Täysistunnon pöytäkirja 103/2012 vp

PTK 103/2012 vp

103. TORSTAINA 25. LOKAKUUTA 2012 kello 16.00

Tarkistettu versio 2.0

5) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain 6 d §:n muuttamisesta

 

Juha Rehula /kesk(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sotilasvammalain 6 d §:n muuttamisesta, esitys, jossa ehdotetaan sotilasvammalakia muutettavaksi niin, että kunnan tai kuntayhtymän vähintään 20 prosentin sotainvalideille järjestämistä sosiaali- ja terveydenhuollon avopalveluista kunnille ja kuntayhtymille aiheutuviin kustannuksiin voitaisiin käyttää myös Raha-automaattiyhdistyksen tuottoa valtion talousarvioon otetun määrärahan rajoissa.

Esityksellä Raha-automaattiyhdistyksen tuotosta siirretään 10 miljoonaa euroa valtion talousarvion momentille, josta rahoitetaan sotilasvammakorvauksia käytettäviksi kuntien sotainvalideille järjestämistä sosiaali- ja terveydenhuollon avopalveluista aiheutuviin kustannuksiin.

Valtiontalouden kehyspäätöksessä vuosiksi 2013—2016 on päätetty Raha-automaattiyhdistyksen tuoton ohjaamisesta talousarvion yleiskatteellisille momenteille siten, että siirto vuonna 2013 on 10 miljoonaa euroa, 20 miljoonaa euroa vuonna 2014 ja 30 miljoonaa euroa vuodesta 2015 alkaen. Siirrot toteutetaan valtiontalouden säästöjen aikaansaamiseksi.

Valiokunta toteaa, että viime vuosina on monia, aiemmin RAY:n tuotoista rahoitettuja toimintoja siirretty budjettirahoitteisiksi, jolloin eri kohteiden rahoituspohjaa on selkeytetty. Nyt toisinpäin tehtävä siirto merkitsee, että sotainvalidien avohuollon palveluja rahoitetaan jatkossa sekä RAY:n tuotoilla että budjettivaroilla. Esityksen mukaan varojen siirto ei heikennä arpajaislain perusteella tehtävää RAY:n tuoton jakoa sosiaali- ja terveysalan yhteisöille ja säätiöille.

Arvoisa herra puhemies! Valiokunta ilmaisee kuitenkin huolensa siitä, että kun RAY:n tuoton kehitys on sidoksissa pelitoiminnan toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin, voi tuoton kehitys poiketa oletetusta ja siten tuoton siirrot voivat lähivuosina johtaa yhteisöille ja säätiöille jaettavien avustusten vähenemiseen.

Valiokunta ehdottaa, että lakiehdotus hyväksytään muuttamattomana. Tähän valiokunnan mietintöön on liitetty kaksi vastalausetta, jotka sitten ajallaan esitellään erikseen.

Anneli Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Haluan antaa vielä valiokunnan jäsenenä tukeni tälle valiokunnan mietinnölle siltä osin, että me kannamme todellista huolta siitä, miten Raha-automaattiyhdistys tulevaisuudessa pystyy tukemaan järjestöjä. Raha-automaattiyhdistys on ennen kaikkea perustettu järjestöjä varten ja järjestöjen toimintoja varten, ja siltä osin, jos sieltä katetaan rahoitusta budjettivaroihin tarkoitettuihin tai budjettiin liittyviin menoihin, näkisin, että tämän pitää olla erittäin pitkälle harkittua eikä se saa olla normaali toimenpide, vain väliaikainen. Siltä osin meidän pitää muistaa, että Raha-automaattiyhdistyksen rahoitus toteutetaan siten, kuten se on alun perinkin tarkoitettu.

Juha Rehula /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Asia, jota tässä hoidetaan, jonka rahoitus turvataan — sotilasvammalain mukaiset avopalvelut ja niiden rahoitus kunnille ja kuntayhtymille aiheutuviin kustannuksiin — on ihan hyvä asia, ja se on hyvä, että se halutaan varmistaa.

Mutta sitten toinen ja erittäin iso periaatteellinen kysymys, jota keskustan eduskuntaryhmä ei voi hyväksyä, on se, että tässä avataan Raha-automaattiyhdistyksen tuottojen käyttö budjetin yleiskatteeksi kestämättömällä tavalla. Meillä on hyvin laaja kansallinen yksimielisyys siitä, että me haluamme säilyttää pelimonopolit tässä maassa: Veikkaus, Raha-automaattiyhdistys ja Fintoto. Jotta tämä on mahdollista, on viime eduskunta ihan viime töinään säätänyt lain, jossa nuo pelimonopolit sementoitiin aikaisempaa paremmalla tavalla.

Nyt hallitus on lähtenyt, ymmärrettävistä syistä, jos rahaa on liian vähän, hakemaan lisää rahaa budjetin katteeksi: 10 miljoonaa ensi vuonna, 20 miljoonaa vuonna 2014 ja 30 miljoonaa vuonna 2015. Saattaa tuntua vähäpätöiseltä, mutta tilanteessa, jossa meillä on kansallisesti täysi työ pyrkiä turvaamaan meidän pelimonopoliemme asema, jotta me pystymme niin Veikkauksen, Raha-automaattiyhdistyksen kuin Fintotonkin tuottoja jakamaan niihin hyviin tarkoituksiin, jotka me olemme lainsäädännölläkin vahvistaneet, ja niihin tarkoituksiin, joita varten tässä tapauksessa Raha-automaattiyhdistys on aikanaan perustettu, me emme saa ottaa liian suuria riskejä. Pieneltä tuntuvasta asiasta saattaa avautua isokin ongelma.

Me tulemme toisessa käsittelyssä esittämään tämän lain hylkäämistä. Tässä on kysymys erittäin suuresta yhteiskunnallisesta ja sosiaalipoliittisestakin asiasta.

Mika Niikko /ps:

Arvoisa puhemies! Edus-taja Rehula kiinnitti huomiota aivan oleelliseen asiaan. Nimittäin ei ole vastuunkantoa se, että siirretään valtiolle kuuluvat kustannukset aina jollekin toiselle taholle, kuten tässä tapauksessa Raha-automaattiyhdistyksen kannettavaksi. Ra-ha-automaattiyhdistys, jos joku, tarvitsee jokaisen euronsa. Näinä vaikeina aikoina, kun kunnat joutuvat leikkaamaan palvelutasoaan ja valtio vähentää osaltaan myös kuntien valtionosuuksia, sitä enemmässä määrin järjestöjen apua tarvitaan tänä päivänä. Kun me tiedämme sen vielä, että Raha-automaattiyhdistykseltä on joka vuosi ja joka hallituskausi enemmän ja enemmän vaadittu osallisuutta näihin valtion talkoisiin, niin jossain vaiheessa siihen täytyy tehdä loppu. Itse osaltani ainakin odotan mielenkiinnolla ja innoissani sitä, että tässä tapauksessa keskusta esittää tämän lain hylkäämistä, sillä tämä laki, vaikka on muuten hyvä, ei voi olla hyväksyttävä juuri tämän vuoksi, koska se sysätään Raha-automaattiyhdistyksen maksettavaksi.

Yleiskeskustelu päättyi.