit ovat kotoisin. Ne ovat kotoisin sellaisilta, jotka ovat onnistuneet ne ostamaan ja välittämään näille. Elikkä toisin sanoen tämä rangaistussäännösaikaansaannos on erittäin tarpeellinen, erittäin kiireellinen ja hallitus hoitakoon työnsä tältäkin osalta päätökseen.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa puhemies! Olen ed. Lauslahden kanssa ihan samaa mieltä, että tällä ei kyllä päästä siihen päämäärään, mihin tähdätään, koska tämähän johtaa semmoiseen käyttäytymiseen, että nuorethan ostavat kimppatoppia sitten ja jaetaan tupakat. Sehän edistää tämmöistä yhteistoimintaa, jotta nuoret hakeutuvat jengiin, ja eihän se sinällään ole paha asia, että porukassa tehdään asioita, vähän niin kuin tuolla maaseudulla ostetaan kimpassa koneita, ettei tarvitse jokaisen ostaa puimuria.

Jos ajatellaan, mitä tämä tarkoittaa, niin ainakin Viron laivoillahan pitäisi sitten ehdottomasti olla niin, jotta sieltä ei voisi tuoda kuin yhden topan kerrallaan, koska tämä tulee kyllä lisäämään sitä, jotta sieltä rahdataan tupakkaa. Ja niin kuin tässä ed. Lauslahtikin taisi todeta, että kun tämä ei kiellä myymistä ja välittämästä toiselle ja hallussapitoa, niin joku signaali tällä voi olla, mutta ei tämä kokonaan tätä ongelmaa ratkaise. Sittenhän pitäisi tietysti, kun mennään eteenpäin tässä, olla puhallustestit ilman muuta, elikkä kun ikä ei ole riittävä, niin ei kun poliisi puhalluttamaan, että onko nikotiinia, imetty miten paljon tupakkaa, ja ei kun sakko siitä sitten, ilmeisesti näin. Mutta enempää en lähde tätä keskustelua virittelemään.

Tämä on hyvä juttu sinällään, koska näen sen ongelman, miten me saamme nuorten tupakoinin vähentymään, sekä aikuisten. Nimittäin ilmeisesti missään vaiheessa ei ole liian myöhäistä lopettaa tupakanpoltto. Jos vielä hengissä on, niin se edistää terveyttä. Mutta nuorten osalta tällä, niin kuin täällä on aikaisemmin todettu, pilataan tavallaan koko elämä ja loppuelämä ennen kaikkea, se lyhenee kyllä, jotta ei kidu ainakaan hyvin pitkään.

Valto Koski /sd:

Arvoisa puhemies! Ensimmäisenä haluan lausua tyytyväisyyteni siitä, että tämä laki on saatu aikaan, koska olen itse lakialoitteilla yrittänyt edistää tätä asiaa viime eduskuntakauden aikana ja myös nyt. Varhainen puuttuminen on tärkeä asia tässä, koska nikotiiniriippuvuus syntyy jo lapsena ja siitä on vaikea päästä eroon. Jos tällä lailla pystytään tätä varhaista puuttumista edistämään, niin tilanne on silloin tosi hyvä.

Yksi asia, joka tässä nyt kiinnittää huomiota, on tämä 33 a §, jossa valiokunta kyllä ehdottaa 1 momentin täsmentämistä siten, että ykköskohdassa myyntiluvan määräaikaisen peruuttamisen edellytyksenä on 8 § 1 momentin vastaisen markkinoinnin jatkaminen. Sitten tulee iso luettelo, ensiksi kirjallinen huomautus, varoitus tai sakkorangaistus, ja vasta sen jälkeen tulee tämä myyntiluvan määräaikainen peruuttaminen. Jos ajattelee, miten byrokraattinen ja monimutkainen tämä homma on, niin tässä on minusta tämän lain heikoin lenkki. Tuskin kukaan riskeeraa omaa myyntilupaansa, jos näin monta porrasta on ennen kuin se johtaa myyntiluvan peruuttamiseen.

Hannakaisa Heikkinen /kesk:

Arvoisa puhemies! On kiva, että on tällaisia hallituksen esityksiä, joista keskustelu on kyllä hyvin saman sävyinen: tätä kannatetaan laajasti. Kuitenkin haluaisin todeta siitä, kun tässä on kritisoitu sitä, ettei tällä hallituksen esityksellä pystytä vaikuttamaan siihen tärkeimpään asiaan elikkä nuorten ja alaikäisten tupakointiin. Mielestäni me sosiaali- ja terveysvaliokunnassa teimme nyt sen, mitä me sosiaali- ja terveysvaliokuntana pystyimme, elikkä nostimme lausumaehdotukseksi sen, että tupakan alaikäiselle myyminen ja sen rikosoikeudelliset toimenpiteet tulisi tarkastella pian ja saada siten tupakan alaikäiselle myyminen rikkomuksesta rikokseksi.

Mutta edelleen korostan sitä, että ministeriöitten yhteistyön tulisi olla nykyistä parempaa. Tässäkin olisi voitu jo lähtökohtaisesti tehdä yhteistyötä myös oikeusministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön kanssa siten, että hallituksen esitys olisi ollut kattavampi ja tällaista jatkosorvausta ei nyt tarvittaisi eikä tarvitsisi puhua siitä, että resurssipulaa on, vaan tämä olisi jo hoidettu etukäteen. Mutta nyt todellakin kiirehdimme sitä, että resurssit tämän uuden lain säätämiseen löytyvät.

Lisäksi haluan korostaa sitä, minkä ed. Lauslahti toi esille. Toinen konkreettinen asia, millä me vaikutamme nuorten tupakointiin ja tupakoimattomuuteen, on se, että myös tähän tupakan hallussapitoon pitää aikuisen pystyä puuttumaan.

Juha Rehula /kesk:

Arvoisa herra puhemies! On harvoja asioita, josta eduskunnassa on niin laaja yhteisymmärrys kuin siitä, että meillä on yhteinen tahto vähentää tupakointia ja vähentää niitä haittavaikutuksia, joita tupakoinnista seuraa.

Kun kuuntelin ed. Esa Lahtelan puheenvuoroa, hän vähän kriittisesti suhtautui esimerkiksi tähän tupakka-askien koon kasvattamiseen. Hän mainitsi, että aletaan tehdä kimppahankintoja, porukalla ostetaan niitä isompia askeja. Se on ihan selvää, että me ihmiset olemme sen verran kekseliäitä ja meitä nuoremmat sukupolvet, jotka tällä hetkellä täällä salissa olemme, ovat vielä kekseliäämpiä, mielikuvitusta riittää ja varmasti näitä porsaanreikiä, jos nyt tällä tavalla haluaa tämän lain kohdalla sanoa, varmasti löytyy.

Minusta peruskysymys on se, nostammeko me kädet pystyyn, vai teemmekö me toimenpiteitä. Kun vastaus on, että emme nosta, niin tärkeää on se, että meillä on useita yksittäisiä saman suuntaisia toimia, joilla pyrimme ennaltaehkäisemään tupakointia ja pyrimme katkaisemaan sitä pitkään jatkunutta tupakointia. Kaikki ovat meidän kansanterveytemme kannalta, kun puhutaan koko Suomi-nimisestä maasta ja koko populasta, niitä positiivisia asioita.

Otanpa vaan yhden esimerkin. Viime vaalikaudella säädettiin laki, jolla ravintolatupakointi kiellettiin. Nyt meillä on yhden talven yli, joka nyt oli tosin melko leuto talvi, oleva kokemus. Se on selkeästi vähentänyt tupakoinnin määrää tässä maassa. Mekkala oli valtava. Meidät päättäjät haukuttiin mennen tullen ja takaisinpäin, mutta nyt kun me tiedämme, miten se käytännössä toimii, se laki toimii juuri niin kuin se oli aikanaan tarkoitettu.

Ed. Valto Koskelle tuosta 33 a §:stä. Se on asia, johon valiokunta kiinnittää huomiota, eli nämä rangaistussäännökset tulee ensiksikin saattaa rikoslakiin ja toisekseen tällainen moniportaisuus ja sanktioitten lievyys sinänsä, se, että niitä ei tässä vaiheessa juurikaan ole, on tämän esityksen heikko kohta, ja sen takia me olemme kiinnittäneet tähän rangaistuslainsäädäntöön ja sen aikaansaamiseen mahdollisimman pikaisesti huomiota.

Yleiskeskustelu päättyi.