Pentti Oinonen /ps:

Arvoisa puhemies! Aivan ensimmäiseksi hämmästelen kokoomuksen halua ajaa läpi tätä käsittelyssä olevaa aselakia kuin käärmettä pyssyyn. Luulisi kokoomuksen johdon ymmärtävän sen kritiikin, jota me perussuomalaiset, asealan järjestöt sekä laajat kansalaisjoukot olemme esittäneet kokoomuslaisen sisäministeri Anne Holmlundin esitystä kohtaan. Jos keskusta tekisi viisaasti, se irtautuisi äänestyksessä ennennäkemättömän sekavasta aselakiesityksestä. Muuten keskusta ottaa niskaansa toisen saavillisen jätevedeksi luokiteltavaa lainsäädännön laatua ja taas kerran kokoomus sälyttää vastuun sotkusta keskustalle, niin kuin kävi viikko sitten.

Haluan oikoa vihreiden ed. Heli Järvisen esittämiä virheellisiä ja asiantuntemattomia väitteitä, jotka hän esitti aselain ensimmäisen käsittelyn yhteydessä. Samalla vihreät hyökkäsivät satojatuhansia laillisen harrastuksen parissa toimivia vastaan. Ensinnäkin ed. Järvinen puheenvuorossaan ihmetteli "väheksyntää", jota perussuomalaiset hänen mielestään osoittavat laillisin asein tehtyjä tappoja kohtaan. Tämä väite oli ed. Järvisen mielikuvituksen tuotetta, sillä perussuomalaiset eivät hyväksy väkivaltaa missään muodossa ja mielestämme jokainen tappo on liikaa.

Koska tappoja kuitenkin tapahtuu, pyytäisin vihreitä selvittämään luvallisten aseiden osuuden kaikista henkirikoksista ja asettamaan sen tiedon oikeaan mittakaavaan. Suomessa kuolee vanhempiensa pahoinpitelyyn keskimäärin 8,3 lasta vuodessa. Se on enemmän kuin luvallisilla ampuma-aseilla surmattujen määrä vuosittain. Salamaniskun kohteeksi jää 1—2 henkilöä vuosittain eli jokseenkin sama määrä kuin luvallisella pistoolilla surmattuja. Näistä huolimatta emme ole säätämässä täällä lakeja, jotka kieltävät vanhemmuuden taikka ulkona liikkumisen ukonilman aikana. Toistan uudelleen sen, mitä lain ensimmäisessä käsittelyssä sanoin: se, mitä yhteiskunta oikeasti tarvitsee, on lisää kuuntelevia korvia nuorten ahdistuksen ja hädän hetkellä.

Arvoisa puhemies! Lääkärien rooli puhuttaa — ja syystä. Hallituksen lakiesitys lähtee siitä, että lääkäri kykenee sanomaan lyhyen vastaanottokäynnin perusteella, kuka on mielenterveysongelmainen ja kuka ei, ja tämän lyhyen potilaskäynnin perusteella lääkärin pitäisi tehdä tarvittaessa ilmoitus poliisille. Lääkärit ovat etujärjestönsä kautta ilmoittaneet ykskantaan, ettei heillä ole mahdollisuuksia arvioida henkilöiden sopivuuksia aselupien saajiksi.

On myös huomioitava, että perustuslain 80 §:n mukaan kansalaisten oikeuksista ja velvollisuuksista on säädettävä lailla eikä niitä voida jättää asetusten varaan. Tässä lääkärien ilmoitusvelvollisuudessa on kyse perustuslain tarkoittamista kansalaisten oikeuksista. Samasta kansalaisen oikeus- ja velvollisuusasiasta on kyse, kun puhutaan aseen hankkimisluvan saamisen edellytyksestä eli ampuma-asekouluttajan antamasta todistuksesta aktiivisesta harrastamisesta, saatikka kun samalla annetaan viranomaisvallaksi tulkittavaa valtaa yksityisille tahoille. Nämä pitäisi kirjata suoraan lakiin. On outoa, ettei vihreä oikeusministeri Brax ole jo puuttunut syntymässä olevaan laittomaan tilanteeseen.

Vihreät totesivat myös ed. Heli Järvisen suulla seuraavaa: "- - kaikkia asiantuntijoita mukaillen aivan enemmistö asealan ammattilaisista on sanonut, että käsiaseiden saatavuudella on merkitystä aseturvallisuuden kannalta." Voisivatko vihreät näyttää sellaisen kansainvälisen esimerkin, jonka mukaan laillisten aseiden määrän rajoittaminen tai asekontrollin kiristäminen vaikuttaisi henkirikosten määrään vähentävästi? Voisivatko vihreät myös kertoa selvyyden vuoksi, kuka asealan ammattilainen on sanonut, että laillisten käsiaseiden saatavuutta kiristämällä parannettaisiin turvallisuutta? Oletan, että tässä viitataan henkirikosten riskin alentamiseen. Jos vihreät väittävät, että aivan enemmistö asealan ammattilaisista on näin sanonut, niin kai he osaavat nimetä minulle tämän enemmistön myös nimeltä.

Arvoisa puhemies! Kansainvälisiä esimerkkejä aserajoituksista ja lain kiristyksistä on viljalti: Iso-Britannia, Belgia, Japani ja Yhdysvalloissa esimerkiksi maan pääkaupunki Washington, jossa on asekielto — samainen kaupunki tunnetaan maailman murhapääkaupunkina. Voidaankin todeta, että kiristyneet aserajoitukset tai jopa asekiellot eivät ole vähentäneet henkirikollisuutta tai edes aseväkivaltaa. Miksi näin sitten on? Koska laillisten aseiden osuus on häviävän pieni osa koko väkivaltarikollisuutta ja koska tuliase ei esineenä tee kenestäkään tappajaa. Laillisten aseiden omistajien painostaminen ja heille rajoitusten keksiminen ei vaikuta rikollisuuteen Suomessakaan, se on päivänselvä asia.

Arvoisa puhemies! On syytä vielä kerran toistaa se tosiasia, että yhdistymispakko on edelleen mukana tässä laissa, vaikka hallituspuolueiden edustajat toista väittävätkin. Suora tekstiviittaus otettiin pois perustuslain vastaisena, mutta silti se on kiertoteitse yhä mukana. Vai voitteko kuvitella ampumayhdistystä tai -seuraa, joka antaa yhdistyksen ulkopuolisen henkilön ampua yhdistyksen ampumavuoroilla yhdistyksen aseilla yhdistyksen virallisen ja poliisin hyväksymän ja kouluttaman ampumakouluttajan valvovien silmien alla kaksi vuotta ja vielä niin, että tällaiselle yhdistykseen kuulumattomalle henkilölle yhdistyksen ampumakouluttaja suostuisi kirjoittamaan joitakin todistuksia? Kouluttajan kohdalla vastuukysymykset ovat edelleen aivan yhtä epäselviä kuin lääkärienkin kohdalla. Koska yhdistyksillä on yhä edelleen oikeus itse valita jäsenensä, tulee tämä varmuudella johtamaan myös mielenkiintoisiin oikeudenkäynteihin aina Euroopan ihmisoikeustuomioistuinta myöten. Ja Suomen maine ihmisoikeuksia kunnioittavana eurooppalaisena mallimaana sen kun vaan kasvaa.

Arvoisa puhemies! Edellä olevan perusteella ehdotan, että ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyt lakiehdotukset sekä hallituksen esityksessä tarkoitettu yleissopimuksen lisäpöytäkirja hylätään.

Markus Mustajärvi /vas:

Arvoisa puhemies! Kovin vahva usko ei näytä olevan hallituspuolueitten edustajillakaan tämän lain hyvyyteen. Kun katsoo salia, niin täällä on yksi vihreitten, kaksi keskustan edustajaa osallistumassa tämän asian keskusteluun ja kokoomuslaisia ei näy kuin yksi ja sekin on lehterillä — mutta seuraa kuitenkin keskustelua, ja se on hyvä se.

Minä olin tuossa viikonloppuna semmoisessa tilaisuudessa puhumassa, jossa ei kovin paljon tarvinnut miettiä sitä, mitä siinä tilaisuudessa sanoo. Olin Lunkkauksen Erän ja Kalan 30-vuotisjuhlassa. Se on tällaisen pienen kylän ainoa aktiivinen yhdistys, mikä toimii, toimii sitäkin aktiivisemmin. Kun ajatellaan, että tuo seura toimii pitäjässä, jossa on 0,2 asukasta neliökilometriä kohden, ja kun täällä hallituksen esityksessä ja valiokunnan mietinnössä on vielä mukana tämä ampuma-asekouluttajan tehtävä, niin mistäköhän se löytyy ensinnäkin se yhdistys, mistä löytyvät ne aseet ja mistä löytyy se kouluttaja, joka tuossa toimintaympäristössä vastaa siitä, että nuori aseharrastaja saa sen todistuksen kahden vuoden ajalta harrastuneisuudestaan. Epäilenpä, että sitä kouluttajaa ei löydy monesta muustakaan paikasta.

Sen jälkeen, kun hallintovaliokunta muutti tätä lääkärin tehtävää ja asemaa suhteessa lupaviranomaisen toimintaan, on tullut hyvin paljon palautetta lääkäreiltä, ja ihan aiheesta. Inarin kunnasta sain eräältä lääkäriltä — tai oikeastaan kaikki Lapin kansanedustajat saivat — hyvin, hyvin perustellun kirjeen, ja siitä muutama lainaus, jotka valaisevat tilannetta erityisen hyvin:

Ensinnäkin hän toteaa: "Lapin mies on luku sinänsä ja asia erikseen. Aseisiin liittyy pohjoisessa erityinen kulttuurinsa. Niitä käytetään metsästykseen, mikä on vähävaraisille talouksille osin myös merkittävä ravinnon lisä. Lähes joka taloudessa on ase tai useampi." Hän jatkaa: "Jos jää työttömäksi ja masentuu, pitääkö ruokataloutta ja terveyttä tukeva metsästysharrastuskin vielä lopettaa? Pidän terveyttä perusoikeutena. Suomessa eri sosiaaliluokkien väliset terveyserot ovat jo nyt valtavat. Toteutuessaan laki tekee kansanterveystyöstä entistäkin vaikeampaa. Lapin mies ei sitäkään vähää lähde lääkäriin, mikäli laki toteutuu." Ja hän lopettaa kirjeensä: "Lain sanamuoto on mielestäni epäonnistunut. Mahdollisuus olisi tässä tapauksessa suotava asia, velvollisuus taas on poliisin tehtävien kaatamista lääkäreiden niskaan. Haitta tästä koituu potilaalle, joka ei voi luottaa ikiaikaisen salassapitovelvollisuuden toteutumiseen."

Ihan samanlaisia kantoja on esittänyt rovaniemeläinen psykiatrian erikoislääkäri Antti Liikkanen, joka on ammatissaan toiminut kymmeniä vuosia ja tietää, mistä puhuu.

Arvoisa puhemies! Ihan samanlaisia terveisiä lähettää Yleislääkäri-lehden pääkirjoituksen kirjoittaja. Hän kysyy: "Miten poliisi voisi vastustaa kiusausta käyttää näitä luetteloita muidenkin mielenkiintoisten henkilöiden löytämiseen? Miten poliisin resurssit riittävät näiden ilmoitusten käsittelyyn, ja miten valvontaviranomaiset pystyvät käsittelemään huonosta kohtelusta ja väärästä ilmiannosta aiheutuvat valitukset? Olen muutaman potilaan tavannut, jotka myöhemmin elämässään ovat syyllistyneet raskaisiin tekoihin. Ei heitä olisi vastaanotolla voinut mistään erottaa, ei ainakaan hankalasta käytöksestä, ei ehkä suuresta sosiaalisuudestakaan." Edelleen hän toteaa: "On vaikeaa etukäteen nähdä, kenen eteen nousee se täysin ylitsepääsemätön seinä."

Kun tällainen velvoite lääkäreille nyt annetaan ihan normaalikäynnille, mitä se nyt olisi normaalimittainen vastaanottokäynti, puhutaanko minuuteista vai puolesta tunnista, niin lääkärin pitäisi pystyä löytämään nämä riskitapaukset kaiken muun työpaineen ohella. Vaikka kyseessä olisi hyvin kokenutkin lääkäri, niin kyllä tämä tehtävä lienee ylivoimainen. Kun ajatellaan, että kun on tapahtunut jotain kauhutekoja ja henkilö on laitettu mielentilatutkimukseen, niin maan huippuasiantuntijat pohtivat asiaa viikkokausia jälkikäteen, missä tilassa se teko on tehty, ja nyt pitäisi lääkäreitten tehdä ihan vastaava arviointi pahimmoillaan muutaman, ehkä 15 minuutin tai puolen tunnin vastaanottoajan sisällä. Että vastuu on aikamoinen.

Muistutan siitä, kun kerran tämä hallituksen esitys lähti liikkeelle näistä ikävistä kouluampumistapauksista, että joka ikinen syksy täällä, tässä talossa on tapeltu sellaisesta asiasta kuin nuorten psykiatrisen kuntoutuksen määrärahoista. Jos näihin asioihin halutaan todella puuttua, niin eikö pitäisi puuttua syihin ensimmäiseksi, ennen kuin lähdetään purkamaan sieltä seurausilmiöistä niitä ongelmia, joihin aselaki, vaikka sitä kiristettäisiin vieläkin enemmän, ei kerta kaikkiaan pysty pureutumaan?

Teille, hyvät kollegat, on varmaan tullut ihan sama kirje, mikä on minullekin tullut. Se on tullut Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitolta, Psykosociala förbundetilta, Mielenterveyden keskusliitolta ja Suomen Mielenterveysseuralta. Tässä kiinnitetään huomiota ei ainoastaan rahojen riittävyyteen, vaan siihen, että entistä enemmän mielenterveyspalveluita kilpailutetaan ja että se kilpailutus arvioidaan hinta 90 prosenttia ja laatu 10 prosenttia. Ja jos suunta on tämä, niin silloin meillä on ongelmia sekä rahojen riittävyyden että palvelun laadun suhteen.

Arvoisa puhemies! On varmaan tullut tämän asian käsittelyn aikana selväksi, että suhtaudun tähän hallituksen esitykseen kriittisesti. Äänestytin ensimmäisessä käsittelyssä useamman kerran sellaisista kohdista, jotka ovat minun mielestäni pahiten pielessä, ja olen tehnyt tähän toiseen käsittelyyn lausumaehdotuksen, joka tarkasti kuuluu näin: "Eduskunta edellyttää, että sellaiselta 15—18-vuotiaalta metsästäjältä, joka on joutunut ensin hankkimaan rinnakkaisluvan, ei peritä kaksinkertaisia lupamaksuja, kun hän täysi-ikäiseksi tultuaan hankkii saman aseen omakseen." Minusta kaksinkertainen lupakierros ja kaksinkertaiset maksut ovat täysin kohtuuttomia.

Muistutan vielä siitä kysymyksestä, mihin en ole saanut vieläkään vastausta, en koko puolentoista vuoden eduskuntakäsittelyn aikana: Kuinka monta väkivallantekoa on tehty 15—18-vuotiaan metsästyksen tai ammunnan harrastajan laillisella aseella? Minä uskallan sanoa, että se luku on nolla. Jos teillä on toisenlainen tieto, niin kertokaa se minulle.

Kun en saanut niitä pykälämuutosesityksiä läpi ensimmäisen käsittelyn äänestyksissä, niin kyllä minun kantani on myös se, että olen tämän lain hylkäämisen kannalla.

Pietari Jääskeläinen /ps:

Arvoisa puhemies! Käsiteltävänä olevassa lakiesityksessä metsästäjien, maanomistajien ja ampumaharrastusta harjoittavien kansalaisten sekä alan järjestöjen esittämät mielipiteet on jätetty suurelta osin huomioimatta. Toteutuessaan esitys vaikeuttaa yli puolen miljoonan suomalaisen harrastusmahdollisuuksia.

Ammuntaharrastus perustuu jokaisen henkilökohtaiseen vapauteen ja oikeuteen päättää valinnoistaan samalla tavalla kuin kuulua tai olla kuulumatta yhdistyksiin. Esityksen mukaan maanomistajilta voidaan viedä oikeus metsästää omilla maillaan, jos he eivät pysty todistamaan aktiivista metsästysharrastusta. Kuitenkaan ampumaseurojen käytössä ei ole mitään soveltuvaa järjestelmää aseharrastuksen aktiivisuuden osoittamiseksi. Esitys loukkaa tältä osin selvästi yksityisomistusta. Metsästys on osa maaomaisuuden hyödyntämistä, kuten puiden hakkaaminen tai viljely, ja omistajalla on vapaa valta hyödyntää omaisuuttaan haluamallaan tavalla.

Ampuma-aseiden hallinnan tulee olla luvanvaraista toimintaa, mutta siinä on noudatettava perusoikeussäännöksiä. Tämän lakiesityksen valmistelussa ei näin ole jostain syystä menetelty. Hallituksen esitys aselain uudistamiseksi on torso. Jo lain valmistelun taso on ollut ala-arvoista. Eduskunnan eri valiokunnat ja kymmenet asiantuntijat ovat joutuneet tekemään useita kymmeniä korjausesityksiä juridisesti ja asiallisesti heikkoon lakipohjaan ja sen perusteluihin. Hyvä lakikokonaisuus ei voi syntyä laittamalla epäkelpoon hallituksen lakiesitykseen paikkaa paikan päälle. Maan hallitus on jälleen kerran siirtänyt lain valmistelun eduskunnalle, vaikka valmisteluvastuu kuuluu asianomaiselle ministeriölle.

Tällä lakiesityksellä pyritään peittämään yhteiskunnan todelliset ongelmat. Lakiesitys ei poista yhteiskunnassa olevia keskeisiä väkivaltaan johtavia ongelmia, kuten ihmisten sosiaali-, terveys- ja päihdeongelmia sekä laitonta asekauppaa. Lakiesityksellä ei estetä koulusurmien tapaisia väkivaltarikoksia, kuten annetaan ymmärtää. Lain valmistelussa ei ole myöskään selvitetty kansainvälisesti merkittävintä aseiden käytön ongelmaa eli mielialalääkkeiden vaikutusta asiaan. Tällä esityksellä ei saada poistettua markkinoilta laittomia käsiaseita eikä parannettua sairaita ihmisiä.

Arvoisa puhemies! Perussuomalaisten vastalauseessa on keskitytty moniin suuriin oikeudellisiin ongelmiin, joita esityksessä on. Jopa muutosesitysten vaikuttavuusanalyysi on tekemättä. Jo näiden vuoksi hallituksen esitys ja hallintovaliokunnan esitys on hylättävä.

Eduskunta on korkein lakia säätävä, ei lakia valmisteleva elin. Lakia valmistelevien elinten, valtioneuvoston ja asianomaisen ministeriön, sisäministeriön, esitys aselain uudistamiseksi ei täytä hyvän lainvalmistelun vaatimuksia. Lakiesitys tulee palauttaa uudelleen valmisteluun, jolloin voidaan ottaa kaikki esitetyt korjaustoimenpiteet tarkoituksenmukaisella tavalla huomioon ja saada luotua uusi, toimiva lakiesitys.

Arvoisa puhemies! Kannatan ed. Pentti Oinosen perusteltua esitystä lakiehdotusten hylkäämiseksi.

Raimo Piirainen /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Mustajärven puheenvuoroon, että aselailla ei ratkaista näitä ongelmia, on todella helppo yhtyä. Se on todella näin. Hallintovaliokunnassa keskusteltiin sen toista vuotta kestävän käsittelyn aikana tästä hyvin paljon ja todettiin, että tällä ei ongelmia ratkaista. Mutta mitenkä pystytään ehkäisemään niin sanottujen laittomien aseitten määrän kasvu? Tässä kun on kuunnellut, radiosta on tullut haastatteluja poliisista ja sisäasiainministeriöstä, niin yleensä nämä lailliset aseet muuttuvat laittomiksi siinä vaiheessa, kun ne anastetaan joko kesämökiltä tai asunnosta. Tästä on hyvin pitkälle kysymys tässä, mitenkä aseita säilytetään. Tähän on tulossa sitten vielä tämän hallituksen esityksen jälkeen uusi lakiesitys. Nuorten syrjäytymisen estämiseen tarvitaan todella muita eväitä kuin tämä aselaki. Se ei todellakaan pureudu tähän.

Sitten ed. Mustajärven esitykseen, että eduskunta edellyttää, että sellaiselta 15—18-vuotiaalta metsästäjältä, joka on joutunut ensin hankkimaan rinnakkaisluvan, ei peritä kaksinkertaisia lupamaksuja, kun hän täysi-ikäiseksi tultuaan hankkii saman aseen omakseen. Minä kannatan tätä esitystä ja sillä perusteella, että tästä myös keskusteltiin hallintovaliokunnassa ja oltiin sitä mieltä, ettei kahta kertaa tarvitse maksaa tätä aselupamaksua. Mutta siellä sitten tuli esille tämmöinen kuin valtion maksuperustelaki, ja se velvoittaa perimään tämän maksun. Mutta olen sitä mieltä, että ei sitä kahta kertaa tarvitse maksaa, ja siksi kannatan esitystä.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Ensimmäisessä käsittelyssä esitin muutamia kriittisiä seikkoja tässä käsittelyssä olevasta hallituksen esityksestä. Silloin toin esiin sen, että valiokuntien ei pitäisi olla lakia valmistelevia, vaan se valmistelu pitäisi tehdä ministeriössä sillä tavoin, että täällä voidaan vain tarkistaa, ja mainitsin esimerkkinä liikennevaliokunnan, jossa oli puheenjohtajana ed. Pulliainen. Silloin erään lain yhteydessä oli, itse en ihan tarkasti muista, oliko niitä kolme pykälää, joita ei hallituksen esityksestä muutettu. (Ed. Pulliainen: 19 pykälää, yhtä ei muutettu!) — Arvoisa puhemies, yhtä ei muutettu 19:stä.

Arvoisa puhemies! Jotenkin tuntuu oudolta, että hallituksen esityksessä ja myöskin hallintovaliokunnan mietinnössä on hyvin paljon tosiasioiden vastaisia perustietoja muun muassa aseiden osuudesta henkirikoksiin. Meillä on tuore tieto aseiden osuudesta henkirikoksiin nimenomaan Suomessa. Vuosittain Suomessa kuolee luvallisilla käsiaseilla tilastojen mukaan keskimäärin 1,9 henkeä. Tässä nyt mennään vähän pilkun tarkkuudella, laillisilla pitkillä aseilla 4,9 henkilöä ja luvattomilla ampuma-aseilla 10,9. (Välihuuto) Vuonna 2009 tehdyistä henkirikoksista 94 prosenttia tehtiin muilla niin sanotuilla astaloilla. Meillähän surmataan vuosittain pikkasen yli 100 henkilöä, 2009 niitä lienee ollut noin 140. Mutta selvästi eniten henkirikoksia tehdään teräaseilla, toiseksi yleisin tapa on pahoinpitely, tai sitten kuristetaan ilman mitään välineitä.

Arvoisa puhemies! Tähän lakiesitykseen ja valiokunnan mietintöön sisältyy kyllä monenlaisia ongelmia ainakin minun mielestäni. Täällä siirretään tosiasiassa nykylainsäädännössä viranomaisille kuuluvaa valtaa muille toimijoille. Minun mielestäni se on aika arveluttavaa, ja mitä tulee siihen, mihin ed. Oinonen viittasi, vaikka perustuslakivaliokunnan lausunnon johdosta niin sanottu pakkojäsenyys on poistettu, niin siitä huolimatta minun tulkintani mukaan tässä ollaan hyvin lähellä pakkojäsenyyttä, kun siellä puhutaan nimenomaan siitä, että edellytys lupaan on ampumaseuran ampumakouluttajan lausunto. Minun mielestäni on arveluttavaa, että viranomaisen päätösvaltaa ja vastuuta ulkoistetaan tällä tavoin ampumaseuroille. Miten esimerkiksi taataan, että kouluttajat antavat lausuntonsa samoin perustein joka puolella maata, kun ei ole edes viranomaisvastuuta? On vaarana, että luvanhakijat joutuvat täysin eriarvoiseen asemaan riippuen siitä, missä päin maata he asuvat. Minun mielestäni tässä lähestytään jo perustuslaillista ongelmaa, joka koskee nimenomaan henkilöitten tasavertaista kohtelua lain edessä.

Arvoisa puhemies! Ed. Mustajärvi puuttui tähän kahdenkertaisen maksun mahdollisuuteen. Jos otan muutaman esimerkin siitä, paljonko maksuasetuksen mukaan aseen hankkimis- ja hallussapitolupa maksaa: se on 68 euroa, rinnakkaislupa 24 euroa ja uudistaminen 24 euroa. Silloin kun 15—17-vuotias henkilö haluaa liittyä esimerkiksi hirviseurueeseen, hänen pitää hankkia tietysti siihen soveltuva ase. Tällöin huoltaja, joka välttämättä ei itse metsästä, hakee ja saa aseen käsittelemiseksi hankkimisluvan, maksaa siitä 68 euroa. Aseen varsinainen käyttäjä eli tämä 15—17-vuotias hankkii rinnakkaisluvan samaan aseeseen, hinta 24 euroa, ja silloin kun tämä henkilö täyttää 18 vuotta ja hankkii varsinaisen hallussapitoluvan tähän samaan aseeseen, johon hänellä on ollut rinnakkaislupa, hän maksaa siitä uudelleen 68 euroa. Tältä osin minun mielestäni ed. Mustajärven lausumaehdotus on ihan paikallaan ja kannatettava esitys.

Arvoisa puhemies! Esityksessä ja mietinnössä todetaan, että käsiaseluvan haltijalta edellytetään harrastuksen jatkumisen todistamista viiden vuoden välein ampumakouluttajan todistuksella. Tällöin jälleen seuraan kuulumattomat ovat mielestäni eriarvoisessa asemassa. Eli tämän kautta tullaan siihen, että lähestytään niin sanottua pakkojäsenyyttä. Saamissani viesteissä on hämmästelty sitä, että ei edes virallistetuissa kilpailuissa syntynyt tuloslista osoittaisi sitä harrastuneisuutta, jota joka viides vuosi vaaditaan. Minun mielestäni on aika erikoista, että pannaan siviilihenkilö kuitenkin ikään kuin kirjoittamaan se todistus siitä harrastuneisuudesta.

On otettu yhteyttä myös siitä, että käsiaseilla kilpailutoimintaa harrastavia kohdellaan eriarvoisesti kuin muilla asetyypeillä ampuvia. Minun mielestäni jokainen ase on yhtä vaarallinen, kun se on väärissä käsissä. Minun mielestäni siinä ei ole mitään eroa silloin, kun henkilöllä on ase kädessä ja se on väärissä käsissä.

Arvoisa puhemies! Aika paljon on puhuttu siitä, millä tavoin hallituksen esityksessä ovat nämä aseen osien määritelmät, joita ei ole myöskään valiokunnan mietinnössä korjattu. Se osoittanee sen, että ne henkilöt, jotka ovat lakia valmistelleet, eivät ole oikein sisäistäneet asiaa eivätkä ole halunneet kuulla asiantuntijatahoja. Otetaan esimerkiksi äänenvaimentimet. Ne säädetään nyt sellaisiksi, että niille pitäisi saada lupa, kun niitä ostetaan. Tällä hetkellä niistä ei ole mitään rekisteriä, ja veikkaan näin, että kun äänestetään tämä lakiesitys, niin Suomeen syntyy lukuisa määrä luvattomia äänenvaimentimia ja myöskin ilma-aseiden osalta tulee sama ongelma. Minä en usko, että esimerkiksi äänenvaimentimien hallussapidon säätämisestä luvanvaraiseksi on mitään hyötyä.

Arvoisa puhemies! Sitten ihan lopuksi (Puhemies: 10 minuuttia!) — huomaan, että on kymmenen, arvoisa puhemies — muutama sana saamani palautteen perusteella siitä, miten lääkärikunta suhtautuu asiaan. Käsitykseni on se, että lääkärikunta on käytännössä kokonaisuudessaan sitä vastaan, että lääkäreille tulisi uuden aselain myötä tämä ilmoitusvelvollisuus poliisille sellaisista henkilöistä, joiden osalta lääkäri katsoo potilastietojen ja tapaamisen perusteella olevan perusteltua syytä olettaa henkilö sopimattomaksi pitämään hallussa asetta. On selvää, että yhdenvertaisuus lain edessä ei tule toteutumaan tältäkään osin, koska on mahdotonta saada aikaan sellainen koko maan ja kaikki Suomen lääkärit kattava käytäntö siitä, ketkä katsotaan ampuma-aseen haltijaksi sopiviksi henkilöiksi. Kun ollaan asettamassa tällaista oikeudellista vastuuta, tulisi perusteiden tarkka sisältö olla ensin määriteltynä. Nyt laki ollaan ensin hyväksymässä, ja sitten vasta mietitään, mitä tarkalleen hyväksyttiin.

Aivan yhtä mahdoton ajatus on mielestäni se, että lääkäri pystyisi tekemään yksinään tällaisen ratkaisun ja arvioinnin useankaan potilaskäynnin jälkeen. Kuten ed. Mustajärvi täällä totesi, esimerkiksi mielentilatutkimuksissa asiantuntijoilta menee joskus puoli vuottakin, ainakin muutamia kuukausia, hänen ratkaistessaan, onko potilas syyntakeinen vai ei. Pelkään pahoin, että tulee käymään niin, että lääkärit mieluummin ikään kuin varmuuden vuoksi tekevät asiassa kielteisiä ratkaisuja: että ei asetta.

Arvoisa puhemies, ihan lopuksi vielä. Toinen asia, jota pelkään, on se, että kun tämä ilmoitusvelvollisuus tulee yleiseen tietoisuuteen, se saattaa johtaa siihen, että esimerkiksi masentuneisuudesta kärsivä henkilö ei edes uskalla mennä lääkäriin aseen hallussapitoluvan menettämisen pelossa. Tällöinhän me menemme ojasta allikkoon. Ylipäänsä väkivallan riskiä voidaan osaltaan vähentää potilaan ja lääkärin välisellä hyvällä hoitosuhteella, jota ei edistä pelko lääkärille kerrottujen asioiden päätymisestä nimenomaan mielenterveyskysymyksissä poliisille.

Arvoisa puhemies! Minun mielestäni tämä hallituksen esitys on hylättävä.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Myös minun mielestäni tämä hallituksen esitys 106 on kohtuullisen heikko esitys mutta kyllä hallintovaliokunnan työskentely on tehnyt siitä vielä entistä heikomman.

Kyllä tässä kivääriyhdistykset ja sen sellaiset ovat lobbauksellaan saaneet paljon aikaan. On unohdettu ne ajatukset, tunteet ja tunnelmat, mitkä olivat silloin Kauhajoen ja Jokelan jälkeen. Onko niin, että ne tunnelmat ja tunteet olivat vääriä? Yhteiskunta koki silloin tragedian, joka toteutettiin itselataavalla käsiaseella, pistoolilla, joka on nimenomaan se ongelma. Pitkiä aseita löytyy, niitä käytetään ja on käytetty muuallakin kuin Kahdeksan surmanluotia -elokuvassa, mutta nimenomaan tämä itselataava puoliautomaatti- tai automaattikäsiase on se ongelma. Todellakin tiedämme kaikki, että yksi eduskunnan aktiivisin lobbaus on tuottanut tässä tulosta.

En tiedä, miten hallintovaliokunnan jäsenistö yleensä jakaantuu tai valikoituu — ympäristövaliokuntaan tulee yleensä kansanedustajia, jotka ovat huolissaan ympäristöstä — mutta hallintovaliokunnan viimeinen bravuurihan oli tämä lääkäreiden aseman muuttaminen hallituksen esityksestä selvästi huonompaan suuntaan sillä tavalla, että se tekee tästä tilanteesta lääkärin vastaanotolla lähinnä koomisen. Palaan siihen myöhemmin.

Mutta kun Suomessa on viime aikoina puhuttu tärkeistä asioista kuten kerjäämisen kieltämisestä ja köyhyyden kriminalisoimisesta, tästä aselaista, jätevesiasetuksesta, seksuaalisesta suuntautumisesta ja siitä, pitääkö pappien vihkiä, siunata vai miten kohdella samaa sukupuolta olevaa paria — mikä ei sinänsä kuulu eduskunnalle kyllä ollenkaan — niin tärkeät asiat, puhemies, tärkeät asiat, köyhyys, se mitä tapahtuu tämän yhteiskunnan kahtiajakautumiselle, ympäristökysymykset, ilmastonmuutoskysymykset, ovat jääneet aivan selvästi marginaaliin. Ja siinä sitten esimerkiksi vanhustenhoiva- ja -hoitokysymykset ovat marginaalissa, kun näistä niin sanotuista tärkeistä asioista on käyty keskustelua. Näistä niin sanotuista tärkeistä asioista tärkein kuitenkin aidosti on kyllä tämä aselakikysymys. Tuo jätevesiasetus on kyllä sellainen, jossa on enemmän väärää lumetietoa kuin itse asiaa pystytty käsittelemään.

Tässä laissa on siis omia epäkohtiaan, se on liberalisoitu. Täällä puhuttiin Yhdysvaltojen asetilanteesta, Ison-Britannian asetilanteesta. Michael Moore on omassa elokuvatuotannossaan taiteen keinoin aivan selkeästi osoittanut, miten Kanadan ja Yhdysvaltojen välillä tapahtuu näitä ampumisia eri tahtiin: Yhdysvalloissa paljon nopeammin, ja se on siis verrattavissa tällaiseen puoliautomaattimeininkiin. Ja kun katsotaan, missä on aseita mitenkin paljon, niitä on Yhdysvalloissa paljon verrattuna esimerkiksi Kanadaan.

Mutta tähän lääkäreiden tilanteeseen. Ed. Mustajärvi oli saanut postia lääkäreiltä ja viittasi sekä Rovaniemen että Ivalon lääkäreihin. Myös Suomen Lääkäriliitto on ottanut tähän asiaan kantaa, myös tässä salissa on kohtuullisen pitkään lääkärintyötä tehneitä kansanedustajia, jotka ovat ottaneet tähän asiaan kantaa. Tämä on jakamaton käsitys lääkärikunnan keskuudessa, että tämä hallituksen esitys ja etenkin vielä se hallintovaliokunnan muutos on perusteeton.

Hallintovaliokunta siis muutti tämän 114 §:n 1 momentin seuraavaan muotoon: "Lääkärillä on velvollisuus ja muulla terveydenhuollon ammattihenkilöillä on oikeus salassapitosäännösten estämättä tehdä poliisille ilmoitus henkilöstä, jonka hän potilastietojen ja henkilön tapaamisen perusteella katsoo perustellusta syystä olevan terveydentilansa tai käyttäytymisensä perusteella sopimaton pitämään hallussaan ampuma-asetta, aseen osaa, patruunoita tai erityisen vaarallisia ammuksia. Ilmoituksen tulee sisältää sopimattomuutta koskeva kannanotto perusteluineen."

Puhemies! Tässä tämä viimeinen lause, että pitää olla sopimattomuutta koskeva kannanotto perusteluineen, on siinä mielessä hiukan tätä asiaa ryhdistävä, että muuten, jos tämän lukee sanasta sanaan ihan kirjaimellisesti, niin aina kun tulee potilas vastaanotolle, niin lääkärin pitää huomata, että kas vaan, onkohan tämä henkilö sopimaton pitämään hallussaan ampuma-asetta. Siis aina tämä ajatus pitää olla mielessä, joka on ensinnäkin mahdoton ja toiseksi tarpeeton. Tämä velvoittavuus, että on velvollisuus aina tehdä tämä analyysi, on tietysti mahdotonta niin, että se olisi riittävä ja pystyvä, pätevä, mutta tämä lääkärin velvollisuus on kyseenalainen myös siitä näkökulmasta, että tietääkö lääkäri yleensäkään, kenellä saattaa olla mahdollisuus aseenkantoon tai ampuma-aseen mukana pitämiseen. Siis hänen pitäisi aina jokaisen potilaan kohdalla tällainen asia käydä lävitse. Se on epäviisasta ja kummallista.

Tämä hallintovaliokunnan sanamuoto on huonosti harkittu, se on liian lavea, ja jopa hallituksen alkuperäinen esitys tämän 114 §:n 1 momentin suhteen oli selvästi järkevämpi. Se oli enemmän kohdistettu ja se oli lyhyempi. Se kuuluu: "Lääkärillä ja muulla terveydenhuollon ammattihenkilöllä on perustellusta syystä oikeus salassapitosäännösten estämättä tehdä poliisille ilmoitus henkilöstä, joka saattaa olla sopimaton pitämään hallussaan ampuma-asetta, aseen osaa, patruunoita tai erityisen vaarallisia ammuksia."

Vielä siihen, kun tätä on verrattu siihen ajokorttitodistusta koskevaan kysymykseen, että lääkärin pitäisi aina seurata asianomaisen ajokortin omaavan henkilön terveydentilaa ja puuttua tarvittaessa siihen: Se on paljon perustellumpaa, kun yleensä tiedetään, kenellä on ajokortti. Se yleensäkin lukee potilasasiakirjoissa, että on saanut ajokorttitodistuksen, ja sitä voidaan järkevällä tavalla seurata, mutta tällaista ampuma-aseen mahdollista hallussapitoa ei pystytä seuraamaan.

Sitten se aika, onko se nyt puoli tuntia, 15 minuuttia tai mikä se aika on, kun lääkäri tapaa henkilöä, tekee sen analyysin mahdottomaksi, tällainen perustavaa laatua oleva arviointi ei ole siis mahdollista. Toinen asia on se, mikä tuli esiin myöskin niissä kirjeissä, joita esimerkiksi ed. Mustajärvi ja muut Lapin kansanedustajat ovat saaneet lääkäreiltä. Tällainen Lapin mies oli siinä esimerkkinä. Lähteekö hän lääkäriin, jos hän tietää, että siellä saatetaan peruuttaa hänen aseenkantolupansa? Nämä kysymykset ovat sellaisia, että ne kolahtavat siihen suuntaan, ettei mennä lääkäriin, ehkä kärsitään jostakin sairaudesta, mutta ei haeta siihen hoitoa. Tämä sama ongelma on kyllä ajokorttitodistuksen kohdalla ja tullut vastaan esimerkiksi myös allekirjoittaneen vastaanotolla. Näin ollen tämä tilanne on huono.

Lopuksi, puhemies: liian liberaali laki. Sen olisi pitänyt olla tiukempi, nimenomaan itselataavien, automaattisesti lataavien, puoliautomaatti- ja automaattikäsiaseiden suhteen.

Markus Mustajärvi /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Tiusaselle, kun hän muistutti meitä muita siitä, onko se tunne, mikä Kauhajoen ja Jokelan tapahtumien jälkeen oli vallalla, unohtunut. Ei se ole minnekään unohtunut, mutta tunteista ei kyllä synny hyvää lainsäädäntöä. Jo nykyinen aselaki on sellainen, ettei kummallekaan kouluampujalle, ei Kauhajoen eikä Jokelan ampujalle, olisi pitänyt antaa aseeksi 22-kaliiperista puoliautomaattista Sig Sauer tai Walther PPK -pistoolia. Kummallakaan ei ollut semmoista syytä, mitä nykyinen aselaki edellyttää. Se on aina syyperusteinen harkinta, ja kysymys kuuluu, mikä syy kahdella nuorella oli hankkia ensimmäiseksi aseekseen puoliautomaattinen pistooli, ja vielä tuollaiset pistoolit kuin sanoin, joilla ei ole juurikaan tekemistä tarkkuusammunnan kanssa eikä minkäänlaista tekemistä metsästyksen kanssa. Se ongelma, mikä on ollut, ei ole suinkaan aselaki, vaan aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohje ja se henki, joka ohjasi viranomaisia väärään suuntaan.

Lauri Kähkönen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edelliseen puheenvuoroon viitaten haluan todeta, että millään aselain uudistuksilla ei voida parantaa nuorten pahoinvointia. Näitten hirveitten tapahtumien jälkeen myös asiasta puhuttiin todella syvällä rintaäänellä, ja erityisesti ne, jotka eivät välttämättä kaikkea tienneet, mitä liittyy yleensäkin ampumaharrastukseen tai metsästykseen, olivat vaatimassa, että aseet on säilytettävä ampumaradoilla. Me hyvin tiedämme, että tätä kautta entistä enemmän niitä olisi siirtynyt niin sanotusti vieraitten käsiin, ja valitettavasti markkinoilla jatkossakin tulee olemaan laittomia aseita. Joka tapauksessa tässä aselakiesityksessä on jotakin (Puhemies: Minuutti!) hyvää.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Silloin Suomi heräsi. Se ikävällä tavalla herätettiin kahteen kertaan. Kysyttiin, miksi näin on tapahtunut. Ihmiset jakoivat surua keskenään. Ihmeteltiin mahdollisuutta, että tällaisella nuorella miehellä on aseenkantolupa sen tyyppiseen aseeseen.

Tämän mahdollisuuden ihmettelyn lisäksi haluttiin toimintaa, haluttiin tekoja siksi, että voitaisiin estää mahdollisimman pitkälti tällaisen asian toistuminen. Nyt on kaksi kertaa tapahtunut, ja silloiset ajat ovat taas unohtuneet. (Ed. Mustajärvi: Ei ole unohtunut!) — Se on unohtunut monessakin mielessä. En väitä nyt, että ed. Mustajärvi on sitä unohtanut, mutta se on unohtunut noin yleisesti ottaen, ja näin ollen tämä vastavaikutus, joka on ollut lobbausta sieltä Kivääriyhdistyksen suunnalta, (Puhemies: Minuutti!) on vaikuttanut.

Merja Kyllönen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Tässä keskustelussa on mielenkiintoista se, että ikään kuin muutaman puheenvuoron perusteella olisi voinut ajatella, että ase on ollut syyllinen tekoon, ja kun aseet yhteiskunnasta poistetaan, ongelmat poistuvat.

Surullista on huomata, että siinä mielessä Jokela ja Kauhava [Puhuja ilmoitti myöhemmin keskustelussa tarkoittaneensa Kauhajokea] ovat päässeet unohtumaan, että jos meillä tällaisen lainsäädännön käsittelyn yhteydessä tulee samanaikaisesti viestejä kentältä, että nuoret mielenterveyskuntoutujat ovat säästöjen kohteena, päihdehaittojen kasvua ei ole saatu pysäytettyä ja entistä heikompien väestöryhmien palvelut ovat katoamassa, niin se kertoo kyllä karua kieltään siitä, miten hukassa eduskunta ja kansanedustajat näitten ratkaisujen kanssa näiden surullisten tapahtumien jälkeen ovat olleet.

On helppo tehdä ratkaisuja, jotka siirtävät vastuun jollekin toiselle, jollekin, joka ei ole lihaa ja verta. Mielenkiintoista koko tässä prosessissa on ollut se, että olen tästä pöntöstä käytetyistä puheenvuoroista useaan kertaan saanut kuulla kollegoiden toteavan, että heillä ei ole tietoa siitä, mistä yhteiskunnan ongelmat ja pahoinvointi juontavat juurensa. Se on surullista sen takia, että eriarvoistumiskehitys, nuorten pahoinvointi, lasten pahoinvointi, on kyllä hyvin selvästi nähtävissä kentällä, jos sen haluaa nähdä ja jos siihen arkeen haluaa osallistua ja päästä osalliseksi niin koulumaailmassa, nuorisotoiminnassa kuin ihan omassa arjen elämässä.

Arvoisa puhemies! Nyt kun on suuri ilo ja kunnia saada paikalle myös hallintovaliokunnan puheenjohtaja Rantakangas, olisin halunnut esittää hänelle kysymyksen siitä, kun on tullut monta kertaa palautetta liittyen näihin ilma-aseisiin ja lakimuutos tekee ilma-aseharrastajista luvattoman ampuma-aseen omistajia. Millä tavalla valiokunta on huomioinut tämän, ja millä tavalla se tullaan myös eduskunnan erilaisissa jatkokäsittelyissä sitten tarkastelemaan, vai aiotaanko siihen kiinnittää mitään erityistä huomiota?

Kiinnitin itse siihen asiaan huomiota sen takia, että varmaan sain saman kirjeen, minkä kaikki muutkin ovat saaneet ampumaratakoordinaattori Marko Tammelinilta, jossa hän vertasi tätä teknistä karkeaa virhettä, jonka vuoksi suurin osa ilma-aseharrastajista joutuu hakemaan ampuma-aseen osan hallussapitoon oikeuttavan luvan kaikille äänenvaimentimilleen. Virhettä voisi kuvata analogialla: auto on esine, jossa on neljä pyörää. Tämä tarkoittaisi autolelujen katsastuksia, tavallisten ruohonleikkureiden käyttövoimaveroa, kuormarullakkojen päästömittauksia ja ostoskärryjen päästöperusteista verotusta. Se nyt saa vähän miettimään asiaa kuitenkin siihen suuntaan, että olisikohan äänenvaimenninasia pitänyt korjata jo tässä lainsäädännössä.

No, asia, jossa suksi tökkäsi allekirjoittaneella liittyen tähän lainsäädäntöön, ei ole poistunut mihinkään. Se on edelleen se kysymys perusoikeuksista ja kysymys siitä, mitä nyt kahdessa eri lainkohdassa määritelty viranomaisten toisessa ilmoitusoikeus ja toisessa, muutettuna, ilmoitusvelvollisuus merkitsevät jatkossa ja millä tavalla se vaikuttaa toimintaan ja kansalaisten käyttäytymiseen.

Ensimmäinen ilmoitusoikeus koski siis asevelvollisuuslain 97 a §:ää, jota koskevassa muutoksessa hallintovaliokunta on kirjannut sotilasviranomaisille oma-aloitteisen ilmoitusoikeuden sekä samaan pykälään poliisia koskevan tämän tiedon hävittämisvelvollisuuden. Aselain 114 §:ssä alun perin esitettiin ilmoitusoikeutta myös lääkäreille, mutta se muutettiin velvollisuudeksi, mutta siinä ei ole tällaista tiukasti kirjoitettua tiedonhävittämisvelvollisuutta. Olisin kysynyt myös tästä, mikä oli se peruste, minkä takia meneteltiin toisessa kohdassa eri tavalla kirjauksen suhteen.

Toki ymmärrän sen, että eduskunnassa oli ilmapiiri, jonka perusteella tämän lainsäädännön eteenpäinviennillä oli ilmeinen kiire, koska se on täällä jo aikaa liikkunut ja toimenpiteiden kohteena ollut, mutta siitä huolimatta en pääse yli enkä ympäri siitä todellisuudesta, että esitys synnyttää mittavan, lähestulkoon joka viidettä suomalaista koskevan ja poliisin tietoon tulevan mielenterveys- ja päihderekisterin. Ja jos katsotaan sitä tilannetta, mikä varsinkin Pohjois-Suomessa tällä hetkellä on vallitsevana, aika suurella joukolla niin nuoria kuin vanhempiakin miehiä ja naisia on erilaisia mielenterveyden ongelmia ja varsinkin näin syksyisin kaamosmasennusta. Siitä voidaankin sitten jokainen miettiä, millä tavalla näitä asioita kontrolloidaan ja seurataan jatkossa.

Sain erittäin asiallisen kirjeen myös oululaiselta lääkäriltä Hanna Metsolalta, ja haluan tuoda tiettäväksi hänen ajatuksiaan potilaan sama-arvoisuudesta, käytännön mahdottomuudesta ja lääkärin velvollisuudesta lain edessä. "Lääkärikunta on hyvin erilaista, ja he toimivat erilaisissa tehtävissä ja olosuhteissa. Myös potilaat ovat yksilöitä. Osalle lääkärikuntaa aseisiin suhtautuminen on luonnollista esimerkiksi oman metsästysharrastuksen tai sukutiedon, perheen perinnän kautta. Mutta osalle lääkäreistä ase jo itsessään on pelottava esine. Esimerkiksi itse en henkilökohtaisesti ole koskaan ollut aseiden kanssa tekemisissä enkä tiedä lainkaan, miten vastuuntuntoinen ihminen aseiden kanssa käyttäytyy."

No, sitten lääkärin kirjoitusta käytännön mahdottomuudesta. "Kukaan lääkäri ei pysty tekemään ratkaisua useankaan potilaskäynnin jälkeen. Mielentilatutkimuksissa menee alan asiantuntijoiden työryhmässä kaksi kolme kuukautta ratkaisuun siitä, onko potilas syyntakeinen vai ei. Tähän samaan arvioon tämä uusi laki nyt velvoittaa lääkärin, milloin tahansa hän potilaan kohtaa, oli potilas sitten neljän viikon hoitojaksolla psykiatrisella osastolla tai kymmenen minuutin käynnillä päivystyksessä poskionteloiden vuoksi."

"Lääkäri lain edessä. Ilmoitusvelvollisuus aiheuttaa liian herkkää reagointia aseen hallussapidon oikeuden arviointiin, koska seuraamuksien pelossa lääkäri tekee mieluummin potilaalle kielteisen kuin myönteisen päätöksen. Ilmoitusoikeus sen sijaan auttaisi lääkäriä tekemään oikeamman ratkaisun, eikä "oikeusmurhia" kohdan 1 mukaisesti pääsisi syntymään. Mielestäni nimenomaan ilmoitusoikeus antaisi lääkärille mahdollisuuden suunnata poliisin huomiota nimenomaan niihin henkilöihin, joiden käyttäytyminen on selkeästi riskialtista. Mielestäni vuodeosaston dementiapotilaita ei tarvitse poliisille ilmoittaa, vaikka he, mikäli aseen saisivatkin käsiinsä, olisivat erittäin vaarallisia itselleen ja ympäristölleen. Kuitenkin ilmoitusvelvollisuus on yksiselitteinen. Velvollisuus ei jätä tilaa käytännön harkinnalle." No, ei siinä mitään. Se on tietysti lakiin tänä päivänä näin kirjattu, ja enemmistö näyttää olevan sitä mieltä, että siitä ei huolta Rosmarien tarvitse tuntea.

Mutta se, minkä takia minä en ole päässyt tästä asiasta yli enkä ympäri, juontaa juurensa siihen todellisuuteen, että meillä ei ole korjattu mielenterveyspuolen resurssipulaa, ei päihdehoidon ongelmia eikä resurssipulaa, ja kuitenkin meillä keskitytään puhumaan siitä, kuinka tämä aselainsäädäntö korjaa koko suomalaisen yhteiskunnan perimmäiset ongelmat. En voi ymmärtää myöskään sitä ajatusta, että siirtäisin oman poliittisessa toiminnassa olevan vastuuni tuolla arjen kentällä lyhyillä vastaanottokäynneillä toimiville lääkäreille tai hoitohenkilöstölle. Se vastuu, mikä kuuluu psykiatriseen hoitoon ja päihdeongelmien hoitoon, kuuluu rahoituksen ja toiminnan aktivoinnin osalta kyllä tänne suurimpien rahapussien päällä seisoville elikkä valtiovarainministeriöön, ja jos me emme kykene painostamaan sitä poliittista konetta siihen suuntaan, että rahat tähän toimintaan löytyvät ja riittävästi ihmisiä on hoitamassa psyykkisesti sairaita ihmisiä niin kouluissa, sairaaloissa, hoitokodeissa ym. paikoissa ...

Mitä tässä nyt tämän päivän osalta olen keskustelua kuunnellut, edustajakollega Mustajärvi esitti erittäin (Puhemies: 10 minuuttia!) järkevää lausumaa, ja toivoisinkin, että eduskunta hyväksyisi sen, koska ei monellakaan perukan ja syrjäseudun nuorella ole ylimääräisiä euroja maksaa moninkertaisia lupakäytäntöjä, mutta ilmeisesti nämä eduskunnan näkövinkkelistä tuntuvat pieniltä rahoilta. Toivoisin järjen kasvua, enkä ainakaan näillä tiedoilla ja taidoilla ja tällä järjellä pysty hyväksymään tätä lakiesitystä.

Antti Rantakangas /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tästä ilma-asekysymyksestä. Valiokunta muutti hallituksen esitystä siten, että ilma-aseella tapahtuva harjoittelu luetaan samalla tavalla ampumaharrastukseksi kuin ruutiaseellakin, eli lievensimme hallituksen esitystä. Tämä helpottaa monessa mielessä näitten ampumaseurojenkin tilannetta ja laajentaa tätä harrastusmahdollisuutta.

Mitä tulee sitten poliisin saamiin tietoihin terveydenhoitohenkilöstöltä, niin ilman muuta sama linja pitää olla näitten tietojen hävittämiseen kuin Puolustusvoimilta tulevien tietojen, se pitää olla. Meillä on tällä hetkellä hallintovaliokunnassa hallituksen esitys 98 henkilötietoja poliisitoimessa koskeva lakiesitys, ja tulemme siinä tarkistamaan, että se yhteensopivuus aikaansaadaan, jos siinä nyt on jotain epäselvyyksiä. Valiokunnan kanta on tältä osin selvä.

Lääkärikysymyksen osalta valiokunnan kanta oli selkeä. Tällä parannetaan tätä, voi sanoa, aseturvallisuutta hyvin konkreettisella tavalla. Sosiaali- ja terveysministeriön ja sisäministeriön kesken yhdessä Lääkäriliiton kanssa asetetaan se kynnys, johon tämä ilmoitusvelvollisuuden raja asetetaan. Se on lääketieteellinen kysymys, ja sitä ei tulla asettamaan eduskunnan toimesta.

Ed. Mustajärven ponteen: Se on tarpeeton, koska valiokunta kirjasi jo tämän mietintöönsä, että pitää maksuperusteasetusta käyttää tämän maksun määrittelyssä niin, että se on keveämpi kuin puhtaassa uudessa (Puhemies: Minuutti on tässä jo mennyt!) lupa ...

Markus Mustajärvi /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hallintovaliokunnan mietinnössä nimenomaan siellä tekstin sisässä oleva osuus ei suinkaan tarkoita sitä, että se velvoittaisi viranomaista menettelemään niin, että tämän kaksinkertaisen luvan maksajalle olisi toinen lupakierros ilmainen. Missään nimessä se hallintovaliokunnan mietinnön tekstiosa ei tarkoita sitä. Te ette ole nostaneet sitä sieltä esille ja vaatineet, että hallintovaliokunta edellyttää näin meneteltävän.

Merja Kyllönen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olisin kysynyt vielä edustajakollega Rantakankaalta, että jos on ajateltu näin, niin minkä takia sitä ei voitu kirjata lakiin samalla tavalla kuin se tuli asevelvollisuuspykälään koskettamaan sotilasviranomaisia.

Antti Rantakangas /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä viimeinen, ed. Kyllösen esille ottama asia, on läpitunkeva linjaus valiokunnalta ja koskee, totta kai, myöskin tuota terveydenhuollon henkilöstöltä tulevaa ilmoitusta.

Ed. Mustajärvi, tämä kysymys tullaan hoitamaan tällä asetuksella. Vaikka teidän pontenne huomenna kaatuukin, se ei kuitenkaan merkitse näille nuorille ihmisille sitä, että he joutuvat sen teidän pontenne kaatumisen jälkeen maksamaan kohtuuttomia maksuja, vaan asia hoidetaan hallintovaliokunnan muilta osin yksimielisen linjauksen kautta.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa herra puhemies! Tämä aselaki on mielestäni ollut eräs hankalimmista asioista tämän vaalikauden aikana. Lain valmistelu on ollut osin puutteellista, ja kyllä nyt vielä tämän valiokuntakäsittelyn jälkeenkin lain toimivuus ja tulkinta ovat mielestäni kyseenalaisia. Täällä on paljon keskusteltu näistä kouluampumistapauksista, jotka ovat luoneet tietynlaista painetta tai ilmapiiriä tämän lain valmisteluun. Uskon, että siitä varmasti kaikki ovat yksimielisiä, että ei tämä laki ratkaise toki näitä ongelmia, nuorten pahoinvointia ja väkivallan uhkaa.

Haluan tässä nyt todeta, että valitettavasti niiden traagisten tapahtumien jälkeen pidetyt kauniit puheet mielenterveyspalveluiden parantamisesta, kouluterveydenhuollon kuntoon saattamisesta ovat jääneet pelkästään puheiden tasolle. Esimerkiksi terveyskeskusten matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut olisivat yksi tehokkaimmista keinoista auttaa varsinkin nuoria henkilöitä ihan siinä henkisten ongelmien alkuvaiheessa, etteivät oireet menisi niin pitkälle, että tulee sitten todellakin näitä traagisia seurauksia ja joudutaan raskaampiin psykiatrisiin hoitoihin.

Mutta, arvoisa puhemies, olen kyllä monessa suhteessa tyytyväinen hallintovaliokunnan käsittelyyn. Ihan lähtökohtaisesti ajattelen, että hallintovaliokunta tähdensi aivan oikein, ettei vastuuntuntoinen aseharrastaja, joka säilyttää ampuma-aseitaan hyväksytyllä tavalla, ole uhka yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle, ja toki tällaisten harrastajien etu on myös se, että yhteiskunnassa kiinnitetään huomiota eri tavoin aseturvallisuuteen. Samoin tuolla puolustusvaliokunnan lausunnossa korostetaan sitä, että reservin aktiivinen ampumatoiminta ylläpitää koko maan puolustamiseen tarvittavaa suorituskykyä ja maanpuolustustahtoa, ja nähdään sillä tavalla merkittävänä tämäkin reserviläisten ampuma-asekoulutus ja -harrastus.

Itse pidän hyvänä näitä ikärajatäsmennyksiä ja -tiukennuksia, joita tähän esitykseen liittyy, muun muassa käsiaseiden osalta tätä 20 vuoden ikärajaan nostamista. Vielä totean, että mielestäni myös valiokunta järkevöitti hallituksen esitystä siltä osin, että ampumaseuran pakkojäsenyydestä edellytyksenä hankkimisluvalle kuitenkin luovuttiin ja myös luovuttiin ampuma-aseiden säilyttämisen tarkastamiseen oikeuttavan sääntelyn laajentamisesta nykyisestä eli näistä ehdotetuista kotitarkastuksista. Toki myös, kun tässä on tämä kahden vuoden harrastusvaatimus, siltäkin osin valiokunta teki mielestäni oikein, että poliisimiehiltä, rajavartiomiehiltä, sotilailta ja muilta virkamiehiltä, jotka työssään kantavat palvelusasetta, ei edellytetä tätä kahden vuoden erillistä harrastusta.

Mutta se, mistä nyt olen erittäin pahoillani kyllä hallintovaliokunnan työskentelyssä, on tämä lääkäreitä koskeva ilmoitusvelvollisuus. Mielestäni tuo hallituksen alkuperäinen esitys ilmoitusoikeudesta olisi ollut toimiva, vaikka sekin jo tietyllä lailla tunkeutuu sinne vaitiolovelvollisuuden sisään ja potilas—lääkäri-suhteeseen. Sekin jo olisi saattanut aiheuttaa joidenkin potilaiden kohdalla haluttomuutta hakeutua esimerkiksi psykiatristen ongelmien kohdalla lääkärintarkastukseen ja hoitoon. Mutta silti uskon, että se olisi toiminut. Se olisi korostanut lääkärin vastuuta ongelman suhteen, ja siinä lääkäri olisi voinut käyttää harkintaa nimenomaan sen suhteen, että kun hän on ikään kuin riittävästi paneutunut potilaan asioihin, hän voi sitten harkintansa mukaan käyttää tätä oikeutta.

Pidän kyllä paheksuttavana sitä, että kun hallintovaliokunta teki näin ratkaisevan muutoksen eli muutti tämän ilmoitusoikeuden ilmoitusvelvollisuudeksi, siinä yhteydessä ei kuultu varsinaista asiantuntijavaliokuntaa eli sosiaali- ja terveysvaliokuntaa. Lääkärit ovat ihmetelleet sitä, mistä he voivat edes tietää, kenellä on aseita, ja jos ajatellaan sitä käytännön potilasvastaanottotyötä, niin esimerkiksi viikonloppupäivystyksissä tällä hetkellä puolet potilaista tulee alkoholin vuoksi — joko tapaturman tai alkoholisairauden vuoksi — sinne päivystykseen. Hyvin suuri osa näistä potilaista on sellaisia, joissa lääkäri ikään kuin joutuisi miettimään sitä, onkohan tällä potilaalla nyt ase ja tarvitsisiko hänestä tehdä ilmoitus tähän lääkärin velvollisuuteen liittyen.

Ihmettelen myös sitä, että tehdään tällaista lainsäädäntöä ilman, että on edes minkäänlaista luonnosta siitä, millä tavalla lakia tullaan tulkitsemaan. Täällä mietinnössä todetaan, että valiokunta katsoo, että valtioneuvoston asetuksella tulee säätää tarkemmin niistä perusteita, joiden mukaisesti lääkärin tulee arvioida ilmoitusvelvollisuuden täyttymistä. Miksi ihmeessä tätä ei voitu ensin katsoa ja harkita, onnistuuko se ihan järkevällä tavalla ja puuttumatta myös yksilön oikeuksiin. Kyllä tässä on hyvin vahvoista perusoikeuksista kysymys niin potilaan kuin myös lääkärin osalta.

Mielestäni on myös väärin verrata tätä tähän ajokorttilupa-asiaan, ainakaan ihan yksi yhteen. Nimittäin kyllä ajokunto on kuitenkin helpompaa arvioida kuin mahdollinen arvaamattomuus aseen kanssa. Esimerkiksi tällaiset aggressiotilanteet ja potilaan psykiatrisen tilanteen selvittäminen, sen, voisiko hän jossakin tilanteessa tarttua aseisiin, vaatii varmasti paljon pidemmät tutkimukset ja selvittelyt kuin pelkästään sen, että selvitetään, pystyykö henkilö ajamaan ajoneuvoa.

Potilas—lääkäri-suhteen kannalta pelkään, että tämä käytännössä voi johtaa siihen, että ne potilaat, ne aseen haltijat, jotka lääkärin apua tarvitsisivat, eivät uskalla kertoa esimerkiksi sellaisista psyykkisistä ongelmista, esimerkiksi aggressio-oireistaan, jotka eivät kuitenkaan välttämättä realisoituisi miksikään väkivallanteoiksi, ja lääkärillekin tulee suuri paine mennä sieltä, missä rima on matalampi, ja ilmoittaa näitä henkilöitä helposti sitten eteenpäin.

Tämän päivän Helsingin Sanomissa psykiatrian erikoislääkäri Dan Sucksdorff kirjoittaa mielestäni erittäin viisaasti tästä asiasta. Hän kertoo, että hän on lääkärinä erittäin huolestunut tämän uuden aselain seurauksista sekä potilaan että lääkärin kannalta. Hän kirjoittaa näin: "Mikäli ilmoitusoikeuden sijaan on kyse velvollisuudesta, joka moraalisen vastuun lisäksi pitää sisällään myös oikeudellisen vastuun, kyseiset perusteet tulisi itsestään selvästi myös määritellä tarkasti. Nyt laki ollaan ensin hyväksymässä, ja vasta sitten ryhdytään miettimään perusteiden tarkempaa sisältöä. Tietävätkö kansanedustajat, mistä ovat päättämässä? Onko selkeää ohjeistusta lääkäreille edes mahdollista kehittää, kun kyseessä on toisen ihmismielen liikkeiden arvuuttelu?" Samalla hän haluaa todeta tässä kirjoituksessaan sen, että joka luulee, ettei lääkäri selkeän uhan vallitessa tekisi ilmoitusta tämän oikeuden perusteella poliisille, jos hänellä on siis siihen velvollisuuden sijasta oikeus, on väärässä. Väitän, että lääkärit eivät suinkaan ole tässä pakoilemassa vastuutaan ja velvollisuuksiaan, mutta parhaiten tämä olisi toteutunut sen hallituksen alkuperäisen esityksen pohjalta.

Arvoisa puhemies! Pidän tältä osin tätä esitystä niin puutteellisena ja jopa vahingollisena, että harkitsen äänestäväni tämän esityksen hylyn puolesta siellä äänestystilanteessa.

Antti Rantakangas /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Räsäsen alkupuheenvuoro oli hyvä, mutta tämä loppu oli, sanonko näin, hurskastelua. Samalla kun sanotaan, että on hyvä, että tiukennetaan käsiaseen saantiedellytyksiä ja pidetään sitä tarpeellisena, perusteltuna, niin sitten loppuosassa, kun on kaikista keskeisin konkreettinen ehdotus, jolla voidaan tunnistaa niitä ongelma- ja vaaratilanteitakin, sitä pidetään tarpeettomana. Tämä ajokorttiesimerkkihän on kertonut siitä, että meillä on 4 000 ajokorttia otettu tämän velvoitteen kautta pois ja varmasti sillä on ollut vaikutusta liikenneturvallisuuteen. Nyt tässä ampuma-asekysymyksessä on kyse vieläkin vakavammasta kysymyksestä, ja tässä mielessä tämä on täysin perusteltu.

Miksi valiokunta ei niitä kriteereitä asettanut? No tietenkin sen takia, että ei meillä katsottu olevan riittävää asiantuntemusta näihin yksityiskohtiin mennä, ja sen takia me luotamme, että sosiaali- ja terveysministeriö yhdessä asianmukaisten tahojen kanssa katsoo (Puhemies: Minuutti on jälleen mennyt!) sen kynnyksen, missä tämä kynnys ylittyy.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä ihmettelin ihan täsmälleen samaa asiaa, ja tuossa ed. Räsäsen puhuessa katsoin koko mietinnön läpi, kuinka teidän ryhmänne jäsenet ovat käyttäytyneet näissä mietintöjen ja lausuntojen tekovaiheissa. Te ette laula samasta nuotistosta.

Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä hallintovaliokunnan varsinaisessa käsittelyssä ei kristillisdemokraattien edustajaa ole ollut ratkaisemassa, ja valiokunnan puheenjohtajalle edelleen ihmettelen, miksi ihmeessä te ette voineet pyytää sosiaali- ja terveysvaliokunnalta lausuntoa. Sitä en ymmärrä. Mielestäni siinä tehtiin suuri virhe. Ja kun te totesitte, että teillä ei ole asiantuntemusta, niin miksi ei vaadittu edes asetusluonnosta, ennen kuin lähdetään tällaista lakia hyväksymään, varsinkin siinä tilanteessa, kun hallituksen esitys oli tässä suhteessa ratkaisevasti erilainen kuin mihin valiokunta päätyi näin kevyen harkinnan pohjalta. Mielestäni tässä hallintovaliokunta on tehnyt kyllä raskaan virheen.

Antti Rantakangas /kesk(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Tämä laki oli pitkälle yli vuoden eduskunnan käsittelyssä ja muun muassa sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyssä, ja tältä osin kaikki keskeiset valiokunnat saivat sanoa mielipiteensä asiaan. Tämä velvoite syntyi valiokunnan käytännössä yksimielisen, perussuomalaisia lukuun ottamatta, yksimielisen kannan pohjalta, koska hyvin vakavalla tavalla halusimme kiinnittää huomiota niihin aitoihin keinoihin lisätä turvallisuutta.

Tässä lakiesityksessä, myönnän sen, on paljon asioita, jotka toisissa oloissa olisi ehkä voinut jättää toteuttamatta, mutta kyllä se yhteiskunnan ilmapiiri on hyvin selvä, että tähän aseturvallisuuden lisäämiseen on ollut tarvetta mennä. Me tiedostamme sen, ettei tällä aselakiesityksellä yhteiskunnan ongelmia poisteta yksinään, mutta se on yksi osa tätä kokonaisuutta, ja olen erittäin iloinen, että valiokunnassa perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki vastuulliset eduskuntaryhmät olivat valmiita tulemaan tämän aika paljon muutetun ehdotuksen taakse.

Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nyt ihmettelen kyllä, kun ed. Rantakangas sanoi, että tämä on ollut myös sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyssä. Missä ihmeessä se on ollut? Minä istun ... (Ed. Rantakankaan välihuuto) — Te sanoitte tuossa puheenvuorossa, että tämä esitys on ollut sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyssä. Minä istun sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, ja se ei varmasti ole ollut siellä käsittelyssä, ja juuri sitä ihmettelen, miksi sitä ei ole lähetetty, kun lähdetään näin ratkaisevaa muutosta tekemään.

Markus Mustajärvi /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Juuri sama asia, mistä ed. Räsänen puhui, kyllä kalskahti minunkin korvaan. Pitää muistaa sitten se, että ei se sen muutoksen jälkeen, kun tämä oikeus muutettiin velvollisuudeksi, käynyt myöskään perustuslakivaliokunnassa. On myöskin juridisesti, perustuslakikysymyksenä äärimmäisen tärkeä asia tämmöinen muutos, ja me yritimme sitä tehdä, että se olisi mennyt sinne, mutta eipä se käynytkään. Kyllä ed. Rantakankaan hallintovaliokunnan puheenjohtajana pitää miettiä, kun hän hokemalla hokee — ei ollut ensimmäinen kerta — ja painottaa, niin kuin edellisessäkin keskustelussa, kuinka vastuulliset kansanedustajat ovat samaa mieltä kuin hallintovaliokunta ja hallintovaliokunnan puheenjohtaja. Tarkoittaako tämä sitten, että ne, jotka ovat jättäneet vastalauseen tai jotka täällä salissa ovat eri mieltä kuin te, ovat vastuuttomia näin vakavassa kysymyksessä?

Pentti Oinonen /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä haluan myös vastauksen, niin kuin ed. Räsänen, siihen, onko tämä todella ed. Rantakankaan mielestä käynyt sosiaali- ja terveysvaliokunnassa vai ei. Toisekseen tämä lakiesityshän on muuttunut matkan varrella koko ajan, eihän se ole ollut yhtenäinen. Varmastikaan, jos se on käynyt, se ei enää ole samanlainen kuin silloin, kun se on käynyt.

Antti Rantakangas /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aselakiesitys on ollut lukuisissa valiokunnissa lausunnolla, siis se on ollut käsittelyssä. Minä puhuin tästä koko lakiesityksestä. Kun valiokunta on saanut lausunnot, se on lähtenyt muokkaamaan mietintöä, parantanut sitä ja korjaillut sitä aika merkittävällä tavalla.

Valiokunnan virkavastuulla toimivat neuvokset ovat selvittäneet tätä asiaa, onko tarvetta ja edellytyksiä viedä perustuslakivaliokuntaan. Tämä arvio tehtiin myös puhemiesneuvostossa virkavastuulla toimivien virkamiesten toimesta. Ehdotus oli puhemiesneuvostolle, että tätä ei tarvitse viedä perustuslakivaliokuntaan. Eli kaikki ne oleelliset kysymykset, mitä substanssiin liittyy, käytiin läpi jo siinä ilmoitusoikeuskysymyksessä, ja valiokunta tiukensi sitä juuri näillä perusteilla, mitä aiemmin olen sanonut. Tästä tuli parempi lakiesitys myöskin itse alkuperäisen tarkoituksen kannalta kuin tämä alkuperäinen siis oli.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! Tähän viime keskusteluun totean, että kyllä tämän hallintovaliokunnan mietinnön liitteenä on vain perustuslakivaliokunnan, maa- ja metsätalousvaliokunnan ja puolustusvaliokunnan lausunnot. Onko hallintovaliokunnan puheenjohtaja tietoinen, että meille olisi jätetty jonkun valiokunnan lausunto jakamatta? Minun tietääkseni ei ole. Eli tämä ei ole käynyt muissa valiokunnissa kuin hallintovaliokunnassa, joka teki mietinnön, ja joskus viime kevätkaudella puolustusvaliokunta, maa- ja metsätalousvaliokunta ja perustuslakivaliokunta antoivat lausunnon asiasta.

Tässä on kyllä käsittelyssä aika vakava kohta siinä mielessä, että tehdään merkittäviä muutoksia siihen esitykseen, joka on ollut valiokunnissa lausunnolla, tehdään sellaisia merkittäviä muutoksia, kuten tämä, joka ei ole edes ollut sosiaali- ja terveysvaliokunnassa asiana mietittävänä, tämä lääkärin oikeuden muuttaminen velvollisuudeksi. Se on merkittävä muutos, ja sen teki hallintovaliokunta ihan viime metreillä minun ymmärtääkseni. Tällaisessa tilanteessa kyllä ei voi sanoa, että ne ovat vastuuttomia, jotka tällaista menettelyä ja koko sen lopputulosta kritisoivat. Asia on kyllä mielestäni aivan selvä tässä tilanteessa.

Arvoisa herra puhemies! Tämä aselain muutoskokonaisuus on todella tärkeä asia. Se lähti liikkeelle noitten todella traagisten tapahtumien johdosta silloin kaksi kolme vuotta sitten Jokelassa ja Kauhajoella. Tunteet olivat silloin hyvin pinnalla. Kukaan ei varmastikaan väheksy niitä kohtuuttomia seurauksia, joita silloin tuli. Niistä tuli maailmanlaajuisia uutisia, jotka veivät Suomen mainetta varmasti huonoon suuntaan. Nyt olemme eläneet pari vuotta vähän rauhallisempaa aikaa, ja nyt on siinä mielessä hirveän hyvä, että voidaan rauhassa tunteitten tasapainotuttua tätä lainsäädäntöä miettiä ja viedä siihen päätökseen, mihin itse kukin sen katsoo olevan tarpeen viedä tässä yhteydessä.

Yhdyn niihin, jotka täällä ovat todenneet, että nämä traagiset ampumistapaukset eivät johdu itse aseista, vaan ihmisten ongelmista, nuorten, useimmiten, lähes poikkeuksetta nuorten miesten ongelmista. Meillä on mielenterveysongelmia, on kiusaamisongelmia, on monenlaisia ongelmia, jotka ovat syntyneet ja pahentuneet 1990-luvun alun laman jälkeisistä ajoista muun muassa säästöjen johdosta.

Toinen huomattava tekijä mielestäni on se, että tiedon kulku eri viranomaisten kesken ei myöskään ole ollut ollenkaan kunnossa. Ymmärtääkseni tilanne oli se, että esimerkiksi Kauhajoen tapauksessa tämä mies, joka oli jo kyllä täysi-ikäinen ihan selvästi, oli armeijasta pantu pois tällaisten henkisten ongelmien takia eikä sieltä ole ilmeisesti annettu poliisille tietoa, että ase pitäisi ottaa pois, jolloin voi kyllä kysyä, oliko järjestelmä kunnossa. Olemme kuulleet täällä muun muassa ensimmäisen käsittelyn yhteydessä ministeri Holmlundilta, että tämän kahden vuoden aikana on kymmenittäin määräyksiä muutettu, kiristetty nykyisen aselainsäädännön pohjalta. Ymmärtääkseni tämä tiedonkulkuasiakin on parantunut huomattavasti, ja toivon mukaan näin on, eikä nykyinenkään laki ole sitä suoranaisesti estänyt.

Tämä tiedonkulku on yksi todella tärkeä asia. Nyt täällä onkin asevelvollisuuslain muuttaminen mukana tässä paketissa. Kun asevelvollisuus koskettaa kaikkia miehiä ja paljon on naisiakin mukana, niin silloin on tarpeen, että asevelvollisuusrekisteristä voidaan antaa salassapitovelvollisuuksien estämättä tietoja luvan hakijan ja haltijan tilanteesta, sopivuudesta aseluvan saamiseen. Tätä pidän hyvin tärkeänä. Täällä lukee "voidaan antaa"; toivottavasti myös annetaan, että se ei ole vain hurskas toivomus. Eli tässä olisi voinut — en tiedä, olisiko se ollut mahdollista — tehdä samalla lailla kuin lääkärin osalta, mikä taas on ongelmallista ja todellakin johtaa monenlaisiin vaikeuksiin käytännön elämässä. Tässä se olisi ollut ihan paikallaan. Kyllä armeijassa varmasti ilmenee, jos kaveri on siinä henkisessä tilassa ja kunnossa, että hänelle ei voi asetta antaa. Sen pitäisi silloin myös mennä muille viranomaisille tiedoksi sen asian, ja sitten lupa tältä osin olisi helposti peruutettavissa, niin kuin Kauhajoen tapauksessakin olisi voitu jo menetellä.

Arvoisa puhemies! Tämä lakipaketti vaikeuttaa ja hankaloittaa nyt kyllä satojentuhansien ampumaharrastajien ja metsästäjien tilannetta ja asemaa jossain määrin. Se tuntuu hankalalta näin metsän keskellä maakunnissa asuvasta ihmisestä, että ollaanko sitten jo sillä puolella menossa liiankin pitkälle. Eli tämä kohta on sellainen, jota olisin toivonut, että sitä olisi voitu vielä tarkemmin miettiä ja katsoa, vaikkakin myönnän, että valiokuntakäsittelyssä tämä hallituksen esitys melko lailla parani, osin kai perustuslakivaliokunnankin näkemyksistä johtuen. Muun muassa nämä kotitarkastukset poistuivat.

Mutta kaiken kaikkiaan tämä lääkärikohta on tässä ongelmallinen, ja vaikutus sitten näihin harrastajiin, metsästäjiin, lupapuolella siltä osin on sellainen, jota joutuu miettimään ihan rauhallisesti. Aikaa on nyt huomiseen miettiä, olisiko tämä viisasta hyväksyä sillä oletuksella ja odotuksella, että seuraava hallitus ensi töikseen korjaisi nämä epäkohdat, mitkä tähän nyt ehdottomasti jäävät, tai sitten hylätä huomenna ja edellyttää, että hallitus antaa kunnolla valmistellun uuden esityksen mahdollisimman pikaisesti siltä pohjalta, mikä täällä henki vallitsee.

Nimittäin olen keskustellut lukuisten hallituspuolueitten edustajien kanssa, ja siellä on erittäin laaja kapina tätä koko esitystä vastaan. Voisin mainita lukuisan määrän keskustan edustajia, osan kokoomuksenkin edustajia, ei vain lääkäriedustajia, vaan myös muita, jotka tuolla maakunnissa metsästäjiä ja harrastajia kohtaavat ja osin täällä edustavat, jotka ovat kyllä tosiasiassa erittäin jyrkästi tätä esitystä vastaan ja haluaisivat tämän hylätä, mutta ymmärtävät, taikka ovat vaalien alla peloissaan ja eivät uskalla toimia niin kuin oikeaksi näkisivät. Ryhmäkurihan on tällä vaalikaudella vedetty ainakin keskustassa niin tiukalle, että pinna on kireällä ja soi koko ajan kaikkien korvissa.

Arvoisa herra puhemies! Huomenna ratkaisen äänestyskäyttäytymiseni, mutta perusteita on tämän hylkäämisellekin edellyttäen, että hallitus valmistelisi kokonaan uuden esityksen korjaten nämä epäkohdat, jotka tähän tulivat loppuvaiheessa ja jotka ovat olleet koko ajan.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! En ole ollut valmistelemassa mietintöä mutta kylläkin maa- ja metsätalousvaliokunnan lausuntoa tähän. Kun olen seurannut tätä keskustelua ja hallituksen esityksen aiempien vaiheitten ja mietinnön käsittelyä, täällä käytettyjä puheenvuoroja, niin en voi olla käyttämättä puheenvuoroa, jota sitten jokainen saa tulkita niin kuin itseänsä huvittaa.

Ensinnäkin tästä lääkäriasiasta. Kyllä, kun istuin alusta loppuun kaikki ne keskustelut, jotka käytiin silloin ajokorttiasian yhteydessä tässä salissa, ja kun olin vielä siellä liikennevaliokunnassa silloin jäsenenä, niin ei muuta voi sanoa kuin että torttu tortun päällä. Niilläkin, jotka ovat olleet täällä, samat edustajat, silloin ja nyt, samat henkilöt, samat virret. Ei ole mitään muuttunut siinä, vain yhteys, missä niitä puheenvuoroja käytetään, on muuttunut. Sama koskee tietysti erityisesti lääkärikansanedustajia. Sama harrastus on, ja se on hienoa, että on edustajalla vakaumus, joka liittyy ammattiin, niin että sitä on mukava olla looginen katkeraan loppuun saakka.

Mutta sitten vähän muihin asioihin. Kyllä voi nähdä ja kokea samat asiat kahdella eri tavalla. Kun mennään ajassa taaksepäin siihen hetkeen, ennen kuin nämä traagiset tapaukset kirjattiin Suomen historiaan, joista täällä niin monet ovat lausuneet ja jotka tosiaan valitettavasti tapahtuivat, niin mitä muun muassa juuri puhuvalle soiteltiin kerta toisensa jälkeen? Valitettiin ampumaradoista ja siitä, että nykyisillä ampumaradoilla ei ole mahdollisuus asialliseen harrastustoimintaan johtuen kahdesta asiasta. Ympäristöseikat eivät ole kunnossa, ja ympäristöviranomaiset ovat puuttuneet ampumaradoilla olevaan lyijyyn maaperässä jnp. Ja vaadittiin, vaatimalla vaadittiin, silloisessa Oulun läänissäkin, että nyt pitää ryhtyä kansanedustajan toimenpiteisiin, samalla edesauttamaan harrastusta. Kun perheyhteisössä on kilpa-ampujakin, joka on ollut armeijassa kapiaisenakin, niin sillä tavalla kanava oli luonteva ja selvä. Ja nyt kun tuli tämä aselain muutos, niin kaikki mullahti aivan toisinpäin, täydellisesti häränpyllyä. Nyt ei mikään kelpaa. Kun ruutiaseesta mentiin sallimaan ilma-aseen käyttö siinä harrastustoiminnassa ja vedettiin yhtäläisyysviiva, niin tämäpä vasta paha asia on, kun helpotettiin.

Mikä oli ed. Kankaanniemen hurskas saarna äsken? Ei mitään saa liikuttaa ja heti pitää pyytää ja heti pitää olla asennossa, kun tekee just sillä tavalla kuin halutaan tehdä. Eihän tässä ole mitään järkeä, ei kerta kaikkiaan.

Mikä koskee pitkiä aseita? Ainut muutos, mikä tapahtui pitkien aseitten kohdalla, taisi tapahtua loukkupyynnissä, ja siinä kaikki, siis loppujen lopuksi. Eikkä siis jotakin. Ja sama koskee tätä ampumaharrastusta ja metsästysharrastusta. Jos siis nyt yhteiskunta sidotaan näitten harrastusten edistämiseen laillisella tavalla myös ympäristöperusteisesti, niin se on väärin, se on niin väärin kuin olla voi, ed. Pentti Oinonen. Se on niin väärin, ja vihreät ovat vielä kaiken pahan alku ja juuri, (Ed. Pentti Oinonen: Nimenomaan!) kun he auttavat teille niitä ja ovat mukana auttamassa sitä homman hoitoa, että nämä teidän harrastuksenne voivat edetä asiaankuuluvalla tavalla. Siis ei minkäänlaista tolkkua, ei älyn häivähdystäkään.

Sitten, paljonko maksaa yksi jahtireissu? Voi hyvänen aika. Kyllä lompakossa häränpylly pyörii tiukimman jälkeen, kun lähtee tuoltakin Oulun Herukasta Hirvinevalle sorsajahtiin. Kun laskee kaikki sen kustannukset ja sitten siellä sorsajahdissa poksuttelut ja muut, niin 68 euroa on täällä maailman suurin asia, jossa ei riitä todistus, että se 68 lasketaan vaikka 10 euroon, että se asetuksen vaatimus täyttyy, vaan siinä on niin koko rikos, minkä yhteiskunta voi tehdä nuorille ihmisille kuin olla voi.

Eihän tässä ole kohta minkäänlaista uskottavuutta. Mutta näin saa tehdä. Tämä on täysin oikeutettua. Silloin, kun oma arvostus asettaa asiat tähän järjestykseen, niin à la bonne heure, siitä sipuli vaan. Eikä mitään muuta.

Markus Mustajärvi /vas:

Arvoisa puhemies! Tuosta, mihin ed. Pulliainen lopetti, on ihan hyvä jatkaa.

Semmoisella Pohjois-Suomessa valtion metsän liepeillä asuvalla nuorella, joka lähtee kotoaan kävelemällä metsälle, se metsäreissu ei maksa yhtään sen enempää kuin mitä kengänpohjat sillä reissulla kuluvat. Tämmöisenkin esimerkin voi ottaa esille.

Mutta mitä velvoittaa tämmöinen valiokunnan mietintöön laitettu sanallinen osa, joka on semmoista liirumlaarumia, mitä on tässä hallintovaliokunnan mietinnössä, jossa todella on: "Samalla valiokunnan mielestä on kohtuullista, että varsinainen päälupa hallussapitoon voidaan vaihtaa täysi-ikäiseksi tulleelle ilmaiseksi tai ainakin tavanomaista selvästi edullisemmin"? Te olette laittaneet kaksi lausumaehdotusta, joista toinen koski ampumarataverkkoja ja toinen ampumarekisterin uudistamista. Te ette ole hallintovaliokunnassa katsoneet tätä lupamaksuhuojennusta niin tärkeäksi asiaksi, että olisitte nostaneet sen tänne lausumaehdotuksiin.

Esimerkki siitä, mitä merkitsee hallituksen esityksen perusteluissa oleva teksti: Silloin kun UK-puisto perustettiin, todettiin hallituksen esityksen perusteluissa, että korvauksena menetetyistä metsätyöpaikoista rakennetaan Savukosken Yläperäntie. No, sitä valtion kiistatonta velvoitetta on odotettu nyt jo melkein 30 vuotta. Se oli hallituksen esityksen perusteluteksteissä, ja sitäkään ei ole tehty. Tämä esimerkki kyllä osoittaa sen, mitä tuolla hallintovaliokunnan mietinnön kirjauksella tuossa muodossa on virkaa.

Lauri Kähkönen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Itse kun aloitin metsästyksen, ei ollut rahaa edes aseeseen. Sukulaiselta sain sitten vanhan haulikon. Minun mielestäni todella — hallintovaliokunta kun on kirjannut vain perusteluteksteihin tämmöisen hurskaan toivomuksen, että tämä olisi kohtuullista, että kun tämä nuori tulee täysi-ikäiseksi, hän saisi hallussapitoluvan ilmaiseksi tai tavanomaista selvästi edullisemmin — jos todellista tahtoa hallintovaliokunnalla olisi ollut, niin se ei olisi mennyt tämän maksuperustelain taakse vaan olisi kirjannut sen esimerkiksi ponneksi, niin kuin nyt ed. Mustajärvi tätä pontta esittää. Eli todella, kun ed. Pulliainen viittasi metsästysretkiin, että ne vaatisivat hirveästi rahaa, toki niitä monenlaisia reissuja (Puhemies: Minuutti!) on, mutta on erittäin paljon ihmisiä, joilla ei ole todella ... [Puhemies sulki puhujan mikrofonin, koska puheaika ylittyi.]

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nyt täytyy tietysti joku tolkku olla vertailuissa. Ainijärventie olisi ollut hyvä hoitaa sillä tavalla. Minä olen samaa mieltä, kun olen tutkimuslaitosta sen tien päässä johtanut. Mutta tässä tapauksessa se asetus tarvitaan nyt, elikkä toisin sanoen siinä on giljotiini valtioneuvostolla päällä, elikkä se asia joudutaan ratkaisemaan heti välittömästi sen jälkeen, kun tämä laki on vahvistettu. Ja siinä yhteydessä sitten katsotaan, mikä merkitys on hallintovaliokunnan kannanotolla, ja se on hallituksen asia. Siitä ei äänestä oppositio ollenkaan siinä yhteydessä.

Pentti Oinonen /ps:

Arvoisa rouva puhemies! Koska aselaki käytännössä tekee ilma-aseestakin luvanvaraisen, jos aselaki tulee voimaan, kehotan varmuuden vuoksi kaikkia ilma-aseen omistavia lainkuuliaisia kansalaisia hakemaan lupaa ilma-aseeseensa tai ainakin kysymään viranomaisilta, tarvitseeko kyseinen ilma-ase tai sen osa lupaa. Korostan sanaa "osa", tämä siitä syystä, että lakiteksti kattaa käytännössä myös ilma-aseet osineen, sillä niitä ei aselakiesityksessä rajata pois.

Lisäksi haluaisin huomauttaa, että viime sunnuntaina tiedotusvälineissä ihmeteltiin aserekisterin ja poliisihallituksen kadonneita aseita koskevien tilastojen erilaisuuksia. Aserekisterin tiedoissa on muutama sata varkaus- ja katoamisilmoitusta vuodessa. Poliisihallituksen tilaston mukaan niitä olisi moninkertainen määrä. Tämä tilastollinen sekavuus herättää kysymyksen ylipäänsä kyseessä olevan lain perusteluiden luotettavuudesta.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa puhemies! Se koulusurmatapaus on tosi järkyttävä, sitä kukaan ei voi kiistää. Mutta jos tällä tavalla aiotaan hoitaa, että semmoisia ei sattuisi, niin tämä on kyllä väärä osoite. Jos on näitä rikollisia, jotka haluavat aseen, niin olen ymmärtänyt, että niitä saa aika nopeasti. Jotkut sanovat, että täällä Pääkaupunkiseudulla muutamassa tunnissa voi hankkia sen. Tiedän, että maaseudulla on kuitenkin sotasaaliina tuotuja käsiaseita. On jopa olemassa vapaussodan aikaisia pitkiä aseita, jotka ovat luvattomia. Siinä mielessä tämä laki ei tuo niitä päivänvaloon sen ihmeemmin.

Jos ihminen on väkivaltainen, pitääkö meidän jatkossa kieltää teräaseet ja kaikki astalot? Siinähän on vasarat ja kukkamaljakot ja kirveet, kaikki mahdolliset, joilla voi lyödä toista. Kysehän on siitä, jotta jos on sairas mielenlaatu ja väkivaltainen käyttäytyminen, niin ei sitä tämän tyyppisellä menettelyllä saada hallintaan. Niin kuin ed. Mustajärvi on monesti kysynyt: niistä nuorista henkilöistä, jotka ovat tehneet näitä väkivallantekoja, moniko on tehnyt niitä metsästysaseilla, luvallisilla aseilla? Sen takia tämä rinnakkaislupajärjestelmähän on toiminut sillä tavalla, jotta ei ole ollut tämmöistä ylimääräistä byrokratiaa. Tässä pitää olla tämmöinen valvoja. Siihen tehdään tämmöinen ylimääräinen systeemi, joka on aika byrokraattinen. Millainen koulutus heiltä vaaditaan tai miten järjestetään se taho siinä, jotta koko maassa on samantasoisia valvojia, jotka antavat näitä nimikirjoituksia siitä, jotta voidaan todeta, että tämä ihminen on sitten oikeutettu aseenkantoon?

Lauri Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Aivan aluksi haluan todeta, että kannatan ed. Mustajärven tekemää lausumaehdotusta, joka koskee niin sanottua kaksinkertaista lupamaksua ja nuoren vapauttamista siitä, kun hän tulee täysi-ikäiseksi ja saa sitten aseen omakseen. Ja kuten äsken tuossa debatissa viittasin ja täällä varmasti on illalla moneenkin kertaan tätä käsitelty, tosiaan tässä mietinnön perusteluosassa valiokunta kyllä tuo tämän toiveensa esille, että tähän samaan tilanteeseen päästäisiin, mutta sitä ei ole valiokunta syystä tai toisesta nostanut lausumatasolle. Nyt toivoisin tietysti, että huomenna, kun tästä äänestetään, tavallaan myös hallituspuolueet ottaisivat lusikan niin sanotusti kauniiseen käteen ja äänestäisivät tämän lausuman puolesta. Varmasti myös opposition puolella on joitakin, jotka eivät ole tätä lausumaa hyväksymässä.

Sen verran vielä, arvoisa puhemies, tästä itse lakiesityksestä, että kun ensimmäinen käsittely oli, niin äänestin muutamien muutosten puolesta ja erityisesti tässä muun muassa harmittaa tämä ampuma-asekouluttajaprosessi. Niin hyvä kuin tämä ohjaus tietysti on ampumaharrastuksen puolella, niin me tiedämme hyvin, että ampumaseuroja ei ole kaikilla paikkakunnilla. No, nyt toivotaan, että metsästysseurat sitten muuttaisivat mahdollisesti sääntöjään ja että toisaalta ampumaseurat nimeävät nämä ampuma-asekouluttajat tai kouluttajiksi pyrkivät. Niitäkään ei välttämättä löydy joka paikkakunnalla, kun tosiaan ei ole seurojakaan.

Tämä prosessi sitten, varsinainen koulutus ja tutkinnon vastaanotto, työllistää poliisia. Joku sieltä poliisitoimen puolelta nimetään koulutuksesta vastaajaksi, ja me tiedämme sen, että poliisin resurssit tällä hetkellä ovat heidän omaan hallintouudistukseensa liittyen käyneet vähäisiksi. Monilla alueilla Suomessa tosiaan ihmisten turvattomuuden tunne on tavallaan lisääntynyt. Kun Rajavartioston resursseja on myös vähennetty, niin yhteistoiminta poliisin puolella on myös sitä kautta tavallaan heikentynyt.

Eli olisi ollut toivottavaa, että tämä varsinainen, niin sanottu virallinen, poliisin puolesta tuleva koulutus ja tutkinnon vastaanottaminen olisi voitu jättää tästä pois. Ampumaseurojen jäsenet, jotka ovat siellä tavallaan virkaiältään vanhimpia, varmasti ovat saaneet sen käytännön tiedon ja taidon ja pystyisivät sitten ohjaamaan niitä nuoria, jotka sitten haluavat tosiaan oman aseen aikanaan eli 20 vuoden iässä. Tätä kautta ei olisi lisätty poliisille tätä työtä, joka ei tavallaan, sanoisin, ainakin näin puhuja mieltää, heidän varsinaiseen työhönsä liity. Toisaalta me tiedämme hyvin, että niin poliisin puolella kuin varsinkin Rajavartiolaitoksen puolella tuottavuusohjelma on sitten omalta osaltaan ollut viemässä näitä voimavaroja.

Arvoisa puhemies! Huomisessa äänestyksessä siis tietysti äänestän tämän ponnen puolesta, kannatan sitä, toistan sen vielä, kannatan lämpimästi. Tulen äänestämään myös tämän lakiesityksen puolesta. Tätä pitkään harkitsin, mutta siellä lakiesityksessä on ainakin muutamia asioita, jotka todella ovat hyviä, ja erityisesti painoi päätöksessäni se, että tämän lain myötä — toivottavasti sitten, kun kakkoslaki tulee, näitä puutteita korjataan, kun nähdään, että käytännössä osa on mahdottomia — poliisin tiedonsaanti huomattavasti paranee, kun poliisi harkitsee tämän varsinaisen hankkimisluvan antamista.

Antti Rantakangas /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Minä haluan kiittää valiokunnan puolesta hyvin monipuolisesta, laajasta keskustelusta, mikä liittyy tähän aselakiin. Tämä lakihan on ollut yli vuoden eduskunnan käsittelyssä. Se annettiin olosuhteissa, joissa yhteiskunnan tilanne sitä vaati, aikamoisten kriisien jäljiltä, traagisten tapahtumien jäljiltä, liittyen näihin kahteen ampumavälikohtaukseen. Laki valmisteltiin varmastikin aika nopeasti, ja se johti siihen, että hallintovaliokunta joutui korjaamaan tätä lakia poikkeuksellisen laajasti. Se ei ole aivan tavallista, että näin laajasti joudutaan eri pykäliä ja eri perusteluitakin korjaamaan, mutta se oli tarpeen, jotta oli edellytykset tuoda tämä lakiesitys tänne eduskuntaan.

Niissä keskusteluissa, jotka silloin lain lähetekeskustelussa käytiin, hyvin laajasti toivottiin käsiaseitten saannin tiukentamista ja tiedonkulun parantamista. Se oli oikeastaan koko eduskunnankin toive ja lähtökohta. Täällä valiokuntakäsittelyssä kuultiin poikkeuksellisen laajasti asiantuntijoita, ja varmasti se oli yksi tekijä siinä, että hallintovaliokunta perussuomalaisten edustajaa lukuun ottamatta oli täysin yksimielinen tämän mietinnön sisällöstä, ja siitä haluan erityisen kiitoksen antaa tällä hetkellä oppositiossa oleville puolueille: ei haluttu tehdä puoluepolitiikkaa, vaan ratkaista tämä vaikea asia asiakysymyksillä ja yhteiskunnan kokonaisetua ajatellen. Tästä lämmin kiitos näille puolueille hallitusryhmien lisäksi!

Tässä keskustelussa — ei niinkään täällä, mutta erityisesti julkisuudessa — on annettu siinä mielessä väärä kuva, että tämä aselakihan ei vaikuta millään tavalla toistaiseksi voimassa oleviin aselupiin, ne jatkuvat ennallaan, eikä se vaikuta pitkien metsästysaseiden lupakäytäntöön harrastuneisuuden osalta tai muutoinkaan, ne prosessit jatkuvat ennallaan.

Valiokunta piti tärkeänä todellakin, että nuorille metsästäjille annetaan mahdollisuus hyvään harrastukseen. Se on tärkeä ja hyvä harrastus, erityisesti maaseudulla ja maakunnissa, 15-vuotiaasta alkaen.

Täällä on käyty keskustelua ed. Mustajärven lausuman pohjalta tämän uuden luvan kustannuksista. Tässäkin valiokunta oli yksimielinen, että me haluamme, että maksuasetuksella kohtuullistetaan tätä lupakäytäntöä, ja tulemme sitä edellyttämään myöskin ja myös seuraamaan, että näin tulee käytännössä käymään. Se on kohtuullista näitä nuoria harrastajia kohtaan.

Itsekin olen metsästyksen harrastaja, ja se oikeastaan oli helpottamassa tämän asian käsittelyä — tässä pitää sanoa, että ensimmäinen hirvikaatoni oli reilu viikko sitten lauantaina. Metsästys on hyvä harrastus, niin kuin ed. Kähkönen ja allekirjoittanut ja monet muut tietävät, ja sen takia piti varmistaa se, että tällä lainsäädännöllä ei vaikeuteta suomalaisten rehellisten metsästäjien asemaa ja mahdollisuutta harrastukseen, ja se on pystytty hoitamaan. Tämä laki vaikuttaa käsiaseitten saatavuuteen, siellä tulee tiukennuksia, mutta esimerkiksi harrastevaatimusten osalta valiokunta kevensi vaatimuksia huomioimalla asevelvollisuuden ja naisten vapaaehtoisen palveluksen osalta puolet tähän harrastuneisuuden jaksoon.

Sitten tätä lupakäytäntöä on sotkettu julkisuudessakin siten, että luvat myönnettäisiin aina määräajaksi. Nämä metsästysaseet myönnetään toistaiseksi, ellei ole perustetta muuhun, ja se peruste pitää luvanhakijalle perustella kirjallisesti, jos joku erityinen syy on, miksi se on määräaikainen. Käsiaseessa tulee tämä viiden vuoden määräaika ensimmäisenä, ja sen jälkeen voidaan myöntää lupa toistaiseksi voimassa olevana. Harrastuneisuuden osalta lievennettiin vaatimusta, eli riittää, että kahdentoista kuukauden aikana keskimäärin neljännesvuosittain harrastetaan tätä ampumaharrastusta. Se oli hyvä lievennys. Lisäksi huomioidaan sairaus, opiskelu ja työn erityisperusteet, elikkä missään tapauksessa se ei ole kohtuuton.

Ampuma-asekouluttajajärjestelmää on kritisoitu. Valiokunta edellytti, että tulee riittävän laaja kouluttajaverkosto, jotta kaikkialla Suomessa meillä on näitä kouluttajia tarjolla niin paljon, että se ei estä tai hidasta lupien myöntämistä tai niitä lausuntojen antamisia. Tämä ampuma-asekouluttaja ei tee mitään henkilöarviota, vaan vain antaa todistuksen siitä, onko harjoiteltu asianmukaisella tavalla, ja poliisi on lupaviranomainen tästä eteenkinpäin ihan samalla tavalla kuin tällä hetkellä. Me edellytimme myös, että se koulutus, noin yhden päivän koulutus, jonka tämä henkilö saa, suoritetaan poliisin toimesta ja se on maksutonta viranomaistoimintaa ja siitä ei aiheudu tälle koulutuksessa olevalle tai seuralle sitten kustannuksia. Se oli tärkeä periaatteellinen linjaus, minkä teimme.

Valiokunta poisti tämän paljon kiistää herättäneen kotitarkastuspykälän. Se oli tarpeenkin poistaa, koska se oli vähän epämääräinen ja katsottiin, että poliisilla on nytkin oikeus, jos on syytä epäillä, ryhtyä toimenpiteeseen aseluvan peruuttamiseksi ja aseen haltuunottamiseksi. Se on siis olemassa, jos tällaisia epäilyjä on olemassa, mutta ei luotu tähän uutta järjestelmää.

Täällä on paljon keskusteltu tästä lääkärien ilmoitusvelvollisuudesta. Valiokunta sai oikeastaan viime hetkillä, viimeisenä päivänä, sitten vielä sosiaali- ja terveysministeriöstä tähän liittyvää muistioaineistoa, ja se oikeastaan vahvisti sen, että me kirjasimme valiokuntakannaksi sen, että tästä valmistellaan asetus sitten, jossa tarkemmin määritellään sen ilmoitusvelvollisuuden kynnys. Se oli tärkeää, se oli lääkärien oikeusturvan kannalta tärkeää mutta myös kansalaisten oikeusturvan kannalta tärkeää. Itse luotan siihen, että siellä ministeriöitten ja myöskin esimerkiksi Lääkäriliiton ja muiden terveydenhuollon ammattijärjestöjen kesken löydetään ne kynnykset, joiden perusteella sitten asianmukaiset kriteerit asetetaan.

Tässäkään ei pidä luoda semmoisia pelkotiloja ja kaaosta aivan syyttä suotta, mutta kyllä tosiasia on, että tämä tiukennus, joka tehtiin valiokunnassa, on kuitenkin ehkä konkreettisin asia, jolla voidaan puuttua niihin ongelmatilanteisiin, joita saattaa nähtävillä olla. Täällä on sanottu aivan hyvin rehellisistä ampumaharrastajista ja metsästäjistä, että eivät he näitä ongelmia lähtökohtaisesti aiheuta. Sehän on totta: viime vuosien aikana noin 2—3 prosenttia ampuma-aserikoksista, -surmista, on tehty luvallisella käsiaseella, se on niin pieni osa. Toki yksikin on liikaa, mutta tämä on toki hyvin tiedossa, ettei tällä lainsäädännöllä yksin näitä ongelmia ratkaista. Mutta uskon, että tästäkin löytyy yhteinen hyvä ratkaisu.

Arvoisa rouva puhemies! Todellakin on yhteiskunnan kannalta tärkeästä kysymyksestä kyse, kun on ampumaharrastuksesta, metsästyksestä, reserviläistoiminnasta, vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta jne. kyse. Ne ovat tietyllä tavalla tärkeitä yhteiskunnan perusasioita, perustoja, eikä tietenkään lainsäädännöllä niitä pidä kohtuuttomasti lähteä vaarantamaan, ei missään tapauksessa.

Haluan vielä lopuksi nostaa esille tämän ampumaratakysymyksen. Valiokunta nosti sen omaehtoisesti lausumatasolle, koska katsoimme, että myöskin valtion toimin ja kuntienkin myötävaikutuksella tähän ampumarataverkoston kuntoon pitää panostaa. Pitää myös lainsäädännöllisiä edellytyksiä luoda niin, että meillä säilyy riittävän kattava verkosto. Tässä voin sanoa vähän ylpeänäkin, että oma kotikaupunki Haapavesi linjasi eilen omassa investointiohjelmassaan aika merkittäviä summia paikkakunnan ampumaradan kunnostamiseen ja kehittämiseen, ja tämäntyyppisiä strategisia ratkaisuja tarvitaan myöskin kaikissa kunnissa. Mutta ei valtio voi vetäytyä vastuusta, vaan tarvitaan valtion rahoitusta ja kohtuullista, järkevää lainsäädäntöäkin, jotta tämä ampuma-aseverkosto meillä säilyy.

Rouva puhemies! Näillä muutamilla huomioilla vielä kerran kiitoksia aktiivisesta keskustelusta ja eväistä. Ne ovat olleet pääosin hyvin tätä asiaa eteenpäin vieviä.

Lauri Kähkönen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Valiokunnan puheenjohtaja viimeisenä otti juuri tämän ampumarata-asian esille. Myös oma kotikuntani vuosia sitten, kun saimme todella hienon ampumaradan, oli mukana jonkin verran, mutta itse henkilökohtaisesti pidän tosi sellaisena utopistisena toiveena, että valtiovalta olisi mukana näissä hankkeissa. Koska tälläkään hetkellä ei rahaa ole riittävästi kunnille vanhusten ja sairaitten hoitoon, niin onko sitten ampumarataverkoston parantamiseen, niin tärkeä asia kuin se harrastuksen kannalta onkin? Hallituspuolueitten taholta on täällä tuotu myös esille, että riistanhoitoyhdistykset voisivat asian hoitaa. Jossakin se onnistuu, mutta läheskään kaikilla paikkakunnilla ei tämä onnistu. Eli tämä toive tietysti liittyy kaiken kaikkiaan harrastukseen ja ampumaharrastukseen, (Puhemies: Minuutti!) mutta voisiko valiokunnan puheenjohtaja vielä selvittää, mihin tämä toive oikein perustuu?

Antti Rantakangas /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä ei ole toive, vaan tämä on tahtotila ja edellytys. Jos ja kun huomenna eduskunta asian hyväksyy, niin se on myös eduskunnan kanta, ja näin pitää toimia.

Meillähän on esimerkiksi ely-keskuksilla monenlaisia rahoitusvälineitä, on EU-osarahoitteista rahaa jne., joilla voidaan erilaisten kehittämishankkeitten kauttakin panna kuntoon tällaisia vetovoimatekijöitä ja tekijöitä, jotka vaikuttavat myöskin elinkeinotoimintaan ja viihtyvyyteen, harrastustoimintaan. Siellä löytyy paljon mahdollisuuksia. Nyt jos ja kun huomenna tämä hyväksytään, niin eduskunta tämän kannan ottaa, ja se totta kai edellyttää sen, että pitää saada aikaan käytännön toimenpiteitä ely-keskusten alueella, mutta myös kuntien alueella. Erityinen haastehan tässä on Pääkaupunkiseudulla, mutta myös maakunnissa, niin että tässä ei ole vastakkainasettelua. Molemmissa on yhtäläiset haasteet.

Merja Kyllönen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Ryömin vielä tänne laatikkoon, kun arvelin, että ei riitä minuutti mihinkään.

Ensimmäisenä haluan korjata sen, kun olen huuratessani täällä — pyydän anteeksi — puhunut jossain vaiheessa Kauhavasta enkä Kauhajoesta. Toivon, että se myös korjataan sinne pöytäkirjaan, että tarkoitin Kauhajokea, en Kauhavaa. Sain tästä tarkkakorvaisilta palautetta jo.

Mutta se, mikä sai kiipeämään tänne pönttöön, oli edelleen se sama tarina, jonka kuulimme ed. Pulliaisen kertomana, tämä ajokorttilainsäädäntö ja siihen liittyneet velvoitteet. En malta olla edelleen esittämättä sitä kysymystä, olivatko silloin ajokorttilainsäädännön muutoksen yhteydessä lainsäädännön lähtökohdat samanlaiset kuin aselain uudistamisen yhteydessä eli lähdettiinkö lakia korjaamaan sen vuoksi, että autolla tehtiin joukkosurma. Epäilen. Eli taustat ovat olleet hiukan erilaiset silloin, kun on keskustelua käyty, ja sen vuoksi olen asiaa kritisoinut, että on hiukan erilaisista lähtökohdista lähdetty aikanaan siinä lainsäädännössä liikenteeseen.

Sitten kun on tämä lausumakysymys, joka tässä on tietysti kauniisti kirjattu, että eri keinoilla lähdetään rakentamaan riittävän kattavaa, toimivaa ampumarataverkostoa, niin haluaisin kuulla sitten, millä momentilla on varattuna rahaa tai onko mahdollisesti tulossa lisätalousarvioissa jollekin momentille lisärahaa alueille, että tätä voidaan aidosti toteuttaa, koska on aivan selvä asia, että isolla osalla kunnista ei ole, mistä laittaa omaa rahaa näitten ampumaratojen uusimiseen ja kunnostamiseen. Arvelen, että sitä tarvetta on ollut aikaisemminkin, mutta jatkossa tulee olemaan varmasti aika laajamittainen ja myös taloudellisesti merkittävä muutostarve, kun tätä lainsäädäntöä muutetaan.

Se, mikä mietityttää tässä keskustelussa edelleen, on se, että kun sanotaan näin, että asetuksella ikään kuin korjataan tai asetuksella rajataan ja kuvataan millä tavalla asiat tulee hoitaa, niin minun mielestäni ei voi olla niin, että näin vakavissa kysymyksissä eduskunta piiloutuu asetuksen taakse ottaen huomioon, että me olemme täällä käsitelleet useampi vuosi jätevesiasetusta, joka oli kyllä tietääkseni varsinainen susien susi. Eli ainakaan henkilökohtaisesti mitään valtavaa luottoa ei näihin asetuksiin ole. Tietysti minua on kovisteltu sillä, että terveydenhuollossa on runsaasti erilaisia asetuksia, joita ilman ei tulla toimeen. Mutta on myös kyllä semmoisia lapsuksia, joita ei olisi tarvinnut koskaan kirjoittaa.

No, se, mitä jäin miettimään, mistä kerrottiin liittyen edustajakollega Mustajärven lausumaehdotukseen, on se, että toivon, että tämän puheenvuoron jälkeen edustajakollega Rantakangas näyttää minulle sen kohdan, missä tässä valiokunnan mietinnössä on se klausuuli, joka kertoo, että nuoria ei lähdetä kiskomaan taloudellisesti tällä lupamenettelykuviolla, koska minä en usko ennen kuin olen nähnyt kirjattuna sen kohdan, että se on oikeasti olemassa. Olen niin mettäpökiö.

Oikeastaan sen palautteen perusteella, mitä tuolta kentältä on tullut — ja uskoisin, että kansanedustajan tehtävänä on kuunnella myös sitä palautetta, mitä kentältä kuuluu — voi kysyä kyllä ihan oikeasti, kuinka moni niistä ihmisistä, jotka ovat aseharrastajia ja metsästyksenharrastajia, mutta samalla kärsivät myös mielenterveyden ongelmista tai päihdeongelmista, uskaltaa mennä lääkäriin sillä riskillä, että se viimeinen elossa pitävä harrastus voi lähteä sitten sitä kautta kiitämään. Sen palautteen perusteella, mitä pohjoisestakin on tullut, tänä päivänä jo aika tarkkaan poliisilaitoksella kutsutaan haastatteluihin ja keskusteluihin ihmisiä niitten jopa kymmenen vuotta vanhojen lääkärinlausuntojen ja viestien perusteella, mitä sitten ovat saaneet, niin että kyllä tässä tietynlainen linjaus on muodostunut jo, ja jos ihmisiä aletaan sillä perusteella luokitella potentiaalisiksi massamurhaajiksi, että heillä on jonkinkaan asteinen mielenterveyden häiriö tai ongelma, on kyllä menty aika reippaasti metsikköön tämänkin lainsäädännön kanssa.

Pentti Oinonen /ps:

Rouva puhemies! Itse olen aloittanut metsästyksen noin 12-vuotiaana, ja haulikko oli pitempi kuin minä itse. Se kolisteli aina kantoihin siellä metsässä kävellessä.

Vuosikausia loukkupyyntiä harrastaneena olen huolissani harrastukseni tulevaisuudesta. Tämä nyt käsillä oleva aselakiesitys vie loukkupyynnin kohti ammattimaista toimintaa säätämällä loukkupyyntipistoolien lupaedellytyksiksi aktiivisen loukkupyynnin. Kukaan ei määrittele aselakiesityksessä sitä, mikä on aktiivista loukkupyyntiä, ja ihan haluaisin tiedustella valiokunnan puheenjohtaja Rantakankaalta mielipidettänne siitä, miten aktiivinen loukkupyynti on ajateltu määriteltävän ja miten te sen määrittelitte siellä valiokunnassa. Mitataanko se esimerkiksi loukkujen tai saaliin määrällä vaiko harrastuksen parissa vietetyllä ajalla?

Lauri  Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Valiokunnan puheenjohtajalle liittyen vielä tähän ampumarata-asiaan: Puheenjohtaja tuntui hyvin luottavan tämmöisen lausuman tavallaan tehoon. Toivottavasti nyt näin käy. Viittaan vaan siihen, että vuosien kuluessa arvon edustajat ovat nähneet sen, että näiden lausumien tahtotilaa ei ole ollenkaan noudatettu. Mutta tähän ampumarataproblematiikkaan kyllä läheisesti liittyvät, mistä todennäköisesti on valiokuntakin keskustellut, nämä lupa-asiat, ja katse minulla suuntautuu entisiin ympäristökeskuksiin muun muassa. Erittäin usein nämä valitusprosessit ovat hyvin pitkiä ja nämä ampumaradat ovat vuosia kiinni, ja kyllä väistämättä tulee mieleen joskus, että ne perusteet eivät ole olleet kovin vahvat. Tämä on kuitenkin syytä tässä todeta.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! On todella hieno asia, että valiokunnan puheenjohtaja nyt on paikalla ja osallistuu aktiivisesti tähän toisen käsittelyn keskusteluun.

Mutta tuohon lääkäreiden rooliin: Suomen Lääkäriliitto suhtautui lausunnossaan alun pitäen kriittisesti jo siihen hallituksen esityksekseen, joka oli selvästi järkevämpi kuin tämä hallintovaliokunnan muutos, ja täällä ed. Mustajärvi on jo tänään siteerannut Yleislääkäri-lehden päätoimittajan Eila Kujansuun kirjoitusta, jonka otsikko on "Lapsuksesta laki", joka on toimitettu kaikille kansanedustajille ja myös sähköpostissa. Tässä kirjoituksessahan tietysti tulee esille tämä mitä olemme toistaneet, että ajokorttitodistus on eri asia kuin tämä ampuma-aseen hallussapito ja edelleenkin jää ihmisiä tulematta vastaanotolle niin ajokorttitodistuksen yhteydessä kuin tässäkin vielä enemmän, jos tällainen velvoitus tosiaan toteutuu.

Ed. Pulliainen, joka juuri nyt ei ole valitettavasti paikalla, mutta on varmaan kuulolla, viittasi siihen, että täällä puhutaan samoja asioita nyt lääkäreiden toimesta kuin puhuttiin silloin ajokorttitodistusasian yhteydessä. Silloin vastustimme sitä, että lääkärin velvollisuus on aina ilmoittaa, mikäli asianomainen ei ole ajokykyinen. Siis tällainen velvoittava tieto ei ole hyväksi potilas—lääkäri-suhteelle, ja lääkäri toki ilmoittaa ilman tällaisia ylhäältä tulevia pakkomääräyksiäkin molemmissa tapauksissa, ja niitä on turha tällä tavalla kirjata lakiin.

Antti Rantakangas /kesk:

Arvoisa puhemies! Loukkupyynnin osalta edellytetään riistanhoitoyhdistyksen antamaa todistusta viiden vuoden välein, ja se tarkoittaa käytännössä sillä alueella tavanomaista pyyntiä. Siellä ei ole määritelty mitään pyyntikertoja ja muuta, luotetaan siihen riistanhoitoyhdistyksen ammattilaisen tai sanotaan aktiivisen harrastajan, mikä siellä varmasti hallinnossa on, antamaan todistukseen. Asetusluonnos kun nähtiin, niin siellä oli monenlaisia aika monimutkaisiakin pohdintoja, mitä se käytännössä tarkoittaa. Me yksiselitteisesti totesimme vain, että riistanhoitoyhdistyksen todistus riittää eikä mitään muuta selvitystä tarvita.

Vielä selvyyden vuoksi: ilma-aseet eivät tarvitse siis aselupaa jatkossakaan, ja tämä on täysin selvä asia. Ne eivät täytä luvan edellyttämiä perusteita, ja niissä ei tarvita lupaa. Tämä pitää sanoa suoraan.

Sitten ed. Kyllöselle: Sivulla 8 on tämä nuorten pääluvan saannin maksun helpottaminen, joka on siellä valiokunnan kantana todettu. Ja vielä se yleishavainto, että tietäen sen, että näissä asetukset ovat nyt tärkeitä, kirjasimme, että valiokunta edellyttää, että asetuksen laadinnassa erityisen tarkasti huomioidaan valiokunnan perustelut. Elikkä tällä tavalla halusimme sen kannan, mikä mietinnössä on, näkyvän myös asetuksessa. Totta kai tulemme sitä seuraamaan ja ampuma-aselain kakkosvaiheessa sitten arvioimme vielä tätä tilannetta ja katsomme senkin hyvin huolellisella tavalla.

Pentti Oinonen /ps:

Arvoisa puhemies! Olisin mielelläni vielä palannut tuohon äskeiseen ed. Rantakankaan antamaan asiaan. Minulla tällainen kysymys heräsi näin aktiivimetsästäjänä, kuinka minä annan tietoa riistanhoitopiirille siitä, kuinka monta supia tai kettua minä olen metsästänyt. Riittääkö se, että minä suullisesti riistanhoitopiirille ilmoitan sen, että minä nyt olen ampunut ehkä tai saanut jonkun 20 minkkiä tai supia, vai pitääkö minun kerätä niille todistusaineistoksi häntä tai hammas, vai mitenkä tämä tapahtuu tämä ilmoittaminen niille?

Antti Rantakangas /kesk:

Puhemies! Toivottavasti ed. Pentti Oinonen tietää, että riistanhoitopiiri on eri asia kuin riistanhoitoyhdistys. Riistanhoitoyhdistys on paikkakuntakohtainen yhdistys, ja riistanhoitopiiri on taas vähintään maakuntatasoinen toimija tai laajempikin. Nyt tässä puhutaan sen paikkakunnan riistanhoitoyhdistyksen antamasta todistuksesta. Kuten sanoin, me luotamme siihen, että riistanhoitoyhdistyksen edustaja luottaa metsästäjään ja tuntee häntä riittävällä tavalla, että tämä todistus voidaan antaa. Me siis halusimme vähemmän byrokraattisen järjestelmän, ja uskon, että tässä järkevät ratkaisut ja käytännöt kyllä saadaan aikaan.

Pentti Oinonen /ps:

Rouva puhemies! Kenties surkuhupaisin hallituksen lakiesityksen pykälä on ampuma-aseen toimintakyvyttömäksi tekeminen ja siihen liitetty aseen vaurioittamisen kieltäminen. Kerroin ensimmäisessä käsittelyssä kuvitteellisen mutta mahdollisen esimerkin tarinalla, jossa metsästäjä päättää ylittää metsässä mäennyppylän sen kiertämisen sijaan, mutta liukastuu ja aseen piippu vaurioituu tämän takia. Nyt haluaisinkin sanoa, että on tosi hieno asia, että valiokunnan puheenjohtaja Rantakangas on täällä vastaamassa, kun ministeriä ei näy paikalla. Kysyisin, katsotaanko liukastuminen törkeäksi huolimattomuudeksi lakiehdotuksen 103 §:n perusteella, jos metsästäjällä olisi ollut mahdollisuus kiertää se liukas mäki mutta aikaa säästääkseen hän päätti sen ylittää aseen piipulle surullisin seurauksin.

Antti Rantakangas /kesk:

Puhemies! Tähän ei varmaankaan olisi tarvinnut vastatakaan. Kyllä maalaisjärki ja kaupunkilaisjärki sanovat, että ei tietenkään tällainen esimerkki ole muuta kuin tämmöinen hypoteettinen teoreettinen esimerkki. Saahan niitä esittää, mutta ei näin tule käymään.