Toimi Kankaanniemi /kd:
Herra puhemies! Työttömällä oli
aiemmin oikeus hankkia noin 600 markkaa, 100 euron suuruusluokkaa oleva
tulo, kuukaudessa, ilman että hänen työttömyysturvaansa
tartuttiin eli sitä leikattiin. Lipposen hallitus viisaudessaan
poisti tämän oikeuden. Nyt kysyn, kun näitä työttömyysasioita
on ainakin jonkin verran mietitty viime aikoina ja kun siitä huolimatta,
että hallitus pyrkii työllisyyttä parantamaan,
työttömiä on meillä edelleen
valtavasti: Onko hallitus harkinnut, että palautettaisiin
tämä ansaintamahdollisuus, niin kuin se oli aiemmin?
Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen
Arvoisa herra puhemies! Tähän käytäntöön palaamisesta
ei ole suunnitelmaa, mutta soviteltu päivärahahan
on olemassa niille, jotka tekevät osa-aikatyötä.
Tämän sovitellun päivärahan
osaltahan nyt on tilanne se, että siinä laissahan
on tämä 36 kuukauden maksimikesto, jonka käyttöönottoa
on sitten siirretty lainsäädännöllä,
joka on umpeutumassa nyt vuodenvaihteessa. Tällaisten järjestelyjen
osalta nyt on mietintä siitä, miten jatko mennään
eteenpäin. Tämän sovitellun päivärahan
osalta on aikomus nyt jatkaa sitä, mutta sosiaali- ja terveysministeriössä parasta
aikaa pohditaan sitä, miten ja millä tavalla tämä jatko
valmistellaan.
Toimi Kankaanniemi /kd:
Herra puhemies! Itse ymmärtäisin, että nyt
ei ole kysymys tässä osa-aikatyöstä eikä sovitellusta
päivärahasta vaan sellaisesta joustavasta menettelystä,
joka vähentäisi byrokratiaa ja joka antaisi työttömälle oikeuden
aktiivisesti toimia eikä todellakaan synnyttäisi
sitä suurta byrokratiaa, mikä syntyy, kun silloin
tällöin pieniä työmahdollisuuksia
olisi. Jo tämä syyllistää työttömiäkin
kovasti, kun on liian tiukka järjestelmä. Haluaisin
kyllä sen kuulla, onko hallitus todella niin jäykkä,
ettei haluaisi antaa työttömälle tällaista
pientä oikeutta tehdä työtä ja
saada siitä palkkaa, korvausta, näissä pienissä rajoissa,
niin kuin silloin aiemmin oli.
Työministeri Tarja Filatov
Arvoisa puhemies! Työllisyyden hoidon näkökulmasta
meillä on ollut hyvin erilaisia järjestelmiä.
Niihin kaikkiin on liittynyt ongelmia. Silloin aikanaan, kun työtön
sai päivärahan siltä päivältä,
jolloin oli työtön, ja palkan siltä päivältä,
jos oli vaikka yhdenkin päivän työssä,
ongelma oli se, että monessa yrityksessä kävi
niin, että neljältä päivältä maksettiin
palkka ja yhdeltä päivältä sitten
toimeentulo hoidettiin työttömyysturvan kautta. Tämä vääristi
tilannetta, kun neljässä päivässä yritettiin
tehdä viiden päivän työt. Sen
jälkeen on tullut tämä suojaraja, jonka
jälkeen työttömyysturva sitten leikkautui,
mihin edustaja viittasi. Sen ongelma oli se, että tuli
tiukka kynnys, jonka jälkeen työnteko ei enää kannattanut.
Tässä on kyse nimenomaan sovitellusta päivärahasta,
jonka idea on se, että se, silloin kun ihminen hankkii
lisätuloja, ikään kuin turvaa järjestelmän
alusta asti, niin että puolet euroista saa itsellensä ja
puolet sitten leikkautuu työttömyysturvan pienenemisenä.
Mutta näissä satunnaisissa työn vastaanottamisissa,
jolloin ei ole kyse osa-aikatyöstä vaan esimerkiksi
yhden päivän tai kahden päivän
työstä, (Puhemies koputtaa) ongelma on ollut työttömyysturvan
maksatusviive, ja siihen sosiaali- ja terveysministeriö on
puuttunut. Lisäksi asumistukeen on tehty muutoksia, jotka
vaikuttavat siihen, että jos pitkäaikaistyötön
pääsee työhön, niin heti asumistuki
ei leikkaudu.
Anne Huotari /vas:
Arvoisa puhemies! Asia on juuri niin kuin ministeri Filatov
sanoi, että tämän 750 markan yli menevältä osalta
oli 80 prosentin leikkuri, joka käytännössä ei
kannustanut tekemään yhtään
enempää työtä kuin sen 750 markan
edestä. Tiedän sen, koska olin työttömyyskassassa
silloin töissä. Se aiheutti myöskin pimeää työtä osittain.
Sen vuoksi siitä luovuttiin. Nyt kun 50 prosenttia työtulosta
vaikuttaa työttömyyspäivärahaan,
siinä voisi liikkua eli sitä prosenttia voisi
muuttaa, niin että tämä lyhyenkin työn
tai osa-aikatyön vastaanottaminen olisi nykyistä kannattavampaa.
Jos henkilöllä tulee esimerkiksi matkakustannuksia,
niin monesti se menee plus miinus nolla tai jopa miinuksen puolelle.
Eli tässä prosentissa voisi liikkua.
Ensimmäinen varapuhemies:
Pyytäisin kysymystä. Tuliko kysymystä?
Voiko tätä prosenttia muuttaa?
Työministeri Tarja Filatov
Arvoisa puhemies! Tähän samaan problematiikkaan
etsitään vastausta sitä kautta työministeriössä,
että esimerkiksi työmarkkinatukea voisi käyttää joustavammin
näiden matkakustannusten kompensointiin. Tällä hetkellä se
on mahdollista silloin, kun työtön saa tietyn
mittaisen työrupeaman oman työssäkäyntialueen
ulkopuolelta. Mutta selvästi meillä on tarpeita
tämän järjestelmän joustavoittamiseen.
Esimerkiksi rakennusalalla tulee tilanteita, jolloin urakat eivät
täytä niitä kriteereitä, jotka
tuolta kestolta vaaditaan. Sen vuoksi tätä järjestelmää ollaan
kehittämässä.
Virpa Puisto /sd:
Arvoisa puhemies! Jatkan tätä päivärahakeskustelua
siltä osin, että kun työttömyyspäivärahalla
tai -eläkkeellä olevilla on myös tämä mahdollisuus
tehdä työtä — muistaakseni markoissa
450 aikanaan — ja kun nämä henkilöt,
joista suuri osa on niitä, jotka ovat pankkialalta ja muualta
silloin laman aikana ulos heitettyjä, voisivat saada muutamana
kuukautena enemmän töitä, mutta sitten
on paljon tyhjiä kuukausia, niin siitä on tullut
paljon kysymyksiä, eikö voi ajatella niin, että sen
kokonaismäärän voisi jakaa kahdellatoista,
jolloin annettaisiin mahdollisuus siihen, että voisi jonakin
kuukautena nostaa sitä omaa elintasoaan, silloin kun esimerkiksi
kaupan myyjä tai pankkialan vanha ihminen otetaan töihin
tekemään ruuhkatöitä. Mutta
tämä ei nyt ole mahdollista; ikään
kuin pidetään sillä minimieläkkeellä väkisin
ihminen, ei anneta yhtään mahdollisuutta korjata
tilannetta.
Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen
Arvoisa herra puhemies! Tietysti näitä erilaisia
tilanteita on olemassa ja näitä joustavuusnäkökulmiakin
pitää tarkastella, mutta nyt tämä kysymys
ei koskenut enää tätä soviteltua
päivärahaa vaan siirryttiin työn vastaanottamiskysymykseen.
Nämä ongelmat, nämä kaikki tähän liittyvät
kysymykset, on syytä käydä kyllä läpi
ja pohtia tätä järjestelmää niin,
että se suosisi sitä, että työtä vastaanotetaan.
Mitä tulee tähän soviteltuun päivärahaan,
sitä myös mietitään nyt, mitä sen
kanssa tehdään, jotta päästäisiin
siihen tilanteeseen, että maksimaalisesti ihmiset olisivat
töissä ja voisivat myös työtä vastaanottaa.
Ed. Jari Koskinen merkitään
läsnä olevaksi.
Osmo Soininvaara /vihr:
Arvoisa puhemies! Tähän erilaisten päivärahojen
sovittamiseenhan liittyy tämä niin sanottu byrokratialoukku,
että vaikka se järjestelmä noin periaatteessa toimii,
niin sitten käytännössä juuri
nämä maksatukset viivästyvät
tai ensin saa hirveästi rahaa ja sitten peritään
näitä tukia takautuvasti pois jne.
Voisiko ajatella, että työtön, joka
on työttömyyskorvauksella, saisi sellaisen verokortin, joka
sisältäisi sekä tämän
yhteensovituksen että verotuksen? Hänellä olisi
noin 65 prosentin verokortti, ja se on se, mikä hänelle
loppujen lopuksi jää tästä työstä käteen.
Sitten erilaiset instanssit — verottaja ja työttömyyskassa
sun muut — saavat vaikka viisi vuotta keskustella siitä,
kenelle tämä 20 euroa kuuluu, mutta tämä asianomainen henkilö saisi
käteen suurin piirtein sen, mikä hänelle
kuuluu, ja koko tästä byrokratialoukusta päästäisiin
eroon.
Työministeri Tarja Filatov
Arvoisa puhemies! Itse asiassa tähän saman
tyyppiseen käytäntöönhän
pyrittiin jo edellisellä hallituskaudella, jolloin kassojen
kanssa neuvoteltiin ratkaisu, jota ministeri Perho oli neuvottelemassa,
että ne maksaisivat reaaliajassa työttömyysturvan
sen mukaan, mitä ihminen ilmoittaa tuloiksensa saaneen.
Sitten jälkikäteen, kun on olemassa palkkatodistukset
ja muut, kliirattaisiin tämä todellinen tilanne
siten, että jos tuloja onkin ollut enemmän, sitten
seuraavan kuukauden työttömyysturvasta se vähennettäisiin,
jotta näistä viiveistä päästäisiin
eroon. Aika monella alalla tämä toimii näin,
mutta käsittääkseni tietyillä kassoilla, joissa
on paljon esimerkiksi pätkätöitä ja
näitä satunnaisia töitä, tämä järjestelmä ei
toimi näin hyvin. Tiedän, että sosiaali-
ja terveysministeriössä on käyty tätä neuvottelua
siitä, miten se toimisi ja miten voitaisiin päästä näistä viiveistä eroon.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa herra puhemies! Vielä tästä suojaosuudesta.
Nythän, jos eläkeläinen menee töihin,
hänellä on tietty suojaosuus, hänen eläkkeensä ei
putoa. Sitten on toimeentulotuessa määrätty
kannustin: voi tienata niin ettei toimeentulotuki putoa. Eikös
tämän pitäisi olla samalla tavalla linjassa?
Kyllä tämän sovitellun päivärahan
suojaosuuden poistaminen aiheutti sen, että ihan pieniä töitä tehdään
pimeästi. Ei haluta lähteä, koska tulee
juuri näitä ongelmia, että työttömyysturva
viivästyy, vaikka mitä lakeja tehtäisiin.
Silloin tämmöinen pieni suojaosuus olisi siinä paikallaan,
jolloin se tulisi päivänvaloon ja myös
verottaja saisi osansa ja sotumaksut maksettaisiin siitä.
Se olisi tosi pieni ojennus ja olisi linjassa muiden lakien ja näiden
etuuksien kanssa.
Ensimmäinen varapuhemies:
Haluaako joku vastata? Ministeri Haatainen?
Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen
Arvoisa herra puhemies! Tässä esityksessä ei
ollut oikein kysymystä, mutta totean vain sen, että tietysti
näitä kaikkia pitää käydä läpi.
Mutta nyt tämän sovitellun päivärahan
osalta mennään sen lain mukaan, ja kysymys on
siitä, miten se jatko nyt sitten valmistellaan, ja siinä yhteydessä myös
näitä asioita pitää käydä läpi.