Ilkka Taipale /sd:
Arvoisa puhemies! Hallitus on ilmaissut pyrkivänsä työttömyyden
kovan ytimen murtamiseen. Tällä hetkellä ei
yksikään eduskuntaryhmä, puolue, niiden
nais- tai nuorisojärjestö ole palkannut juuri
yhtään pitkäaikaistyötöntä,
ei ainakaan omani. Jopa sairaalat välttävät
pitkäaikaistyöttömien ja vammaisten palkkaamista.
Jos näin on, miten oletetaan jonkun muun heitä palkkaavan?
Kysynkin näytteeksi sopivalta joukolta ministereitä:
Montako pitkäaikaistyötöntä edes
kukin ministeriö pääkonttoriinsa on palkannut,
sanotaan, tämän hallituksen aikana tai edeltäneen
hallituksen aikana, esimerkiksi valtioneuvoston kanslia, valtiovarainministeriö,
sosiaali- ja terveysministeriö, maatalousministeriö,
ulkoministeriö, oikeusministeriö, kauppa- ja teollisuusministeriö, työvoimaministeriö
tai
sisäministeriö ja siellä perällä vielä puolustusministeriö ja
kauppa- ja teollisuusministeriö? Eikä mitään
teoreettisia selostuksia, vaan lukumääriä!
Ensimmäinen varapuhemies:
Harvinaisen monta kysymystä, mutta voiko joku ministereistä vastata
koostetusti?
Työministeri Tarja Filatov
Arvoisa puhemies! Luulen, että kenelläkään
ministereistä ei ole absoluuttisia lukuja tässä esittää,
mutta (Ed. Taipale: Ne ovat nolla!) — ne eivät
ole aivan nolla — kyllä sieltä löytyy
tuloksia, joissa ihmiset ovat pitkäaikaistyöttöminä ministeriöiden
tai niiden alaisen hallinnon palveluksessa. Esimerkiksi valtion
tukityöllistämisellä työllistetään
pitkäaikaistyöttömiä, ja silloin
he ovat kokonaan valtion palveluksessa olevia, ja se, mikä on
instanssi, vaihtelee. Nämä luvut varmaan voidaan
selvittää ja toimittaa ed. Taipaleelle. Esimerkiksi puolueiden
ei ole ollut aiemmin mahdollista palkata pitkäaikaistyötöntä työllistämistuella,
mutta nykyisin se on mahdollista ja sitäkin on alkanut
tapahtua, mutta ei kovin paljoa.
Ilkka Taipale /sd:
Arvoisa puhemies! Kysyin ministeriöiltä, enkä saanut
vastausta. Jokaisella on alaisenaan erilaisia metsä- ja
vesipiirejä ja armeijoita jne., jotka eivät muuten
ota b-miehiäkään enää töihin,
vaikka pitäisi. Sven Tuuva oli kunnon b-mies, tykinruokaa,
ja sellaisiakaan ei oteta. Mutta nyt olisin vaan vielä kysäissyt
esimerkiksi työministeriltä:
Onko hänen johtamassaan sos.dem. naisliitossa palkattu
pitkäaikaistyöttömiä? Niitä muuten voi
palkata ilman valtion tukea. Niitä voi ottaa ihan tuosta
kentältä vaan töihin. (Naurua) Tai onko
joku muu mahdollisesti palkannut itse hallitsemaansa virastoon?
Miten te odotatte, että yksityiset palkkaisivat, jos me
emme palkkaa?
Työministeri Tarja Filatov
Arvoisa puhemies! Sosialidemokraattisten naisten toimet eivät
varmasti kuulu eduskuntasaliin, mutta voin sanoa, että siellä ei
ole palkattu pitkäaikaistyöttömiä,
mutta sen sijaan työministeriössä on.
Itse asiassa ministeriön alaisissa työvoimatoimistoissa
tätä tukea on käytetty hieman liikaakin,
eikä ole kovin sopivaa, että syödään
kuormasta, vaan sitä pitäisi pyrkiä suuntaamaan
enemmänkin muualle.
Arto Satonen /kok:
Arvoisa puhemies! Ed. Taipale otti — ja hänelle
tyypillisesti värikkäällä tavalla — esille
sinänsä varsin tärkeän asian. Kävi
ilmi, että sosiaalisia yrityksiä on perustettu ainoastaan
11, ja niidenhän piti keskeisesti vaikuttaa juuri tähän
asiaan eli helpottaa työttömien kovan ytimen palkkaamista.
Kysynkin työministeriltä:
Mitä aiotte tehdä, että sosiaaliset
yritykset jatkossa menestyisivät paremmin ja jotta ne voisivat
jatkossa entistä enemmän palkata nimenomaan sitä työväkeä,
jonka on vaikea työllistyä tavallisiin yrityksiin?
Työministeri Tarja Filatov
Arvoisa puhemies! Itse asiassa minusta se 11 ei ole "ainoastaan",
kun ottaa huomioon, että laki on ollut voimassa tämän
vuoden alusta. Useimmiten, kun tulee uutta lainsäädäntöä,
ensimmäinen vuosi menee siihen, että asianomaiset
tietävät sen olemassaolosta. Mutta esimerkiksi
Equal-hankkeiden kautta, vaikka niiden rahoituksesta ei ole vielä aivan
loppuun asti päätetty, näyttäisi
lähtevän liikkeelle hyvin paljon sosiaalisia yrityksiä.
Voisin sanoa, että melkein jokaisella seutukunnalla, jossa
olen liikkunut, on ollut suunnitelmissa jonkinlaisen sosiaalisen
yrityksen perustaminen. Mutta nämä taustat tulevat
enemmänkin julkiselta puolelta. Iso haaste on siinä,
miten saadaan myös jo olemassa olevat normaalit yritykset,
jotka toimivat kovilla kilpailluilla markkinoilla, käyttämään
tätä lakia ja sen suomia tukia hyväksensä.
Päivi Räsänen /kd:
Arvoisa puhemies! En kysy mitään, mutta haluan
ed. Taipaleelle kertoa, että kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä teki
tänään päätöksen
palkata pitkäaikaistyöttömän
ryhmän palvelukseen ilman mitään erillistä valtion
tukea. (Ed. Taipale: Tiesitte minun kysymyksestäni etukäteen!) — Ei
tiedetty. (Naurua)
Anne Huotari /vas:
Arvoisa puhemies! Minä olen myöskin palkannut
avustajan jo muutama vuosi sitten, ja hän oli työttömänä silloin.
Pitkäaikaistyöttömiä tosiaankaan
ei palkata riittävästi, ei kuntiin eikä valtiollekaan
tai mihinkään muuhunkaan puhumattakaan avoimesta
sektorista, eli heidän on hyvin vaikea työllistyä.
Niinpä tästä johtopäätöksenä työministeriö onkin
asettanut työryhmän, joka pohtii työmarkkinatuen määräaikaistamista,
ikään kuin työttömyys olisi näiden
työttömien oma vika. Kysynkin:
Miksi pohditaan työmarkkinatuen määräaikaistamista?
Eikö olisi päinvastoin mietittävä sitä,
että työttömille tulisi oikeus palkkatyöhön määrätyn
työttömyyden jälkeen?
Työministeri Tarja Filatov
Arvoisa puhemies! Ed. Huotari lukee hieman kuin piru Raamattua
tuota työryhmän toimeksiantoa, koska sen tarkoitus
nimenomaan on se, että me loisimme mekanismin, jolla tietyn
jakson jälkeen turvattaisiin se, että ihmisille
on tarjolla erilaisia aktiivisia vaihtoehtoja. Järjestelmä ei
tietenkään voi toimia niin, että tarjontaa
ei ole, mutta tuki päättyy.
Eero Akaan-Penttilä /kok:
Arvoisa puhemies! Minulla on semmoinen käsitys, en
tiedä, pitääkö se enää paikkaansa,
että vakuutusoikeudessa on pitkään ollut
periaate, että siellä on tietty määrä vammaisia
henkilöitä töissä. Kyseinen rakennuskin
on esteettömyysmielessä rakennettu semmoiseksi,
että siellä voi liikkua hyvin rauhallisesti pyörätuolilla.
Tätä kautta kyllä vähän ihmettelen
tätä meidän keskustelumme tasoa. Tässä on
semmoinen vitsikäs nauru mukana. Minusta tämä on
erittäin vakava asia, vammaisten työllistäminen
oikealla tavalla. Pyytäisin pääministeriä vastaamaan:
Olisiko mahdollista, että hallitus jonkinlaisen projektin
tai sisäisen käskytyksen kautta katsoisi, miten
eri ministeriöissä ehkä olisi mahdollisuuksia
tietynlaisia vammaisia ihmisiä ottaa kuitenkin töihin?
Heidän joukossaan on erittäin työkelpoista
ja kokenutta väkeä myöskin. Se olisi erittäin
hyvä esimerkki meidän yhteiskunnallemme.
Pääministeri Matti Vanhanen
Arvoisa puhemies! Ensin mielestäni kukaan ei ole nauranut ed.
Taipaleen kysymykselle. Minusta se kolkutti aivan oikealla tavalla
omaatuntoa kaikkien kohdalla. On aihetta tarkkaan myös
julkisen vallan puolella niissä tehtävissä,
joissa kukin toimii, katsoa, millä tavalla pitkäaikaistyöttömiä on työllistetty
oman päätösvallan piirissä olevissa asioissa.
Arvelisin ed. Akaan-Penttilän kysymykseen liittyen,
että varmastikin valtionhallinnossa vammaisten palkkaamista
on harjoitettu tehtäviin, joihin he sopeutuvat kykyjensä puolesta.
Katsotaan, ellei tästä aiheesta ole täsmällistä kuvaa hallinnolla,
niin harkitaan, pitäisikö sitä selvittää vielä.
Saara Karhu /sd:
Arvoisa puhemies! Lasten ja varhaisnuorten järjestö Nuoret
Kotkat on jo vuosien ajan mittavasti työllistänyt
pitkäaikaistyöttömiä pienten
koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan. Se
on tapahtunut hyvässä yhteistyössä työministeriön
kanssa. Ministeri Filatov tuntee tämän järjestelmän
erinomaisen hyvin, joten kysynkin häneltä: Olisiko
tämän tyyppinen toiminta, mitä Nuoret
Kotkat harjoittavat, jollain tavalla laajennettavissa?
Työministeri Tarja Filatov
Arvoisa puhemies! Itse asiassa meillä on monia varhaisnuorisojärjestöjä,
jotka ovat huolehtineet iltapäivätoiminnasta ja
sitä kautta työllistäneet pitkään
työttömänä olleita ihmisiä.
Nyt kun pienten koululaisten iltapäivähoidosta
on tullut laki, niin me olemme erityisesti yhteensovittaneet näitä järjestelmiä siten,
että jos kunta saa valtionosuutta, se ei sulkisi pois sitä,
etteivätkö työllistämisprojektit
voisi olla mukana tuottamassa näitä palveluita.
Mielestäni se on tuottanut hyviä tuloksia, koska
aika suuri osa näistä ihmisistä on osallistunut koulutukseen
ja on sitä kautta myös työllistynyt tuon
tuen jälkeen.
Raimo Vistbacka /ps:
Arvoisa herra puhemies! Pitkäaikaistyöttömiin
voidaan mielestäni verrata myös sellaisia henkilöitä,
jotka ovat niin sanotusti osittain työrajoitteisia, eli
työkyvyttömyysprosentti on jotakin 50. Heidän
osaltaan on hyvin vaikea saada pysyvää työsuhdetta.
Olisin kysynyt asianomaiselta ministeriltä, olisiko mitään
mahdollisuuksia sellaiseen järjestelmään, jossa
työnantajaa jollakin tavoin hyvitettäisiin siitä,
että hän ottaa työhön tällaisen
henkilön, joka on osittain työrajoitteinen, haluaa
tehdä töitä, mutta jonka työnopeus
monta kertaa on hieman toista kuin ihan terveellä. Heillä olisi
halu tehdä töitä, mutta työnantaja
katsoo, ettei voi ottaa sen johdosta, että on tällainen
osittainen rajoitteisuus.
Työministeri Tarja Filatov
Arvoisa puhemies! Meillä on tehty tätä selvittelytyötä,
miten tavallaan sosiaalisen lainsäädännön
perusperiaatetta voitaisiin laajentaa muihinkin yrityksiin, mutta
on ollut hieman vaikea määritellä sitä, mikä on
sellainen vajaakuntoisuus, joka aiheuttaa tuottavuuden aleneman,
koska meillä valtaosa vajaakuntoisista ihmisistä työllistyy
avoimille työmarkkinoille, itse asiassa, jos oikein muistan,
noin nelisenkymmentä prosenttia ilman minkäänlaisia
tukia. On paljon kiinni siitä, mikä tuo vamma
on suhteessa tehtyyn työtehtävään.
Tätä työtä yritetään
tehdä nyt esimerkiksi Equal-hankkeiden kautta, että löydettäisiin
sellaisia pelisääntöjä, millä tämä järjestelmä voisi
toimia.
Sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre
Arvoisa puhemies! Sosiaalisten yritysten kohdallahan tässä nyt
juuri tuetaan työnantajaa tietyllä tavalla vajaakuntoisten
ihmisten työllistämisessä. Minusta siinä me
saamme nyt kokemusta ja käytäntöä.
Meistä jokainen tietää, että vajaakuntoisuuden
määritelmä voi olla hyvin monenlainen.
Meistä aika moni työelämässä oleva
voi olla monella tavalla vajaa. Mikä on sitten tällainen
normaali työntekijä?
Tulevaisuudessa tämän suomalainen yhteiskunta
tarvitsee jokaisen työpanoksen, sen, mitä jokainen
osaa. Siinä jotkut liikuntaesteet ja tämän
tyyppiset asiat ovat asioita, jotka pitää vaan tehdä työelämässä sellaisiksi,
että jokainen voi osallistua. Nyt tässä ylimenovaiheessa
me joudumme varmasti sosiaalisten yritysten tapaan tukemaan näitä ihmisiä työllistymisessä
ja
sillä tavalla saamaan kokemuksia siitä, miten
järjestelmää voitaisiin kehittää.
Suora tuki on aina hieman ongelmallinen. Sitä ei ihan nopeasti
voi laajentaa.