3) Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ammatillisesta peruskoulutuksesta
annetun lain, ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain 11 §:n,
opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 25 §:n
ja opintotukilain 7 §:n muuttamisesta
Merja Mäkisalo-Ropponen /sd:
Arvoisa puhemies! Suomessa on 110 000 alle 30-vuotiasta nuorta
ilman toisen asteen koulutusta. He ovat suuremmassa syrjäytymisvaarassa
kuin ammatillisen koulutuksen saaneet nuoret, sillä ilman
ammattitutkintoa on nykyisin lähes mahdoton työllistyä.
Erityisen tärkeää on, ettei kukaan jää niin sanotusti
tyhjän päälle peruskoulun jälkeen
vaan jokaiselle nuorelle löytyy oma opiskelupaikka. Tämä lakiesitys
tuo keinoja tämän tavoitteen saavuttamiseksi.
Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavan koulutuksen tavoitteena
on antaa valmiuksia hakeutua ammatilliseen peruskoulutukseen sekä vahvistaa
edellytyksiä suorittaa ammatillinen perustutkinto. Työhön
ja itsenäiseen elämään valmentava
koulutus olisi puolestaan suunnattu vamman tai sairauden vuoksi
erityistä tukea tarvitseville henkilöille, ja
sen tavoitteena olisi antaa opiskelijalle henkilökohtaisten
tavoitteiden ja valmiuksien mukaista opetusta ja ohjausta. Tämä valmentava
koulutus toteutettaisiin erityisopetuksena.
Arvoisa puhemies! Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava
koulutus suuntautuu ammatilliseen koulutukseen ja erottautuu näin
muista nivelvaihteen koulutuksista, kuten esimerkiksi perusopetuksen
lisäopetuksesta. Koulutuksella tulisi olla tiivis yhteys
työelämään, ja koulutuksen aikana
tulisi olla mahdollisuus suorittaa myös perustutkintoon
liittyviä opintoja.
Lakiesityksessä kuvataan hyvin ammatilliseen koulutukseen
valmentavan koulutuksen osaamistavoitteita. Niitä olisivat
esimerkiksi oppimisen vahvistaminen tiedonhankintataitoja ja elinikäisen
oppimisen taitoja lisäämällä.
Koulutukseen kuuluisi myös kieliopintoja. Tavoitteena olisi
vahvistaa myös opiskelijan itsetuntemusta ja sosiaalisia
taitoja. Koulutus sisältää myös
ammatti- ja työelämätuntemusta, kuten
työpaikkavierailuja ja työpajatoimintaa. Lisäksi
tavoitteena on tutustua erilaisiin koulutuksen toteuttamis- ja järjestämis-
ja toimintamuotoihin.
Uskon, että monen nuoren kohdalla valmentava koulutus
toimii tukevana siltana peruskoulusta ammatillisiin opintoihin.
Ensisijainen kohderyhmä on perusopetuksen päättäneet
nuoret, jotka tarvitsevat opiskelijavalmiuksiensa parantamista sekä ohjausta
että tukea koulutuksen ja ammatin valinnassa. Toisena ryhmänä ovat
eri syistä koulutuksen ulkopuolella olevat nuoret, jotka eivät
ole löytäneet paikkaansa koulutusjärjestelmässä.
Mutta pidän myös erittäin tärkeänä,
että lakiesityksessä mainitaan se, että valmentavaan
koulutukseen voivat osallistua myös ne aikuiset, jotka
tarvitsevat lisävalmiuksia ammatillisen peruskoulutuksen
suorittamiseksi.
Arvoisa puhemies! Tämä on erittäin
hyvä lakiesitys.
Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:
Seuraavaksi edustaja Peltonen — tuosta salin ulkopuolelta.
Tuula Peltonen /sd:
Arvoisa puhemies! Me todellakin odotamme sitä istuntosalin
remonttia, että saamme näitä sähköpistokkeita
vähän lisää. Tämä asettaa
omat haasteensa näitten laitteitten käytölle.
Eli tässä esityksessä ehdotetaan
muutettavaksi ammatillisesta peruskoulutuksesta annettua lakia nimenomaan
tämän valmentavan koulutuksen osalta sekä työhön
ja itsenäiseen elämään valmentavaa
koulutusta koskevien säännösten osalta.
Ja nämä kokonaisuudet otetaan käyttöön syksyllä 2015.
Valmentava koulutus ammatillisessa peruskoulutuksessa olisi
oma koulutuskokonaisuus, johon yhdistetään nykyiset,
eri kohderyhmille suunnatut ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavat
ja valmentavat koulutukset sekä kotitalousopetus. Yhden
lukuvuoden mittainen tutkintoon johtamaton koulutuskokonaisuus on
tarkoitettu ensisijaisesti vailla toisen asteen tutkintoa oleville
perusopetuksen päättäneille nuorille. Koulutuksen
tavoitteena olisi antaa valmiuksia hakeutua ammatilliseen peruskoulutukseen
sekä vahvistaa edellytyksiä suorittaa ammatillinen
perustutkinto.
Työhön ja itsenäiseen elämään
valmentava koulutus olisi vamman tai sairauden vuoksi erityistä tukea
tarvitseville suunnattu koulutuskokonaisuus, jonka tavoitteena olisi
antaa opiskelijalle henkilökohtaisten tavoitteiden tai
valmiuksien mukaista opetusta ja ohjausta. Koulutuskokonaisuus vastaa
nykymuotoista vaikeimmin vammaisille opiskelijoille järjestettävää valmentavaa
ja kuntouttavaa opetusta ja ohjausta.
Arvoisa puhemies! Esitys tukee hyvin nuorten työllisyyden
edistämistä ja syrjäytymisen ehkäisyä.
Toisin sanoen esitys edistää nuorisotakuun toteuttamista.
Nuorisotakuun osana on koulutustakuu, jossa kiinnitetään
erityistä huomiota perusopetuksen päättävien
nuorten tilanteeseen, ja koulutustakuun tavoitteena on taata jokaiselle peruskoulun
päättäneelle koulutuspaikka lukiossa,
ammatillisessa oppilaitoksessa, oppisopimuksessa, työpajassa,
kuntoutuksessa tai muulla tavoin. Valmistavilla ja valmentavilla
koulutuksilla onkin tärkeä merkitys koulutustakuun
toteuttamisessa.
Esityksessä parannetaan myös nuorten maahanmuuttajien
ja vammaisten mahdollisuuksia osallistua oppisopimuskoulutukseen,
kuten 2011 hallitusohjelmassa on sovittu. Ja tämä esitys
on myös eräs osa 29.11.2013 hyväksytyn
rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta. Hallituksen päätöksen
mukaan ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavat ja valmentavat
koulutukset sekä kotitalousopetus on tarkoitus yhdistää kokonaisuudeksi.
Hallitusohjelmassa, opetus- ja kulttuuriministeriön
kehittämissuunnitelmassa sekä rakennepoliittisessa
ohjelmassa esitettyjen kirjausten mukaisesti opetus- ja kulttuuriministeriön
ja Opetushallituksen yhteistyönä on selvitetty
valmistavien ja valmentavien koulutuksien yhteensovittamiseksi tarvittavia
toimenpiteitä. Meillä on ollut käytännössä tämmöistä valmistavaa
koulutusta myös ammatillisen koulutuksen puolella, mutta
on tietenkin hyvä, että näitä toimenpiteitä nivotaan
yhteen ja saadaan helpommin hallittava ja myös opiskelijoille
helpommin ymmärrettävä kokonaisuus. Tässä hallituksen
esityksessä esitetyt ehdotukset perustuvat nimenomaan tähän
selvitystyöhön.
Arvoisa puhemies! Vielä lopuksi on hyvä todeta,
että on tärkeää, että nuorten
ja heidän koulutuksensa eteen tehdään
kaikki voitava, sillä mikään ei tule
yhteiskunnalle niin kalliiksi kuin syrjäytynyt lapsi tai
nuori.
Suna Kymäläinen /sd:
Arvoisa herra puhemies! Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
ammatillisesta peruskoulutuksesta annettua lakia siten, että lakiin
lisättäisiin ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavaa
koulutusta sekä työhön ja itsenäiseen
elämään valmentavaa koulutusta koskevat
säännökset.
Työhön ja itsenäiseen elämään
valmentava koulutus olisi vamman tai sairauden vuoksi erityistä tukea
tarvitseville suunnattu koulutuskokonaisuus, jonka tavoitteena olisi
antaa opiskelijalle henkilökohtaisten tavoitteiden tai
valmiuksien mukaista opetusta ja ohjausta. Koulutuskokonaisuus vastaisi
paremmin nykymuotoista vaikeimmin vammaisille opiskelijoille järjestettävää valmentavaa
ja kuntouttavaa opetusta ja ohjausta.
Arvoisa herra puhemies! Yhä enemmän lasten
ja nuorten kanssa etulinjassa työtä tekevät törmäävät
tilanteisiin, joissa koulutuksen keinovalikoimat eivät
riitä. Tässä hallitus on nyt ollut hereillä.
Haluan vielä tuoda esimerkin surullisesta todellisuudesta,
sillä valitettavasti lisääntyvässä määrin
vammaisuutta aiheutetaan myös itse. Tieto siitä,
että huumeiden käyttö on turvallista
tai että kannabiksen kokeilu on harmitonta, on täysin
väärä, mutta valitettavasti uppoaa kuitenkin tiettyyn
osaan nuoriamme. Tämä väärä tieto
on ilmeisen tehokkaan alakulttuurimarkkinoinnin tulosta. Yhteiskuntamme
pitää huolen heikoimmistaankin, ja siksi väärän
tiedon korjaamista ja muun muassa päihde- ja huumausainevalistuksen
tärkeyttä on yhä korostettava, jotta
voisimme tältä osin ennaltaehkäistä erityisen
tuen tarpeen kasvua. Toivon, että sivistysvaliokunta ottaa
myös tämän asian huomioon käsittelyssään.
Keskustelu päättyi.