Täysistunnon pöytäkirja 104/2006 vp

PTK 104/2006 vp

104. TORSTAINA 19. LOKAKUUTA 2006 kello 16.30

Tarkistettu versio 2.0

EU:n huippukokous

Liisa Jaakonsaari /sd:

Arvoisa puhemies! Euroopan unionin huippukokous alkaa huomenna Lahdessa, ja etukäteen on kansainvälisessä lehdistössä arvosteltu sitä, että Venäjän presidentti Putin on kutsuttu kokoukseen. Minä uskon, että kaikki ovat sitä mieltä, että on erittäin hyvä, että presidentti Putinin kanssa voidaan keskustella vaikeistakin asioista.

Pääministeri ja ulkoministeri ovat erittäin kiitettävästi informoineet eduskunnan suurta valiokuntaa ja eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa, mutta katsoisin, että on paikallaan myös se, että eduskunnan suuri sali saa kuulla pääministerin käsitykset tulevasta huippukokouksesta, mitä pääministeri odottaa presidentti Putinin kanssa käydyistä neuvotteluista ja muista, energia- ja innovaatiokysymyksiin liittyvistä kysymyksistä, jotka ovat tuon huippukokouksen esityslistalla.

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Kokouksen pääteema liittyy talouteen, sen toimintaedellytysten kehittymiseen, ja siinä innovaatiotoiminta ja energia ovat tärkeimmällä sijalla. Mutta talouden kehittämiseen liittyy myös kokouksen alku, sillä tulemme järjestämään ensin sosiaalipartnereiden eli työmarkkinoiden eurooppalaisten edustajien kesken ylimääräisen sosiaalihuippukokouksen, jossa tarkastellaan nimenomaan eurooppalaisen kilpailukyvyn ja menestymisen kannalta tätä, voisi sanoa, turvallisuuden ja joustavuuden välistä suhdetta, ja toivon tästä keskustelusta erittäin hedelmällistä.

Itse epävirallinen päämiestapaaminen, josta Lahdessa on kyse, tulee alkamaan lounaskeskustelulla, jossa pääaiheena on se, millä tavalla Euroopan unioni pystyy ulkosuhteissaan ottamaan energiaturvallisuuden parantamisen huomioon, minkälaiset suhteet rakennetaan pohjoisessa, idässä, kaakossa, etelässä oleviin energiantoimittajiin ja kauttakuljetusmaihin. Lounaalla tulemme käymään myös keskustelun maahanmuuttotilanteesta. Olen pyytänyt Espanjan pääministeri Zapateroa alustamaan akuutista tilanteesta erityisesti Kanariansaarilla, ja samoin mitä todennäköisimmin Sudanin Darfurin ongelmatiikka nousee esille. Itse kokouksen teemana on innovaatiotoiminta, millä tavalla parannetaan erityisesti yritysten ja tiedemaailman välistä yhteyttä niin, että pystyttäisiin eurooppalaisissa yrityksissä aikaansaamaan maailmanmarkkinoille kelpaavia uusia tuotteita ja palveluita.

Sitten kokousten jälkeen järjestetään illallinen, johon myös presidentti Putin on kutsuttu, ja olemme aina iloisia voidessamme vastaanottaa naapurimme päämiehen, kun mahdollista on. Siinä tullaan käymään keskustelu EU:n ja Venäjän strategisesta kumppanuudesta. Meillä yhteistyömme kasvaa erittäin monilla elämän aloilla, ja tavoitteemme marraskuun varsinaisessa EU:n ja Venäjän huippukokouksessa on tehdä päätökset siitä, (Puhemies koputtaa) millä tavoin ryhdytään neuvottelemaan uudesta pca-sopimuksesta. (Puhemies koputtaa) Sitten energiayhteistyö tulee olemaan toinen aihe illallisella.

Liisa Jaakonsaari /sd:

Arvoisa puhemies! Euroopan unioni on pystynyt Suomen puheenjohtajuuskaudella puhumaan yhdellä äänellä muun muassa Libanonin kriisiä koskevassa kysymyksessä. Nyt on mielenkiintoista se, että kun esityslistalla on erittäin vaikeita kysymyksiä muun muassa yhteisestä energiapolitiikasta, niin olisin tiedustellut pääministeriltä, onko etukäteiskeskusteluissa kollegojen kanssa vahvistunut se käsitys, että myös energiakysymyksistä on mahdollista puhua yhdellä äänellä. Onko vahvistumassa unionin yhteinen käsitys tulevan energiapolitiikan suunnasta?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! EU:n komissio laati 12.10. päivätyn erillisen paperin tätä energiakeskustelua varten. Se on julkinen paperi, ja siinä on oikeastaan määritelty ne pääperiaatteet, joiden mukaan unionin energiaulkosuhdetta pitäisi kehittää. Uskon, että näistä periaatteista sinällään unionin sisällä on löydettävissä yhteisymmärrys. Tavoite on se, että sitten viimeistään ensi vuoden aikana pystyttäisiin unionin osalta nämä periaatteet ulkosuhdetoiminnan kehittämisestä ratkaisemaan. Uskon, että niiden pohjalta myös saadaan yhteinen viesti Venäjä-yhteistyöhön. Sävyeroja totta kai on, kaikki tietävät sen, mutta on tärkeätä, että yhteisellä foorumilla voidaan myös avoimesti näistä sävyeroista keskustella.

Maija Perho /kok:

Arvoisa puhemies! Julkisuudessa on ollut tietoja siitä, että pääministeri aikoo ottaa esille myös ihmisoikeuskysymykset, sananvapauskysymykset, ja toimittaja Anna Politkovskajan murhan vuoksi nämä asiat ovat valitettavan pinnalla. Kysyisinkin, minkälaista viestiä tästä valitettavasta kehityksestä sananvapauden rajoittamisen suhteen ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen suhteen aiotte ottaa esille näissä keskusteluissa sekä Suomen puolesta että puheenjohtajamaana.

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Tavoitteeni on se, että tässä kokouksessa, jossa ehkä pääaiheena tulee olemaan tämä energiakeskustelu, ne monet muut kysymykset tullaan sisällyttämään puheenjohtajamaan puheenvuoroon, jolloinka muiden maiden, myöskään Suomen ikään kuin omassa puheenvuorossa, ei tarvitsisi aihetta käsitellä, vaan ne ovat yhteisiä kantoja. Näihin meillä unionissa on yhteinen kanta olemassa, ja tulen luonnollisesti ilmaisemaan sen. Siinä ei ole ongelmaa.

Outi Ojala /vas:

Arvoisa puhemies! Kuitenkin meillä on tiedossa, että Venäjän presidentti Putinhan on muun muassa vähätellyt kirjailija-lehtimies Anna Politkovskajan raakaa murhaa tai hänen merkitystään yleensä Venäjällä.

Kysyisin, pääministeri, että kun te otatte nyt esille nämä sananvapauskysymykset, ihmisoikeusloukkauskysymykset ja mahdollisesti toivottavasti myöskin kansalaisjärjestöjen toimintamahdollisuudet Venäjällä, niin jos te käytte keskustelun ja jos tavallaan kumpikin osapuoli toteaa omalta kannaltaan vain, että me olemme nyt kertoneet omat huolemme, ja Venäjän presidentti toteaa, että tässä ei ole mitään ongelmia ja että hoitakaa te vain omia ongelmianne, niin minkälaisen johtopäätöksen aiotte tehdä sen jälkeen. Te olette kuitenkin kokouksessa puheenjohtajana. Tuleeko puheenjohtajan päätelmiin jotakin mahdollisesti tällaisten keskustelujen osalta?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Tämä illalliskeskustelu ei kuulu enää itse kokoukseen, mutta itse kokouksestakaan ei tehdä puheenjohtajan päätelmiä. Tämä on niin sanottu epävirallinen päämiestapaaminen, ei Eurooppa-neuvoston kokous.

En aio käyttää koko kahta tuntia myöskään ihmisoikeuskysymysten käsittelyyn, vaikka ne ovat kuinka tärkeitä. Aiomme käsitellä lävitse ne asiat, jotka on esityslistalle myös merkitty. Me kävimme G8:n yhteydessä erittäin laajan, kaksituntisen keskustelun Venäjän demokratia- ja ihmisoikeuskysymyksistä, ja myös Venäjän presidentti vastasi jokseenkin kaikkiin esitettyihin kysymyksiin, näkökulmiin ja osasi myös laittaa takaisin. Tässä on kyse dialogista, jossa me tuomme esille oman näkemyksemme ja kantamme ja käymme tätä dialogia. Meillä on käynnissä EU:n ja Venäjän välillä niin sanottu ihmisoikeusdialogi, ja siinä tullaan käymään tietysti yksityiskohtia lävitse. Tällaisessa huipputason kokouksessa käydään läpi tiettyjä isoja periaatteita.

Heidi Hautala /vihr:

Arvoisa puhemies! Näissä ihmisoikeuskeskusteluissa toisinaan on se vaara, että sitten päädytään siihen, että kohteliaasti todetaan puolin ja toisin, että meillä on erilainen käsitys demokratiasta, mutta juuri se konkretia, jota ed. Outi Ojala peräänkuuluttaa, on hyvin tärkeää. Haluaisinkin pyytää, että pääministeri ottaisi puheeksi esimerkiksi sen, että Venäjä on saanut monia langettavia tuomioita Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimessa esimerkiksi tšetšeeneihin kohdistuvista kansanmurhista. Todellakin haluaisin kysyä, oletteko valmis ottamaan tällaisia konkreettisia asioita esiin, jotka sitten todistaisivat, että olemme mahdollisesti matkalla samaan suuntaan demokratia- ja ihmisoikeuskysymyksissä, koska jaamme tietysti jäsenyyden näissä järjestöissä, kuten Euroopan neuvostossa, ja silloin on voitava puhua myös tämän tyyppisistä asioista.

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Olen ulkoasiainvaliokunnalle ja suurelle valiokunnalle kertonut puheenvuoroni sisällöstä, mihin se tulee kohdistumaan, ja parempi, että ensin käytän puheenvuoroni, ja sitten kyllä lehdistötilaisuudessa jälkeenpäin tullaan kertomaan. Voin sen sanoa, että tulen nimenomaan ajankohtaisimpien ikään kuin käytännön kysymysten kautta lähestymään aihetta.

Astrid Thors /r:

Värderade talman! Värderade ministrar! Det var meningen att det här skulle vara ett toppmöte om Europas konkurrenskraft. Nu verkar den saken att hamna ganska mycket i skuggan av energi och Ryssland, men jag vill ändå fråga i anknytning till innovationer och uppfinningar: Kommer det att bli ett beslut om det europeiska institutet för teknologi, kommer det att bli ett beslut om dess placeringsort, och är statsministern i så fall redo att använda frågan om parlamentets två arbetsplatser som en utjämningspost till detta? Frankrike kan få huvudsätet bara Europaparlamentet inte behöver pendla mellan två orter.

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Kyse tässä kokouksessa ei ole Eurooppa-neuvoston kokouksesta. Tämä on epävirallinen päämiestapaaminen, joka ei tee päätöksiä. Tämä on saman tyyppinen kuin Hampton Courtin kokous, ja aikanaan, kun Eit, Euroopan teknologiainstituutti, tulee päätöksentekoon, se päätös käsitellään ministerineuvostossa, ei Eurooppa-neuvostossa. Sitten kun tulee näihin sijaintipaikkoihin liittyviä kysymyksiä, niissä taitaa olla myös Eurooppa-neuvostolla oma roolinsa. Komissio teki tästä Eit:stä nyt esityksen. Sehän on tällainen verkostomainen, ja sikäli kuin olen oikein ymmärtänyt, siinä hahmotellaan ehkä oliko se 60:n vai 100:n henkilön suuruista yksikköä, ja voisin melkein ennakoida, että sen asettaminen vaakakuppiin Strasbourgin valtavan parlamentin kanssa ei kannata, ne ehkä eivät ole aivan yhteismitalliset. (Ed. Zyskowicz: Ainahan voi yrittää!) — Ainahan voi yrittää. — Minusta Eit:tä pitää tietysti ajaa eteenpäin sen oman tarkoituksensa vuoksi, ei niinkään miettiä näitä palapelin muita osia.

Markku Laukkanen /kesk:

Herra puhemies! Vaikka kyse ei todella olekaan Eurooppa-neuvoston kokouksesta, tasavallan presidentti osallistuu myöskin kokoukseen. Onko pääministerin ja tasavallan presidentin kesken sovittu työnjaosta? Mikä on presidentin rooli varsinaisessa EU-kokouksessa, ja toisaalta, mikä on tasavallan presidentin rooli sitten suhteessa tähän presidentti Putinin vierailuun?

Ovatko olleet esillä myöskin ne kysymykset ja työnjako myöskin näiden asioiden esiin nostamisen osalta, mitkä ovat niitä asioita, joita tasavallan presidentti käy sitten presidentti Putinin kanssa näillä julkisuudessa kerrotuilla yhteisillä automatkoilla lävitse?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Automatkat ovat normaalia Suomen ja Venäjän välistä kahdenvälistä yhteistyötä. (Naurua) Presidentillä on siihen liittyen oma suunnitelmansa olemassa, mitä kahdenvälisiä kysymyksiä nostaa esille. (Ed. Kuosmanen: Siperiaan kyydityksiä!) Vaikka kyse ei ole Eurooppa-neuvoston kokouksesta, vaan epävirallisesta päämiestapaamisesta, me pyrimme noudattamaan kaikessa tässä suomalaisessa valmistautumisessa, osallistumisessa, meidän normaalia menettelyämme, jota myös varsinaisissa Eurooppa-neuvoston kokouksissa noudatetaan. Tässä suhteessa tullaan toimimaan ihan vakiintuneiden menettelytapojen mukaan. Kokousta luonnollisesti pääministeri Eurooppa-neuvoston puheenjohtajana johtaa, ja huolehdin niistä puheenvuoroista, jotka siinä roolissa minulle kuuluvat. Ei ole sovittu erikseen mistään puheenvuorojen jakamisesta. Kaikki pöydän ympärillä olevat tämmöisessä epävirallisessa tapaamisessa voivat käyttää halutessaan puheenvuoroja.

Jari Vilén /kok:

Arvoisa herra puhemies! Energian, innovaatioiden ja Venäjä-suhteiden lisäksi kokouksen yksi keskeinen teema tulee olemaan myös siirtolaisuus, ennen kaikkea kamppailu laitonta siirtolaisuutta vastaan. Pääministeri, mitä tuloksia te odotatte tältä kokoukselta koskien tätä asiaa, jonka Espanjan pääministeri Zapatero erityisesti nostaa esille? Viittaan erityisesti siihen, että meillä oli hiljattain Tampereella sisä- ja oikeusministerien kokous, joka pyrki omalta osaltaan tarttumaan tähän asiakohtaan, mutta tämän kokouksen tuloksista voisi mielestäni käyttää ilmaisua epäonnistuminen. Yhteistyössä ei päästy eteenpäin, palaute eri jäsenvaltioista on ollut hyvinkin kriittistä tämän toiminnan suhteen. Voidaanko joutua johtopäätökseen, että sisä- ja oikeusasioiden osalta puheenjohtajuus ei ole onnistunut tavoitteiden mukaisesti?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Valitettavasti sisäministeri ei ole paikalla, maahanmuuttokysymyksiin liittyen. Tässä kokouksessa esille eivät nouse sisä- ja oikeusasiat yleisesti, vaan ainoastaan maahanmuuttokysymykset ja ennen muuta laiton maahanmuutto. Tämä maahanmuuttoaiheiden tärkeys korostui erityisesti tasan vuosi sitten Hampton Courtin kokouksessa, jonka yhteydessä laitettiin sitten prosessi liikkeelle, jonka toimeenpanosta tulemme joulukuussa saamaan ensin neuvoston ja sitten Eurooppa-neuvoston raportin. Koko Suomen kaudella on erittäin systemaattisesti sisä- ja oikeusasioissa tehty työtä. Me olemme olleet myös aloitteellisia.

Maahanmuuttokysymyksiä ei voi käsitellä vain laittoman maahanmuuton näkökulmasta. Sen rinnalla pitää tarkastella myös laillisen maahanmuuton mahdollisuuksia, sen järjestämistä, kotouttamiskysymyksiä ja sitten ennen muuta kehityskysymyksiä, millä tavalla tuemme lähtömaita, minkälainen yhteys meillä on kauttakulkumaihin. Vain tällaisen yhteistyön kautta voidaan todellisuudessa myös sitten estää ja hillitä laitonta maahanmuuttoa.

Oikeusministeri Leena Luhtanen

Arvoisa puhemies! Ed. Vilénin johtopäätökset ovat paitsi ennenaikaisia myös vääriä. Tampereen epävirallinen oikeus- ja sisäasioiden neuvoston kokous käsitteli nimenomaan sille annetun tehtävän mukaisesti oikeus- ja sisäasioihin liittyvää unionin päätöksentekoa, joka valmistelutyö oli tehty erittäin perusteellisesti komission neljän arviointiasiakirjan pohjalta ja joka toimeksianto juontaa jo muutama vuosi sitten pidettyjen Tampereen ja Haagin kokousten perusteella. Me teimme tämän. Valmistelu oli erinomaista. Tämähän oli siis epävirallinen kokous, jossa nimenomaan keskustellaan asioista, ei tehdä päätöksiä, ja rohkenisinpa väittää sen, että tämä keskustelu oli siitä syystä erittäin antoisa, koska se tehtiin etukäteen lähetettyjen kysymysten pohjalta. Kysymykset olivat täsmällisiä ja myös eri maiden, joita maita oli runsaasti paikalla, vastausten perusteella ja kannanottojen perusteella. (Puhemies koputtaa) Ed. Vilén, kaikki päätöksenteko edellyttää ensin keskustelua, ja tämä keskustelu jatkui jo (Puhemies koputtaa: Aika!) Luxemburgissa ja tulee jatkumaan vielä joulukuun kokouksissa.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Pääministeri omassa puheenvuorossaan korosti huippukokouksen alla pidettävää sosiaalipartnereiden välistä vuoropuhelua ja korosti sen tärkeyttä. Tässähän on tietysti eurooppalaisella tasolla kyse samanlaisesta ideasta kuin meillä tämä kolmikanta, jota muun muassa tänään ed. Sasi täällä voimakkaasti kiitteli. Liittyykin myöskin tähän Finnairin lakkotaisteluun sikäli tämä kysymys, että meillä yhteisillä sisämarkkinoilla Euroopassa kuitenkin työmarkkinakäytännöt poikkeavat paljon, ja siitähän tässä lakkotaistelussa on osittain kysymys.

Haluaisin kysyä pääministeriltä: Miten te arvioitte, miten näitä yhteisiä pelisääntöjä eurooppalaisilla työmarkkinoilla saadaan kehitettyä ja kuinka hallitus panostaa tähän eurooppalaiseen sosiaalipartneriyhteistyöhön?

Pääministeri  Matti  Vanhanen

Arvoisa puhemies! Eurooppalaisella tasolla mekanismit ovat vielä hyvin erilaiset kuin ne ovat kansallisella tasolla johtuen myös siitä, että tietysti kansallisilla tasoilla käytännöt poikkeavat melko paljon toisistaan. Mutta eurooppalaisella tasolla on kyllä saavutettavissa joitakin saman tyyppisiä tuloksia ja hyötyjä, joista Suomessa on pitkältä ajalta kokemuksia. Esimerkiksi tällä hetkellä tämä korostuu siinä, että viime aikojen kahdesta suuresta lainsäädäntöhankkeesta, palveludirektiivistä ja myös tästä työaikadirektiivistä, kyllä meillä on odotuksia siihen, että myös nämä eurooppalaisen tason partnerit voisivat olla edesauttamassa näiden vaikeiden lainsäädäntöhankkeiden edistämistä tietynlaista luottamusta lisäämällä.

Puhemies:

Kysymys on loppuun käsitelty.