Pirkko Mattila /ps(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tässä on kyseessä hallituksen
esitys, jossa ehdotetaan muutettavaksi passilakia ja henkilötietojen
käsittelystä poliisitoimessa annettua lakia, ja
tämän esityksen tavoitteena on lisätä passia
hakevien asiakkaiden asioinnin sujuvuutta sähköisellä asian
vireillepanolla. Kuitenkin hakijan tulee tällöinkin
saapua henkilökohtaisesti viranomaisen luokse sähköisen
hakemuksen täydentämistä varten eli lähinnä sormenjälki-
ja nimikirjoitusnäytteiden antamista varten.
Jos hakijalle on myönnetty edellinen passi hakemusta
edeltävän 6 vuoden aikana ja hän on tuolloin
asioinut henkilökohtaisesti, hänelle voidaan esityksen
mukaan myöntää uusi passi kevennetyssä menettelyssä ilman
hakijan henkilökohtaista asiointia viranomaisen kanssa.
Edellytyksenä on lisäksi, että aiempaa
passia varten on otettu sormenjälkinäytteet ja
nimikirjoitusnäyte, ja tämä kevennetty
hakumenettely tarkoittaa 12 vuotta täyttäneitä passinhakijoita.
Tällä esityksellä arvioidaan asiakaskäyntien määrän
vähenevän arviolta jopa 300 000—350 000
kappaletta vuodessa tai jopa enemmänkin eli tällä halutaan
vapauttaa poliisin lupahallinnon henkilöstöresursseja
ja toisaalta tavoitella myöskin poliisin resurssien turvaamista.
Ulkomailla asuva Suomen kansalainen voi hakea passia Suomen
edustustolta, mutta tämä sähköinen
ja kevennetty hakemusmenettely ei ole mahdollista tässä vaiheessa
Suomen edustustoilta, koska siellä ei ole teknisiä ja
taloudellisia mahdollisuuksia ottaa käyttöön
tällaista sähköistä asiointia
johtuen siis tietojärjestelmien puutteellisuudesta tällä hetkellä.
Lisäksi saadun selvityksen mukaan käytössä olevien
järjestelmien välillä olevia yhteensopivuusongelmia
ei ole pystytty ratkaisemaan, eikä kaikilla ulkomailla oleskelevilla
suomalaisilla ole käytettävissä vahvaa
sähköistä tunnistautumisvälinettä,
mikä tarvitaan.
Kevennettyä hakua ei sovelleta myöskään haettaessa
uutta diplomaattipassia, virkapassia, merimiespassia tai ulkomaalaiselle
myönnettävää matkustusasiakirjaa.
Kuitenkin hallituksen esityksessä on ennakoitu jo, että sähköinen
asiointi ja tämä kevennetty haku voidaan tulevaisuudessa
ottaa käyttöön ehdotettua laajemmin,
ja tästä asiasta olisi siis tulevaisuudessa mahdollisuus
säätää asetuksella tämän
esityksen mukaan.
Kuitenkin tästä perustuslakivaliokunnan lausunnosta
ilmenee, että tällainen valtuus poiketa lain nimenomaisista
säännöksistä poikkeaa normikäytännöistä,
ja perustuslakivaliokunta kiinnittää huomiota
siihen, että tämmöisten asetuksenantovaltuuksien
käyttötarkoitus jää sekä ehdotettujen
säännösten että esityksen perustelujen valossa
jossain määrin epäselväksi,
ja näin ollen perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella hallintovaliokunta
ehdottaa 1. lakiehdotuksen kyseisen sähköisen
hakumenettelyn laajentamista koskevaa pykälää ja
siihen liittyviä viittauksia poistettavaksi.
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella hallintovaliokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena, ja valiokunta puoltaa 2. lakiehdotuksen
hyväksymistä muuttamattomana ja 1. lakiehdotuksen
hyväksymistä muutettuna. Tämä hallintovaliokunnan
mietintö on yksimielinen.
Kalle Jokinen /kok:
Arvoisa herra puhemies! Sähköisen asioinnin
kehittäminen ja eteenpäinvieminen on erittäin
tärkeä asia, ja erityisesti poliisin lupahallinnossa
on kehittämistä. Asiakaspalvelu paranee, kun sähköisesti
voi passihakemuksia tehdä ja viedä lupahakemuksia
eteenpäin.
Passien ja lupien myöntämiseen sisältyy
tällä hetkellä poliisihallinnossa ongelma,
joka on tämmöinen taloushallinnon ongelma. Monet
lupahallinnon pisteet ovat ruuhkautuneet, ja esimerkiksi täällä pääkaupunkiseudulla
on hyvin vaikea saada aikaa passihakemuksen jättämiseen. Se
on johtanut siihen, että täältä lähdetään
sitten lähipoliisipiireihin, esimerkiksi Päijät-Hämeen poliisilaitokseen,
josta lupakäsittelyajan saa nopeasti, ja käydään
sitten eri piireissä. Mutta ongelma tulee siitä,
että piirit maksavat omasta vuosikehyksestään
näiden lupien painamiseen liittyvät kustannukset
ja muut kustannukset, jotka aiheutuvat siitä. Pahimmassa
tapauksessa käy niin, että piirin kehyksessä sitten
joudutaan harkitsemaan vaikkapa määräaikaisten
virkapukuisten partiotehtäviä tekevien poliisien
palkkaamista sen takia, että myönnetään
lupia ja maksuja tällä menetelmällä ja
vielä niin, että ne eivät ole sen oman
poliisipiirin alueelta.
Sähköinen asiointi kun kehittyy, niin silloin päästään
näistä ongelmista eroon, eli tämä on erittäin
kannatettava esitys.
Mika Niikko /ps:
Arvoisa puhemies! Edustaja Jokinen puhui juuri asiaa, sillä ei
ole tarkoituksenmukaista, että esimerkiksi Vantaalla asuva henkilö hakee
passia Parkanon poliisiasemalta, mistä hän saa
sen huomattavasti nopeammin kuin pääkaupunkiseudulla.
Siinä mielessä uudistuksia tarvitaan. Kyllä nykyaikana
pitää tämmöiset asiakirjat saada
hyvinkin helpolla ja vaivattomalla tavalla toimitettua.
Yleiskeskustelu päättyi.