Täysistunnon pöytäkirja 105/2009 vp

PTK 105/2009 vp

105. TORSTAINA 12. MARRASKUUTA 2009 kello 16.00

Tarkistettu versio 2.0

Keski-Pohjanmaan suuntautuminen aluehallintouudistuksessa

Bjarne Kallis /kd:

Arvoisa herra puhemies! Ministeri Kiviniemi on tänä päivänä puhunut Perheyritysten liiton seminaarissa. Luin Kauppalehdestä, mitä te olette siellä lausunut, ja ilahduin kovasti. Te korostatte yritysten merkitystä, ja te peräänkuulutatte toimintamahdollisuuksien vahvistamista. Tämä on kuin mannaa taivaalta. Tämä on äärettömän tärkeää, olette oikealla linjalla. Kysyn:

Miten Keski-Pohjanmaan elinkeinoelämän, yrittäjien vetoomus, että Keski-Pohjanmaa suuntautuisi etelään eikä pohjoiseen, istuu tähän teidän lausuntoonne ja kantaanne?

Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi

Arvoisa puhemies! Elyjen osalta tämän asetuksen tulee esittelemään ministeri Pekkarinen, ja siinä suhteessa tämä kysymys kuuluu hänelle. Mutta olen näin yleisesti ottaen tämän aluehallintouudistuksen osalta noudattanut kaikkien maakuntien osalta sitä samaa linjaa, että noudatetaan sitä kuntien yhdessä päättämää ratkaisua suuntautumisen osalta, ja Keski-Pohjanmaan osalta ei tulla myöskään tässä suhteessa tekemään poikkeusta.

Bjarne Kallis /kd:

Herra puhemies! Ministeri Kiviniemi siirsi kysymyksen ministeri Pekkariselle, ja Pekkarinen on tunnettu myöskin yritysystävällisenä ministerinä. Toistan tämän kysymyksen teille.

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen

Arvoisa puhemies! Minä puolestani voisin todeta, että ed. Kallis on oikeassa, olen hyvin yritysystävällinen ja näen hyvin tärkeänä Suomen kaikkinaisen selviytymisen kannalta, että ylipäänsä Suomessa yrittäjyyden edellytyksiä parannetaan ja myöskin sitten siellä Keski-Pohjanmaalla niitä edellytyksiä parannetaan.

Kuka käyttää Keski-Pohjanmaan puhevaltaa silloin, kun Keski-Pohjanmaalta kysytään, mikä on sen joukon näkemys tärkeissä asioissa? Me olemme tässä talossa lailla säätäneet, että se on maakunnan liitto, joka käyttää maakunnan puhevaltaa tällaisissa asioissa. Tämä on fundamentaalisen tärkeä asia. Keski-Pohjanmaan liitto on tehnyt oman päätöksensä, ja hallitus pyrkii kuuntelemaan niin pitkälle kuin suinkin Keski-Pohjanmaan liiton näkemystä tässä asiassa, ja sen liiton kannanmuodostuksen sisällä on vahvasti myöskin paikallisten yrittäjien näkemys mukana.

Anna-Maja Henriksson /r:

Herr talman! När den här frågan nu kom upp på agendan, så kan jag inte låta bli att fråga minister Pekkarinen och minister Kiviniemi, är det så att landskapsförbundets åsikt väger tyngre än grundlagsutskottets och justitiekanslerns åsikt?

Elikkä kun tässä nyt tämä asia tuli esille, niin onko niin, että maakuntahallituksen kanta on tärkeämpi kuin perustuslakivaliokunnan tai oikeuskanslerin kanta asiassa?

Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi

Arvoisa puhemies! Totta kai päätökset, joita tullaan tämän asian osalta tekemään, tehdään lain mukaisesti ja sillä tavalla, että oikeuskanslerikin ne hyväksyy.

Ensimmäinen varapuhemies:

Tämä kysymys on tällä kertaa loppuun käsitelty.