Täysistunnon pöytäkirja 110/2003 vp

PTK 110/2003 vp

110. TORSTAINA 11. JOULUKUUTA 2003 kello 16.30

Tarkistettu versio 2.0

4) Hallituksen esitys laiksi kirkkolain 1 luvun 3 §:n muuttamisesta

 

Matti  Väistö  /kesk(esittelypuheenvuoro):

Herra puhemies! Ensimmäisessä käsittelyssä on kirkkolain muutos, joka liittyy lapsen uskonnollisen aseman määräytymiseen ja uuden uskonnonvapauslain voimaantuloon. Tämä lakihan tuli voimaan viime elokuun alussa. Lain säätämisen yleisenä tavoitteena on turvata perustuslaissa säädetyn uskonnonvapauden käyttämistä ja luoda edellytykset sen käytännön toteutumiselle. Lähtökohtana uudessa uskonnonvapauslaissa on pyrkimys uskonnollisten yhdyskuntien tasapuoliseen kohteluun valtion taholta. Uskonnonvapauslaki korostaa uskonnollisten yhdyskuntien autonomiaa päättää itsenäisesti jäsenyyden edellytyksistä.

Arvoisa puhemies! Käsiteltävänä olevassa hallituksen esityksessä ehdotetaan muutosta kirkkolain 1 luvun 3 §:n 2 momenttiin niin, että kirkon jäseneksi liittymisestä ja kirkosta eroamisesta on voimassa, mitä uskonnonvapauslaissa säädetään. Hallituksen esitys merkitsee toteutuessaan sitä, että alle 12-vuotiaan lapsen osalta lakiehdotukseen sisältyy omia sisällöllisiä säännöksiä. Muilta osin evankelisluterilaisen kirkon jäsenyyden edellytykset määräytyvät sellaisinaan uskonnonvapauslain 3 §:n perusteella.

Keskeinen periaate uskonnonvapauslaissa on, että jokaisella on oikeus päättää uskonnollisesta asemastaan. Lapsen uskonnollisesta asemasta taas päättää uskonnonvapauslain 3 §:n 2 momentin mukaan huoltaja, ja lähtökohtaisesti huoltajat tekevät päätöksen yhdessä. Uskonnollisen aseman määräytyminen perustuu aina huoltajan nimenomaiseen tahdonilmaisuun lapsen osalta. Itsenäisesti kukin voi päättää kuulumisestaan uskonnolliseen yhdyskuntaan, kun on täyttänyt 18 vuotta tai jos on mennyt sitä aiemmin avioliittoon. 15 vuotta täyttänyt mutta alle 18-vuotias lapsi voi huoltajansa kirjallisella suostumuksella itse liittyä uskonnolliseen yhdyskuntaan tai erota siitä. Uskonnonvapauslain 3 §:n 3 momentin mukaan 12 vuotta täyttänyt lapsi voidaan liittää uskonnolliseen yhdyskuntaan tai ilmoittaa eronneeksi siitä vain omalla kirjallisella suostumuksellaan. Tässä siis 12-vuotiaalta tarvitaan oma suostumus.

Hallituksen esityksen perustelujen mukaan säännöksellä halutaan turvata sekä lapsen oikeus osallistua ikäänsä ja kehitystasoaan vastaavalla tasolla uskonnollista asemaansa koskevaan päätöksentekoon että lapsen uskonnollisen tai muun katsomuksellisen kasvatuksen jatkuvuus.

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä olevassa hallituksen esityksessä kirkkolain 1 luvun 3 §:n 2 momentin muuttaminen sitoo alle 12-vuotiaan lapsen kuulumisen kirkkoon lapsen vanhemman tai huoltajan jäsenyyteen. Tällaisen lapsen kirkkoon liittämisen edellytyksenä on lakiehdotuksen mukaan, että toinen vanhemmista tai yksi huoltajista on kirkon jäsen.

Vielä on, arvoisa puhemies, syytä todeta kasteen merkityksestä kirkolle ja sen jäsenille. Alle 12-vuotiaalla, joka kasteessa on otettu kirkon jäseneksi, on lakiehdotuksen perusteella mahdollisuus jäädä kirkon jäseneksi, vaikka hänen vanhempansa ja huoltajansa eroaisivat kirkosta taikka lapsen huolto siirtyisi vanhemmilta henkilölle, joka ei kuulu kirkkoon.

Arvoisa puhemies! Todettakoon, että vanhassa, nyt jo kumotussa uskonnonvapauslaissa alle 18-vuotias kuului samaan uskontokuntaan kuin vanhempansa. Jos vanhemmat eivät kuuluneet mihinkään uskontokuntaan, ei myöskään lapsi kuulunut mihinkään uskontokuntaan. 15 vuotta täyttänyt saattoi kuitenkin huoltajan suostumuksella erota uskontokunnasta tai liittyä siihen, eikä hän ilman suostumustaan seurannut huoltajia näiden erotessa uskontokunnasta tai liittyessä uskontokuntaan, siis 15- mutta alle 18-vuotias lapsi. Nämä säännökset ovat kuitenkin jo historiaa. Tosiasiassa nyt elokuun alusta meillä kirkon jäsenyyden edellytysten osalta ovat olleet voimassa sovellettavina ainoastaan uskonnonvapauslain 3 § ja kirkkolain 1 luvun 3 §:n 1 momentti, jonka mukaan nykyisen lainsäädännön perusteella kirkon jäseneksi otetaan kasteessa. Nykytilanteessa kirkkolaissa ei ole kasteen lisäksi siis mitään voimassa olevia kirkon omia jäsenyysedellytyksiä.

Arvoisa puhemies! Hallintovaliokunta on mietinnössään todennut, että kirkkolain osalta eduskunta voi joko hyväksyä tai hylätä hallituksen ehdotuksen. Tämän vuoksi hallintovaliokunta on päätynyt hyväksymään hallituksen esityksen, mutta on kuitenkin liittänyt mietintöönsä kriittistä arviointia. Valiokunta painottaa kirkkolain erityisen säätämismenettelyn huomioon ottaen, että asiat tulee valmistella huolellisesti niin, että kaikki eri näkökohdat tulevat mahdollisimman hyvin arvioiduiksi.

Valiokunnalle on toimitettu asiantuntijalausuntoja, joissa on keskeisenä pohdinnan aiheena 12—14-vuotiaan lapsen uskonnollista asemaa ja sen merkitystä koskeva sääntely. Asiantuntijakuulemisessa esiin on noussut muun muassa näkemys siitä, ettei 12—14-vuotiaiden asemaa ole kirkolliskokouksessa nyt käsiteltävänä olevaa hallituksen esitystä käsiteltäessä riittävän perusteellisesti ja monipuolisesti käsitelty. On myös arvioitu, että lopputulos ei näin ollen olisi kaikilta osin kirkon intressien eikä laajemminkaan yhteiskunnan edun mukainen. Keskeisiin lähtökohtiin kuuluvat hallintovaliokunnan mielestä perheen uskonnollisen yhtenäisyyden ja lapsen uskonnollisen aseman pysyvyyden tukeminen. Nämä lähtökohdat sisältyvät myös uskonnonvapauslakiin ja samoin esillä olevaan hallituksen esitykseen. Saadun selvityksen perusteella voidaan kuitenkin esittää epäilys, ovatko mainitut periaatteet tulleet riittävästi uudessa uskonnonvapauslaissa ja nyt käsiteltävänä olevassa lakiehdotuksessa huomioon otetuiksi.

Valiokunta suhtautui hallituksen esitystä käsitellessään vakavasti siihen kohdistettuun kritiikkiin. Samalla on kuitenkin todettava, että käsiteltävänä oleva lakiehdotus perustuu kirkolliskokouksen yksimielisesti tekemään ehdotukseen ja että kysymys on uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyydestä, joka kuuluu yhdyskunnan, tässä tapauksessa kirkon, oman autonomian piiriin, ja että uuden uskonnonvapauslain tultua voimaan kirkkolakiin on tosiasiallisesti syntynyt näiltä osin aukko.

Kun hallintovaliokunta nyt siis, arvoisa puhemies, ehdottaa lain hyväksymistä, samalla toteamme, että asiantuntijakuulemisessa esitetty kritiikki on kohdistunut osaltaan myös uuden uskonnonvapauslain 3 §:n sisältöön ja osa asiantuntijoista on pitänyt pykälää tulkinnanvaraisena. Edelleen toteamme, että kirkolliskokouksen asiana on osaltaan mahdollisimman pian tehdä uusi esitys kirkkolain muuttamisesta, mikäli se katsoo kirkon jäsenyyden edellytyksiä kirkon näkökulmasta olevan tarpeen tarkistaa.

Arvoisa puhemies! Valiokunnan mietintöön sisältyy vastalause, joka koskee lähinnä lausumaehdotusta ja sitä koskevaa perustelujen osaa. Hallintovaliokuntahan on mietintöönsä sisällyttänyt lausumaehdotuksen, jossa edellytetään hallituksen ryhtyvän toimenpiteisiin uskonnonvapauslain 3 §:n täsmentämiseksi tavoitteena turvata nykyistä selkeämmin alle 12-vuotiaan lapsen uskonnollisen aseman pysyvyys ja 12—14-vuotiaan oikeus antaa suostumuksensa uskonnollisen asemansa muuttamiselle vain silloin, kun huoltaja vaihtaa uskonnollista yhdyskuntaa tai jättäytyy uskonnollisen yhdyskunnan ulkopuolelle.

Rakel Hiltunen /sd:

Arvoisa puhemies! Valiokunnan puheenjohtaja esitteli valiokunnan mietinnön erinomaisella tavalla. Itse henkilökohtaisesti keskityn tässä puheenvuorossani perustelemaan sitä, miksi hyvin voimakkaastikin olin sitä mieltä, että hyväksyessään tämän lakiehdotuksen valiokunnan tulee ehdottomasti lausua selkeä käsityksensä siitä epäselvyydestä, joka on kohdentunut nimenomaan tämän lain 3 §:n tulkintaan koskien 12—14-vuotiaiden uskonnollista asemaa.

Tämä hallituksen ja kirkolliskokouksen esitys kirkkolain muuttamisesta ei sinänsä pykäläehdotuksessa sisällä tulkintaongelmia, mutta sen sijaan hallituksen esityksen perusteluihin sisältyy kannanotto, joka lainvalmistelun historian valossa on ongelmallinen, kun siellä todetaan, että 12 vuotta täyttänyt lapsi voitaisiin liittää kirkon jäseneksi riippumatta vanhempiensa tai huoltajiensa asemasta.

Arvoisa puhemies! Tämä oli se perustelukohta, joka pysäytti valiokunnan jäsenet. Mielestäni tästä seurasi prosessi, jossa jokainen kansanedustaja tavallaan joutui henkilökohtaisesti pohtimaan tätä kysymystä, koska jokainen joutui arvioimaan, missä olosuhteissa 12 vuotta täyttänyt lapsi voisi kuulua eri uskonnolliseen yhteisöön kuin hänen vanhempansa.

Tämä hallituksen esityksen perusteluteksti saattaa olla seurausta kirkolliskokouksen epäselvästä tulkinnasta. Tämänkin kaltaista viestiä tuli niiltä henkilöiltä, jotka olivat osallistuneet kirkolliskokoukseen. Kirkolliskokous sinänsä ei itse suoraan esittänyt hallituksen esityksen perusteluihin sisältyvää tulkintaa 12—14-vuotiaan asemasta. Hallituksen perustelutekstistä kuitenkin seuraisi loogisesti myös, että lapsi voitaisiin ilmoittaa eronneeksi riippumatta vanhempiensa tai huoltajansa asemasta, vaikka sitä ei näin suoraan siellä perustelutekstissä sanota.

Kysymys 12—14-vuotiaan uskonnollisen aseman määräytymisestä on laaja periaatteellinen kysymys, joka on uskonnonvapauskomiteassa huolellisen harkinnan kohteena ollut aikanaan. Hallituksen esityksen perustelu, kuten jo totesin, johtaisi siihen, että 12—14-vuotias olisi käytännössä samassa asemassa kuin 15—17-vuotias, mitä uskonnonvapauslain 3 §:n 3 momentti ei liene tarkoittanut. Mielestäni 12—14-vuotiaan uskonnollisen aseman tulkinnassa tulisi palata uskonnonvapauskomitean väli- ja loppumietintöjen, kirkolliskokouksen aiempien lausuntojen ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan yhtäpitävälle kannalle. Tämä oli mielestäni pohjana valiokunnan lausumaehdotuksessa.

Nämä kannanotothan pohjaavat tai rakentuvat kahdelle keskeiselle periaatteelle. Tahdotaan turvata perheen uskonnollinen yhtenäisyys siten, että alaikäinen voidaan lähtökohtaisesti liittää vain sellaiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan, johon hänen huoltajansa kuuluvat tai joku huoltajista kuuluu. Toisaalta halutaan suojata lapsen uskonnollisen aseman pysyvyys. Jäsenyys uskonnollisessa yhdyskunnassa vaikuttaa niin merkittävästi lapsen arvomaailmaan ja persoonallisuuden kehitykseen, että lainsäädännössä on perusteltua tukea lapsen uskonnollisen kasvatuksen pysyvyyttä.

Arvoisa puhemies! Valiokunnan mietinnön valmistelun aikana muutaman kerran valiokunnan jäsenet joutuivat kysymään, mikä on eduskunnan lainsäädäntövalta kirkkolakien suhteen, missä eduskunta voi käyttää sellaista harkintavaltaa, joka saattaa mennä uskonnollisen yhteisön sisäisiin kysymyksiin. Haluan kuitenkin aivan selkeästi tuoda esille, että tämä pykälä, joka nyt erityisesti oli pohdittavana, oli mielestäni sen kaltainen, että sillä on laajaa yhteiskunnallista vaikuttavuutta, joka koskee lähes kaikkia kansalaisia. Niinpä saattaa olla, että joskus tulevaisuudessa joudumme avoimesti pohtimaan sitä, onko eduskunnalla kirkkolakien suhteen mitään muuta mahdollisuutta kuin vain hyväksyä tai hylätä kirkolliskokouksen hyväksymät lakiehdotukset.

Rosa Meriläinen /vihr:

Arvoisa puhemies! Tämä tilanne on minusta vähän erikoinen. Hallintovaliokunta käsitteli kirkkolakia, mikä meille tietenkin kuuluu, ja sen osalta sitä, hyväksytäänkö vai hylätäänkö esitys. Hallintovaliokunta ei kuullut asiantuntijoita uskonnonvapauslaista, lasten oikeuksista, ylipäätänsä kansalaisvapauksista, perusoikeuksista, ihmisoikeuksista, tämän tyyppistä harrastuneisuutta ei tämän osalta ollut, johtuen tietenkin siitä, että käsittelyssä oli kirkkolaki eikä uskonnonvapauslaki. Huolimatta tästä valiokunta, paitsi minä, päätyi esittämään lausumaa, jossa edellytetään uskonnonvapauslain muuttamista. Toivon, että muu eduskunta huomioi sen seikan, että tämä ei ole ollut meillä käsittelyssä eikä myöskään asiantuntijakuulemisten painopisteenä, ja mahdollisesti sitten saan laajempaa kannatusta jättämälleni vastalauseelle kuin oma mielipiteeni valiokunnassa, jossa olin siis vastalauseen ainoa allekirjoittaja.

Nyt kun sitten joudumme keskustelemaan uskonnonvapauslaista, niin siitä vähästä, mitä tähän aihepiiriin olen perehtynyt, puhun ja perustelen vastalausetta. Uskonnonvapauslain ikään kuin keskeinen idea on se, että itse kullakin pitää olla oikeus valita, mihin uskontokuntaan kuuluu tai on kuulumatta. Tämä on peruslähtökohta. Lapsen osalta ikään kuin lapsen sijasta tätä valinnanvapausoikeutta käyttää hänen vanhempansa. Meillä on kuitenkin sellainen yleinen periaate, että kehitystasonsa mukaan lapsi saa osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon. Esimerkiksi 12-vuotias saa tässä maassa päättää, kumman vanhemman luona asuu, mikä on aika iso päätös. Sen osalta, milloin lapsella on tämä myötämääräämisoikeus tai oikeus päättää omista asioistaan, myötämääräämisoikeuden osalta, kun lapsen edun näkökulman pitäisi olla ikään kuin ensisijainen ja tähän meitä velvoittaa esimerkiksi YK, tämän lapsen edun sitten viime kädessä arvioi pääsääntöisesti hänen huoltajansa eikä esimerkiksi hallintovaliokunta. Jos lapsen vanhemmat arvioivat, että on lapsen edun mukaista, jos esimerkiksi lapsen vakaumus on vahva, että hän voi liittyä kirkkoon tai erota kirkosta, niin vanhemmilla pitäisi olla mahdollisuus tämä arvio lapsensa osalta tehdä. En minä ymmärrä, minkä takia hallintovaliokunnalla olisi yhtäkkiä se kyky arvioida jokaisen lapsen osalta erikseen, toteutuuko lapsen etu nyt sitten tämän mukaisesti.

Itselläni on 13-vuotias pikkuveli, joka osuu siis tähän ikähaarukkaan, pienin meidän sisarussarjastamme. Jos Peetu Valtteri Meriläinen, rakas pikkuveljeni, minun yllätyksekseni jostain syystä tulisi uskoon — mikä ei meidän perheessämme ole ollut tapana — varmaan hänen kanssaan kävisin vakavasti keskusteluja, samoin varmasti muutkin perheenjäsenet. Mutta jos Peetu olisi niin kauhean varma siitä, että hän haluaa liittyä kirkkoon ja hän haluaa osallistua rippileirille tai haluaa liittyä kirkkoon sen takia, että haluaa osallistua rippileirille, sekin on mahdollista, kyllä minä tietenkin — en ole Peetun huoltaja — varmaan suosittelisin vanhemmilleni, että annetaan Peetun tehdä niin kuin Peetu tykkää. Olisiko sitten joku tilanne, missä sitten vanhempani arvioisivat toisin? Mutta siis joka tapauksessa nämä ovat yksilöllisiä tilanteita, lapsen etu on aina yksilökohtaisesti arvioitavissa ja se on arvioitava, ja se arvioija on vanhemmat, ei hallintovaliokunta. Siksi toivon todella, että eduskunta ei yhtyisi tähän valiokunnan muun jengin tekemään lausumaan uskonnonvapauslain muuttamisesta ja että myöskin tätä lausumaa perusteleva osuus valiokunnan mietinnön perusteluista poistettaisiin.

Lyhyesti vielä kirkkolain valmistelusta. Minä pidän varsin erikoisena semmoista tilannetta, että ensin kirkolliskokouksessa on yksimielisesti hyväksytty joku asia ja sitten alkaa tulla paperia ja matskua kokoukseen osallistuneelta väeltä siitä, että oho, tehtiin eri tavalla kuin oli tarkoitus jnp. Kun tosiaan on se tilanne, että täällä kunnioitetaan kirkon autonomiaa ja meillä on tämmöinen erikoinen ratkaisu kirkon erityisaseman osalta, kun me voimme vaan hyväksyä tai hylätä eikä tehdä muutoksia, niin kyllä siellä kirkon päässä pitäisi suhtautua pikkasen suuremmalla vakavuudella näitten lakien valmisteluihin eikä niin, että kun on yksimielisesti jotakin tehty, sitten on tajuttu, mitä on tehty. Tässä nyt oli kysymys kuitenkin uskonnonvapauslain implementoinnista eikä mistään sen kummemmasta.

Ed. Hiltunen totesi, että välillä sitä miettii, mikä eduskunnan rooli näissä asioissa on. Minä nyt ehkä tulen siihen tulokseen, että meidän täytyisi ruveta vielä sisällöllisemmin näitä kirkkolakeja miettimään. Tämä on maallisen vallan paikka, eikä tietenkään esimerkiksi pakanana minulle kuulukaan, miten kirkko omat asiansa järjestää. Pikemminkin se kysymys aina välillä herää, pitääkö kirkolla ylipäätänsä olla tällaista erikoisasemaa, että näitä eduskunnan kautta tällä tavalla aina kierrätetään.

Mutta nyt minä lähden Tampereelle, jos ehdin junaan, kun juoksen. Yo-talolla esiintyy Haarakiila.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Valiokunnan puheenjohtaja Väistö erinomaisen hyvin ja selkeästi esitteli valiokunnan mietintöä kannanottoineen, johon tekee mieli täydellisesti yhtyä. Minusta on tavattoman arvokas asia, että kirkkolaki käsitellään myös eduskunnassa. Se kuvaa valtion ja kirkon yhteyttä, ja kirkon itsenäisyys on siinä, että eduskunta hyväksyy tai hylkää muuttamattomana kirkkolain. Jos nyt on tapahtunut jossakin suhteessa siten, että kirkolliskokouksessa on tullut hätiköityä lainsäädäntöä, mitä voi tulla täälläkin, hätiköityä lainsäädäntöä on mahdollisuus uudella lailla korjata. Toivon, että tätä seurataan kirkon taholta, jos näin havaitaan, ja ryhdytään sitten tarpeellisiin korjauksiin. Hallintovaliokunta on tehnyt mielestäni erinomaista työtä.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Voisi todeta lähes vakiintuneen tavan mukaan, että ed. Oinonen on harvinaisen oikeassa. Hänen puheenvuoronsa on pitävä, ja yhdyn siihen.

Mutta mitä tulee kirkon asemaan suomalaisessa yhteiskunnassa, jotenkin on sellainen tunne muodostunut, että sitä pyritään tavalla taikka toisella aina pikkasen nakertamaan sieltä taikka täältä. Jos ajatellaan suomalaista elämänmenoa ja suomalaisen elämänmenon vahvuutta, kyllähän kirkolla on siinä ollut vahva asema nyt ja tulevaisuudessa. Toivon, että sellaiset äänenpainot, missä tätä asiaa väheksytään, käännetään ja väännetään, saisivat vähemmän julkisuutta kuin tänä päivänä tuntuu olevan. Joskus tulee sellainen ajatus, onko niin, että ne, jotka näihin asioihin väheksyvästi ja epäillen suhtautuvat, saavat ikään kuin enemmän julkisuutta kuin sellaiset, jotka pitävät näitä pysyvinä ja selkeinä.

Ed. Meriläisen äskeiseen puheenvuoroon voisin todeta sen enempää sitä asiaa analysoimatta, että kyllähän tässä pyritään nuoren, kasvavan, kehittyvän lapsen asemaa ohjaamaan pois, mieluummin aina näköjään pois, kirkosta ja kauemmas sieltä. Näin ei saisi olla olemassa. Kyllä sitä lapsen ja nuoren kansalaisen asemaa pitäisi vahvistaa ja tukea enemmän lähemmäs yhteiskuntaa ja sitä elämänkatsomusta, missä kannetaan huolta ja vastuuta muistakin kuin itsestä ja omasta toimeentulosta, elikkä yhteiskunnallista kirkollista vastuuta. Ainakaan nuorelle kansalaiselle sitä ei liikaa tarjolla ole olemassa.

Rakel Hiltunen /sd:

Arvoisa puhemies! Tahtoisin vielä ed. Lahtelan puheenvuoron jälkeen varmuuden vuoksi todeta, että hallintovaliokunnan käsittelyssä ei lainkaan kyseenalaistettu eikä kosketeltu kirkon autonomiaa eikä maallisen vallan, eduskunnan vallan, ja kirkon vallan keskinäisiä suhteita. Mielestäni tämä prosessi, joka on tässä takana, on vain lujittanut sitä käsitystä, että kirkolla, sen toiminnalla, seurakunnilla on erittäin vahva asema suomalaisten kansalaisten, perheiden elämässä. Siihen valiokunnan näkemykset ja lausumaehdotus pohjautuvat.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Kiitos ed. Hiltusen näkemyksestä tässä asiassa. En tarkoittanut missään muodossa valiokunnan lausumaa enkä käsittelyä vaan tarkoitin yleisluontoisena näkemyksenä yhteiskunnalliseen, vastuulliseen elämänkatsomukseen. Siltä osin, vaikka saisin laajempaakin selitystä ja kertomusta siitä, miten tätä on pohdittu ja kuinka yhdessä vastuuta kannettu, puheenvuorossani mielestäni ei mitään korjattavaa eikä peruutettavaa ole olemassa. Tässä asiassa ei sitä terävöittääkään voi, koska on vakavasta kirkollisesta asiasta kysymys.

Yleiskeskustelu päättyy.