6) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta
Pirkko Mattila /ps:
Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetaan kirkkolain
virkamiesoikeudellisten säännösten uudistamista
kokonaisuudessaan, mistä hallintovaliokunta on antanut mietinnön.
Suomen kirkkolakijärjestelmässä ehdotuksen
kirkkolaiksi antaa kirkolliskokous, ja eduskunta voi hyväksyä tai
hylätä ehdotuksen mutta ei muuttaa sitä.
Kyseessä on siis kirkon palvelussuhdelainsäädännön
kokonaisuudistus, jonka säännösehdotuksissa
on yleisesti käytetty mallina valtion virkamieslain ja
kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain säännöksiä.
Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa työskentelee kirkon
tilastojen mukaan noin 21 160 henkilöä,
joista virkasuhteessa puolet. Kirkkolain määrittelemät
välttämättömät virat,
kuten kirkkoherra, kanttori ja diakoniatyöntekijä,
säilyvät ennallaan, eli kirkon keskeiset tehtävät
hoidetaan jatkossakin virkasuhteessa. Valtakirjojen antaminen korvautuu
virantäyttömääräyksellä.
Kirkollisen viranhaltijan oikeudellinen asema järjestettäisiin
kirkkolaissa mahdollisimman kootusti ja kattavasti ottaen huomioon
perustuslain vaatimukset sekä virkamiesoikeudessa ja työoikeudessa
tapahtunut yleinen kehitys. Sikäli voidaan ajatella, että tämä uudistus
on ollut odotettukin ja esitys kattaa asianmukaisesti viranhaltijoiden
oikeusaseman perusteet, eli kirkollisen viranhaltijan oikeusasema
vastaisi pääosin muun julkisen sektorin viranhaltijan
oikeusasemaa, jollei kirkon järjestysmuodosta tai toiminnan luonteesta
muuta erityisesti johdu.
Voimassa olevasta kirkkojärjestyksestä kirkkolakiin
otettaisiin säännökset, jotka koskevat muun
muassa viran haettavaksi julistamista, virkasuhteeseen nimittämistä,
viranhaltijan velvollisuuksia, virkavapautta, sivutointa, nimikirjan pitämistä sekä
pappien
virkasuhteen hakumenettelyä ja viranhoitomääräyksen
antamista. Voimassa olevassa kirkkolaissa on vastaava säännös kirkon
jäsenyysvaatimuksesta, joka sisältyy myös
uuteen lakiin, mutta sen sijaan konfirmaatio on laissa kokonaan
uusi kelpoisuusvaatimus. Kuitenkin ottaen huomioon konfirmaation
keskeisen merkityksen kirkon jäsenyydelle ja kirkon opin
tuntemukselle hallintovaliokunta pitää vaatimusta
perustuslakivaliokunnan vakiintuneen tulkintakäytännön
perusteella hyväksyttävänä ja
perusteltuna. Hallintovaliokunta toteaa lisäksi, että lakiehdotuksen
siirtymäsäännöksissä on
asianmukaisella tavalla otettu huomioon kirkon palveluksessa olleet
ennen tämän uuden lainsäädännön
astumista voimaan.
Merkittävänä uudistuksena voidaan
pitää myös viranhaltijan siirtoa uuteen
virkasuhteeseen. Esimerkiksi papin viran siirrossa se tarkoittaa
esityksen mukaan mahdollisuutta siirtää virkaan
ilman viranhaltijan suostumusta, jos hänen asemansa ei
muutu ja perusteena on toiminnan tai tehtävien uudelleenjärjestelyyn
liittyvä perusteltu syy eikä hänen palkkansa
alene. Ehdotettu säännös on kirkkolaissa
kokonaan uusi, ja se vastaa kunnallisesta viranhaltijasta annettua
lakia.
Uudistuksen myötä kurinpitomenettely ja -prosessi
poistuvat kokonaan ja niiden tilalle tulee irtisanomismenettely
ja samoin irtisanominen tuotannollisista ja taloudellisista syistä.
Asiantuntijakuulemisissa valiokunnan huomiota kiinnitettiin siihen,
että lakiehdotuksessa on käytetty käsitettä "varoitus"
kahdessa eri merkityksessä, mitä valiokunta ei
sääntelyn selkeyden puolesta pidä tyydyttävänä.
Nämä tilanteet siis koskevat pappeja, jotka eivät
ole pysyneet tunnustuksessa tai ovat virkasuhteessaan laiminlyöneet
tai rikkoneet velvoitteitaan.
Valiokunta pitää myös puutteena,
ettei esitykseen virkasuhdelainsäädännöstä sisälly
säännöksiä, kuten valtion virkamieslakiin
ja kunnallisesta viranhaltijasta annettuun lakiin sisältyvät
syrjintäkieltoa ja tasa-arvoista kohtelua koskevat säännökset.
Lakiehdotus ei myöskään sisällä säännöksiä syrjintäkiellosta,
mutta syrjintäkielto on kuitenkin erityisen säännöksen
puuttuessa voimassa muun lainsäädännön
nojalla, joten syrjintä ei liene kirkossa sallittua tällaisen
säännöksen puuttuessakaan.
Kirkon työsuhteisia sen sijaan koskee työsopimuslain
syrjintäkiellon ja tasa-arvoisen kohtelun vaatimus. Valiokunta
kuitenkin näistä huomioista huolimatta puoltaa
lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana, eikä valiokunta,
kuten alussa totesin, voi esittääkään
muutoksia kirkkolain erityisen säätämisjärjestyksen
vuoksi.
Kaj Turunen /ps:
Arvoisa puhemies! Nyt käsittelyssä on hallituksen
esitys kirkkolain muuttamisesta. Tässä yhteydessä haluaisin
nostaa esille erään epäkohdan, mikä maassamme
vallitsee: Yrityksiltä peritään kirkollisveroa,
ja yritykselle varsinaisesti ei ole mitään vastinetta
tälle verolle. Yritykset eivät myöskään
voi erota kirkosta. Tässä yhteydessä tähän
asiaan ei varmaan voi puuttua, mutta jatkossa ehkä kannattaisi miettiä sitä,
olisiko kirkollisvero yrityksille vapaaehtoinen.
Ilkka Kantola /sd:
Arvoisa puhemies! Yritän muistaa palata tuohon yritysten
kirkollisveroasiaan puheeni lopussa, mutta yritän kuitenkin
edetä käsikirjoituksen mukaan sitä ennen.
Arvoisa puhemies! 90-luvulla kirkossa toteutettiin valtava kirkkolakiuudistus,
jota oli valmisteltu 80-luvun alkupuolelta saakka, vähintäänkin.
Tässä kirkkolakiuudistuksessa kirkkoa normittava
lainsäädännöllinen normisto
jaettiin kolmeen osaan, nimittäin varsinaiseen kirkkolakiin, sitten
kirkkojärjestykseen ja kirkon vaalijärjestykseen.
Näistä kolmesta erillisestä asiakirjasta kaksi
jälkimmäistä, kirkkojärjestys
ja kirkon vaalijärjestys, ovat normistoa, jonka sisällöstä kirkolliskokous
itse voi päättää. Siis niitä normeja
ei tuoda hallituksen tai eduskunnan vahvistettavaksi, ne ovat kirkon
sisäisiä normeja.
Kirkkolain, niin kuin täällä jo hyvin
valiokunnan puheenjohtaja kuvasi, käsittely menee niin, että kirkolliskokous
valmistelee kirkkolain muutosesitykset, jotka sitten tuodaan valtioneuvoston
käsittelyyn, ja ne tulevat hallituksen esityksenä tänne,
kuitenkin niin, että eduskunta voi vain hyväksyä tai
hylätä kirkolliskokouksen alun perin valmistelemat
kirkkolain muutosesitykset.
Tuossa kirkkolain kokonaisuudistuksessa silloin 90-luvulla — lakihan
tuli voimaan vuoden 94 alusta — ratkaistiin kirkon virkasuhteita,
työsuhteita koskeva säännöstö niin,
että ne sijoitettiin pääosin sinne kirkon
omaan säännöstöön, kirkkojärjestykseen,
ja niin ne jäivät hyvin pieneltä osin
vain kirkkolain sisälle. Sen jälkeen yhteiskunnassa
on tapahtunut kehitystä hyvin paljon, on tapahtunut perustuslakiuudistus
ja sitten virkamieslainsäädännössä ja
työoikeudessa tapahtunut valtavaa kehitystä tässä maassa.
Siitä syystä, nimenomaan perustuslakiuudistuksenkin takia,
kirkossa vuosia sitten käynnistettiin tämä valmistelu,
jotta saadaan virkamieslainsäädännön
modernisaatio ja saadaan nämä säännökset lain
tasolle, niin kuin perustuslaki edellyttää. Tämä esitys
on tulos siis hyvin pitkästä valmistelusta ja
liittyy siihen, että perustuslaissa on säädetty,
että virkasuhteista pitää säätää lailla.
Mikä on ollut taustana kirkon virkasuhteita määrittelevälle
normistolle pitkässä juoksussa, siihen haluaisin,
arvoisa puhemies, hieman viitata. Kirkon virkasysteemissä on
useita virkoja. Ennen muuta papinvirat, kirkkoherran virka ja vakinaisen
papin virka, kappalaisen virka ovat sellaisia, jotka ovat suomalaisessa
yhteiskunnassa poikkeuksellisen vahvalla virkasuojalla varustettuja
virkoja. Muistan, kun opiskelin teologiaa toisten kanssa, niin silloin
jo todettiin yhtenä ammatti-identiteettiin liittyvänä asiana,
että jos pyrkii kappalaisen virkaan ja pääsee
siis vakinaisen papin virkaan, niin sitten on paikassa, josta ei voida
millään keinoin erottaa, jos pysyy jotenkin terveenä eikä lähde
rötöstelemään.
Mutta siis papin virkasuhde on ollut tavattoman vahvasti turvattu.
Tämän taustana on, näin olen ymmärtänyt,
kirkon hengellinen tehtävä. Sen tehtävän
erityisluonne ja tausta tulee siis vuosisatojen takaa ajatuksesta,
että kun pappi toimii saarnaajana, julistaa Jumalan sanaa,
niin hänen asemansa tulee olla mahdollisimman riippumaton,
että hänellä on itsenäinen asema
sen sanan julistamisen työssä. Tämä vahva
virkasuhde on turvannut siis ikään kuin sitä,
että pappi voi vapaasti, itsenäisesti toteuttaa
omaa varsinaista hengellistä työtehtäväänsä.
Tässä papin riippumattomuudessa sananjulistajana
on jokin analogia toimittajan journalistiseen vapauteen, jota niin
ikään on pidetty hyvin tärkeänä asiana,
vaikka toimittajallakin yleensä on oma työnantaja
tai tilaaja, joka voi sitten säännellä toimittajan
työsuhteen turvaa. Mutta tämä on siis
pitkä vuosisatainen historia, jonka perusteella papin virkasuhde
pitkään on ollut hyvin turvattu, ja tätä teologista
argumenttia on myös käytetty sitä vastaan kymmenien
vuosien kuluessa, että pappien, kirkkoherrojen tai vakinaisten
pappien virkasuhteen pitävyyteen jollakin tavalla puututtaisiin.
No, nyt tämän modernisaation myötä tämä tapahtuu,
ja se on tietysti tervetullut kehitys kirkon piiriin, jossa työelämä kuitenkin
hyvin suurelta osin tapahtuu samoin ehdoin, samoin lainalaisuuksin,
samassa vuorovaikutuksessa yhteistyötä, yhteisiä tavoitteita,
yhteisiä pelisääntöjä noudattaen.
Näin tulee toimia tietysti kirkonkin työelämässä,
ja nyt tämä virkasuhdelainsäädännön uudistus
antaa siihen välineitä niille, jotka työtä johtavat
ja jotka työsuhteisiin lähtevät.
On kokemuksia eri hiippakunnista ja seurakunnista siitä,
että siellä vakinaisen papin virassa oleva, nimenomaan
kirkkoherra, saattaa muodostua vuosien ja vuosikymmenten kuluessa
tapaukseksi, joka käytännössä sabotoi
koko seurakunnan elämän niin, että melkein
kaikki muut seurakunnan työntekijät siellä vaihtuvat,
mutta kirkkoherraa sieltä ei tuomiokapituli, ei kirkkoneuvosto,
ei kirkkovaltuusto voi siirtää toiseen tehtävään,
ei voi lopettaa hänen virkasuhdettaan. Tilanteet voivat
muodostua hyvinkin kohtuuttomiksi myös tällaisen
työntekijän tai viranhaltijan kannalta. Ainoa
keino käydä kritikoimaan ja yrittämään
hänen siirtoaan pois työtehtävästään,
virastaan, on joko kurinpitomenettely, jos siihen on perusteita,
tai sitten se, että voidaan jollakin tavalla todeta, että hänen
terveytensä ei riitä viran hoitamiseen. Tällaisia
prosesseja on harjoitettu eri hiippakunnissa eri tavoin, yleensä ne
eivät johda kenenkään kannalta hyviin
lopputuloksiin. Ne eivät ole kohtuullisia normaalin asioiden
käsittelyn kannalta, eivät ole kohtuullisia työnjohdon
eivätkä työntekijän, viranhaltijan
kannalta.
Nyt tällaisiinkin tilanteisiin tulee oikeita välineitä ja
ne tavallaan väärät, hyvinkin hankalat
ja inhimillisesti kuormittavat välineet poistuvat, kun
kurinpitomenettely, niin kuin valiokunnan puheenjohtaja äsken
totesi, poistuu tämän virkasuhdelainsäädännön
uudistamisen myötä ja sen tilalle tulee normaali,
tervejärkinen irtisanomismenettely, jossa on tietysti työntekijän,
viranhaltijan kannalta kaikki ne oikeusturvavälineet, jotka
irtisanomismenettelyssä nykyisen virkamieslainsäädännönkin
mukaan tulee olla.
Eli katson, että tämä on hyvin merkittävä uudistus:
Päästään irti sellaisesta kohtuuttomasta, ajoittain
hyvin suuria vaikeuksia aiheuttaneesta virkakäsityksestä ehkä myös
kirkon piirissä. Siirrytään normaalien
työelämän pelisääntöjen
piiriin.
Valiokunta on kiinnittänyt huomiota joihinkin puutteisiin
kirkolliskokouksen ja siten maan hallituksen esityksessä.
Täällä on eräs kohta, johon
toivoisin, että, valiokunnan puheenjohtaja, joka on paikalla,
voisitte vastata, kun täällä todetaan,
että "hallintovaliokunta pitää oikeusturvan kannalta
epätyydyttävänä hallituksen
esitykseen sisältyvää muutoksenhakukieltoa" — koskee
siis virkasuhteeseen valitsemista ja siihen liitettyä, tässä esityksessä olevaa
muutoksenhakukieltoa — "ja pitää asianmukaisena,
että eduskunnalle annetaan erillisen valmistelun pohjalta
lakiehdotus sanotun kiellon poistamiseksi kirkkolaista". Jos oikein
ymmärrän tämän tekstin, niin
tämä viesti menee kirkolliskokoukselle, jonka
tällainen esitys tulisi valmistella. Siis maan hallitus
ei voine valmistella kirkkolain muutosesitystä, vaan täytyy
hakea vauhtia kirkolliskokouksesta. Mutta onko tulkintani oikea
tässä yhteydessä?
Aivan lopuksi, arvoisa puhemies, tähän kysymykseen
yritysten kirkollisverotuksesta. Suomessahan ei ole pitkään
aikaan ollut yritysten kirkollisveroa. Se on sellainen urbaani legenda, joka
edelleen elää ja jolle oli perusteet vuosia, ehkä vuosikymmeniä sitten.
Tällä hetkellä yritykset osallistuvat
evankelisluterilaisen kirkon ja ortodoksisen kirkon toiminnan rahoitukseen
sen takia, että valtioneuvosto ja viime kädessä eduskunta
päättää tästä yhteisöveron
tuoton käyttämisestä: kuinka paljon yhteisöveron
tuotosta valtio käyttää itse, kuinka
paljon yhteisöveron tuotosta osoitetaan kunnille ja kuinka
paljon yhteisöveron tuotosta valtiovallan päätöksin
siirretään seurakunnille. Yritykset maksavat veroa,
yhteisöveroa, se kertyy valtion kassaan, ja siitä sitten
maksetaan sekä kunnille että seurakunnille yhteisövero.
Tästä on kysymys tänä päivänä,
ja tämä on tietysti sitä, että yhteisöt
osallistuvat seurakuntien, kirkon toiminnan rahoitukseen tätä kautta, mutta
yritysten kirkollisverosta ei ole kysymys.
Pirkko Mattila /ps:
Kiitoksia edustaja Kantolalle ensinnäkin tästä historiallisesta
katsauksesta, mitä kirkkolainsäädännössä on
tapahtunut.
Jos nyt oikein ymmärsin tuon kysymyksen, niin tässä hallintovaliokunta
on kiinnittänyt huomiota kokonaisuudistuksen linjauksiin
sikäli, että mallina on käytetty valtion
virkamieslain ja kunnallisen viranhaltijalain säännöksiä ja
on haettu sitä samaa linjaa myöskin tästä muutoksenhakukiellosta.
Mutta kun me emme voi täällä muutosesityksiä tehdä,
niin tässä on sitten jäänyt ainoaksi
tieksi evästää kirkolliskokousta tästä asiasta,
ja sitten kirkolliskokous tekee siitä omat johtopäätöksensä,
näkevätkö he tässä vaiheessa tämän
kokonaisuudistuksen kannalta tarpeelliseksi tehdä tämän
muutoksenhakukiellon muutoksen.
Kaj Turunen /ps:
Arvoisa puhemies! Edustaja Kantola, ei ole sillä väliä,
millä tavalla vero kannetaan. Se oli aikaisemmin kirkollisvero,
nyt se maksetaan yhteisöverosta kirkolle. Sillä on sellainen
vaikutus, että tietenkin, kun osa yhteisöverosta
osoitetaan johonkin, sillä on yhteisöveroa korottava
vaikutus sen verran juuri, mitä siitä menee.
Tässä tulee vapaaehtoisuus, joksi haluaisin
tämän muuttaa, Suomessakin on sellaisia tilanteita,
että on yrityksiä, joitten omistajat ovat eri
uskontokuntaan kuuluvia. Meillä on pikaruokapitserioita
ja tämäntyyppisiä aika paljon, ja näiden omistajat
joutuvat maksamaan yhteisöveronsa kautta heidän
mielestään vääräuskoisille.
Tämä ei ole se ongelman ydin, josta haluan puhua,
mutta johtaa muun muassa tämäntyyppisiin tilanteisiin.
Tämä ongelman ydin on se, että yritykset
eivät voi vapautua tästä verosta, joka
menee kirkolle.
Ilkka Kantola /sd:
Arvoisa puhemies! Ymmärrän hyvin, tämä on
hankala kysymys. Kirkon puolelta, näin ymmärrän,
on myös pohdittu, millä tavalla tästä voisi
tulla johdonmukaisempi, että näitä tämäntyyppisiä keskusteluja
ei tarvitsisi tavallaan käydä, että kukaan
ei joutuisi kokemaan, että hän vastoin tahtoaan
rahoittaa sellaista uskonnollista toimintaa, jota hän ei
halua tukea.
No, nyt eduskunnassa tehtiin 2000-luvun alkupuolella hyvin merkittävä päätös,
joka on päinvastainen siinä pitkässä kehityksessä,
jossa kirkon ja valtion välisiä suhteita on höllennetty
ja otettu etäisyyttä. On purettu erilaisia asioita:
tuomiokapitulit itsenäistyivät taloudellisesti,
piispojen nimitys poistui tasavallan presidentiltä jne. Tätä tapahtui
1990-luvun lopulla ja 2000-luvun puolella.
Mutta 2003 tuli voimaan uusi hautaustoimilaki. Eduskunnan säätämässä hautaustoimilaissa
luterilaisille
seurakunnille asetettiin velvoite huolehtia kaikkien, myös
kirkkoon kuulumattomien, hautaamisesta ja osoittaa hautapaikka lähtökohtaisesti
samalla hinnalla kuin seurakunnan jäsenille. Siinä yhteydessä myös
velvoitettiin evankelisluterilaiset seurakunnat järjestämään tunnustuksettomia
hauta-alueita niitä paikkakunnalla asuvia ihmisiä varten,
jotka eivät halua, että heidän omaisensa
tulee haudatuksi siunattuun maahan, kirkon hautausmaahan. Tästä sovittiin, ja
tämä velvoittaa seurakuntia uudessa hautaustoimilaissa.
Tämän lain laatimisen yhteydessä kirjattiin mietintöön
myös valtiovallan puolelta vastaava sitoumus, hyvinkin
epämääräinen, mutta siinä yhteydessä mainittiin
yhteisövero-osuus yhtenä mahdollisena tapana,
jolla valtio osallistuu tämän kaikkia koskevan
hautaustoimen rahoitukseen. Hautaustoimihan on yhteiskunnallinen asia.
Ei voida ajatella, että olisi jotenkin itsestään
selvää, että uskonnolliset yhteisöt
hoitavat kaikkien ihmisten hautaamisen. Yhteiskunnan on huolehdittava
siitä, että hautaaminen jollakin kohtuullisella
tavalla tapahtuu.
Mutta tämä on päinvastainen kehitys,
jolla on argumentoitu nyt viime aikoina yhteisöveron jatkamisen
puolesta. Tätä keskustelua varmasti käydään
jatkossakin.
Pirkko Mattila /ps:
Edustaja Kantola otti esille tuon hautaustoimilain, siihen
muistaakseni 17 luvun muutos on juuri käsitteillä hallintovaliokunnassa
koskien hautausmaksuja.
Mutta toinen asia, mihin nyt vielä henkilökohtaisella
tasolla haluan kiinnittää huomiota, on se, että nyt
kun tulee mahdollisuus irtisanoa virasta tuotannollisilla syillä ja
meillä on tulossa aika isot kuntauudistukset ja seurakunnat
sitten yhtyvät kuitenkin kuntien mukana, niin meillä seurakunnan
viranhaltijoilla ei ole samanlaista suojaa kuin kunnan viranhaltijoilla
tällä hetkellä on, näillä johtavilla
virkamiehillä. Eli tietysti kuntalain uudistuksessa minä toivon,
että tähän kiinnitetään
sitten huomiota, ja ehkä kirkolliskokous myöskin
osaltaan valvoo etua tässä asiassa.
Yleiskeskustelu päättyi.