17) Hallituksen esitys laiksi ampuma-aselain ja eräiden
siihen liittyvien lakien muuttamisesta sekä kansainvälisen
järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen Yhdistyneiden Kansakuntien
yleissopimuksen ampuma-aseiden, niiden osien ja komponenttien sekä ampumatarvikkeiden
laittoman valmistuksen ja kaupan torjumista koskevan lisäpöytäkirjan
hyväksymisestä ja laiksi lisäpöytäkirjan
lainsäädännön alaan kuuluvien
määräysten voimaansaattamisesta
Pentti Oinonen /ps:
Arvoisa puhemies! Aivan ensimmäiseksi hämmästelen
kokoomuksen halua ajaa läpi tätä käsittelyssä olevaa
aselakia kuin käärmettä pyssyyn. Luulisi
kokoomuksen johdon ymmärtävän sen kritiikin,
jota me perussuomalaiset, asealan järjestöt sekä laajat
kansalaisjoukot olemme esittäneet kokoomuslaisen sisäministeri
Anne Holmlundin esitystä kohtaan. Jos keskusta tekisi viisaasti,
se irtautuisi äänestyksessä ennennäkemättömän
sekavasta aselakiesityksestä. Muuten keskusta ottaa niskaansa
toisen saavillisen jätevedeksi luokiteltavaa lainsäädännön
laatua ja taas kerran kokoomus sälyttää vastuun
sotkusta keskustalle, niin kuin kävi viikko sitten.
Haluan oikoa vihreiden ed. Heli Järvisen esittämiä virheellisiä ja
asiantuntemattomia väitteitä, jotka hän
esitti aselain ensimmäisen käsittelyn yhteydessä.
Samalla vihreät hyökkäsivät
satojatuhansia laillisen harrastuksen parissa toimivia vastaan.
Ensinnäkin ed. Järvinen puheenvuorossaan ihmetteli
"väheksyntää", jota perussuomalaiset
hänen mielestään osoittavat laillisin asein
tehtyjä tappoja kohtaan. Tämä väite
oli ed. Järvisen mielikuvituksen tuotetta, sillä perussuomalaiset
eivät hyväksy väkivaltaa missään
muodossa ja mielestämme jokainen tappo on liikaa.
Koska tappoja kuitenkin tapahtuu, pyytäisin vihreitä selvittämään
luvallisten aseiden osuuden kaikista henkirikoksista ja asettamaan
sen tiedon oikeaan mittakaavaan. Suomessa kuolee vanhempiensa pahoinpitelyyn
keskimäärin 8,3 lasta vuodessa. Se on enemmän
kuin luvallisilla ampuma-aseilla surmattujen määrä vuosittain. Salamaniskun
kohteeksi jää 1—2 henkilöä vuosittain
eli jokseenkin sama määrä kuin luvallisella
pistoolilla surmattuja. Näistä huolimatta emme ole
säätämässä täällä lakeja,
jotka kieltävät vanhemmuuden taikka ulkona liikkumisen
ukonilman aikana. Toistan uudelleen sen, mitä lain ensimmäisessä käsittelyssä sanoin:
se, mitä yhteiskunta oikeasti tarvitsee, on lisää kuuntelevia
korvia nuorten ahdistuksen ja hädän hetkellä.
Arvoisa puhemies! Lääkärien rooli
puhuttaa — ja syystä. Hallituksen lakiesitys lähtee
siitä, että lääkäri
kykenee sanomaan lyhyen vastaanottokäynnin perusteella,
kuka on mielenterveysongelmainen ja kuka ei, ja tämän
lyhyen potilaskäynnin perusteella lääkärin
pitäisi tehdä tarvittaessa ilmoitus poliisille.
Lääkärit ovat etujärjestönsä kautta
ilmoittaneet ykskantaan, ettei heillä ole mahdollisuuksia
arvioida henkilöiden sopivuuksia aselupien saajiksi.
On myös huomioitava, että perustuslain 80 §:n
mukaan kansalaisten oikeuksista ja velvollisuuksista on säädettävä lailla
eikä niitä voida jättää asetusten
varaan. Tässä lääkärien
ilmoitusvelvollisuudessa on kyse perustuslain tarkoittamista kansalaisten
oikeuksista. Samasta kansalaisen oikeus- ja velvollisuusasiasta
on kyse, kun puhutaan aseen hankkimisluvan saamisen edellytyksestä eli
ampuma-asekouluttajan antamasta todistuksesta aktiivisesta harrastamisesta,
saatikka kun samalla annetaan viranomaisvallaksi tulkittavaa valtaa
yksityisille tahoille. Nämä pitäisi kirjata
suoraan lakiin. On outoa, ettei vihreä oikeusministeri
Brax ole jo puuttunut syntymässä olevaan laittomaan
tilanteeseen.
Vihreät totesivat myös ed. Heli Järvisen
suulla seuraavaa: "- - kaikkia asiantuntijoita mukaillen
aivan enemmistö asealan ammattilaisista on sanonut, että käsiaseiden
saatavuudella on merkitystä aseturvallisuuden kannalta."
Voisivatko vihreät näyttää sellaisen
kansainvälisen esimerkin, jonka mukaan laillisten aseiden
määrän rajoittaminen tai asekontrollin
kiristäminen vaikuttaisi henkirikosten määrään
vähentävästi? Voisivatko vihreät
myös kertoa selvyyden vuoksi, kuka asealan ammattilainen
on sanonut, että laillisten käsiaseiden saatavuutta
kiristämällä parannettaisiin turvallisuutta?
Oletan, että tässä viitataan henkirikosten
riskin alentamiseen. Jos vihreät väittävät,
että aivan enemmistö asealan ammattilaisista on
näin sanonut, niin kai he osaavat nimetä minulle
tämän enemmistön myös nimeltä.
Arvoisa puhemies! Kansainvälisiä esimerkkejä aserajoituksista
ja lain kiristyksistä on viljalti: Iso-Britannia, Belgia,
Japani ja Yhdysvalloissa esimerkiksi maan pääkaupunki
Washington, jossa on asekielto — samainen kaupunki tunnetaan maailman
murhapääkaupunkina. Voidaankin todeta, että kiristyneet
aserajoitukset tai jopa asekiellot eivät ole vähentäneet
henkirikollisuutta tai edes aseväkivaltaa. Miksi näin
sitten on? Koska laillisten aseiden osuus on häviävän
pieni osa koko väkivaltarikollisuutta ja koska tuliase
ei esineenä tee kenestäkään
tappajaa. Laillisten aseiden omistajien painostaminen ja heille
rajoitusten keksiminen ei vaikuta rikollisuuteen Suomessakaan, se
on päivänselvä asia.
Arvoisa puhemies! On syytä vielä kerran toistaa
se tosiasia, että yhdistymispakko on edelleen mukana tässä laissa,
vaikka hallituspuolueiden edustajat toista väittävätkin.
Suora tekstiviittaus otettiin pois perustuslain vastaisena, mutta
silti se on kiertoteitse yhä mukana. Vai voitteko kuvitella
ampumayhdistystä tai -seuraa, joka antaa yhdistyksen
ulkopuolisen henkilön ampua yhdistyksen ampumavuoroilla
yhdistyksen aseilla yhdistyksen virallisen ja poliisin hyväksymän
ja kouluttaman ampumakouluttajan valvovien silmien alla kaksi vuotta
ja vielä niin, että tällaiselle yhdistykseen
kuulumattomalle henkilölle yhdistyksen ampumakouluttaja
suostuisi kirjoittamaan joitakin todistuksia? Kouluttajan kohdalla vastuukysymykset
ovat edelleen aivan yhtä epäselviä kuin
lääkärienkin kohdalla. Koska yhdistyksillä on
yhä edelleen oikeus itse valita jäsenensä,
tulee tämä varmuudella johtamaan myös
mielenkiintoisiin oikeudenkäynteihin aina Euroopan ihmisoikeustuomioistuinta
myöten. Ja Suomen maine ihmisoikeuksia kunnioittavana eurooppalaisena
mallimaana sen kun vaan kasvaa.
Arvoisa puhemies! Edellä olevan perusteella ehdotan,
että ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään
päätetyt lakiehdotukset sekä hallituksen
esityksessä tarkoitettu yleissopimuksen lisäpöytäkirja
hylätään.
Markus Mustajärvi /vas:
Arvoisa puhemies! Kovin vahva usko ei näytä olevan
hallituspuolueitten edustajillakaan tämän lain
hyvyyteen. Kun katsoo salia, niin täällä on
yksi vihreitten, kaksi keskustan edustajaa osallistumassa tämän
asian keskusteluun ja kokoomuslaisia ei näy kuin yksi ja
sekin on lehterillä — mutta seuraa kuitenkin keskustelua,
ja se on hyvä se.
Minä olin tuossa viikonloppuna semmoisessa tilaisuudessa
puhumassa, jossa ei kovin paljon tarvinnut miettiä sitä,
mitä siinä tilaisuudessa sanoo. Olin Lunkkauksen
Erän ja Kalan 30-vuotisjuhlassa. Se on tällaisen
pienen kylän ainoa aktiivinen yhdistys, mikä toimii,
toimii sitäkin aktiivisemmin. Kun ajatellaan, että tuo
seura toimii pitäjässä, jossa on 0,2
asukasta neliökilometriä kohden, ja kun täällä hallituksen
esityksessä ja valiokunnan mietinnössä on
vielä mukana tämä ampuma-asekouluttajan
tehtävä, niin mistäköhän
se löytyy ensinnäkin se yhdistys, mistä löytyvät
ne aseet ja mistä löytyy se kouluttaja, joka tuossa
toimintaympäristössä vastaa siitä,
että nuori aseharrastaja saa sen todistuksen kahden vuoden
ajalta harrastuneisuudestaan. Epäilenpä, että sitä kouluttajaa
ei löydy monesta muustakaan paikasta.
Sen jälkeen, kun hallintovaliokunta muutti tätä lääkärin
tehtävää ja asemaa suhteessa lupaviranomaisen
toimintaan, on tullut hyvin paljon palautetta lääkäreiltä,
ja ihan aiheesta. Inarin kunnasta sain eräältä lääkäriltä — tai
oikeastaan kaikki Lapin kansanedustajat saivat — hyvin, hyvin
perustellun kirjeen, ja siitä muutama lainaus, jotka valaisevat
tilannetta erityisen hyvin:
Ensinnäkin hän toteaa: "Lapin mies on luku
sinänsä ja asia erikseen. Aseisiin liittyy pohjoisessa
erityinen kulttuurinsa. Niitä käytetään
metsästykseen, mikä on vähävaraisille
talouksille osin myös merkittävä ravinnon
lisä. Lähes joka taloudessa on ase tai useampi."
Hän jatkaa: "Jos jää työttömäksi
ja masentuu, pitääkö ruokataloutta ja terveyttä tukeva
metsästysharrastuskin vielä lopettaa? Pidän
terveyttä perusoikeutena. Suomessa eri sosiaaliluokkien
väliset terveyserot ovat jo nyt valtavat. Toteutuessaan
laki tekee kansanterveystyöstä entistäkin
vaikeampaa. Lapin mies ei sitäkään vähää lähde
lääkäriin, mikäli laki toteutuu."
Ja hän lopettaa kirjeensä: "Lain sanamuoto on
mielestäni epäonnistunut. Mahdollisuus olisi tässä tapauksessa
suotava asia, velvollisuus taas on poliisin tehtävien kaatamista
lääkäreiden niskaan. Haitta tästä koituu
potilaalle, joka ei voi luottaa ikiaikaisen salassapitovelvollisuuden
toteutumiseen."
Ihan samanlaisia kantoja on esittänyt rovaniemeläinen
psykiatrian erikoislääkäri Antti Liikkanen,
joka on ammatissaan toiminut kymmeniä vuosia ja tietää,
mistä puhuu.
Arvoisa puhemies! Ihan samanlaisia terveisiä lähettää Yleislääkäri-lehden
pääkirjoituksen kirjoittaja. Hän kysyy:
"Miten poliisi voisi vastustaa kiusausta käyttää näitä luetteloita
muidenkin mielenkiintoisten henkilöiden löytämiseen?
Miten poliisin resurssit riittävät näiden
ilmoitusten käsittelyyn, ja miten valvontaviranomaiset
pystyvät käsittelemään huonosta
kohtelusta ja väärästä ilmiannosta
aiheutuvat valitukset? Olen muutaman potilaan tavannut, jotka myöhemmin elämässään
ovat syyllistyneet raskaisiin tekoihin. Ei heitä olisi
vastaanotolla voinut mistään erottaa, ei ainakaan
hankalasta käytöksestä, ei ehkä suuresta
sosiaalisuudestakaan." Edelleen hän toteaa: "On vaikeaa
etukäteen nähdä, kenen eteen nousee se
täysin ylitsepääsemätön
seinä."
Kun tällainen velvoite lääkäreille
nyt annetaan ihan normaalikäynnille, mitä se nyt
olisi normaalimittainen vastaanottokäynti, puhutaanko minuuteista
vai puolesta tunnista, niin lääkärin
pitäisi pystyä löytämään
nämä riskitapaukset kaiken muun työpaineen
ohella. Vaikka kyseessä olisi hyvin kokenutkin lääkäri,
niin kyllä tämä tehtävä lienee
ylivoimainen. Kun ajatellaan, että kun on tapahtunut jotain
kauhutekoja ja henkilö on laitettu mielentilatutkimukseen,
niin maan huippuasiantuntijat pohtivat asiaa viikkokausia jälkikäteen,
missä tilassa se teko on tehty, ja nyt pitäisi
lääkäreitten tehdä ihan vastaava
arviointi pahimmoillaan muutaman, ehkä 15 minuutin tai puolen
tunnin vastaanottoajan sisällä. Että vastuu
on aikamoinen.
Muistutan siitä, kun kerran tämä hallituksen esitys
lähti liikkeelle näistä ikävistä kouluampumistapauksista,
että joka ikinen syksy täällä,
tässä talossa on tapeltu sellaisesta asiasta kuin
nuorten psykiatrisen kuntoutuksen määrärahoista.
Jos näihin asioihin halutaan todella puuttua, niin eikö pitäisi
puuttua syihin ensimmäiseksi, ennen kuin lähdetään
purkamaan sieltä seurausilmiöistä niitä ongelmia,
joihin aselaki, vaikka sitä kiristettäisiin vieläkin
enemmän, ei kerta kaikkiaan pysty pureutumaan?
Teille, hyvät kollegat, on varmaan tullut ihan sama
kirje, mikä on minullekin tullut. Se on tullut Omaiset
mielenterveystyön tukena keskusliitolta, Psykosociala förbundetilta,
Mielenterveyden keskusliitolta ja Suomen Mielenterveysseuralta.
Tässä kiinnitetään huomiota
ei ainoastaan rahojen riittävyyteen, vaan siihen, että entistä enemmän
mielenterveyspalveluita kilpailutetaan ja että se kilpailutus
arvioidaan hinta 90 prosenttia ja laatu 10 prosenttia. Ja jos suunta
on tämä, niin silloin meillä on ongelmia
sekä rahojen riittävyyden että palvelun
laadun suhteen.
Arvoisa puhemies! On varmaan tullut tämän asian
käsittelyn aikana selväksi, että suhtaudun tähän
hallituksen esitykseen kriittisesti. Äänestytin
ensimmäisessä käsittelyssä useamman
kerran sellaisista kohdista, jotka ovat minun mielestäni pahiten
pielessä, ja olen tehnyt tähän toiseen
käsittelyyn lausumaehdotuksen, joka tarkasti kuuluu näin:
"Eduskunta edellyttää, että sellaiselta 15—18-vuotiaalta
metsästäjältä, joka on joutunut
ensin hankkimaan rinnakkaisluvan, ei peritä kaksinkertaisia
lupamaksuja, kun hän täysi-ikäiseksi
tultuaan hankkii saman aseen omakseen." Minusta kaksinkertainen
lupakierros ja kaksinkertaiset maksut ovat täysin kohtuuttomia.
Muistutan vielä siitä kysymyksestä,
mihin en ole saanut vieläkään vastausta,
en koko puolentoista vuoden eduskuntakäsittelyn aikana:
Kuinka monta väkivallantekoa on tehty 15—18-vuotiaan
metsästyksen tai ammunnan harrastajan laillisella aseella?
Minä uskallan sanoa, että se luku on nolla. Jos
teillä on toisenlainen tieto, niin kertokaa se minulle.
Kun en saanut niitä pykälämuutosesityksiä läpi
ensimmäisen käsittelyn äänestyksissä,
niin kyllä minun kantani on myös se, että olen
tämän lain hylkäämisen kannalla.
Pietari Jääskeläinen /ps:
Arvoisa puhemies! Käsiteltävänä olevassa
lakiesityksessä metsästäjien, maanomistajien
ja ampumaharrastusta harjoittavien kansalaisten sekä alan
järjestöjen esittämät mielipiteet
on jätetty suurelta osin huomioimatta. Toteutuessaan esitys
vaikeuttaa yli puolen miljoonan suomalaisen harrastusmahdollisuuksia.
Ammuntaharrastus perustuu jokaisen henkilökohtaiseen
vapauteen ja oikeuteen päättää valinnoistaan
samalla tavalla kuin kuulua tai olla kuulumatta yhdistyksiin. Esityksen
mukaan maanomistajilta voidaan viedä oikeus metsästää omilla
maillaan, jos he eivät pysty todistamaan aktiivista metsästysharrastusta.
Kuitenkaan ampumaseurojen käytössä ei
ole mitään soveltuvaa järjestelmää aseharrastuksen
aktiivisuuden osoittamiseksi. Esitys loukkaa tältä osin
selvästi yksityisomistusta. Metsästys on osa maaomaisuuden hyödyntämistä,
kuten puiden hakkaaminen tai viljely, ja omistajalla on vapaa valta
hyödyntää omaisuuttaan haluamallaan tavalla.
Ampuma-aseiden hallinnan tulee olla luvanvaraista toimintaa,
mutta siinä on noudatettava perusoikeussäännöksiä.
Tämän lakiesityksen valmistelussa ei näin
ole jostain syystä menetelty. Hallituksen esitys aselain
uudistamiseksi on torso. Jo lain valmistelun taso on ollut ala-arvoista.
Eduskunnan eri valiokunnat ja kymmenet asiantuntijat ovat joutuneet
tekemään useita kymmeniä korjausesityksiä juridisesti
ja asiallisesti heikkoon lakipohjaan ja sen perusteluihin. Hyvä lakikokonaisuus
ei voi syntyä laittamalla epäkelpoon hallituksen
lakiesitykseen paikkaa paikan päälle. Maan hallitus
on jälleen kerran siirtänyt lain valmistelun eduskunnalle,
vaikka valmisteluvastuu kuuluu asianomaiselle ministeriölle.
Tällä lakiesityksellä pyritään
peittämään yhteiskunnan todelliset ongelmat.
Lakiesitys ei poista yhteiskunnassa olevia keskeisiä väkivaltaan
johtavia ongelmia, kuten ihmisten sosiaali-, terveys- ja päihdeongelmia
sekä laitonta asekauppaa. Lakiesityksellä ei estetä koulusurmien tapaisia
väkivaltarikoksia, kuten annetaan ymmärtää.
Lain valmistelussa ei ole myöskään selvitetty
kansainvälisesti merkittävintä aseiden käytön
ongelmaa eli mielialalääkkeiden vaikutusta asiaan.
Tällä esityksellä ei saada poistettua markkinoilta
laittomia käsiaseita eikä parannettua sairaita
ihmisiä.
Arvoisa puhemies! Perussuomalaisten vastalauseessa on keskitytty
moniin suuriin oikeudellisiin ongelmiin, joita esityksessä on.
Jopa muutosesitysten vaikuttavuusanalyysi on tekemättä. Jo
näiden vuoksi hallituksen esitys ja hallintovaliokunnan
esitys on hylättävä.
Eduskunta on korkein lakia säätävä,
ei lakia valmisteleva elin. Lakia valmistelevien elinten, valtioneuvoston
ja asianomaisen ministeriön, sisäministeriön,
esitys aselain uudistamiseksi ei täytä hyvän
lainvalmistelun vaatimuksia. Lakiesitys tulee palauttaa uudelleen
valmisteluun, jolloin voidaan ottaa kaikki esitetyt korjaustoimenpiteet
tarkoituksenmukaisella tavalla huomioon ja saada luotua uusi, toimiva
lakiesitys.
Arvoisa puhemies! Kannatan ed. Pentti Oinosen perusteltua esitystä lakiehdotusten
hylkäämiseksi.
Raimo Piirainen /sd:
Arvoisa puhemies! Ed. Mustajärven puheenvuoroon, että aselailla
ei ratkaista näitä ongelmia, on todella helppo
yhtyä. Se on todella näin. Hallintovaliokunnassa
keskusteltiin sen toista vuotta kestävän käsittelyn
aikana tästä hyvin paljon ja todettiin, että tällä ei ongelmia
ratkaista. Mutta mitenkä pystytään ehkäisemään
niin sanottujen laittomien aseitten määrän
kasvu? Tässä kun on kuunnellut, radiosta on tullut
haastatteluja poliisista ja sisäasiainministeriöstä,
niin yleensä nämä lailliset aseet muuttuvat
laittomiksi siinä vaiheessa, kun ne anastetaan joko kesämökiltä tai
asunnosta. Tästä on hyvin pitkälle kysymys
tässä, mitenkä aseita säilytetään.
Tähän on tulossa sitten vielä tämän hallituksen
esityksen jälkeen uusi lakiesitys. Nuorten syrjäytymisen
estämiseen tarvitaan todella muita eväitä kuin
tämä aselaki. Se ei todellakaan pureudu tähän.
Sitten ed. Mustajärven esitykseen, että eduskunta
edellyttää, että sellaiselta 15—18-vuotiaalta
metsästäjältä, joka on joutunut
ensin hankkimaan rinnakkaisluvan, ei peritä kaksinkertaisia lupamaksuja,
kun hän täysi-ikäiseksi tultuaan hankkii
saman aseen omakseen. Minä kannatan tätä esitystä ja
sillä perusteella, että tästä myös keskusteltiin
hallintovaliokunnassa ja oltiin sitä mieltä, ettei
kahta kertaa tarvitse maksaa tätä aselupamaksua.
Mutta siellä sitten tuli esille tämmöinen
kuin valtion maksuperustelaki, ja se velvoittaa perimään
tämän maksun. Mutta olen sitä mieltä,
että ei sitä kahta kertaa tarvitse maksaa, ja siksi
kannatan esitystä.
Raimo Vistbacka /ps:
Arvoisa herra puhemies! Ensimmäisessä käsittelyssä esitin
muutamia kriittisiä seikkoja tässä käsittelyssä olevasta hallituksen
esityksestä. Silloin toin esiin sen, että valiokuntien
ei pitäisi olla lakia valmistelevia, vaan se valmistelu
pitäisi tehdä ministeriössä sillä tavoin,
että täällä voidaan vain tarkistaa,
ja mainitsin esimerkkinä liikennevaliokunnan, jossa oli
puheenjohtajana ed. Pulliainen. Silloin erään
lain yhteydessä oli, itse en ihan tarkasti muista, oliko
niitä kolme pykälää, joita ei
hallituksen esityksestä muutettu. (Ed. Pulliainen: 19 pykälää,
yhtä ei muutettu!) — Arvoisa puhemies, yhtä ei
muutettu 19:stä.
Arvoisa puhemies! Jotenkin tuntuu oudolta, että hallituksen
esityksessä ja myöskin hallintovaliokunnan mietinnössä on
hyvin paljon tosiasioiden vastaisia perustietoja muun muassa aseiden
osuudesta henkirikoksiin. Meillä on tuore tieto aseiden
osuudesta henkirikoksiin nimenomaan Suomessa. Vuosittain Suomessa
kuolee luvallisilla käsiaseilla tilastojen mukaan keskimäärin
1,9 henkeä. Tässä nyt mennään
vähän pilkun tarkkuudella, laillisilla pitkillä aseilla
4,9 henkilöä ja luvattomilla ampuma-aseilla 10,9. (Välihuuto)
Vuonna 2009 tehdyistä henkirikoksista 94 prosenttia tehtiin
muilla niin sanotuilla astaloilla. Meillähän surmataan
vuosittain pikkasen yli 100 henkilöä, 2009 niitä lienee
ollut noin 140. Mutta selvästi eniten henkirikoksia tehdään teräaseilla,
toiseksi yleisin tapa on pahoinpitely, tai sitten kuristetaan ilman
mitään välineitä.
Arvoisa puhemies! Tähän lakiesitykseen ja valiokunnan
mietintöön sisältyy kyllä monenlaisia
ongelmia ainakin minun mielestäni. Täällä siirretään
tosiasiassa nykylainsäädännössä viranomaisille
kuuluvaa valtaa muille toimijoille. Minun mielestäni se
on aika arveluttavaa, ja mitä tulee siihen, mihin ed. Oinonen
viittasi, vaikka perustuslakivaliokunnan lausunnon johdosta niin sanottu
pakkojäsenyys on poistettu, niin siitä huolimatta
minun tulkintani mukaan tässä ollaan hyvin lähellä pakkojäsenyyttä,
kun siellä puhutaan nimenomaan siitä, että edellytys
lupaan on ampumaseuran ampumakouluttajan lausunto. Minun mielestäni
on arveluttavaa, että viranomaisen päätösvaltaa
ja vastuuta ulkoistetaan tällä tavoin ampumaseuroille.
Miten esimerkiksi taataan, että kouluttajat antavat lausuntonsa
samoin perustein joka puolella maata, kun ei ole edes viranomaisvastuuta?
On vaarana, että luvanhakijat joutuvat täysin
eriarvoiseen asemaan riippuen siitä, missä päin
maata he asuvat. Minun mielestäni tässä lähestytään
jo perustuslaillista ongelmaa, joka koskee nimenomaan henkilöitten
tasavertaista kohtelua lain edessä.
Arvoisa puhemies! Ed. Mustajärvi puuttui tähän
kahdenkertaisen maksun mahdollisuuteen. Jos otan muutaman esimerkin
siitä, paljonko maksuasetuksen mukaan aseen hankkimis-
ja hallussapitolupa maksaa: se on 68 euroa, rinnakkaislupa 24 euroa
ja uudistaminen 24 euroa. Silloin kun 15—17-vuotias henkilö haluaa
liittyä esimerkiksi hirviseurueeseen, hänen pitää hankkia
tietysti siihen soveltuva ase. Tällöin huoltaja, joka
välttämättä ei itse metsästä,
hakee ja saa aseen käsittelemiseksi hankkimisluvan, maksaa siitä 68
euroa. Aseen varsinainen käyttäjä eli tämä 15—17-vuotias
hankkii rinnakkaisluvan samaan aseeseen, hinta 24 euroa, ja silloin
kun tämä henkilö täyttää 18
vuotta ja hankkii varsinaisen hallussapitoluvan tähän
samaan aseeseen, johon hänellä on ollut rinnakkaislupa,
hän maksaa siitä uudelleen 68 euroa. Tältä osin
minun mielestäni ed. Mustajärven lausumaehdotus
on ihan paikallaan ja kannatettava esitys.
Arvoisa puhemies! Esityksessä ja mietinnössä todetaan,
että käsiaseluvan haltijalta edellytetään
harrastuksen jatkumisen todistamista viiden vuoden välein
ampumakouluttajan todistuksella. Tällöin jälleen
seuraan kuulumattomat ovat mielestäni eriarvoisessa asemassa.
Eli tämän kautta tullaan siihen, että lähestytään
niin sanottua pakkojäsenyyttä. Saamissani viesteissä on
hämmästelty sitä, että ei edes
virallistetuissa kilpailuissa syntynyt tuloslista osoittaisi sitä harrastuneisuutta,
jota joka viides vuosi vaaditaan. Minun mielestäni on aika
erikoista, että pannaan siviilihenkilö kuitenkin
ikään kuin kirjoittamaan se todistus siitä harrastuneisuudesta.
On otettu yhteyttä myös siitä, että käsiaseilla kilpailutoimintaa
harrastavia kohdellaan eriarvoisesti kuin muilla asetyypeillä ampuvia.
Minun mielestäni jokainen ase on yhtä vaarallinen, kun
se on väärissä käsissä.
Minun mielestäni siinä ei ole mitään
eroa silloin, kun henkilöllä on ase kädessä ja
se on väärissä käsissä.
Arvoisa puhemies! Aika paljon on puhuttu siitä, millä tavoin
hallituksen esityksessä ovat nämä aseen
osien määritelmät, joita ei ole myöskään valiokunnan
mietinnössä korjattu. Se osoittanee sen, että ne
henkilöt, jotka ovat lakia valmistelleet, eivät
ole oikein sisäistäneet asiaa eivätkä ole halunneet
kuulla asiantuntijatahoja. Otetaan esimerkiksi äänenvaimentimet.
Ne säädetään nyt sellaisiksi,
että niille pitäisi saada lupa, kun niitä ostetaan.
Tällä hetkellä niistä ei ole
mitään rekisteriä, ja veikkaan näin,
että kun äänestetään
tämä lakiesitys, niin Suomeen syntyy lukuisa määrä luvattomia äänenvaimentimia
ja myöskin ilma-aseiden osalta tulee sama ongelma. Minä en
usko, että esimerkiksi äänenvaimentimien
hallussapidon säätämisestä luvanvaraiseksi
on mitään hyötyä.
Arvoisa puhemies! Sitten ihan lopuksi (Puhemies: 10 minuuttia!) — huomaan,
että on kymmenen, arvoisa puhemies — muutama sana
saamani palautteen perusteella siitä, miten lääkärikunta
suhtautuu asiaan. Käsitykseni on se, että lääkärikunta
on käytännössä kokonaisuudessaan sitä vastaan,
että lääkäreille tulisi uuden
aselain myötä tämä ilmoitusvelvollisuus
poliisille sellaisista henkilöistä, joiden osalta
lääkäri katsoo potilastietojen ja tapaamisen
perusteella olevan perusteltua syytä olettaa henkilö sopimattomaksi pitämään
hallussa asetta. On selvää, että yhdenvertaisuus
lain edessä ei tule toteutumaan tältäkään
osin, koska on mahdotonta saada aikaan sellainen koko maan ja kaikki
Suomen lääkärit kattava käytäntö siitä,
ketkä katsotaan ampuma-aseen haltijaksi sopiviksi henkilöiksi.
Kun ollaan asettamassa tällaista oikeudellista vastuuta, tulisi
perusteiden tarkka sisältö olla ensin määriteltynä.
Nyt laki ollaan ensin hyväksymässä, ja sitten
vasta mietitään, mitä tarkalleen hyväksyttiin.
Aivan yhtä mahdoton ajatus on mielestäni se, että lääkäri
pystyisi tekemään yksinään tällaisen ratkaisun
ja arvioinnin useankaan potilaskäynnin jälkeen.
Kuten ed. Mustajärvi täällä totesi, esimerkiksi
mielentilatutkimuksissa asiantuntijoilta menee joskus puoli vuottakin,
ainakin muutamia kuukausia, hänen ratkaistessaan, onko potilas
syyntakeinen vai ei. Pelkään pahoin, että tulee
käymään niin, että lääkärit
mieluummin ikään kuin varmuuden vuoksi tekevät
asiassa kielteisiä ratkaisuja: että ei asetta.
Arvoisa puhemies, ihan lopuksi vielä. Toinen asia,
jota pelkään, on se, että kun tämä ilmoitusvelvollisuus
tulee yleiseen tietoisuuteen, se saattaa johtaa siihen, että esimerkiksi
masentuneisuudesta kärsivä henkilö ei
edes uskalla mennä lääkäriin
aseen hallussapitoluvan menettämisen pelossa. Tällöinhän
me menemme ojasta allikkoon. Ylipäänsä väkivallan
riskiä voidaan osaltaan vähentää potilaan
ja lääkärin välisellä hyvällä hoitosuhteella,
jota ei edistä pelko lääkärille kerrottujen
asioiden päätymisestä nimenomaan mielenterveyskysymyksissä poliisille.
Arvoisa puhemies! Minun mielestäni tämä hallituksen
esitys on hylättävä.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa herra puhemies! Myös minun mielestäni
tämä hallituksen esitys 106 on kohtuullisen heikko
esitys mutta kyllä hallintovaliokunnan työskentely
on tehnyt siitä vielä entistä heikomman.
Kyllä tässä kivääriyhdistykset
ja sen sellaiset ovat lobbauksellaan saaneet paljon aikaan. On unohdettu
ne ajatukset, tunteet ja tunnelmat, mitkä olivat silloin
Kauhajoen ja Jokelan jälkeen. Onko niin, että ne
tunnelmat ja tunteet olivat vääriä? Yhteiskunta
koki silloin tragedian, joka toteutettiin itselataavalla käsiaseella,
pistoolilla, joka on nimenomaan se ongelma. Pitkiä aseita löytyy,
niitä käytetään ja on käytetty
muuallakin kuin Kahdeksan surmanluotia -elokuvassa, mutta
nimenomaan tämä itselataava puoliautomaatti- tai
automaattikäsiase on se ongelma. Todellakin tiedämme
kaikki, että yksi eduskunnan aktiivisin lobbaus on tuottanut
tässä tulosta.
En tiedä, miten hallintovaliokunnan jäsenistö yleensä jakaantuu
tai valikoituu — ympäristövaliokuntaan
tulee yleensä kansanedustajia, jotka ovat huolissaan ympäristöstä — mutta
hallintovaliokunnan viimeinen bravuurihan oli tämä lääkäreiden
aseman muuttaminen hallituksen esityksestä selvästi
huonompaan suuntaan sillä tavalla, että se tekee
tästä tilanteesta lääkärin
vastaanotolla lähinnä koomisen. Palaan siihen
myöhemmin.
Mutta kun Suomessa on viime aikoina puhuttu tärkeistä asioista
kuten kerjäämisen kieltämisestä ja
köyhyyden kriminalisoimisesta, tästä aselaista,
jätevesiasetuksesta, seksuaalisesta suuntautumisesta ja
siitä, pitääkö pappien vihkiä, siunata
vai miten kohdella samaa sukupuolta olevaa paria — mikä ei
sinänsä kuulu eduskunnalle kyllä ollenkaan — niin
tärkeät asiat, puhemies, tärkeät
asiat, köyhyys, se mitä tapahtuu tämän yhteiskunnan
kahtiajakautumiselle, ympäristökysymykset, ilmastonmuutoskysymykset,
ovat jääneet aivan selvästi marginaaliin.
Ja siinä sitten esimerkiksi vanhustenhoiva- ja -hoitokysymykset
ovat marginaalissa, kun näistä niin sanotuista
tärkeistä asioista on käyty keskustelua. Näistä niin
sanotuista tärkeistä asioista tärkein kuitenkin
aidosti on kyllä tämä aselakikysymys. Tuo
jätevesiasetus on kyllä sellainen, jossa on enemmän
väärää lumetietoa kuin itse
asiaa pystytty käsittelemään.
Tässä laissa on siis omia epäkohtiaan,
se on liberalisoitu. Täällä puhuttiin
Yhdysvaltojen asetilanteesta, Ison-Britannian asetilanteesta. Michael
Moore on omassa elokuvatuotannossaan taiteen keinoin aivan selkeästi
osoittanut, miten Kanadan ja Yhdysvaltojen välillä tapahtuu
näitä ampumisia eri tahtiin: Yhdysvalloissa paljon
nopeammin, ja se on siis verrattavissa tällaiseen puoliautomaattimeininkiin.
Ja kun katsotaan, missä on aseita mitenkin paljon, niitä on
Yhdysvalloissa paljon verrattuna esimerkiksi Kanadaan.
Mutta tähän lääkäreiden
tilanteeseen. Ed. Mustajärvi oli saanut postia lääkäreiltä ja
viittasi sekä Rovaniemen että Ivalon lääkäreihin.
Myös Suomen Lääkäriliitto on
ottanut tähän asiaan kantaa, myös tässä salissa
on kohtuullisen pitkään lääkärintyötä tehneitä kansanedustajia,
jotka ovat ottaneet tähän asiaan kantaa. Tämä on
jakamaton käsitys lääkärikunnan
keskuudessa, että tämä hallituksen esitys
ja etenkin vielä se hallintovaliokunnan muutos on perusteeton.
Hallintovaliokunta siis muutti tämän 114 §:n
1 momentin seuraavaan muotoon: "Lääkärillä on velvollisuus
ja muulla terveydenhuollon ammattihenkilöillä on
oikeus salassapitosäännösten estämättä tehdä poliisille
ilmoitus henkilöstä, jonka hän potilastietojen
ja henkilön tapaamisen perusteella katsoo perustellusta
syystä olevan terveydentilansa tai käyttäytymisensä perusteella sopimaton
pitämään hallussaan ampuma-asetta, aseen
osaa, patruunoita tai erityisen vaarallisia ammuksia. Ilmoituksen
tulee sisältää sopimattomuutta koskeva
kannanotto perusteluineen."
Puhemies! Tässä tämä viimeinen
lause, että pitää olla sopimattomuutta
koskeva kannanotto perusteluineen, on siinä mielessä hiukan
tätä asiaa ryhdistävä, että muuten,
jos tämän lukee sanasta sanaan ihan kirjaimellisesti,
niin aina kun tulee potilas vastaanotolle, niin lääkärin
pitää huomata, että kas vaan, onkohan
tämä henkilö sopimaton pitämään
hallussaan ampuma-asetta. Siis aina tämä ajatus
pitää olla mielessä, joka on ensinnäkin
mahdoton ja toiseksi tarpeeton. Tämä velvoittavuus,
että on velvollisuus aina tehdä tämä analyysi,
on tietysti mahdotonta niin, että se olisi riittävä ja
pystyvä, pätevä, mutta tämä lääkärin
velvollisuus on kyseenalainen myös siitä näkökulmasta,
että tietääkö lääkäri
yleensäkään, kenellä saattaa
olla mahdollisuus aseenkantoon tai ampuma-aseen mukana pitämiseen.
Siis hänen pitäisi aina jokaisen potilaan kohdalla
tällainen asia käydä lävitse.
Se on epäviisasta ja kummallista.
Tämä hallintovaliokunnan sanamuoto on huonosti
harkittu, se on liian lavea, ja jopa hallituksen alkuperäinen
esitys tämän 114 §:n 1 momentin
suhteen oli selvästi järkevämpi. Se oli
enemmän kohdistettu ja se oli lyhyempi. Se kuuluu: "Lääkärillä ja
muulla terveydenhuollon ammattihenkilöllä on perustellusta
syystä oikeus salassapitosäännösten
estämättä tehdä poliisille ilmoitus
henkilöstä, joka saattaa olla sopimaton pitämään
hallussaan ampuma-asetta, aseen osaa, patruunoita tai erityisen
vaarallisia ammuksia."
Vielä siihen, kun tätä on verrattu
siihen ajokorttitodistusta koskevaan kysymykseen, että lääkärin
pitäisi aina seurata asianomaisen ajokortin omaavan henkilön
terveydentilaa ja puuttua tarvittaessa siihen: Se on paljon perustellumpaa, kun
yleensä tiedetään, kenellä on
ajokortti. Se yleensäkin lukee potilasasiakirjoissa, että on
saanut ajokorttitodistuksen, ja sitä voidaan järkevällä tavalla
seurata, mutta tällaista ampuma-aseen mahdollista hallussapitoa
ei pystytä seuraamaan.
Sitten se aika, onko se nyt puoli tuntia, 15 minuuttia tai mikä se
aika on, kun lääkäri tapaa henkilöä,
tekee sen analyysin mahdottomaksi, tällainen perustavaa
laatua oleva arviointi ei ole siis mahdollista. Toinen asia on se,
mikä tuli esiin myöskin niissä kirjeissä,
joita esimerkiksi ed. Mustajärvi ja muut Lapin kansanedustajat
ovat saaneet lääkäreiltä. Tällainen
Lapin mies oli siinä esimerkkinä. Lähteekö hän
lääkäriin, jos hän tietää,
että siellä saatetaan peruuttaa hänen
aseenkantolupansa? Nämä kysymykset ovat sellaisia, että ne
kolahtavat siihen suuntaan, ettei mennä lääkäriin,
ehkä kärsitään jostakin sairaudesta, mutta
ei haeta siihen hoitoa. Tämä sama ongelma on kyllä ajokorttitodistuksen
kohdalla ja tullut vastaan esimerkiksi myös allekirjoittaneen vastaanotolla.
Näin ollen tämä tilanne on huono.
Lopuksi, puhemies: liian liberaali laki. Sen olisi pitänyt
olla tiukempi, nimenomaan itselataavien, automaattisesti lataavien,
puoliautomaatti- ja automaattikäsiaseiden suhteen.
Markus Mustajärvi /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Tiusaselle, kun hän muistutti
meitä muita siitä, onko se tunne, mikä Kauhajoen
ja Jokelan tapahtumien jälkeen oli vallalla, unohtunut.
Ei se ole minnekään unohtunut, mutta tunteista
ei kyllä synny hyvää lainsäädäntöä.
Jo nykyinen aselaki on sellainen, ettei kummallekaan kouluampujalle,
ei Kauhajoen eikä Jokelan ampujalle, olisi pitänyt
antaa aseeksi 22-kaliiperista puoliautomaattista Sig Sauer tai Walther
PPK -pistoolia. Kummallakaan ei ollut semmoista syytä,
mitä nykyinen aselaki edellyttää. Se
on aina syyperusteinen harkinta, ja kysymys kuuluu, mikä syy
kahdella nuorella oli hankkia ensimmäiseksi aseekseen puoliautomaattinen
pistooli, ja vielä tuollaiset pistoolit kuin sanoin, joilla
ei ole juurikaan tekemistä tarkkuusammunnan kanssa eikä minkäänlaista
tekemistä metsästyksen kanssa. Se ongelma, mikä on
ollut, ei ole suinkaan aselaki, vaan aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohje
ja se henki, joka ohjasi viranomaisia väärään
suuntaan.
Lauri Kähkönen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Edelliseen puheenvuoroon viitaten haluan todeta,
että millään aselain uudistuksilla ei
voida parantaa nuorten pahoinvointia. Näitten hirveitten
tapahtumien jälkeen myös asiasta puhuttiin todella
syvällä rintaäänellä,
ja erityisesti ne, jotka eivät välttämättä kaikkea
tienneet, mitä liittyy yleensäkin ampumaharrastukseen
tai metsästykseen, olivat vaatimassa, että aseet
on säilytettävä ampumaradoilla. Me hyvin tiedämme,
että tätä kautta entistä enemmän
niitä olisi siirtynyt niin sanotusti vieraitten käsiin,
ja valitettavasti markkinoilla jatkossakin tulee olemaan laittomia
aseita. Joka tapauksessa tässä aselakiesityksessä on
jotakin (Puhemies: Minuutti!) hyvää.
Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Silloin Suomi heräsi. Se ikävällä tavalla
herätettiin kahteen kertaan. Kysyttiin, miksi näin
on tapahtunut. Ihmiset jakoivat surua keskenään.
Ihmeteltiin mahdollisuutta, että tällaisella nuorella
miehellä on aseenkantolupa sen tyyppiseen aseeseen.
Tämän mahdollisuuden ihmettelyn lisäksi
haluttiin toimintaa, haluttiin tekoja siksi, että voitaisiin
estää mahdollisimman pitkälti tällaisen asian
toistuminen. Nyt on kaksi kertaa tapahtunut, ja silloiset ajat ovat
taas unohtuneet. (Ed. Mustajärvi: Ei ole unohtunut!) — Se
on unohtunut monessakin mielessä. En väitä nyt,
että ed. Mustajärvi on sitä unohtanut,
mutta se on unohtunut noin yleisesti ottaen, ja näin ollen
tämä vastavaikutus, joka on ollut lobbausta sieltä Kivääriyhdistyksen
suunnalta, (Puhemies: Minuutti!) on vaikuttanut.
Merja Kyllönen /vas:
Arvoisa herra puhemies! Tässä keskustelussa
on mielenkiintoista se, että ikään kuin
muutaman puheenvuoron perusteella olisi voinut ajatella, että ase
on ollut syyllinen tekoon, ja kun aseet yhteiskunnasta poistetaan,
ongelmat poistuvat.
Surullista on huomata, että siinä mielessä Jokela
ja Kauhava [Puhuja ilmoitti myöhemmin keskustelussa
tarkoittaneensa Kauhajokea] ovat päässeet
unohtumaan, että jos meillä tällaisen lainsäädännön
käsittelyn yhteydessä tulee samanaikaisesti viestejä kentältä,
että nuoret mielenterveyskuntoutujat ovat säästöjen
kohteena, päihdehaittojen kasvua ei ole saatu pysäytettyä ja entistä heikompien
väestöryhmien palvelut ovat katoamassa, niin se
kertoo kyllä karua kieltään siitä,
miten hukassa eduskunta ja kansanedustajat näitten ratkaisujen
kanssa näiden surullisten tapahtumien jälkeen
ovat olleet.
On helppo tehdä ratkaisuja, jotka siirtävät
vastuun jollekin toiselle, jollekin, joka ei ole lihaa ja verta.
Mielenkiintoista koko tässä prosessissa on ollut
se, että olen tästä pöntöstä käytetyistä puheenvuoroista
useaan kertaan saanut kuulla kollegoiden toteavan, että heillä ei
ole tietoa siitä, mistä yhteiskunnan ongelmat
ja pahoinvointi juontavat juurensa. Se on surullista sen takia,
että eriarvoistumiskehitys, nuorten pahoinvointi, lasten
pahoinvointi, on kyllä hyvin selvästi nähtävissä kentällä,
jos sen haluaa nähdä ja jos siihen arkeen haluaa
osallistua ja päästä osalliseksi niin koulumaailmassa,
nuorisotoiminnassa kuin ihan omassa arjen elämässä.
Arvoisa puhemies! Nyt kun on suuri ilo ja kunnia saada paikalle
myös hallintovaliokunnan puheenjohtaja Rantakangas, olisin
halunnut esittää hänelle kysymyksen siitä,
kun on tullut monta kertaa palautetta liittyen näihin ilma-aseisiin
ja lakimuutos tekee ilma-aseharrastajista luvattoman ampuma-aseen
omistajia. Millä tavalla valiokunta on huomioinut tämän,
ja millä tavalla se tullaan myös eduskunnan erilaisissa
jatkokäsittelyissä sitten tarkastelemaan, vai
aiotaanko siihen kiinnittää mitään
erityistä huomiota?
Kiinnitin itse siihen asiaan huomiota sen takia, että varmaan
sain saman kirjeen, minkä kaikki muutkin ovat saaneet ampumaratakoordinaattori
Marko Tammelinilta, jossa hän vertasi tätä teknistä karkeaa
virhettä, jonka vuoksi suurin osa ilma-aseharrastajista
joutuu hakemaan ampuma-aseen osan hallussapitoon oikeuttavan luvan
kaikille äänenvaimentimilleen. Virhettä voisi
kuvata analogialla: auto on esine, jossa on neljä pyörää.
Tämä tarkoittaisi autolelujen katsastuksia, tavallisten
ruohonleikkureiden käyttövoimaveroa, kuormarullakkojen
päästömittauksia ja ostoskärryjen
päästöperusteista verotusta. Se nyt saa
vähän miettimään asiaa kuitenkin
siihen suuntaan, että olisikohan äänenvaimenninasia
pitänyt korjata jo tässä lainsäädännössä.
No, asia, jossa suksi tökkäsi allekirjoittaneella liittyen
tähän lainsäädäntöön,
ei ole poistunut mihinkään. Se on edelleen se
kysymys perusoikeuksista ja kysymys siitä, mitä nyt
kahdessa eri lainkohdassa määritelty viranomaisten
toisessa ilmoitusoikeus ja toisessa, muutettuna, ilmoitusvelvollisuus
merkitsevät jatkossa ja millä tavalla se vaikuttaa
toimintaan ja kansalaisten käyttäytymiseen.
Ensimmäinen ilmoitusoikeus koski siis asevelvollisuuslain
97 a §:ää, jota koskevassa muutoksessa
hallintovaliokunta on kirjannut sotilasviranomaisille oma-aloitteisen
ilmoitusoikeuden sekä samaan pykälään
poliisia koskevan tämän tiedon hävittämisvelvollisuuden.
Aselain 114 §:ssä alun perin esitettiin
ilmoitusoikeutta myös lääkäreille,
mutta se muutettiin velvollisuudeksi, mutta siinä ei ole
tällaista tiukasti kirjoitettua tiedonhävittämisvelvollisuutta.
Olisin kysynyt myös tästä, mikä oli
se peruste, minkä takia meneteltiin toisessa kohdassa eri
tavalla kirjauksen suhteen.
Toki ymmärrän sen, että eduskunnassa
oli ilmapiiri, jonka perusteella tämän lainsäädännön eteenpäinviennillä oli
ilmeinen kiire, koska se on täällä jo
aikaa liikkunut ja toimenpiteiden kohteena ollut, mutta siitä huolimatta
en pääse yli enkä ympäri siitä todellisuudesta,
että esitys synnyttää mittavan, lähestulkoon
joka viidettä suomalaista koskevan ja poliisin tietoon
tulevan mielenterveys- ja päihderekisterin. Ja jos katsotaan
sitä tilannetta, mikä varsinkin Pohjois-Suomessa
tällä hetkellä on vallitsevana, aika
suurella joukolla niin nuoria kuin vanhempiakin miehiä ja
naisia on erilaisia mielenterveyden ongelmia ja varsinkin näin
syksyisin kaamosmasennusta. Siitä voidaankin sitten jokainen
miettiä, millä tavalla näitä asioita
kontrolloidaan ja seurataan jatkossa.
Sain erittäin asiallisen kirjeen myös oululaiselta
lääkäriltä Hanna Metsolalta,
ja haluan tuoda tiettäväksi hänen ajatuksiaan
potilaan sama-arvoisuudesta, käytännön
mahdottomuudesta ja lääkärin velvollisuudesta
lain edessä. "Lääkärikunta on
hyvin erilaista, ja he toimivat erilaisissa tehtävissä ja
olosuhteissa. Myös potilaat ovat yksilöitä.
Osalle lääkärikuntaa aseisiin suhtautuminen
on luonnollista esimerkiksi oman metsästysharrastuksen
tai sukutiedon, perheen perinnän kautta. Mutta osalle lääkäreistä ase
jo itsessään on pelottava esine. Esimerkiksi itse
en henkilökohtaisesti ole koskaan ollut aseiden kanssa
tekemisissä enkä tiedä lainkaan, miten
vastuuntuntoinen ihminen aseiden kanssa käyttäytyy."
No, sitten lääkärin kirjoitusta käytännön
mahdottomuudesta. "Kukaan lääkäri ei
pysty tekemään ratkaisua useankaan potilaskäynnin
jälkeen. Mielentilatutkimuksissa menee alan asiantuntijoiden
työryhmässä kaksi kolme kuukautta ratkaisuun
siitä, onko potilas syyntakeinen vai ei. Tähän
samaan arvioon tämä uusi laki nyt velvoittaa lääkärin,
milloin tahansa hän potilaan kohtaa, oli potilas sitten
neljän viikon hoitojaksolla psykiatrisella osastolla tai
kymmenen minuutin käynnillä päivystyksessä poskionteloiden
vuoksi."
"Lääkäri lain edessä. Ilmoitusvelvollisuus
aiheuttaa liian herkkää reagointia aseen hallussapidon
oikeuden arviointiin, koska seuraamuksien pelossa lääkäri
tekee mieluummin potilaalle kielteisen kuin myönteisen
päätöksen. Ilmoitusoikeus sen sijaan
auttaisi lääkäriä tekemään
oikeamman ratkaisun, eikä "oikeusmurhia" kohdan 1 mukaisesti
pääsisi syntymään. Mielestäni
nimenomaan ilmoitusoikeus antaisi lääkärille
mahdollisuuden suunnata poliisin huomiota nimenomaan niihin henkilöihin,
joiden käyttäytyminen on selkeästi riskialtista.
Mielestäni vuodeosaston dementiapotilaita ei tarvitse poliisille
ilmoittaa, vaikka he, mikäli aseen saisivatkin käsiinsä,
olisivat erittäin vaarallisia itselleen ja ympäristölleen.
Kuitenkin ilmoitusvelvollisuus on yksiselitteinen. Velvollisuus
ei jätä tilaa käytännön
harkinnalle." No, ei siinä mitään. Se
on tietysti lakiin tänä päivänä näin
kirjattu, ja enemmistö näyttää olevan
sitä mieltä, että siitä ei huolta
Rosmarien tarvitse tuntea.
Mutta se, minkä takia minä en ole päässyt
tästä asiasta yli enkä ympäri,
juontaa juurensa siihen todellisuuteen, että meillä ei
ole korjattu mielenterveyspuolen resurssipulaa, ei päihdehoidon
ongelmia eikä resurssipulaa, ja kuitenkin meillä keskitytään
puhumaan siitä, kuinka tämä aselainsäädäntö korjaa
koko suomalaisen yhteiskunnan perimmäiset ongelmat. En
voi ymmärtää myöskään
sitä ajatusta, että siirtäisin oman poliittisessa
toiminnassa olevan vastuuni tuolla arjen kentällä lyhyillä vastaanottokäynneillä toimiville
lääkäreille tai hoitohenkilöstölle.
Se vastuu, mikä kuuluu psykiatriseen hoitoon ja päihdeongelmien
hoitoon, kuuluu rahoituksen ja toiminnan aktivoinnin osalta kyllä tänne
suurimpien rahapussien päällä seisoville
elikkä valtiovarainministeriöön, ja jos
me emme kykene painostamaan sitä poliittista konetta siihen
suuntaan, että rahat tähän toimintaan
löytyvät ja riittävästi ihmisiä on
hoitamassa psyykkisesti sairaita ihmisiä niin kouluissa,
sairaaloissa, hoitokodeissa ym. paikoissa ...
Mitä tässä nyt tämän
päivän osalta olen keskustelua kuunnellut, edustajakollega
Mustajärvi esitti erittäin (Puhemies: 10 minuuttia!)
järkevää lausumaa, ja toivoisinkin, että eduskunta
hyväksyisi sen, koska ei monellakaan perukan ja syrjäseudun
nuorella ole ylimääräisiä euroja
maksaa moninkertaisia lupakäytäntöjä,
mutta ilmeisesti nämä eduskunnan näkövinkkelistä tuntuvat
pieniltä rahoilta. Toivoisin järjen kasvua, enkä ainakaan
näillä tiedoilla ja taidoilla ja tällä järjellä pysty
hyväksymään tätä lakiesitystä.
Antti Rantakangas /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tästä ilma-asekysymyksestä.
Valiokunta muutti hallituksen esitystä siten, että ilma-aseella
tapahtuva harjoittelu luetaan samalla tavalla ampumaharrastukseksi
kuin ruutiaseellakin, eli lievensimme hallituksen esitystä.
Tämä helpottaa monessa mielessä näitten ampumaseurojenkin
tilannetta ja laajentaa tätä harrastusmahdollisuutta.
Mitä tulee sitten poliisin saamiin tietoihin terveydenhoitohenkilöstöltä,
niin ilman muuta sama linja pitää olla näitten
tietojen hävittämiseen kuin Puolustusvoimilta
tulevien tietojen, se pitää olla. Meillä on
tällä hetkellä hallintovaliokunnassa
hallituksen esitys 98 henkilötietoja poliisitoimessa koskeva
lakiesitys, ja tulemme siinä tarkistamaan, että se
yhteensopivuus aikaansaadaan, jos siinä nyt on jotain epäselvyyksiä. Valiokunnan
kanta on tältä osin selvä.
Lääkärikysymyksen osalta valiokunnan
kanta oli selkeä. Tällä parannetaan tätä,
voi sanoa, aseturvallisuutta hyvin konkreettisella tavalla. Sosiaali-
ja terveysministeriön ja sisäministeriön
kesken yhdessä Lääkäriliiton
kanssa asetetaan se kynnys, johon tämä ilmoitusvelvollisuuden
raja asetetaan. Se on lääketieteellinen kysymys,
ja sitä ei tulla asettamaan eduskunnan toimesta.
Ed. Mustajärven ponteen: Se on tarpeeton, koska valiokunta
kirjasi jo tämän mietintöönsä, että pitää maksuperusteasetusta
käyttää tämän maksun
määrittelyssä niin, että se
on keveämpi kuin puhtaassa uudessa (Puhemies: Minuutti
on tässä jo mennyt!) lupa ...
Markus Mustajärvi /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Hallintovaliokunnan mietinnössä nimenomaan
siellä tekstin sisässä oleva osuus ei
suinkaan tarkoita sitä, että se velvoittaisi viranomaista
menettelemään niin, että tämän
kaksinkertaisen luvan maksajalle olisi toinen lupakierros ilmainen.
Missään nimessä se hallintovaliokunnan
mietinnön tekstiosa ei tarkoita sitä. Te ette
ole nostaneet sitä sieltä esille ja vaatineet,
että hallintovaliokunta edellyttää näin meneteltävän.
Merja Kyllönen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Olisin kysynyt vielä edustajakollega
Rantakankaalta, että jos on ajateltu näin, niin
minkä takia sitä ei voitu kirjata lakiin samalla
tavalla kuin se tuli asevelvollisuuspykälään koskettamaan
sotilasviranomaisia.
Antti Rantakangas /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tämä viimeinen, ed. Kyllösen
esille ottama asia, on läpitunkeva linjaus valiokunnalta
ja koskee, totta kai, myöskin tuota terveydenhuollon henkilöstöltä tulevaa
ilmoitusta.
Ed. Mustajärvi, tämä kysymys tullaan
hoitamaan tällä asetuksella. Vaikka teidän
pontenne huomenna kaatuukin, se ei kuitenkaan merkitse näille
nuorille ihmisille sitä, että he joutuvat sen teidän
pontenne kaatumisen jälkeen maksamaan kohtuuttomia maksuja,
vaan asia hoidetaan hallintovaliokunnan muilta osin yksimielisen
linjauksen kautta.
Päivi Räsänen /kd:
Arvoisa herra puhemies! Tämä aselaki on mielestäni
ollut eräs hankalimmista asioista tämän
vaalikauden aikana. Lain valmistelu on ollut osin puutteellista,
ja kyllä nyt vielä tämän valiokuntakäsittelyn
jälkeenkin lain toimivuus ja tulkinta ovat mielestäni
kyseenalaisia. Täällä on paljon keskusteltu
näistä kouluampumistapauksista, jotka ovat luoneet
tietynlaista painetta tai ilmapiiriä tämän
lain valmisteluun. Uskon, että siitä varmasti
kaikki ovat yksimielisiä, että ei tämä laki
ratkaise toki näitä ongelmia, nuorten pahoinvointia
ja väkivallan uhkaa.
Haluan tässä nyt todeta, että valitettavasti
niiden traagisten tapahtumien jälkeen pidetyt kauniit puheet
mielenterveyspalveluiden parantamisesta, kouluterveydenhuollon kuntoon
saattamisesta ovat jääneet pelkästään
puheiden tasolle. Esimerkiksi terveyskeskusten matalan kynnyksen
mielenterveyspalvelut olisivat yksi tehokkaimmista keinoista auttaa
varsinkin nuoria henkilöitä ihan siinä henkisten
ongelmien alkuvaiheessa, etteivät oireet menisi niin pitkälle,
että tulee sitten todellakin näitä traagisia
seurauksia ja joudutaan raskaampiin psykiatrisiin hoitoihin.
Mutta, arvoisa puhemies, olen kyllä monessa suhteessa
tyytyväinen hallintovaliokunnan käsittelyyn. Ihan
lähtökohtaisesti ajattelen, että hallintovaliokunta
tähdensi aivan oikein, ettei vastuuntuntoinen aseharrastaja,
joka säilyttää ampuma-aseitaan hyväksytyllä tavalla,
ole uhka yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle,
ja toki tällaisten harrastajien etu on myös se,
että yhteiskunnassa kiinnitetään huomiota
eri tavoin aseturvallisuuteen. Samoin tuolla puolustusvaliokunnan lausunnossa
korostetaan sitä, että reservin aktiivinen ampumatoiminta
ylläpitää koko maan puolustamiseen tarvittavaa
suorituskykyä ja maanpuolustustahtoa, ja nähdään
sillä tavalla merkittävänä tämäkin
reserviläisten ampuma-asekoulutus ja -harrastus.
Itse pidän hyvänä näitä ikärajatäsmennyksiä ja -tiukennuksia,
joita tähän esitykseen liittyy, muun muassa käsiaseiden
osalta tätä 20 vuoden ikärajaan nostamista.
Vielä totean, että mielestäni myös
valiokunta järkevöitti hallituksen esitystä siltä osin,
että ampumaseuran pakkojäsenyydestä edellytyksenä hankkimisluvalle
kuitenkin luovuttiin ja myös luovuttiin ampuma-aseiden säilyttämisen
tarkastamiseen oikeuttavan sääntelyn laajentamisesta
nykyisestä eli näistä ehdotetuista kotitarkastuksista.
Toki myös, kun tässä on tämä kahden
vuoden harrastusvaatimus, siltäkin osin valiokunta teki
mielestäni oikein, että poliisimiehiltä,
rajavartiomiehiltä, sotilailta ja muilta virkamiehiltä,
jotka työssään kantavat palvelusasetta,
ei edellytetä tätä kahden vuoden erillistä harrastusta.
Mutta se, mistä nyt olen erittäin pahoillani kyllä hallintovaliokunnan
työskentelyssä, on tämä lääkäreitä koskeva
ilmoitusvelvollisuus. Mielestäni tuo hallituksen alkuperäinen
esitys ilmoitusoikeudesta olisi ollut toimiva, vaikka sekin jo tietyllä lailla
tunkeutuu sinne vaitiolovelvollisuuden sisään
ja potilas—lääkäri-suhteeseen.
Sekin jo olisi saattanut aiheuttaa joidenkin potilaiden kohdalla
haluttomuutta hakeutua esimerkiksi psykiatristen ongelmien kohdalla
lääkärintarkastukseen ja hoitoon. Mutta
silti uskon, että se olisi toiminut. Se olisi korostanut
lääkärin vastuuta ongelman suhteen, ja
siinä lääkäri olisi voinut käyttää harkintaa
nimenomaan sen suhteen, että kun hän on ikään
kuin riittävästi paneutunut potilaan asioihin,
hän voi sitten harkintansa mukaan käyttää tätä oikeutta.
Pidän kyllä paheksuttavana sitä,
että kun hallintovaliokunta teki näin ratkaisevan
muutoksen eli muutti tämän ilmoitusoikeuden ilmoitusvelvollisuudeksi,
siinä yhteydessä ei kuultu varsinaista asiantuntijavaliokuntaa
eli sosiaali- ja terveysvaliokuntaa. Lääkärit
ovat ihmetelleet sitä, mistä he voivat edes tietää,
kenellä on aseita, ja jos ajatellaan sitä käytännön
potilasvastaanottotyötä, niin esimerkiksi viikonloppupäivystyksissä tällä hetkellä
puolet
potilaista tulee alkoholin vuoksi — joko tapaturman tai
alkoholisairauden vuoksi — sinne päivystykseen.
Hyvin suuri osa näistä potilaista on sellaisia,
joissa lääkäri ikään kuin
joutuisi miettimään sitä, onkohan tällä potilaalla
nyt ase ja tarvitsisiko hänestä tehdä ilmoitus
tähän lääkärin velvollisuuteen
liittyen.
Ihmettelen myös sitä, että tehdään
tällaista lainsäädäntöä ilman,
että on edes minkäänlaista luonnosta
siitä, millä tavalla lakia tullaan tulkitsemaan.
Täällä mietinnössä todetaan,
että valiokunta katsoo, että valtioneuvoston asetuksella
tulee säätää tarkemmin niistä perusteita,
joiden mukaisesti lääkärin tulee arvioida
ilmoitusvelvollisuuden täyttymistä. Miksi ihmeessä tätä ei voitu
ensin katsoa ja harkita, onnistuuko se ihan järkevällä tavalla
ja puuttumatta myös yksilön oikeuksiin. Kyllä tässä on
hyvin vahvoista perusoikeuksista kysymys niin potilaan kuin myös
lääkärin osalta.
Mielestäni on myös väärin
verrata tätä tähän ajokorttilupa-asiaan,
ainakaan ihan yksi yhteen. Nimittäin kyllä ajokunto
on kuitenkin helpompaa arvioida kuin mahdollinen arvaamattomuus aseen
kanssa. Esimerkiksi tällaiset aggressiotilanteet ja potilaan
psykiatrisen tilanteen selvittäminen, sen, voisiko hän
jossakin tilanteessa tarttua aseisiin, vaatii varmasti paljon pidemmät
tutkimukset ja selvittelyt kuin pelkästään
sen, että selvitetään, pystyykö henkilö ajamaan
ajoneuvoa.
Potilas—lääkäri-suhteen
kannalta pelkään, että tämä käytännössä voi
johtaa siihen, että ne potilaat, ne aseen haltijat, jotka
lääkärin apua tarvitsisivat, eivät
uskalla kertoa esimerkiksi sellaisista psyykkisistä ongelmista,
esimerkiksi aggressio-oireistaan, jotka eivät kuitenkaan
välttämättä realisoituisi miksikään
väkivallanteoiksi, ja lääkärillekin
tulee suuri paine mennä sieltä, missä rima
on matalampi, ja ilmoittaa näitä henkilöitä helposti
sitten eteenpäin.
Tämän päivän Helsingin Sanomissa
psykiatrian erikoislääkäri Dan Sucksdorff
kirjoittaa mielestäni erittäin viisaasti tästä asiasta.
Hän kertoo, että hän on lääkärinä erittäin
huolestunut tämän uuden aselain seurauksista sekä potilaan
että lääkärin kannalta. Hän
kirjoittaa näin: "Mikäli ilmoitusoikeuden sijaan
on kyse velvollisuudesta, joka moraalisen vastuun lisäksi
pitää sisällään myös
oikeudellisen vastuun, kyseiset perusteet tulisi itsestään
selvästi myös määritellä tarkasti. Nyt
laki ollaan ensin hyväksymässä, ja vasta
sitten ryhdytään miettimään
perusteiden tarkempaa sisältöä. Tietävätkö kansanedustajat,
mistä ovat päättämässä?
Onko selkeää ohjeistusta lääkäreille
edes mahdollista kehittää, kun kyseessä on
toisen ihmismielen liikkeiden arvuuttelu?" Samalla hän
haluaa todeta tässä kirjoituksessaan sen, että joka
luulee, ettei lääkäri selkeän
uhan vallitessa tekisi ilmoitusta tämän oikeuden
perusteella poliisille, jos hänellä on siis siihen
velvollisuuden sijasta oikeus, on väärässä.
Väitän, että lääkärit eivät
suinkaan ole tässä pakoilemassa vastuutaan ja
velvollisuuksiaan, mutta parhaiten tämä olisi
toteutunut sen hallituksen alkuperäisen esityksen pohjalta.
Arvoisa puhemies! Pidän tältä osin
tätä esitystä niin puutteellisena ja
jopa vahingollisena, että harkitsen äänestäväni
tämän esityksen hylyn puolesta siellä äänestystilanteessa.
Antti Rantakangas /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Räsäsen alkupuheenvuoro
oli hyvä, mutta tämä loppu oli, sanonko
näin, hurskastelua. Samalla kun sanotaan, että on
hyvä, että tiukennetaan käsiaseen saantiedellytyksiä ja
pidetään sitä tarpeellisena, perusteltuna,
niin sitten loppuosassa, kun on kaikista keskeisin konkreettinen
ehdotus, jolla voidaan tunnistaa niitä ongelma- ja vaaratilanteitakin,
sitä pidetään tarpeettomana. Tämä ajokorttiesimerkkihän
on kertonut siitä, että meillä on 4 000
ajokorttia otettu tämän velvoitteen kautta pois
ja varmasti sillä on ollut vaikutusta liikenneturvallisuuteen.
Nyt tässä ampuma-asekysymyksessä on kyse
vieläkin vakavammasta kysymyksestä, ja tässä mielessä tämä on
täysin perusteltu.
Miksi valiokunta ei niitä kriteereitä asettanut? No
tietenkin sen takia, että ei meillä katsottu olevan
riittävää asiantuntemusta näihin
yksityiskohtiin mennä, ja sen takia me luotamme, että sosiaali-
ja terveysministeriö yhdessä asianmukaisten tahojen
kanssa katsoo (Puhemies: Minuutti on jälleen mennyt!) sen
kynnyksen, missä tämä kynnys ylittyy.
Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minä ihmettelin ihan täsmälleen
samaa asiaa, ja tuossa ed. Räsäsen puhuessa katsoin
koko mietinnön läpi, kuinka teidän ryhmänne
jäsenet ovat käyttäytyneet näissä mietintöjen
ja lausuntojen tekovaiheissa. Te ette laula samasta nuotistosta.
Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tässä hallintovaliokunnan varsinaisessa
käsittelyssä ei kristillisdemokraattien edustajaa
ole ollut ratkaisemassa, ja valiokunnan puheenjohtajalle edelleen
ihmettelen, miksi ihmeessä te ette voineet pyytää sosiaali-
ja terveysvaliokunnalta lausuntoa. Sitä en ymmärrä.
Mielestäni siinä tehtiin suuri virhe. Ja kun te totesitte,
että teillä ei ole asiantuntemusta, niin miksi
ei vaadittu edes asetusluonnosta, ennen kuin lähdetään
tällaista lakia hyväksymään,
varsinkin siinä tilanteessa, kun hallituksen esitys oli tässä suhteessa
ratkaisevasti erilainen kuin mihin valiokunta päätyi
näin kevyen harkinnan pohjalta. Mielestäni tässä hallintovaliokunta
on tehnyt kyllä raskaan virheen.
Antti Rantakangas /kesk(vastauspuheenvuoro):
Puhemies! Tämä laki oli pitkälle
yli vuoden eduskunnan käsittelyssä ja muun muassa
sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyssä,
ja tältä osin kaikki keskeiset valiokunnat saivat
sanoa mielipiteensä asiaan. Tämä velvoite
syntyi valiokunnan käytännössä yksimielisen,
perussuomalaisia lukuun ottamatta, yksimielisen kannan pohjalta,
koska hyvin vakavalla tavalla halusimme kiinnittää huomiota
niihin aitoihin keinoihin lisätä turvallisuutta.
Tässä lakiesityksessä, myönnän
sen, on paljon asioita, jotka toisissa oloissa olisi ehkä voinut
jättää toteuttamatta, mutta kyllä se
yhteiskunnan ilmapiiri on hyvin selvä, että tähän
aseturvallisuuden lisäämiseen on ollut tarvetta
mennä. Me tiedostamme sen, ettei tällä aselakiesityksellä yhteiskunnan
ongelmia poisteta yksinään, mutta se on yksi osa
tätä kokonaisuutta, ja olen erittäin iloinen,
että valiokunnassa perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki
vastuulliset eduskuntaryhmät olivat valmiita tulemaan tämän
aika paljon muutetun ehdotuksen taakse.
Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Nyt ihmettelen kyllä, kun ed. Rantakangas
sanoi, että tämä on ollut myös
sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyssä.
Missä ihmeessä se on ollut? Minä istun
... (Ed. Rantakankaan välihuuto) — Te sanoitte
tuossa puheenvuorossa, että tämä esitys
on ollut sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyssä.
Minä istun sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, ja se ei
varmasti ole ollut siellä käsittelyssä,
ja juuri sitä ihmettelen, miksi sitä ei ole lähetetty,
kun lähdetään näin ratkaisevaa
muutosta tekemään.
Markus Mustajärvi /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Juuri sama asia, mistä ed. Räsänen
puhui, kyllä kalskahti minunkin korvaan. Pitää muistaa
sitten se, että ei se sen muutoksen jälkeen, kun
tämä oikeus muutettiin velvollisuudeksi, käynyt
myöskään perustuslakivaliokunnassa. On
myöskin juridisesti, perustuslakikysymyksenä äärimmäisen
tärkeä asia tämmöinen muutos,
ja me yritimme sitä tehdä, että se olisi
mennyt sinne, mutta eipä se käynytkään. Kyllä ed.
Rantakankaan hallintovaliokunnan puheenjohtajana pitää miettiä,
kun hän hokemalla hokee — ei ollut ensimmäinen
kerta — ja painottaa, niin kuin edellisessäkin
keskustelussa, kuinka vastuulliset kansanedustajat ovat samaa mieltä kuin
hallintovaliokunta ja hallintovaliokunnan puheenjohtaja. Tarkoittaako
tämä sitten, että ne, jotka ovat jättäneet
vastalauseen tai jotka täällä salissa
ovat eri mieltä kuin te, ovat vastuuttomia näin
vakavassa kysymyksessä?
Pentti Oinonen /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Minä haluan myös vastauksen,
niin kuin ed. Räsänen, siihen, onko tämä todella
ed. Rantakankaan mielestä käynyt sosiaali- ja
terveysvaliokunnassa vai ei. Toisekseen tämä lakiesityshän
on muuttunut matkan varrella koko ajan, eihän se ole ollut
yhtenäinen. Varmastikaan, jos se on käynyt, se
ei enää ole samanlainen kuin silloin, kun se on
käynyt.
Antti Rantakangas /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Aselakiesitys on ollut lukuisissa valiokunnissa
lausunnolla, siis se on ollut käsittelyssä. Minä puhuin
tästä koko lakiesityksestä. Kun valiokunta
on saanut lausunnot, se on lähtenyt muokkaamaan mietintöä,
parantanut sitä ja korjaillut sitä aika merkittävällä tavalla.
Valiokunnan virkavastuulla toimivat neuvokset ovat selvittäneet
tätä asiaa, onko tarvetta ja edellytyksiä viedä perustuslakivaliokuntaan. Tämä arvio
tehtiin myös puhemiesneuvostossa virkavastuulla toimivien
virkamiesten toimesta. Ehdotus oli puhemiesneuvostolle, että tätä ei
tarvitse viedä perustuslakivaliokuntaan. Eli kaikki ne
oleelliset kysymykset, mitä substanssiin liittyy, käytiin
läpi jo siinä ilmoitusoikeuskysymyksessä,
ja valiokunta tiukensi sitä juuri näillä perusteilla,
mitä aiemmin olen sanonut. Tästä tuli parempi
lakiesitys myöskin itse alkuperäisen tarkoituksen
kannalta kuin tämä alkuperäinen siis oli.
Ensimmäinen varapuhemies:
Ja nyt mennään puhujalistaan.
Toimi Kankaanniemi /kd:
Herra puhemies! Tähän viime keskusteluun totean,
että kyllä tämän hallintovaliokunnan
mietinnön liitteenä on vain perustuslakivaliokunnan,
maa- ja metsätalousvaliokunnan ja puolustusvaliokunnan
lausunnot. Onko hallintovaliokunnan puheenjohtaja tietoinen, että meille
olisi jätetty jonkun valiokunnan lausunto jakamatta? Minun
tietääkseni ei ole. Eli tämä ei
ole käynyt muissa valiokunnissa kuin hallintovaliokunnassa,
joka teki mietinnön, ja joskus viime kevätkaudella
puolustusvaliokunta, maa- ja metsätalousvaliokunta ja perustuslakivaliokunta
antoivat lausunnon asiasta.
Tässä on kyllä käsittelyssä aika
vakava kohta siinä mielessä, että tehdään
merkittäviä muutoksia siihen esitykseen, joka
on ollut valiokunnissa lausunnolla, tehdään sellaisia
merkittäviä muutoksia, kuten tämä,
joka ei ole edes ollut sosiaali- ja terveysvaliokunnassa asiana
mietittävänä, tämä lääkärin
oikeuden muuttaminen velvollisuudeksi. Se on merkittävä muutos,
ja sen teki hallintovaliokunta ihan viime metreillä minun ymmärtääkseni.
Tällaisessa tilanteessa kyllä ei voi sanoa, että ne
ovat vastuuttomia, jotka tällaista menettelyä ja
koko sen lopputulosta kritisoivat. Asia on kyllä mielestäni
aivan selvä tässä tilanteessa.
Arvoisa herra puhemies! Tämä aselain muutoskokonaisuus
on todella tärkeä asia. Se lähti liikkeelle
noitten todella traagisten tapahtumien johdosta silloin kaksi kolme
vuotta sitten Jokelassa ja Kauhajoella. Tunteet olivat silloin hyvin pinnalla.
Kukaan ei varmastikaan väheksy niitä kohtuuttomia
seurauksia, joita silloin tuli. Niistä tuli maailmanlaajuisia
uutisia, jotka veivät Suomen mainetta varmasti huonoon
suuntaan. Nyt olemme eläneet pari vuotta vähän
rauhallisempaa aikaa, ja nyt on siinä mielessä hirveän
hyvä, että voidaan rauhassa tunteitten tasapainotuttua tätä lainsäädäntöä miettiä
ja
viedä siihen päätökseen, mihin
itse kukin sen katsoo olevan tarpeen viedä tässä yhteydessä.
Yhdyn niihin, jotka täällä ovat todenneet,
että nämä traagiset ampumistapaukset
eivät johdu itse aseista, vaan ihmisten ongelmista, nuorten, useimmiten,
lähes poikkeuksetta nuorten miesten ongelmista. Meillä on
mielenterveysongelmia, on kiusaamisongelmia, on monenlaisia ongelmia,
jotka ovat syntyneet ja pahentuneet 1990-luvun alun laman jälkeisistä ajoista
muun muassa säästöjen johdosta.
Toinen huomattava tekijä mielestäni on se, että tiedon
kulku eri viranomaisten kesken ei myöskään
ole ollut ollenkaan kunnossa. Ymmärtääkseni
tilanne oli se, että esimerkiksi Kauhajoen tapauksessa
tämä mies, joka oli jo kyllä täysi-ikäinen
ihan selvästi, oli armeijasta pantu pois tällaisten
henkisten ongelmien takia eikä sieltä ole ilmeisesti
annettu poliisille tietoa, että ase pitäisi ottaa
pois, jolloin voi kyllä kysyä, oliko järjestelmä kunnossa.
Olemme kuulleet täällä muun muassa ensimmäisen
käsittelyn yhteydessä ministeri Holmlundilta,
että tämän kahden vuoden aikana on kymmenittäin
määräyksiä muutettu, kiristetty
nykyisen aselainsäädännön pohjalta. Ymmärtääkseni
tämä tiedonkulkuasiakin on parantunut huomattavasti,
ja toivon mukaan näin on, eikä nykyinenkään
laki ole sitä suoranaisesti estänyt.
Tämä tiedonkulku on yksi todella tärkeä asia. Nyt
täällä onkin asevelvollisuuslain muuttaminen
mukana tässä paketissa. Kun asevelvollisuus koskettaa
kaikkia miehiä ja paljon on naisiakin mukana, niin silloin
on tarpeen, että asevelvollisuusrekisteristä voidaan
antaa salassapitovelvollisuuksien estämättä tietoja
luvan hakijan ja haltijan tilanteesta, sopivuudesta aseluvan saamiseen.
Tätä pidän hyvin tärkeänä.
Täällä lukee "voidaan antaa"; toivottavasti
myös annetaan, että se ei ole vain hurskas toivomus.
Eli tässä olisi voinut — en tiedä,
olisiko se ollut mahdollista — tehdä samalla lailla
kuin lääkärin osalta, mikä taas
on ongelmallista ja todellakin johtaa monenlaisiin vaikeuksiin käytännön
elämässä. Tässä se olisi
ollut ihan paikallaan. Kyllä armeijassa varmasti ilmenee,
jos kaveri on siinä henkisessä tilassa ja kunnossa,
että hänelle ei voi asetta antaa. Sen pitäisi
silloin myös mennä muille viranomaisille tiedoksi
sen asian, ja sitten lupa tältä osin olisi helposti
peruutettavissa, niin kuin Kauhajoen tapauksessakin olisi voitu
jo menetellä.
Arvoisa puhemies! Tämä lakipaketti vaikeuttaa
ja hankaloittaa nyt kyllä satojentuhansien ampumaharrastajien
ja metsästäjien tilannetta ja asemaa jossain määrin.
Se tuntuu hankalalta näin metsän keskellä maakunnissa
asuvasta ihmisestä, että ollaanko sitten jo sillä puolella
menossa liiankin pitkälle. Eli tämä kohta
on sellainen, jota olisin toivonut, että sitä olisi
voitu vielä tarkemmin miettiä ja katsoa, vaikkakin
myönnän, että valiokuntakäsittelyssä tämä hallituksen
esitys melko lailla parani, osin kai perustuslakivaliokunnankin
näkemyksistä johtuen. Muun muassa nämä kotitarkastukset
poistuivat.
Mutta kaiken kaikkiaan tämä lääkärikohta
on tässä ongelmallinen, ja vaikutus sitten näihin
harrastajiin, metsästäjiin, lupapuolella siltä osin
on sellainen, jota joutuu miettimään ihan rauhallisesti.
Aikaa on nyt huomiseen miettiä, olisiko tämä viisasta
hyväksyä sillä oletuksella ja odotuksella,
että seuraava hallitus ensi töikseen korjaisi
nämä epäkohdat, mitkä tähän
nyt ehdottomasti jäävät, tai sitten hylätä huomenna
ja edellyttää, että hallitus antaa kunnolla
valmistellun uuden esityksen mahdollisimman pikaisesti siltä pohjalta,
mikä täällä henki vallitsee.
Nimittäin olen keskustellut lukuisten hallituspuolueitten
edustajien kanssa, ja siellä on erittäin laaja
kapina tätä koko esitystä vastaan. Voisin
mainita lukuisan määrän keskustan edustajia, osan
kokoomuksenkin edustajia, ei vain lääkäriedustajia,
vaan myös muita, jotka tuolla maakunnissa metsästäjiä ja
harrastajia kohtaavat ja osin täällä edustavat,
jotka ovat kyllä tosiasiassa erittäin jyrkästi
tätä esitystä vastaan ja haluaisivat
tämän hylätä, mutta ymmärtävät,
taikka ovat vaalien alla peloissaan ja eivät uskalla toimia
niin kuin oikeaksi näkisivät. Ryhmäkurihan
on tällä vaalikaudella vedetty ainakin keskustassa
niin tiukalle, että pinna on kireällä ja
soi koko ajan kaikkien korvissa.
Arvoisa herra puhemies! Huomenna ratkaisen äänestyskäyttäytymiseni,
mutta perusteita on tämän hylkäämisellekin
edellyttäen, että hallitus valmistelisi kokonaan
uuden esityksen korjaten nämä epäkohdat,
jotka tähän tulivat loppuvaiheessa ja jotka ovat
olleet koko ajan.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! En ole ollut valmistelemassa mietintöä mutta kylläkin
maa- ja metsätalousvaliokunnan lausuntoa tähän.
Kun olen seurannut tätä keskustelua ja hallituksen
esityksen aiempien vaiheitten ja mietinnön käsittelyä,
täällä käytettyjä puheenvuoroja,
niin en voi olla käyttämättä puheenvuoroa, jota
sitten jokainen saa tulkita niin kuin itseänsä huvittaa.
Ensinnäkin tästä lääkäriasiasta.
Kyllä, kun istuin alusta loppuun kaikki ne keskustelut,
jotka käytiin silloin ajokorttiasian yhteydessä tässä salissa,
ja kun olin vielä siellä liikennevaliokunnassa
silloin jäsenenä, niin ei muuta voi sanoa kuin että torttu
tortun päällä. Niilläkin, jotka
ovat olleet täällä, samat edustajat,
silloin ja nyt, samat henkilöt, samat virret. Ei ole mitään
muuttunut siinä, vain yhteys, missä niitä puheenvuoroja käytetään,
on muuttunut. Sama koskee tietysti erityisesti lääkärikansanedustajia.
Sama harrastus on, ja se on hienoa, että on edustajalla
vakaumus, joka liittyy ammattiin, niin että sitä on
mukava olla looginen katkeraan loppuun saakka.
Mutta sitten vähän muihin asioihin. Kyllä voi nähdä ja
kokea samat asiat kahdella eri tavalla. Kun mennään
ajassa taaksepäin siihen hetkeen, ennen kuin nämä traagiset
tapaukset kirjattiin Suomen historiaan, joista täällä niin
monet ovat lausuneet ja jotka tosiaan valitettavasti tapahtuivat,
niin mitä muun muassa juuri puhuvalle soiteltiin kerta
toisensa jälkeen? Valitettiin ampumaradoista ja siitä,
että nykyisillä ampumaradoilla ei ole mahdollisuus
asialliseen harrastustoimintaan johtuen kahdesta asiasta. Ympäristöseikat
eivät ole kunnossa, ja ympäristöviranomaiset
ovat puuttuneet ampumaradoilla olevaan lyijyyn maaperässä jnp.
Ja vaadittiin, vaatimalla vaadittiin, silloisessa Oulun läänissäkin,
että nyt pitää ryhtyä kansanedustajan
toimenpiteisiin, samalla edesauttamaan harrastusta. Kun perheyhteisössä on
kilpa-ampujakin, joka on ollut armeijassa kapiaisenakin, niin sillä tavalla
kanava oli luonteva ja selvä. Ja nyt kun tuli tämä aselain muutos,
niin kaikki mullahti aivan toisinpäin, täydellisesti
häränpyllyä. Nyt ei mikään
kelpaa. Kun ruutiaseesta mentiin sallimaan ilma-aseen käyttö siinä harrastustoiminnassa
ja vedettiin yhtäläisyysviiva, niin tämäpä vasta
paha asia on, kun helpotettiin.
Mikä oli ed. Kankaanniemen hurskas saarna äsken?
Ei mitään saa liikuttaa ja heti pitää pyytää ja
heti pitää olla asennossa, kun tekee just sillä tavalla
kuin halutaan tehdä. Eihän tässä ole
mitään järkeä, ei kerta kaikkiaan.
Mikä koskee pitkiä aseita? Ainut muutos, mikä tapahtui
pitkien aseitten kohdalla, taisi tapahtua loukkupyynnissä,
ja siinä kaikki, siis loppujen lopuksi. Eikkä siis
jotakin. Ja sama koskee tätä ampumaharrastusta
ja metsästysharrastusta. Jos siis nyt yhteiskunta sidotaan
näitten harrastusten edistämiseen laillisella
tavalla myös ympäristöperusteisesti,
niin se on väärin, se on niin väärin
kuin olla voi, ed. Pentti Oinonen. Se on niin väärin,
ja vihreät ovat vielä kaiken pahan alku ja juuri,
(Ed. Pentti Oinonen: Nimenomaan!) kun he auttavat teille niitä ja
ovat mukana auttamassa sitä homman hoitoa, että nämä teidän
harrastuksenne voivat edetä asiaankuuluvalla tavalla. Siis
ei minkäänlaista tolkkua, ei älyn häivähdystäkään.
Sitten, paljonko maksaa yksi jahtireissu? Voi hyvänen
aika. Kyllä lompakossa häränpylly pyörii
tiukimman jälkeen, kun lähtee tuoltakin Oulun
Herukasta Hirvinevalle sorsajahtiin. Kun laskee kaikki sen kustannukset
ja sitten siellä sorsajahdissa poksuttelut ja muut, niin
68 euroa on täällä maailman suurin asia,
jossa ei riitä todistus, että se 68 lasketaan
vaikka 10 euroon, että se asetuksen vaatimus täyttyy,
vaan siinä on niin koko rikos, minkä yhteiskunta
voi tehdä nuorille ihmisille kuin olla voi.
Eihän tässä ole kohta minkäänlaista
uskottavuutta. Mutta näin saa tehdä. Tämä on
täysin oikeutettua. Silloin, kun oma arvostus asettaa asiat tähän
järjestykseen, niin à la bonne heure, siitä sipuli
vaan. Eikä mitään muuta.
Markus Mustajärvi /vas:
Arvoisa puhemies! Tuosta, mihin ed. Pulliainen lopetti, on ihan
hyvä jatkaa.
Semmoisella Pohjois-Suomessa valtion metsän liepeillä asuvalla
nuorella, joka lähtee kotoaan kävelemällä metsälle,
se metsäreissu ei maksa yhtään sen enempää kuin
mitä kengänpohjat sillä reissulla kuluvat.
Tämmöisenkin esimerkin voi ottaa esille.
Mutta mitä velvoittaa tämmöinen valiokunnan
mietintöön laitettu sanallinen osa, joka on semmoista
liirumlaarumia, mitä on tässä hallintovaliokunnan
mietinnössä, jossa todella on: "Samalla valiokunnan
mielestä on kohtuullista, että varsinainen päälupa
hallussapitoon voidaan vaihtaa täysi-ikäiseksi
tulleelle ilmaiseksi tai ainakin tavanomaista selvästi
edullisemmin"? Te olette laittaneet kaksi lausumaehdotusta, joista toinen
koski ampumarataverkkoja ja toinen ampumarekisterin uudistamista.
Te ette ole hallintovaliokunnassa katsoneet tätä lupamaksuhuojennusta
niin tärkeäksi asiaksi, että olisitte
nostaneet sen tänne lausumaehdotuksiin.
Esimerkki siitä, mitä merkitsee hallituksen esityksen
perusteluissa oleva teksti: Silloin kun UK-puisto perustettiin,
todettiin hallituksen esityksen perusteluissa, että korvauksena
menetetyistä metsätyöpaikoista rakennetaan
Savukosken Yläperäntie. No, sitä valtion
kiistatonta velvoitetta on odotettu nyt jo melkein 30 vuotta. Se oli
hallituksen esityksen perusteluteksteissä, ja sitäkään
ei ole tehty. Tämä esimerkki kyllä osoittaa
sen, mitä tuolla hallintovaliokunnan mietinnön
kirjauksella tuossa muodossa on virkaa.
Lauri Kähkönen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Itse kun aloitin metsästyksen, ei
ollut rahaa edes aseeseen. Sukulaiselta sain sitten vanhan haulikon.
Minun mielestäni todella — hallintovaliokunta
kun on kirjannut vain perusteluteksteihin tämmöisen
hurskaan toivomuksen, että tämä olisi
kohtuullista, että kun tämä nuori tulee
täysi-ikäiseksi, hän saisi hallussapitoluvan
ilmaiseksi tai tavanomaista selvästi edullisemmin — jos
todellista tahtoa hallintovaliokunnalla olisi ollut, niin se ei
olisi mennyt tämän maksuperustelain taakse vaan
olisi kirjannut sen esimerkiksi ponneksi, niin kuin nyt ed. Mustajärvi
tätä pontta esittää. Eli todella,
kun ed. Pulliainen viittasi metsästysretkiin, että ne
vaatisivat hirveästi rahaa, toki niitä monenlaisia
reissuja (Puhemies: Minuutti!) on, mutta on erittäin paljon
ihmisiä, joilla ei ole todella ... [Puhemies sulki
puhujan mikrofonin, koska puheaika ylittyi.]
Puhetta oli ryhtynyt johtamaan toinen
varapuhemies Tarja Filatov.
Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Nyt täytyy tietysti joku tolkku olla
vertailuissa. Ainijärventie olisi ollut hyvä hoitaa
sillä tavalla. Minä olen samaa mieltä,
kun olen tutkimuslaitosta sen tien päässä johtanut.
Mutta tässä tapauksessa se asetus tarvitaan nyt,
elikkä toisin sanoen siinä on giljotiini valtioneuvostolla
päällä, elikkä se asia joudutaan
ratkaisemaan heti välittömästi sen jälkeen,
kun tämä laki on vahvistettu. Ja siinä yhteydessä sitten
katsotaan, mikä merkitys on hallintovaliokunnan kannanotolla,
ja se on hallituksen asia. Siitä ei äänestä oppositio
ollenkaan siinä yhteydessä.
Pentti Oinonen /ps:
Arvoisa rouva puhemies! Koska aselaki käytännössä tekee
ilma-aseestakin luvanvaraisen, jos aselaki tulee voimaan, kehotan
varmuuden vuoksi kaikkia ilma-aseen omistavia lainkuuliaisia kansalaisia
hakemaan lupaa ilma-aseeseensa tai ainakin kysymään
viranomaisilta, tarvitseeko kyseinen ilma-ase tai sen osa lupaa.
Korostan sanaa "osa", tämä siitä syystä,
että lakiteksti kattaa käytännössä myös
ilma-aseet osineen, sillä niitä ei aselakiesityksessä rajata
pois.
Lisäksi haluaisin huomauttaa, että viime sunnuntaina
tiedotusvälineissä ihmeteltiin aserekisterin ja
poliisihallituksen kadonneita aseita koskevien tilastojen erilaisuuksia.
Aserekisterin tiedoissa on muutama sata varkaus- ja katoamisilmoitusta
vuodessa. Poliisihallituksen tilaston mukaan niitä olisi
moninkertainen määrä. Tämä tilastollinen
sekavuus herättää kysymyksen ylipäänsä kyseessä olevan
lain perusteluiden luotettavuudesta.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa puhemies! Se koulusurmatapaus on tosi järkyttävä,
sitä kukaan ei voi kiistää. Mutta jos
tällä tavalla aiotaan hoitaa, että semmoisia
ei sattuisi, niin tämä on kyllä väärä osoite.
Jos on näitä rikollisia, jotka haluavat aseen,
niin olen ymmärtänyt, että niitä saa
aika nopeasti. Jotkut sanovat, että täällä Pääkaupunkiseudulla
muutamassa tunnissa voi hankkia sen. Tiedän, että maaseudulla
on kuitenkin sotasaaliina tuotuja käsiaseita. On jopa olemassa
vapaussodan aikaisia pitkiä aseita, jotka ovat luvattomia.
Siinä mielessä tämä laki ei
tuo niitä päivänvaloon sen ihmeemmin.
Jos ihminen on väkivaltainen, pitääkö meidän jatkossa
kieltää teräaseet ja kaikki astalot?
Siinähän on vasarat ja kukkamaljakot ja kirveet,
kaikki mahdolliset, joilla voi lyödä toista. Kysehän on
siitä, jotta jos on sairas mielenlaatu ja väkivaltainen
käyttäytyminen, niin ei sitä tämän
tyyppisellä menettelyllä saada hallintaan. Niin
kuin ed. Mustajärvi on monesti kysynyt: niistä nuorista henkilöistä,
jotka ovat tehneet näitä väkivallantekoja,
moniko on tehnyt niitä metsästysaseilla, luvallisilla
aseilla? Sen takia tämä rinnakkaislupajärjestelmähän
on toiminut sillä tavalla, jotta ei ole ollut tämmöistä ylimääräistä byrokratiaa.
Tässä pitää olla
tämmöinen valvoja. Siihen tehdään
tämmöinen ylimääräinen
systeemi, joka on aika byrokraattinen. Millainen koulutus heiltä vaaditaan
tai miten järjestetään se taho siinä,
jotta koko maassa on samantasoisia valvojia, jotka antavat näitä nimikirjoituksia
siitä, jotta voidaan todeta, että tämä ihminen
on sitten oikeutettu aseenkantoon?
Lauri Kähkönen /sd:
Arvoisa puhemies! Aivan aluksi haluan todeta, että kannatan
ed. Mustajärven tekemää lausumaehdotusta,
joka koskee niin sanottua kaksinkertaista lupamaksua ja nuoren vapauttamista
siitä, kun hän tulee täysi-ikäiseksi
ja saa sitten aseen omakseen. Ja kuten äsken tuossa debatissa
viittasin ja täällä varmasti on illalla
moneenkin kertaan tätä käsitelty, tosiaan
tässä mietinnön perusteluosassa valiokunta kyllä tuo
tämän toiveensa esille, että tähän
samaan tilanteeseen päästäisiin, mutta
sitä ei ole valiokunta syystä tai toisesta nostanut
lausumatasolle. Nyt toivoisin tietysti, että huomenna,
kun tästä äänestetään,
tavallaan myös hallituspuolueet ottaisivat lusikan niin
sanotusti kauniiseen käteen ja äänestäisivät
tämän lausuman puolesta. Varmasti myös
opposition puolella on joitakin, jotka eivät ole tätä lausumaa
hyväksymässä.
Sen verran vielä, arvoisa puhemies, tästä itse lakiesityksestä,
että kun ensimmäinen käsittely oli, niin äänestin
muutamien muutosten puolesta ja erityisesti tässä muun
muassa harmittaa tämä ampuma-asekouluttajaprosessi.
Niin hyvä kuin tämä ohjaus tietysti on
ampumaharrastuksen puolella, niin me tiedämme hyvin, että ampumaseuroja
ei ole kaikilla paikkakunnilla. No, nyt toivotaan, että metsästysseurat
sitten muuttaisivat mahdollisesti sääntöjään
ja että toisaalta ampumaseurat nimeävät
nämä ampuma-asekouluttajat tai kouluttajiksi pyrkivät.
Niitäkään ei välttämättä löydy
joka paikkakunnalla, kun tosiaan ei ole seurojakaan.
Tämä prosessi sitten, varsinainen koulutus
ja tutkinnon vastaanotto, työllistää poliisia.
Joku sieltä poliisitoimen puolelta nimetään
koulutuksesta vastaajaksi, ja me tiedämme sen, että poliisin
resurssit tällä hetkellä ovat heidän
omaan hallintouudistukseensa liittyen käyneet vähäisiksi. Monilla
alueilla Suomessa tosiaan ihmisten turvattomuuden tunne on tavallaan
lisääntynyt. Kun Rajavartioston resursseja on
myös vähennetty, niin yhteistoiminta poliisin
puolella on myös sitä kautta tavallaan heikentynyt.
Eli olisi ollut toivottavaa, että tämä varsinainen,
niin sanottu virallinen, poliisin puolesta tuleva koulutus ja tutkinnon
vastaanottaminen olisi voitu jättää tästä pois.
Ampumaseurojen jäsenet, jotka ovat siellä tavallaan
virkaiältään vanhimpia, varmasti ovat
saaneet sen käytännön tiedon ja taidon
ja pystyisivät sitten ohjaamaan niitä nuoria,
jotka sitten haluavat tosiaan oman aseen aikanaan eli 20 vuoden
iässä. Tätä kautta ei olisi
lisätty poliisille tätä työtä,
joka ei tavallaan, sanoisin, ainakin näin puhuja mieltää,
heidän varsinaiseen työhönsä liity.
Toisaalta me tiedämme hyvin, että niin poliisin
puolella kuin varsinkin Rajavartiolaitoksen puolella tuottavuusohjelma
on sitten omalta osaltaan ollut viemässä näitä voimavaroja.
Arvoisa puhemies! Huomisessa äänestyksessä siis
tietysti äänestän tämän
ponnen puolesta, kannatan sitä, toistan sen vielä,
kannatan lämpimästi. Tulen äänestämään
myös tämän lakiesityksen puolesta. Tätä pitkään
harkitsin, mutta siellä lakiesityksessä on ainakin
muutamia asioita, jotka todella ovat hyviä, ja erityisesti
painoi päätöksessäni se, että tämän
lain myötä — toivottavasti sitten, kun
kakkoslaki tulee, näitä puutteita korjataan, kun
nähdään, että käytännössä osa
on mahdottomia — poliisin tiedonsaanti huomattavasti paranee,
kun poliisi harkitsee tämän varsinaisen hankkimisluvan
antamista.
Antti Rantakangas /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Minä haluan kiittää valiokunnan
puolesta hyvin monipuolisesta, laajasta keskustelusta, mikä liittyy
tähän aselakiin. Tämä lakihan
on ollut yli vuoden eduskunnan käsittelyssä. Se
annettiin olosuhteissa, joissa yhteiskunnan tilanne sitä vaati,
aikamoisten kriisien jäljiltä, traagisten tapahtumien
jäljiltä, liittyen näihin kahteen ampumavälikohtaukseen.
Laki valmisteltiin varmastikin aika nopeasti, ja se johti siihen,
että hallintovaliokunta joutui korjaamaan tätä lakia
poikkeuksellisen laajasti. Se ei ole aivan tavallista, että näin
laajasti joudutaan eri pykäliä ja eri perusteluitakin
korjaamaan, mutta se oli tarpeen, jotta oli edellytykset tuoda tämä lakiesitys
tänne eduskuntaan.
Niissä keskusteluissa, jotka silloin lain lähetekeskustelussa
käytiin, hyvin laajasti toivottiin käsiaseitten
saannin tiukentamista ja tiedonkulun parantamista. Se oli oikeastaan
koko eduskunnankin toive ja lähtökohta. Täällä valiokuntakäsittelyssä kuultiin
poikkeuksellisen laajasti asiantuntijoita, ja varmasti se oli yksi
tekijä siinä, että hallintovaliokunta
perussuomalaisten edustajaa lukuun ottamatta oli täysin
yksimielinen tämän mietinnön sisällöstä,
ja siitä haluan erityisen kiitoksen antaa tällä hetkellä oppositiossa
oleville puolueille: ei haluttu tehdä puoluepolitiikkaa,
vaan ratkaista tämä vaikea asia asiakysymyksillä ja
yhteiskunnan kokonaisetua ajatellen. Tästä lämmin
kiitos näille puolueille hallitusryhmien lisäksi!
Tässä keskustelussa — ei niinkään
täällä, mutta erityisesti julkisuudessa — on
annettu siinä mielessä väärä kuva,
että tämä aselakihan ei vaikuta millään
tavalla toistaiseksi voimassa oleviin aselupiin, ne jatkuvat ennallaan,
eikä se vaikuta pitkien metsästysaseiden lupakäytäntöön harrastuneisuuden
osalta tai muutoinkaan, ne prosessit jatkuvat ennallaan.
Valiokunta piti tärkeänä todellakin,
että nuorille metsästäjille annetaan
mahdollisuus hyvään harrastukseen. Se on tärkeä ja
hyvä harrastus, erityisesti maaseudulla ja maakunnissa,
15-vuotiaasta alkaen.
Täällä on käyty keskustelua
ed. Mustajärven lausuman pohjalta tämän
uuden luvan kustannuksista. Tässäkin valiokunta
oli yksimielinen, että me haluamme, että maksuasetuksella
kohtuullistetaan tätä lupakäytäntöä,
ja tulemme sitä edellyttämään
myöskin ja myös seuraamaan, että näin
tulee käytännössä käymään.
Se on kohtuullista näitä nuoria harrastajia kohtaan.
Itsekin olen metsästyksen harrastaja, ja se oikeastaan
oli helpottamassa tämän asian käsittelyä — tässä pitää sanoa,
että ensimmäinen hirvikaatoni oli reilu viikko
sitten lauantaina. Metsästys on hyvä harrastus,
niin kuin ed. Kähkönen ja allekirjoittanut ja
monet muut tietävät, ja sen takia piti varmistaa
se, että tällä lainsäädännöllä ei vaikeuteta
suomalaisten rehellisten metsästäjien asemaa ja
mahdollisuutta harrastukseen, ja se on pystytty hoitamaan. Tämä laki
vaikuttaa käsiaseitten saatavuuteen, siellä tulee
tiukennuksia, mutta esimerkiksi harrastevaatimusten osalta valiokunta
kevensi vaatimuksia huomioimalla asevelvollisuuden ja naisten vapaaehtoisen
palveluksen osalta puolet tähän harrastuneisuuden
jaksoon.
Sitten tätä lupakäytäntöä on
sotkettu julkisuudessakin siten, että luvat myönnettäisiin
aina määräajaksi. Nämä metsästysaseet
myönnetään toistaiseksi, ellei ole perustetta
muuhun, ja se peruste pitää luvanhakijalle perustella
kirjallisesti, jos joku erityinen syy on, miksi se on määräaikainen.
Käsiaseessa tulee tämä viiden vuoden
määräaika ensimmäisenä,
ja sen jälkeen voidaan myöntää lupa
toistaiseksi voimassa olevana. Harrastuneisuuden osalta lievennettiin
vaatimusta, eli riittää, että kahdentoista
kuukauden aikana keskimäärin neljännesvuosittain
harrastetaan tätä ampumaharrastusta. Se oli hyvä lievennys. Lisäksi
huomioidaan sairaus, opiskelu ja työn erityisperusteet,
elikkä missään tapauksessa se ei ole
kohtuuton.
Ampuma-asekouluttajajärjestelmää on
kritisoitu. Valiokunta edellytti, että tulee riittävän laaja
kouluttajaverkosto, jotta kaikkialla Suomessa meillä on
näitä kouluttajia tarjolla niin paljon, että se
ei estä tai hidasta lupien myöntämistä tai
niitä lausuntojen antamisia. Tämä ampuma-asekouluttaja
ei tee mitään henkilöarviota, vaan vain
antaa todistuksen siitä, onko harjoiteltu asianmukaisella
tavalla, ja poliisi on lupaviranomainen tästä eteenkinpäin
ihan samalla tavalla kuin tällä hetkellä.
Me edellytimme myös, että se koulutus, noin yhden
päivän koulutus, jonka tämä henkilö saa,
suoritetaan poliisin toimesta ja se on maksutonta viranomaistoimintaa
ja siitä ei aiheudu tälle koulutuksessa olevalle
tai seuralle sitten kustannuksia. Se oli tärkeä periaatteellinen linjaus,
minkä teimme.
Valiokunta poisti tämän paljon kiistää herättäneen
kotitarkastuspykälän. Se oli tarpeenkin poistaa,
koska se oli vähän epämääräinen
ja katsottiin, että poliisilla on nytkin oikeus, jos on syytä epäillä,
ryhtyä toimenpiteeseen aseluvan peruuttamiseksi ja aseen
haltuunottamiseksi. Se on siis olemassa, jos tällaisia
epäilyjä on olemassa, mutta ei luotu tähän
uutta järjestelmää.
Täällä on paljon keskusteltu tästä lääkärien
ilmoitusvelvollisuudesta. Valiokunta sai oikeastaan viime hetkillä,
viimeisenä päivänä, sitten vielä sosiaali-
ja terveysministeriöstä tähän
liittyvää muistioaineistoa, ja se oikeastaan vahvisti sen,
että me kirjasimme valiokuntakannaksi sen, että tästä valmistellaan
asetus sitten, jossa tarkemmin määritellään
sen ilmoitusvelvollisuuden kynnys. Se oli tärkeää,
se oli lääkärien oikeusturvan kannalta
tärkeää mutta myös kansalaisten
oikeusturvan kannalta tärkeää. Itse luotan siihen,
että siellä ministeriöitten ja myöskin
esimerkiksi Lääkäriliiton ja muiden terveydenhuollon
ammattijärjestöjen kesken löydetään
ne kynnykset, joiden perusteella sitten asianmukaiset kriteerit
asetetaan.
Tässäkään ei pidä luoda
semmoisia pelkotiloja ja kaaosta aivan syyttä suotta, mutta
kyllä tosiasia on, että tämä tiukennus,
joka tehtiin valiokunnassa, on kuitenkin ehkä konkreettisin
asia, jolla voidaan puuttua niihin ongelmatilanteisiin, joita saattaa
nähtävillä olla. Täällä on
sanottu aivan hyvin rehellisistä ampumaharrastajista ja metsästäjistä,
että eivät he näitä ongelmia
lähtökohtaisesti aiheuta. Sehän on totta:
viime vuosien aikana noin 2—3 prosenttia ampuma-aserikoksista, -surmista,
on tehty luvallisella käsiaseella, se on niin pieni osa.
Toki yksikin on liikaa, mutta tämä on toki hyvin
tiedossa, ettei tällä lainsäädännöllä yksin
näitä ongelmia ratkaista. Mutta uskon, että tästäkin
löytyy yhteinen hyvä ratkaisu.
Arvoisa rouva puhemies! Todellakin on yhteiskunnan kannalta
tärkeästä kysymyksestä kyse,
kun on ampumaharrastuksesta, metsästyksestä, reserviläistoiminnasta,
vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta jne. kyse. Ne ovat tietyllä tavalla tärkeitä yhteiskunnan
perusasioita, perustoja, eikä tietenkään
lainsäädännöllä niitä pidä kohtuuttomasti
lähteä vaarantamaan, ei missään
tapauksessa.
Haluan vielä lopuksi nostaa esille tämän
ampumaratakysymyksen. Valiokunta nosti sen omaehtoisesti lausumatasolle,
koska katsoimme, että myöskin valtion toimin ja
kuntienkin myötävaikutuksella tähän
ampumarataverkoston kuntoon pitää panostaa. Pitää myös
lainsäädännöllisiä edellytyksiä luoda
niin, että meillä säilyy riittävän
kattava verkosto. Tässä voin sanoa vähän ylpeänäkin,
että oma kotikaupunki Haapavesi linjasi eilen omassa investointiohjelmassaan
aika merkittäviä summia paikkakunnan ampumaradan
kunnostamiseen ja kehittämiseen, ja tämäntyyppisiä strategisia
ratkaisuja tarvitaan myöskin kaikissa kunnissa. Mutta ei
valtio voi vetäytyä vastuusta, vaan tarvitaan
valtion rahoitusta ja kohtuullista, järkevää lainsäädäntöäkin,
jotta tämä ampuma-aseverkosto meillä säilyy.
Rouva puhemies! Näillä muutamilla huomioilla
vielä kerran kiitoksia aktiivisesta keskustelusta ja eväistä.
Ne ovat olleet pääosin hyvin tätä asiaa
eteenpäin vieviä.
Lauri Kähkönen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Valiokunnan puheenjohtaja viimeisenä otti
juuri tämän ampumarata-asian esille. Myös
oma kotikuntani vuosia sitten, kun saimme todella hienon ampumaradan,
oli mukana jonkin verran, mutta itse henkilökohtaisesti pidän
tosi sellaisena utopistisena toiveena, että valtiovalta
olisi mukana näissä hankkeissa. Koska tälläkään
hetkellä ei rahaa ole riittävästi kunnille
vanhusten ja sairaitten hoitoon, niin onko sitten ampumarataverkoston
parantamiseen, niin tärkeä asia kuin se harrastuksen
kannalta onkin? Hallituspuolueitten taholta on täällä tuotu
myös esille, että riistanhoitoyhdistykset voisivat
asian hoitaa. Jossakin se onnistuu, mutta läheskään kaikilla
paikkakunnilla ei tämä onnistu. Eli tämä toive
tietysti liittyy kaiken kaikkiaan harrastukseen ja ampumaharrastukseen,
(Puhemies: Minuutti!) mutta voisiko valiokunnan puheenjohtaja vielä selvittää,
mihin tämä toive oikein perustuu?
Antti Rantakangas /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tämä ei ole toive, vaan
tämä on tahtotila ja edellytys. Jos ja kun huomenna
eduskunta asian hyväksyy, niin se on myös eduskunnan
kanta, ja näin pitää toimia.
Meillähän on esimerkiksi ely-keskuksilla monenlaisia
rahoitusvälineitä, on EU-osarahoitteista rahaa
jne., joilla voidaan erilaisten kehittämishankkeitten kauttakin
panna kuntoon tällaisia vetovoimatekijöitä ja
tekijöitä, jotka vaikuttavat myöskin
elinkeinotoimintaan ja viihtyvyyteen, harrastustoimintaan. Siellä löytyy
paljon mahdollisuuksia. Nyt jos ja kun huomenna tämä hyväksytään,
niin eduskunta tämän kannan ottaa, ja se totta
kai edellyttää sen, että pitää saada
aikaan käytännön toimenpiteitä ely-keskusten
alueella, mutta myös kuntien alueella. Erityinen haastehan
tässä on Pääkaupunkiseudulla,
mutta myös maakunnissa, niin että tässä ei
ole vastakkainasettelua. Molemmissa on yhtäläiset
haasteet.
Merja Kyllönen /vas:
Arvoisa rouva puhemies! Ryömin vielä tänne
laatikkoon, kun arvelin, että ei riitä minuutti
mihinkään.
Ensimmäisenä haluan korjata sen, kun olen huuratessani
täällä — pyydän anteeksi — puhunut
jossain vaiheessa Kauhavasta enkä Kauhajoesta. Toivon,
että se myös korjataan sinne pöytäkirjaan,
että tarkoitin Kauhajokea, en Kauhavaa. Sain tästä tarkkakorvaisilta
palautetta jo.
Mutta se, mikä sai kiipeämään
tänne pönttöön, oli edelleen
se sama tarina, jonka kuulimme ed. Pulliaisen kertomana, tämä ajokorttilainsäädäntö
ja
siihen liittyneet velvoitteet. En malta olla edelleen esittämättä sitä kysymystä,
olivatko silloin ajokorttilainsäädännön
muutoksen yhteydessä lainsäädännön
lähtökohdat samanlaiset kuin aselain uudistamisen
yhteydessä eli lähdettiinkö lakia korjaamaan
sen vuoksi, että autolla tehtiin joukkosurma. Epäilen.
Eli taustat ovat olleet hiukan erilaiset silloin, kun on keskustelua käyty,
ja sen vuoksi olen asiaa kritisoinut, että on hiukan erilaisista
lähtökohdista lähdetty aikanaan siinä lainsäädännössä liikenteeseen.
Sitten kun on tämä lausumakysymys, joka tässä on
tietysti kauniisti kirjattu, että eri keinoilla lähdetään
rakentamaan riittävän kattavaa, toimivaa ampumarataverkostoa,
niin haluaisin kuulla sitten, millä momentilla on varattuna
rahaa tai onko mahdollisesti tulossa lisätalousarvioissa jollekin
momentille lisärahaa alueille, että tätä voidaan
aidosti toteuttaa, koska on aivan selvä asia, että isolla
osalla kunnista ei ole, mistä laittaa omaa rahaa näitten
ampumaratojen uusimiseen ja kunnostamiseen. Arvelen, että sitä tarvetta
on ollut aikaisemminkin, mutta jatkossa tulee olemaan varmasti aika
laajamittainen ja myös taloudellisesti merkittävä muutostarve,
kun tätä lainsäädäntöä muutetaan.
Se, mikä mietityttää tässä keskustelussa
edelleen, on se, että kun sanotaan näin, että asetuksella
ikään kuin korjataan tai asetuksella rajataan
ja kuvataan millä tavalla asiat tulee hoitaa, niin minun
mielestäni ei voi olla niin, että näin
vakavissa kysymyksissä eduskunta piiloutuu asetuksen taakse
ottaen huomioon, että me olemme täällä käsitelleet
useampi vuosi jätevesiasetusta, joka oli kyllä tietääkseni
varsinainen susien susi. Eli ainakaan henkilökohtaisesti
mitään valtavaa luottoa ei näihin asetuksiin
ole. Tietysti minua on kovisteltu sillä, että terveydenhuollossa
on runsaasti erilaisia asetuksia, joita ilman ei tulla toimeen.
Mutta on myös kyllä semmoisia lapsuksia, joita
ei olisi tarvinnut koskaan kirjoittaa.
No, se, mitä jäin miettimään,
mistä kerrottiin liittyen edustajakollega Mustajärven
lausumaehdotukseen, on se, että toivon, että tämän
puheenvuoron jälkeen edustajakollega Rantakangas näyttää minulle
sen kohdan, missä tässä valiokunnan mietinnössä on
se klausuuli, joka kertoo, että nuoria ei lähdetä kiskomaan
taloudellisesti tällä lupamenettelykuviolla, koska
minä en usko ennen kuin olen nähnyt kirjattuna
sen kohdan, että se on oikeasti olemassa. Olen niin mettäpökiö.
Oikeastaan sen palautteen perusteella, mitä tuolta
kentältä on tullut — ja uskoisin, että kansanedustajan
tehtävänä on kuunnella myös
sitä palautetta, mitä kentältä kuuluu — voi
kysyä kyllä ihan oikeasti, kuinka moni niistä ihmisistä,
jotka ovat aseharrastajia ja metsästyksenharrastajia, mutta
samalla kärsivät myös mielenterveyden
ongelmista tai päihdeongelmista, uskaltaa mennä lääkäriin
sillä riskillä, että se viimeinen elossa
pitävä harrastus voi lähteä sitten
sitä kautta kiitämään. Sen palautteen
perusteella, mitä pohjoisestakin on tullut, tänä päivänä jo
aika tarkkaan poliisilaitoksella kutsutaan haastatteluihin ja keskusteluihin
ihmisiä niitten jopa kymmenen vuotta vanhojen lääkärinlausuntojen
ja viestien perusteella, mitä sitten ovat saaneet, niin että kyllä tässä tietynlainen
linjaus on muodostunut jo, ja jos ihmisiä aletaan sillä perusteella
luokitella potentiaalisiksi massamurhaajiksi, että heillä on
jonkinkaan asteinen mielenterveyden häiriö tai
ongelma, on kyllä menty aika reippaasti metsikköön
tämänkin lainsäädännön
kanssa.
Pentti Oinonen /ps:
Rouva puhemies! Itse olen aloittanut metsästyksen noin
12-vuotiaana, ja haulikko oli pitempi kuin minä itse. Se
kolisteli aina kantoihin siellä metsässä kävellessä.
Vuosikausia loukkupyyntiä harrastaneena olen huolissani
harrastukseni tulevaisuudesta. Tämä nyt käsillä oleva
aselakiesitys vie loukkupyynnin kohti ammattimaista toimintaa säätämällä loukkupyyntipistoolien
lupaedellytyksiksi aktiivisen loukkupyynnin. Kukaan ei määrittele aselakiesityksessä
sitä,
mikä on aktiivista loukkupyyntiä, ja ihan haluaisin
tiedustella valiokunnan puheenjohtaja Rantakankaalta mielipidettänne
siitä, miten aktiivinen loukkupyynti on ajateltu määriteltävän
ja miten te sen määrittelitte siellä valiokunnassa.
Mitataanko se esimerkiksi loukkujen tai saaliin määrällä vaiko
harrastuksen parissa vietetyllä ajalla?
Lauri Kähkönen /sd:
Arvoisa puhemies! Valiokunnan puheenjohtajalle liittyen
vielä tähän ampumarata-asiaan: Puheenjohtaja
tuntui hyvin luottavan tämmöisen lausuman tavallaan tehoon.
Toivottavasti nyt näin käy. Viittaan vaan siihen,
että vuosien kuluessa arvon edustajat ovat nähneet
sen, että näiden lausumien tahtotilaa ei ole ollenkaan
noudatettu. Mutta tähän ampumarataproblematiikkaan
kyllä läheisesti liittyvät, mistä todennäköisesti
on valiokuntakin keskustellut, nämä lupa-asiat,
ja katse minulla suuntautuu entisiin ympäristökeskuksiin
muun muassa. Erittäin usein nämä valitusprosessit
ovat hyvin pitkiä ja nämä ampumaradat
ovat vuosia kiinni, ja kyllä väistämättä tulee
mieleen joskus, että ne perusteet eivät ole olleet
kovin vahvat. Tämä on kuitenkin syytä tässä todeta.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! On todella hieno asia, että valiokunnan
puheenjohtaja nyt on paikalla ja osallistuu aktiivisesti tähän toisen
käsittelyn keskusteluun.
Mutta tuohon lääkäreiden rooliin:
Suomen Lääkäriliitto suhtautui lausunnossaan
alun pitäen kriittisesti jo siihen hallituksen esityksekseen, joka
oli selvästi järkevämpi kuin tämä hallintovaliokunnan
muutos, ja täällä ed. Mustajärvi
on jo tänään siteerannut Yleislääkäri-lehden
päätoimittajan Eila Kujansuun kirjoitusta, jonka
otsikko on "Lapsuksesta laki", joka on toimitettu kaikille kansanedustajille
ja myös sähköpostissa. Tässä kirjoituksessahan
tietysti tulee esille tämä mitä olemme
toistaneet, että ajokorttitodistus on eri asia kuin tämä ampuma-aseen
hallussapito ja edelleenkin jää ihmisiä tulematta
vastaanotolle niin ajokorttitodistuksen yhteydessä kuin
tässäkin vielä enemmän, jos
tällainen velvoitus tosiaan toteutuu.
Ed. Pulliainen, joka juuri nyt ei ole valitettavasti paikalla,
mutta on varmaan kuulolla, viittasi siihen, että täällä puhutaan
samoja asioita nyt lääkäreiden toimesta
kuin puhuttiin silloin ajokorttitodistusasian yhteydessä.
Silloin vastustimme sitä, että lääkärin
velvollisuus on aina ilmoittaa, mikäli asianomainen ei
ole ajokykyinen. Siis tällainen velvoittava tieto ei ole
hyväksi potilas—lääkäri-suhteelle,
ja lääkäri toki ilmoittaa ilman tällaisia
ylhäältä tulevia pakkomääräyksiäkin
molemmissa tapauksissa, ja niitä on turha tällä tavalla
kirjata lakiin.
Antti Rantakangas /kesk:
Arvoisa puhemies! Loukkupyynnin osalta edellytetään
riistanhoitoyhdistyksen antamaa todistusta viiden vuoden välein,
ja se tarkoittaa käytännössä sillä alueella
tavanomaista pyyntiä. Siellä ei ole määritelty
mitään pyyntikertoja ja muuta, luotetaan siihen
riistanhoitoyhdistyksen ammattilaisen tai sanotaan aktiivisen harrastajan,
mikä siellä varmasti hallinnossa on, antamaan
todistukseen. Asetusluonnos kun nähtiin, niin siellä oli
monenlaisia aika monimutkaisiakin pohdintoja, mitä se käytännössä tarkoittaa.
Me yksiselitteisesti totesimme vain, että riistanhoitoyhdistyksen
todistus riittää eikä mitään
muuta selvitystä tarvita.
Vielä selvyyden vuoksi: ilma-aseet eivät tarvitse
siis aselupaa jatkossakaan, ja tämä on täysin
selvä asia. Ne eivät täytä luvan
edellyttämiä perusteita, ja niissä ei
tarvita lupaa. Tämä pitää sanoa
suoraan.
Sitten ed. Kyllöselle: Sivulla 8 on tämä nuorten
pääluvan saannin maksun helpottaminen, joka on
siellä valiokunnan kantana todettu. Ja vielä se
yleishavainto, että tietäen sen, että näissä asetukset
ovat nyt tärkeitä, kirjasimme, että valiokunta
edellyttää, että asetuksen laadinnassa erityisen
tarkasti huomioidaan valiokunnan perustelut. Elikkä tällä tavalla
halusimme sen kannan, mikä mietinnössä on,
näkyvän myös asetuksessa. Totta kai tulemme
sitä seuraamaan ja ampuma-aselain kakkosvaiheessa sitten
arvioimme vielä tätä tilannetta ja katsomme
senkin hyvin huolellisella tavalla.
Pentti Oinonen /ps:
Arvoisa puhemies! Olisin mielelläni vielä palannut
tuohon äskeiseen ed. Rantakankaan antamaan asiaan. Minulla
tällainen kysymys heräsi näin aktiivimetsästäjänä, kuinka
minä annan tietoa riistanhoitopiirille siitä,
kuinka monta supia tai kettua minä olen metsästänyt.
Riittääkö se, että minä suullisesti
riistanhoitopiirille ilmoitan sen, että minä nyt
olen ampunut ehkä tai saanut jonkun 20 minkkiä tai supia,
vai pitääkö minun kerätä niille
todistusaineistoksi häntä tai hammas, vai mitenkä tämä tapahtuu
tämä ilmoittaminen niille?
Antti Rantakangas /kesk:
Puhemies! Toivottavasti ed. Pentti Oinonen tietää,
että riistanhoitopiiri on eri asia kuin riistanhoitoyhdistys. Riistanhoitoyhdistys
on paikkakuntakohtainen yhdistys, ja riistanhoitopiiri on taas vähintään maakuntatasoinen
toimija tai laajempikin. Nyt tässä puhutaan sen
paikkakunnan riistanhoitoyhdistyksen antamasta todistuksesta. Kuten
sanoin, me luotamme siihen, että riistanhoitoyhdistyksen
edustaja luottaa metsästäjään
ja tuntee häntä riittävällä tavalla,
että tämä todistus voidaan antaa. Me
siis halusimme vähemmän byrokraattisen järjestelmän,
ja uskon, että tässä järkevät
ratkaisut ja käytännöt kyllä saadaan
aikaan.
Pentti Oinonen /ps:
Rouva puhemies! Kenties surkuhupaisin hallituksen lakiesityksen
pykälä on ampuma-aseen toimintakyvyttömäksi
tekeminen ja siihen liitetty aseen vaurioittamisen kieltäminen.
Kerroin ensimmäisessä käsittelyssä kuvitteellisen
mutta mahdollisen esimerkin tarinalla, jossa metsästäjä päättää ylittää metsässä mäennyppylän
sen kiertämisen sijaan, mutta liukastuu ja aseen piippu
vaurioituu tämän takia. Nyt haluaisinkin sanoa,
että on tosi hieno asia, että valiokunnan puheenjohtaja
Rantakangas on täällä vastaamassa, kun
ministeriä ei näy paikalla. Kysyisin, katsotaanko
liukastuminen törkeäksi huolimattomuudeksi lakiehdotuksen
103 §:n perusteella, jos metsästäjällä olisi
ollut mahdollisuus kiertää se liukas mäki
mutta aikaa säästääkseen hän
päätti sen ylittää aseen piipulle
surullisin seurauksin.
Antti Rantakangas /kesk:
Puhemies! Tähän ei varmaankaan olisi tarvinnut
vastatakaan. Kyllä maalaisjärki ja kaupunkilaisjärki
sanovat, että ei tietenkään tällainen
esimerkki ole muuta kuin tämmöinen hypoteettinen
teoreettinen esimerkki. Saahan niitä esittää,
mutta ei näin tule käymään.
Keskustelu päättyi.