Raimo  Vistbacka  /ps:

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus toiminnastaan vuonna 2000.

Kun noin kaksi viikkoa sitten oli lähetekeskustelussa oikeuskanslerin kertomus, käytin silloinkin puheenvuoron ja aloitin hämmästelemällä korkeimman oikeuden presidentin haastattelulausuntoa Kaleva-lehdessä, jossa hän oman tulkintani mukaan arvosteli erittäin voimakassanaisesti niitä henkilöitä, jotka valittavat ja kantelevat ja vievät asioita jopa Strassburgiin saakka. Oikeuskansleri ei puuttunut siihen mutta totesi, että heidän virastossaan ei ole sellainen käsitys kuin siitä haastattelusta kävi ilmi.

Arvoisa puhemies! Halusin tämän vain ottaa esille, kun oikeusasiamies itse on paikalla.

Tämä kertomus sinällään on erittäin monipuolinen, ja niin kuin olen aina yrittänyt sanoa, kun itse hoidan ja varmasti moni muukin kansanedustaja hyvin paljon hoitaa yksittäisten ihmisten asioita, tästäkin kertomuksesta saa monelta kohdin viitteitä, millä tavoin lainsäädäntöä pitäisi tulkita ja millä tavoin sitä pitäisi kehittää.

Tässä lyhyessä puheenvuorossa on aikomus käydä joitakin sellaisia asioita lävitse, jotka itse näen aika mielenkiintoisina. Mutta ensiksi esitän huolestuneisuuteni jälleen kerran siitä, kuten sivulta 375 käy ilmi, että seuraavaan vuoteen siirtyneitä asioita, toki yksi on vuodelta 97, mutta sitten jo vuodelta 98 on 55 ja vuodelta 99 on 495. Tältä osin täytyy kysyä, onko tämä resurssipulasta tai muusta, mutta kansalaisten kannalta tällaiset asiat ovat aika ikäviä, kun joudutaan odottamaan monta, monta vuotta oikeusasiamiehen kannanottoa niihin kanteluihin, joita he vakavalla mielellä ovat tehneet.

Mielenkiintoista on myöskin se, että täällä on niin sanottuja omia aloitteita useampia. Kun tälläkin viikolla muistaakseni oli kirjeiden avaamisiin liittyvä asia ja täällä keskusteltiin Suomen Posti Oy:n tavasta muuttaa pakettien luovutus, käydyssä keskustelussa moni edustaja epäili sen toimivuutta siltä osin, että kun paketin saaja menee yksin kaivamaan pakettien seasta omaa pakettiaan ja samalla pystyy katselemaan muitten paketinsaajien osoitteita ja lähettäjiä, joskus saattaa olla sellainen tilanne, että se voi aiheuttaa ainakin jollakin tavalla henkilökohtaisia ongelmia, jos on minun tulkintani mukaan sangen luottamuksellisiakin tietoja siitä, kuka on lähettänyt kenellekin jonkin paketin, ja voi siellä olla vaikka joitakin sellaisiakin asioita, joita kaikki ihmiset eivät ihan samalla tavalla näe. Toivoisin, että oikeusasiamiehen toimisto mahdollisesti hieman selvittäisi tätä ongelmaa, koska en itse haluaisi lähteä tekemään tästä mitään kantelua ja kun se on ollut täällä kahteen eri kertaan, asianomaisen lain ensimmäisessä ja toisessa käsittelyssä, esillä ja myös perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja on tähän puheenvuorossaan kiinnittänyt huomiota.

Arvoisa puhemies! Sitten yksityiskohtiin. Olen poiminut muutamia itselleni ainakin, jos ei nyt sangen mielenkiintoisia, kuitenkin aika mielenkiintoisia asioita.

Ensimmäinen on sivulla 132. Siitä on aika paljon julkisuudessa keskusteltu, sanan "neekeri" käyttämisestä. Itse olen sitä ikäluokkaa, että sellainen oli oppikirjoissa ja muualla oli kuvia jne. En itse ole vielä oikein pystynyt mieltämään sitä, minkä takia neekeri-sana nyt on tehty sellaiseksi, että jos joku sitä vahingoissa käyttää, se saattaisi olla ikään kuin rasismia. Näin itse ymmärsin silloin, kun tämä lähti liikkeelle siitä, että Helsingin poliisilaitoksessa muistamani mukaan jossakin etsintäkuulutuksessa tai jossakin muussa käytettiin neekeri-sanaa. Kun päätöksen selostuksessa puhutaan, että pitäisi käyttää sanaa "mustaihoinen" tai jotakin muuta vastaavaa, jotenkin se tuntuu ainakin tämän ikäluokan ihmiselle hieman oudolta. Itse näkisin, että Suomessa kuitenkin ollaan sen verran fiksuja ja sivistyneitä, kun perinteisesti on käytetty neekeri-sanaa, ettei se nyt ainakaan mitään rasismia voi olla. Tältä osin hieman hämmästelin ratkaisua. Vaikka tässä ei mitään sanktioita ole tullut, asiaan kuitenkin on haluttu kiinnittää poliisin ylimmän johdon huomiota jne. Saattaa olla tietysti, että ikäluokkien kohdalla on erilaisia näkemyksiä ja siinä, miten julkinen sana suhtautuu tällaiseen, mutta niin kuin usean kerran olen todennut, kun muistelen vanhoja kouluaikoja, en minä ainakaan ajatellutkaan, että tämä rasismia on, jos puhun neekereistä silloin, kun puhutaan mustaihoisista henkilöistä.

Arvoisa puhemies! Seuraava asia, joka on puhuttanut eduskunnassa hyvinkin paljon ja on näissäkin yhteyksissä aina ollut esillä, on sivuilla 173 ja 174 käsitelty vammaispalveluasia. Mielestäni täällä on hyvin asianmukaisesti käsitelty ja pohdittu sitä, kun kyseessä on talousarviosidonnainen tukitoimi, millä tavoin kunnat suhtautuvat vammaispalvelulakiin. Tämä on eräs asia, joka ainakin allekirjoittanutta on aika paljon, voin sanoa näin, työllistänyt siltä osin, että kansalaiset lähettävät kirjeitä ja pitäisi kirjoittaa valituksia jne. Kun tietää, että kyseessä ei ole kaikilta osin subjektiivinen oikeus, mutta toisaalta tietää varsinkin sellaisessa tapauksessa, jossa tuntee kirjeen lähettäjän, kuinka vaikeassa tilanteessa henkilö on taloudellisesti ja myös vamman asteesta johtuen, silloin tuntuu pahalta se, onko kunta talousarviota laatiessaan edes ottanut tosissaan tiedossa olevat seikat. Sen jälkeen voi vain vetäytyä siihen, että talousarviossa ei ole riittävästi rahoja asioihin, mitä vammaispalvelulaki tarkoittaa.

Sivulla 160 on mielestäni varsin ansiokkaasti käsitelty tätä ongelmaa. Siellä todetaan ihan sanatarkastikin muun muassa: "— — koska kunnat eivät ole varanneet talousarvioonsa riittäviä määrärahoja palvelujen toteuttamiseksi." Tämä on sellainen ongelma, joka pitäisi saada jonkinlaiseen järjestykseen. Ensisijaisesti itse näkisin, että oikea paikka, josta se lähtisi, olisi sosiaali- ja terveysministeriö, jolle käsitykseni mukaan sen sektorialan valvonta pääasiassa ja korkeimmalla taholla siltä osin kuuluu, jos ei puhuta laillisuusvalvonnasta.

Täällä on käyty läpi muun muassa erään kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös ja kiinnitetty huomiota siihen, millä tavoin määrärahoja pitää varata ja pitää yhdenvertaisella tavalla turvata sosiaalipalvelujen järjestäminen. Nämä päätökset ovat mielestäni sellaisia, että näitä kannattaisi kuntien virkamiesten ja luottamusmiesjohdon käydä hyvinkin tarkasti lävitse ja myös ministeriöitten esittelijöitten.

Sivulla 277 on erittäin mielenkiintoinen kannanotto Jehovan todistajien ovikellon soittoihin. Siltä osin ei voi kuin yhtyä hyvin pitkälle siihen, mitä täällä on todettu. Tämä on tietysti kunnallinen järjestyssääntöasia hyvin pitkälle, miten määritellään uskonnollisen ja aatteellisen sanoman viemisestä eteenpäin, kun tässä edes ei tunkeuduta ihmisten huoneistoon vaan keskustellaan avatun oven kautta ja sen kautta asunnonhaltija voi itse tehdä päätöksen, haluaako hän päästää näitä keskustelijoita sisälle.

Arvoisa puhemies! Aika kohta loppuu, mutta jos suodaan, vielä muutama asia, joka on meitä hyvinkin paljon puhuttanut: sivu 304, autoveron palautusasia. Kun tämän selvityksen lukee, ei voi muuta kuin ihmetellä, millä tavoin loppujen lopuksi ministeriö ja valmistelijat suhtautuvat asioihin. Kun autoveron palautusjärjestelmän epäkohtiin on puututtu, ensimmäinen on tapahtunut 1983. Sen jälkeen on ollut eri muistioita ja samaa asiaa on käsitelty vuodesta toiseen, 1990, ja myös edellinen eduskunnan oikeusasiamies on puuttunut asiaan ja saattanut käsityksensä valtioneuvostolle 1994. Seuraavana vuonna sosiaali- ja terveysministeriö on ilmoittanut jatkavansa kokonaisuudistuksen valmistelua. Ongelmanahan ovat 50 ja 51 §, mutta aina vain asia on kesken. Nyt ministeriö on antanut selvityksensä eduskunnan oikeusasiamiehen toimistoon tämän vuoden alussa, ja se on edelleen selvitettävänä. Tuntuu käsittämättömältä se, että vaikka eduskunnan oikeusasiamies ihan asianmukaisesti yrittää hätistellä, siitä huolimatta ministeriössä ei tapahdu mitään. Tämä on mielestäni aika vakava tilanne, että vuodesta 83 samaa asiaa on junnattu ja aina vaan sanotaan, että se on edelleen selvitettävänä.

Arvoisa puhemies! Täällähän on aika mielenkiintoinen tapaus tämän talon sisältä sivulla 367, mutta ajan puutteen vuoksi en enempää lähde sitä käymään läpi.

Arvoisa puhemies! Eräs viime vuoden julkaisematon ratkaisu. Ymmärrän sen, että on työjärjestys ja siinä puhutaan yli viittä vuotta vanhasta asiasta ja sanotaan, ettei tutkimiseen ole erityistä syytä. Tässä tapauksessa henkilö otettiin pakkohoitoon tai psykiatriseen hoitoon muutamaksi päiväksi. En halua ottaa kantaa siihen, oliko aihetta tai ei, mutta häntä ei pidetty siellä montaa päivää. Sattui kunnallisvaalit, ja hän oli siellä. Hän oli edellisissä vaaleissa ollut ehdokkaana ja oli kunnan ääniharava mutta näissä vaaleissa ei ollut mukana. Kun hän ei ollut käynyt ennakkoäänestyksessä ja vaaleja edeltävänä päivänä hänet vietiin määrättyjen seikkojen johdosta, siellä hän pyysi, että hän pääsisi käymään äänestämässä tavalla taikka toisella, mutta se evättiin häneltä. Tämä ei ollut erityinen syy. Mielestäni, kun on puhe kansalaisuusoikeuksista, en sano -velvollisuuksista, itse olisin tulkinnut asiaa hieman toisin. Myönnän, että asia oli yli viisi vuotta vanha, mutta eikö tällaisessa tilanteessa olisi ollut erityiset syyt?

Klaus Bremer /r:

Arvoisa rouva puhemies! Tuon esille vanhan asian. En aloita pyörän keksimisestä enkä muinaisista roomalaisista, hyvinkin 1709 vuodesta ja Benderin kalabaliikista Turkissa, jossa Kaarle XII joutui ongelmiin, mikä johti siihen, että oikeuskanslerin toimi perustettiin Ruotsissa.

Oikeusasiamiehen toimi taidettiin tuottaa tähän maahan itsenäisyyden alkuvuosina ehkä 1918. Tästä kahtiajaosta nyt kaikki epäselvyydet itse asiassa alkavat. Minulla on se käsitys, että useimmissa sivistysvaltioissa pärjätään ihan yhdellä. Kysyn, mitä varten täällä pitää olla kaksi, kun tämä nimenomaan aiheuttaa näitä epäselvyyksiä. Rajaa kahden välillä ei jostain syystä haluta vetää, vai onko niin, ettei osata vetää? Joka tapauksessa pitäisi vetää, koska se selkiinnyttäisi asioita.

Täällä on kosketeltu ongelmaa, joka liittyy asioiden pitkään käsittelyyn. Tälläkin hetkellä tiedän, että Oikeusasiamiehen kansliassa on asioita, jotka ovat yli kaksi vuotta vanhoja. Ne ehtivät mennä ohi jo siinä vaiheessa, kun lausunto, jonkinlainen päätös, asioista tulee. Ne eivät ole enää ajankohtaisia.

Tämä ei vastaa oikein kansalaisen oikeusturvaa ja siihen liitettävää perusvaatimusta. Käsittely lyhenisi huomattavasti, jos kansalaiset tietäisivät, minkälaisista asioista valitetaan oikeuskanslerille ja minkälaisista asioista eduskunnan oikeusasiamiehelle. Päästäisiin myöskin siitä perusongelmasta, jonka tiedän olevan olemassa, että samasta asiasta, samasta viranomaisesta, valitetaan. Jotkut valitukset menevät oikeusasiamiehelle, toiset oikeuskanslerille. Ne saattavat olla aivan saman sisältöisiä periaatteiltaan. Kuitenkin ne käsitellään tavallaan erillisinä. Siellä kaksi tahoa korkeasti palkattuja virkamiehiä harovat ohimoitaan ja otsa rypyssä yrittävät selvittää ratkaisua. Tämä on täysin tarpeetonta.

Voisin antaa hyvin monta esimerkkiä, jotka myöskin täällä oleva oikeusasiamies tuntee Ilmailulaitoksen taholta. On valituksia oikeuskanslerilla, ja on valituksia aivan samanlaisista asioista oikeusasiamiehellä. Millään ei tahdo tulla selvyyttä.

Minä pyydän uudestaan — ja tämän toistan niin kauan kuin olen täällä ja olen toistanut jo — että tehkää ihmeessä raja ja selkiinnyttäkää sillä tavalla, että kansalaiset tietävät, mistä asiasta valitetaan oikeuskanslerille, mistä oikeusasiamiehelle.

Juha Karpio /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Bremer ilmeisesti joutuu vielä usean kymmenen vuotta muistuttamaan rajanvedosta oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen toimivaltaan kuuluvissa asioissa, niin kuin hän ilmoitti äsken, että niin kauan kuin hän on täällä, hän tulee tästä muistuttamaan.

Meillähän on Suomessa yleisenä periaatteena se, että viranomaisten kuuluisi palvella kansalaisia. Mikäli kansalainen kokee tulleensa väärin kohdelluksi, voi hän kannella asiasta esimerkiksi oikeusasiamiehelle tai saattaa asiansa oikeuskanslerin tutkittavaksi. Itse olen ymmärtänyt asian niin, että oikeuskansleri erikoistuu lähinnä valtioneuvostossa käsiteltäviin asioihin, kun taas oikeusasiamiehen tehtäväkenttä on viranomaisiin kohdistuvien kanteluiden tutkiminen ja yleensäkin viranomaistoiminnan laillisuusvalvonta.

Kun olen viime vuosina selaillut näitä kertomuksia, tehdään lähes vuosittain ennätys kanteluiden määrässä, mikä saa pohtimaan syytä kansalaisten lisääntyvään tyytymättömyyteen tai ainakin lisääntyviin kanteluihin. Välttämättä mielestäni asia ei ole niin, että virkamiesten toiminnassa olisi sen enempää huomautettavaa kuin aikaisemminkaan, mutta yhtenä syynä näyttää olevan esimerkiksi sähköpostin lisääntyvä käyttö.

Muutos aikaisempiin kertomuksiin viime vuoden kertomuksessa on se, että nyt on annettu paljon niin sanottuja pikavastauksia, kun on todettu kantelu puutteelliseksi tai muutoin aiheettomaksi. Lähtökohtana lienee kuitenkin se, että myöskin tällaisissa tapauksissa toivon mukaan asiat käsitellään riittävällä perusteellisuudella.

Yllättävää mielestäni on se, että oikeusasiamies joutuu yllättävänkin paljon huomauttamaan virkamiehiä asioitten viivyttelystä. On varsin erikoista, että oikeusasiamies joutuu huomauttamaan muun muassa korkeimman hallinto-oikeuden kansliapäällikköä siitä, ettei vastausta ole annettu ennen määräajan umpeen kulumista, joten näyttää siltä, että laajempaakin ryhtiliikettä voidaan vaatia ainakin asioiden käsittelyaikojen suhteen virkamiehiltä. Kuitenkin on todettava, että vain reippaat 10 prosenttia kanteluista aiheutti oikeusasiamiehellä enempiä toimenpiteitä.

Kertomuksessa aina eri vuosina painotetaan tiettyjä asioita. Viime vuosikymmenellä olivat laajasti esillä niin sanottuun pankkikriisiin liittyvät asiat, milloin taas esillä on tuomioistuinten virkamiesten nuhteettomuus ja esteellisyys. Viime vuosina on taas enenevässä määrin käsitelty muun muassa sosiaalihuoltoon liittyviä kysymyksiä, kuten sitä, saavatko kansalaiset riittävän laadukasta terveyspalvelua ja sairaanhoitoa ja kuinka nopeasti he voivat päästä esimerkiksi leikkaukseen. Eli sairaanhoidon tasosta useissa eri yhteyksissä kannetaan huolta ja nähdään siinä parantamisen varaa. Totesin, että ed. Akaan-Penttilä käyttää kohta puheenvuoron ja saattaa ehkä puuttua samaan asiaan.

Arvoisa puhemies! On luonnollista toisaalta, että oikeusasiamies joutuu vuodesta toiseen puuttumaan saman kaltaisiin asioihin, kuten kunnallisten luottamushenkilöiden ja virkamiesten jääviyskysymykseen. Mutta toki lukijaa myöskin pohdituttaa, kuinka vakavasti kantelun kohteeksi joutunut virkamies on saamaansa huomautukseen tai toimenpiteeseen suhtautunut.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksesta voi tyydytyksellä todeta sen, että ainakin käsittelyajat ovat vähän lyhentyneet. Tosin täällä todetaan, jotta sillä ei ole oleellista merkitystä, mutta kuitenkin siinä on ollut sieltäpäin eteenpäin menoa. Toisaalta kanteluiden määrä on näköjään lisääntynyt nyt, ja syyksi todetaan se, jotta mahdollisesti sähköpostin käyttö on niitä lisännyt. Voisi tietysti arvuutella monellakin tavalla, onko se pelkästään syy, koska voi olla niin, kuten edellinen puhuja totesi, että tyytyväisyys oikeuslaitokseemme on jollakin tavalla vähentynyt. Se osoittaa myös, että ihmiset haluavat turvautua tähän ja kannella oikeusasiamiehelle tai oikeuskanslerille asioista.

Ed. Bremer totesi, että jollakin tavalla rajanveto on kovin heikko ja ihmiset tekevät samat valitukset mahdollisesti molempiin paikkoihin. Tosin niitä ei käsitellä molemmissa paikoissa, mutta itselle on kyllä herännyt se ajatus, kun hallintoa uudistetaan monella sektorilla ja tarkoitus on saada järkeviä tapoja käyttöön ja päällekkäisyyksiä purkaa, eikö nämä laitokset, toimistot, pitäisi yhdistää ja tehdä ihan suora järjestelmä, jossa on yksi päällikkö ja riittävä määrä apulaisia, yksi virasto. Mikä sen viraston nimi lienee, onko se kansalaisten oikeustoimisto vai mikä, mutta tämä pitäisi ottaa ihan vakavasti käsittelyyn ja purkaa vanhat systeemit. Tämä järjestelmä on nimittäin jo sata vuotta ollut tai ei ihan vielä, mutta kuitenkin pitkän aikaa, itsenäisyyden ajan voimassa.

Minusta nyt viimeistään tässä pitäisi tehdä sellainen radikaali asia ja lakkauttaa molemmat, sulauttaa tai fuusioittaa, mikä se sanonta onkaan, mutta panna kuitenkin hynttyyt yhteen ja tehdä yksi toimisto, jolloin ei sitä rajanvetoakaan, minkä ed. Bremer totesi, olisi tarpeen tehdä, vaan kansalaiset lähettäisivät yhteen paikkaan tyytymättömyyden osoituksensa ja kantelunsa. Siellä ne käsiteltäisiin sitten hyvässä järjestyksessä. Siinähän käy vielä silläkin tavalla, että sillä säästettäisiin kustannuksia. Niidenkin päällikkövirkojen, jotka siellä ovat, rahoista osa voitaisiin käyttää niiden virkailijoiden palkkaamiseen, jotka käsittelevät asioita.

Sitten kahteen asiaan aion ihan lyhyesti puuttua, jotka tulevat meillä usein täällä esille.

Toinen on se, millä tavalla perustellaan eri asioita, kun haetaan eläkettä tai sairausvakuutuskorvausta tai mitä hyvänsä. Tuntuu ihmeeltä, että vaikka vuodesta toiseen nämä asiat pyörivät, jostain syystä meidän virkakoneistomme ei näy tokenevan näistä asioista. Täällä on ihan hyvästi perusteltu, että muun muassa työkyvyttömyyseläkkeen perusteluissa, jos tulee tyssäävä päätös, on yhä edelleen kehittämisen varaa. Ihmisten kirjeiden ja puhelinsoittojen perusteella, mitä olen itse saanut, jotkut kertovat yhä edelleen, että kun tulee hylkypäätös, ei siellä perustella vaan todetaan, että ei ole riittävällä tavalla työkyky alentunut, tai mikä sanamuoto onkaan. Mutta siinä ei perustella tarkkaan sitä, mikä lääkärintodistuksessa tai -lausunnossa on sellainen tekijä käsittelyssä, että ihminen ei saa eläkettä. Sitten kun hän lähtee valittamaan, on aika hankala mitään keksiä siihen, kun ei tiedä, mitä vastaan keksisi vastaväitteitä oikein eli mitkä ovat ne argumentit, millä hänen anomuksensa on hylätty. Samaten tässä on monia muita saman tyyppisiä asioita, mitkä liittyvät perustelemiseen.

Toinen asia, jossa itse olen pommittanut kirjallisilla kysymyksillä aika paljon ja jonka näen yhä edelleen epäkohdaksi ja johon oikeusasiamies on puuttunut ihan aiheellisesti, on televisiolähetysten näkyvyys. Vaikka olemme keskellä Suomea, tosin ihan itärajalla, meillä on monia alueita, missä ei välttämättä näy kuin kaksi kanavaa. Siellä ihmiset maksavat saman lupamaksun, ja yhteydenottoja siitä on tullut jatkuvasti eri tilaisuuksissa. Nytkin kesäaikaan, kun kiersin, kysyttiin, joko tämä asia on kohta kunnossa, saavatko he kaikki samat kanavat näkyviin, mitä kohtuudella kuuluu, mitä näkyy muuallakin Suomessa, vai tekevätkö he sillä tavalla, että he maksavatkin vain osan televisiolupamaksusta.

Todennäköisesti jotkut ovat tehneet sillä tavalla, että he maksavat siitä vain kaksi kolmasosaa. En tiedä, mihin se johtaa. Todennäköisesti sakkoa tulee, vai mikä tämä onkaan, rikemaksua. Saa nähdä, miten käy, kun siltä puolelta voi alkaa tulla valituksia, että nyt kansalainen ei olekaan totellut, kun säännöstä porrastetusta mallista ei ole olemassa.

Eduskunnan oikeusasiamieshän toteaa, että tällainen järjestelmä pitäisi kehittää — ensisijaisesti näkyvyys pitää olla kaikille tasavertainen — että jos sitä ei pystytä tekemään, siinä tapauksessa esimerkiksi voisi lupamaksuja porrastaa. Minusta tämä on sinällään hyvä kannanotto. Toivon mukaan tämä tulee nyt kuntoon, kun uusia digejä ja kaiken näköisiä juttuja tehdään. En usko kyllä, kun eletään markkinavoimien yhteiskunnassa, jossa hallitsee raha, että on niin paljon mielenkiintoa kaikkia mastoja panna pystyyn, että joka niemennotkossa näkyy itäisessäkin Suomessa, mutta toivon mukaan niin tapahtuu.

Yksi asia tuli mieleen, josta hiljattain soitettiin. Se kuvaa oikeastaan tätä asioiden kirjoa, joka näkyy, asioiden laajuutta. En tiennytkään, että ihmisillä on joutavaa aikaa tehdä tämän tyyppisestä asiasta kantelu: Erään koulun toimesta, joka sattuu aika lähellä olemaan, koululaiset viedään hirvimetsälle mukaan ikään kuin luonto- tai ympäristökasvatuksen tai minkä nimissä. Joku eteläisempi suomalainen on tehnyt tästä kantelun ja kysyi, onko tämä oikein asianmukaista. Käsittelyvaiheita en tiedä, mutta sieltä varmaan se päätös joskus tipahtaa.

Yksi asia on pyörinyt pitkään, ja yhä edelleen odottelen, pitääkö kaksivuotiskahvit juoda erään rajavartijan osalta, joka yhä edelleen odottelee päätöstä eräästä kantelusta. Tällä viikolla hän viimeksi soitti, joko se kohta tipahtaa sieltä eduskunnan oikeusasiamiehen kansliasta.

Eero  Akaan-Penttilä  /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksessa keskityn vain yhteen asiaan ja siihenkin aika lyhyesti ajanpuutteen takia. Käsittelen apulaisoikeusasiamies Riitta-Leena Paunion erinomaista tekstiä ja haluaisin lisätä siihen muutamia ajatuksia sen takia, että aivan samasta asiasta olen tehnyt kantelu- ja selvityspyynnön puolitoista vuotta sitten ja mielenkiinnolla odotan siihen vastausta. Sen takia luin tämän tekstin erityisellä huolella.

Hän aivan erinomaisesti ensimmäisen sivun alalaidassa kiinnittää huomiota potilaiden ja ihmisten oikeuksiin myös siltä näkökannalta, että pitäisi puhua terveydenhuollon suunnittelussa muustakin kuin pelkästään taloudellisista aspekteista, kustannuksista ja rahasta. Nimenomaan siihenhän pitäisi päästä, että erilaisin asiantuntija-arvioin tarkasteltaisiin väestön tarvetta kaikessa sairaudenhoidossa ja terveyspalveluissa. En tarkoita sitä, että kaikki kysyntä pitäisi pystyä tyydyttämään. Se tiedetään, ettei siihen koskaan pystytä, mutta Suomessa ei edes summittaisesti vielä tiedetä esimerkiksi sitä, kuinka paljon lonkkaleikkauksia pitäisi tässä maassa tehdä tai sepelvaltimovarjoainekuvauksia jne. Jos tämä arvio tehtäisiin sairaanhoitopiireittäin ja kuntayhtymittäin, sen jälkeen paljon tarkemmin voitaisiin, kun yksikköhinnat ovat olemassa, laskea, minkä verran rahaa tarvitaan kullakin alueella, ja silloin tämä aspekti, mitä Riitta-Leena Paunio täällä peräänkuuluttaa, toteutuisi Suomessa aika selkeästi.

Kysymys on totta kai voimavaroista, mutta nyt kun lainsäädäntö toteaa, että käytettävissä olevien voimavarojen suhteessa vain näitä asioita toteutetaan, se tehdään kääntäen meillä sairaanhoitopiireissä niin, että annetaan arviosumma, joka otetaan jostain, ja kun enempää ei ole, sillä pitää niin sanotusti pärjättämän. Useimmissa tapauksissahan tällä ei kuitenkaan pärjätä. Sen tietävät kaikki, jotka ovat meidän terveydenhuoltoalallamme potilaiksi joutuneet.

Otan yhden käytännön esimerkin maksusitoumusten saralta. Kun sairaaloissa on yksikköhinnat valmiina, silloin tiedetään, mitä kukin toimenpide sille sairaalalle tai kuntayhtymälle maksaa. Tietenkin olisi luontevaa, että kun potilaalla on oikeus hoitoon, mikäli oma yksikkö, oma kuntayhtymä ei pysty sitä hoitamaan, hän saisi sieltä sujuvasti maksusitoumuksen ja sen avulla voisi sitten mennä mihin tahansa muualle, missä tämä asia osataan hoitaa, joko Suomessa tai vaikkapa Pohjoismaissa, miksei ehkä Keski-Euroopassakin. Kunta maksaisi sen, mikä kunnalle kuuluu, potilas voisi ottaa omasta pussistaan loput.

Näin ei ennen kaikkea Etelä-Suomessa isoissa kuntayhtymissä vieläkään toteudu ilmeisesti poliittisten jännitteiden takia. Käsittääkseni vasemmisto erityisesti vastustaa tätä useissa toimikunnissa ja liittohallituksissa, ja sitä en ymmärrä, mistä tämä seikka johtuu.

Tämmöinen yhteisö kuin Hemofiliapotilaat on ottanut esimerkiksi minuun yhteyttä. Heillä on ollut monivuotinen tapa saada erittäin korkean, erityisvaativan tason hoito sairaalassa, jonka nimi on Orton. Nyt vain hallinnollisilla seikoilla on ykskaks päätetty Etelä-Suomessa, että kaikki tämmöinen hyvin monimutkainen asiantuntijahoito siirretään aivan toiseen yksikköön eli Töölön sairaalan yhteyteen. Siinä eivät toteudu, arvoisa oikeusasiamies, potilaan oikeudet, ei oikeastaan kenenkään oikeus, koska näitä siirtopäätöksiä ei ole millään lailla perusteltu. Toivon, että ed. Kokkonen kiinnittäisi samaan asiaan huomiota, koska tiedän, että hän on joutunut myöskin tähän asiaan paneutumaan. Tämä on yksi konkreettinen esimerkki.

Ainoa, mitä itse asiassa olisin toivonut vähän syvemmin Paunion käsittelevän tekstissään, olisi näiden tiettyjen lainsäädännön täsmennystarkistusten ohella se, miten saadaan konkreettinen jatko myöskin sen kaltaiseksi, että jos virkamiespäätökset ovat vääriä, niin kuin ne monta kertaa ovat, ja siitä johtuvat seuraukset jäävät huomautusten tasolle, niin tiedetään, mikä on se sanktio, jolla esimerkiksi saadaan asiat Suomessa järjestettyä niin, että vaikkapa vammaispalvelusektorilla subjektiivinen oikeus aina toteutuisi eikä vasta oikeuden käymisen kautta, niin kuin Suomessa nyt edellistenkin puhujien mukaan herkästi käy.

Eli summa summarum, arvoisa rouva puhemies, tämä on erittäin tärkeä puheenvuoro, minkä apulaisoikeusasiamies Riitta-Leena Paunio on pitänyt. Toivon, että sitä luetaan huolella eri puolilla Suomea, ja meidän lainvalmistelukuntamme on syytä paneutua jatkokehittelyyn niin, että pääsisimme lähemmäksi konkretiaa. Muun muassa näiden voimavarojen ohella pitäisi muistaa se, että pelkkiin seiniin ei miljardeja markkoja pidä sijoittaa, niin kuin nyt on esimerkiksi HUSin piirissä huomattu, että Meilahden päärakennus vaatii miljardi markkaa. Se on jotenkin jo alitajuisesti hyväksytty. Kukaan ei ole sanonut, kuinka paljon meidän sairaat ihmisemme tarvitsisivat lisärahaa, että tulisivat hoidettua. Miljardilla saisi sielläkin paljon aikaan.

Paula  Kokkonen  /kok:

Arvoisa puhemies! Muutama huomio edeltävästä keskustelusta.

Ensinnäkin mitä tulee terveydenhuollon kysymyksiin, totean, että terveydenhuoltohan on hallinnollisesti käymistilassa, mutta tämä ei saisi vaikuttaa potilaan mahdollisuuksiin saada hoitoa. Hemofiliapotilaitten tilanne on todellakin tällä hetkellä ehkä suorastaan kaoottinen. Minunkin puoleeni on käännytty tässä asiassa ja todettu, että heidät on perinteisesti hoidettu, aivan niin kuin ed. Akaan-Penttilä totesi, Orton-sairaalassa, jossa osataan heitä hoitaa. Nyt eräät potilaat eivät suorastaan uskalla hakeutua hoitoon, koska he eivät tahdo Hyksistä saada lähetteitä Ortoniin. Heidän tilansa heikkenee ja sitten voi olla edessä katastrofeja. Tämä on pieni potilasjoukko, 300 potilasta koko maassa. Heidän hoitonsa on ollut aikaisemmin erittäin hyvin järjestetty ja keskitetty nimenomaan tuohon yhteen sairaalaan. Nyt byrokraattisista syistä ja ehkä ihan arvovaltasyistä ollaan riitelemässä tästä hoidosta. Minusta tämä on asia, joka pitää nopeasti saada johonkin järjestykseen.

Totesin ed. Bremerille, että kun vain kysyy, mutta ei kuuntele vastausta, on sama ongelma edessä vuodesta toiseen ja vuosikymmenestä toiseen. Kiinnitin huomiota nimenomaan siihen, että heti esitettyään kysymyksensä hän pyörähti ulos salista.

Eduskunnan oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin rooteleista on keskusteltu. Minusta on hyvin selvää, että heillä on kummallakin tällä hetkellä selkeä omakin rootelinsa, joskin on joitakin asioita, jotka näyttävät ikään kuin kuuluvan molemmillekin tai joita molemmilla on mahdollisuus käsitellä. Sanoisin, että kun minullakin on kanteluista kokemusta yli neljännesvuosisadalta, näyttää siltä, että on hyvä, että on olemassa useampi taho, joitten puoleen asiakkaat voivat kääntyä. Jokainen voi valita sen tahon, johon tuntee luottamusta.

En pidä tätä järjestelyä sillä tavalla päällekkäisenä, että siitä pitäisi luopua, enkä usko, että myöskään resursseja saataisiin juurikaan lisää, jos nämä instituutiot yhdistettäisiin. Molemmilla on melko pienet voimavarat kaiken kaikkiaankin, ja työskentely näyttää olleen viime aikoina molemmissa virastoissa ihan laadukasta.

Kantelut ovat lisääntyneet. Siihen on tietysti monia selittäviä tekijöitä. Uskon, että oikeusasiamieskin puuttuu näihin. Osittain on kysymys siitä, että kansalaiset ovat yhä tietoisempia oikeuksistaan ja haluavat perätä niitä. Täällä jo mainittiin, että sähköinen asiointi on tietysti kovasti lisääntynyt ja sen suhteen — olen varma — meidän on jatkossa mietittävä, miten sitä ehkä voidaan saada hieman aisoihin, sillä hallinto on kyllä tukehtumassa tällaisiin hyvin spontaanisti esitettyihin mielenilmauksiin ja kyselyihin ja virkamiehet ovat ihmeissään sen suhteen, miten näihin pitää suhtautua. Aina valitetaan, niin kuin täälläkin, asioiden viipymisestä.

Kysymys on siitä, että tämän tyyppisten asioiden käsittely on hallintoa, ja tässäkin salissa aina kun puhutaan, mistä leikataan, sanotaan, että leikataan hallinnosta. Täytyy muistaa, että ei se hallintokaan toimi ilman voimavaroja eikä sielläkään voida venyä ihan loputtomiin. Minusta on nyt tultu siihen pisteeseen, että pitää muistaa sitäkin henkilökuntaa, joka työskentelee näissä tehtävissä.