Merja Mäkisalo-Ropponen /sd:

Arvoisa puhemies! Lakiesityksessä säädetään yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen erikoistumiskoulutuksista. Ne on suunnattu työelämässä työskenteleville henkilöille, jotka haluavat edistää ammatillista kehittymistä ja erikoistumista oman ammatin sisällä. Yksilön kannalta jatkokouluttautumismahdollisuudet ovat työhyvinvointia ja työmotivaatiota lisääviä tekijöitä, ja niiden avulla voidaan edistää myös urallakehittymismahdollisuuksia. Erikoistumiskoulutuksilla on myös yhteiskunnallinen merkitys.

Itse tunnen parhaiten sosiaali- ja terveysalan, ja siellä on suuri tarve erikoiskoulutetuista työntekijöistä. Otan yhden esimerkin liittyen edelliseen keskusteluun: muistisairautta sairastavien hoidon. Esimerkiksi sairaanhoitajien peruskoulutuksessa on hyvin vähän muistisairauksien hoitoon ja kuntoutukseen liittyviä kursseja, ja kuitenkin tätä osaamista tarvitaan kunnissa esimerkiksi vanhuspalvelulain toteuttamisen varmistamiseksi. Vanhuspalvelulaissa korostetaan vastuuhenkilön nimeämistä palveluja saavalle ikäihmiselle. Kotona asuvan, muistisairautta sairasta-van henkilön vastuuhenkilöksi soveltuu parhaiten muistihoitaja. Muistihoitaja on kunnissa toimiva muistitiimin keskushenkilö, joka koordinoi eri tahoille tapahtuvan työn ja kouluttaa myöskin henkilöstöä. Tällä hetkellä riittävän koulutuksen ja ammattitaidon omaavia muistihoitajia on liian vähän. Muistihoitajien koulutus on puutteellisesti järjestetty, ja lisäopintojen saaminen on tällä hetkellä erittäin hankalaa. Muistihoitajan työ on koordinointitehtävän lisäksi vaativaa arviointi- ja ohjaustyötä, ja pystyäkseen toimimaan muistihoitajana sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulun suorittanut sosiaali- ja terveysalan ammattilainen tarvitsee noin 30 opintoviikon lisäopinnot. Käsittääkseni tässä laissa mainitut erikoistumisopinnot voivat olla mahdollisuus saada tämä asia nyt kuntoon.

Uskon, että vastaavanlaisia erikoisosaamisen kehittämisen tarpeita on muillakin aloilla ja muissakin ammateissa kuin sosiaali- ja terveysalalla.