Täysistunnon pöytäkirja 104/2006 vp

PTK 104/2006 vp

104. TORSTAINA 19. LOKAKUUTA 2006 kello 16.30

Tarkistettu versio 2.0

6) Hallituksen esitys laiksi sähköisten tienkäyttömaksujen keräämisjärjestelmistä

 

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Tässä on aika mielenkiintoisesta asiasta ja tästä nykyajasta kysymys. Hallitus oli lähettänyt lailla täytäntöönpantavaksi yhteisössä annetun Euroopan sähköisten tienkäyttömaksujen yhteentoimivuusdirektiivin. — Täytyy oikein tavaten lukea sisältä, että tulee varmasti oikein. — Ja sitten ihan sattumalta kävi sillä tavalla, että valiokuntaan oli jo keväällä lähetetty juuri puhuvan ja koko joukon muita kansanedustajia allekirjoittama lakialoite tienkäyttömaksusta, joka käytännössä siis merkitsisi sitä, että lähellä tiettyjä rajanylityspaikkoja itärajan tuntumassa, kaakkoisrajalla ja toisaalta Hangon ja Karjaan kaupunkien välillä ryhdyttäisiin erilaisin menetelmin tienkäyttömaksujen perimiseen. Syynä on se, että näillä alueilla on erittäin voimakas rekkaliikenne. On laskettu, että tämä nykyinen taso on noin 850 000 rekkojen suorittamaa valtakunnanrajan ylitystä vuodessa, mikä on siis aikamoinen rasitus Suomen tiestölle, ja tämä tapahtuu täysin osallistumatta millään tavalla tienhoitokustannuksiin, puhumattakaan nyt tienrakentamiskustannuksista.

Valiokunta päätyi sitten siihen, kun tämmöinen samanaikaisuus näillä kahdella asialla oli, toisaalta hallituksen esityksellä ja toisaalta lakialoitteella, että näitä käsitellään yhdessä. Tämä lakialoitehan oli syntynyt sillä tavalla, että kun Saksassa on käytössä tiemaksujärjestelmä hyvin laaja-alaisesti erikoisesti raskaalle liikenteelle, niin Saksan asianomainen laki käännettiin suomeksi ja siitä sitten pikkusen muokkaillen saatiin Suomen käyttötarkoituksiin mielestämme sopiva lakiteksti.

Sitten kun näitä asioita ruvettiin käsittelemään, sattui semmoinen onnekas tapahtuma, että ihan vaan sattumalta valiokunnassa oli kuultavana tuore virkahenkilö, joka on nyt näitten asioitten erikoisasiantuntija liikenne- ja viestintäministeriössä, ja häneltä kysyttiin, miten tämä homma nyt onnistuisi, kuinka nopeasti pystyttäisiin tällainen järjestelmä toteuttamaan Suomessa. Hän hyvin kirkasotsaisesti totesi, että hyvin nopeastihan se, kyllä se tuossa ensi vuonna hoitaantuisi, jos sellaisiin toimiin ryhdytään, kaikkihan, tekniikka ja muu, on olemassa jo valmiina ja käytännöt ovat tiedossa. Siinä ei ole kysymys kuin rahasta ja asentamisesta paikalle ja tietysti sitten tielevennysten tekemisestä niin, että tiestön puolelta tämä tekninen suoritus on mahdollinen.

Sitten kun kysyttiin asianomaiselta hallitussihteeriltä Heikki Kuituselta ihan toisessa yhteydessä, miten tämä homma kävisi, niin hänen näkemyksensä tästä lakialoitteesta oli sellainen, että siitä puuttuu joku pykälä, mutta sehän tuolla ministeriössä voidaan tehdä. No sitten mentiin uuteen kierrokseen. Nyt oli asianomainen uusi virkahenkilö pantu järjestykseen ja hän ilmoitti, että hän joutuu peruuttamaan sen, mitä on aikaisemmin sanonut, ei se näin helposti onnistukaan. Ja sitten taas Kuitunen toi tullessaan Arvelan allekirjoittaman kirjelmän, jonka mukaan tämä vaatisikin jo sitten valtiovarainministerin suostumuksen ja työmääräyksen ryhtyä tätä pykälää kirjoittamaan.

Ainutlaatuinen juttu, koska kohta 20 vuoden aikana ei mitään tällaista operaatiota ole mihinkään tarvittu. Meillä on sellaisia tapauksia liikennevaliokunnan ajalta, kun olin puheenjohtajana, että kirjoitettiin 19 pykälästä 18 pykälää kokonaan uudestaan ja laajennettiin sitten siihen laajuuteen, että tuli vahvistamiskelpoista lainsäädäntöä. Ja esimerkkejä on vaikka kuinka paljon hallintovaliokunnan ajalta jnp. Mutta kun nyt haluttiin menetellä niin kuin tässä nyt on, niin päädyttiin yksimielisesti siihen, että tämä lakialoite hylätään ja hallituksen esitys hyväksytään. Mutta valiokunta kuitenkin päätyi toteamaan, että valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että lakiehdotuksessa esitetty tiemaksu on perustuslakivaliokunnan omaksuman tulkintalinjan mukainen vero ja siihen on sovellettava perustuslain 81 §:n verolle asetettuja vaatimuksia jnp., ja sitten päätyi myöskin siihen tulokseen, että valiokunta pitää tätä tiemaksusysteemiä kannatettavana, ja päätyi ehdottamaan eduskunnalle hyväksyttäväksi lausumaehdotusta, joka kuuluu: "Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy pikaisiin toimenpiteisiin raskaan liikenteen tieosuuskohtaisen tiemaksujärjestelmän luomiseksi."

Nyt ollaan sitten siinä tilanteessa, arvoisa puhemies, että jos eduskunta yhtyy tähän yksimieliseen liikenne- ja viestintävaliokunnan kantaan, niin sitten siellä ministeriössä ryhdytään tekemään se, mistä jo kerran kerrottiin, että se on oikein lyhykäisesti, helposti ja nopeasti tehtävissä. Niin ollen toivotaan, että tämä johtaa pikaisesti toivottuun tulokseen ja käytännössä venäläisiltä rekoilta ruvetaan perimään tienkäyttömaksua.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa rouva puhemies! Täytyy yhtyä liikennevaliokunnan jäsenen ed. Pulliaisen puheenvuoroon hyvin pitkälle, nimenomaan niihin tosiasioihin, joita valiokunnassa oli esillä kuulemisten yhteydessä, eli ohjaus tuli jostakin, en tiedä, oliko se sitten poliittista vai jotakin muuta ohjausta, mutta virkamiehiä ohjattiin muuttamaan mielipiteensä.

Mitä tiemaksujärjestelmään tulee, niin ainakin virkamiesten osalta on ilmoitettu, että sellainen mahdollisuus on olemassa, jos sellainen päätös vaan tehdään. Ed. Pulliaisen aloite on ollut sen luontoinen, että se olisi voitu hyväksyä, jos olisi ollut tahtoa, mutta yksimielisesti kuitenkin valiokunnassa päädyttiin tähän ratkaisuun, joka nyt tässä käsiteltävässä asiassa on, ja se perustuu nimenomaan valiokunnan myöskin yksimieliseen lausumaehdotukseen, jolla nyt yritetään viedä sitä eteenpäin, mikä myöskin virkamiehillä alun perin oli tarkoitus.

Yleiskeskustelu päättyy.