Janina Andersson /vihr(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies, ärade talman! Ei ole hirveän usein sellainen tilanne, että sähköpostiin tulee useampi avunpyyntö ja sellainen hätähuuto, että kai se laki on jo voimassa, kai tämä auttaa jo minua, mutta tämä on juuri sellainen esitys, josta on tullut useampi erittäin surullinen tarina. Useimmin on ollut kyseessä nainen, joka on ollut kotona, avoliitossa, ja heillä on ollut yhteinen lapsi, ja hän on hoitanut lasta. Sitten hän on ehkä tehnyt vähän töitäkin, ja kaikki hänen rahansa ovat menneet arjen pyörittämiseen, kun taas asunto on hankittu miehen nimiin, auto on hankittu miehen nimiin. Kun tulee yhtäkkiä avoliitossa ero, niin tämä nainen jää ihan ilman yhtään mitään. Ne ovat aika traagisia tarinoita.

Ärade talman! Det här är en sak som är ganska konkret i många människors vardagsliv, när livet inte går som man har planerat. När det händer någonting som man inte har tänkt på. Man har litat på att kärleken håller och bär, och då räknar man inte i euro och man funderar inte "hur går det om vi någon gång skiljer oss, om vi inte ens har varit gifta".

Elikkä esityksessä on kyse avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta annettavasta sääntelystä, jota sovelletaan avoliiton päättyessä. Tavoitteena on edistää avoliiton aikana karttuneen omaisuuden jakoa oikeudenmukaisesti sekä tarjota oikeussuojakeinoja, jos avopuolisot eivät pysty sopimaan asioista.

Kyse on periaatteellisesti merkittävästä esityksestä. Lainsäädäntöön otettaisiin ensi kertaa siviilioikeudellisia erityissäädöksiä avoliitosta. Avopuolisoiden välisiä suhteita ei kuitenkaan säännellä aviopuolisoiden tapaan kattavasti, sillä sääntely keskittyy varallisuusoikeudellisiin kysymyksiin.

Avopuolison oikeudellinen asema on nykyisin aviopuolisoa merkittävästi heikompi. Nyt esitetty lainsäädäntö ei kuitenkaan merkitse sitä, että avopuoliso saisi aviopuolison vahvat oikeudet. Avopuolisolle ei myönnetä esimerkiksi avio-oikeutta tai siihen rinnastettavaa oikeutta eikä perintöoikeutta. Jatkossakin säilyy varallisuusoikeudellisesti merkittävä ero siinä, onko kyse avoliitosta vai avioliitosta.

Miten esitys sitten parantaa avopuolisoita koskevaa oikeustilaa? Esitetyllä lainsäädännöllä voidaan kuitenkin selkeyttää avopuolisoita koskevaa oikeustilaa, joka on nykyisin pitkälti kirjoittamattomien yleisten siviilioikeudellisten periaatteiden ja oikeuskäytännön varassa. Niin ikään voidaan parantaa heikomman osapuolen suojaa. Lakivaliokunta kannattaakin erityissäännösten antamista. Lainsäätäjänkin on tärkeää ottaa huomioon, että avoliitto on nykyisin yleinen parisuhteen muoto, ja useassa avoliittoperheessä on myös lapsi tai lapsia.

Kumpikin avopuoliso pitäisi jatkossakin nykyiseen tapaan oman omaisuutensa niin avoliiton aikana kuin sen jälkeenkin. Avopuolisolla olisi kuitenkin oikeus hyvitykseen, jos hän on yhteistalouden hyväksi antamallaan panoksella auttanut toista avopuolisoa kartuttamaan tai säilyttämään tämän omaisuutta siten, että yhteistalouden purkaminen yksinomaan omistussuhteiden perusteella johtaisi perusteettoman edun saamiseen toisen kustannuksella.

Jos avopuolisot eivät avoliiton päättyessä pääse sopimukseen omaisuuteen liittyvistä kysymyksistä, erimielisyyden ratkaisemiseksi olisi mahdollista hakea pesänjakajan määräämistä. Tämä on erittäin konkreettinen ja tärkeä asia, että päästään vähemmällä vaivalla ja saadaan homma hoidettua, kun on pesänjakaja.

Uudet säännökset koskevat avopareja, jotka ovat eläneet yhteistaloudessa vähintään viisi vuotta tai joilla on tai on ollut yhteinen tai yhteisessä huollossa oleva lapsi. Säännökset soveltuvat niin samaa kuin eri sukupuolta oleviin avopareihin.

Avoliiton alkamiselle tai sen päättymiselle ei tule rekisteröintiä tai muuta muotovaatimusta. Jos avoliiton kestosta tulee erimielisyyttä, on avoliittoon vetoavan voitava näyttää toteen, että avoliitto on kestänyt vähintään viisi vuotta. Ei kuitenkaan ole oletettavaa, että näyttökysymyksistä syntyisi käytännössä kovin suuria tulkintaongelmia. Ensisijaisesti voidaan nojautua väestökirjamerkintöihin osapuolten asumisolosuhteista.

Ihan loppusuoralla meille tuli tämmöinen pieni muutos, joka koskee kihlakumppania. Lakivaliokunta ei puolla esitykseen sisältyvää ehdotusta siitä, että perinnönjättäjän kihlakumppani poistetaan perintökaaressa säädetyn harkinnanvaraisen avustuksen saajien piiristä vanhentuneena. Valiokunta pitää voimassa olevan oikeustilan säilyttämistä tältä osin perusteltuna, koska kihlakumppanin aseman turvaaminen voi yksittäistapauksessa olla jatkossakin perusteltua ja kohtuullista. Voimassa olevan oikeustilan säilyttämiselle on myös periaatteellisia syitä.

Tästä huolimatta tästä löytyy myös hylkyesitys, josta varmaan kuulemme myöhemmin tässä salissa.

Kalle Jokinen /kok:

Arvoisa puhemies! Laki avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta keskittyy avoliiton päättymisen varallisuusoikeudellisiin kysymyksiin, ja hyvä niin. Mihinkään muuhun kannanottoon tällä ei ole tarkoituskaan ohjata.

Avoliitto on parisuhteen muotona erittäin yleinen. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2009 avoliittojen määrä oli yli 310 000, eli viidennes suomalaisista perheistä elää avoliitonomaisessa suhteessa. Näistä noin 130 000 perheessä on lapsia. Itse olin pitkään sitä mieltä, että tämä laki olisi tullut rajata koskemaan vain niitä avosuhteita, joissa on yhteisiä lapsia. Muutoksella turvataan avoerotilanteessa lasten asema.

Tämä lakiesitys ei koske sitä omaisuutta, jonka avopuolisot ovat hankkineet ennen avoliiton alkua. Avopuolisot säilyttävät sen oman omaisuutensa erotilanteessa.

Ei maailma ole tullut aiemminkaan valmiiksi yhden lain valmistelulla, eikä se tule nytkään valmiiksi. Tässä valiokuntakäsittelyn aikana ilmeni monia epäkohtia tämänkin lain suhteen, ja yksi niistä — jos nostan nyt yhden niistä esille — on tuo viiden vuoden määräaika avosuhteessa elämisessä, jotta tämän lain pariin voisi sitten erotilanteessa tulla ja viitata niihin oikeuksiinsa.

Tässä on ensinnäkin tekeillä jälleen takautuvaa lainsäädäntöä, joka ei ole mitään hyvää lainsäädäntöperiaatetta. Ne ihmiset, jotka ovat viisi vuotta sitten avosuhteeseen alkaneet tai päätyneet, eivät ole voineet tietää, että viiden vuoden päästä eduskunta säätää lain, joka sitten säätelee takautuvasti heidän suhdettaan ja varallisuusoikeudellisia kysymyksiä.

Sitten epäkohta, epätarkkuus, on se, että avoliiton alkamiselle tai päättymiselle ei esitetä rekisteröintiä eikä mitään muutakaan muotovaatimusta. Valiokuntakäsittelyssä oli esillä — ja itsekin toin sen esille — se, että miksi ei tukeuduta esimerkiksi väestörekisterimerkintään. Muuttoilmoitus on selkeä ilmaisu siitä, että on muutettu samaan asuntoon, ja siitä voidaan lähteä laskemaan tuota viiden vuoden määräaikaa, ja tämän tulisi olla edellytyksenä tämän lain hyväksymiselle. Tähän ei kuitenkaan tuossa valiokuntakäsittelyssä päädytty, vaan päädyttiin siihen todisteluun, että käytetään sitten niitä ystäviä ja omaisia ja tuttavia siihen todisteluun, ja se ei siinä avoerotilanteessakaan ole mikään hyvä ratkaisu.

Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen siitä, että valiokuntakäsittelyssä tuo kihlaus säilytettiin ja kihlaparien oikeus, niin että silloin kun kihlapuoliso kuolee, perintökaaren oikeudet sitten kihlaparille tuovat sitä turvaa, minkä oli tarkoitus myös sitten sen yhteisen elämänkulun varrella toteutua.

Jari Larikka /kok:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksen tavoitteena on parantaa avopuolison oikeuksia erotilanteessa avoliiton aikana kertynyttä omaisuutta jaettaessa sekä tarjota oikeussuojakeinoja niitä tilanteita varten, joissa avopuolisot eivät pääse yhteisymmärrykseen omaisuuden jaosta. Kyseessä on siis merkittävä esitys. Esitys selkeyttää nykyisiä käytäntöjä, jotka ovat pitkälti kirjoittamattomien säännösten varassa. Eräiden huoli siitä, että avopuolisoiden välisiä suhteita säänneltäisiin tämän jälkeen samalla tavoin kuin avioliitossa olevien, on mielestäni aivan turha. Avoliitossa eläminen on edelleen riski, sillä avoliiton päättyessä omaisuuden omistussuhteet muodostuvat ratkaiseviksi. Jatkossakin lähtökohtana on, että kumpikin avopuoliso pitää siis avoliiton aikana ja sen jälkeenkin omaisuutensa.

Avoliitto on usein parisuhteen osapuolten harkittu ratkaisu. Tästä johtuen avopuolisolle ei esitetä aviopuolison vahvoja oikeuksia, kuten avio-oikeutta tai siihen rinnastettavaa oikeutta, perintöoikeutta eikä oikeutta hallita jäämistöä jakamattomana hallussaan toisen puolison kuoleman jälkeen. Uudistuksen toteuttamisen jälkeenkin avioliitto tarjoaa parhaimman ja kattavimman suojan avioeron tai toisen puolison kuoleman varalta.

On kuitenkin hyvä muistaa, että avopuolisot voivat edelleen yksityiskohtaisin sopimuksin järjestää omaisuutta koskevat kysymykset avoliiton päättymisen varalta uuden lainsäädännön voimaantulosta riippumatta. Hallituksen esityksessä esitetään, että kihlakumppani poistetaan säännöksen soveltamisalasta vanhentuneena. Lakivaliokunta kuitenkin toteaa, että edelleenkin on pareja, jotka seurustelevat perinteiseen tapaan, kihlautuvat ja muuttavat asumaan yhteen. Olen itse käynyt tämän perinteisen tien ja jollain tavalla vieroksun sitä, että olisi pitänyt tästä vanhasta luopua.

Kihlaus on osoitus siitä, että parisuhteen osapuolten tarkoituksena on ollut solmia avioliitto, joka olisi suojannut eloon jääneen osapuolen asemaa nyt esitettyä avustusta merkittävästi vahvemmin. Varsin usein ollaan tilanteessa, että yhteistä omaisuutta on hankittu yhteistä tulevaisuutta silmälläpitäen. Tällöin on oikein, että perittävän kihlakumppani säilytetään avustuksen saajien joukossa voimassa olevan lain mukaisesti. Koska avustus on harkinnanvarainen, kihlakumppanin on avopuolison tavoin kyettävä joka tapauksessa näyttämään, että hänen toimeentulonsa on heikentynyt perittävän kuoleman vuoksi ja avustus on tarpeen hänen toimeentulonsa turvaamiseksi.

Haluan muistuttaa, että tässä perimmillään ollaan parantamassa heikommassa asemassa olevan kumppanin asemaa.

Mirja Vehkaperä /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Laki avoliittojen yhteistalouden purkamisen pelisäännöistä ei vastaa omaa elämänkatsomustani. Tämä laki astuu liikaa yksityiselämän varpaille. Herääkin kysymys siitä, pitääkö yhteiskunnan tulla holhoamaan ja ratkomaan pariskuntien keskinäisiä riitoja yhä ensisijaisemmin. Parisuhdemuodot ovat jokaisen henkilökohtaisia asioita ja ratkaisuja. Voimme elää sinkkuina, avoliitossa, avioliitossa, rekisteröidyssä parisuhteessa. Nämä ovat jokaisen henkilökohtaisia valintoja. Tiedämme myös, mitä nämä valinnat parisuhdemuodoista tarkoittavat oikeusasioissa ja rajoituksessa parisuhdemuodon valintojen suhteen. Ne mahdollistavat siis erilaisia oikeuksia ja rajoituksia. Omasta mielestäni niitä ei ole nyt tarpeen muuttaa.

Avioliitto ja rekisteröity parisuhde ovat lainsäädännöllä vahvistettuja instituutioita. Avoliiton määrittelemisessä meillä valiokunnassa oli monenlaista tuulta, mutta tämän lain kirjauksissa jatkossa olisi kolmen tyyppisiä avoliittoja. Osaan avoliitoista sovellettaisiin yhteistalouden purkamista koskevaa lainsäädäntöä. Osaan avopareista lakia ei sovellettaisi, koska he eivät täytä lain asettamia avopuolison edellytyksiä, joita siihen on kirjattu. Kolmannen kategorian muodostaisivat avoparit, joihin lainsäädäntöä ei sovelleta, koska he ovat ilmoittaneet jättäytyvänsä sääntelyn ulkopuolelle. Hallituksen esityksen perustelujen mukaan tarkoitus on selkeyttää ja parantaa avopuolisoiden asemaa avoliiton purkautumisen yhteydessä. Näin monimutkainen järjestelmä ei selkeyttäisi oikeustilaa, vaan ennemminkin saisi aikaan epätietoisuutta ihmisten välisistä taloudellisista suhteista ja asemasta.

Arvoisa puhemies! Avoliitto on parien oma valinta. Avoliitto on myös hyvin yleinen parisuhdemuoto. 21 prosenttia perheistä perustui avoliittoon vuonna 2009. Lähes 40 prosentissa avoliittoperheistä on lapsi tai lapsia. Siitä huolimatta avoliittojen purkautumiseen liittyviä riita-asioita on vähäisessä määrin käsitelty tuomioistuimissa. Hallituksen esityksen mukaan Helsingin hovioikeuteen on päätynyt vuodesta 1986 maaliskuuhun 1998 vain 73 avopuolisoiden keskinäistä riita-asiaa. Tämä siis osoittaa, että varallisuusoikeudelliset epäselvyydet ovat harvinaisia. Avoliittoa koskevia varallisuusoikeudellisia kysymyksiä ratkaistaan soveltamalla samoja yleisiä periaatteita kuin toisilleen vieraiden henkilöiden varallisuussuhteisiin.

Ehdotuksen mukaan laki vahvistaisi jo nyt noudatettua oikeuskäytäntöä. Suora lainaus meidän valiokunnan mietinnöstä kertoo sen, että "avopuolisolla on - - nykyisin ilman erityislainsäädännön tukeakin oikeus saattaa tuomioistuimen ratkaistavaksi avopuolisoiden omaisuuden jakamista koskeva erimielisyys. Niin ikään avopuolisolla voi yleisten siviilioikeudellisten periaatteiden ja oikeuskäytännön nojalla olla oikeus ns. perusteettoman edun palautukseen, jos hän on työllään, varoja sijoittamalla tai muutoin parantanut toisen osapuolen varallisuusasemaa ilman kohtuullista vastiketta." Herää siis kysymys siitä, miksi pitäisi säätää laki, joka vahvistaa olemassa olevan oikeustilan.

Avoliitossa olevat ovat tietoisesti menneet parisuhteeseen, joka ei ole samalla tavalla sitova kuin avioliitto. Avopuolisot eivät välttämättä halua niitä oikeusvaatimuksia, joita avioliiton solmimisen myötä syntyy. Avioliittoon solmimista pidetään hyvästä syystä merkittävänä sitoumuksena. Lainsäädännöllä ei pidä luoda mielikuvaa, jonka mukaan avioliiton solmiminen ei oikeudellisen suojan saamiseksi olisi tarpeen.

Valiokunnan kannanotossa on myös viittaus siihen, että avoliitossa eläminen olisi todellinen riski varallisuus- ja perimisoikeuksien kannalta. Jo nyt on hyvin yleinen se käytäntö avoliitossa elävien parissa, että sovitaan erillisellä yhteisellä sopimuksella siitä, miten eron tai kuolemantapauksen yhteydessä nämä varallisuudet tulee sitten jakaa. Tämä on ollut hyvä käytäntö, ja sitä tulee jatkaa.

Uusia säännöksiä sovellettaisiin siis tuleviin avoliittoihin mutta myös taantuvasti niihin avoliittoihin, jotka ovat alkaneet ennen lain voimaantuloa. Tämä takautuvuus on minusta todella iso kysymysmerkki. Lain tiedottamiseen varmasti täytyy laittaa sitten jonkun verran panoksia, siihen, miten nykyisessä avoliitossa elävät tietävät, miten laki heitä koskee.

Näillä perusteilla olen itse päätynyt esittämään valiokunnassa tämän lain hylkäämistä ja äänestänyt sen hylkäämisen puolesta ja tulen myöskin sen tekemään tässä isossa salissa.

Katri Komi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Vehkaperä tuossa monia niitä asioita sanoikin, mitä myös itse ajattelin nostaa esiin. Yksi asia on tämä, että kun ehdotuksen mukaan laki vahvistaisi jo nyt noudatettavan oikeuskäytännön ja näitä riita-asioita esimerkiksi hovioikeudessa on ollut hyvin vähän, niin miksi siis pitäisi säätää laki, joka kuitenkin tulee koskemaan noin viidesosaa kaikista perheistä.

Arvoisa herra puhemies! Joitakin asioita tästä mietinnöstä, jotka herättivät ainakin minulla kysymyksiä. Mietinnössä todetaan, että jos "avopuolisot ovat ennen lain voimaantuloa tehneet sopimuksen omaisuuden jakamisesta avoliiton päättymisen varalta, tällaiset sopimukset ovat lain voimaantulon jälkeenkin päteviä. Myös jatkossa avopuolisot voivat sopimuksin järjestää omaisuutta koskevat kysymykset avoliiton päättymisen varalta uuden lainsäädännön voimaantulosta riippumatta." Avioliitossahan voidaan tehdä avioehto. Kysynkin, minkälainen muotovaatimus vaaditaan avoehdon tekemiseen.

Sitten mietinnössä jatketaan ja kerrotaan totuus: "Menettelyllisistä oikeuksista eli oikeudesta vaatia omaisuuden erottelua tai pesänjakajan määräämistä, joka suojaa heikompaa osapuolta, ei kuitenkaan voida sopimuksella pätevästi luopua." Eli siis avopari ei voi sopia käytännössä, että tämä laki ei koske heitä. Näin olen itse ymmärtänyt. Hyvä, jos tätä asiaa selvennetään. Tästä on ainakin minulle tullut kysymyksiä avoliitossa eläviltä kansalaisilta.

Sitten avoliiton alkamisesta ja päättymisestä ja sen kiistämisestä. Mietinnössä todetaan: "Kun näyttökysymykset niin suhteen laadusta kuin kestostakin jäävät pitkälti oikeuskäytännön varaan, valiokunta pitää tärkeänä, että avopuolison ja avoliiton määritelmien soveltamista ja toimivuutta käytännössä seurataan." Tuleeko tässä sitten jatkossa tapahtumaan niin kuin amerikkalaisissa elokuvissa, että tehdään näitä koti-iskuja keskellä yötä tarkkailemaan, onko se nyt todellinen avosuhde vai onko siellä vain kaverukset asumassa keskenään vai mistä oikein on kyse. Voi olla mielenkiintoiset ajat tulossa.

Sitten yksityiskohtaisissa perusteluissa laki avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta 9 §:n 3 momentissa puhutaan hyvityksen vaatimisesta. Siinä todetaan, että "jos omaisuuden erottelua ei ole toimitettu, oikeus hyvitykseen raukeaa kolmen vuoden kuluessa avopuolison kuolemasta tai siitä, kun avopuolisot ovat muuttaneet pysyvästi erilleen". Olen kyllä täsmälleen samaa mieltä kuin valiokunta, että tämä kolme vuotta voi olla yllättävän pitkä aika, tuottaa yllätyksiä sille toiselle osapuolelle. Eli jos tämä laki hyväksytään, nimenomaisesti tätä kohtaa pitää ehdottomasti myös seurata, että onko se varallisuussuhteiden ennakoitavuuden kannalta liian pitkä, kuten mietinnössä todetaan.

Arvoisa herra puhemies! Toisin kuin ed. Andersson, minä olen saanut sellaisia viestejä, miten voi elää avoliitossa, jos ei halua tämän lain koskevan heitä. Olen yrittänyt selittää, että minun ymmärrykseni mukaan esimerkiksi velat, mikäli ne eivät ole yhteisiä, kuuluvat vain henkilölle itselleen. Niitä ei siis voida jakaa tai laittaa toisen maksettavaksi. Silti olen vielä saanut sellaisia kommentteja, että avopuolisoa pitää suojata tilanteessa, jossa toinen sattuisi velkaantumaan ja toinen olisi niin sanottu tavallinen tai muuten vaan vakavarainen ihminen. On kysytty, pitäisikö tällöinkin toisen maksaa velkaantuneelle eron sattuessa. Tämä yksi kysyjä on esimerkiksi sitä mieltä, että erot lisääntyvät, jos tietyn määräajan jälkeen on maksuvelvollinen toiselle.

On kysytty myös omaisuuden erottelusta. Esimerkiksi jos tehdään jokin isompi hankinta sinne kotiin yhdessä, harvoin kaupassa otetaan kahta kuittia ja maksetaan molemmat oma puolisko, vaan toinen yleensä maksaa, ja siitä tulee yksi kuitti korttimaksusta, ja toinen sitten maksaa jotakin muuta tai siirtää rahaa maksajan tilille jälkikäteen. Miten tässä tullaan todellisuudessa tämä omaisuuden erottelu 6 §:n mukaan tekemään?

Oikeastaan suurin osa palautteesta on tullut siitä, miten jatkossa kaksi ihmistä voi asua avoliitonomaisessa suhteessa ilman velvoitteita. Itse ainakin olen ymmärtänyt, että tämän lain mukaan ei mitenkään.

Velkaantumisesta vielä. Sellainenkin kysymys on mahdollinen velkaantumista ja hyvitystä koskien, että jos toinen osapuoli on esimerkiksi ollut työelämässä ja toinen vaikkapa opiskellut sen viisi vuotta, niin voiko avoerossa työelämässä ollut osapuoli — eli teidän, jotka kannatatte tätä, näkemyksen mukaan vahvempi osapuoli — vaatia sitä elatusta takaisin, että toinen osapuoli on vähän niin kuin hänen siivellään esimerkiksi sen viisi tai kuusi vuotta elänyt. Tähänkin olen jonkinlaisia vastauksia saanut, mutta ei ihan varmuutta niissä vastauksissa ole ollut, voiko se toinen, teidän esityksenne mukaan vahvempi osapuoli, vaatia omalta osaltaan hyvitystä tällaisissa tapauksissa vai ei.

Arvoisa herra puhemies! Lopuksi vielä kysymys: Meneekö tämä asia nyt vain entistä monimutkaisemmaksi? Olen samaa mieltä ed. Vehkaperän kanssa, että ainakin tiedotustarve kasvaa merkittävästi. Jo kouluopetuksessa pitää alkaa valistaa nuorisoa siitä, että voit sitten olla käytännössä kolmessa erilaisessa avoliitossa: joko tämän lain piirissä tai sitten ei tämän lain piirissä, koska ehdot eivät täyty, tai sitten avoliitossa, jossa ehkä tämä laki on voimassa vielä kolme vuotta sen jälkeen, kun olette eronneet.

Esko Ahonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Meillä on käsittelyssä hallituksen esitys laeiksi avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta ja myös lakivaliokunnan mietintö 23/2010 valtiopäivillä.

Olen oppinut tässä salissa puolustamaan hyvin voimakkaasti hallituksen esityksiä ja hallitusta, ja tänäänkin olen tehnyt sen hyvin voimakkaasti välikysymyskeskustelussa, joka liittyi harmaaseen talouteen. Mutta nyt täytyy ihan aluksi todeta se, että nyt on sellainen esitys, jossa asetun osaltani poikkiteloin. Nimittäin tähän mietintöön sisältyy vastalause ja sen vastalauseen yksi allekirjoittaja olen minä ja sen muut jäsenet ovat meidän keskustaryhmämme valiokuntajäsenet. Haluan, arvoisa herra puhemies, esitellä tämän vastalauseen sisällön pääpiirteittäin tässä omassa puheenvuorossani.

Tällä esityksellä hallitus säätää lakia rekisteröimättömien avoliittojen varallisuudesta. Jatkossa olisi kolmen tyyppisiä avoliittoja, kuten ed. Vehkaperä täällä jo aiemmin totesi. Ensiksi, tämän esityksen mukaan jatkossa olisi siis avoliittoja, joihin sovellettaisiin yhteistalouden purkamista koskevaa lainsäädäntöä. Toisena, osaan avopareista lakia ei sovellettaisi, koska he eivät täytä lain asettamia avopuolison edellytyksiä. Kolmannen tyypin muodostavat avoparit, joihin lainsäädäntöä ei sovelleta, koska he ovat ilmoittaneet jättäytyvänsä sääntelyn ulkopuolelle.

Hallituksen esityksen perustelujen mukaan tarkoitus on selkeyttää ja parantaa avopuolisoiden asemaa avoliiton purkautuessa. Käsittääkseni näin monimutkainen järjestelmä ei selkeyttäisi oikeustilaa vaan ennemminkin saisi aikaan epätietoisuutta ihmisten välisistä taloudellisista suhteista.

Voidaan todeta, että avoliitto on melko yleinen parisuhdemuoto. Tilastojen mukaan vuonna 2008 perheistä 21 prosenttia perustui avoliittoon. Melko suuresta avoliittojen määrästä huolimatta avoliittojen purkamiseen liittyviä riita-asioita on vähäisessä määrin käsitelty tuomioistuimissa. Hallituksen esityksen mukaan Helsingin hovioikeuteen päätyi vuodesta 1986 maaliskuuhun 1998, elikkä siis 12 vuoden aikana, vain 73 avopuolisoiden keskinäistä riita-asiaa. Tämä siis osoittaa, että varallisuusoikeudelliset epäselvyydet ovat harvinaisia.

Arvoisa herra puhemies! Avoliittoa koskevia varallisuusoikeudellisia kysymyksiä ratkaistaan soveltamalla samoja yleisiä periaatteita kuin toisilleen vieraiden henkilöiden välisiin varallisuussuhteisiin. Ehdotuksen mukaan laki vahvistaisi jo nyt noudatettavan oikeuskäytännön. Avopuolisoilla on jo ilman erityislainsäädäntöä oikeus saattaa tuomioistuimen ratkaistavaksi omaisuuden jakamista koskeva erimielisyys. Avopuolisolla voi yleisten siviilioikeudellisten periaatteiden ja oikeuskäytännön nojalla olla oikeus niin sanottuun perusteettoman edun palautukseen, jos hän on työllään, varoja sijoittamalla tai muutoin parantanut toisen osapuolen varallisuusasemaa ilman kohtuullista vastiketta. Herää kysymys, miksi pitäisi säätää laki, joka vahvistaa olemassa olevan oikeustilan.

Avoliitossa elävät ovat tietoisesti menneet parisuhteeseen, joka ei ole samalla tavalla sitova kuin avioliitto. Avopuolisot eivät halua niitä oikeusvaikutuksia, joita avioliiton solmimisen myötä syntyy. Avioliiton solmimista pidetään hyvästä syystä merkittävänä sitoutumisena. Lainsäädännöllä ei pidä luoda mielikuvaa, jonka mukaan avioliiton solmiminen ei oikeudellisen suojan saamiseksi olisi tarpeen.

Edellä olevan perusteella ehdotan, kuten ed. Mirja Vehkaperäkin, että lakiehdotukset tullaan hylkäämään, ja samalla myös kannatan tuota ed. Vehkaperän tekemää esitystä.

Pirkko  Ruohonen-Lerner /ps:

Puhemies! Hallituksen esityksessä pyrkimykset ovat hyviä, kun avoliitossa eläneen heikomman osapuolen turvaa eron varalta halutaan vahvistaa. Nykyisin monet avioliitossa elävät pariskunnatkaan eivät tiedä, mitkä ovat seuraamukset, jos he joutuvat avioerotilanteeseen ja omaisuuden jako tulee ajankohtaiseksi. Jos nyt käsittelyssä oleva hallituksen esitys avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta hyväksytään, tulee se aiheuttamaan hyvin paljon epätietoisuutta avoparien keskuudessa, joten jos eduskunnan enemmistö asettuu muutoksen taakse, tulee siitä riittävän selkeästi kansalaisille myös tiedottaa.

Merja Kyllönen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Kannatan esitystä lämpimästi, johtuen ehkä siitä, että on omakohtainen kokemus työelämässä perheestä, jossa perheen avopuolisoisä kuoli yllättäen vähän päälle kolmikymppisenä. Sitten kun perheen asioita selviteltiin juridiikan ja kaikkien toimien kannalta, kun tapauksessa oli vielä syntymätön lapsikin, niin sillä hetkellä mietin monta kertaa, että voi kunpa olisi lainsäädäntö, joka turvaisi jollakin tavalla niin äidin kuin lastenkin aseman, koska ei ole aina niin itsestään selvää, että se eloon jäänyt avopuoliso saa tukea sieltä menehtyneen puolison puolelta tai asiat pystytään sukulaisten kesken sopimaan asianmukaisesti.

Nämä asiat eivät koskaan ole helppoja ja yksinkertaisia, mutta näkisin kuitenkin, että tämänkin lainsäädännön taustalla on hyvä tahto muodostaa sellainen oikeusperusta, jonka pohjalle voidaan rakentaa myös pitkien avoliittojen kysymyksiä, niin oikeudellisia kuin inhimillisiäkin kysymyksiä. Se, minkä edustajakollega Ruohonen-Lerner nosti esille asioiden tiedottamisesta ja tiettäväksi tekemisestä, on tietysti niin eduskunnan kuin ministeriönkin tehtävä, ja uskon, että siihen asiaan kyetään vaikuttamaan niin, että kansalaiset tietävät, mistä on kysymys ja mihin se velvoittaa ja minkälaisia sopimuksia pariskunnat pystyvät keskenään tekemään.

Seppo Särkiniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Täällä välikysymyskeskustelussa käytiin henkistä miekkailua ministerin ja ed. Rajamäen välillä luetun ymmärtämisen vaikeuksista. Nyt, arvoisa puhemies, minulla on sellainen sisäinen fiilis, että minulla on nyt yleisiä ymmärtämisen vaikeuksia.

Ajattelen kyllä sillä tavalla, että Suomi on siitä erikoinen ja hyvä maa, että täällä jokainen kansalainen voi itse valita oman elämäntapansa ja suhteensa niin kuin hyväksi näkee, ja hyvä niin. Minusta se on hyvä asia.

Mutta tähän avoliittokeskusteluun liittyy muutamia käsitteellisiä ongelmia, jotka on ehkä syytä palauttaa mieleen. Tämä niin sanottu avoliitto yleistyi 1970-luvulla, silloin kun tässä maassa vallitsi sosialistinen hurmos. Se tarkoitti sitä, että kaikki perinteiset arvot ja porvarillinen elämä haluttiin pistää romukoppaan. Avioliiton tilalle tässä rakenteessa tuli vapaa suhde, jossa kaksi ihmistä asuu yhdessä, ja he nimenomaan korostivat tässä suhteessa eläessään sitä, että silloin ei haluta sitoutua, vaan halutaan säilyttää henkilökohtainen vapaus ja kuitenkin olla jonkinlaisessa yhteiselämässä.

Nyt sitten vuosien varrella tämä hurmos on unohtunut ja me olemme omaksuneet kieleemme tällaisen sanan kuin avoliitto. Kunpa se olisikin niin, niin tässä ei olisi mitään ongelmaa. Mutta mitä voisin vähän sarkastisesti sanoa, että Suomessa ei ole yhtään pariskuntaa, joka elää avoliitossa. Ei ole avoliittoa, on avosuhde.

Nyt me olemme merkillisessä tilanteessa, että me haluamme tällaiseen suhteeseen järjestää samat oikeudet ja velvollisuudet kuin avioliitossa. Minusta motiivi on hyvä, minulla ei ole mitään sitä vastaan. Mutta minä kysyn, miksi näin merkillisen sekava ja hankala lainsäädännön viidakko, miksi ei esimerkiksi niin, että se suhde rekisteröidään avioliitoksi. Silloin nämä asiat ovat pois päiväjärjestyksestä. Silloin syntyvät ne sopimukset ja velvollisuudet, jotka tällaiseen suhteeseen syntyvät. Nytkin on tietysti mahdollisuus testamenteilla hoitaa tämän niin sanotun avoliiton sisällä asioita niin, että jos jompikumpi kuolee, niin siinä ei jouduta ihan puille paljaille.

Tämä on eräällä tavalla erikoinen, tällainen yhteiskuntamoraalin kysymys. En halua nyt tätä kovin paljon paukutella, mutta sanon kuitenkin. Minä tunnen vanhan virkani perusteella sellaisia perheitä, jotka ovat olleet avioliitossa, ja kun ovat huomanneet, että silloin kun toinen ottaa osoitteen poste restanteen, avosuhteeseen liittyy tiettyjä etuja, joita voi käyttää hyväksi, ja voi elää hiukan leveämpää elämää kuin vastaavassa tilanteessa avioliitossa. Minusta se on merkillinen tilanne. Miksi sellainen on mahdollista? Minä kysyn sitä ihan siinä mielessä, että se tuntuu noin moraalisesti ja juridisesti ongelmalliselta.

Tämän lakiesityksen taustalla tuntuu olevan sellainen ajattelutapa, että jotenkin halutaan mahdollistaa valinta, jossa on paljon oikeuksia mutta vähän velvollisuuksia, ja sen päälle sitten sekava lainsäädäntö.

Puhemies! Minun mielestäni tässä on eräässä mielessä kysymys parisuhteen alueen harmaasta taloudesta.

Krista Kiuru /sd:

Arvoisa puhemies! Minulle on kyllä jäänyt epäselväksi valiokuntatyöskentelyn aikana, mitä keskusta nyt sitten oikein haluaa. Nämä puheenvuorot osoittavat sen, että te hallitusohjelmassa kuitenkin olette lähteneet siitä, että tällä puolella tarvitaan sääntelyä, ja nyt sitten esitätte, että näin ei kuitenkaan sopisi tehdä.

Minusta se avainkysymys on se, että kun meillä yhteiskunnassa on erilaisia sääntelyn muotoja ja olemassa olevaa oikeusperustaa, niin sitten kuitenkaan sitä ei pitäisikään vahvistaa. Lakivaliokunnan saamien tietojen mukaan meillä on esimerkiksi tuloverolaki, joka jo määrittelee, minkälaisissa yhteiselämisen muodoissa voidaan elää avioliiton ulkopuolella, jotka kuitenkin rinnastetaan selkeästi tällaisen sääntelyn piiriin, jossa on tiukemmat ehdot kuin millä tahansa joukkueella, joka joissakin yhteistaloudessa elelee.

Toinen laki, jossa mennään vielä kauemmaksi, on kansaneläkelaki. Siinä on selkeästi vielä laajempi käsitys siitä, mitä tarkoitetaan tällaisella porukalla, joka yhdessä elelee. Siinä suhteessa minusta on aika erikoinen kysymys se, minkä täällä jo ed. Vehkaperä kysyi, että miksi siis pitäisi ylipäänsäkään vahvistaa jo olemassa olevaa oikeusperustaa. Minusta se erikoinen kysymys on se, että miksi, kun me siis nyt tunnustamme, että on olemassa sellaista oikeusperustaa, me emme sitä ole vahvistamassa.

Näin ollen, arvoisa puhemies, ihmettelen kyllä tätä keskustelua ja sitä, että tämä oikeusperustan vahvistaminen tuli yhtäkkiä omantunnon kysymykseksi. Eli viime metreillä alkaa näyttää siltä, että keskusta on lipeämässä hallitusriveistä juuri sen takia, että tästä oikeusperustan vahvistamisesta tuli yllättäen omantunnon kysymys.

Minna Sirnö /vas:

Arvoisa puhemies! Yhä useampi suomalainen elää avoliitossa. Avoliitto on yhtä vahva tai yhtä heikko side kuin avioliitto kahden ihmisen välillä. Molemmissa tapauksissa rakkaus aina silloin tällöin on sokea, ja molemmissa tapauksissa rakkaus saattaa päättyä eroon, ja molemmissa tapauksissa se eroprosessi on yhtä traaginen. Kuitenkaan tähän asti avoliittoa ja avioliittoa ei ole kohdeltu yhdenvertaisesti lain edessä, ja täällä muun muassa esitetty kanta siitä, että avoeroihin liittyvät oikeustapaukset ovat kohtuullisen vähäisiä Suomessa, ei kuitenkaan kerro siitä, etteikö tämän tyyppisen lainsäädännön tarvetta aidosti meillä olisi.

Siksi itse asiassa tervehdin ilolla tätä lainsäädäntöä ja näen, että tämä on askel kohti vielä yhdenvertaisempaa Suomea. Toki vielä toivon muun muassa perintöoikeuden suhteen vielä selkeämmin askelia, joissa tunnustetaan myös ei-lapsellisten avoparien pitkän suhteen hedelmät.

Ihmettelen kuitenkin tätä keskustan kohtuullisen tympeää avioliittomääritelmää. Jos nämä puheenvuorot täällä määrittelevät keskustan kantaa avioliittoon, niin avioliitto tuntuu olevan tunkkainen, omistusoikeudet varmistava instituutio. Itselleni sattuneesta syystä ihan tuoreena tapauksena, voin sanoa, avioliitto on ennen kaikkea kahden ihmisen iloisen kumppanuuden julistus, ei sen julistus, kuka omistaa kenen omaisuutta tulevaisuudessa.

Katri Komi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Pyysin tosiaan vastauspuheenvuoroa. Kun kysyttiin, mitä mieltä keskusta on ja miksi keskusta on lipeämässä, niin ei keskusta ole lipeämässä mistään. Muistaakseni hallitusohjelmassa kerrottiin, että tätä asiaa aiotaan vain selvittää, ja ymmärtääkseni ainakin iso osa keskustan eduskuntaryhmästä on esittänyt erilaisia dubioita tämän asian valmisteluvaiheessa. Tästä hallituksen esityksestä hallituksessa sovittaessa muistini mukaan ministeri Lehtomäki oli tätä esitystä vastaan, ja eduskuntaryhmä on siinä loppukäsittelyvaiheessa hallituksessa ilmoittanut, että tämän kohdalla tullaan äänestämään omantunnon kysymyksenä, eli tässä ei ole todellakaan kyse mistään hallituksen riveistä lipeämisestä.

Timo Heinonen /kok:

Arvoisa puhemies! Itse suhtauduin tähän lakiesitykseen hieman epäillen, kun esitys tänne saliin tuotiin ja kävimme tästä silloin lähetekeskustelua. Hieman jäin miettimään sitä, minkä takia avioliiton ja avoliiton rajaa haluttaisiin hämärtää taikka minkä takia rekisteröity parisuhde, avioliitto, avoliitto, sinkkuus, yksin eläminen, tavallaan näitä valintoja, haluttaisiin laittaa samaan muottiin. Jäin sitä pohtimaan, ja olen tässä keskustellut asiasta useammankin ihmisen kanssa. Ymmärrän edelleen sen, että ihmisillä on erittäin vahva tahto itse tehdä näitä valintoja, minkälaisessa elämäntilanteessa he haluavat missäkin vaiheessa elää.

Tässä lainsäädännössä on muutama, minun mielestäni, haaste. Tuo avoliiton rekisteröinti olisi jollain tavalla minun mielestäni pitänyt hoitaa kuntoon. Tämä jättää hyvin isoja kysymysmerkkejä siihen, mistä tuo avoliitto on alkanut, miten se todistetaan, ja toisaalta jopa siihenkin, mikä täällä lähetekeskustelussa silloin esille nousi, että tämä mahdollistaisi kai jopa useamman ihmisen kanssa yhtä aikaa avoliitossa elämisen tai sen, että on avioliitossa ja avoliitossa yhtä aikaa. Mutta kaiken kaikkiaan olen kuitenkin sitä mieltä tämän keskustelun ja pohdinnan jälkeen, jota olen tässä käynyt tuon esityksen antamisen jälkeen, että on tärkeää vahvistaa heikommassa asemassa olleen henkilön tilannetta silloin, kun tullaan siihen tilanteeseen, että näitä ratkaisuja ei ole tehty tuossa rakkauden huumassa. Sen takia olen valmis tätä esitystä nyt kuitenkin tukemaan tasa-arvon ja oikeudenmukaisuudenkin näkökulmasta.

Sirpa Paatero /sd:

Arvoisa puhemies! Tässä hieman tulee tälle illalle lopuksi hämmennys siitä, mikä puolue on oppositiossa. Mutta jos omaisuuden jako on omantunnon kysymys, niin tietenkin ymmärrän siinä kohdin keskustan näkemyksen. Itselleni tämä asia on hyvin selkeä, ja tuen tässä kohtaa hallituksen esitystä, sillä avoliitto on hyvin käytetty muoto yhdessä elämiseen, ja toivottavasti näin myös tuemme jatkossakin. En ymmärrä myöskään näkökulmaa siitä, että peruste lain kaatamiseksi on se, että nykyinen oikeuskäytäntö on jo tätä ja että tapauksia oikeudessa on näin vähän. Eikö sen ennemminkin pitäisi olla niin päin, että juuri näillä perusteilla on hyvä luoda sitten tästä myöskin varsinainen laki?

Perusteet siihen, että muutettaisiin jotakin olennaista: jos meillä jo tällä hetkellä erityisesti tuloverotuksessa ja Kelan etuuksissa on avoliitto määritelty ja se huomioidaan esimerkiksi ihmisen tuloissa ja etuuksien määrittelemisessä eri tavoin kuin yksineläjällä, niin miksipä sitten ei myöskin omaisuuden jakamisessa. Tässä kohtaa ei ollenkaan ole tulossa samanlaista oikeutta kuin avioliitossa, vaan erityistapauksissa, kun on kyseessä perusteeton hyöty siitä omaisuudesta, joka on juuri hankittu yhdessä eläessä. Ymmärtääkseni tässä on mahdollisuus kiistatapauksissa mennä tämmöiseen pesänjakajan määrittämiseen, jonka kautta sitten tämä tilanne ratkaistaisiin. Sen takia pelkoa siitä, että automaattisesti aina näissä tapauksissa tulisi joku tilinselvittäjä tai parisuhteen tutkija paikalle, ei ehkä minun mielestäni ole edes kohtuullista sanoa tässä salissa.

Janina Andersson /vihr:

Arvoisa puhemies! Täällä on puhuttu vähän siihen malliin, että avoliitto olisi sellainen aktiivinen valinta, ei avioliitolle. Uskon, että usein ihmisillä se ei ole semmoinen aktiivinen valinta, että "emme halua avioliittoon, olemme nyt taatusti ainoastaan avoliitossa". Aika usein vain ajaudutaan olemaan avoliitossa, eikä ole niin aktiivista pohdintaa, että "emme halua avioliittoon".

Niille, jotka ovat näin aktiivisia ihmisiä, että oikein pohtivat, että "tämä on meidän valintamme", ei ole ollenkaan vaikeata tehdä yhteisiä sopimuksia ja kirjoittaa niitä paperille ja tehdä kaikki nämä asiat. Tämä laki on enemmänkin niille ihmisille, jotka eivät ole niin valveutuneita ja aktiivisia, jotka vasta sitten, kun tulee ongelma eteen, ymmärtävät, että ohoh, kävipä hassusti. Heitä näköjään ei ole meidän tuttavapiirissämme niin paljon kuin niitä fiksumpia, jotka ottavat selvää asioista etukäteen ja jotka kuitenkin varmaan ovat enemmän meidän kaikkien tuttuja. Elikkä tässä on ideana kyllä suojata niitä ihmisiä, joille voi käydä hassusti ilman mitään aktiivista omaa valintaa, sattuipa vain käymään näin, ja sitten tulee, että "oi ei, tämä on erittäin paha tilanne".

Kun tässä oli esillä ed. Komin puheenvuorossa, voiko tästä kokonaan päästä irti, niin ainoa, mistä ei voi ollenkaan päästää irti, ovat aivan kohtuuttomuuksia, jos on aivan selvästi niin, että toinen on tavallaan uhrautunut toisen puolesta, siitä ei voi edes itse aktiivisesti pyytää pois. Voihan ne rahat vaikka maksaa takaisin, jos näin haluaa myöhemmin, ei kukaan sitä valvo, mutta idea on suojata, jos on aivan kohtuuttomuuksia, ettei se vahvempi puoli voi painostaa toista mihinkään sellaiseen. Mutta muuten kaksi aktiivista ihmistä voivat selvästi tehdä sopimuksia, jos haluavat pitää asiansa eri lailla kuin tässä laissa sanotaan.

Ihan vain tällaisena esimerkkinä vielä, jos vaikkapa nainen omistaa tontin ja mies on erittäin rakastunut ja hän sitten nikkaroi kaiket kesät kesämökkiä sen naisen tontille, hän ajattelee, että se on heidän yhteinen ihana lemmenpesänsä, ja tulee avoero avoliitossa, silloin tämä kesämökki on naisen omaisuutta tämän jälkeen, jos ei tämä laki suojaa sitä miestä, jotta hän saa jonkun korvauksen työstään, kun hän on siellä nikkaroinut ja nikkaroinut. Mielestäni se on aika kohtuullista, ja on reilua puuttua ihmisten elämään silloin, kun he eivät itse ymmärrä omaa etuaan ajoissa pohtia.

Jari Larikka /kok:

Arvoisa puhemies! Tämä lakiesitys on hyvä esimerkki sellaisesta lainsäädännöstä, jota meidän ei pidä ajatella itsellemme. Minä olen ihan varma, että tässä salissa kaikki, jotka elävät avosuhteessa, ovat osanneet varmistaa oman selustansa ja varmistua sen varalta, jos tulevaisuus ei ole sellainen kuin itse haluaa.

Mutta tässä on nyt kysymys siitä, että meidän joukossa on myös niitä ihmisiä, jotka eivät osaa tehdä sitä. Niitä tilanteita ei paljon ole vuositasolla ollut, niin kuin täällä on hyvin luettu, mutta ne ovat varmasti sitäkin riitaisampia. Sitä varten me tarvitsemme tämän lain. Voin sanoa, että heikomman puolesta tässä varmasti ollaan nyt töitä tekemässä. Siinä mielessä tätä on erittäin helppo puoltaa, en ole ajatellut, että tämä minua varten tulisi, niin kuin täällä jossain puheenvuorossa vähän kuulostaa. Kyllä tämä on ehkä ensimmäinen kerta, kun olemme ed. Sirnön kanssa salissa samaa mieltä, mutta sekin on hyvä työ.

Katri Komi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Minä en itse missään nimessä vastusta avoliittoja, vaan näen sen nimenomaan tietoisena valintana. Mutta sitä minä kyllä hivenen vastustan, että avoliiton jälkeen esimerkiksi kolme vuotta pitäisi elää pienessä pelossa, että jospa se ex-avoliittokumppani tuleekin vielä jotakin vaatimaan. Näen, että tämä avoliitto on nimenomaisesti aktiivinen valinta useille. Siinä vaiheessa, kun sitten aletaan hankkia omaisuutta tai lapsia tai muuta, vielä monesti katsotaan, tehdäänkö valinta avioliitosta, joka on hyvin helppo tehdä, silloin saa ne tietyt oikeusvaikutukset, vai pysytäänkö avoliitossa. Olen tuosta samaa mieltä, mitä täällä aikaisemmin tuli esiin, että avoliiton rekisteröinti olisi ollut reilumpaa, eikä niin, että tämä koskee automaattisesti kaikkia.

Haluan tässä vielä toistaa, mitä valtiovarainministeri Jyrki Katainen on 29.9.2009 vastannut kirjalliseen kysymykseen Merja Kyllöselle: "Koska pareilla on mahdollisuus tehdä valinta siviilisäätynsä suhteen, ei voimassa olevaa verolainsäädäntöä voida pitää perustuslain yhdenvertaisuutta koskevien säännösten tai ihmisoikeuksia korostavan syrjintäkiellon vastaisena." Mutta tosiaan tuo, mitä ed. Janina Andersson nosti esiin: Näistä tietyistä asioista ei voi kuitenkaan luopua, eli jos avopuolison tai kuolleen avopuolison perillinen sitä vaatii, toimitetaan avoliiton päättyessä avopuolisoiden omaisuuden erottelu. Siitä ei voi luopua eikä myöskään tuosta omaisuuden erottelun toimittamisesta eli pesänjakajan määräämisestä omaisuuden erottelua varten.

Oikeusministeri Tuija Brax

Arvoisa herra puhemies! Kiitos valiokunnalle hyvästä työstä. Aivan muutamia ehkä väärinkäsityksiä aion oikoa ja tätä taustaa ja ehkä hallitusohjelmaakin sen verran valottaa, että käsittääkseni aikoinaan ministeri Koskinen aloitti tämän ongelman miettimisen ja nimitti työryhmän, ja kun tämä työ oli kesken, hallitusohjelmaan kirjattiin sen takia tämä ikään kuin selvitysmuotoon. Kun työ oli hyvä, sitä sitten lausuntokierroksen jälkeen vielä vähän muokattiin tähän hyvin maltilliseen muotoon. Silloin kävi ilmi, että hallitusohjelma ei yksityiskohtaisesti sido, ja keskustan ryhmä jakaantui silloin sitten tässä neuvottelussa. Monet keskustan ministerit myös kannattivat tätä hallituksen esitystä. Mutta silloin sovittiin — ja vierailin myös keskustan ryhmässä — että tämä on todellakin siinä määrin mielipiteitä jakava kysymys, että mistään hallitussopimuksen rikkomisesta ei ole siis kysymys siinä, kun tänään olemme kuulleet keskustalaisten mielipiteitä tätä esitystä vastaan.

Ed. Komille vielä kerran selväksi, se löytyy tästä lakivaliokunnan mietinnöstäkin hyvin selvästi ja itsekin luitte: Siis kaikesta muusta voi yksinkertaisella sopimuksella irtautua mutta ei tietenkään siitä, että on se perustuslaillinen oikeus, jos erotaan, hakea semmoisella metodilla, mikä on minun ja mikä sinun. Ei kai nyt kenenkään ajatuksissa ole niin, että siitä voisi jotenkin kieltäytyä ja sen takia se on kirjoitettu lakiin. Kaikesta muusta voi, muun muassa tästä hyvityksestä voi. Silloin keskinäisellä sopimuksella kirjataan, että sitä ei makseta, vaikka olisi kuinka epäreiluja tilanteita, me haluamme olla sellaisessa liitossa, että sitä ei makseta, piste, ja näin siis voidaan jatkossa tehdä.

Tästä käy ilmi aivan selvästi, mutta ymmärrän, että valiokunta on myös ollut vakuuttunut, että avioliitto on aivan eri maailmasta ja jos haluatte, niin kuin meistä moni on halunnut, vakituisen, selkeän juridisen suojan piirissä olevan parisuhteen, niin avioliitto on kyllä todellakin toisesta maasta. Ne väitteet, että tämä hämärtäisi jotenkin avioliiton ja avoliiton välejä, eivät kyllä pidä paikkaansa, eivät alkuunkaan. Uskon, että tämä on myös valiokunnan käsittelyssä tullut esiin.

Arvoisa puhemies! Täällä on viitattu oikeusministeriön viittaamaan yhteen lukuun Helsingin hovioikeuden yhdeltä jaksolta käytyihin riitoihin. Ensinnäkin kysymys on hovioikeudesta. Me olemme antaneet sen luvun vain siksi, että semmoinen gradu löytyi, mutta on selvää, että tietysti käräjäoikeuksissa niitä on ollut huimasti enemmän ja ennen kaikkea että näitä juttuja ei ole uskallettu viedä oikeuteen, kun tieto vallitsevasta oikeuskäytännöstä on ollut hutera. Esimerkiksi tämä hyvitys, joka nyt perustuu lakiin, on ollut vain harvoilla asianajajilla ja tietyillä ihmisillä tiedossa, lähinnä joissakin kaupungeissa, että tämmöisen perusteettoman edun palautuskanne voidaan nostaa. Sitä ei muun muassa löydy oikeustieteen oppikirjoista. Hyvin vähän on ollut tietoa tai halua silloin, kun pesä avoliitossa on niin riitainen, että pitäisi lähteä oikeudenkäyntiin, ja kun ei ole ollut pesänselvittäjää, joka nyt tässä laissa tulee, niin on pitänyt riidellä yksittäin, ja se on kyllä erittäin kallista riitelyä. Näistä syistä tämä ei ole edes suuntaa antava luku, ja se on kyllä valiokunnalle kerrottu, että se ei kerro alkuunkaan sitä todellisuutta, kuinka paljon näitä kohtuuttomaksi koettuja ja nimenomaan sen kaltaisia tilanteita on, joissa ei sitten ole voitu hakea oikeutta, vaan on jouduttu nuolemaan haavoja. Aika hirveitäkin tilanteita on päässyt syntymään.

Kiitoksia asiallisesta keskustelusta.