Lauri Oinonen /kesk(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Lakialoitteellani 105 haluan kiinnittää huomiota pakkolunastustilanteitten tuomiin ongelmiin maan hinnan määrittelyissä nimenomaan maata luovuttavan tahon osalta.

Aikoinaan, vuoden 1977 aikana hyväksyttyyn lainsäädäntöön asti, oli kiinteän omaisuuden pakkolunastuksessa niin sanottu korkeimman käyvän hinnan käytäntö. Tämä tarkoitti pakkolunastuksessa kauppahinnan korottamista 30 prosentilla käyvän hinnan päälle. Tarkoituksena oli turvata kiinteän omaisuuden menettäjän oikeusturva, koska ainahan on hivenen spekulatiivinen asia, miten käsite "käypä hinta" määritellään.

Tuolloin, 1970-luvun lopulla, tehtiin lainsäädäntöä, jossa pakkolunastuskohteen hinnaksi määriteltiin käypä hinta, ja tämä käyvän hinnan määrittely onkin sitten tietyllä tavalla ongelmallista, mitä se tässä yhteydessä tarkoittaa: tarkoittaako se sitä, mitä tuosta pakkolunastuksen kohteeksi olevasta kiinteistöstä saataisiin, jos se olisi vapaasti kaupan. Käytännöksi on muodostunut se, että jotta hinta määriteltäisiin matemaattisesti, on tarkkailtu kyseisen paikkakunnan mahdollisimman samantyyppisiä kauppakohteita ja laskettu toteutuneitten kauppojen hintojen keskiarvo kauppahinnaksi pakkolunastustilanteessa.

Nyt kuitenkin, niin kuin kaikki tiedämme, melko yleisesti tämä hinta tällä tavalla määriteltynä jää alle sen hinnan, mikä olisi mahdollista saada normaalissa kauppatilanteessa. Kauppahinnat, joita tilastollisesti näin voidaan mitata, ovat sikäli harhauttavia, että siellä on sukulaisten kesken tehtäviä kauppoja, sukupolvenvaihdoskauppoja tai muuten lähisukulaisten kesken tehtäviä, joissa käytetään suhteellisen alhaisen kauppahinnan perusteita, jotta lähisukulainen ei joutuisi tarpeettoman paljon toiselle lähisukulaiselle maksamaan kaupan kohteesta. Hinnat usein tämmöisessä tilanteessa saatetaan määritellä semmoisiksi, että niitä ei nyt suoranaiseksi lahjoitukseksi katsota vaan että ne vielä kauppana menevät, ja tällaisissa kaupoissa hinta on paljon alhaisempi kuin se muutoin olisi.

Samoin kunnat, vaikkapa oma kotikaupunkini, asuntopoliittisista ja elinkeinopoliittisista syistä tekevät maa-aluekauppoja alihintaan, jotta voitaisiin saada joku asuinalue käyttöön, tai jonkun muu yhdyskuntapoliittisen syyn vuoksi maata myydään halvalla. Vaikkapa Haapamäellä on hyvin edulliset tontin hinnat, jos Keuruun kaupungilta ostaa, paljon paljon alle sen, mitä ovat maan hinnat muuten, samoin Multialla, jos myyjänä on kunta.

Nämä hinnat, sitten kun keskiarvoja käydään laskemaan, vievät tuon pakkolunastustilanteissa määriteltävän laskennallisen hinnan alhaiseksi. Jokainen voi tietysti perustella, että se on toteutuneitten kauppojen keskihinta, mutta sopii kysyä, toteutuuko tässä hinnanmäärittelyssä oikeusturva sen henkilön kohdalla, jonka maaomaisuutta pakkolunastetaan.

Siksi lakialoitteellani olen esittänyt sitä, että palattaisiin siihen, mikä käytäntö aikoinaan on ollut, että määritellään ensinnä tämä käypä hinta ja sitten sitä korotetaan 30 prosentilla. Elikkä käyttöön tulisi takaisin aiemmin ollut ja mielestäni oikeusturvaa turvaava käsite "korkein käypä hinta". Jos sitä laskennallista hintaa korotettaisiin 30 prosentilla, niin olisi todennäköistä, että henkilö taikka omistaja, jonka maaomaisuutta tai kiinteää omaisuutta pakkolunastetaan, saa todennäköisemmin sen hinnan, mitä tuosta kaupassa voisi saada.

Nythän täytyy muistaa, että on kysymys myöskin kohteista, jotka eivät ole myynnissä mistään hinnasta, mutta pakkolunastuksessa jostakin syystä niitä yhteiskunta tarvitsee, ja silloin on ymmärrettävää, että kun on tuo tarve, niin silloin sen mukaan on välttämätöntä toimia, ainakin tietyissä asioissa. Siksi näkisin, että yksilö ei saisi yhteiskunnan edessä kärsiä. Haluan laki-aloitteellani, jonka toivon tulevan lainmuutokseksi, turvata yksilön oikeusasemaa suhteessa yhteiskuntaan.

Nythän muun muassa aivan uusina asioina ovat tulleet varsin merkittävätkin kohteet, jos luonnonsuojelun takia lunastetaan jotakin kohdetta. Näissä asioissa ainakin minun puoleeni on käännytty myöskin siinä, että on tiettyjä ongelmia tullut. Haluan osaltani minimoida näitä ongelmia tällä lakialoitteella, jossa pakkolunastushinnaksi määriteltäisiin aiemmin ollut korkein käypä hinta, eli kohteen korvaus olisi laskennallinen käypä hinta korotettuna 30 prosentilla.