14) Laki työnantajan sosiaaliturvamaksusta vapauttamisesta
eräissä kunnissa vuosina 2003—2005
Lauri Kähkönen /sd:
Arvoisa puhemies! Ed. Tennilän lakialoitteessa esitetään,
että työnantajan sotumaksuista vapauttamista laajennettaisiin myös
kuntiin ja seurakuntiin tällä kyseisellä alueella.
Nythän hallituksen esityksessä maksajiksi on laitettu
toiset, niin kunnat kuin seurakunnat. Tämä esimerkiksi
kuntien puolella on nostamassa niin kuin muuallakin sotumaksua prosentin kymmenesosan.
Mielestäni tämä lakiesitys on hyvä,
mutta tähdennän sitä, että maksajana
pitäisi siinä tapauksessa olla valtion. Omalta
osaltaanhan tämä pikkuisen mahdollistaisi uusia
työpaikkoja kunnissa. Väitän, että kokeilualueen kuntien
taloudelliseen tilanteeseen se vaikuttaisi myös positiivisesti.
Toisaalta olisi ollut toivottavaa, että jo alun perin tämä kokeilualue
olisi ollut laajempi. Näitä vastaavia alueita
on muuallakin kuin tuolla Lapin alueella ja saaristokunnissa.
Mutta kaiken kaikkiaan tähdennän sitä,
että paitsi että tämä olisi
oikean suuntaista, että myös kunnat ja seurakunnat
olisivat kokeilussa, jos ja kun näin edetään,
maksajana ehdottomasti on valtio eikä mennä kuntien
kukkarolle, koska riittävästi näitä esimerkkejä jo
on, mitä tulee näihin verotusratkaisuihin. Niissä useimmiten
kunnat ovat jääneet maksajiksi.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa herra puhemies! Kun aikanaan hallituksen esitystä,
eilenkö vai toissa päivänä,
käsiteltiin salissa, siinähän todettiin
tämä epäkohta, jota ed. Tennilä tässä esittää korjattavaksi.
Minusta tässä on nyt hyvä esitys. Toivon,
jotta valiokunta nyt ottaa huomioon tämän. Selitykset,
jotka ministerin suusta kuultiinkin, ovat sen oloiset, jotta muutenhan
olisi voitu kuntiin ottaa myös tämä kevennys
mukaan, mutta kun se alue laajeni, sen takia jätettiin
kunnat ja seurakunnat ulkopuolelle.
Jos näin tapahtuu, että se hallituksen esitys menee
läpi ilman tätä ed. Tennilän
esittämää muutosta, siinähän
käy sillä tavalla, jotta nopeasti kunnan töistä käydään
kilpailu sillä tavalla, että ne siirtyvät
yksityiselle puolelle, ja näen, että tuolla pohjoisissa
olosuhteissa, missä kunnat kuitenkin ovat hyvin merkittäviä työllistäjiä ja
toimeenpanijoita monissa asioissa, tämän tyyppistä kilpailua
ei sallittaisi, vaan kunnat ja yritykset olisivat siinä mielessä samassa
veneessä ja mahdollisesti ilman tämmöistä keskinäistä kissanhännänvetoa,
joka vie energiaa kanssa niissä kunnissa omalta osaltaan.
Sen takia kannatan ed. Tennilän aloitetta ja toivon, että valiokunta
vie tämän nopsaan läpi.
Hannu Takkula /kesk:
Arvoisa puhemies! Tämä ed. Esko-Juhani Tennilän
nimissä kulkeva Lapin kansanedustajien aloite, joka koskettaa työnantajan
sosiaaliturvamaksusta vapauttamista eräissä kunnissa — tarkoittaa
tarkemmin Lapin kolmea pohjoista seutukuntaa — oli hallituksen
esityksenä oikean suuntainen, mutta riittämätön
johtuen siitä, että kunnat ja seurakunnat jäivät
tämän esityksen ulkopuolelle.
Kun alun alkaen tätä Norjan-mallista tehtyä sovellutusta
alettiin suunnitella pohjoiseen Suomeen, siinä oli erityinen
Pohjois-Lappi-työryhmä, ja he väliraportissaan
esittivät, että myöskin kunnat ja seurakunnat
olisivat mukana. Kuitenkin meille saatetun epävirallisen
tiedon mukaan hallitus ei päässyt tästä yksimielisyyteen,
vaan hallituksen sosialidemokraattiset ministerit ja kokoomusministerit
jyräsivät yksinkertaisesti vasemmistoliiton kuntaministerin
tässä kohden ja myöskin Rkp:n ministerin,
ja näin ollen sitten tämä hallituksen
esitys tuli vesitettynä ja kunnat ja seurakunnat sen ulkopuolella.
On totta, niin kuin ed. Kähkönen omassa puheenvuorossaan
sanoi, että muuallakin Suomessa on tämän
tyyppisiä alueita, joille tämä kokeilu olisi
tervetullut. Niitä on paljon kasvukeskusten ulkopuolella,
erityisesti itäisessä Suomessa, mutta myöskin
Pääkaupunkiseudun ulkopuolelta löytyy
tämän tyyppisiä alueita. Mutta kokeilu
on rajoitettava johonkin, ja tällä hetkellä voimakkain
rakennemuutos on ollut pohjoisessa Suomessa, jäljet ovat
siellä olleet tuhoisimmat, ja sen (Puhemies koputtaa) vuoksi
tämän kautta pyritään ...
(Korokkeelta) Arvoisa puhemies! Jatkan kesken jäänyttä lausetta
täältä puhujakorokkeelta käsin:
Tämän esityksen kautta todellakin pyritään
saamaan tuntumaa siitä, millä tavalla tämän tyyppinen
sosiaaliturvamaksun vapautus aktivoi yrityksiä ja elinkeinoelämää ja
sitä kautta synnyttää toimeliaisuuden
ja yrittäjyyden ilmapiiriä, sitä ilmapiiriä,
jota kipeästi tällä hetkellä erityisesti
Lapissa näillä alueilla tarvitaan.
Nyt me elämme sellaisessa taitoskohdassa, että joitakin
nopeita ratkaisuja täytyy hallituksen toimesta tulla, muutoin
tämä alueellinen ja sosiaalinen kahtiajako, joka
on kiihtynyt viimeisen kahdeksan vuoden aikana, saavuttaa sellaisen pisteen,
että ne arvet, ne haavat, jotka tämän
tuloksena syntyvät tähän yhteiskuntaan,
eivät sitten ole helposti parannettavissa ja jäljet
jäävät pysyviksi.
Arvoisa puhemies! Nyt tarvitaan tällaista lakialoitetta
täydentämään hallituksen esitystä.
Tämän kautta myöskin turvataan se, että terve
kilpailu voi säilyä kunnan ja yksityisen välillä silloin,
kun joudutaan kilpailutilanteeseen, jossa kunnan taikka yksityisen
työnantajan järjestämästä palvelusta
kilpaillaan. Kun mietitään näitä vaikutuksia,
niin uskomme näin, että tämä aktiivisuus
ja yritteliäisyys sinällään
ja työllisyyden lisääntyminen hyvin nopeasti
kuittaisi nämä noin 30 miljoonan markan, 5 miljoonan
euron, suorat menetykset, mitä tästä esityksestä valtion
kassaan olisi, ja näin ollen voi sanoa, että nämä vaikutukset
ovat hyvin minimaaliset. Tältä osin ne myöskin
tukevat sitä, että tämä kokeilu
tulisi täysimääräisenä järjestää.
Arvoisa puhemies! Tämä pieni, mutta merkittävä muutos
hallituksen esitykseen tulee mittaamaan sen, ovatko sosialidemokraatit,
onko kokoomus — mutta ehkä tässä kohdin
painotan vielä: ovatko sosialidemokraatit — valmiita
tukemaan heikommassa asemassa olevia kuntia ja luomaan edes yhden,
yhden, työllistävän esityksen, yhden
tällaisen tulevaisuuden ja toivon esityksen tällä vaalikaudella,
joka osoittaisi, että aluepolitiikka ei ole kuollut kirjain
sosialidemokratiassa tänä päivänä.
Hannes Manninen /kesk:
Arvoisa puhemies! Alueellinen eriarvoisuus ja alueellinen kehitys
on voimakkaasti kahtia jakanut maata viime vuosien ajan, voisi sanoa,
90-luvun loppupuolelta tähän päivään
saakka, ja tuo valitettava kehitys jatkuu edelleen.
On ilolla todettava se, että ministeri Korhonen lopultakin
sai tuotua eduskuntaan lakiehdotuksen ja sitä ennen keväällä hallituksessa
periaatepäätöksen siitä, että Lapin
eräät kunnat ja muutamat saaristokunnat vapautetaan
sosiaaliturvamaksusta, tai näiden kuntien yritykset, ei
kaikkia yrityksiä, vaan tietyn toimialan yritykset vapautetaan
maksuista kokeiluaikana vuosina 2003—2005.
Jotta tähän päästiin, on
ehkä syytä kuitenkin todeta selityksenä sille,
miksi tämä koskee vain Lappia ja eräitä saaristokuntia
tässä vaiheessa: Tätä Norjan-malliahan
Lapissa ja täällä eduskunnassakin on
vaadittu hyvin kauan. Hallituksen ja ministeri Korhosen taholtakin
se kiistettiin jatkuvasti. Sen jälkeen Lapissa maakunnan
liiton edunvalvontasihteeri Jaakko Ylitalo järjesti niin sanotun
"kapinakokouksen", jota paheksuttiin jyrkästi hallituspuolueiden
ja jopa hallituksen tasolla.
Tosiasia kuitenkin on, että tätä sosiaaliturvamaksukokeilua
ei olisi koskaan järjestetty tässä maassa
ilman tuota kokousta, joka sai suuresti julkisuutta ja joka hiukan
säikäytti Lipposen hallituksen ministereitä siitä,
että nyt on todella hätä Lapissa, nyt
on tosi kysymyksessä ja nyt on tehtävä jotakin.
Kuitenkin valitettavasti tämä kokeilu jäi
puolitiehen, koska kunnat ja seurakunnat eivät tulleet
mukaan, ja niin kuin täällä on todettu,
siihen mukaantuloon olisi monia selkeitä perusteluita.
Hallituksen perustelu oli, että ei ole rahaa, koska
tämä vähentäisi Lapin kuntien
osalta 5 miljoonaa euroa sosiaaliturvamaksutuloa ja näiden
rannikkokuntien osalta huomattavasti pienemmällä,
pienellä summalla. Kysymys on tässäkin
arvovalinnasta ja asioiden tärkeysjärjestykseen
asettamisesta, teemmekö me päätökset
arvojen pohjalta vai alistammeko me arvot rahalle. Mehän
teemme lukuisia päätöksiä täällä niin,
että meille tulee vain selkeästi ilmoitus, että tarvitaan rahaa
niin paljon, ja sen jälkeen se pannaan budjettiin ja rahaa
jostakin kaivetaan.
Vaikka en itse vastustanut esimerkiksi Soneraa, jolloin pantiin
merkittävät rahasummat — olin sitä mieltä että se
piti tehdä — niin ei siinä käyty
mitään arvokeskustelua. Sanottiin, että tarvitaan
niin monta miljardia rahaa, ja se nuijittiin pöytään,
eikä kukaan kysynyt, mistä raha löytyy. Rahaa
löytyy silloin, jos se koetaan tärkeäksi,
jos sitä pidetään välttämättömänä tämän
maan kehityksen kannalta. Jos hallitus olisi arvostanut tämän
asian riittävän korkealle, tuo raha, muutama miljoona
euroa, olisi löytynyt mistä tahansa ja sillä olisi
voitu lisätä valtion budjetin loppusummaa. Hyvä kuitenkin,
että edes päästiin näiden yritysten
osalta sosiaaliturvamaksujen poistamiskokeiluun. Toivomme, että valiokunnassa
arvot pannaan oikeaan järjestykseen ja että hyväksytään
myöskin kunnat tähän kokeiluun mukaan, niin
kuin tässä kaikkien lappilaisten kansanedustajien — ministerinä toimivien
nimet tästä luonnollisesti puuttuvat — yhteisessä aloitteessa
todetaan.
Haluan vielä sen verran todeta, ehkä hiukan eri
sävyssä kuin ed. Takkula, että suurin
vastustaja tässä oli kokoomus nimenomaan. Kokoomus
periaatteessa vastusti koko kokeilua, ja loppujen lopuksi se suostui
tähän kokeiluun sillä ehdolla, että kuntia
ei otettu mukaan. Vielä budjettiriihessäkin tämä sama
näytelmä toistui, ja voi sanoa, että todella
valitettavalta tuntui se, että ministeri Vilénkin
julkisuudessa Lapissa sanoi, että hän joutui vain
tuomaan kokoomuksen ministeriryhmän terveisiä tietyistä asioista,
hän oli kyllä asiassa mukana, mutta hän
ei voinut, kun muut tekivät näin. Siis todellisuudessa
kokoomus oli suurin vastustaja. Vasemmistoliitto sitä esitti,
ja uskon, että sosialidemokraatitkin olisivat siihen suostuneet,
jos kokoomus ei olisi tätä niin jyrkästi
vastustanut.
Toivon todella, että tämä rinnakkaislakialoite menee
läpi ja tämä kokeilu saadaan riittävälle
ja asianmukaiselle pohjalle.
Ed. Löv merkitään
läsnä olevaksi.
Matti Väistö /kesk:
Herra puhemies! Työnantajan sosiaaliturvamaksusta
vapauttamista eräissä kunnissa koskeva kokeilu
saatiin vihdoin eduskunnan käsittelyyn. Oli mielenkiintoista kuulla
ed. Mannisen selvitys kokeilun ja siihen liittyvän lakiehdotuksen
valmistelun taustasta. Erityisesti, arvoisa puhemies, koen tärkeänä sen, että tämä
nyt
käsittelyssä oleva lakialoite ja siihen liittyvä kuntien
ja seurakuntien työnantaja-asema tuli valaistua ja että se
otetaan, mielestäni on näin tärkeää,
huomioon lopullisessa eduskunnan päätöksessä.
Kansalaisten aktiivisuus on ollut tässä koko kokeilun
käynnistämisessä, kuten ed. Manninen kertoi,
keskeisessä asemassa. Edunvalvonta-asiaa on ryhdytty ajamaan
maakunnan ihmisten ja siellä vaikuttavien tahojen toimesta.
Alueen kansanedustajat ovat nyt aktiivisia ja ovat oikealla asialla.
Työllisyyden parantamiseksi on tehtävä kaikki
voitava. Aluepolitiikan ja alueellisen kehittämisen eteen
tarvitaan merkittävästi uusia toimia, myös
verotuksellisia Norjan-mallin mukaisia ratkaisuja.
On valitettavaa vain, että tämän
kokeilun käynnistäminen ja eduskunnalle lakiesityksen antaminen
vei näinkin pitkään. Me kaikki kuitenkin
tiedämme, että työnteon ja yrittäjyyden
yhteiskunta on se, jonka varaan hyvinvoinnin perusta jatkossakin
rakentuu, ja siitä syystä työllisyyden
parantamiseksi tarvitaan uusia tehokkaampia toimenpiteitä ja
myös tehokkaampaa aluepolitiikkaa.
Unto Valpas /vas:
Arvoisa puhemies! Tässä hallituksen esityksessähän
jälleen julkisen sektorin työnantajaa syrjitään,
ja se tapahtuu sen takia, että kokoomus esti julkisen sektorin
työnantajan pääsyn mukaan tähän
maksuvapautukseen, aivan niin kuin ed. Takkula totesi. Kokoomukselle julkinen
sektori näyttää olevan punainen vaate,
ja sen toimintaedellytyksiä kokoomuksen toimesta yritetään
lähes aina vaikeuttaa.
Yhdyn niihin näkemyksiin, että kunnat ja seurakunnat
on myös vapautettava työnantajan sosiaaliturvamaksusta,
ja kokeilu on mielestäni mahdollisimman pian laajennettava
koskemaan muitakin alueita kuin vain eräitä kuntia
Lapissa. Oulun läänistäkin löytyy
tällaisia vaikeassa taloudellisessa asemassa olevia kuntia.
(Ed. Väistö: Ja Pohjois-Karjalasta!) — Näin
on.
Eli kokoomuksen vastustuksesta huolimatta tämä asia
on saatava sellaiseksi, ettei julkista sektoria täysin
aiheettomasti syrjitä. Tässähän
on ihan selvä syrjintä kysymyksessä.
Keskustelu päättyy.