17) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi elinkeino-, liikenne-
ja ympäristökeskuksista annetun lain muuttamisesta
ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Kimmo Kivelä /ps:
Arvoisa herra puhemies! Lipposen ensimmäisen hallituksen
aikana silloisen ministeri Backmanin johdolla aloitettiin aluehallintouudistus,
jolloin perinteiset läänit ajettiin alas ja ensimmäisessä vaiheessa
muodostettiin suurläänit. Sitten näitä elyjen
edustajia, joiden nimiä nyt ei oikein kukaan tässä talossa, kun
olen yrittänyt kysyä, jaksa enää muistaa,
oli muistini mukaan alkuun 16 — vai 22 — kappaletta.
Joka tapauksessa se sana oli melkoinen DDR:läistyyppinen
sanahirviö, joitakin keskuksia ne olivat. Nyt yli 15 vuoden
ajan tämä henkilöstö on elänyt
jatkuvassa muutostilanteessa, niin että kun yksi organisaatiomalli
on rakennettu ja siihen juuri ja juuri on alettu oppia, niin toista
uudistusta jo ajetaan sisään. Tämä ei
ole kyllä varmasti henkilökunnalle mieluisa tilanne.
Tekisikin mieli lähettää tämä esitys
työ- ja tasa-arvovaliokuntaan.
Tuntuukin siltä, että hallintohimmeleiden
rakentelu jatkuu. Aika näyttää, mitä tulee
tästäkin uudistuksesta jäämään
käteen — ainakin hämmennystä henkilöstössä ja
varmasti myös kansalaisten keskuudessa. Tulee mieleen vanha
sotaväen sanonta: keskitetty keittiö, hajautettu
nälkä. Palkkasumma tuskin tulee pienenemään
vaan päinvastoin pikemminkin. Lausunnot tämän
asian ympärillä ovat kovin ristiriitaisia. Oltaisiinpa edelleen
siinä tilanteessa, että Suomen yhdeksän historiallisen
maakunnan jaon pohjalle rakentuisi aluehallinto. Silloin olisi taas
katetta Suomen vaakunan ympärillä oleville yhdeksälle
ruusulle.
Elsi Katainen /kesk:
Arvoisa puhemies! Tämä ely-keskuksia koskeva
uudistus on sinänsä hyväksyttävissä tai
jotenkuten ymmärrettävissä, kun ottaa
huomioon ne taloudelliset ja toiminnalliset reunaehdot, jotka hallitus
on päätöksillään ely-keskuksille
nyt langettanut ja joiden puristuksissa ely-keskukset toimintojaan
yrittävät tehostaa.
On kuitenkin syntynyt vahva epäily siitä,
pystyykö valtionhallinto ely-keskuksissa enää turvaamaan
alueiden tasapuolisen kohtelun ja alueiden erityispiirteiden tunnistamisen,
ja sehän jääkin huoleksi tähän
sinänsä kannatettavaan kehittämis- ja
hallintokeskuksen perustamiseen. Perustetaanhan se nimenomaan elyjen
eli maakuntien tarpeisiin? Toinen ja huonompi vaihtoehto on, että siitä tulee
ministeriöille ja keskushallinnolle vain yksi työkalu
lisää alueiden paimentamiseen ja yksipuoliseen
ohjaamiseen.
Tämän niin sanotun KEHA-yksikön tehtäviin kuuluisi
monien muiden asioitten ohella myös asianhallintaan, strategiatyön
tukeen, ennakointiin ja toiminnan laadun parantamiseen liittyvät tehtäväkokonaisuudet.
Tässä esityksessä linjataan myös,
että tässä KEHAssa kehittämistä ohjaisi
nimenomaan työ- ja elinkeinoministeriö. Tähän
oikeastaan kulminoituu huoleni siitä, kuinka alueilla oleva
paras tuntemus tulevaisuudessa todella hyödynnetään,
kun tämän KEHAn joiltain osin jopa strategisenkin
työn käytännön tavoitteista
sovitaan nimenomaan ministeriön kanssa, ei alueitten kanssa.
Onko näin?
Kun näitä ely-keskuksia koskevia tulostavoitteita
on tämä hallitus kaiken aikaa kiristänyt,
haluaisin muistuttaa, että ely-keskushan ei ole pelkästään
valtionhallinnon jatke, vaan sen pitää nimenomaan
työskennellä alueen, alueen ihmisten ja elinkeinojen,
eteen.
Timo V. Korhonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Elyissä tämän
niin sanotun kehittämis- ja hallintokeskuksen muodostamista
lienee syytä pitää monella tavalla järkevänä kehityksenä talous-
ja hallintoasiakokonaisuuden yhtenäisemmän ja
resurssitehokkaamman hoitamisen tavoitenäkökulmasta.
Itselleni liittyy tässä KEHA-lainsäädännössä yksi
aika isokin huoli. Minulle jää hiukan epäselväksi
se, kuinka ely-keskukset kaiken kaikkiaan nyt ohjaavat tätä KEHA-keskusta,
vaikka keskus palvelee nimenomaan ely-keskuksia. Eli ely-keskusten
pitäisi olla selkeästi ohjaavana tahona tässä ohjausrakenteessa
mukana. Ely-keskusten kaiken kaikkiaan pitäisi olla voimakkain
ohjaaja KEHA-keskukseen nimenomaan ely-keskusten omista tarpeista
lähtien.
Tämän lain käsittelyn yhteydessä on
pakko, totta kai, todeta myös se, että ely-keskuksissa henkilöstön
näkökulmasta on tällä hetkellä menossa
aika isot muutokset. Mittavat yt-neuvottelut ynnä muut
kyllä hankaloittavat tällä hetkellä ely-keskusten
toimintaa. Tietysti on pakko todeta, että olisi hyvä,
jos taustalla tässä valtionhallinnon uudistamisessa
olisi olemassa myös ministeriöitten hallintorajat
ylittävä kokonaisnäkemys osittaisoptimoinnin
välttämiseksi.
Tietysti ennen uudistuksen toteuttamista on aina varmistettava,
että uudistuksella on todella lisäarvoa. Tehtäväsiirrot
ja muutokset eivät saa hankaloittaa ely-keskusten tai te-toimistojen
toimintoja ja resurssien suunnittelua tai ydintehtä-vien
hoitamista. Mutta erityisen tärkeää on,
että ely-keskukset nimenomaan pääsevät
ohjaamaan itse tätä KEHA-keskusta.
Jari Leppä /kesk:
Herra puhemies! Kun meillä on myöskin ministeri
täällä paikalla ja kysymys on ely-keskuksista
ja ely-keskukset on erittäin merkittävä elinkeinoelämän
vaikuttaja ja siihen vaikuttaja, että meillä saadaan
investointeja ja kehittämistyötä aikaiseksi:
onko nyt varmasti käyty eri ministeriöissä ja
nimenomaan hallituksessa, joka koordinoi asioita, lävitse
se tosiasia, että ovatko ne esitetyt tehostamistoimet eli
säästöt, mitkä nyt vaikkapa
ely-keskuksiin tulevat, ja toisaalta ne tehtävien lisäykset,
byrokratian monimutkaistaminen, hallinnon lisääminen nyt
varmasti synkronissa tämän ison kuvan kanssa siitä,
että me haluamme sitä talouskasvua, me haluamme
niitä investointeja, me haluamme elinkeinoelämälle
ja yrityksille lisää vauhtia ja työllistämisen
mahdollisuuksia?
Jotenkin vain tuntuu — vaikkapa esimerkkinä maataloushallinnon
puolesta ilmoitus siitä, ihan ilmoitusasiana vain, että maataloustuista
merkittävää osaa ei maksettaisikaan ensi
vuoden aikana, mikä liittyy ely-keskuksien toimintaan myöskin.
Siellä vedotaan siihen, ettei pystytä tarkastuksia
ja muita tekemään. Tässä on
erittäin huono esimerkki hallinnon kokonaisuuden hallinnasta,
jota ei siis ole. Ei voi olla niin, että ilmoitusasiana
vain hallinto ilmoittaa, että ei makseta-kaan jo sovittuja,
johon valtio on sitoutunut, tu-kien maksuun, johon on varattu rahat.
Miten tämä, ministeri Ihalainen, isossa kuvassa
näyttäytyy?
Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:
Ministeri voi tuon seuraavan asialistan esittelyn yhteydessä kommentoida
hieman myöskin tätä keskustelua. Tältä osin
keskustelu on päättynyt.
Keskustelu päättyi.