Täysistunnon pöytäkirja 105/2009 vp

PTK 105/2009 vp

105. TORSTAINA 12. MARRASKUUTA 2009 kello 16.00

Tarkistettu versio 2.0

Oikeudenkäyntikulujen korkeus

Esko Ahonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Esitän kysymykseni oikeusministeri Braxille.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan riitajuttujen kulut ovat kaksinkertaistuneet kymmenessä vuodessa. Tavalliset kansalaiset eivät useinkaan pysty vaikeuksitta selviämään oikeudenkäynnin aiheuttamista ylimääräisistä menoista. Oikeudenkäyntikuluista voi käytännössä riippua, miten kansalaisten yhdenvertaisuus lain edessä toteutuu tai jää toteutumatta. Jotta oikeusturva toteutuu, kansalaisten on voitava käydä oikeutta varallisuudesta riippumatta. Nykyisin tämä periaate ei toteudu. Kantajien oikeudenkäyntikulut olivat Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan vuonna 2008 keskimäärin 6 500 euroa, vastaajien noin 5 500 euroa. Kysyisin oikeusministeri Braxilta:

Miten ihmisten yhdenvertaisuus lain edessä saadaan turvatuksi ja myös varakkailla kansalaisilla olisi mahdollisuus käydä oikeutta?

Oikeusministeri Tuija Brax

Arvoisa herra puhemies! Todennäköisesti tarkoititte, että myös varattomilla olisi mahdollisuus käydä oikeutta.

Tutkimustulokset ovat huolestuttavia, ja se on yksi syy, miksi oikeusministeriö on tämän tutkimuksen aikoinaan tilannut, koska tämän kaltaisia viestejä on tullut alalla toimivilta ja kansalaisilta aika paljon. Kaikki sai alkunsa jo muutama vaalikausi sitten tehdystä isosta periaatteellisesta uudistuksesta, joka on lähes kaikissa muissakin eurooppalaisissa länsimaissa. Kuluriski hävinneelle on aika suuri. Se jo osaltaan vaikeissa asioissa, esimerkiksi hometalojutuissa, saa kansalaiset kohtuuttoman varovaisiksi siinä, uskaltaako mennä oikeuteen elämänsä suurimmasta kaupasta, esimerkiksi homekauppatilanteissa, jos sitten häviää ja joutuu maksamaan kaiken. Tässä on muistettava silloin, että laki mahdollistaa sen, että tuomioistuin vaikeissa tapauksissa, joissa on ollut syytä kuitenkin käydä riita oikeudessa, voi tasapuolisesti jakaa näitä kuluja, vaikka toinen voittaakin niin sanotusti jutun ja toinen häviää.

Oikeusministeriössä parhaillaan pohditaan, onko tämän pykälän tarkistamistarpeita. (Puhemies: Minuutti!) Muilta osin olemme tehostaneet voimakkaasti asianajajien ja tuomareiden koulutusta asioiden sovittelun puolesta. Tuomaritkin voivat nykyään ohjata sovittelemaan, jolloin kulut ovat selvästi alhaisemmat.

Esko  Ahonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin korjaan tuon, että tarkoitin todellakin kyllä vähävaraisia ihmisiä lain edessä.

Viime vuonna jo neljässä riitatapauksessa kymmenestä oikeudenkäyntikulut olivat suuremmat kuin riideltävän asian arvo. Oikeudenkäynti on kallis ja epävarma tapa ratkoa riitoja. Erityisesti sellaisissa jutuissa riski on suuri, joissa kulut ovat korkeat, niin kuin äsken ministeri totesi omassa puheenvuorossaan. Kiinteää omaisuutta käsittelevissä riita-asioissa kulut ovat yleensä yli 10 000 euroa, ja riideltävän osapuoli joskus joutuu maksamaan jopa yli 50 000 euroakin.

Onko mietitty, että voitaisiin käyttää muita tapoja, esimerkiksi riitalautakunnan sovittelumenettelyä tai tällaisia, jotka olisivat hyvin nopeita ja joissa voitaisiin todeta, onko tässä asiassa mahdollisuutta edetä?

Oikeusministeri Tuija Brax

Arvoisa puhemies! Juuri näissä erilaisissa sovittelumuodoissa oikeusministeriö on aktiivinen, ja ne ovat nyt saaneet eri paikkakunnilla eri tavalla jo asianajokunnankin lähtemään mukaan. Esimerkiksi mainituissa hometaloriidoissa on paikkakuntia, joissa molempien parttien asianajajat yhdessä tuomarin kanssa ovat saaneet kansalaiset vakuuttuneiksi siitä, että on molempien osapuolten etu sovitella vaikea riita, ja näin ollen oikeudenmukainen ratkaisu löytyy nopeammin ja halvemmalla.

Sen lisäksi eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys jatkokäsittelyluvasta, jossa riita-asioiden osalta lähdetään siitä, että jos ero sen jutun osalta hovioikeuteen on aika pieni, niin lähdettäisiin siitä, että asioita ei automaattisesti aina käsitellä hovioikeudessa. Tältä osin lakivaliokunnalta odotetaan uudistuksia.

Mutta mitään yhtä viisasten kiveä tähän ongelmaan kulujen noususta ei ole. On myös selvää, että on tärkeätä, että asianajajien ja muiden lakiavustajien valvontaa kiristetään. Tältä osin oikeusministeriön työryhmä on saamassa mietintönsä valmiiksi, (Puhemies: Minuutti!) ja tarkoitus on jatkossa tarkemmin valvoa alalla toimivien ihmisten toimintaa.

Ensimmäinen varapuhemies:

Tämä kysymys on tällä kertaa loppuun käsitelty.