Heidi Hautala /vihr:
Arvoisa puhemies! Ympäristöministeri Enestam
on osallistunut tällä viikolla Rovaniemellä pidettyyn
Barentsin euroarktiseen neuvostoon, ja siellä on tiettävästi
keskusteltu Venäjän ja Kuolan niemimaan ydinjäteongelmista.
Erityisesti Venäjän edustajat ovat antaneet ilmeisen
rauhoittavia tietoja siitä, että nämä lukuisat
eri sukellusveneisiin jätetyt reaktorit olisivat jotenkin
niin sanotusti neutraloituja, että niistä ei olisi
enää vaaraa. Ympäristöministeri Enestam
on kuitenkin varmaankin aiheesta epäillyt, että näin
ei olisi tapahtunut.
Voisiko ministeri Enestam vähän kertoa, mikä tämä tilanne
siellä Kuolan niemimaalla näiden ydinjätteiden
ja käytettyjen ydinpolttoaineiden suhteen on ja mitkä ovat
teidän suunnitelmanne tämän ilmeisen
mittavan ympäristö- ja terveysongelman ratkaisemiseksi.
Ympäristöministeri Jan-Erik Enestam
Arvoisa herra puhemies! Itse Barentsin euroarktisessa kokouksessa
tästä asiasta ei keskusteltu ollenkaan, vaan lehdistötilaisuudessa
kollega sai kysymyksen, johon hän vastasi suurin piirtein näin,
että tilanne hänen käsityksensä mukaan
on hallinnassa. Minä en kommentoinut tätä mitenkään,
koska tällä hetkellä minulla ei ole riittävästi
tietoa koko asiasta enkä ole tämän päivän
aikana vielä ehtinyt sitä myöskään
saada. Mutta tiedän, että tässä yhteistyössä yksi
painopistealue on hoitaa tämä asia ja tähän
on panostettu erittäinkin paljon. Yleensä ongelma
on ollut, sikäli kuin tätä ydinjätettä on
pystytty hoitamaan, välivarastoissa, ja en ole ihan varma,
onko se tällä hetkellä niin hyvin hoidettu
kuin pitäisi, mutta asia on omalta osaltani selvityksessä.
Heidi Hautala /vihr:
Arvoisa puhemies! On erittäin hyvä, että ympäristöministeri
selvittää tätä asiaa, koska
tällaiseen rauhallisuuteen ei varmaankaan ole nyt aihetta.
Kysyisinkin:
Mitkä nyt olisivat nämä tärkeimmät
kanavat, jotka Suomella ja Suomen hallituksella ja ympäristöministeriöllä olisivat
käytössään tässä asiassa,
ja aiotaanko tämä ydinjäteongelma nostaa joillakin
kansainvälisillä foorumeilla lähiaikoina ihan
virallisesti esiin? Nythän kävi ilmi, että tämä on
todella tullut vähän noin tiskin alta lehdistötilaisuudessa
puheeksi, ja parempi sekin kuin ei mitään.
Ympäristöministeri Jan-Erik Enestam
Arvoisa herra puhemies! On tietenkin vähän
ennenaikaista sanoa, ennen kuin selvitys on saatu, mihin toimenpiteisiin
on pakko ryhtyä, mutta tiedän, että esimerkiksi
Nefcon toimesta tähän on panostettu erittäin
paljon ja pohjoismainen yhteistyö tässä toimii
hyvin. Jos syytä on sitten nostaa asiaa laajemminkin keskusteluun,
niin olen siihenkin valmis.
Astrid Thors /r:
Värderade talman! Värderade ministrar! Den
här frågan har redan under ett flertal år
varit aktuell, till exempel inom ramen för Ebrd och den
nordliga dimensionen. Egentligen vill jag ställa en fråga
till finansministern:
Har ni i era diskussioner med de europeiska finansieringsinstitutionerna
efterlyst en sådan här master plan, där
man skull slå fast var lagringen skall ske och enligt vilka
principer och vilken instans skall vara den auktoriserade organisationen?
Monta vuotta on jo pohjoisen ulottuvuuden piirissä keskusteltu
siitä, että puuttuu tällainen master
plan tämän jätteen osalta. Suomi on pohjoisessa
ulottuvuudessa ehkä kiinnittänyt enemmän
Pietariin huomiota, norjalaiset taas tähän ydinjätteeseen,
ja on pyydetty tällaista master plania.
Onko valtiovarainministeriö valmis ollessaan yhteydessä näihin
eurooppalaisiin rahoituslaitoksiin ottamaan tätä esiin
ja vaatimaan tällaista master plania?
Valtiovarainministeri Eero Heinäluoma
Arvoisa puhemies! Sinä aikana, kun olen valtiovarainministerin
tehtävää hoitanut, tämä asia
ei ole ollut esillä. Voi kuitenkin sanoa, että pohjoisen
ulottuvuuden edistäminen kuuluu koko hallituksen työn
painopisteisiin ja olemme johdonmukaisesti tehneet työtä myös
sen puolesta, että Euroopan investointipankki omassa rahoituskehyksessään
käyttää riittävästi
rahaa pohjoisen ulottuvuuden eri toimintaohjelmien rahoittamiseen.
Tarkoituksenani on aivan lähiaikoina tavata Euroopan investointipankin
johtoa puhuakseni koko investointipankin toiminnasta ja siihen liittyvistä työn
painopisteistä. Muutoinhan nämä investointipankkiin
liittyvät asiat ovat varsinaisesti ministeri Wideroosin
vastuulla.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Heidi Hautalan kysymys käsittelee
lähialueella olevaa ydinjäteongelmaa. Kysyisin Sosnovyi
Borista arvoisalta ministeriltä. Nyt pitkään
on ollut tietoja siitä, että Venäjä valmistautuu
ydinjätteen vastaanottamiseen Suomenlahden etelärannalla
Sosnovyi Borin alueella ja siellä olisi välivarastoja.
Mahdollisesti sitten jatkokäsittely tapahtuisi muualla.
Kuitenkin tieto valmiudesta Venäjän suunnalla
tähän vastaanottoon on ollut aika pitkään
keskustelussa. Kysyisin arvoisalta ministeriltä: Onko teillä tästä asiasta
tietoa?
Ympäristöministeri Jan-Erik Enestam
Arvoisa puhemies! Ollessani lähialueministerinä kävin
Sosnovyi Borissa suomalaisten asiantuntijoitten kanssa. Heidän
arvionsa silloin oli se, että itse laitosreaktori on tällä hetkellä niin
turvallinen kuin tuon kaltainen reaktori ylipäätänsä voi olla
ja niitä standardeja, mitä myöskin Suomessa edellytetään,
sovelletaan. Silloin todettiin, että välivarastointi
on edelleen ongelmallista. Nyt eilisen keskustelun jälkeen
liittyen ydinsukellusveneisiin olen pyytänyt myöskin
tältä osin lisää selvitystä,
mitä minulla ei vielä ole.
Markku Laukkanen /kesk:
Arvoisa puhemies! Tämä alkuperäinen
kysymyshän oli erittäin tärkeä ja
erittäin vakava. Sehän tarkoittaa sitä,
että Kuolan niemimaa on käytännössä Suomen
lähialuetta ja siellä on todennettavissa oleva ydinjäteongelma,
joka pitää mahdollisimman nopealla tavalla ratkaista.
Kun me tiedämme vielä Venäjän
tavan suhtautua aikamoisella välinpitämättömyydellä tämänkin
mittaluokan ongelmiin, se on monessa paikassa nähty, niin
on täysin selvää, ministeri Enestam,
että nyt tarvitaan hyvin monenlaisia toimia mielestäni
niin EU-tasolla — te vastaatte myös pohjoismaisesta
yhteistyöstä — kuin kenties pohjoismaisena
yhteisesiintymisenä, mikä koskee myös
Norjaa, muita Pohjoismaita, jotta tähän saadaan
varmuus ja vastaus, että ryhdytään todella
toimiin.
Kysynkin vielä, ministeri Enestam, paitsi sitä, miten
aiotte nyt jatkaa, myös sitä, onko Venäjän ja
Suomen ja sen kautta Venäjän ja EU:n välillä tällainen
neuvottelumekanismi olemassa, sellainen elin, jonka puitteissa tällaista
nopeata reaktiota tämän kaltaisiin syntyneisiin
ongelmatilanteisiin (Puhemies koputtaa) voidaan käyttää.
Ympäristöministeri Jan-Erik Enestam
Arvoisa puhemies! Ehkä on syytä kuitenkin
todeta, että nimenomaan tämän Barentsin
euroarktisen yhteistyön puitteissa on jo ryhdytty toimenpiteisiin
näitten hot spot -kartoitusten myötä ja erityisesti
pohjoismainen instituutio Nefco on tähän panostanut
ja bilateraaliyhteistyössä meillä on
mahdollisuus näihin asioihin vaikuttaa.
Tavoitteena on nyt järjestää EU:n
ja Venäjän yhteistyön puitteissa ympäristöministeritapaaminen
mahdollisesti jo Itävallan puheenjohtajuuskauden aikana,
jolloin laajemmin näistä asioista voitaisiin keskustella.
Tällainen hanke on valmisteilla, ja tähän
on Venäjän taholta suhtauduttu myönteisesti.
Tämä on yksi tapa edetä.
Ilkka Taipale /sd:
Arvoisa puhemies! Valtiovarainministeri juuri toi koko tämän
pohjoisen ulottuvuuden esiin. Kiinnitän yhteen asiaan huomion
ja kysyisinkin ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Mari Kiviniemeltä:
Kun lähialuerahoja ei saa käyttää Suomessa pohjoisen
ulottuvuuden ja lähialuetyön hyväksi toisin
kuin kehitysyhteistyövaroja ja kehitysyhteistyötiedotusvaroja,
niin tämä estää tavattomasti
kenttätason yhteistoiminnan Kaliningradista Arkangeliin.
Tunnen tämän erittäin hyvin sekä nahoissani
että lompakossani ollessani ainoan Suomen Itämerikeskuksen
puheenjohtaja. Toivoisinkin, että näitä lähialuerahoja
hiukan valutettaisiin tänne kansalaisjärjestöpuolelle
ja Suomessa käytettäväksi, jotta voimme
kutsua erilaisia tulevia yhteistoimintatahoja tännekin. Mitä mieltä te
olette?
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Mari Kiviniemi
Arvoisa puhemies! Tietenkin, kun puhutaan näistä lähialueyhteistyörahoista
ja kehitysyhteistyövaroista, niin puhutaan ihan eri kokoluokan
summista. Tiedän tämän ongelman, tästä on
ennenkin ollut ed. Taipaleen kanssa puhetta, mutta meillä ei
ministeriössä ole suunnitteilla muutoksia tähän
nykykäytäntöön.
Simo Rundgren /kesk:
Arvoisa puhemies! Rovaniemen Barents-kokoukseen päättyi
Suomen kaksivuotinen puheenjohtajuuskausi. Kun nyt on asia noussut
täällä keskusteluun, niin kysyn ministeri
Enestamilta, kun tämähän on hyvä foorumi
kiteyttää: Mitkä olivat Suomen mielestäni
hyvin hoidetun puheenjohtajuuskauden tulokset, ja onko mahdollisesti
odotettavissa, että nämä teemat jatkuvat
sitten uuden puheenjohtajuuskauden aikana?
Ympäristöministeri Jan-Erik Enestam
Arvoisa puhemies! Tuolla kollega Trutnevhan vakuutti, että tällä valitulla
linjalla on hyvä jatkaa. Ongelmat ovat vielä muun
muassa näiden hot spotien osalta pitkälti ratkaisematta,
seitsemän niistä on nyt erityisselvityksessä,
ja ainakin tämän hänen vakuutuksensa
perusteella, jos siihen on luottamista, levollisin mielin voi lähteä siitä,
että meidän alulle panemamme hyvä työ siellä jatkuu.
Meillä on tietenkin tässä yhteinen vastuu
ja yhteinen intressi kannustaa venäläisiä jatkamaan
tätä työtä.
Miapetra Kumpula-Natri /sd:
Arvoisa puhemies! Vielä mielelläni kuulisin
hallitukselta terveisiä, ehkä ulkoministeriön
puolelta, mitä pohjoiselle ulottuvuudelle kuuluu, kun eduskunta
teki suuren, suuren työn keväällä,
aktiivisesti lausui, suuri valiokunta kokosi yhteen eri valiokuntien
käsityksiä ja kannusti hallitusta jatkamaan. Nyt
kun käsittelimme muun muassa budjettia, niin kävimme
aika tarkkaan tuota kirjaa läpi ja sieltä tätä sanaakaan
ei vielä löydy, vaan nämä hankerahat
tulevat eri momenteilta. Ja kun sitten ympäristöpuolella
viitataan lähialuetyörahoihin, niin myös
sieltä on vedetty rahatasoa alemmaksi.
Kun kuuntelemme sitten viestejä kentällä toimijoilta,
niin semmoista tietoa on saatu, että nyt on käynnissä uusi
rahoituksen kerääminen, jossa Suomen pitäisi
aktiivisesti näyttää myös esimerkkiä,
koska ainakin tämän talon saamien tietojen mukaan
tämä vipuefektivaikutus on niin suuri ja arvokas,
että siinä Suomen kannattaisi ponnistella ja sitä myös
rahoituksellisesti jatkaa. Se kohdistuisi juuri Luoteis-Venäjään,
Kuolan niemimaalle ja ihan meidän lähellemme Itämereen.
Pääministeri Matti Vanhanen
Arvoisa puhemies! Ulkoministeri voi jatkaa sitten. Pohjoisen
ulottuvuuden toinen toimintaohjelma on tulossa päätökseen
vuoteen 2007 mennessä. Pohjoisen ulottuvuuden tähänastisessa
historiassa on myös näiden vipuvaikutusten ansiosta
saatu aikaan jo yli 2 miljardin euron arvoiset investoinnit, jotka
ovat pitkälti kohdistuneet ympäristönsuojeluun
ja myös ydinturvallisuuden parantamiseen. Eli vaikka nämä rahat
tässä rahoitusmekanismissa juuri oikeastaan tarkoituksella
hankitaan eri lähteistä, se on samalla antanut
mahdollisuuden siihen, että on pystytty juoksemaan kasaan
tällaiset hankkeet, jotka on juostu.
Suomen puheenjohtajakaudella pohjoinen ulottuvuus tulee olemaan
meidän puheenjohtajuusohjelmamme yksi selkeistä painopisteistä, jossa
tavoitteenamme on saada ratkaisuja siitä, miten näiden
toimintaohjelmien jälkeen tullaan jatkamaan vuodesta 2007
eteenpäin pohjoista ulottuvuutta, millä tavalla
mahdollisesti olisi nykyisten terveysalan ja ympäristökumppanuuksien
rinnalle löydettävissä joku kolmas kumppanuus
ja lisättävissä konkretiaa pohjoiseen
ulottuvuuteen.
Pekka Kuosmanen /kok:
Arvoisa herra puhemies! Kun EU ja Venäjä ja
Suomi neuvottelevat Venäjän ydinjätteitten
loppusijoituspaikasta, niin onko suuri vaara, että Venäjän
ydinjätteitten välivarastot siirtyvät
jatkossa Olkiluotoon maan alle?
Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen
Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti sanottuna: siihen ei ole minkäänlaisia
mahdollisuuksia.
Edustajat Suvi Lindén ja Satu Taiveaho merkitään
läsnä oleviksi.
Antero Kekkonen /sd:
Herra puhemies! Ed. Laukkanen kysyi äsken niistä mekanismeista Suomen
ja Venäjän välillä, mitkä tässä mahdollisesti
voisivat tulla kysymykseen. Mielestäni ministeri vastasi
kyllä erinomaisesti, mutta juuri tähän
kysymyksen osaan hän ei oikein ottanut kantaa. Onko olemassa
sellaista järjestelmää, jolla me voimme
operoida?
Ja sitten jatkoksi siihen: Tässähän
on myöskin kansainvälinen paine olemassa. En osaa
nyt kohdistaa tätä kenellekään
erityisesti, mutta tämä kansainvälinen
paine on ihan totista totta. Siis meihin suuntautuu katseita muualta
maailmasta nimenomaan tässä ydinjäteasiassa,
ja mikä on meidän vastauksemme maailmalle suhteestamme
Venäjään?
Ympäristöministeri Jan-Erik Enestam
Arvoisa puhemies! Ehkä ymmärsin tämän
kysymyksen pikkuisen väärin, mutta erityisesti
täällä meillä Säteilyturvakeskuksella
on vastuu ja sitä kautta on mahdollista operoida EU:n sisällä ja myöskin
sitten EU:n kautta Venäjään päin.
Jos tarve vaatii, niin asia nostetaan sitten myöskin poliittiselle
agendalle.