Oras Tynkkynen /vihr(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Lakialoite on siinä määrin
tekninen, että ehkä on paikallaan ihan lyhyesti
avata pääkohtia.
Ensinnäkin aloitteessa esitetään,
että päästöoikeuksista huutokaupattaisiin
direktiivin sallima enimmäismäärä eli
10 prosenttia. Tätä komissio on moneen otteeseen
jäsenmailta perännyt, ja näin saataisiin
myös kohtuullisen merkittävä tuotto valtion
kassaan, ehkä arviolta 300 miljoonaa euroa päästökauppakauden
eli viiden vuoden aikana.
Toiseksi, päästöoikeuksien jaossa otettaisiin hallituksen esittämää paremmin
huomioon
laitosten tehokkuus. Tehokkaat laitokset hyötyisivät
tästä muutoksesta. Vastaavasti tehottomammat joutuisivat
maksamaan nykyistä enemmän.
Kolmanneksi, päästöoikeuksien määrästä vähennettäisiin
se lisä, minkä hallitus on nyt esittämässä perustuen
viidennen ydinvoimalaitoksen rakentumisen myöhästymiseen.
Tämän voimalan myöhästymisestä ei
siis palkittaisi ylimääräisillä päästöoikeuksilla,
niin kuin hallitus nyt aikoo.
Neljänneksi, uusille osallistujille eli uusille laitoksille
varatut käyttämättä jätetyt
päästöoikeudet voitaisiin mitätöidä.
Näin vähennettäisiin päästökaupan
ympäristöohjaavuuteen mahdollisesti kohdistuvia
ongelmia.
Viidentenä kohtana asetettaisiin tiukempi katto Kioton
pöytäkirjaan sisältyvien hankemekanismien
hyödyntämiselle osana tätä EU:n
päästökauppajärjestelmää.
Tämä perustuu Kioton pöytäkirjan
niin sanottuun täydentävyysperiaatteeseen eli
siihen, että päästövähennykset
pitää voittopuolisesti suorittaa kotimaassa eikä ulkomailta päästöoikeuksia
ostamalla.
Viimeisenä kohtana lakialoitteessa esitetään, että päätös
päästöoikeuksien kokonaismäärästä kuuluisi
eduskunnalle eikä valtioneuvostolle niin kuin nykyään.
Päästöoikeuksien kokonaismäärä on
sekä talous- että ympäristöpoliittisesti
niin merkittävä ratkaisu, että se kuuluisi
luontevasti demokratiassa eduskunnalle.
Keskustelu päättyy.