Työministeri Tarja Cronberg

Arvoisa puhemies! Uusi hankintalainsäädäntö tuli voimaan 1.6.2007. Hyväksyessään lainsäädännön eduskunta edellytti vastauksessaan, "1) että hallitus selvittää hankintatoimen alaan liittyvän kuntien yhteistoiminnan edellyttämät erityislainsäädännön kehittämistarpeet, 2) että hallitus selvittää tarpeen säännellä erikseen voittoa tavoittelemattomien ja rajoitetun voitonjaon yhteisöistä, jotta erityisesti kansalaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen riittävä ja laadukas saanti voidaan turvata, sekä 3) että hallitus antaa vuoden 2008 loppuun mennessä eduskunnalle selonteon hankintalainsäädännön vaikutuksista mm. palvelujen laatuun sekä mahdollisista muutostarpeista mm. kynnysarvoihin kuntien erilaisen koon huomioon ottaen". Lakiuudistukseen sisältyy kaksi lakia: laki julkisista hankinnoista eli hankintalaki ja laki vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista eli erityisalojen hankintalaki.

Julkisilla hankinnoilla tarkoitetaan sellaisia tavara-, palvelu- ja rakennusurakkahankintoja, joita valtio, kunnat, kuntayhtymät, valtion liikelaitokset sekä muut hankintalainsäädännössä määritellyt hankintayksiköt tekevät oman organisaationsa ulkopuolelta. Nämä hankinnat tulee tehdä hankintalainsäädännössä säädettyjä menettelytapoja noudattaen. Säätelyn tavoitteena EU-tasolla on tavaroiden ja palvelujen vapaa liikkuvuus sekä toimivat sisämarkkinat. Kaikkia toimijoita tulee kohdella tasapuolisesti ja syrjimättömästi. Kilpailulla pyritään myös julkisten varojen tehokkaaseen käyttöön. Samoin pyritään estämään harmaata taloutta ja korruptiota.

Julkisen sektorin hankintojen kokonaisarvoksi Suomessa on arvioitu vuonna 2006 noin 27 miljardia euroa. Tässä ovat mukana kaikki julkisen sektorin ulkoiset menot riippumatta siitä, onko hankinnat kilpailutettu. Voidaan arvioida, että kokonaisarviosta noin puolet eli 13 miljardin euron arvoiset hankinnat kuuluisivat hankintalainsäädännön sovellutuksen piiriin. Merkittävänä muutoksena uudessa hankintalaissa otettiin käyttöön kansalliset kynnysarvot ja niiden ylittävien hankintojen pakollinen ilmoitusvelvoite hankintojen avoimuuden lisäämiseksi.

Tässä selonteossa painopiste on yleisen hankintalain vaikutusten arvioinnissa ja erityisesti siltä osin kuin kyse on kansallisten kynnysarvojen ylittävistä eli kansallisista hankinnoista. Näissä, toisin kuin EU-hankinnoissa, on kansallista liikkumavaraa. Erityisalojen hankintalaki koskee vain 10:tä prosenttia EU-hankinnoista, ja sitä sovelletaan vain tietyillä toimialoilla toimivien hankintayksiköiden hankintoihin.

Selonteossa keskitytään eduskunnan lausuman mukaisesti sosiaali- ja terveyspalveluhankintoihin ja niiden laatukysymyksiin. Lisäksi käsitellään uuden lain vaikutuksia yrityksiin ja järjestöihin, hallintoon ja oikeusturvaan. Selonteossa myös arvioidaan hankintojen kansallisia kynnysarvoja, niiden toimivuutta ja mahdollisia muutostarpeita. Selonteko on valmisteltu työ- ja elinkeinoministeriössä yhteistyössä erityisesti valtiovarainministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön, Kuntaliiton sekä Suomen Yrittäjien kanssa. Lisäksi valmistelua varten on tehty kyselyjä kartoittaen hankintayksiköiden ja tuottajien näkemyksiä sekä tehty selvityksiä pohjautuen sosiaali- ja terveyspalveluhankintojen konkreettisiin tarjouspyyntöasiakirjoihin.

Arvoisa puhemies! Lain vaikutusten arviointi ja johtopäätösten teko runsas vuosi lain voimaantulon jälkeen on liian aikaista. Vaikutukset olisivat paremmin arvioitavissa useamman vuoden jälkeen, kun uuden lain mukaiset hankintakäytännöt ovat vakiintuneet. Kuitenkin joitakin johtopäätöksiä voidaan jo tehdä.

Hankintalain keskeisimpiä uudistuksia oli kansallisten kynnysarvojen säätäminen ja niihin liittyvä pakollinen ilmoitusvelvoite hankintojen avoimuuden lisäämiseksi. Tähän tavoitteeseen on päästy. Kansallisia hankintailmoituksia julkaistiin lain voimaan tultua ensimmäisen vuoden aikana yhteensä lähes 13 000 kappaletta, kun aikaisemmin ilmoituksia oli vuosittain vain noin 2 000. Hankintojen ilmoitusvelvoite toteutetaan työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämässä keskitetyssä sähköisessä Hilma-hankintailmoitusjärjestelmässä. Järjestelmää pidetään toimivana. Ongelmana on kuitenkin, etteivät yritykset tunne järjestelmää riittävästi.

Laissa säännellään varsin yksityiskohtaisesti hankintamenettelyn eri vaiheet, mikä osaltaan on parantanut tarjousten vertailtavuutta. Kääntöpuolena säännösten laajuus ja yksityiskohtaiset muotovaatimukset ovat monimutkaistaneet ja pitkittäneet menettelyjä. Tämä vaatii henkilö- ja muita resursseja sekä hankintayksiköissä että tarjoajien puolella. Erityisesti tämä korostuu pienissä hankintayksiköissä ja pienissä yrityksissä sekä järjestöissä.

Täsmällisten kansallisten kynnysarvojen säätäminen on ollut tarkoituksenmukainen ratkaisu. Vuoden mittaisella tarkastelujaksolla kynnysarvojen taso nähdään yleisesti oikean suuntaisena. Kansallista 15 000 euron tavarahankintojen kynnysarvoa piti hankintayksiköistä lähes 60 prosenttia sopivan suuruisena, liian matalana vastaavasti kolmannes ja liian korkeana noin 10 prosenttia. Palveluhankintojen 15 000 euron kynnysarvoa pidetään myös pääosin sopivana. Ongelmana tulee esiin se, että kaikilla palveluilla, paitsi sosiaali- ja terveyspalveluilla, on sama kynnysarvo. Palvelut ovat kuitenkin hyvin erityyppisiä, kiinteistönhuolto- ja monistuspalvelut tästä esimerkkinä.

Sosiaali- ja terveyspalveluhankintojen 50 000 euron kynnysarvoa piti sopivana hankintayksiköistä reilut 60 prosenttia ja lähes 40 prosenttia liian matalana. Palveluntuottajien näkemykset kynnysarvon suuruudesta jakaantuivat. Osa palveluntuottajista piti kynnysarvoa suhteellisen matalana ja osa sopivana. Rakennusurakoiden 100 000 euron kynnysarvoa pidettiin myös pääosin sopivana. Puutteena nähdään erityisalojen hankintalain piiriin kuuluvat hankkeet, koska erityisalojen puolella ei ole kansallisia kynnysarvoja.

Selonteossa esitetään, että kansallisten kynnysarvojen arviointi olisi tarkoituksenmukaista tehdä, kun hankintamenettelyt ja -käytännöt ovat vakiintuneet paremmin. Kynnysarvotarkastelu tullaan suorittamaan vuonna 2010.

Arvoisa puhemies! Kuntien ja kuntayhtymien sosiaali- ja terveyspalveluostot yksityisiltä tuottajilta olivat vuonna 2006 noin 1,3 miljardia euroa. Pääosa palveluista tuotettiin kuntien ja kuntayhtymien itsensä toimesta. Tämä 1,3 miljardia euroa vastaa vain noin 8:aa prosenttia kuntien ja kuntayhtymien palveluista. Hankintajärjestelmässä ilmoitettiin tarkasteluajanjaksona noin 500 sosiaali- ja terveyspalveluhankintaa, joiden kokonaisarvo oli 900 miljoonaa euroa. Valintaperusteena käytettiin lähes 90 prosentissa kokonaistaloudellista edullisuutta. Halvin hinta oli valintaperusteena vain noin 10 prosentissa.

Hankintalaki mahdollistaa laadun huomioon ottamisen. Ostaja päättää, millä tavalla ja missä vaiheessa se ottaa laadun huomioon hankinnassa. Laadun mittaaminen, sisällöllinen tuotteistaminen ja vertailu on kuitenkin vaikeaa, koska sosiaali- ja terveyspalveluihin sisältyy paljon inhimillisiä ja henkilökohtaisia ulottuvuuksia. Erilaisia laatukriteereitä ja -mittareita tulisi kuitenkin edelleen kehittää.

Selonteon mukaan laatutekijöitä otetaan huomioon kilpailutuksessa, mutta niiden merkittävyyttä voidaan lisätä. Kilpailuosaaminen ja ostettavaa palvelua koskevan sisällön hallitseminen korostuu erityisesti juuri palveluhankinnoissa. Näiden hallitseminen on osoittautunut usein vaikeaksi. Jälleen erityisesti pienet hankintayksiköt sekä pienet yritykset, ammatinharjoittajat ja järjestöt kokevat kilpailuosaamisen vaikeaksi. Kilpailuttaminen vaatii myös henkilöstöresursseja ja aiheuttaa, kuten totesin, kustannuksia.

Selonteossa nostetaan esille myös hankintojen keskittämisestä ja entistä suuremmista hankintakokonaisuuksista pienille ja keskisuurille yrityksille aiheutuvat ongelmat osallistua kilpailutuksiin. Hankintayksiköiden tulisikin mahdollisuuksien mukaan sallia osatarjoukset. Myös yritysten tulisi kehittää verkottumista yhteistarjousten tekemiseksi. Erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluissa kilpailuttaminen vaatii hankintaosaamisen lisäksi laajaa substanssiosaamista. Tässä on kehittämisen tarvetta. Työ- ja elinkeinoministeriö ja Kuntaliitto ovat vuodesta 2004 yhteisesti rahoittaneet julkisten hankintojen neuvontayksikköä, jonka toiminta on osoittautunut erittäin tarpeelliseksi ja jota tulee jatkaa.

Lain tavoitteena on tehostaa julkisten varojen käyttöä. Näkemykset tämän tavoitteen toteuttamisen osalta vaihtelevat. Kilpailuttamisen vaikutuksia kustannuksiin on myös vaikea selvittää. Hankintayksiköiden näkemykset kustannussäästöjen syntymisestä jakaantuvat: 35 prosenttia katsoi kustannussäästöjä syntyneen; 40 prosenttia oli sitä mieltä, ettei säästöjä ollut syntynyt; ja 20 prosenttia ei ottanut kantaa. Kyselyissä tuli myös esille, että oman tuotannon kustannuksia ei aina osata arvioida, mikä vaikeuttaa vertailuja ostopalveluihin. Keskitettyjen hankintojen kautta on saatu aikaan kustannussäästöjä, mutta kääntöpuolena on hankintojen muodostuminen usein liian suuriksi juuri pienille ja keskisuurille yrityksille ja ammatinharjoittajille.

Hankintalakia uudistettaessa oli tavoitteena, että hakemukset markkinaoikeuteen vähenisivät, koska kansalliset kynnysarvot rajasivat valitusoikeuden. Näyttäisi siltä, että hakemusten määrä on pysynyt suunnilleen samana. Oikeusturvakysymyksiä selvitetään parhaillaan oikeusministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön työryhmässä.

Arvoisa puhemies! Muutama erityiskysymys.

Ympäristönäkökohtien huomioon ottamisella julkisissa hankinnoissa on suuri merkitys kestävän kehityksen edistämisessä. Kestävien hankintojen edistämiseen liittyviä hankkeita on vireillä sekä EU-tasolla että kansallisesti. Valtioneuvoston periaatepäätöstä valmistellaan parhaillaan.

Ensimmäisessä lausumassa eduskunta edellytti, että hallitus selvittää hankintatoimen alaan liittyvän kuntien yhteistoiminnan edellyttämän erityislainsäädännön tarpeet. Ongelmana on, miten erottaa hankintalain mukainen hankintasopimus ja muut kuntien yhteistyömuodot, joihin hankintalakia ei sovelleta. Tulkinnassa joudutaan turvautumaan EY-tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, eikä tyhjentävää tulkintaa toistaiseksi ole saatavissa.

Toisessa lausumassa edellytettiin selvitettävän tarvetta säännellä erikseen voittoa tavoittelemattomien ja rajoitetun voitonjaon yhteisöistä. Lausuman taustalla on kolmannen sektorin merkittävyys sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisessa sekä monien yhteiskuntapoliittisesti tärkeiden tavoitteiden edistäminen. Jo nykyinen osakeyhtiölainsäädäntö mahdollistaa yleishyödyllisten osakeyhtiöiden perustamisen. Selonteossa todetaankin, että jos halutaan selvittää, onko tarvetta tai kiinnostusta ottaa käyttöön muunlainen malli yleishyödyllisten yhteisöjen toimintoja varten, tämä edellyttäisi jatkoselvitystä. Kansalaisjärjestöjen aseman vahvistamista arvioidaan parhaillaan kansalaisvaikuttamisen neuvottelukunnassa.

Arvoisa puhemies! Julkiset hankinnat liittyvät kansalaisten jokapäiväiseen elämään. Tämän lisäksi julkisten hankintojen kautta halutaan edistää monia yleisempiäkin tavoitteita. Tällä hetkellä esillä ovat kestävä kehitys, sosiaaliset ja eettiset näkökohdat, elinkeinopolitiikka ja innovaatiot. Tavoitteiden keskinäisiä suhteita joudutaan jatkossakin punnitsemaan.

Hannu Hoskonen /kesk(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Hankintalain tavoitteet ovat erittäin kunnianhimoiset ja hyvät. Lähtökohtana on avoimen, tasapuolisen hankintamenettelyn kautta tehostaa julkisten varojen käyttöä ja edistää hinta—laatu-suhteeltaan parhaiden hankintojen tekemistä.

Hankintalaissa hankinnat jaetaan hankinnan ennakoidun arvon perusteella kolmeen luokkaan. Niistä EU-kynnysarvot ovat tavara- ja palveluhankinnoissa 133 000 euroa, jos hankinnan tekee valtion keskushallintoviranomainen, ja 206 000 euroa, jos hankinnan tekee jokin muu hankintayksikkö. Rakennusurakoissa EU-kynnysarvo on 5,15 miljoonaa euroa. Kynnysarvot ovat nykytilanteessa sopivaa tasoa, mutta hintojen noustessa on varmistettava, että kynnysarvojen taso ei jää liian matalaksi.

Selonteon seurantakausi on kuitenkin erittäin lyhyt. Hankintalaki on niin uudentyyppinen velvoite, ettei sitä pystytä helposti omaksumaan. Suurin ongelma on se, että julkisella sektorilla ei ole tarpeeksi hankintaosaamista. Myös yritykset tuntevat huonosti uutta hankintalakimenettelyä.

Eduskunta vaati näinkin pikaisesti selontekoa hankintalaista, koska uusi laki aiheutti pelkoja palvelujen laadun heikkenemisestä ja palvelujen yksityistämisestä. Eduskuntakeskustelussa eri puolueiden edustajat väläyttivät jopa mahdollisuutta, että oltaisiin siirtymässä jonkinlaiseen huutolaisyhteiskuntaan. Tällaisessa yhteiskunnassa vanhukset ja lapset hoitaa se, joka lupaa tehdä työn halvimmalla. Onneksi näin ei ole kuitenkaan tapahtunut. Hankintalaki ei sinänsä pakota kuntaa yksityistämään mitään palvelujaan. Kunta voi halutessaan hoitaa kaikki terveyspalvelunsa itse. Reilujen pelisääntöjen puitteissa tapahtuvassa kilpailussa ei pitäisi olla mitään pelättävää.

Hankintalakijärjestelmä onkin osoittautunut pääosin toimivaksi. Ongelmia on kuitenkin ilmennyt varsinkin silloin, kun valvonta pettää. Esimerkiksi käy Helsingin jätehuolto, jossa valvonta petti totaalisesti, kun jäteyrittäjä johti jätteet rikollisella tavalla sadekaivoon ja siitä sitten vesistöön.

Hankintalain ansioksi on luettava, että laki on parantanut tarjousten vertailtavuutta ja avoimuutta. Laki on kuitenkin johtanut monesti kilpailumenettelyjen pitkittymiseen ja hankintaprosessien monimutkaistumiseen. Kilpailuttamismenettely ei saa johtaa valtavaan hankintabyrokratiaan.

Arvoisa herra puhemies! Helsingin esimerkki osoittaa, että niin suurista kuin pienistä kunnista puuttuu hankintaosaamista. Hankintaprosessi sisältää tarjousten pyytämisen, saatujen tarjousten käsittelyn ja laadun valvonnan. Varsinkaan pienillä kunnilla ei ole mahdollisuutta perustaa hankintahallintoa. Ratkaisuna on jo paikoin ollut se, että tällaiset pienet kunnat perustavat keskenään alueellisia hankintarenkaita. Lisäksi alueellisia hankintaketjuja on kehitettävä. Tällainen kehittäminen on vähitellen jo lähtenyt käyntiin. Suomen Kuntaliiton omistama yhteishankintayksikkö KL-Kuntahankinnat Oy aloitti toimintansa tänä syksynä. Lisäksi monia seudullisia hankintakeskittymiä on aloittanut eri puolilla Suomea, kuten Kuopiossa, Etelä-Karjalassa ja Hämeessä.

Hankintalain tarkoituksena oli saattaa yritykset yhdenvertaiseen asemaan. Kuitenkin jos hankintalaista aiheutuu liikaa byrokratiaa, vähenee kilpailun määrä, sillä pienillä yrityksillä ei ole voimavaroja osallistua kilpailumenettelyyn. Yrityksille ei saisikaan asettaa liian korkeita byrokratiaan liittyviä ammattitaitovaatimuksia. Osaamisen ytimen pitäisi olla palvelujen ja tavaroiden laadussa ja yrityksen osaamisessa, ei niinkään tarjouksen muotoilussa. Tarjouksen laatua arvioitaessa huomion pitää kohdistua palvelun laatuun, ei niinkään tarjouksen muodolliseen hyvyyteen. Lisäksi yritysten pitää saada riittävästi tietoa hankintakilpailun aikataulusta ja lopputuloksesta.

Herra puhemies! Valtionhallinnon keskitetystä kilpailuttamisesta huolehtii Hansel Oy. Yhteishankinnoilla on voitu vähentää hallintokustannuksia ja tehostaa hankintoja, kun hankinnoista vastaavat alan ammattilaiset. Keskitettyjen hankintojen ongelma on kuitenkin se, että pienten yritysten palvelukapasiteetti ei välttämättä riitä ja ne jäävät pois tarjouskilpailuista, vaikka niiden hinta—laatu-suhde olisi suurempia yrityksiä parempi.

Hilma-hankintailmoitusjärjestelmän myötä hankintalaki takaa kaikille yrittäjille tiedon meneillään olevista tarjouskilpailuista koko maassa. Suomen Yrittäjien ja Suomalaisen Työn Liiton tekemän kyselyn mukaan 60 prosenttia yrityksistä ei kuitenkaan tunne Hilma-järjestelmää. Tietoa kilpailuttamisesta tarjoaa myös työ- ja elinkeinoministeriön ja Suomen Kuntaliiton rahoittama neuvontasivusto, johon kuuluu myös neuvontaa puhelimitse ja sähköpostitse. Hankintalakiin liittyvän koulutustoiminnan tulee olla jatkuvaa, järjestelmällistä ja helposti saatavaa.

Herra puhemies! Julkisista hankinnoista valitetaan usein. Tehdyistä päätöksistä pitää toki olla oikeus valittaa, mutta turhista valituksista pitäisi päästä eroon. Valitusten määrää voidaan vähentää nostamalla kansallisia kynnysarvoja. Hankintalain menettelytapoja voidaan soveltaa myös raja-arvon alapuolella oleviin hankintoihin. Lisäksi valitusten käsittelyn täytyy olla nopeaa, etteivät rakennusurakat viivästy tai kuntalaisten palvelut heikkene markkinaoikeuden ruuhkautumisen vuoksi.

Järjestöjä koskevat samat kilpailuttamissäännöt kuin yrityksiä, kun järjestöjen toiminnan tarkoituksena on saavuttaa voittoa tarjoamalla palveluita. Rajanveto taloudellisen ja ei-taloudellisen toiminnan välillä ei kuitenkaan ole helppoa. Vapaaehtoistoiminnan tukemisen pitäisi tapahtua yleisavustuksin, eikä yhteiskunnan avustuksia saa naamioida palvelusopimuksiksi. Varsinkin sosiaalipalveluissa kolmas sektori on tärkeässä asemassa. Esimerkiksi potilasjärjestöt tuntevat parhaiten jäsenistönsä tarpeet. Järjestöjen mahdollisuuksia myydä palvelujaan ei saa tukahduttaa epävarmuudella, joka aiheutuu lainsäädännön tulkintaongelmista. Keskustan eduskuntaryhmä katsoo, että järjestöjen asema palveluiden tuottajana ja järjestöjen juridinen asema tulee selkeyttää. Toiminnan luonnetta pitää selkeyttää myös siksi, että ei vaaranneta suomalaisen yhteiskunnan talkootyötä, joka edistää esimerkiksi talkoohenkeä, nuorisotyötä, urheiluseuratoimintaa ja yhteisvastuuta. Epäselvät rajat ovat johtaneet ongelmiin verottajan kanssa.

Arvoisa herra puhemies! Vaikka hankintalainsäädännöllä tavoitellaan kustannussäästöjä, täytyy muistaa, että halvin vaihtoehto ei aina ole paras. Hankitun palvelun ja tuotteen pitää olla korkeaa tasoa. Laatua arvioitaessa on otettava huomioon monia seikkoja. Niitä ovat etenkin palvelun tarjoajan ammattitaito ja luotettavuus, yrityksen eettisyys ja entistä useammin myös ympäristövaikutukset. Hankintajärjestelmää, tavaroiden ja palveluiden hankkimista tulee tarkastella kokonaisuutena. On kiinnitettävä huomiota koko toimitusketjuun.

Paikallisten yritysten käyttäminen ei ole osoitus paikallistoimijoiden suosimisesta vaan on usein kokonaistaloudellisesti järkevintä. Konkreettisena esimerkkinä voi ottaa kouluruokailun. Kun lapsille tarjotaan lähiruokaa, tiedetään, millaisissa olosuhteissa se on tuotettu ja tuotteiden tarjoajien kanssa voidaan olla vuorovaikutuksessa mutkattomasti. Lisäksi kuljetusmatkojen ympäristövaikutukset voidaan minimoida.

Erityisesti moniin rakennushankkeisiin ja tavarantoimituksiin ja palveluihin liittyy toimitushäiriöitä ja virheitä. Ne on huomattavasti helpompi korjata, jos toimittava yritys on paikallinen. Paikallinen yrittäjä tuntee asian ja olot monesti tavallista paremmin, on lähellä, säästää ympäristöä ja toimii joustavasti, ja kyllä se on niinkin, että suomalainen valmistaja tuntee parhaiten suomalaisten olojen vaatimukset. Kokemus on osoittanut, että monet ulkomaiset koneet ja laitteistot eivät kestä vaikkapa Pohjois-Karjalan pakkasia.

Herra puhemies! Palveluseteli on osoittautunut toimivaksi etenkin sosiaali- ja terveyspalveluissa. Vastaava viranomainen eli yleensä kunta asettaa palvelun tarjoajalle tietyt laatuvaatimukset ja valvoo yritysten toimintaa. Asiakas valitsee itse sen toimijan, joka parhaiten vastaa hänen tarpeisiinsa. Asiakkaalla on myös mahdollisuus vaihtaa palvelun toimittajaa, mikäli palvelun taso ei tyydytä. Tällöin asiakas on keskeinen palvelun laadun valvoja. Kokonaisvastuu on kuitenkin palvelun tilaajalla eli yleensä kunnalla. Palveluseteli ei saa johtaa palvelujen heikkenemiseen.

Keskustan eduskuntaryhmä suhtautuu erittäin myönteisesti siihen, että palvelusetelin käyttöä ollaan laajentamassa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei kunta olisi samaan aikaan velvollinen kehittämään omia palvelujaan. Varsinkin pienillä paikkakunnilla on usein ongelmana, että palvelun tarjoajia on vähän ja aitoa kilpailua ei synny.

Arvoisa herra puhemies! Keskustan eduskuntaryhmän mielestä hankintalaki on toiminut tyydyttävästi. Lakiin liittyvien toimintatapojen yksinkertaistaminen, nopeuttaminen ja tiedotus ovat kuitenkin asioita, joihin pitää kiinnittää huomiota jatkossa. Lisäksi hankintalainsäädännön vaikutuksia pitää seurata jatkossa tarkasti. Eduskunnan tulee saada tietoa esimerkiksi tällaisen selontekomenettelyn avulla ja myös asianomaisen erikoisvaliokunnan kautta.

Harri Jaskari /kok(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hankintalain käsittely kuulostaa hallinnolliselta, byrokraattiselta, etäällä ihmisistä olevalta asialta. Sitä se ei kuitenkaan ole. No, miksi?

Itse asiassa kysymyksessä ovat monet ihmisille hyvin läheiset asiat: Saavatko vanhukset arvokkaan ja hyvän hoivan Suomessa tulevaisuudessa? Pelaako joukkoliikenne aikataulussa? Ovatko koulurakennukset kunnossa, vai ovatko ne homekouluja? Saammeko samalla verorahalla parempaa palvelua? Ja mitä palveluja yleensä verorahoilla tulevaisuudessa saamme?

Parhaimmat ideat ja järkevimmät toimenpiteet syntyvät usein silloin, kun on monia tekijöitä ja myöskin positiivista kilpailua eri tekijöiden kesken. Tästä kaikesta on kysymys hankintalaissa.

Arvoisa puhemies! Miksi hankintalaki tehtiin? Ensinnäkin voin sanoa, että hankintalaki on selvä työkalu. Se tehtiin juuri edellä kuvattujen uusien ideoiden ja toimenpiteiden löytämiseksi. Haluttiin uskoa, että samoilla veroeuroilla voi saada parempaa palvelua tai hankkia tuotteita edullisemmin. Toiseksi voi sanoa, että myöskään kunnat eivät enää pärjänneet oman palvelutuotannon varassa.

Jotkut kutsuvat tätä toiminnan tehostamiseksi, toiset kutsuvat sitä paremmiksi toimintatavoiksi. Tehokkuus-sanallahan on usein negatiivinen kaiku. Joillekin se tarkoittaa, että kaikki otetaan työntekijöiden selkänahasta. Tehokkuus voi olla myöskin positiivinen määre. Asiat voidaan tehdä helpommin, paremmin, kuntalaiset voidaan saada entistä tyytyväisemmiksi, voimme kokea työmme merkityksellisemmäksi kuin koskaan aikaisemmin uusilla toimintatavoilla.

Ennen varsinaista hankintalakia kaikki tekivät ostonsa ja yhteistyönsä omalla tavallaan. Yritykset ja kolmas sektori eivät juuri tienneet, koska hankintoja kilpailutettiin ja millä kriteereillä. Saattoi esiintyä myöskin ylimääräistä oman kylän tyttöjen ja poikien suosimista, kun objektiiviset kriteerit puuttuivat. Laajemmalla tasolla voidaan sanoa, että siten tämä hankintalaki on siis myöskin korruption vastainen laki ja ennen kaikkea korruptiota ennalta ehkäisevä laki.

Arvoisa puhemies! Onko sitten hankintalaki onnistunut? Voin sanoa, että osittain kyllä, osittain ei. Hienoa on se, että hankinnan kriteerit ovat yhdenmukaistuneet. Voimme jo puhua aidosta ja avoimesta hankinnasta. Tosin näyttää olevan niin, että edelleen hinta on aivan ylivoimaisesti merkityksellisin elementti. Se menee aika ikävästi laadun ja innovatiivisuuden edelle.

Samoin nyt on ensimmäistä kertaa saatu luotua jonkinlainen markkinapaikka julkisille hankinnoille. Palvelujen ja tuotteiden tarjoajat tietävät jo, mistä tarjouspyynnöt löytyvät. Puhun juuri tästä Hilma-tietojärjestelmästä, mihin pitää laittaa kaikki tietynkokoiset hankinnat tiedoksi. Tosin vähän huolestuttavaa on se, että merkittävä osa yrityksistä ei ole löytänyt tätä markkinapaikkaa, jolloin voi kysyä, onko kysymys itse asiassa markkinoinnin puutteesta.

Julkisemmat tarjouskilpailut ovat edistäneet myös hankintayksiköiden asiantuntemusta. Osataan jo vähitellen hankkia. On ollut pakko tuotteistaa asiat, esimerkiksi kunnissa, tehdä laatumäärityksiä, analysoida toimenpiteiden vaikuttavuutta, mitä aikaisemmin ei monessakaan tilanteessa tehty.

Jo yleensä se, että hankintojen markkinat ovat kasvaneet, on varmasti osittain hankintalain ansiota. Tänä päivänä yksityiset yritykset ja järjestöt tuottavat jo lähes neljänneksen sosiaalipalveluista. Terveyspalveluyritykset tuottavat puolestaan 18 prosenttia tuotetuista terveyspalveluista.

Arvoisa puhemies! Paljon on vielä tekemättä. Ensinnäkin voi sanoa, että vieläkään todellisia markkinoita ei ole luotu. Tilaajan on erittäin vaikea tilata, jos 90 prosenttia esimerkiksi kuntien tilauksista on pakko mennä kuntien omille tuottajille ja sitä kautta markkinat ovat erittäin pieniä.

Kunnat eivät edelleenkään tiedä, mitä palvelut aidosti maksavat kunnan omana tuotantona. Kuntien taloudelliset luvut tai analyysit ovat perustuneet lähinnä hallinnollisiin tarpeisiin. Aitojen kustannusten selville saamiseksi olisikin kunnissa otettava huomioon henkilöstön sivukulut, kiinteistöjen kulut, myös kaikki hallinnolliset kustannukset aina kaupungin kunnanvaltuustoa myöten. Onhan yrityksissäkin hallitukset.

Markkinat on myöskin tehty suurille ja kauniille. Usein kertahankinta on niin suuri, että pienemmät yritykset on sen seurauksena pelattu pääosin ulos. Miten käy pienten ja innovatiivisten yritysten jatkossa?

Varsinkin sosiaali- ja terveyspuolella kilpailutetaan aivan liian lyhyin väliajoin. Sama tilanne on vaikka jätehuollossa. Mikäli yritys tai yhteisö on pari vuotta sitten voittanut vaikka dementiakodin kilpailutuksen, mutta häviää esimerkiksi pisteellä toiselle kilpakumppanille, erotetaanko saman tien koko henkilöstö? Tai mikäli jätehuoltoalan yritys on joutunut voimakkaasti investoimaan konekantaan, jonka takaisinmaksuaika on huomattavasti pidempi kuin kaksi vuotta, miten käy silloin tällaisen yrityksen?

Hankintalaki on selonteon mukaan myöskin lisännyt byrokratiaa. Tarjousmenettely on osoittautunut jäykäksi ja on vienyt palvelut asiakaslähtöisyyden sijaan hallintolähtöisiksi. Voi sanoa, että liika hallinto tappaa luovuuden. Syy hallintolähtöisyyteen on usein ollut pelko markkinaoikeudesta. Innovatiivisuuden mukaanotto tarjouspyyntöihin johtaa samalla tulkinnanvaraisuuksiin. Siksi on paljon helpompi tehdä hankinta ja tarjous perustuen hintaan kuin idearikkauteen. Jo markkinatuomioistuimen käsittely kestää tänään 14 kuukautta, joka on todella pitkä aika.

Arvoisa puhemies! Kokoomuksen eduskuntaryhmä uskoo, että aktiiviset julkiset hankinnat voivat olla merkittävä tulevaisuuden innovatiivisuuden väline Suomessa. Jo nykyinen hankintalaki mahdollistaa paljon joustavamman hankintamallin, mikäli vain uskoa ja idearikkautta löytyy. Ei mennä tähän tiukkuuteen, mitä on tällä hetkellä tehty. Vuodessa valtio ja kunnat tilaavat jo, kuten arvoisa ministeri sanoi, 27 miljardin markkinat, mutta ilman laajempaa analyysia siitä, ovatko tarjoukset ja voitetut hankkeet sisältäneet uudenlaisia näkökulmia, uudenlaisia ratkaisumalleja asioihin. Uusi ei ole aina parasta, mutta todella mielenkiintoisen uudenlaisen tavan tehdä näkee kauas ja siitä pitäisi myöskin palkita. Hyviä esimerkkejä kuntien uusista toimintatavoista kuitenkin löytyy. Esimerkiksi Raisiossa on kehitetty oma tapa valvoa sitä, paljonko sosiaali- ja terveyspalveluihin käytetään itse asiassa rahaa. Tämä tietoisuus on johtanut siihen, että Raisiossa saadaan samalla hinnalla enemmän ja parempia palveluja kuntalaisille kuin useimmissa muissa Suomen kunnissa.

Markkinat on tehtävä avoimeksi myös pk-yrityksille ja kolmannen sektorin toimijoille. Hankinnat eivät voi olla yksittäisten tarjouskilpailujen osalta olla niin suuria, että vain kansainväliset suuryritykset voivat osallistua kilpailuun.

Lisäksi, erityisesti sosiaali- ja terveyssektorilla, pedanttisesta ja vain hintaan perustuvasta kilpailuttamisesta on päästävä pitkäjänteiseen ja rakentavaan yhteistyöhön — aitoa kilpailua unohtamatta. Laatu, kehityskyky ja uudet asiat on tuotava hintakriteerin edelle.

Onkin kysyttävä, voimmeko erottaa hyvin erilaiset hankinnat toisistaan ja kilpailuttaa alan luonteen mukaisesti eri tavoilla. Sosiaali- ja terveyspalvelujen kilpailuttaminen on eri kuin rakentamisen ja rakennustarvikkeiden tilaaminen. 10 000 mutteria on eri asia kuin 100 paikkaa tehostettuun palveluasumiseen. Terveyspalveluissa pitää päästä hyvin lähelle apua tarvitsevia ihmisiä ja heidän tarpeitaan. Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmähän onkin selvittänyt mahdollisuutta laajentaa kunnallisen palvelusetelin käyttöä. Tavoitteena on lisätä asiakkaan valinnan vapautta. Kunta päättää, missä palveluissa seteliä voi käyttää, hyväksyy palveluntuottajat, pitää niistä luetteloa sekä tiedottaa saatavilla olevista palveluista. Mielestäni palveluseteli sopii erinomaisesti palveluun, jossa kuntalainen voi toimia kuluttajana. Kuntalainen itse päättää, mitä ottaa. Palvelusetelin käytöstä on ollutkin erinomaisia kokemuksia. Esimerkiksi Helsingissä hammashoidon palvelusetelillä hoitojonoja on lyhennetty ja hoitoon pääsee selvästi nopeammin. Viime vuoden kesäkuussa potilasjono on lyhentynyt 12 000 potilaasta 5 000:een, eli 7 000 hammashoitoa tarvitsevaa on päässyt pois jonottamasta.

Arvoisa puhemies! Julkinen sektori vastaa, julkinen sektori määrittelee palvelun hinta- ja laatukriteerit, julkinen sektori valvoo, että laatutaso on korkea, mutta julkisen sektorin rinnalla palvelua voivat tuottaa useat yritykset ja kolmannen sektorin toimijat.

Hyvät ystävät! Lopetetaanko ideologinen vastakkaisasettelu (Ed. Pulliainen: Teidän pitäisi aloittaa siitä!) ja tehdään hyvää työtä yhdessä pohjoismaisen hyvinvointivaltion turvaamiseksi? Tulevaisuuden hyvä ostaja ostaa vaikuttavuutta, ei hintaa.

Sirpa  Paatero /sd(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Sosialidemokraattien mielestä palveluiden kilpailuttamisessa on huomioitava myös palveluiden laatu, päätös ei saa missään tapauksessa perustua vain alhaiseen hintaan. Myös hankintojen ympäristövaikuttavuus ja eettisyys on huomioitava hankintoja tehtäessä. Lisäksi sekä ostajien että myyjien kilpailuttamisosaamista on parannettava.

Hankintalakia säädettäessä sosialidemokraatit kantoivat erityistä huolta sosiaali- ja terveyspalveluista. Laki huomioikin niiden erityisluonteen aiempaa paremmin. Lain valmistelussa haluttiin turvata kolmannen sektorin toimijoiden asema ja säilyttää tämä suomalainen malli palveluiden tuottamisessa yhteiskunnan, yritysten ja kolmannen sektorin toimijoilla.

Arvoisa puhemies! Palveluilla on pystyttävä vastaamaan monenlaisiin tarpeisiin. Dementoitunut vanhus tarvitsee pitkäaikaisen laitoshoidon, huostaan otettu lapsi tarvitsee turvallisen perhekodin, syrjäytyneelle mielenterveyspotilaalle on räätälöitävä monipuolinen palvelukokonaisuus. Palvelut on turvattava, vaikka hoito tai palvelu olisi harvinainen tai erittäin kallis.

Sosiaalialalla noin viidennes palveluista on yksityisten tai järjestösektorin tuottamia. Niihin kuuluvat monet vanhusten asumispalvelut, huostaan otettujen lasten sijoitukset, kehitysvammapalvelut ym. Usein nämä toimet ovat pitkäkestoisia ja ne ylittävät nopeasti kansallisen kynnysarvon. Siksi on erittäin tärkeätä, ettei hankintalaki johda palvelutarjonnan tai -kulttuurin sellaisiin muutoksiin, jotka heikentäisivät näitä palveluita tai aiheuttaisivat epävarmuutta palveluita tarvitseville. Palvelutarjonnan takaamiseksi on tärkeätä seurata jatkossa jo nyt ja tarkasteltua pidempään näitä lain vaikutuksia ja reagoida muutostarpeisiin. Ehkä tämä yksi vuosi on vähän lyhyt aika.

Selonteossa ei käsitellä ollenkaan suomalaisittain tärkeätä kolmatta sektoria palveluiden tuottajana. Siinä vain todetaan, että toiminnan taloudellisilla muodoilla ei ole merkitystä hankintalain sovellutuksissa, vaikka tämä asia nousi varsin vahvasti esille eduskuntakäsittelyssä ja siitä oltiin yhteisesti huolissaan.

Sosialidemokraatit kannattavat talousvaliokunnan lausumaa, jonka mukaan hallituksen tulee selvittää tarve säännellä erikseen voittoa tavoittelemattomien tai rajoitetun voitonjaon yhteisöjä, jotta erityisesti kansalaisten sosiaali- ja terveyspalveluiden riittävä ja laadukas saanti voidaan turvata. Selonteossa tämä on saanut varsin erikoisen tulkinnan. Hallituksen vastaus on, että yhteisölain mukaan on mahdollista perustaa rajoitetun voitonjaon osakeyhtiö tai osuuskunta. Jo tälläkin hetkellä monet yhdistykset ovat perustaneet osaksi toimintaansa osakeyhtiön, mutta suomalaisessa palveluntuottamismallissa ollaan tällä hallituksen linjauksella romuttamassa täysin järjestöjen ja yhdistysten suora osallistuminen palvelutuotantoon.

Sosiaali- ja terveyssektorin lisäksi on kuntien ja yhdistysten yhteistoimintaa muillakin alueilla. Kolmannen sektorin joustaviin edellytyksiin olisi tarvittu uudenlaista ajattelua, kuten talousvaliokunta lausumassaan edellytti. Olisiko vaikkapa mahdollista tehdä yhteistyötä yhdistysten ja sosiaalisten yritysten kanssa kumppanuussopimuksina? Näitä voisi olla — toimittaessa tietenkin EU-kynnysarvojen alapuolella — esimerkiksi yhteistyö urheiluseurojen kanssa liikuntapaikkojen ylläpidossa tai toiminnan järjestämisessä.

Selonteossa kiinnitetään huomiota myös mahdollisuuteen muuten kuin kilpailuttamalla hoitaa yleishyödyllisiä tehtäviä. Näissä julkisen palvelun velvoitteen antaminen on eräs mahdollisuus. Tätä mahdollisuutta ei ole kuitenkaan selvitetty, miten se käytännössä toimisi kolmannen sektorin toimijoille.

Arvoisa puhemies! Hankintarajat oli asia, josta keskusteltiin lain valmistelun yhteydessä paljon. Parannusta aiempaan on kansallisten kynnysarvojen selkeä kirjaaminen. Näin ollen pienimmät hankinnat rajautuvat pois, mikä on tietenkin helpottanut käytännön elämää. Tärkeää on lain tulkinnan selkeys ja byrokratian vähentäminen. Nyt Suomessa on markkinaoikeudessa enemmän juttuja kuin vastaavissa tilanteissa Euroopassa ja käsittelyajat venyvät.

Jatkossa lienee hankintarajoja jopa tarvetta lähentää EU:n kynnysarvoja. Se oli ainakin jonkunlainen lopputulema tässä selonteon kokemuksista. Ainakaan kynnysarvot eivät tunnu olevan liian alhaisia. Kynnysarvojen rajojen säätämisen yhteydessä keskusteltiin paljon erilaisten kuntien mahdollisuudesta hoitaa hankintalain asettamat velvoitteet ja tavoitteet.

Kunnat ovat nyt perustaneet yhteisiä hankintayksiköitä, ja Kuntaliiton sisälle on perustettu uudenlainen yhteishankintayksikkö. Riskinä näissä suurissa hankintayksiköissä on, että tuntuma käytännön työhön katoaa ja toisaalta pienet ja keskisuuret yritykset rajautuvat ulos johtuen kilpailutuksien suuruudesta. Suuret kilpailutukset vaativat myös runsaasti tietotaitoa sekä ostajilta että tarjoajilta. Sitä ei ole aina löytynyt, ja siksipä siis markkinatuomioistuin on nyt hyvin työllistetty. Ohjaus ja neuvonta olivat myös juuri tästä syystä asioita, joihin lakia tehtäessä kiinnitettiin runsaasti huomiota.

Talousvaliokunnan ensimmäinen lausuma koski kuntien yhteistoiminnan edellyttämän erityislainsäädännön kehittämistarpeita. Kilpailutusvelvollisuuttahan ei ole, jos kunta tai kuntayhtymä tuottaa palvelut omana työnään tai jos hankinta on niin sanottua suorahankintaa sidosyksiköiltä. Mutta yhä edelleen tilanne on auki EY-tuomioistuimen tulkintojen suhteen.

Kilpailuneutraliteetin toteutumiseksi on todettu, että toimintamalleja ja kuntien yhteistoimintaa koskevat muutostarpeet tulee toteuttaa muualla kuin hankintalaissa. Suuremmat kuntakoot helpottavat tilannetta ja Paras-hankkeen mallilla tilanne on toivottavasti helpottumassa. Erikseen tulevat nyt kuitenkin uudenlaiset yhteistoiminta-alueet, jotka voidaan toivottavasti käsitellä hallinnollisina uudelleenjärjestelyinä, jolloin hankintalakia ei sovellettaisi, mutta tästä ei ole vielä varmuutta.

Kansalliset kynnysarvot alittaviin hankintoihin ei sovelleta lakia lainkaan, ja tältä osin hankintayksiköt soveltavat omia ohjeitaan. Ohjeiden on kuitenkin täytettävä avoimuuden ja syrjimättömyyden vaatimukset. Tätä muun muassa korostivat pienyrittäjät, joita kuultiin lain valmistelun yhteydessä. On tärkeätä näiden toimien, esimerkiksi sosiaali- ja terveysalojen, kehittymisen kannalta, että pienyritykset otetaan tasavertaisesti huomioon ja mahdollistetaan myös niiden palvelujen tarjonta julkiselle sektorille.

Arvoisa puhemies! Hankintalailla pyrittiin karistamaan suomalaisesta julkishallinnosta ajatus, että halvin tarjous on se, joka pitää hyväksyä. Tavoitteena on, että meillä laatu tulisi julkishallinnossa tavoitteeksi ja laatu takaisi käytännössä sen, että potilaat sairaaloissa ja terveyskeskuksissa sekä vanhukset kotona ja laitoksissa saisivat mahdollisimman laadukkaan hoidon. Tarjousta hyväksyttäessä pudotettaisiin pois ne, jotka eivät pysty näihin laatuvaatimuksiin vastaamaan. Hyvistä tarkoitusperistä huolimatta tämä laatunäkökohta on osoittautunut hyvin haasteelliseksi.

Sosialidemokraattien mielestä laadulle tulee asettaa nykyistä suurempi painoarvo ja ottaa myös asiakkaiden näkökulma huomioon jo sopimusehdoissa. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan viranomaiset voisivat yhteistyössä alan toimijoiden kanssa kehittää aiempaa enemmän laatusuosituksia tai muita malleja, joilla ohjataan yksityiskohtaisemmin hankintaviranomaisia ostamaan laadukkaampia palveluja. Myös tänne olisi ehkä mahdollista kehittää samantapaisia sopimusehtoja kuin tavarahankinnoissa ja urakoissa.

Palveluiden laadun määrittelyssä on eettinen ja ympäristönäkökulma huomioitava paremmin. Näkökulman pitää olla laajempi kuin kierrätettävän materiaalin käyttö. Energiahankintojen rinnalla olisi kilpailutettava myös vaikkapa energiansäästämispalvelut ja matkustamista olisi voitava vähentää vaikkapa videoneuvotteluilla.

Arvoisa puhemies! Tarve parantaa sekä tarjoajien että ostajien hankintamenettelyihin liittyvää osaamista on ilmeinen. Molemmilla puolilla tarvitaan lisää koulutusta.

Osaamattomuus on tällä hetkellä johtanut jopa kustannusten kasvuun. Hankinnoissa tulee yhä edelleenkin soveltaa nykyistä aktiivisemmin lainsäädännön mahdollistamia joustoja ja neuvottelumahdollisuuksia ja etenkin niin, että pienet sosiaali- ja terveysalan yritykset voivat olla myös mukana kilpailutuksessa.

Lopputulemana on, että talousvaliokunnan mietinnössä olevat ponnet ovat yhä ajankohtaisia sekä kuntien yhteishankintojen että kolmannen sektorin tilanteiden selkiyttämiseksi. Seurantaa on jatkettava, jotta hyvin päätetyt, selkeät tavoitteet julkisten yhteisöjen kilpailuttamisvelvoitteista ja menettelytavoista toteutuvat ja samalla takaavat joustavasti järjestetyt laadukkaat palvelut.

Matti Kangas /vas(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Parin vuoden takainen hankintalaki on ollut parannus lakia edeltäneeseen tilanteeseen. Laki antaa hieman parempia mahdollisuuksia huomioida hankintojen ympäristövaikutuksia. Sosiaalisiinkin seikkoihin voidaan joissain tapauksissa puuttua äärimmäisen huolellisella ja työläällä tarjousasiakirjan laatimisella.

Edeltänyt laki oli huonompi ja tulkinnanvaraisempi. Sen aikana resurssipulasta kärsineiden pienten kuntien virkamiehet eivät ehtineet eivätkä osanneet laatia monimutkaisia ja kaiken mahdollisen ja lain tulkinnanvaraisuuden huomioon ottavia tarjousasiakirjoja. Myös todella suurista hankinnoista vastaavat virkamiehet joutuivat pelkäämään haasteita raastupaan. Aiemman lain aikana ei ollut käytännössä mahdollista vaatia sosiaalisia tai ympäristönsuojelullisia näkökohtia tarjouskilpailuissa.

Hankinnoissa on erittäin perusteltua suosia esimerkiksi sosiaalisia yrityksiä. Hyväksyttävänä valintaperusteena pitää olla, että organisaatio tarjoaa työmahdollisuuksia vajaakuntoisille, pitkäaikaistyöttömille tai vammaisille. Näiden perustelujen yksinkertainen käyttö on tulkinnanvaraisuuksien takia edelleen hankalaa.

Arvoisa puhemies! Laajemmassa katsannossa hankintalaki paikkaa vain osittain pahimpia kilpailutus- ja yksityistämisideologian aiheuttamia ongelmia. Sillä ei voida puuttua syihin vaan ainoastaan seurauksiin.

Yksityistämisideologiaan kuuluu luottamus niin sanottuun "markkinoiden näkymättömään käteen". Näkymättömän käden piti — näin jotkut uskoivat — tuottaa mahdollisimman hyvä tulos mahdollisimman pienellä julkisella sääntelyllä. Pahimmillaan uskottiin jopa, että markkinoille pitäisi antaa mahdollisimman suuri valta ja sen pitäisi päästä toimimaan ilman valvontaa. Tämän kuviteltiin johtavan jonkinlaiseen tasapainotilaan, jossa markkinat vapaan kilpailun vallitessa hakisivat halvimmat ja tuottavimmat tavat tarjota palveluita tai tehdä tavaroita.

Tämä uskomus on ollut vaarallinen useasta syystä. Vapaiksi sanotut markkinat eivät ole missään olleet vapaita. Niin sanottu monopolihakuisuus on vallinnut niin nousukaudella kuin taantuman aikana. Tämä on tarkoittanut, että kilpailu on olemassa olevilla aloilla useimmiten ennestään vähentynyt ja uusillakin aloilla markkinat ovat herkästi ajautuneet yksien tai harvojen toimijoiden haltuun.

Tämä monopolitrendi löytyy suurien mittakaavojen luottojohdannaismarkkinoista pieniin kunnallisiin mittakaavoihin. Kuntatasolla se voi näyttäytyä julkisten palveluiden tai tienpidon usein heikkona kilpailutilanteena. Tosiasia on, että yksityisellä puolella yritysten tarkoitus on tuottaa omistajilleen voittoa. Liian usein voittoa on tuotettu työntekijöiden työtaakkaa nostamalla, työturvallisuudesta ja palkoista tinkimällä sekä verotus- ja ympäristönäkökohdissa keplottelemalla.

Näin on tehty siellä, missä epäeettinen käyttäytyminen on ollut mahdollista tai porsaanreikiä on löydetty. Hankintojen myyjät ovat esimerkiksi kierrättäneet tilaajan rahoja tilaajan omilta veroilta. Se on ollut mahdollista veroparatiiseihin ulottuvien konserniverkostojen ja pankkien avulla. Hankintalain piirissä mahdollisesti junailtu tapaus oli myös tuore jäteöljy- ja jäterasvaskandaali. Nyt tutkitaan, oliko jätefirma dumpannut jäteöljyt ja jäterasvat järjestelmällisesti ojiin ja sadevesiviemäreihin.

Hankintalain taustalla oleva yksityinen voiton maksimointiperiaate ja kilpailuideologia ovat luoneet houkutuksia kiertää eettisiä velvoitteita liian usein. Kun yritykset voivat panna taskuihinsa kyseenalaisin menetelmin tai porsaanreikiä hyväksi käyttäen hankitut säästöt, on väärinkäytösten kiusaus ilmeinen. Kuten huomaamme, väärinkäytöksiä tapahtuu.

Yksittäisideologian kannattajat tarjoavat vaihtoehdoksi hankintojen parempaa kilpailuttamista ja toteuttamisen tarkempaa valvontaa. Nämä ovat kuitenkin raskaita velvoitteita julkiselle sektorille. Nämä molemmat vaativat tekijöiden ja osaamisen huomattavaa lisäämistä. Nyt päinvastoin väkeä vähennetään.

On kyseenalaista, pystyykö monopolien ja kartellien vaivaamalla kilpailulla ylipäänsä lisäämään työn tuottavuutta. Valvonta ja kilpailutus ja omistajien suuret voitontarpeet vaativat kaikki oman lisärahansa. Samaan aikaan valvonnan resursseja kuitenkin pienennetään pitämällä kunnat kroonisessa alirahoituksessa valtion taholta ja samalla toteuttamalla valtion tuottavuusohjelmaa. Ohjelma tarkoittaa nykyisellään pelkästään väen vähentämistä. Hankintojen tuomista valvontaan pitäisi lisätä ja hankinta-asiakirjojen valmistelua pitäisi parantaa. Näihin pitäisi antaa rahaa, ei ottaa pois.

Toisaalta on oikein, että kyseenalaistetaan koko vallitseva parikymmenvuotinen käytäntö, jossa kansainvälisillä sopimuksilla aloittain pyritään purkamaan julkisten palveluiden tuotantoa. Tällä prosessilla tuotteistetaan ennen virkavastuulla tuotetut palvelut, jolloin ne tulevat uudella tavalla bruttokansantuotemittarilla mitattavaksi. Tämä aiheuttaa harhaanjohtavan kuvan. Tuotanto näyttää kasvavan, kun yhä useammasta julkisen palvelun työstä ja tavarasta käydään kauppaa. Todellinen tuotanto ei kuitenkaan useimmiten kasva, vaikka bkt-mittari niin näyttäisi. Rahaa siirretään taskusta toiseen.

Arvoisa puhemies! Lokakuun 23. päivänä, kuukausi sitten, 18 vuotta USA:n keskuspankin johtajana toiminut Alan Greenspan katui ja tunnusti Yhdysvaltain senaatissa, että oli ollut väärässä jo 40 vuotta. Katuva markkinaideologi tuomitsi liiallisen luottamuksen markkinoihin.

Arvoisa puhemies! Hankintalaki tarjoaa tässä tilanteessa ainoastaan helpotusta hankinnoista vastaaville virkamiehille, ja jos sen tarjoamiin mahdollisuuksiin tartutaan, niin tämä helpotus tarkoittaa kovasti lisää työtä ja asiantuntijavaatimuksia. Useimmiten onkin edelleen turvallista laatia kilpailutus vain halvimman tarjouksen saamiseksi.

Hankintalain piiriin kuuluviksi määriteltiin julkiset tavara- ja palveluhankinnat, jotka maksavat enemmän kuin 15 000 euroa. Sosiaalipuolella kynnysarvo on 50 000 euroa ja rakennusurakoissa kynnysarvo on 100 000 euroa. Nämä kynnysarvot ovat liian alhaiset ja niitä tulisikin nostaa. Useissa Euroopan maissa on huomattavasti korkeammat kynnysarvot.

Uusi hankintalaki on edeltäjäänsä parempi. Se ei kuitenkaan tarjoa tarpeeksi selkeitä ja helposti tulkittavia ohjeita kilpailuttamiseen, ei ainakaan silloin, kun pitäisi ottaa huomioon ympäristö-, sosiaaliset ja terveydelliset näkökohdat.

Lähipalvelut ja lähituotantona tuotetut tuotteet ovat ympäristöystävällisempiä ja sosiaalisesti kestävämpiä. Julkinen sektori osallistuu esimerkiksi päästökauppaan, mutta joutuu samalla kilpailuttamaan hankintojaan ympäri Eurooppaa. Oikea käsi ei tiedä, mitä vasen tekee, jos turhia kuljetuksia tehdään työvoimaa riistävistä halvimmista Etelä- ja Itä-Euroopan maista. Hankintojen hinta ei saa olla ratkaiseva vaan kokonaisuus.

Järjetöntä on kuljettaa kuntapyykit rekoilla Keski-Suomesta Tallinnaan pestäväksi. Järjetöntä on pakottaa julkiset toimijat kilpailuttamaan tarvitsemansa laitteet vähän väliä yhä uudestaan. Ylimääräisiä piilokustannuksia syntyy, kun esimerkiksi maanmittauslaitoksissa on pakotettu raastuvan uhatessa valitsemaan parin vuoden välein milloin minkinlainen halvin laite ja sen jälkeen sopeuttamaan omat järjestelmät ja menetelmät ja kouluttamaan insinöörit käyttämään halvimpia laitteita.

Hankintalakia on muutettava niin, että ympäristö-, sosiaaliset ja terveydelliset näkökohdat voidaan todella ottaa huomioon. Myös kilpailutusten ohjeistusta ja neuvontaa on entisestään lisättävä. Samoin on lisättävä myös pätevää henkilökuntaa kilpailutusten laatimiseen ja hankintojen toteutusta seuraamaan ja valvomaan.

Erkki Pulliainen /vihr(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Eduskunta saa sitä, mitä on pyytänyt. Uusi hankintalainsäädäntö tuli voimaan 1.6.2007. Tämän vuoden loppuun mennessä eli reilun puolentoista vuoden kuluessa hallituksen tuli antaa eduskunnalle selonteko muun muassa sen vaikutuksista palvelujen laatuun sekä mahdollisista muutostarpeista muun muassa kynnysarvoihin kuntien erilaisen koon huomioon ottaen. Pikainen palauteaikataulu kuvaa havainnollisesti sitä vaihtelevien epäluulojen synnyttämää varovaisuutta, mitä EU:n sisämarkkinatoimintaan kuuluva lainsäädäntöhanke herätti esitysten eduskuntakäsittelyssä. Yksi vuosikin tarkastelujaksona olisi paljastava pikaista korjaamista kaipaavat epäkohdat. Näin asia nähtiin. Kuvattu kireä aikataulu selittää osaltaan sitä, että toimijatahoille lähetetty kysely ajoitettiin suomalaisten pääkesälomakuukauteen, heinäkuuhun. Vastausprosentit olivat sen mukaisesti alhaisia; vain noin kolmannes pyydetyistä reagoi. Vastausprosentit olivat siinä määrin alhaisia, että ne alentavat tulosten indikaatioarvoa.

Selonteko päätyy lyhyesti todettuna johtopäätökseen, ettei mitään hankintalain pikakorjaustarvetta ole ilmaantunut. Kansalliset kynnysarvotkin näyttäisivät osuneen suurin piirtein kohdalleen. Näissä johtopäätöksissä korostuu siis tukeutuminen tätä varten tehtyjen kyselyjen antiin. Yksittäisten, merkittävienkään tapausten ja ilmiöiden arviointiin ei selonteossa ole kuitenkaan ryhdytty. Tämä tehtävä on jätetty kauttaaltaan sitä vastaanottaville kansanedustajille.

Selonteosta käy näinkin hyvin esille se, että lakiesitysten eduskuntakäsittelyssä esiin nostetut kriittiset pisteet olivat sinänsä asiantuntemuksella tunnistettuja.

Hankintalain ensisijaisena tavoitteena on julkisten varojen käytön tehostaminen. Selonteonkin mukaan välitilinpäätös osoittaa, ettei näin aina käy. Keskitettyjen hankintojen kautta on toki voitu saada kustannussäästöjä, mutta kääntöpuolella ongelmaksi on muodostunut hankintakokonaisuuksien muodostuminen usein siinä määrin suuriksi, että pienet ja keskisuuret yritykset ja ammatinharjoittajat ovat pudonneet jo kättelyssä pelistä pois. Jotta ne olisivat päässeet edes katseluetäisyydelle, ne ovat joutuneet ennakkoon panostamaan tarjouspyyntöilmoituksia seuraavaan ammattitaitoiseen henkilökuntaan.

Arvoisa puhemies! Tämä havainto on hyvin merkityksellinen. Käytännön tasolla kunta on nimittäin saattanut jäädä lopulta tappiolle. Toisaalta se kylläkin säästi itse hankinnan hinnassa, mutta toisaalla se menetti huonoimmassa tapauksessa merkittävän paikallisen tai alueellisen veronmaksajan ja työllistäjän. Näin kokonaistulos on kunnan kannalta negatiivinen. Kuka tai mitkä tässä ovat todellisia voittajia? Tietenkin suuret kansalliset ja erityisesti ylikansalliset toimijat, ne, joiden aikaansaannosta Euroopan yhteisön kyseessä oleva lainsäädäntö pohjimmaltaan on.

Kilpailuarvona läpinäkyvyys itse tarjousmenettelyssä on varmasti lisääntynyt, mutta toisaalta houkutus sortua lahjontaan on niin ikään lisääntynyt. Lehdistö kertoi juuri, kuinka Patrian toimitusjohtaja sai lopullisesti lähteä lahjuksen antamiseen ja lahjontaan elinkeinotoiminnassa liittyvien epäilyjen vuoksi. Kilpailut voittavien toimijoiden taustat saattavat vastaavalla tavalla hyvinkin viitata harmaan ja mustan talouden puolelle, kuten monet edustajat ovat jo ehtineet todeta. Camorra ja Cosa Nostra -tyyppiset ilmiöt ovat rantautuneet maahamme viime vuosina näyttävällä tavalla. Italiassa juuri nämä rikollisjärjestöt ovat omilla toiminta-alueillaan voittaneet sinänsä EU-lainsäädännön mukaisia tarjouskilpailuja. Helppo on pärjätä, kun ei välitä ympäristön- ja luonnonsuojelulainsäädännöistä, eikä — lainausmerkeissä sanottuna — muisteta maksaa julkiselle vallalle sille kuuluvia veroja ja maksuja. Meillä tutkinnan alaisena oleva vantaalainen Camorra-tyyppinen tapaus Lokapojat tullee pysymään pitkään lehtien otsikoissa. Yleispätevä sääntö on, että rehelliset yrittäjät häviävät ennen pitkää kilpailun rikollisesti toimivia vastaan.

Tässä katsannossa selonteko kuittaa ympäristönäkökohdat tylysti seuraavalla lauseella: "Ympäristönäkökohtien edistäminen ja huomioon ottaminen julkisissa hankinnoissa on haaste ja mahdollisuus." Hallitus siirtää näin olennaiset asiat tulevaisuuteen toteamalla vielä lyhyen kappaleen lopuksi, että "Ympäristönäkökohtien selvittäminen olisi tarkoituksenmukaisempaa toteuttaa myöhemmässä vaiheessa, kun EU-tason ja kansalliset hankkeet ovat edenneet ja vaikutusten arviointi on mahdollista". Vihreän eduskuntaryhmän mielestä nyt tiedetään ympäristöasioista aivan riittävästi, jotta voidaan ryhtyä välittömästi konkreettisiin toimiin. Tämän mahdollistaa myös se hankintalaki, jonka toimivuutta nyt arvioidaan.

Hankintalain 2 §:n 2 momentin mukaan "Hankintayksiköiden on pyrittävä järjestämään hankintatoimintansa siten, että hankintoja voidaan toteuttaa mahdollisimman taloudellisesti ja suunnitelmallisesti sekä mahdollisimman tarkoituksenmukaisina kokonaisuuksina ympäristönäkökohdat huomioon ottaen". Tavara- ja ympäristömerkit ovat olennaisia apuvälineitä kuljettaessa näin viitoitettua polkua eteenpäin. Tämä todetaan hankintalain 45 §:n 1 momentissa seuraavasti: "- - suorituskykyä ja toiminnallisia ominaisuuksia koskeviin vaatimuksiin voi sisältyä myös ympäristöominaisuuksia koskevia vaatimuksia. Hankintayksikkö voi käyttää vaatimusten esittämiseen eurooppalaisessa, monikansallisessa tai muussa ympäristömerkissä olevia yksityiskohtaisia perusteita tai tarvittaessa niiden osia." Ympäristömerkin perusteiden käytön edellytyksistä kerrotaan seuraavassa momentissa neljällä yleispätevällä vaatimuksella. Ympäristömerkkiin liittyvät potentiaaliset intressi- ja pyrkimysristiriidat on tarkoituksellisesti näin jo valmisteluvaiheessa ratkaistu. Tällainen merkki ei ole tietenkään muut poissulkeva, mutta tarjoajan kannattaa käyttää tarjolla olevaa ympäristömerkkiä, koska siinä työ on jo kertaalleen valmiiksi tehty.

Saksan edellisen hallituksen kuluttajaministeri teetätti omaa maataan varten perusteellisen selvityksen tavaramerkin käytöstä julkisen hallinnon kilpailuttaessa elintarvikehankintojaan. Näin voidaan ottaa huomioon niin haluttaessa erityisenä perusteena luomu- tai lähiruoka. Saksan käytäntö on luettavissa myös suomen kielellä kirjassa "Bioenergia ja lähiruoka". Toteamme tämän vain sen vuoksi, ettei yhtenäistä hankintakäsikirjaa ole vieläkään saatu aikaan. Kun järki voittaa -linja voi toimia Saksassa, niin miksi näin ei voisi tapahtua samaan yhteisöön jäsenenä kuuluvassa Suomessa, ja tämäkin korostuu hankintalain 59 ja 62 pykälissä.

Yhdyskunnan pitää olla ympäristönsä puolesta kunnossa, samoin yhteiskunnan sen sisällä pitää olla sosiaalisesti kestävässä tilassa. Tämä jälkimmäinenkin on otettu hankintalaissa huomioon. Sosiaalisilla näkökohdilla tarkoitetaan tässä muita heikommassa asemassa olevien suojelemiseksi ja syrjäytymisen estämiseksi käytettäviä toimia. Voimakkain mahdollisuus on lain 14 §:n mukaisesti rajoittaa tarjouskilpailu työkeskuksille tai muille vastaaville yksiköille. Sosiaaliset näkökohdat voidaan muutoin sisällyttää hankintaprosessissa neljään eri vaiheeseen. Tutkimukset tukevat vahvasti johtopäätöstä, että heikossa työmarkkina-asemassa oleviin työikäisiin kannattaa kohdistaa toimia, jotka tuottavat heille itsetunnon kohoamista ja luottamuksen palautumista omaan itseensä. Tällöin puhutaan suorastaan kustannustehokkuudesta alan kirjallisuudessa. Tämän kaltaisiin näkökohtiin kannattaa siis kiinnittää huomiota kuntatasolla hankintalakia käytäntöön sovellettaessa. Ympäristö- ja sosiaaliset näkökohdat ovat näin samassa arviointikorissa.

Ympäristö- ja sosiaalisten näkökohtien huomioon ottaminen tarjouspyynnöissä edellyttää substanssin hyvää hallintaa, niin kuin täällä on kaikissa puheenvuoroissa todettu. Tämä vaatimus pätee myös muun muassa laatukriteeristöön sote-lohkon hankinnoissa ja kaikenlaista elävää materiaalia koskevissa tarjouskilpailuissa. Eurooppalaista kuuluisuutta on saanut esimerkkitapaus, jossa keskieurooppalainen tarjoaja puolusti omaa jalopuuntaimiaineistoaan. Tästä materiaalista varttuneiden puiden fenologia olisi ollut luonnoton Suomessa vallitsevissa olosuhteissa. Tätä olennaista puutetta ei olisi kilpailutusprosessin moitteeton läpivienti kompensoinut. Monilla täällä toimivilla ylikansallisilla yhtiöillä onkin hyvin miehitetty juristidivisioona, joka valittaa lähes kaikista hävityistä kilpailuista.

Arvoisa puhemies! Monet kunnalliset päättäjät pähkäilevät nyt kuntansa hallintoon ilmestyneen tilaaja—tuottaja-käytännön kanssa. Heille selonteko antaa käyttökelpoista vertailuaineistoa. Eräs selonteon havainnoistahan on, että yleisemminkin kustannukset ovat näin vain lisääntyneet.

Ulla-Maj Wideroos /r(ryhmäpuheenvuoro):

Herr talman, arvoisa puhemies! Målsättningen med upphandlingslagstiftningen är att säkerställa en fri rörlighet för varor och tjänster och en välfungerande inre marknad, att effektivera användningen av offentliga medel och främja upphandling av hög kvalitet och dessutom att främja en ökad öppenhet i upphandlingen.

Statsrådet anser att verkningarna av upphandlingslagstiftningen troligen kan bedömas bäst först om 5—7 år eller då upphandlingspraxisen enligt den nya lagen hunnit bli etablerad. Den uppföljning som statsrådet nu kommer med avser enbart att ge en snabb feedback om lagens effekter på kort sikt och underlätta bedömningen av behovet av korrigeringar. Det här sker i enlighet med den kläm om en redogörelse inom 2008 som riksdagen godkände i samband med att lagen godkändes. Lagen anses i stort sett fungera och fylla de kriterier som ställdes på den, även om vissa förbättringsförslag redan nu kan utkristalliseras. Svenska riksdagsgruppen håller med om att tiden faktiskt är för kort för att kunna dra mycket långtgående slutsatser av lagen.

Arvoisa puhemies! Työ- ja elinkeinoministeriö ja Suomen Kuntaliitto ovat vuodesta 2004 yhteisesti rahoittaneet toimintaa julkisten hankintojen neuvontayksikössä, joka antaa hankintalainsäädännön soveltamiseen liittyvää neuvontaa. Neuvontayksikkö palvelee maksutta antamalla julkisia hankintoja koskevaa ja erityisesti hankintaan liittyvää oikeudellista neuvontaa. Neuvontayksikkö on saanut vastata hankintalainsäädännön tulkintakysymyksiin kuntaliitostilanteissa ja kysymyksiin, jotka koskevat hankintayksikön asettamia tarjoajien soveltuvuutta koskevia vaatimuksia.

Neuvonta kohdistuu siis ennen kaikkea hankintayksiköihin, koska nämä ohjaavat koko hankintaprosessia. Hyvällä ja laadukkaalla neuvonnalla voidaan ennaltaehkäistä virheellisiä ratkaisuja ja välttää oikeusprosesseja, jotka puolestaan johtavat myöhästymisiin ja viivytyksiin. Neuvontatoiminnalla on suuri merkitys hankintahenkilöstölle pienissä hankintayksiköissä, joilla ei ole omaa keskitettyä tai ammatillista hankintatointa. Hankintaprosessi on hyvin tarkkaa työtä, joka vaatii paljon tietämystä myös yksityiskohdista.

Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat epäilemättä tärkeimpiä kunnallisia palveluita. Vuonna 2006 kunnat ja kuntayhtymät ostivat sosiaali- ja terveyspalveluita yksityisiltä tuottajilta 1,3 miljardin euron arvosta. Se on paljon rahaa, ja ne ovat todella vaikeita kysymyksiä. Hankinta ei saa johtaa turvattomuuden tunteeseen niiden keskuudessa, jotka palveluja tarvitsevat. On olemassa selvä riski, että näin tapahtuu, mikäli hankinnalle ei ole tarpeeksi pitkää aikaperspektiiviä.

Palvelujen laadun turvaamisella on keskeinen merkitys sosiaali- ja terveyspalvelujen hankinnassa. Hankintalain säännökset tekevät mahdolliseksi laadun huomioon ottamisen monella tavalla. Ostaja voi asettaa soveltuvuusvaatimuksia tarjoajalle, tarkastella kokonaistaloudellista edullisuutta, määrätä palvelulle asetettavat vaatimukset tai asettaa vaatimuksia palvelun seurannalle ja arvioinnille. Ostajalla on siis suuri vastuu laadusta.

Herr talman! I redogörelsen säger regeringen också att språkliga faktorer har använts som ett kvalitativt jämförelsekriterium och att språkliga faktorer kan ha en central inverkan på innehållet i vården och servicen och därigenom förstås också på kvaliteten. Men enligt statsrådet används dessa faktorer dock sällan som jämförelsekriterier.

Språket har stor betydelse i många skeden av den offentliga upphandlingsprocessen. Det handlar om på vilket språk eller vilka språk upphandlingsenheten ger ut information om offertförfrågan, på vilket eller vilka språk anbuden kan ges in och slutligen vilken vikt den språkliga servicen ges i poängsättningen av själva tjänsten som upphandlas och hur man värderar den. De anvisningar som finns om upphandling av tjänster är mycket detaljerade. Men i anvisningarna har däremot språkets betydelse fått mindre utrymme och anvisningarna kan till och med anses vara bristfälliga.

De myndigheter och instanser som ansvarar för upphandlingsfrågor, arbets- och näringsministeriet samt rådgivningsenheten, måste precisera anvisningarna om de språkliga aspekterna i upphandlingen. Justitieministeriet har under våren 2007 gett ett utlåtande till dåvarande handels- och industriministeriet där man går genom språkets betydelse under hela den offentliga upphandlingsprocessen. Men varken handels- och industriministeriet eller dess efterföljare arbets- och näringsministeriet har ännu gett närmare anvisningar om språkets betydelse i processen. Staten måste faktiskt bära sitt ansvar i den här frågan, anser svenska riksdagsgruppen.

Herr talman! Det är också skäl att ge systemet med servicesedlarna större uppmärksamhet. Genom att ge kunden, dvs. användaren, större inflytande kan man också garantera att kunden får just den service hon behöver, dessutom på sitt modersmål.

Arvoisa puhemies! Hankintalainsäädäntöön ja hankintamenettelyihin liittyvä byrokratia on laajaa. Julkisiin hankintoihin ja kilpailuttamiseen kohdistunut arvostelu on tämän vuoksi enimmäkseen kohdistunut soveltamiseen ja hankintakäytäntöihin. Erityisesti pienet hankintayksiköt, pienet yritykset, yksityiset ammatinharjoittajat ja järjestöt katsovat, että tarjouspyyntöihin oikealla tavalla vastaaminen on vaikeaa. Muotovaatimusten tiukentaminen on johtanut prosessin lisääntyvään byrokratisoitumisen, mikä vie resursseja.

Tarjoajille asetettavat muodolliset vaatimukset ovat samat riippumatta siitä, onko kyse suuresta vai pienestä palveluntuottajasta. Lain tarkoituksena oli tehostaa julkisten varojen käyttöä, ja hankintojen keskittämisen ansiosta säästöjä on myös varmasti saatu. Kielteisenä vaikutuksena on kuitenkin ollut hankintojen muodostuminen niin laajoiksi, että pienet ja keskisuuret yritykset ja yksityiset ammatinharjoittavat pystyvät vaivoin osallistumaan tarjouskilpailuun.

On hyvä, että hallitus on valmistelun loppuvaiheessa saanut mukaan myös ympäristönäkökohtia koskevan luvun selontekoon. Kestävän kehityksen edistämisen kannalta ympäristönäkökohtien ottaminen huomioon julkisissa hankinnoissa on tärkeää samoin kuin julkisen vallan vastuu huomioida toiminnassaan ympäristöön, ilmastoon ja kestävään kehitykseen liittyvät tekijät. Myös tässä kysymyksessä tarvitaan enemmän tietoa ja taitoa, jotta ympäristökysymykset saavat ansaitsemansa merkityksen.

Herr talman! Det finns delade meningar om hur bra reformen av upphandlingslagen egentligen fungerat under detta första år. I viss mån har man säkert använt offentliga medel på ett mera effektivt sätt och också ökat öppenheten i upphandlingsförfarandet, men en del problem kvarstår ännu både hos upphandlingsenheterna och hos tjänste- och varuproducenterna. Svenska riksdagsgruppen hoppas att riksdagen i utskottsbehandlingen redan nu tar fasta på de svårigheter och de oklarheter som har uppdagats så att man faktiskt kan åtgärda dem här redan nu, utan att vänta på en bedömning av verkningarna som kommer om sju år.

Toimi Kankaanniemi /kd(ryhmäpuheenvuoro):

Herra puhemies! Äänekosken kaupunki kilpailutti taannoin pyykkiensä pesun hankintalakia tarkoin noudattaen. Kilpailun voitti virolainen yritys. Niinpä pohjoisesta Keski-Suomesta alkoi viikoittainen edestakainen rekkaralli Tallinnaan. Sitä dieselöljyn polttamista ja ympäristön saastuttamista kesti kuitenkin vain hetken aikaa. Se päättyi siihen, että virolaisyritys ilmoitti itse luopuvansa sopimuksesta, koska ei katsonut voivansa sitä täyttää.

Muutamilla alueilla maassamme Tiehallinnon teiden kunnossapitourakoita on voittanut myös virolaisyritys. Melko pian palvelun alettua on esiin tullut ongelmia, joista lienevät eniten kärsineet suomalaiset alihankkijat ja ehkäpä myös teiden käyttäjät. Täällä salissa lienee edustajia, jotka tietävät, miten hyvin virolaisyritys on selvinnyt esimerkiksi viime viikonvaihteen lumimyräkästä, ja ovatko suomalaiset alihankkijat saaneet rahansa.

Sekä Äänekosken pyykkien että Tiehallinnon teiden kunnossapidon osalta tehtiin paljon työtä hankintalain määräysten täyttämiseksi. Mittava byrokratia pyöri monessa toimistossa. Paljon turhaakin työtä tekivät niin tilaajat kuin tarjoajatkin. Lisäksi suomalaiset yrittäjät joutuivat ajamaan alas omaa palvelutuotantojärjestelmäänsä hävittyään kilpailun naapurimaan yritykselle. On syytä kysyä, onko tässä järkeä.

Arvoisa puhemies! Hankintalainsäädännön tavoitteena on tavaroiden ja palvelujen vapaa liikkuvuus sekä toimivat sisämarkkinat. Lisäksi tavoitteena on tehostaa julkisten varojen käyttöä ja edistää laadukkaiden hankintojen tekemistä. Lakia sovelletaan julkisten viranomaisten ja muiden laissa määriteltyjen tahojen suorittamiin tavara- ja palveluhankintoihin sekä rakennusurakoiden teettämiseen.

Tavoitteista ilmenee, että hankintalainsäädännön takana ovat EU:n direktiivit, yhteisölainsäädäntö ja EY-tuomioistuinkäytäntö. Hankintalainsäädännön, kuten monen muunkin EU:n säädöksen soveltuvuus Suomen oloihin, on vähintään ongelmallinen. Keski- ja Etelä-Euroopan väkirikkaiden maiden oloihin laaditut säädökset eivät sovellu harvaan asuttuun ja vähäväkiseen Suomeen. Se malli, mikä on edullinen ja toimiva Keski-Euroopassa, on usein sopimaton ja kallis Suomessa.

Nykyinen hankintalaki tuli voimaan puolitoista vuotta sitten. Kokemukset ovat vielä melko vähäiset. Olemme vielä osin opettelu- ja sisäänajovaiheessa. Yleisesti voidaan todeta, että EU on aiheuttanut voimakasta palvelujen ja toimintojen keskittymistä ja lisännyt byrokratiaa. Markkinaoikeus on tältä osin hyvin työllistetty. Suuret toimijat ovat menestyneet, pienet kärsineet. Hallituksen kansallinen keskittämispolitiikka on voimistanut vielä tätä keskittämiskehitystä.

On perusteltua esittää kysymys, tarvitaanko lähinnä valtion ja kunnallisten toimielinten päätösvaltaa rajoittavaa ja sitovaa hankintalainsäädäntöä. Eivätkö hankintaohjeet, joiden mukaan on hankittava kokonaistaloudellisesti edullisin tavara tai palvelu, ole riittäviä? Mahdollisimman vähäinen byrokratia ja joustava menettely vähentäisi hallinto-, päätöksenteko-, koulutus-, valitus- ja muita niin sanottuja transaktiokuluja, jotka hankintalain myötä ovat kasvaneet. Nämä kulut jäävät tilaajien eli julkishallinnon maksettaviksi. Eivätkö esimerkiksi kunnat 2000-luvulla ymmärrä omaa kokonaistaloudellista etuaan?

Valtion hankintayhtiö Hansel Oy toimii melko hyvin ja tehokkaasti. Sen myötä valtio lienee saanut säästöjä hankinnoissaan. Tosin hankintojen keskittäminen on synnyttänyt myös ongelmia. Esimerkiksi eräät pienehköt valtion laitokset joutuvat hankkimaan kerralla tarpeisiinsa nähden liian suuria eriä vaikeasti tai esimerkiksi kalliilla energialla säilytettäviä tuotteita, mikä ei muun muassa ympäristö- ja energiataloudellisesti aina ole perusteltua.

Suuret kunnat ja kaupungit ovat ehkä onnistuneet uudistamaan hankintaorganisaationsa lain edellyttämään kuntoon. Työtä on kuitenkin ollut paljon ja hyöty usein kyseenalainen. Monet kunnat ovat muodostaneet uusia, laajoja seudullisia hankintarenkaita. Näin ne ovat saaneet osaamista ja mahdollisesti taloudellisia hyötyjä. Epäilyjä herättää kuitenkin se, ovatko tuotteet ja palvelut laadultaan ja käyttötarkoitukseltaan heikompia kuin olisivat, jos hankinnat tehtäisiin hieman pienemmissä erissä. Suuret hankintarenkaat ovat johtaneet myös siihen, että lähihankintoja ei enää voida tehdä. Esimerkiksi pienehkön kyläkoulun elintarvikehankintoja ei enää tehdä lähikaupasta, jonka toimintaedellytykset ovat näin loppuneet. Koko kylä on menettänyt palvelunsa, mikä on suuri tappio monella tavalla. Lisäksi se on lisännyt yksityisautoilua. Pienyritysten asema on pääsääntöisesti heikentynyt suhteessa suuriin kaupan ja palvelujen keskittymiin.

Herra puhemies! Hankintalainsäädäntö liittyy kiinteästi julkisten palvelujen ulkoistamiseen. Sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistaminen on ollut nopeaa viime vuosina. Siinä ovat kunnostautuneet sekä ne kunnat, joissa on porvarienemmistö, että myös ne, joissa on vasemmistoenemmistö. Alkuun tämä niin sanottu "thatcherismi" tuotti taloudellista hyötyä kunnille, mutta nyt selkeät hyödyt ovat jo harvinaisia. Sen sijaan haitat ovat selkeässä kasvussa.

Kun esimerkiksi vanhuspalveluja ulkoistetaan, tulevat ne kilpailutuksen piiriin. Kilpailun voittaa käytännössä se, jonka tarjous on edullisin, koska muita tekijöitä on vaikea arvioida. Niinpä vanhukset siirretään uuteen kilpailun voittaneeseen laitokseen pahimmassa tapauksessa muutaman vuoden välein. Elinympäristö, henkilöstö, menettelytavat ja jopa ruuan laatu ja määrä saattavat muuttua. Vanhukset ovat tehokkuuden ja kilpailun kohteina. Ihmisarvo ja vanhuksen kunnioitus unohtuvat, kun raha ratkaisee. Tällaista "hankintaa" kristillisdemokraatit eivät voi pitää hyväksyttävänä.

Perusterveydenhuollon palvelujen kilpailuttaminen on johtanut siihen, että se säästö, mikä on saatu syntymään, on siirtynyt pahimmassa tapauksessa erikoissairaanhoidolle yhä suurempina menojen kasvuna. Tästä kärsivät sekä potilaat että veronmaksajat. Siirrettäessä palveluja yksityiselle sektorille, julkiselle puolelle jää kuitenkin monenlaisia kustannuksia aiheuttavia toimintoja. Oman tuotannon purkukustannukset, koulutus- ja tilaajakustannukset sekä laadun valvonta ja valituksista johtuvat suorat ja epäsuorat kustannukset jäävät maksettaviksi. Kaikkeen tähän tarvitaan yhä henkilöstöä. Lisäksi uusi palvelun tuottaja investoi usein toiseen kertaan. Näitä kustannuksia ei aina ulkoistamisen huumassa oteta tai haluta ottaa täysimääräisesti huomioon. Suurelta osin lisäkustannukset siirtyvät korkeimpina maksuina ja veroina kuntalaisille.

Sosiaali- ja terveydenhuollon ja muidenkin palvelujen kilpailuttaminen suosii suuria yrityksiä ja keskuksia. Pienissä kunnissa tai kuntien osissa ei ole palvelujen tarjoajia. Kilpailua ei synny. Tämä todetaan selonteossakin.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä katsoo, että hankintalain tarpeellisuutta nykymuodossa tulee tarkastella kriittisesti. Valtio voi hoitaa edelleen järkevän kilpailuttamisen Hansel Oy:n avulla. Kunnille tulee antaa liikkumavaraa omissa hankinnoissaan. Kuntien itsehallintoon, avoimeen demokratiaan ja järjen käyttöön on syytä luottaa. Jos kunnan päättäjät tekevät huonoja valintoja, päättäjät voidaan ja tulee vaihtaa vaaleissa. Onhan meillä kuntalaki, joka antaa oikeuden valitukseen, jos kunta toimii laittomasti. Meillä on kuntia, jotka ovat vaikeuksissa hankintalain byrokratian ja epäselvyyden kanssa, mutta onko meillä kuntia, jotka toimisivat omien etujensa vastaisesti, jos tällainen kankea ja byrokraattinen hankintalaki kumottaisiin?

Kun on todennäköistä, että hankintalakia ei kumota erityisesti siksi, että sen takana on EU:n lainsäädäntö, on lain sisältöä tarkoin harkittava. Vähintä on se, että kansallisia kynnysarvoja, joiden tasosta eduskunta voi päättää, tulee tarkistaa ylöspäin, kuten kristillisdemokraatit lain hyväksymisen yhteydessä esittivät. Näin voidaan vähentää kallista byrokratiaa ja antaa tilaa järjen käytölle niin valtion, kuntien kuin muidenkin toimijoiden osalta.

Raimo Vistbacka /ps(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston selonteko hankintalain uudistuksesta on perussuomalaisten eduskuntaryhmän mielestä suhteellisen hyvin tehty ja tuo esille sekä lain hyviä että huonoja puolia. Koska uudistettu laki on ollut vasta vuoden verran voimassa, ei sen toimivuudesta kuitenkaan voi tehdä mitään lopullisia johtopäätöksiä.

Hankintalailla on yleiseurooppalaisessa mittakaavassa pitkä historia ja sitä on jouduttu uudistamaan muutamaan otteeseen. Hankintalaissahan on alun perin ollut kyse Euroopan yhteisön vuosikymmenten takaisesta tarpeesta rajoittaa yksittäisten jäsenmaiden oikeutta tehdä julkisia tilauksia ja hankintoja oman maan sisällä. Toisin sanoen, tarkoitus on ollut avata yksittäisten Euroopan maiden markkinoita kansainväliselle kilpailulle ja samalla vaikuttaa hankintojen hintoihin alentavasti. Selvää oli, että kilpailun puute edisti tarjousten kalleutta ja aiheutti ylimääräistä taloudellista rasitusta jäsenmaiden talouksille. Erityisen selväksi tämä tarve kilpailun avaamiselle tuli 1980-luvulla, kun Euroopassa huomattiin Yhdysvaltojen ja Japanin voimakkaan talouskasvun jättävän jälkeensä Euroopan talouskasvun.

Silloiset julkisia hankintoja koskevat direktiivit uudistuivat 1990-luvun alussa ja Suomi omaksui ne vuoden 1994 Eta-sopimuksen myötä. Vuotta myöhemmin Suomi liittyi Euroopan yhteisöön ja alkoi yhä voimakkaammin muokata omaa kansallista lainsäädäntöään Euroopan yhteisön ja myöhemmin Euroopan unionin määrittämien suuntaviivojen mukaisesti.

Arvoisa puhemies! Perussuomalaisten mielestä hankintalain periaatteelliset tavoitteet ovat kunnossa. Ongelmia aiheuttavat kuitenkin kilpailutuksen negatiiviset puolet ja erityisesti niiden vaikutukset suomalaisten yritysten kilpailukykyyn suhteessa ulkomaisiin yhtiöihin. Jos hankintalakia ei olisi, olisimme luultavasti säästyneet muutamilta ikäviltä konkursseilta, viimeisimpänä ehkäpä Finlayson Forssa Oy:n konkurssi.

Suomalaisten yritysten korkea laatu ja kotimaisuus tuovat meille työtä ja hyvinvointia, mutta ne ovat saaneet usein väistyä monikansallisten yhtiöiden tarjousten tieltä. Valitettavasti nämä tarjoukset ovat johtaneet tilanteeseen, jossa hävinnyt suomalainen yhtiö joutuu pahimmillaan supistamaan toimintojaan tai panemaan lapun luukulle.

Surullisenkuuluisia esimerkkejä tästä ovat Puolustusvoimien julkisuudessa olleiden näkkileipien, sukkien ja trikootuotteiden hankinnat ja niiden seuraukset kotimaassa. Mielestämme karuin esimerkki hankintalain seurauksista on suomalaisen äitiyspakkauksen valmistamisen siirtyminen tarjouskilpailussa voittaneen tanskalaisen yrityksen tarjouksen myötä Suomesta Kiinaan ja Thaimaahan alihankintatyöksi, mikä tarkoitti lopputiliä 250 suomalaiselle. Ja mikä oli hintaero suomalaisen valmistaman äitiyspakkauksen kustannuksissa? Yksi euro. Siis vain yhden vaivaisen euron takia yhteiskunnallemme tuli satojentuhansien jos ei miljoonien eurojen lisävahinko. Tämäkö on sitä selonteossakin mainittua kokonaistaloudellisuutta?

Toinen kilpailutusdirektiivien synnyttämä huono esimerkki tulee tien ylläpidon parista, johon ed. Kankaanniemikin viittasi. Virolainen AS Teho voitti tarjouskilpailun, jolla se sai hoitaakseen eräiden hoitoalueiden tiestöä. Vaan eivätpä auenneet ruusutarhat AS Tehon myötä. Yrityksen maksuvaikeuksien vuoksi monet aliurakoitsijat jäivät ilman palkkojaan, ja yritys ei saanut palkattua enää tarvittavaa työvoimaa, mikä lopulta johti siihen, että Tiehallinto joutui ottamaan AS Tehon tarjouskilpailun perusteella voittamat alueet haltuunsa ja tekemään niistä toisten toimijoiden kanssa uudet hoitosopimukset. Tässä on mielestämme malliesimerkki kilpailutuksesta, jossa ei edes valtiovallan edustajan toimesta osattu varmistaa tehdyn tarjouksen järkevyyttä ja toimitusvarmuutta suhteessa muihin kilpailijoihin ja tarjouksiin. Perussuomalaisten mielestä valiokunnan tuleekin selvittää, olisikohan lainsäädännössä tältä osin tarkistuksen paikka.

Arvoisa puhemies! Tarjouspyyntöjen teko ja käsittely syö tilaajana toimivan tahon henkilöstöresursseja ja vaatii tekijältään ammattitaitoa ja kokonaisuuksien hallintaa. Tarjouspyyntöjen jättäminenkään siihen liittyvine taustatöineen ei ole ilmaista. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän mielestä valiokunnassa on syytä vakavasti pohtia, mikä on kilpailutuksen todellinen kustannussäästö yhteiskunnalle ja kaikille osapuolille. Tulee myös muistaa, että tämän koko järjestelmän ja toiminnan valvonta alusta loppuun asti maksaa, ja valvontaa tulee kuitenkin olla, kuten mietinnössäkin todetaan. Meillä tulee siksi olla tarvittaessa valmius toimia sen puolesta, että voimme viheltää niin sanotusti pelin poikki niiltä osin kuin käytäntö osoittaa hankintalain haitalliset vaikutukset erityisesti kokonaiskustannuksiin ja laatuun suuremmiksi, kuin mitä siitä saatavat hyödyt ovat. Oliko esimerkiksi 250 suomalaisen työpaikan menettäminen äitiyspakkauksen kilpailuttamisessa sittenkään ihan sitä, mitä haettiin yhden euron kustannussäästöillä?

Arvoisa puhemies! Selonteossa keskitytään kuntapuolen ja sosiaali- ja terveydenhuollon kokemuksiin uudistetun hankintalain aikana. Koska terveydenhuollossa on kyse työntekijöiden korkeaa koulutusta ja laatua korostavasta toimialasta, on hankintalakia noudatettaessa syytä erityisen voimallisesti painottaa laatua ja koulutusta myös silloin, kun palveluita tilataan kilpailutuksen kautta esimerkiksi ulkomaisia sairaanhoitajia työvoimanaan käyttäviltä yrityksiltä. Tilaajan on tällöin noudatettava maamme terveydenhuoltojärjestelmään erottamattomasti kuuluvia periaatteita, eli laatua ja osaamista, palkkaustasoa unohtamatta. Edullisempi hinta, joka johtuu vain alhaisemmista työvoimakuluista, ei saa olla ratkaisevassa osassa päätöksiä tehtäessä.

Kilpailutus ei kuitenkaan aina ole niin helppoa kuntapäättäjän näkökulmasta katsoen. Erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluissa on tullut vastaan tilanteita, joita on myös selonteossa tuotu esiin, eli kun tarjouspyyntöihin ei ole tullut kuin muutama vastaus. Suurin yksittäinen syy tähän on alalla toimivien yritysten vähäisyys. Pahimmillaan tilanne on johtanut siihen, että kunnan on ollut pakko hyväksyä ainoan tulleen tarjouksen, jonka kautta kunta on pystynyt takaamaan esimerkiksi perusterveydenhuollon toimivuuden. Palvelun tasolla ja hinnalla ei ole ollut silloin mitään merkitystä.

Olemme ryhmässämme pohtineet, onko tällöin ollut kyseessä mahdollisesti tilanne, jossa yritykset ovat keskenään sopineet tarjousten jättöperiaatteista eri kunnissa. Aiemmin tätä erikoista toimintaa on väitetty harrastetun suorastaan maan tapana, jolloin niin sanotut savut olivat puunhankinnassa jaettu eri metsäyhtiöiden reviireihin. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä epäilee, että nykyinen hankintalaki ei aina takaa todellista kilpailutusta eikä taloudellisesti parasta kokonaisratkaisua.

Arvoisa puhemies! Kuten edellä on todettu, hankintalakiin liittyvät puheet ja tavoitteet ovat kauniita, mutta käytännön toteutus on osoittautunut toisinaan todella hankalaksi. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä katsoo, että valiokunnan tulee paneutua perusteellisesti positiivisten seikkojen ohella myös hankintalain tuomiin todellisiin ongelmiin, mukaan lukien lisääntynyt byrokratia ja pk-yritysten todellinen vaikeus osallistua tarjouskilpailuihin.

Työministeri Tarja Cronberg

Arvoisa puhemies! Selonteko hankintalaista tuo mielestäni aivan selkeästi esiin hankintalain soveltamisessa ainakin näin alkuvaiheessa olevat ongelmat: byrokratian, lisääntyvät kustannukset, vaikeuden määritellä laatu ja kysymyksen kokonaistaloudellisesta hyödystä.

Selonteosta käy myös selkeästi ilmi, että ongelmia on nimenomaan pienten yritysten mahdollisuuksissa osallistua kilpailuihin. Tässä osaratkaisuna on tarjottu osahankintoja, ja näkisinkin, että kunnalla itsellään tai kuntayhtymällä on mahdollisuus valita, miten haluaa hankinnan toteuttaa. On olemassa riski, että kun hankitaan suuria määriä ja hankinnat keskitetään, pienet yritykset eivät pysy mukana.

Vielä kysymys innovaatioista. Hankintalain selonteossa todetaan selkeästi, että hankintalaki ei sinänsä ole vielä tuonut minkäänlaisia innovaatioita, uusia ratkaisuja tai uusia toimintamalleja, vaan toistaiseksi energia on kohdentunut itse hankintalain säännösten tulkitsemiseen. Hankintalaki ei määrittele, ja tämä on mielestäni oikein, laadun sisältöä ja tasoa. Se on hankintayksikön tehtävä.

Hankintalaki ei myöskään määrittele sitä, että hankintojen tulisi olla kestäviä. Tällä hetkellä EU:ssa on annettu tiedonanto, jossa selkeästi suositellaan, että 50 prosentin julkisista hankinnoista tulisi olla taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestäviä. Edelläkävijämaa on Hollanti, joka on poliittisesti tehnyt päätöksen, että 100 prosenttia hankinnoista on kestävän kehityksen mukaisia. Tällä hetkellä on valmisteilla valtioneuvoston periaatepäätös nimenomaan kestävän kehityksen hankinnoista, ja näkisinkin, että se on yksi tapa, tosin vain yksi tapa, lisätä ympäristökysymysten merkitystä hankinnoissa.

Myöskään hankintalaki ei anna erityisiä mahdollisuuksia huomioida tiettyjä toimijoita. Tämä koskee erityisesti kolmatta sektoria. Tässä todetaan, että kolmas sektori ei saa erityiskohtelua. Kolmannella sektorilla on mahdollisuus muodostaa erityyppisiä osakeyhtiöitä, joissa sitten tämmöinen yhtiömuoto on vallitseva. Todetaan, että myös muita malleja on mahdollista kehittää. Se vaan vaatii aivan erillisen selvityksen. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että kolmannen sektorin ongelmat olisivat enemmänkin verotukseen liittyviä, siihen milloin toiminta katsotaan liiketaloudelliseksi. Näitä kysymyksiä selvitetään tällä hetkellä oikeusministeriön alaisuudessa kansalaisvaikuttamisen neuvottelukunnassa.

Markkinaoikeus on ruuhkautunut, ja asioiden käsittely kestää keskimäärin 14 kuukautta. Tässä on kuitenkin tehty nyt selvityksiä. Kuluvan vuoden aikana ruuhkia on pystytty purkamaan, ja mikäli markkinaoikeudessa taataan riittävät resurssit, voidaan hoitaa asiat ehkä 6 kuukaudessa, jopa sen alle.

Laatusuositusten kehittäminen on tietenkin tärkeää. Tässä toivoisin, että kunnat tekisivät yhteistyötä. Meillähän on Kuntaliiton kanssa yhteinen palveluyksikkö, joka palvelee hankintayksiköitä, ja se neuvonta on ollut erittäin tärkeää. Tässä varmasti olisi yhteistyömahdollisuuksia myös Kuntaliiton kanssa siten, että tiettyjä laatuvaatimuksia voitaisiin yhdessä kehittää.

Lopuksi vielä kysymys palvelusetelin käytöstä. Sitä selvitetään parhaillaan, ja se on hankintatoiminnassa varmaan yksi mahdollisuus nimenomaan.

Lopuksi totean, että hankintalaki on varmaan tuonut paljon turhaa työtä ja valvonta vaatii erityistä huomiota. Se on kuitenkin ensi askel julkisten varojen parempaan käyttöön. Kysymykseen siitä, tarvitaanko hankintalakia, voidaan todeta, että se on lisännyt avoimuutta ja vertailtavuutta, ja pitemmällä tähtäimellä uskon, että se myös parantaa hankintaosaamista ja jatkossa kehittää julkisten hankintojen tekoa ja niihin liittyvää osaamista.

Hannu Hoskonen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Käyty keskustelu hankintaselonteosta mielestäni osoittaa selkeästi sen, että hankintalain selonteko tulee oikealla hetkellä. On tärkeää myös se, arvoisa puhemies, että jatketaan perinnettä siinä mielessä, että hankintalain toteutumista seurataan koko ajan ja tarvittaessa eduskunnalle annetaan tietoa lisää esimerkiksi erikoisvaliokunnan kautta.

Mielestäni on tärkeää kiinnittää huomiota siihen jatkossa, että tehdään tämä Hilma-hankintajärjestelmä erilaisille yrityksille tutuksi. Siinä ministeriöllä on mielestäni erittäin suuri panos olemassa. Toivon hartaasti ja kysynkin arvoisalta ministeriltä: Miten työ- ja elinkeinoministeriön osalta te, arvoisa ministeri, aiotte toimia tässä asiassa, kun tämä Hilma-hankintajärjestelmä yllätys yllätys on tänä päivänä lähes tuikituntematon suurimmalle osalle yrityksiä? Miten tässä aiotte toimia?

Sitten toinen asia on tämä hankintalakia kohtaan oleva kritiikki, mitä nyt on esitetty. Miten aiotte reagoida niihin esimerkiksi siltä osin, että kilpailu ei tule (Puhemies: Minuutti!) turhan byrokraattiseksi?

Harri Jaskari /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Oikeastaan kolmeen kohtaan näissä ryhmäpuheenvuoroissa lyhyesti kiinnittäisin huomiota.

Täällä otettiin negatiivisesti esille tiettyjä yrityksiä, jotka ovat yksittäistapauksia, kun eivät ole onnistuneet näissä hankinnoissa. Suurin osa tai merkittävä osa yrityksistä on kuitenkin toiminut erittäin hyvin. Ei kannata tuomita kaikkia siinä, jos joku on mennyt pieleen. Ne täytyy katsoa tarkasti, jotka ovat menneet pieleen, ja myöskin, jos on väärin tehty, siitä rangaista.

Toinen on se, että sanotaan, että pienissä kunnissa ei ole palveluntarjoajia. Ei varmasti ole, jos ei ole palvelumarkkinoita. Tehdään ensin kunnissa markkinat, niin kyllä tulee palveluntarjoajia.

Kolmantena myöskin ed. Vistbackan kommenttina sanottiin, että nykyinen hankintalaki ei ole merkinnyt todellista kilpailutusta. On epäilty jopa yritysten sopupeliä, että tiettyihin kuntiin mennään. Voitteko lähteä tukemaan runsasta palvelusetelien käyttämistä esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluissa? Siinä asiakas määrittelee, ei kunta, ne asiat.

Sirpa Paatero /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kunnat ovat nyt joutuneet valitettavasti pikaisillakin aikatauluilla ottamaan näitä palveluja takaisin omaksi toiminnakseen, mikä on joskus jopa hieman kohtuutonta niissä tilanteissa, kun on haastettu markkinatuomioistuimeen joko kunta tai toisia yrityksiä tai on huomattu, että se palvelu ei tuotakaan sitä laatutasoa, mitä oli sovittu.

Olisiko nyt kuitenkin näissä tilanteissa — siitä huolimatta, että ministeri viittasi Kuntaliittoon, että se voisi tehdä tämmöisiä suosituksia — pikkuisen pistettävä painetta näitten laatusuositusten ja -kriteereiden tekemiseen ja sitten toisaalta myöskin katsottava vastuut niissä tapauksissa, että on nopeasti kunnissa tehtävä päätöksiä omaksi toiminnaksi ottamisesta.

Matti Kangas /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä on useissa puheenvuoroissa otettu esille tämä, voisiko sanoa, järjettömyys, että ei näissä hankinnoissa oteta huomioon ympäristönäkökohtia ja samoiten paikallisia tuotteita ei pysty ostamaan. Täällä on armeijan hankinnat olleet esillä. Siellä on kanssa aika järjettömiä tilanteita. Samoin Fazer lopetti Suomessa leipomoita muun muassa Kajaanissa, Tampereella ja Jyväskylässä. Sieltä varmaan toimitettiin näihin seutukuntien kouluihin ja laitoksiin leivät. Nyt se on keskitetty yhteen paikkaan Suomessa ja sieltä on rekkaralli.

Tällä tarkoitan sitä, että kun nyt EU on yksipuolisesti ruvennut tämmöisiin päästökauppahommiin ja kasvihuonepäästöjen vähentämiseen, mikä sinällään on hyvä, niin nyt upotetaan monia miljardeja Euroopassa tällaisiin asioihin ja pakotetaan kumminkin tällaisiin rekkaralleihin toisaalta. Kun molempia tehdään verorahoilla, niin kyllä toivoisi, että ministeri (Puhemies: Minuutti on mennyt!) ja maan hallitus ottaisivat tämmöiset esille ja varmaan olisi otettava valiokunnassakin, että saataisiin väännettyä näitä asioita niin, että (Puhemies: Minuutti on mennyt!) lähiruoka ja ympäristöasiat tulisivat voimakkaammin esille.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihan vastaava tilanne kuin mikä meillä Suomessa on tällä hetkellä näissä hankintalakiasioissa, oli, kuten puheenvuorossani totesin, Saksassa. Siellä vihreä kuluttajaministeri Renate Künast ryhtyi välittömästi toimenpiteisiin, ja hän sanoi, kun kysyttiin, että hän voimakkaasti kannattaa tavara- ja ympäristömerkkien käyttöä niin, että kaikki asiat on niin kuin valmiiksi tutkittu eikä tarvitse osoittaa monisanaisesti, että on niin hyvää ja niin hyvää, kun on niin hyvää. Nyt ihmettelen vähän, että meidän ministerimme ei oikein innostu näistä asioista.

Toinen mahdollisuus on sitten tämä työkeskusten asia. Kun hankintalaki, sen 14 §, mahdollistaa rajoittaa kilpailun työkeskuksiin ja vastaavaan, niin miksei sitä käytetä? Miksei kannusteta siihen?

Mikaela Nylander /r(vastauspuheenvuoro):

Ärade talman! I redogörelsen konstaterar man helt korrekt att det kan uppstå problem då man inte har någon tillräckligt fungerande marknad med tillräckligt stor konkurrens och stort utbud. Jag tänker nu på sådana här marginella businessformer som till exempel skärgårdstrafiken. Jag undrar vad man i framtiden tänker göra för att kunna säkerställa tillgången till service i den här typen av ärenden, för här har det ringa utbudet lett till det att det inte sker några nödvändiga nyinvesteringar. Man behandlar det här mycket flyktigt i den här redogörelsen. Så min fråga är:

Vad tänker man göra när det inte finns någon fungerande marknad och inga förutsättningar för den heller för att säkerställa servicen?

Toimi Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ministeri nosti esille yhtenä ratkaisuna näihin ongelmiin osahankinnat. Täytyy todeta, että ne osahankinnat kyllä johtavat entistä isompaan byrokratiaan, ja sen myötä hyvin usein sitten se hyöty, mikä isoista hankinnoista saadaan, häviää jopa lopullisesti. Eli se ei kyllä ihan käyttökelpoinen käytännössä taida olla.

Sitten tämä markkinaoikeuden käsittelyaika, josta ministeri lupasi, että puoleen vuoteen menee, on edelleen kyllä varsin pitkä tällaisissa asioissa. Hommat makaavat, ja kaikki osapuolet odottavat, mitä sieltä nyt sitten tulee. Kyllä siinä pitäisi joku järjestelmä saada, että valituksia ei tulisi niin paljon. Toivottavasti ne vähenevätkin, mutta järkevyyttä tähän.

Mitä sitten tulee ongelmien esille nostamiseen, niin mielestäni ongelmien nostaminen esille on ratkaisu siihen, että epäkohtiin puututaan ja niitä poistetaan tästä järjestelmästä. Tässä nyt valitettavasti aika paljon niitä ongelmia on.

Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Jaskarille voisin todeta, että olen kyllä yrittänyt omassa kunnassani tehdä jopa valtuustoaloitetta siitä, että siirryttäisiin osittain palvelusetelien käyttöön, mutta poliittinen eliitti meidän kunnassamme ei ole sitä hyväksynyt. Sen johdosta olen vaan todennut sen tosiasiallisen tilanteen, jonka sanoin tuossa ryhmäpuheenvuorossa, että tapahtui juuri sillä tavoin, että kun ei muuten pystytty tarjoamaan, järjestettiin kilpailutus. Tuli vain yksi tarjous, ja periaatteessa kuntapäättäjien oli pakko hyväksyä se huolimatta hinnasta, jotta edes jotkut velvoitteet, mitä taas toisaalta asetetaan kunnalle terveydenhuollon osalta, pystyttäisiin hoitamaan. Eli toivoisin kyllä, että ministeriössä pohdittaisiin tällaisten erikoisten tilanteitten osalta, mitä tehdään, koska palveluja on kuitenkin tarjottava ihmisille. Ei voida kasvattaa jonoja ja odottaa taas toisaalta, että keskussairaalasta tulee yhä suurempia laskuja.

Susanna Haapoja /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Aivan samasta asiasta haluan mainita kuin ed. Vistbackakin. Kyllä täällä selonteossa mainitaan nämä laatukriteerit erityisesti sosiaali- ja terveyshuollon puolella, mutta haluaisin, että tätä laajennettaisiin eli tulisi tämmöinen järkevyyskriteeriasia. Kyllä pienissä kunnissa on ongelmallista tehdä kilpailua. Kilpailutus on ihan ok, ja se on hyvä järjestelmä, mutta kaikilta osin se ei nykypäivänäkään vielä ole ratkaisu näihin asioihin, ja varsinkin nyt, kun järjestetään palveluja eri tavalla, meillä on kuntaliitoksia ja yhteistoiminta-alueita, niin nämä asiat eivät käy välttämättä kovin jouhevasti yksi yhteen.

Pekka Ravi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kiinnitän huomiota seikkaan, joka tuli äskeisessä keskustelussa esille ainakin ed. Jaskarin puheenvuorossa, ja se on se, kuinka tärkeätä on tietää, kuinka paljon kunnallisten palveluitten tuottaminen maksaa. Ensinnäkin se on tärkeätä kunnan oman palvelutuotannon arvioinnin ja kehittämisen kannalta. Ja toisaalta se on erityisen tärkeätä — ja nyt puhun kokemuksesta — kuntien välisen yhteistoiminnan kannalta. Elikkä on aivan välttämätöntä, että sekä palvelun ostaja että myyjä tietävät, mikä on sen palvelun todellinen hinta. Muuten ratkaisut tehdään olettamusten ja mutu-tuntuman varassa. Jos on kaikin puolin selvää, mikä on se hinta, niin vältytään tämmöiseltä ikävältä jälkispekulaatiolta ja suoranaisilta virhearvioilta.

Jouko Skinnari /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä on ollut erittäin hyvä keskustelu ottaen huomioon sen, mitä talousvaliokunnassa viime kaudella edellytettiin. Se, mikä tässä on nyt edelleen heikkoa — silloin toivottiin, että siihen tulisi selkeä parannus — on tämä markkinatuomioistuimen hidas asioitten käsittely. Katsoin, että nyt niitä juttuja on vajaa 500, ja minusta se ei voi olla ylivoimainen tehtävä, että odotusaika olisi vaikka nyt enintään pari kuukautta, että päästään tällaiseen tilanteeseen, koska tämähän romuttaa tämän koko lain, jos on mahdollista, että 14 kuukaudeksi asioitten käsittelyä hidastetaan. Silloinhan julkishallinto ei toimi eikä toimi myöskään bisnes. Siitä olen erittäin ilahtunut, että tämä laatu on noussut hyvin esille, mutta ongelmana on esimerkiksi erikoissairaanhoidossa kunnissa edelleen se, että ei oikein tiedetä, mitä tilataan. (Puhemies: Minuutti!) Se menee liikaa vain kunnanjohtajan oman esityksen mukaisesti.

Markus Mustajärvi /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Sosiaaliseen yrittämiseen ja työllistämiseen liittyen voi kysyä, miksi Suomessa ei sosiaalisista yrityksistä tehty rajoitettuja osakeyhtiöitä niin kuin tehtiin monessa muussa maassa. Se olisi mahdollistanut tarjouskilpailussa sen halvimman tarjouksen ohittamisen silloin, kun tämä sosiaalinen yritys käyttää pitkäaikaistyöttömiä, vajaakuntoisia, vammaisia työllistämiseen. Tämä periaate on testattu myöskin EY-tuomioistuimessa, ja se on pitänyt. Tämä sosiaalisen yrityksen asettaminen eri kategoriaan muiden yritysten kanssa antaisi liikkumatilaa sekä kilpailu- että hankintalain suhteen ja mahdollistaisi sosiaalisen työllistämisen aivan eri tavalla kuin nyt.

Ja työministerin sektoriin liittyen: Miksi työ- ja elinkeinoministeriö ei käytä esimerkiksi työvoimakoulutushankinnoissaan muita kuin hintaa, muita kriteerejä reilummin, mitä nyt? Se mahdollistaisi nimenomaan laadun parantamisen ja taittaisi sitä arvostelua, mistä eniten nyt (Puhemies: Minuutti!) työministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön hankintoja moititaan.

Heidi Hautala /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Myöskin lakivaliokunta on paneutunut tähän markkinatuomioistuimien ruuhkaan. Viime vuonna lakivaliokunnan ja valtiovarainvaliokunnan yhteistyöllä saatiin kaksi tuomarinvirkaa markkinatuomioistuimeen. Mutta nyt, kun kuulin näitä lukuja käsittelyaikojen pituuksista, niin eivät ne ole lyhentyneet. Kun tiedämme, että tämmöinen tehokas toiminta edellyttää sitä, että ei juuri olisi puoli vuotta pidempiä käsittelyaikoja kaiken kaikkiaan, jotta kunnat ja julkisyhteisöt pystyisivät toimimaan, niin haluaisinkin kysyä ministeri Cronbergiltä: Eikö tässä nyt pitäisi löytää muitakin keinoja? Siis toki me voimme yrittää täällä ponnistella tuomarinvirkojen saamiseksi, mutta tiedän, että se ei ole niin helppoa ja niille viroille on muuallakin käyttöä ja sinne on juuri lisätty näitä virkoja. Eli tämä lakivaliokunta on myös kiinnittänyt huomiota siihen, että lainsäätäjä toisinaan säätää lakeja, jotka ruuhkauttavat tuomioistuimet. Eikö näitä kynnysarvoja voida nostaa? Nyt 70 prosenttia markkinatuomioistuimen tapauksista on alle EU-kynnysarvojen.

Työministeri Tarja Cronberg

Arvoisa puhemies! Oikeusministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön niin kutsutussa Juho-työryhmässä on tutkittu mahdollisuutta tämmöiseen kevyempään menettelyyn nimenomaan hankintalakiasioiden sovittelussa ja tässä on kuitenkin päädytty siihen, että vaikka vapaaehtoinen sovittelu voisi olla toimiva ratkaisukeino tietyissä tapauksissa, ei ole kuitenkaan nähty järkevänä sitä, että rajallisia julkisia resursseja käytettäisiin nimenomaan hankintojen sovitteluun. Tässä ainakin toistaiseksi — nythän hankintalain voimaantulosta on kulunut vasta vähän yli vuosi — panostetaan ainakin neuvontaan. Siinä lähdetään siitä, että neuvonnalla päästään eteenpäin.

Täällä kysyttiin Hilma-järjestelmän tunnetuksi tekemisestä. Tästä ongelmasta olemme keskustelleet Suomen Yrittäjien ja Elinkeinoelämän keskusliiton kanssa, ja ne rupeavat nyt markkinoimaan tätä järjestelmää siten, että sen tunnettavuus huomattavasti lisääntyy.

Hankintojen suhteen, erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluissa, haluaisin korostaa sitä, että kunnat voivat vieläkin hankkia ne itse. Ne nimenomaan on mahdollista hankkia suorahankintana tietyin edellytyksin. Se edellyttää neuvotteluprosessia.

Jag vill också säga att i de speciella situationer som gäller skärgården så finns det möjlighet till direktupphandling på vissa villkor. De gäller situationer där man inte har någon fungerande marknad och då är det motiverat att använda en annan metod.

Kysymyksissä ympäristömerkinnöistä, reilun kaupan tuotteista ja niihin liittyvistä kestävän kehityksen hankinnoista olemme lähtökohtaisesti tutkineet toisia kanavia, miten muutoin saamme ne julkisiin hankintoihin kuin hankintalain kautta. Jos kuitenkin Suomessa vaikuttaa siltä, että tämä ei ole esimerkiksi valtioneuvoston periaatepäätöksen kautta mahdollista, niin silloin tietenkin joudutaan miettimään sitä, onko hankintalaki se paikka, jossa tätä asiaa viedään eteenpäin.

Lopuksi näistä negatiivisista puolista. Täällä kysyttiin, mitkä ovat sitten ratkaisut. Nyt täytyy muistaa se, että hankintalaki on ollut erittäin vähän aikaa voimassa ja neuvonta on vielä ollut puutteellista. Oppimista tarvitaan niin hankintayksiköille kuin tarjoajillekin, ja tätä tilannetta luonnollisesti seurataan. Kynnysarvoja — tässä kysyttiin kynnysarvojen nostamisesta — on tarkoitus tarkastella, kun on kulunut vähän enemmän aikaa, toisin sanoen vuonna 2010.

Mikko Alatalo /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Uusi hankintalaki on varmasti parantanut tarjousten vertailtavuutta, ja me tiedämme paremmin, mitä palvelut maksavat. Mutta Suomen Yrittäjien tutkimuksen mukaan pienyritysten mahdollisuudet osallistua hankintoihin ovat heikentyneet julkisella puolella, ja vaikka ehkä byrokratia lisääntyisikin, niin kyllä tilaajien pitäisi myös osata pilkkoa tarjouskilpailut niin, että pienemmätkin yrittäjät pärjäävät.

Nimenomaan kysyisin sitä, miten me saisimme tarjouspyynnöistä ja kilpailutuksesta sellaiset, että oman alueen pienyrittäjät pärjäävät ja hyödyttävät paikkakuntiaan veroeuroilla. Palvelusetelin käyttö on varmasti periaatteessa hyvä asia isoilla paikkakunnilla — esimerkiksi meillä Tampereella se varmasti toimii — ja se voi edistää markkinoita ainakin sillä tavalla. Mutta kyllä noissa pienimmissä kunnissa tietysti tarjouksien tarjoajat on se suurin ongelma. Kyllä siellä monesti kunta joutuu itse ryhtymään omalla henkilökunnallaan näitä palveluja tuottamaan. Ei ole tietenkään yhdentekevää, mistä ostetaan vanhainkotien, koulujen ja päiväkotien ruuat. (Puhemies: Minuutti!) Nämä ovat isoja asioita.

Reijo Paajanen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tuo selonteko tuo monipuolisesti esiin hankintalain ongelmakohdat ja tietysti myös edistymisen. Jatkotoimenpiteistä ei kuitenkaan hirveästi puhuta. Julkiselta sektorilta puuttuu selvästi hankinta-alan toimija, jonka tehtävänä olisi edistää alan kokonaisvaltaista kehittämistä. Sen tulisi etsiä taloudellisesti järkeviä toimintatapoja. Ei riitä, että arvioidaan vain se, miten lakia noudatetaan, täsmällisesti vai ei. Olisiko järkevää aloittaa selvitystyö, jossa arvioidaan edellytykset tällaisen toimijan saamiseksi myös Suomen julkiselle sektorille?

Matti Saarinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Niin kuin täällä on todettu, kyllähän tämä on lähtenyt aika hoiperrellen liikkeelle, ja syitä on varmaan niin sysissä kuin sepissäkin. Kunnat ovat paljon vartijoita: osataanko laatia tarjouspyyntö oikein, miten laatua valvotaan, miten sopimukset puretaan tai niitä muutetaan, mitkä ovat vastuukysymyksen rajat? Tässä on monenlaisia ongelmia. Mutta perussärmä tulee siihen, mitkä ovat yksityisen yrityksen päällimmäiset motiivit ja tavoitteet. Voiton maksimointi. Tämä voiton maksimointi on ankarassa ristiriidassa kunnan toimialan kanssa. Kunnan toiminta-ajatushan on laadukkaitten palvelujen tuottaminen niin laadullisesti kuin määrällisestikin kunnan asukkaille voittoa tavoittelematta. Ja tämä voiton maksimointi tapahtuu useimmiten valitettavasti laadun kustannuksella. Esimerkiksi kouluruokailusta on tällainen laadukas lähiruoka lähestulkoon putoamassa pois, ja nämä ovat kyllä sellaisia asioita, että näihin (Puhemies: Minuutti!) pitäisi voida puuttua. Tämä oli yksi esimerkki vaan, on paljon muita, joissa tämä ontuu edelleen.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nimenomaan laatu on erittäin tärkeä sosiaali- ja terveyspuolen hankinnoissa, ja niiden suuntaaminen yksityiselle sektorille luo monissa, etenkin pienissä kunnissa ja vähemmän asutuilla alueilla jo selkeän ongelman. Ei ole laadukasta tarjousta saatavilla, ja tarjouspyynnöissäkin on tietysti vahvasti parantamisen varaa. Tämän vuoksi pitäisi kunnissa kyllä katsoa hyvin paljon omaa tuotantoa ja myöskin sen mahdollisuuksia osallistua erilaisiin tarjouskilpailuihin. Ja mehän tiedämme, johonka myöskin ministeri tavallaan viittasi, että myös kunnan omistamien palveluntuottajien kohdalla ei tarvita välttämättä mitään tällaista kilpailua.

Johanna Sumuvuori /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On ihan totta, että tällä hetkellä julkisissa hankinnoissa ympäristö- ja sosiaalisia näkökohtia ei huomioida tarpeeksi, ja osittain siinä on myös tätä paljon puhuttua osaamisen puutetta kyseessä. Työ- ja elinkeinoministeriö ja Kuntaliitto ovat vuodesta 2004 rahoittaneet julkisten hankintojen neuvontayksikköä, joka antaa hankintalain soveltamiseen liittyvää neuvontaa. Ministeriön ja Kuntaliiton tulisikin varmistaa, että tämä neuvontayksikkö tarjoaa riittävästi neuvontaa juuri ympäristö- ja sosiaalisten kriteereiden soveltamisessa hankintoihin.

Toinen tärkeä asia on se, mikä tuli esille, että kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen mukaan osa palveluiden ulkoistamisen todellisista kustannuksista jää usein näkymättömäksi ja siirtyy pahimmassa tapauksessa kunnan jonkun toisen sektorin, kuntalaisten tai ympäristön maksettavaksi. Tämän hankintalainsäädännön jatkoseurannassa tulisikin kokonaisvaltaisemmin kiinnittää huomiota näiden mahdollisten näkymättömien kustannusten selvittämiseen.

Hannakaisa Heikkinen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hankintalakiuudistuksen selonteossa on korostettu sitä, että erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluhankinnoissa korostuu sekä kilpailutusosaaminen että substanssiosaaminen, ja näen, että tämä todella koskee myös erityisesti koulujen, päiväkotien, vanhusten hoitolaitosten, ruokailun kilpailutuksen, hankintojen kilpailutuksen osaamista. Tähän on kiinnitetty huomiota, jotta tähän neuvontaan ja koulutukseen tulisi osoittaa riittävät resurssit. Tietoisuutta ja tietoa tarvitaan lisää, koska tällä hetkellä tilanne on se usein, että ei osata katsoa kokonaishyötyä. Kunnissa tulisi hankkia vaikuttavuutta, sillä usein halvin tarjous ei ole kokonaisedullisin eikä terveellisin.

Tapani Mäkinen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! On hyvä kuulla, että ministeri lupasi, että muun muassa Suomen Yrittäjien kanssa Hilman markkinointia tehostetaan. Siinä on selvästi ollut puutteita Hilman tietoisuudesta, mutta yhtä lailla toivoisin, että ministeriö lähtisi aktiiviseen yhteistyöhön muun muassa vaikka Suomen Yrittäjien kanssa siinä, että yrittäjille kautta Suomen järjestettäisiin huomattavan paljon ja laadukkaita koulutustilaisuuksia julkisten hankintojen toteuttamiseen. Selonteossa tulee hyvin ilmi se, että myöskin puutteita on kuntien virkamiesten ja eri toimijoiden osaamisessa, ja siihen pitää puuttua kouluttamisen keinoin. Mutta valitettavasti selonteossa ei ole minkäänlaisia parannusehdotuksia näiden asioiden korjaamiseksi.

Haluaisin korostaa myöskin yhtä asiaa elikkä sitä, että liian usein on nykyään hinta vaikuttavin tekijä. Kiire kunnissa ja osaamisen puute aiheuttaa sen, että laatua ei huomioida tarpeeksi.

Markku Pakkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hankintalakiuudistuksessa on todellakin kysymys aika moninaisista asioista, ja kuntasektorilla tämä on osoittautunut erittäin haasteelliseksi. Suuret hankintakokonaisuudet ja keskitetyt hankinnat ovat kuitenkin useassa tapauksessa aiheuttaneet myös pienille ja keskisuurille yrityksille hankaluuksia ja etenkin ammattienharjoittajille kilpailutukset ja niiden mukanaan tuomat prosessit ovat hyvin raskaita. Näin ollen he kokevat, että heidän asemansa on tässä suhteessa hiukan varmaankin heikentynyt. Palveluja tuottavien yritysten ja järjestöjen tilanne on vaikea. He kokevat myös tämän itse hankintamenettelyjen kilpailuttamisen epävarmaksi prosessiksi, ja pienikin virhe voi aiheuttaa heille suuren vahingon ja tarjouksen hylkäämisen, joten tässä on vielä paljon asioita, mitä pitää seurata tarkkaan.

Maria Guzenina-Richardson /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä useaan otteeseen on tuotu esille huoli, että kilpailutus ei aina sovi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin. Kuten ministeri Cronberg totesi — harmi, että hän lähti paikalta pois, olisi ollut mielenkiintoista kuulla hänen mielipiteensä — kuntien oman arvion mukaan kilpailutus ei ole tuonut niitä säästöjä, joita on toivottu. Nostaisin yhden tällaisen epäonnistuneen kilpailutuskohteen esille, nimittäin yksityisestä lastenkotitoiminnasta on kasvanut todella iso bisnes. Huostaanottojen kokonaiskustannukset vuodessa Suomessa ovat noin 600 miljoonaa euroa Stakesin tutkimusprofessorin Matti Rimpelän mukaan, ja hänen mukaansa suuri osa näistä kustannuksista menee yksityisille palveluntuottajille. Siellä hoitovuorokausi maksaa reilusti yli 300 (Puhemies: Minuutti!) euroa. Olisin kysynyt ministeri Cronbergilta, jos hän olisi paikalla, mutta kysyn hallituspuolueiden edustajilta: Pitäisikö jotkut tietyt palvelut, esimerkiksi lastensuojelupalvelut, jättää kokonaan pois kilpailutuksesta?

Anneli Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! On ensinnäkin erittäin hyvä, että haetaan kokemuksia muun muassa sosiaali- ja terveyspalveluitten osalta ja niitten kautta pystyttäisiin paremmin seuraamaan ja arvioimaan ja sitten nähtäisiin, kuinka tämä hankintalaki on vaikuttanut ennen kaikkea ihmisten palveluiden laatuun ja muun muassa vanhusten, vammaisten ja kehitysvammaistenkin osalta. Nyt on kuitenkin ollut se aika hämmästyttävää, että kun tätä selontekoa lukee, niin palvelun käyttäjille ei ole kuitenkaan kyselyä tehty, vaan kysely on tehty hankintayksiköille eikä ole sitä kautta pystytty arvioimaan, kuinka tämä hankintalaki on pystynyt palvelemaan nimenomaan laadullisesti näitä ihmisiä, jotka ovat tämän palvelun ja hankintalain piirissä. Olisin kysynyt ministeriltä, jos hän olisi ollut paikalla: Aikooko hallitus nyt vielä kuitenkin erikseen vaatia todellisen asiakasarvioinnin, (Puhemies: Minuutti!) jossa voidaan arvioida, miten tämä hankintalaki on vaikuttanut ihmisten palveluitten laatuun ja saatavuuteen?

Esa Lahtela /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä pelkkä hintaan tuijottaminen johtaa semmoiseen suuruuden filosofiaan, ja sehän tarkoittaa sitä, jotta siinä ei välitetä ympäristöarvoista mitään, tavaroita kuljetetaan pitkiä matkoja, sitten sallitaan tämmöinen riistopolitiikka. Katsotaan vaikka se äitiyspakkauskysymys. Ne teetetään Kiinassa. Siinä ei katsota ihmisoikeuksia, ei katsota, miten siellä ympäristöä tuhotaan, tai tämmöisiä seikkoja ollenkaan. Sen takia kyllä meidän pitäisi päästä siihen, jotta meillä tämmöistä mualaisjärkee käytettäisiin näissä asioissa.

Toinen iso kysymys on myös tämä toimitusvarmuus. Minulla on tässä Puolustusvoimien sukkahankinnoista yksi tarina, kun aikanani tein kysymyksen. Silloinhan tuijotettiin pelkästään tähän hintakysymykseen. Loppujen lopuksi siinä kävi kuitenkin siten, jotta Tesema, joka tuolla Nurmeksessa on ja joka alun perin toimitti, joutui tekemään tälle virolaiselle firmalle nämä sukat. No, tosin Puolustusvoimien ei tarvinnut ihan sukitta olla, koska entiset olivat sen verran vahvoja. (Puhemies: Minuutti!) Mutta tämän tyyppisiä ei sallisi missään tapauksessa. Pitäisi katsoa kansallinen etu kanssa näissä kysymyksissä.

Oiva Kaltiokumpu /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä selonteko hankintalaista ja sen toimivuudesta käytännössä on erittäin tärkeä ja näiden kokemusten hyödyntäminen vielä tärkeämpää.

Täällä ovat tulleet esille kunnalliset kilpailuttamiset ja niissä tapahtuneet hyvät ja huonot puolet. Sen sijaan vähälle huomiolle ovat jääneet valtion ja erityisesti Tiehallinnon kilpailuttamiset. Kun täällä aiemmin ed. Jaskari totesi, että ei saa yrittäjiä syyllistää, niin se on kyllä totta, mutta toisaalta on tuotu esille tämä Pohjois-Satakunnan yrittäjien koko kilpailun sotkenut AS Teho, joka oli virolainen yritys, joka osti 10 kuorma-autoa ja tarjosi niin halvalla, että kaikki alueen yrittäjät tippuivat pois tästä tarjouksesta. Vähän ajan päästä kaikki maksut olivat rästissä ja palkat maksamatta ja yrittäjät, jotka alihinnalla urakoivat tälle yrittäjälle, jäivät saamisiaan vaille. Ei tällä lailla voi toimia. Täytyy toivoa, että (Puhemies: Minuutti!) hallituksessa käydään keskustelua, millä tavalla kontrolloidaan ylipäätään tämmöisiä isoja tarjouksia, miten turvataan pienten yrittäjien (Puhemies: Minuutti on mennyt!) mahdollisuus olla mukana näissä töissä. Ne maksavat sentään veronsa eivätkä joudu rikoksista kiinni.

Sanna Lauslahti /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Hautala nosti esiin tärkeän asian, kynnysarvot ja niiden tason. Olen samaa mieltä, että kynnysarvoja tulee nostaa kohti EU:n maksimikynnysarvoja. Ero on aika huima tänä päivänä; tavaroissa ja palveluissa meillä on 15 000 euron kynnysarvo Suomessa ja EU:n kynnysarvo on 206 000 ja se on erittäin suuri ero. Tämä on osa sitä, että markkinaoikeuteen tulee hyvinkin pieniä tapauksia. Useimmiten kuitenkin ongelma on itse asiassa ne suuret, isot hankinnat, joita kunnissa saatetaan kiertää hyvinkin oivallisesti. Tarjouspyyntö saatetaan räätälöidä juuri sille yhdelle toimittajalle, samoin elinkaarisopimuksissa kierretään iloisesti pykälien ohitse. Nyt jäämme itse asiassa näpertelemään pienten asioiden kanssa. Riski on, että itse kilpailuttaminen tuottaa suhteellisesti liikaa kustannuksia saavutettavaan hyötyyn nähden.

Hannakaisa Heikkinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Julkisella sektorilla tavaroiden ja palveluiden hankintaa ohjaavan hankintalainsäädännön kokonaisuudistuksen tavoitteena on ollut lisätä hankintojen avoimuutta ja joustavuutta sekä yksinkertaistaa hankintamenettelyä. Lisäksi lailla on haluttu osaltaan tehostaa julkisten varojen käyttöä ja edistää laadukkaiden hankintojen tekemistä. Näihin tavoitteisiin on pyritty säätämällä kansalliset kynnysarvot ja pakollinen, laaja ilmoitusvelvoite kaikista kynnysarvot ylittävistä hankinnoista.

Nyt käsiteltävänä oleva selonteko oli yksi reunaehdoista, jotka eduskunta asetti hyväksyessään vuosi sitten kesäkuussa voimaan tulleen lainsäädännön. Nyt tämä vuoden mittainen tarkastelujakso on osoittanut, että lakiuudistuksen myötä esimerkiksi tarjousten vertailtavuus ja avoimuus ovat parantuneet, mutta toisaalta kilpailuttamismenettelyt ovat vastaavasti pitkittyneet ja hankintaprosessit monimutkaistuneet.

Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen on yksi kuntasektorin tärkeimmistä tehtävistä, ja selonteossakin on syystä painotettu uuden lain vaikutuksen arviointia juuri sosiaali- ja terveyspalveluhankinnoissa sekä laatukysymyksiä. Kysymys julkisten sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluiden järjestämisestä on toisaalta ajankohtainen paitsi kuntien myös koko kansantalouden kannalta. Väestön ikääntyminen tulee oleellisesti vaikuttamaan lähivuosina julkisen sektorin toimintaympäristöön ja julkisten palvelujen järjestämiseen. Vaikutukset ovat moninaisia, mutta luovat varmasti osaltaan paineita julkisen talouden kestävyydelle ja palvelujen saatavuudelle, kun entistä pienemmällä työvoimalla on tuotettava entistä enemmän palveluja.

Yksi mahdollinen keino parantaa julkisen toiminnan tuottavuutta ja vastata tuleviin haasteisiin on lisätä ostopalvelutoimintaa ja osin myös ulkoistaa kuntien palvelutuotantoa. Kunnat ostavat keskimäärin 16 prosenttia sosiaalipalveluista, mutta terveyspalveluista vain 4 prosenttia on ulkoistettu. Eroa esiintyy siis sosiaali- ja terveyspalvelusektorin sisällä, mutta ylipäänsä eri kuntien hankintaosaaminen on edelleen hyvin kirjavaa. Tarjouspyynnössä ei aina osata vaatia oikeita asioita ja kilpailuttamiselta odotetaan usein jopa epärealistisiakin säästöjä.

Terveydenhuolto- tai sosiaalipalveluissa ulkoistamista tai toisaalta julkisen sektorin omaa tuotantoa ei tulisi pitää itseisarvoina, vaan katseen tulisi kohdistua siihen, mitä ja minkä tasoista palvelua halutaan tuottaa kuntalaisille. Sen jälkeen tulisi miettiä, miten tämän toteutamme. Professori Pentti Mecklin korosti myös aiemmin tänä syksynä, että kuntien tulisi ennen kaikkea ostaa vaikuttavuutta sekä ymmärtää, että esimerkiksi terveyspalveluilla haetaan terveeksi tulemista. Palvelusetelimalli on varteenotettava vaihtoehto hankintojen kilpailuttamiselle sekä asiakaslähtöinen tapa järjestää kunnallisia palveluja.

Arvoisa puhemies! Tällä hetkellä valintaa ja kilpailuttamista vaikeuttaa kuitenkin se, että vaikka hankintalainsäädännön myötä kilpailuttaminen on tehostunut, niin tosiasiallinen kilpailu ei ole kuitenkaan lisääntynyt tasaisesti kaikilla seuduilla palvelutuottajien vähäisestä määrästä johtuen. Pienet ja keskisuuret yritykset voivat karsiutua pois kilpailusta hankintojen ostajien suosiessa suuria hankintakokonaisuuksia ja keskitettyjä hankintoja saavuttaakseen kustannussäästöjä ja tehostaakseen hankintatoimeaan. Tähän tilanteeseen ratkaisuksi selonteossa on perustellusti esitetty, että ostajien tulisi mahdollistaa aikaisempaa enemmän myös osatarjoukset, jotta myös pienillä ja keskisuurilla yrityksillä olisi tasavertaiset ja ennen kaikkea paremmat edellytykset osallistua kilpailutuksiin. Lisäksi pienempien yritysten verkostoitumista tulisi myös edelleen edistää, mikä mahdollistaisi myös hankintojen yhteistarjoukset.

Arvoisa puhemies! Hankintojen, urakoiden ja palveluiden kilpailuttamisen osaaminen tulee korostumaan tulevina kuukausina ja vuosina. Julkinen rakentaminen on yksi parhaista elvyttämisen keinoista. Kunnat ja valtio luovat työmahdollisuuksia korjaamalla ja rakentamalla niin kiinteistöjä kuin tieverkostoa.

Liikennepoliittisessa selonteossa on sovittu, että Kallansiltojen rakentaminen alkaa vuonna 2011. Kuten monen ekonomistin suulla on todettu, Suomen talouden kehittymistä, taantuman tai laman syvyyttä ja kestoa on hyvin vaikea arvioida. Toivon, että hallituksella on herkkyyttä toimia myös liikennepoliittisessa selonteossa sovittuja aikatauluja nopeuttaen, jo suhdannetilanne antaa aihetta. Kallansiltojen rakentaminen on suhteellisen iso investointi, 100 miljoonan euron luokkaa, (Puhemies: 5 minuuttia!) — puhemies, saanko jatkaa — ja koska rakentaminen tapahtuu verovaroin, on selvää, ettei ole järkevää aloittaa niin mittavaa urakkaa silloin, kun rakentaminen on kaikkein kalleinta. Kuten muuallakin maassa, rakentaminen on hiljentynyt Savossakin ja voi olla, että Kallansiltojen rakentaminen myös työllisyyspoliittisin perustein olisi järkevää aloittaa jo ennen vuotta 2011. Puhtaasti liikennepolitiikan ja kansalaisten turvallisuuden kannalta ajateltuna Kallan läppäsillathan ovat muinaisjäänne, jota ei löydy mistään muualta Suomen valtaväyliltä. Kallansiltojen rakentamisella tuemme Savon maanrakennus- ja maansiirtoalan työllisyyttä, mutta näin isoissa projekteissa korostuu erityisesti mainitsemani kilpailutuksen osaaminen. Kannan erityistä huolta siitä, että hankkeen kilpailuttaminen tehdään niin, että se osataan pilkkoa sellaisiin osiin, että alueen omat pienet ja keskisuuret yrittäjät pystyvät vastaamaan tarjouksiin.

Arvoisa puhemies! Jos urakat ovat isoja kokonaisuuksia, eurot valuvat aivan muualle kuin Kallaveden ympärille, kun alueen omat yritykset eivät pysty osallistumaan tarjouskilpailuihin.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa puhemies! Hallituksen eduskunnalle valmistelema selonteko hankintalain uudistuksesta tuo esille ne epäkohdat, joita voitiin epäillä jo vähän ennen lain hyväksymistä.

Yksi ongelmista on kynnysarvot. Näyttää siltä, että joillakin tuotealoilla kynnysarvot ovat liian korkeat ja toisilla taas liian matalat. Kysymys on paljolti siitä, että kynnysarvot ovat liian kaavamaiset eivätkä anna riittävästi joustavuutta kilpailuttamiseen. Kynnysarvojen pitäisi olla esimerkiksi tuotealakohtaisia. Kuten selonteossa sanotaan, yritykset toivovat kunnilta lisää avoimuutta myös kynnysarvojen alapuolella olevien hintojen osalta. Hankintojen kilpailuttaminen tai hankinnoista ilmoittaminen useammalle kuin yhdelle yritykselle lisää tätä avoimuutta. Pienet hankinnat muodostavat varsin suuren osan kunnan hankinnoista, ja vaarana on, että ne kohdistetaan aina tietyille yrityksille. Tämähän ei sinänsä ole väärin, ja voi olla edullisintakin ja tehokkainta pitkän päälle, kun ostaja on aina sama ammatti-ihminen. Kuntien hankintaprosesseja pidetään sekä kuntien itsensä että yrittäjien taholta liian byrokraattisina ja pitkäpiimäisinä. Tulos heijastaa sitä, ettei kunnissa ole riittävää kilpailuttamis-, tarjous- ja sopimusosaamista. Samoin tulos heijastaa sitä, ettei yrityksissä ole riittävästi osaamista tarjousten laadinnassa. Osaamisongelmat poistuvat vain kokemuksen ja koulutuksen kautta. Pitäisin erinomaisen hyvänä, että kunnat ja yritykset toimialakohtaisesti keskustelisivat yhdessä hankintojen laatukriteereistä. Kun sekä kunnalla että yrityksellä on yhteinen käsitys palveluiden ja tavaroiden laatuvaatimuksista, on helpompi pyytää ja vastata tarjouksiin.

Arvoisa puhemies! Kuntien osalta ongelmana on myös kustannustietoisuuden puuttuminen. Tämä johtuu siitä, ettei monessakaan kunnassa tiedetä, mitä palvelun tuottaminen kaikkine kustannuksineen maksaa. Kun tätä tietoa ei ole, pidetään yrityksen tekemiä tarjouksia kalliina, vaikka ne tosiasiallisesti saattavat olla halvempia kuin kunnallisen palvelun tuottamat kustannukset. Kustannustietoisuuden lisääminen kunnissa tekisi mahdolliseksi myös omien tuotetoimintamenojen tarkkailun. Hankintakeskustelua vaivaa usein se, että kuntien palveluita pidetään yleensä hyvänlaatuisina, mutta yritysten tarjoamia palveluja huonompina.

Asiahan on useimmiten päinvastoin, eli kunnan palvelut ovat laadultaan joskus epämääräisiä, kun taas yritysten tarjoamat palvelut ovat useimmiten laadukkaita. Markkinoilla toimii tietysti löyhämoraalisia palveluntarjoajia, mutta on kuntien tehtävä tunnistaa tällaiset toimijat. Yritykset pärjäävät markkinoilla siksi, että palvelujen ja tavaroiden laatu on kohdallaan ja että ne pystytään tarjoamaan kilpailukykyisellä hinnalla. Pelkästään laatuajattelun motiivit ja lähtökohdat ovat yksityisillä yrityksillä usein toista luokkaa kuin julkisella puolella, mitä osoittaa selonteon kehno esitys palvelujen ja tavaroiden laatutekijöistä. Jos huomiota kiinnitetään laatujärjestelmiin, ei olla aivan oikealla asialla. Laatujärjestelmä ei ole laadukkaan palvelun tae. Esimerkkejä ei tarvitse hakea eduskuntaa kauempaa. Esimerkiksi Eduskunnan ravintolaa pyöritti viime vaalikaudella laatupalkinnon voittanut yritys, muttei palvele meitä enää.

Arvoisa puhemies! Kuntien kilpailuttamisesta valitetaan kohtuuttoman paljon. Syynä ei välttämättä ole se, että hankinta olisi tehty lainvastaisesti, vaan se, että yrittäjä on tyytymätön siihen, ettei palvelua tai tavaraa hankittu hänen yritykseltään. Markkinaoikeudessa on liikaa juuri tämän kaltaisia juttuja, joilla hidastetaan kuukausikaupalla kuntien hankintamenojen tekemistä. Mielestäni valitusten tekemiseen hankinnoista on saatava jonkinlainen kynnys. Yksi kynnys olisi se, että kilpailuttaja joutuisi hävitessään maksamaan asian käsittelystä markkinaoikeudessa aiheutuneet kustannukset kokonaan tai tietyn vähimmäismäärän mukaisesti. Tämä olisi pelote, joka merkittävästi hillitsisi turhien valitusten tekemistä.

Hintapolitiikan lisäksi palvelumarkkinoiden toimivuutta ja palveluiden laatua voidaan parantaa palvelusetelien nykyistä laajemmalla käytöllä. Kun palvelusetelillä pääsee kilpailuttamaan palveluiden tuottajat, niin laatu- ja kustannustekijät osuvat kohdalleen, ja mitä enemmän ja monipuolisemmin palveluntarjoajia on, sitä parempaa on laatu ja sitä edullisemmat ovat hinnat.

Mikaela Nylander /r:

Ärade talman! Det är svårt att efter enbart ett års uppföljning kunna greppa de exakta behoven av förändringar i själva lagen om upphandling som behövs för att kunna skapa ett fungerande system som ger samtliga aktörer lika möjligheter att agera. Det finns dock några aspekter som förtjänar att lyftas fram i debatten, trots att tidsperspektivet för granskningen är kort.

Den första aspekten som borde lyftas fram i all rådgivning och utbildning som ges tvåspråkiga kommuner är den språkliga dimensionen. Om tillgången till service på det egna modersmålet inte kan tryggas vid upphandling har vi förutom ett stort praktiskt serviceproblem också problem med att uppfylla språklagen och själva grundlagen. Det är klart att man i kommunerna bör uppmärksamma frågan om språk som en nödvändig kvalitetsfaktor redan då anbudsförfarandet planeras. Språkaspekten bör dock uppmärksammas tills det blivit praxis att inbaka den som kvalitetsfaktor, många misstag begås bara på grund av att man inte tänker efter före, så att säga.

Arvoisa puhemies! Selonteossa todetaan, että laadun mittaaminen ja sisällöllinen tuotteistaminen ovat haasteellisia tehtäviä. Todetaan myös, että sosiaali- ja terveyspalveluihin soveltuvia laatumittareita tulee kehittää. Tämä on mielestäni erittäin tärkeä osa tulevaisuuden kehittämistyötä julkisissa hankinnoissa. Tuotteistaminen on sinänsä hyvä prosessi kunnissa, se pakottaa määrittelemään palveluiden sisältöä ja myös hintaa. Tällä tavalla myös kustannustietoisuus lisääntyy. Monelta juridiselta vaikeudelta voitaisiin myös välttyä, jos sisällöllinen tuotteistaminen toimisi. Palveluseteleiden laajempi käyttöönotto vaihtoehtona hankintamenettelylle on kannatettava ajatus sosiaali- ja terveyspalveluiden käytössä monestakin syystä. Tällöin nimittäin myös pienemmät yritykset ja toimijat voivat pärjätä paremmin.

Ympäristönäkökohdat jäävät vähälle huomiolle selonteossa ja syytkin tähän niukkuuteen mainitaan. Kuitenkin olisi mielestäni syytä painottaa ympäristönäkökohtia jo tässä vaiheessa, koska nämä näkökohdat vaikuttavat niin moneen asiaan ja usein todetaan virheellisesti, että ympäristöulottuvuuden huomioon ottaminen jotenkin olisi hankintalain ja -menettelyn vastaista. Ympäristönäkökohtien kokonaisselvitys tulisi siksi tehdä pikimmiten.

Upphandling går inte att förverkliga utan en fungerande marknad. Det finns exempel på marknad som är för liten för att kunna fungera ordentligt i finländska förhållanden. Ett exempel är skärgårdstrafiken. Eftersom konkurrens och utbud saknas uppstår det lätt en situation där den offentliga upphandlingen leder till korta avtal, som i sin tur hämmar nödvändiga nyinvesteringar. Frågan om hur man borde förfara då en fungerande marknad saknas har ägnats alldeles för lite uppmärksamhet i redogörelsen och jag hoppas att man i riksdagsbehandlingen fäster större vikt vid frågan, eftersom den handlar om grundläggande service för invånarna.

Talman! Slutligen vill jag lyfta upp frågan om allmännyttiga organisationers framtid och deras verksamhet. Det ligger i hela samhällets intresse att dessa organisationer kan fortsätta sin verksamhet inom till exempel äldreomsorgen och handikappvården. I redogörelsen konstateras att om man önskar utreda om det finns behov eller intresse för någon annan modell än allmännyttiga aktiebolag för organisering av de allmännyttiga organisationernas verksamhet krävs fortsatta utredningar, särskilt i fråga om beskattningen och reglerna för statsstöd. Som svar på detta kan sägas: Ja, det finns ett genuint och brett samhälleligt intresse för fortsatta utredningar. Regeringen bör därför så fort som möjligt utföra och för riksdagen presentera dessa utredningar.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok:

Arvoisa herra puhemies! Helsingin terveyslautakunnan varapuheenjohtajana, nyt jo kohta neljä vuotta, haluan esittää muutamia havaintoja terveyspalveluiden kilpailuttamisesta. Ensinnäkin kilpailutus ja ostopalvelut työllistävät aika ison määrän juristeja. Tämän vuoksi heidänkin palkkansa pitäisi ehkä huomioida siinä, kun lasketaan, mikä on edullista ja mikä ei ole edullista.

Toiseksi: Kilpailutukseen sopivat erittäin hyvin standardisoidut toimenpiteet, kuten esimerkiksi hammaslääkäripalvelut, ja olemme huomanneet sosiaalipuolella myös asumispalvelut, mutta ainakin hammaslääkäripalveluihin soveltuu ehkä paremmin palveluseteli. Kun nyt odotamme tätä palvelusetelilakia, niin uskoisimme, että laajennamme toimintaamme siten, että potilaat saavat mieluummin palvelusetelin kuin että teemme ostopalvelusopimuksia. Tällöin tavallaan siirrämme myös vastuuta tästä laadusta, joka terveyspalveluissa on erittäin vaikea mitata, myöskin potilaalle itselleen, kun hän valitsee oman hammaslääkärinsä.

Kolmas seikka, johon haluan kiinnittää huomiota, on se, ettei kannata liikaa innostua kilpailuttamaan sellaisia toimintoja, joissa ei ole toimivia markkinoita, joilta siis puuttuu kokonaan tämä toiminta. Kerron yhden esimerkin: Kohdunkaulan syövän seulonnassa otetaan helsinkiläisiltä naisilta 72 000 sytologista näytettä eli siis solunäytettä vuodessa. Kilpailutimme nämä niin sanotut papanäytteet. Laatukriteerit olivat lähinnä juridisia: onko yrityksellä vakuutus, onko tutkijoilla muodollinen pätevyys, onko yrityksellä tilat jne. Kilpailun voitti yksityinen yritys muutaman euron marginaalilla erääseen toiseen tahoon nähden, joka aikaisemmin oli suorittanut nämä papatutkimukset jo vuosikymmeniä Helsingin kaupungille. Voittanut yritys täytti kaikki muodolliset vaatimukset, mutta sillä ei ollut tippaakaan aikaisempaa kokemusta tältä alalta. Heillä oli nämä patologit ja sytologit, jotka siis täyttivät nämä muodolliset kriteerit, mutta heillä ei ollut pitkäaikaista kokemusta.

Johtopäätös on se, että esimerkiksi seulontatutkimuksia ei pidä kilpailuttaa, mikäli ei olla varmoja siitä, että markkinoilla on vähintään kaksi tai kolme täysin luotettavaa toimijaa tällä alalla. Jos kohdunkaulan syövän seulonnat menevät pieleen, saamme tietää tämän vasta vuosikymmenien kuluttua. Meidän tulisi siis enemmän noudattaa ostoissa neuvottelumenettelyä ja suorahankintaa.

Täysin avoin hankintamenettely sopii sosiaali- ja terveysalalla sellaisiin hankintoihin, joissa on monipuoliset ja tasalaatuiset markkinat, kuten nämä hammaslääkäripalvelut tai mahdollisesti asumispalvelut. Avoin hankintamenettely ei sovi terveyspalveluiden ostoihin, joissa ei ole markkinoita tai joissa laadun puute ei ilmaannu välittömästi, vaan ehkä vuosikymmenien kuluttua. Ostopalvelut ja kilpailutus asettavat kunnat ja niiden poliittiset lautakunnat erittäin vaativan tehtävän eteen. Tämän vuoksi kilpailutuksen hyödyistä ei pidä liikaa innostua, vaan käyttää mieluummin suorahankintaa ja neuvottelumenettelyä.

Reijo Paajanen /kok:

Herra puhemies! Uusi hankintalaki on ollut voimassa reilun vuoden. Sen aikana toteutettu seuranta ja nyt julkaistu selonteko ovat tuoneet esiin sekä ongelmakohdat että edistymisen. Valtion, kuntien ja seurakuntien julkiset hankinnat nousevat vuosittain kymmeniin miljardeihin euroihin. On hyvin tärkeää selkeyttää kilpailutusprosessia ja tarjousten vertailumahdollisuuksia, kun liikutaan näin suurissa rahasummissa.

Julkisissa hankinnoissa etusijalla ovat olleet avoimet ja tasapuoliset toimintatavat sekä ehdokkaiden ja tarjoajien syrjimätön kohtelu. Kunnan tai hankintayksikön tulee hyödyntää kaikkia käytettävissä olevia kilpailumahdollisuuksia hankintoja tehdessään. Uuden hankintalain tarkoituksena onkin ollut tehostaa julkisten varojen käyttöä ja yhdenmukaistaa hankintojen kriteerejä. Ennen jokainen noudatti omia ostomenetelmiään ja hankintojen kilpailutuskriteerit saattoivat olla osalle toimijoista hyvinkin vieraita. Nyt hankintojen parissa työskentelevät saavat tarvittaessa apua Kuntaliiton alaisuudessa toimivalta neuvontayksiköltä.

Hankintojen avoimuutta on lähdetty kasvattamaan sähköisen hankintailmoitusjärjestelmän kautta. Järjestelmässä on julkaistu moninkertainen määrä hankintailmoituksia aikaisempiin vuosiin verrattuna, mutta yrittäjille Hilma on jäänyt vieraaksi. Työ- ja elinkeinoministeriön tulisi jakaa järjestelmästä aktiivisemmin tietoa yrittäjille.

Herra puhemies! Kuntien kannalta tärkeä lakiuudistuksessa tapetilla oleva asia on sosiaali- ja terveyspalveluiden hankinta, niiden kilpailutus ja laadun takaaminen. Tällä alalla vertailu on koettu hankalaksi juuri inhimillisten ja henkilökohtaisten kokemusten vuoksi. Palveluhankinnoissa on erityisen tärkeää osata kilpailuttamisen hienoudet ja tuntea myös monesti erityisosaamista vaativat substanssiasiat. Pienille toimijoille tämä voi merkitä kasvavia henkilöstön koulutuskuluja.

Nykyisin alle kymmenesosa sosiaali- ja terveyspalveluista kilpailutetaan. Suuri osa palveluista tuotetaan kuntien itsensä toimesta. Kuitenkin kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteydessä puhutaan miljardeista. Kilpailutuksen kautta voitaisiin säästää suuria rahasummia kuntasektorin terveydenhuoltokuluissa. Kuntien pitäisi kiinnittää myös huomiota siihen, ettei ostoja tehdä liian suurina kokonaisuuksina. Muuten pienet ja keskisuuret yritykset eivät pysty osallistumaan kilpailutuksiin. Yritysten tulisi puolestaan verkottua ja hakea kumppanuuksia yhteistarjousten tekemiseksi.

Hankintalaista on myös omat ongelmansa. On pelätty, että yritysten yhteistyö hankaloituu ja että hyvät käytännön tavat katoavat. Tällä hetkellä yrittäjät tuntuvat olevan huolissaan kilpailutusriidoista, jotka suorastaan tukkivat markkinaoikeudet. Kilpailutus- ja hankintaprosessit ovat pitkittyneet ja tekevät riitautumisen ehkä liiankin helpoksi. Tältä osin pelisääntöjä tarvitaan lisää ja riitauttamiskynnystä on nostettava.

Kaiken kaikkiaan laki on varmaankin mainettaan parempi. Se mahdollistaa hyvät ostotavat ja markkinoiden laajan hyödyntämisen. Hankintapuolen ihmiset eivät elä pellossa, vaan haluavat saada tasokkaat palvelut ja tuotteet mahdollisimman edullisin kustannuksin. Hankintalain kynnysarvojen ulkopuolelle jäävissä hankinnoissa itse prosessi on ehkä kevyempi, mutta lopputulos aina sama. Hankintojen markkinat ovat kasvaneet, ja se on varmasti hankintalain ansiota.

Pauliina Viitamies /sd:

Arvoisa puhemies! Eduskunta edellytti hankintalainsäädäntöä säätäessään, että valtioneuvosto tuo eduskunnalle selvityksen siitä, miten lakeja tulisi kehittää kuntien yhteistoiminnan tarpeisiin, miten niin sanotun kolmannen sektorin asemasta tulisi säännellä, jotta kansalaisten sosiaali- ja terveyspalvelut voitaisiin turvata, millä tavalla uusi lainsäädäntö on vaikuttanut muun muassa palvelujen laatuun ja mitä muutoksia lakeihin tarvittaisiin esimerkiksi erikokoisten kuntien hankintojen kynnysarvoissa.

Nyt meillä on tämä selvitys käsiteltävänä täällä eduskunnassa, ja ainakin minä olen tyytymätön siihen, koska mielestäni selonteko ei anna vastauksia eduskunnan pyytämiin kysymyksiin. Selonteon aihe, hankintalaki, kilpailuttaminen, ulkoistaminen, yksityistäminen, koskee monia ihmisten arkipäivään liittyviä tärkeitä asioita: katurakentamista, busseja, terveydenhoitoa, vanhustenhoitoa, tavaroita, rakentamista ja palveluja. Selonteossa koko hankintatoimintaa on tarkasteltu pelkkänä prosessina ja kerrottu hankintayksikköjen ja palvelujen tuottajien mielipiteistä ilman sen kummempaa analyysiä. Siinäkin melko monisivuisessa kokonaisuudessa, jossa on käsitelty laatukysymyksiä, pohdinta on jäänyt pelkäksi byrokratian pyörittelyksi. Asioita katsotaan ylhäältä alaspäin, vaikka eduskunnan lausuma edellytti sosiaali- ja terveydenhuollon laadun selvittämistä nimenomaan kansalaisten kannalta. Selonteosta puuttuu täysin myös arvio siitä, miten kansalaisten riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut turvataan. Kyseessä on tekninen kuvaus ilman käsitystä ihmisten arkipäivästä oli kyse sitten kunnan hankinnoista vastaavien ihmisten vaikeuksista, palveluja tarjoavista järjestöistä, palvelualojen loppuun rutistetuista työntekijöistä tai turvattomina markkinoiden armoille heitetyistä sairaista ja vanhoista, joiden palvelut eivät pelaa.

Arvoisa puhemies! Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on tällä hetkellä monenmoisen väännön kohteena. Meillä on parhaillaan käynnissä lukuisia uudistuksia, joissa julkista sektoria kavennetaan, lisätään markkinaehtoisuutta ja tehdään yhä useampia asioita yksityisiksi, jopa yksityiseksi tilaksi. Ääriesimerkki tästä on mielestäni täällä Helsingissä käyty keskustelu siitä, että yksityisen puistotätitoiminnan ajaksi muilta lapsilta ja heidän vanhemmiltaan pitäisi kieltää puistoon tulo. Toinen esimerkki on tänään äänestetty verolakien muutos, jossa yksityiset lahjoitukset yliopistoille tai korkeakouluille tehtiin hallitusryhmien voimin verovähennyskelpoisiksi. Verotusta ollaan panemassa kokonaan uusiksi. Valtion toimien tuottavuutta ollaan kyseenalaisin keinoin tehostamassa. Aluehallintoa, palvelurakenteita, seutuyhteistyötä, kuntarahoitusta, jopa johtamista pistetään uusiksi kukkaron nyörejä pitelevän valtiovarainministeriön johdolla. Kun kaikki yhteiskunnan pinnat ovat liikkeessä, lopputuloksena voi olla täysi sekasorto, jos ei viimeinkin katsota peiliin ja ruveta kuuntelemaan kansalaisia, heidän tarpeitaan ja heidän toiveitaan.

Arvoisa puhemies! Tässä selonteossa puhutaan paljon kynnysarvoista. Kun kilpailutetut sopimukset tehdään useampivuotisiksi, sosiaali- ja terveyspalveluille asetettu katto on liian matala. Käytännössä se tietää sitä, että jos kunnassa tehdään päätös lähteä kilpailuttamaan palveluja, varsin pienetkin palvelut, esimerkiksi vanhusten palvelut, joudutaan viemään läpi kilpailutusprosessin. Selonteossa ei ole tarkasteltu myöskään sitä, miten ihmisten tarvitsemien palvelujen järjestäminen viivästyy, kun siellä, missä yksityisiä palveluntuottajia on markkinoilla, valitusalttius kilpailutilanteessa on ollut valitettavan yleistä. Oikeudenkäynti on hidasta ja kunnat ovat joutuneet maksamaan sakkoja, kun tarkasti tilannetta seuraavat yksityiset palvelualan yritykset ovat varsin valitusherkkiä.

Ovathan kunnan osaamattomuudesta kilpailutustilanteessa maksettavaksi tuomitut korvaukset tuoneet yrityksille joskus tuloja koko vuoden liiketoiminnan voiton verran ja enemmänkin. Jo hankintalain eduskuntakäsittelyn aikana näin ounasteltiin tapahtuvan. Lain käsittelyn yhteydessä kiinnitettiinkin huomiota nykyisen oikeusturvajärjestelmän ongelmiin. Suurimpana epäkohtana pidettiin markkinaoikeuden hakemusmäärien kasvua ja käsittelyaikojen pitkittymistä. Nykyhallituksen hallitusohjelmassa on kirjattuna markkinaoikeuden aseman ja kilpailuosaamisen vahvistaminen. Se on hyvä asia ja sitä tarvitaan.

Eero Lehti /kok:

Arvoisa herra puhemies! On itse asiassa mielenkiintoista pohtia, mitä kilpailu tai resurssien niukkuus saa aikaan, ja miten erilaiset yhteiskuntajärjestelmät ovat suhtautuneet täälläkin mainittuun voittoon, sen kieltämiseen tai maksimointiin. Länsimaisessa markkinataloudessa hyväksytään voiton tavoittelu, ja esimerkkinä voisin käyttää vaikkapa Länsi-Saksan ja Itä-Saksan autoteollisuutta. Molemmissa kansan volyymi on suunnilleen samanlainen, tekninen lahjakkuus varmaan alkutilanteessa kutakuinkin tasaveroinen. Toisessa oli keskusjohtoinen järjestelmä, jossa voitto oli kiellettyä. Lopputulos oli se, että länsisaksalainen autoteollisuus kehitti jatkuvasti laatua, pystyi vapailla markkinoilla, vientimarkkinoilla, hankkimaan merkittävän markkinaosuuden, ja Itä-Saksassa valmistetut autot, ellei niillä ollut merkittävää hintaetua joissain maissa, jäivät kotimarkkinoiden tuotteiksi.

Kilpailu, josta tässäkin on tavallaan kyse, parantaa laatua ja parantaa useimmiten myös pidemmän päälle menestyjän mahdollisuuksia laajentaa liiketoimintaansa. Sen sijaan voidaan miettiä, ovatko nykyisen hankintalain, jossa sovelletaan varsin kaavamuotoisia määräyksiä pieneen Artjärven kuntaan, jossa on kaksituhatta ihmistä, 80 kilometrin päässä Helsingistä, jossa on puoli miljoonaa ihmistä, normit oikein mitoitettuja.

Kilpailu syntyy silloin, kun markkinoilla on riittävästi transaktioita. Se edellyttää, että myyjiä tai ainakin myytäviä kohteita on jatkuvana vuona, niin että markkinat pääsevät syntymään. Näyttää käyneen hyvin usein sen suuntaisesti kuitenkin, että pyritään kertaostoja kasvattamaan, jolloin transaktioiden määrää ei voida lisätä. Pahimmillaan tämä johtaa siihen, että myöskään sinä aikana, joilla on pitkäaikainen sopimus, esimerkiksi hoitopalveluilla, uusia, luovia ratkaisuja, innovaatioita, ei tuoda markkinoille, ei paranneta laatua, ja itse asiassa silloin vähin erin ajaudutaan tilanteeseen, jossa ei ole edes tarjoajia kovin montaa.

Tyyppiesimerkki on pitkäaikaiset hoitosopimukset, jona aikana joltain toimijalta ostetaan koko kapasiteetti, jonka jälkeen, jos hän ei enää seuraavaa tarjouskilpailua voita sen takia, että hän ei kyseisenä aikana ole voinut eikä hänen ole kannattanut muuttaa toimintatapaansa, jää kokonaan ilman kunnan ostoa vajaaksi, jolloin toiminta käytännössä vaarantuu.

Edellä mainituista syistä aiheutuu sitten myös paikallisia ongelmia. Paikallinen kirjakauppa, joka menettää koulutoimitukset, saattaa menettää siinä määrin myös liikevaihtoaan, että myös paikallinen muu tarjonta supistuu tai käy olemattomaksi; kirjakauppa katoaa. Voisin hyvin kuvitella, että koko hankintalaki on tietysti eurooppalaisittain sikäli perusteltu, että läpinäkyvyys ja korruption estäminen tätä kautta on tehokasta, mutta suomalaisessa yhteiskunnassa nämä argumentit eivät ole kovin keskeisiä. Olisin voinut hyvin kuvitella, että samaan lopputulokseen olisi päässyt pelkästään terveen järjen, harkinnan ja paikallisten olosuhteiden huomioon ottamisessa.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Tässä ed. E. Lehti viittasi tällaiseen voiton rajattomaan tavoitteluun markkinoilla, ja mihin se voi johtaa, miten hyviin asioihin. Tällä hetkellä sitä voiton rajatonta tavoittelua kutsutaan myös taloudelliseksi lamaksi, joka nyt ehkä lähti Yhdysvalloista tällä kertaa, mutta joka myös tietysti pesii kaikkialla siellä, missä taloudellinen ajattelu lähtee tällaisesta lähtöruudusta.

Mutta valtioneuvoston selonteossa kiinnitän kahteen osaan huomiota. Ensinnäkin terveyspalveluihin. Terveydenhoidossa on todellakin laatu tärkeätä. Jos se ei ole kohdallaan, potilas menehtyy tai ainakin voi huonommin. Meillä on ollut tässä toki ongelmia myös sosiaalipuolella. Täällä mainittiin yksityiset sosiaalilaitokset. Me tiedämme Pieksämäeltä, kun se kunta oli vielä sillä nimellä, hyvin ikäviä esimerkkejä vanhusten hoitolaitoksesta, joka oli kilpailutuksen jälkeen otettu palvelujen antajaksi.

Terveydenhoidon kohdalla mielestäni yhteiskunnan omien palvelujen prioriteetti on tärkeä säilyttää. Tiedämme myös, miten taloudellisesti kiinnostavaa terveydenhoidon yksityistäminen on, ja miten menestyksellistä ja tuloksellista, kun katsomme yksityisten yritysten, jotka tällä alueella toimivat, johtajien tuloksia esimerkiksi verotuksesta, todella huikeita tuloja. Mistä nämä tulot koituvat? Ne koituvat siitä voitosta, joka lisätään hintaan, minkä kunnat ja kuntalaiset sitten maksavat. Tämä ei ole tervettä, se ei sovi mielestäni myöskään siihen eetokseen, mikä terveydenhoidossa on, ja muun muassa lääkäreiden vanhin arkkiatrimme on tähän ongelmaan kiinnittänyt huomiota nimenomaan pörssiyhtiöiden osalta. Taloudellinen voitontavoittelu ei kuulu sairaanhoidon piiriin. Kunnilla on ongelmia tietysti lääkäreiden ja palvelujen hankkimisessa, mutta nämä ongelmat on ratkaistava muulla tavalla kuin purkamalla kuntien mahdollisuutta itse päättää ja myöskin itse tarjota terveydenhoidon palvelut.

Ympäristönäkökohtiin tämä selonteko kiinnittää myös huomiota. Kun tiedämme, että julkiset hankinnat ovat noin 12 miljardia euroa vuositasolla Suomessa, mikä on todella paljon, joten näiden hankintojen kestävällä toteuttamisella on vahva ympäristövaikutus silloin, kun ne toteutetaan nimenomaan ympäristönäkökohdat huomioiden. Hiilidioksiditaseeseen elinkaariajattelu ja sen soveltaminen vaikuttavat tietysti myös luonnonvarojen käyttöä hillitsevästi. Näiden faktoreiden, näiden tekijöiden, hallitseminen vaatii tietysti kunnilta ja hankinnan suorittajilta osaamista. Tällöin tähän tulee erityisesti kiinnittää huomiota.

Ministeri Cronberg ollessaan täällä mainitsi myös Euroopan unionin vielä puutteellisen ympäristönäkökohtien huomioimisen. Ainoastaan osassa hankintoja edellytetään tätä, ei kaikkien hankintojen osalta. Toivon mukaan Suomessa myös valtioneuvoston toimenpiteet suuntautuvat EU:ssa siihen suuntaan, että me edistämme ympäristönäkökohtien parempaa huomioimista EU:n säädöksiä laadittaessa.

Arvoisa puhemies! Eteenpäin toki on menty, mutta ongelma hankinnoissa on edelleenkin se, että meillä ei ole kyllin pitkälle kehittynyttä tarjouspyyntökokemusta, osaamista siinä. Sitten liian pitkälle on taas menty siinä, että näitä on ohjattu myös terveyspalvelujen hankintoihin yksityistämisen puolelle, jota en pidä terveenä.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Tiusasella on vahvasti ideologinen näkemys näistä yksityisistä terveyspalveluista, mutta olen hänen kanssaan kyllä samaa mieltä siitä, että nämä rekry-firmat, joista te mainitsitte, eivät todella kaikki toimi terveellä pohjalla. Nimenomaan laatu on erittäin vaikeasti mitattavissa silloin, kun nämä yritykset vahvasti kilpailevat hinnalla ja kunta ei varmuudella pysty sanomaan, minkä tyyppistä laatua sieltä tulee.

Mutta kun me saamme kohta palvelusetelilain, niin uskoisin, että sen tyyppisellä yksityistämisellä eli siis palvelusetelin käytöllä me ehkä voisimme ostaa näitä palveluja paljon terveemmin yksityisiltä yrityksiltä, jolloin potilas itse valitsee sen paikan, mistä hän ostaa, (Puhemies: Minuutti!) ja hän itse maksaa mahdollisesti sen erotuksen, jos hän haluaa jotain ylimääräistä. Ette kai tuomitse palveluseteliä täydellisesti terveyspalveluiden ostossa?

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Mielestäni tässä ei ole sen kummemmasta ideologisesta näkökulmasta kyse kohdallani kuin mikä on arkkiatri Pelkosella. Viittasin hänen puheeseensa ja nimenomaan puhuin näistä teidänkin mainitsemistanne yrityksistä, jotka hyötyvät kuntien taloudellisen ongelman kustannuksella ja sen ongelman kustannuksella, että kunnat eivät pysty palkkaamaan lääkäreitä. Itsekin olen vuodesta 1976 toiminut ja edelleenkin toimin myös yksityislääkärinä, ja tässä ei ole ongelmaa.

Ongelma on siinä, että kuntien palvelut yksityistetään niin pitkälle, että ne eivät enää pysty omaa vaihtoehtoaankaan tuomaan esille, ja silloin seuraavassa vaiheessa, kun jälleen tehdään sopimuksia, on monopoli siinä mielessä, että on vain yksityinen tarjoaja tai ehkä pari yksityistä tarjoajaa eikä kunnalla ole omaa mahdollisuutta.

Markku Pakkanen /kesk:

Arvoisa puhemies! Hankintalakiuudistuksesta on käyty monipuolista keskustelua, ja ehkä tähän alkuun muistuttaisin kansallisista hankintarajoista, jotka ovat tavaroiden ja palveluiden osalta 15 000 euroa, sosiaali- ja terveysalalla ja koulutuspalveluissa 50 000 euroa ja rakennusurakat 100 000 euroa. Nämä ovat yritysmaailmalle hyvin tärkeät, nämä raja-aidat, mistä kilpailuttaminen lähtee, ja rajat alittavien pienhankintojen osalta yksiköt noudattavat omia menettelyitään lain antamissa rajoissa.

Pienhankintojen hankintalaissa olevat määräykset heikentävät saatavaa hyötyä kuitenkin. Hallinnolliset kulut ovat usein pienhankinnoissa suuret. Ne voivat olla jopa 20 prosenttia hankinnan arvosta, ja raskaat menettelysäännökset pienhankinnoissa myös voivat vähentää halukkuutta tarjota yleensäkin palveluita julkiselle sektorille.

Raja-arvoja on pidetty yleisesti kohdallaan olevina, mutta ongelmiakin löytyy. On nähty, että rajat ovat samoja palvelutyypistä riippumatta. Siinä olisi mielestäni sellainen mietinnän paikka. Rajoja ei ole myöskään suhteutettu kuntien koon mukaan, vaan niin pienet kuin suuretkin hankintayksiköt joutuvat tekemään hankinnat samojen rajojen puitteissa.

Kaikille on tuttua hankintojen keskittäminen. Valtiolla on oma Hanselinsa, kunnilla Kuntahankinnat Oy, ja joillakin kunnilla on omia yhteistyöyksiköitä naapureiden kanssa. Usein paikalliset pienyrittäjät jäävät kilpailutuksessa sivuun, koska valtio käyttää Hanselia, ja näen, että sen tarjouksen kokoluokkaan paikalliset pienyrittäjät eivät useasti pääse mukaan. Täällä on otettu esimerkiksi kirjakauppojen tilanne. Pidän sitä hyvin valitettavana yrittäjien kannalta.

Hankintalaki ei välttämättä ole antanut välineitä kilpailuttamisprosessin yksinkertaistamiseen. Palveluntuottajat paremminkin ovat kokeneet menettelyn hyvin byrokratisoituneena. Tekniset muotomääräykset saattavat nousta hallitsevampaan asemaan kuin itse tuotettava palvelu. Hankintaprosessit ovat pitkittyneet niin hankintayksiköiden kuin myös tuottajienkin mielestä. Jos joillakin markkinoilla on sellainen ala, millä kilpailu ei jostain syystä toimi, ei juurikaan saavuteta parempia ratkaisuja kilpailuttamalla. Täällä on monessa yhteydessä todettu, että toimivat markkinat ovat edellytys, että kilpailuttamisella saadaan taloudellisia hyötyjä. Hallinnolliset kustannukset ovat monessa tapauksessa nousseet. Kilpailuttamiseen tarvitaan useasti osaavaa työvoimaa, jopa tuomareita, niin kuin täällä on tullut esille. Yli puolet kyseiseen kyselyyn vastanneista oli kertonut, että he eivät saavuttaneet juurikaan säästöjä tai niitä ei ainakaan ollut tiedossa.

Kansalaisjärjestöjen aseman vahvistaminen on ollut yksi hallitusohjelman tavoitteista. Julkisia hankintoja koskevat säännöt eivät erottele toimijoita. Järjestöjen tuottamat palvelut ovat samalla viivalla yritysten kanssa. Tiettyyn palveluun keskittyneelle yleishyödylliselle yhteisölle kilpailun häviäminen voi olla kohtalokasta, jos ainoa asiakas on esimerkiksi kunta, jossa palvelua tuotetaan.

Mielestäni kunnat joko osaavat tai eivät osaa kilpailuttamista. Siinä onkin kunnille suuri haaste. Täällä on otettu esimerkiksi lastenkotiasia, yksityinen lastenkoti. Omassa kotikaupungissani ainakin se järjestelmä toimii hienosti. Se on palveluhinnaltaan kilpailukykyinen kunnan omaan palveluun verrattava. Se on valvottua, ja sitä on helppo valvoa myös kuntapäättäjien kannalta.

Kysyisinkin lopuksi, millä varmistetaan, että pienet yrittäjät pääsevät osalliseksi tarjouskilpailussa, etteivät vain Hansel ja kumppanit pidä markkinoilla kilpailua yllä.

Ilkka Kantola /sd:

Arvoisa puhemies! Talousliberalismin kunnioitettu isä Adam Smith olisi iloinen hankintalaista. Lain perimmäisenä tarkoituksena on monopolien murtaminen ja reilun kilpailun edistäminen yhteiskunnassa. Tämän lain tapauksessa monopolien torjuminen tapahtuu sillä alueella, jolla kunnat ja valtio toimivat yksityisesti tuotettujen tavaroiden ja palvelujen ostajina.

Hankintalain tarkoituksena on siis varmistaa se, ettei yksityinen yritys voi nousta määräävään markkina-asemaan, jossa se voisi hinnoitella tuotteensa mielivaltaisesti ja vähät välittää tuotteidensa laadusta. Adam Smithin lähes ikivanhan ja kutakuinkin siunauksellisen talousliberalismin kaunis ajatus oli juuri tämä: yksityisen monopolin murtaminen tai sen estäminen säätämällä kilpailun vapauden periaatteista lailla.

Kun yksityisten monopolien tilalle syntyy eri yrittäjien kilpailutilanne, on kunkin yrittäjän menestyminen kiinni siitä, miten hyvin hän pystyy kilpailemaan tuotteidensa hinnoilla ja laadulla. Aidosti vapailla markkinoilla ostaja etsii omiin tarpeisiinsa parasta hinta—laatu-suhdetta tuotteita ostaessaan. Markkinoilla vapaasti kilpailevilla yrityksillä ei ole varaa kohtuuttomaan ahneuteen hinnoittelussa eikä myöskään välinpitämättömyyteen tuotteiden laadun suhteen.

Hankintalain tulemisesta Adam Smithin oppien mukaisesti tuli välttämättömyys siinä vaiheessa, kun kunnat ja valtio alkoivat yhä laajemmin yksityistää toimintojaan. Ilman riittävää lainsäädäntöä oli olemassa vaara ja myös todellisia ikäviä havaintoja siitä, että asiakassuhteet julkisen sektorin ostajan ja yksityisen tuottajan välillä muodostuvat muilla perusteilla kuin parasta hinta—laatu-suhdetta etsimällä. Julkisen ja yksityisen välisessä kaupanteossa saattoi syntyä tilanteita, joissa ostajan ja myyjän välillä kaupantekoon kuuluva vastakkainasettelu lakkasi kokonaan olemasta. Tämä merkitsi joissakin tapauksissa sitä, että verovaroja tuhlattiin yksityisen yrityksen taseen pönkittämiseen. Verovarojen haaskaamisen lisäksi kilpailuttamisen puuttuminen oli epäoikeudenmukaista muita samalla alalla toimivia yrityksiä kohtaan. Vapaan kilpailun maailmassa onnistumisen mahdollisuus pitää antaa kaikille.

Hankintalaki on tarpeen siellä, missä yksityinen yritystoiminta tapahtuu vapailla markkinoilla. Valtion ja kuntien itse tuottamat tavarat ja palvelut eivät ole osa vapaita markkinoita. Toisin kuin yksityisen yritystoiminnan julkisen hallinnon tavoitteena ei ole taloudellisen voiton tuottaminen. Julkinen hallinto ja toiminta valtiossa ja kunnissa perustuu lakiin. Laki määrittelee viranomaisten velvollisuudet ja kansalaisten oikeudet. Yksinkertaistaen voi todeta, että julkisen sektorin toiminta on hyvää silloin, kun se on lain mukaista. Olennaisena osana valtion ja kuntien toimintalogiikkaa on pitkään ollut käsitys viranomaistehtävästä ja virkavastuusta. Toiminnan tehokkuuden ja laadun synnyttäjänä ei julkisella sektorilla ole ollut taloudellinen kannustaminen vaan syvällinen ymmärrys virkavastuun luonteesta. Käsitys viranomaisten ja viranhaltijoiden virkavastuun konkreettisesta sisällöstä on muodostettu korkeatasoisen koulutuksen ja huolella suoritettujen opintojen ja tutkintojen avulla ja kautta. Yksinkertaistaen voi sanoa, että julkisen sektorin itse tuottamien palvelujen laatu ja toiminnan tehokkuus on ollut tulosta viranhaltijoiden virkavastuusta ja viisaudesta.

Kunnat ovatkin ampuneet itseään jalkaan, kun ovat muuttaneet virkasuhteita työsuhteiksi. Julkisen sektorin oma toiminta on kuntien palvelutuotannossa edelleen kutakuinkin monopoliasemassa. Adam Smithin talousliberalismin kannalta tämä ei kuitenkaan ole mikään ongelma: Kunnat ja valtio eivät ole yrityksiä, vaikka joku niin joskus ymmärtämättömyyttään väittääkin. Kuntien ja valtion tehtävänä ei ole tuottaa omistajilleen taloudellista voittoa. Niiden asema palvelujen tuottajina muistuttaa voittoa tavoittelemattomien yleishyödyllisten yhteisöjen asemaa. Tehokkuuden lisäämiseen julkisella sektorilla ei tarvita kilpailun tuottamia taloudellisia kannustimia. Kannustimet tulevat demokraattisesta poliittisesta järjestelmästä.

Niin valtio kuin kunnatkin toimivat veronmaksajien rahoilla. Päättäjät ovat kansalaisille vastuussa siitä, miten tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti rahoja käytetään. Hankintalakia tärkeämpää onkin se lainsäädäntö, joka määrittelee julkisen hallinnon päätöksenteon julkisuutta ja avoimuutta ja jossa säädetään julkisen talouden seurannasta ja tarkastustoiminnasta. Uskon, että Adam Smith olisi iloinen paitsi hankintalaista myös eduskunnan uudesta tarkastusvaliokunnasta, josta me kaikki olemme iloisia (Ed. Pulliainen: Se on loistava putiikki!) Molemmat ovat tarpeellisia, jotta yhteisiä varoja käytetään mahdollisimman oikeudenmukaisesti ja tehokkaasti.

Hankintalain suurin ansio on kenties siinä, että sitä tutkiessaan kunnat joutuvat todella miettimään, mitä toimintoja ja millä tavalla on tarkoituksenmukaista yksityistää. Kunnan oman tuotannon ulkopuolinen maailma on dynaamisempi ja kiihkeämpi, ja se asettaa uudenlaisia vaatimuksia virkamiehille ja kuntapäättäjille. Hankintalaki edellyttää, että tuohon toisenlaiseen maailmaan perehdytään kunnolla ja toimitaan sen sääntöjen mukaan. Miten kunnat samaan aikaan kykenevät varmistamaan kunnan oman tehtävän kannalta tärkeiden arvojen, laadun ja tavoitteiden toteutumisen, se vaatii paljon ajattelutyötä. Tekee mieli toivottaa uusille kuntapäättäjille voimia, viisautta ja malttia hankintalain soveltamiseen.

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston selonteko on tärkeä asiakirja. On tärkeätä, ettei keskustelu ja arviointi pääty tähän selontekoon, vaan asiaan palataan säännöllisesti, kun lisää kokemuksia hankintalain soveltamisesta kertyy.

Johanna Ojala-Niemelä /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Hautala otti alkuillasta esille markkinaoikeuden ruuhkat ja käsittelyaikojen pituudet. Jaan kyllä saman huolen hänen kanssaan. Julkisista hankinnoista annetun lain mukaiset hankinta-asiat ovat luonteeltaan sellaisia, että häiriöttömän toiminnan turvaamiseksi kunnissa ja muissa hankintayksiköissä niissä pitäisi ratkaisu kyetä antamaan alle puolen vuoden. Valitettavasti tilanne on tällä hetkellä se, että viime vuonna käsittelyajat olivat 13,4 kuukautta eli tämä ei kyllä vastaa sitä tavoitetilaa. Toivonkin, kun oikeusministeri Brax on kuulolla, että hän huolehtii myös markkinaoikeuden resursoinnista niin tuomarin virkojen kuin valmistelijoiden palkkaamisen osalta.

Lisäksi kiinnittäisin huomiota siihen, että hankintojen parissa työskentelevien osaamista edelleen vahvistettaisiin. Ei voi olla oikein se, että vasta siinä vaiheessa, kun yritys saa tietää voittaneensa kilpailun, se alkaa hankkia työntekijöitä, koneita ja laitteita, kuten on kuullut tiepuolella tapahtuneen. Tai käy sitten, kuten meillä Rovaniemellä kävi, että maahanmuuttajille kielikoulutusta järjestänyt yhteisö, vaikka heillä oli 20 vuoden kokemus asiasta, hävisi kilpailun juuri tällaiselle valtakunnalliselle uudelle yritykselle, jolla ei ollut opettajia eikä tiloja tämän kielikoulutuksen järjestämiseen. Tähän täytyisi saada muutos.

Jouko Laxell /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Äskeisen puhujan kanssa olen aivan samaa mieltä, että tässä korostuu hankkijoitten äärettömän tarkka ja hyvä ammattitaito.